PILATESHARJOITTELUN VAIKUTUS KOETTUUN ELÄMÄNLAATUUN
Narratiivinen tutkimus
Miia Patana
Pro gradu -tutkielma Liikuntalääketiede Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Marraskuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta, Lääketieteen laitos
Liikuntalääketiede
PATANA MIIA: Pilatesharjoittelun vaikutus koettuun elämänlaatuun. Narratiivinen tutkimus.
Pro gradu –tutkielma, 75 sivua, 1 liite (1 sivu) Ohjaaja: TtT Ari Haaranen, FT Mika Venojärvi Marraskuu 2019
Avainsanat: elämänlaatu, liikunta, pilates-menetelmä
Elämänlaatu on tärkeä osa hyvinvointia. Koettu elämänlaatu pohjautuu yksilön henkilökohtaiseen kokemukseen, eikä sitä voida tarkastella ulkopuolisten kriteerien kautta. Elämänlaatu muodostuu useista eri osa-alueista, jotka yhdessä muodostavat yksilön elämänlaatukokemuksen.
Liikuntaharjoittelun on todettu vaikuttavan koettuun elämänlaatuun. On esitetty, että liikunta edistäisi elämänlaatua välillisesti usean eri tekijän vaikutuksesta. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella ei kuitenkaan pystytä sanomaan, millainen ja kuinka usein tapahtuva liikuntaharjoittelu on kaikkein optimaalisin koettua elämänlaatua ajatellen.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kokonaisvaltaista liikuntaharjoittelumuotoa, pilatesta ja sen vaikutusta elämänlaatuun. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisia kokemuksia pilateksen harrastajilla on pilatesharjoittelun vaikutuksista heidän elämänlaatuunsa. Lisäksi kuvattiin, millaisin kerronnan keinoin ja kokemuksellisuuden elementein harrastaja kuvaa pilatesharjoittelua suhteessa koettuun elämänlaatuunsa.
Tutkimusaineisto koostui pilatestunneille osallistuneiden asiakkaiden kirjoituksista (n=20), jotka analysoitiin narratiivisen analyysin keinoin. Aineisto luokiteltiin kirjoitusten pääteeman mukaan kahteen eri luokkaan ja luokkia nimitettiin kuntoutus- ja voimavaratarinoiksi. Lisäksi aineistossa nousi esiin näitä kahta pääteemaa yhdisteleviä yhdistelmätarinoita.
Tutkimustulosten mukaan pilatesharjoittelu vaikutti harrastajien koettuun elämänlaatuun kolmella tavalla. Vaikutuksia oli nähtävissä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen elämänlaadun osa-alueissa. Fyysisen elämänlaadun osa-alueessa pilatesharjoittelu toimi kuntouttavana ja toimintakykyä ylläpitävänä harjoittelumuotona sekä tuki muiden liikuntalajien harrastamista. Psyykksiessä elämänlaadun osa-alueessa pilates vahvisti jaksamista ja vaikutti positiivisesti yleiseen hyvinvointiin ja mielialaan. Sosiaalisessa elämänlaadun osa-alueessa ryhmämuotoinen harjoittelu tuki sosiaalista hyvinvointia ja toimi joissain tapauksissa sosiaalisesti kuntoututtavana harjoitteluna. Kirjoitusten pääteema vaikutti siihen, miten ja millaisin kerronnan ja kokemuksellisuuden keinoin tutkittava eritteli ja käsitteli kertomuksessaan pilatesharjoittelun fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia.
Tässä tutkimuksessa pilatesharjoittelu vaikutti tutkittavien elämänlaatuun positiivisesti.
Pilatesharjoittelu soveltuu tämän tutkimuksen mukaan kuntouttavaksi ja yleistä hyvinvointia lisääväksi liikuntamuodoksi, jonka avulla voidaan mahdollisesti vaikuttaa positiivisesti useaan elämänlaadun eri osa-alueeseen.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Exercise medicine
PATANA, MIIA: THE EFFECT OF PILATES IN PERCEIVED QUALITY OF LIFE Thesis, 75 pages, 1 appendixes (1 pages)
Tutors: Ari Haaranen PhD, Mika Venojärvi PhD November 2019
Keywordst: quaity of life, exercise, pilates-method
Quality of life is an important part of well-being. Perceived quality of life (PQoL) is based on an individual’s subjective evaluation and it can’t be assessed by outside standards.
Quality of life has several domains, which together define person’s PQoL.
Studies have showed that exercise improves quality of life. It has been suggested that exercise enchances PQoL through several mechanisms. However, it it is not clear which is the most optimal exercise form or frequency regarding PQoL.
This study focused on a holistic training method, pilates exercise (PE). The aim of this study was to describe how people, who have attended pilates classes, experience the effects of PE on PQoL. In addition, the narratives in which the effects were depicted, were also described. The data of this study consisted of stories of clients (n=20) who had attended pilates classes. Qualitative data were analysed using narrative analysis.
The data were categorized in two main categories which were called rehabilitation stories and resource stories. The third main category combained these two story types and was called combained stories.
According to this study PE had an effect on PQoL. Three domains of perceived quality of life were affected: physical, psychological and social. In physical domain PE
improved general functioning and had rehabilitation effects. PE also improved
performance in other sports. In psychological domain PE had a positive effect on mood and general well-being as well as on general energy levels. In social domain the group setting provided socialization, thus improving social well-being. The main theme of the story determined how the effects of PE were described and which narratives were used.
According to this study pilates exercise improved perceived quality of life. Findings from this study suggest that PE can be used as a rehabilitation exercise. It is also
possible that PE can enhance general well-being and improve several domains of PQoL.
1 JOHDANTO ... 1
2 KOETTU ELÄMÄNLAATU ... 2
2.1 Elämänlaadun käsite ja määritelmä ... 2
2.2 Elämänlaadun tutkiminen ... 6
2.2.1 Elämänlaatu tutkimusaiheena ... 6
2.2.2 Terveystutkimukset ja elämänlaatu ... 7
2.3 Elämänlaatu ja liikuntaharjoittelu ... 9
2.3.1 Liikuntaharjoittelun vaikutus eri potilasryhmien elämänlaatuun ... 9
2.3.2 Fyysisen aktiivisuuden vaikutus eri ikäryhmien elämänlaatuun ... 13
2.3.3 Liikuntaharjoittelun vaikutusmekanismit elämänlaadun näkökulmasta... 14
3 PILATESHARJOITTELU ... 21
3.1 Pilateksen määritelmä ... 21
3.2 Moderni pilatesharjoittelu Suomessa ... 22
3.3 Pilatesharjoittelu ja koettu elämänlaatu ... 23
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 24
5 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA MENETELMÄT ... 25
5.1 Tutkimuksen toteutus ja tutkimusaineisto ... 25
5.2 Tutkimusmenetelmät ... 26
5.2.1 Narratiivinen tutkimusmenetelmä ... 26
5.2.2 Analyysin eteneminen ... 28
5.3. Luotettavuus ja eettisyys ... 29
6 TUTKIMUSTULOKSET ... 32
6.1 Kirjoitusten kerronnalliset ominaispiirteet ... 32
6.2 Pilates osana elämänlaatukokemusta ... 35
6.2.2 Kuntoutustarinat ... 36
6.2.2 Voimavara- ja tukitarinat ... 41
6.2.3 Yhdistelmätarinat ... 46
7 POHDINTA ... 48
7.1 Tulosten pohdinta ... 48
7.2 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet ... 52
7.3 Tulosten merkitys ... 54
7.5 Jatkotutkimusaiheet ... 55
8 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 56
9 LÄHTEET ... 57
LIITTEET Liite 1.
1 JOHDANTO
Elämänlaatu on tärkeä osa hyvinvointia. Elämänlaatua voidaan tarkastella ulkopuolisten, objektiivisten kriteerien avulla tai yksilön henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Eri elämänlaatunäkökulmat voidaan erottaa puhumalla havaitusta ja koetusta elämänlaadusta (Veenhoven 1999, Walker & Lowenstein 2009). Koettu elämänlaatu muodostuu useista elämänlaadun osa-alueista, jotka yhdessä muodostavat yksilön elämänlaatukokemuksen (Cohen 1996, Orley & Saxena 1996, WHO 1997).
Liikuntaharjoittelun on todettu vaikuttavan koettuun elämänlaatuun. Liikuntaharjoittelun ja elämänlaadun välistä suhdetta on tutkittu lukuisissa eri tutkimuksissa (esim. Imayama ym. 2011, Pandey ym. 2015, Marker ym. 2018, Shvedko ym. 2018) ja on esitetty, että fyysinen aktiivisuus edistäisi elämänlaatua välillisesti usean eri tekijän vaikutuksesta (Phillips ym. 2013). Tällä hetkellä ei kuitenkaan pystytä sanomaan, millainen ja kuinka usein tapahtuva liikuntaharjoittelu on kaikkein optimaalisin koettua elämänlaatua ajatellen (esim. Imayama ym. 2011, Gerritsen & Vincent 2015, Cai ym. 2017).
Pilatesharjoittelu on kokonaisvaltaista harjoittelua, jonka tarkoituksena on vaikuttaa sekä kehoon että mieleen (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012). Kiinnostus pilatesharjoittelun vaikuttavuuteen ja terveyshyötyihin on lisääntynyt rajusti viimeisen viidentoista vuoden aikana (Cruz-Ferreira ym. 2011, Lewitt ym. 2019).
Pilatesharjoittelun on havaittu vaikuttavan suotuisasti useisiin terveystekijöihin (esim.
Wells ym. 2014, Bullo ym. 2015, Tinoco-Fernandez ym. 2016, Fleming & Herring 2018) ja elämänlaadun osa-alueisiin (esim. Bullo ym. 2015, Yun ym. 2017, Fleming & Herring 2018, Miranda & Marques 2018).
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisia kokemuksia pilateksen harrastajilla on pilatesharjoittelun vaikutuksista heidän elämänlaatuunsa sekä millaisin kerronnan keinoin ja kokemuksellisuuden elementein harrastaja kuvaa pilatesharjoittelua suhteessa koettuun elämänlaatuunsa. Tutkimus on toteutettu narratiivisena tutkimuksena.
Aiempaa tietoa liikuntaharjoittelun ja elämänlaadun välisestä suhteesta sekä pilatesharjoittelun vaikutuksista suomalaisessa ympäristössä on niukasti saatavilla.
2 KOETTU ELÄMÄNLAATU
2.1 Elämänlaadun käsite ja määritelmä
Elämänlaatu on käsitteenä noin sata vuotta vanha. Amerikkalainen ekonomisti Arthur Pigou käytti elämänlaatukäsitettä kirjassaan “Economics of Welfare” vuonna 1920, mutta laajempaan käyttöön käsite nousi toisen maailmansodan jälkeen. Elämänlaatukäsitteen vakiintumiseen vaikutti WHO:n vuonna 1946 tekemä terveyttä koskeva määritelmä, jonka mukaan terveyteen kuuluvat fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi.
Elämänlaadusta muodostui näin ollen käsite, joka kuvasi eri tavoin tätä yksilön laaja- alaista hyvinvointia (WHO 1946, O’Boyle 1997, Wood-Dauphinee 1999).
Elämänlaatukäsitteen vakiintuminen yleiseen käyttöön ei kuitenkaan tarkoittanut sen määritelmän vakiintumista. Elämänlaadusta on julkaistu lukuisia tutkimuksia, mutta sen määritelmästä ei ole edelleenkään selvää yksimielisyyttä (O’Boyle 1997, Wood- Dauphinee 1999, Barcaccia 2013). Tutkimuksissa elämänlaatua on lähestytty esimerkiksi elämänlaatumittareiden, elämänlaadun sisällön tai kielellisten määritelmien avulla (Barofsky 2012). Käytännössä jokainen tutkimus on joutunut määrittelemään elämänlaadun tai nojautumaan aiemmin annettuihin määritelmiin, koska vakiintunutta määritelmää ei ole tarjolla. Tosin joissain tutkimuksissa elämänlaatukäsitteen ongelma on yksinkertaisesti jätetty huomioimatta, eikä elämänlaadun määritelmää tai sen taustalla vaikuttavaa teoriaa ole millään tavalla tuotu esille (Wood-Dauphinee 1999, Barcaccia 2013).
On esitetty, että jokainen yksilö ymmärtää elämänlaadulla hieman eri asioita (O’Boyle 1997, Barofsky 2012, Barcaccia 2013). Elämänlaatuun liittyvät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että ihmiset näyttäisivät liittävän elämänlaatuun tiettyjä perusperiaatteita. Riippumatta kulttuurista, iästä tai sukupuolesta ihmiset ovat tutkimuksissa liittäneet elämänlaatuun sellaisia osa-alueita kuten fyysinen terveys, sosiaalinen yhteenkuuluvuuden tunne tai sosiaalisesti saatu tuki sekä taloudellinen turva.
Elämänlaatu olisi näin ollen eräänlainen universaali, kulttuurista riippumaton kokemus (Bullinger 2002). Näyttää siltä, että elämänlaatu kuuluu sellaisten abstraktien käsitteiden
piiriin, kuten onnellisuus tai terveys, joiden merkityksen suurin osa ihmisistä ymmärtää, mutta joiden määritelmää on vaikea tyhjentävästi ilmaista (O’Boyle 1997, Wood- Dauphinee 1999, Barofsky 2012, Barcaccia 2013).
Tässä tutkimuksessa elämänlaadun määritelmä pohjautuu WHO:n vuonna 1997 antamaan elämänlaatumääritelmään. WHO (1997) on kuvannut elämänlaatua “yksilön omaksi tulkinnaksi asemastaan elämässä.” WHO:n määritelmässä nousee keskiöön yksilön arvio omasta elämäntilanteestaan suhteessa häntä ympäröivään kulttuuriin sekä yksilön omaan arvojärjestelmään ja omiin päämääriin, tavoitteisiin ja odotuksiin. WHO:n mukaan elämänlaatu on laaja kokemuksellinen käsite, johon vaikuttavat yksilön fyysinen terveys, psykologinen tila, henkilökohtaiset odotukset ja sosiaaliset ihmissuhteet ja näiden vuorovaikutussuhde yksilön ympäristöön (Orley & Saxena 1996, WHO 1997).
WHO:n määritelmää on kritisoitu joissain yhteyksissä liian avoimeksi, laajaksi ja holistiseksi (Koller & Lorenz 2002), mutta sen voidaan myös katsoa jättävän tilaa yksilön omalle tulkinnalle ja ymmärrykselle elämänlaadusta (Barcaccia 2013).
WHO:n määritelmässä elämänlaatu nähdään yksilön subjektiivisena kokemuksena ja henkilökohtaisena arviointiprosessina (Orley & Saxena 1996, WHO 1997). Elämänlaatua voidaan joskus arvioida erilaisten objektiivisten mittareiden avulla: esimerkiksi väestön tai yksilön elämänlaatua voidaan tarkastella suhteessa ulkopuolisiin standardeihin kuten toimintakyky. Objektiivisin mittarein tarkasteltu elämänlaatu ja yksilön itsensä kokema subjektiivinen elämänlaatu voivat olla joissain tapauksissa ristiriidassa keskenään:
esimerkiksi ikääntyvä voi kokea oman elämänlaatunsa paremmaksi kuin nuorempana, vaikka objektiivisin standardein mitattuna hänen elämänlaatunsa näyttäytyisi huonompana. Usein nämä elämänlaatunäkökulmat erotetaan koetuksi ja havaituksi elämänlaaduksi (Veenhoven 1999, Walker & Lowenstein 2009).
Tässä tutkimuksessa elämänlaatua tarkastellaan WHO:n määritelmän mukaisesti koettuna elämänlaatuna. Koetussa elämänlaadussa yksilön oma kokemus määrittää elämänlaatua, eikä tätä subjektiivista elämänlaatukokemusta voida arvioida ulkopuolisin kriteerein (Cohen 1996, Orley & Saxena 1996, WHO 1997). Edes läheisen ihmisen, kuten puolison tai sisaruksen, tekemä arvio yksilön elämänlaadusta ei välttämättä vastaa hänen omaa henkilökohtaista kokemustaan koetusta elämänlaadustaan (Crocker ym. 2015).
Kyseessä on täysin subjektiiviseen tunteeseen pohjautuva kokemus, jossa erilaiset
ulkoiset tapahtumat ja tekijät vaikuttavat elämänlaatuun kokemuksellisen arviointiprosessin kautta. Näin esimerkiksi näennäisesti samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kokemus elämänlaadusta saattaa olla hyvin erilainen (Cohen 1996, Orley & Saxena 1996). Lisäksi saman yksilön koettu elämänlaatu voi vaihdella elämäntilanteen ja ajankohdan mukaan. Esimerkiksi elämässä kohdannut kriisi, vastoinkäyminen tai yksilön arvojärjestelmän muuttuminen heijastuvat koettuun elämänlaatuun (Sprangers & Schwartz 1999, Aalto ym. 2016; Koskinen ym. 2018).
Koettu elämänlaatu muodostuu useista eri ulottuvuuksista. Näitä ulottuvuuksia voidaan nimittää elämänlaadun eri osa-alueiksi. WHO:n mallissa elämänlaadun eri ulottuvuuksia tai osa-alueita ovat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen ja ympäristöön sekä itsenäiseen toimintakykyyn liittyvä elämänlaadun osa-alue (Orley & Saxena 1996).
WHO:n mukaiset elämänlaadun eri osa-alueet ja niiden sisällöt on esitelty taulukossa 1.
TAULUKKO 1. Elämänlaadun eri osa-alueet
Kipu, epämukavuus
Fyysinen Energisyys, väsymys
Uni, lepo
Positiiviset tunteet Negatiiviset tunteet
Psyykkinen Ajatukset, oppiminen, muisti Itsetunto
Kehonkuva ja ulkonäkö
Henkilökohtaiset ihmissuhteet Sosiaalinen Sosiaalinen tuki
Seksuaalinen aktiivisuus
Hengellinen/ Hengellinen/uskonnollinen/
spiritualiteetti henkilökohtaiset uskomukset
Liikkumiskyky Arkiaskareet
Itsenäinen Riippuvuus lääkityksestä tai
toimintakyky hoidosta
Työkyky
Turvallisuus
Ympäristö (koti, saasteet, liikenne, jne.)
Ympäristö Taloudelliset resurssit Terveydenhuolto
Vapaa-ajan mahdollisuudet Liikenneyhteydet
(Mukaillen Orley & Saxena 1996)
Jokainen koetun elämänlaadun ulottuvuus on merkityksellinen, eikä yksittäinen elämän osa-alue tai kokemus voi siten määrittää koko elämänlaatua. Jos yksilö esimerkiksi kokee sairauden takia kipua, tätä koettua kipua on tarkasteltava suhteessa yksilön toimintakykyyn tai psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen, jotta kivun merkitys koetulle elämänlaadulle tulee näkyviin. Yksittäisen kipukokemuksen tarkastelu ei riitä kuvaamaan koettua elämänlaatua (Orley & Saxena 1996, Barcaccia 2013).
Monissa terveyteen suoraan tai välillisesti liittyvissä tutkimuksissa puhutaan tarkemmin terveyteen liittyvästä elämänlaadusta. Terveyteen liittyvällä elämänlaadulla tarkoitetaan yksilön henkilökohtaista hyvinvointikokemusta suhteessa omaan terveydentilaan. Kun sairauteen liittyvä diagnoosi tai toimintarajoitteet kuvaavat objektiivisesti, miten kyseessä oleva sairaus yksilön toimintakykyä rajoittaa, terveyteen liittyvä elämänlaatu kuvaa, miten yksilö kokee sairauden tai toimintarajoitteet omassa elämässään (Coons ym. 2000).
Osa tutkijoista käyttää yleistä elämänlaatukäsitettä puhuessaan terveyteen liittyvästä elämänlaadusta ja osa puhuu rajatummin terveyteen liittyvästä elämänlaadusta (Cohen ym. 1996, O’Boyle 1997, Bullinger 2002, Karimi & Brazier 2016). On esitetty, ettei erillistä terveyteen liittyvän elämänlaadun käsitettä edes tarvittaisi (Karimi & Brazier 2016), ja esimerkiksi WHO:n elämänlaadun määritelmään ja osa-alueisiin (ks. Taulukko 1) sisältyy terveydentilaa koskeva elämänlaatu (Orley & Saxena 1996, Koskinen ym.
2009). Tässä tutkimuksessa noudatetaan WHO:n elämänlaadun ja osa-alueiden määritelmää ja käytetään termiä koettu elämänlaatu myös puhuttaessa terveydentilan vaikutuksista elämänlaatukokemukseen.
2.2 Elämänlaadun tutkiminen 2.2.1 Elämänlaatu tutkimusaiheena
Elämänlaatua on tutkittu lukuisissa kvantitatiivisissa tutkimuksissa ja sen arvioimiseen on kehitetty useita erilaisia mittareita. On esitetty, että siinä missä elämänlaatukäsitteessä on epämääräisyyttä, elämänlaadun mittaamisella on vahva ja vakaa perusta (Bullinger 2002). Elämänlaatumittareissa on kuitenkin suurta vaihtelua laajuuden, mittarien ominaisuuksien ja esimerkiksi mitattavien elämänlaadun eri osa-alueiden suhteen: osa mittareista kartoittaa elämänlaatua kokonaisuudessaan, osa yleistä terveydentilaa koskettavaa elämänlaatua ja osa on kehitetty mittaamaan elämänlaatua jossain tietyssä potilasryhmässä (Coons ym. 2000, Koskinen ym. 2009). Elämänlaatumittarin valinta riippuu käyttötarkoituksesta: esimerkiksi väestöryhmien elämänlaatua arvioitaessa tulee käyttää eri elämänlaatumittaria kuin tarkasteltaessa sairauksien vaikutuksia eri elämänlaadun osa-alueisiin (Aalto ym. 1999, Aalto ym. 2013, Aalto ym. 2016).
Elämänlaatua voidaan tutkia myös kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin. Kvalitatiivisen tutkimuksen avulla on mahdollista löytää esimerkiksi tietyn potilasryhmän elämänlaadusta piirteitä, joita aiemmissa tutkimuksissa ei ole havaittu (Klassen ym.
2012). Esimerkiksi Connelin ym. (2014) tutkimuksessa havaittiin mielenterveyspotilaiden elämänlaatukokemusten rajautuvan sellaisille elämänlaadun osa-alueille, joita elämänlaatumittarit eivät juurikaan käsittele. Toisin sanoen, jos tämän ryhmän elämänlaatua arvioitaisiin elämänlaatumittarien avulla, tulos jäisi tälle ryhmälle merkittävien elämänlaadun osa-alueiden osalta valinnaiseksi. Sen sijaan kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien avulla Connel ym. (2014) pystyivät nostamaan esiin kyseiselle potilasryhmälle tyypillisiä elämänlaatupiirteitä. Kvalitatiivinen tutkimus on siis tarpeellista elämänlaatua tutkittaessa. Lisäksi elämänlaatututkimuksessa on alkanut ilmestyä entistä enemmän kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusmetodiikkaa yhdistäviä monimenetelmäisiä tutkimuksia (Klassen ym. 2012).
2.2.2 Terveystutkimukset ja elämänlaatu
Elämänlaadun arviointi on tärkeä osa terveystutkimuksia (Koskinen ym. 2009).
Elämänlaatua mittaamalla voidaan esimerkiksi arvioida erilaisia hoitokäytäntöjä ja niiden vaikutusta yksilön hyvinvointiin (Aalto ym. 2016) tai terveydenhuollon toimenpiteiden kustannus-utiliteettisuhdetta (Koskinen ym. 2009). Lisäksi elämänlaatua arvioimalla voidaan seurata väestöryhmien terveydentilaa tai tarkastella sairauksien vaikutuksia eri elämänalueisiin (Aalto ym. 1999, Aalto ym. 2013).
Eri sairauksien vaikutuksia elämänlaatuun on tutkittu laajasti ja esimerkiksi pitkäaikaissairauksien on havaittu heikentävän koettua elämänlaatua. Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa on todettu esimerkiksi kroonisten maksasairauksien (Orr 2014, Assimakopoulos 2018), lihasperäisten pitkäaikaissairauksien (Graham ym. 2011, Leclair ym. 2016) keuhkoahtaumataudin ja siihen liittyvien liitännäissairauksien (Huber ym.
2015), sekä sepelvaltimotaudin (Le ym. 2018) heikentävän potilaiden elämänlaatua vastaavaan terveeseen väestöryhmään verrattuna. Samoin esimerkiksi syöpäsairauksien on havaittu vaikuttavan elämänlaatuun heikentävästi pitkällä aikavälillä: esimerkiksi Vetschin ym. (2018) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa havaittiin lapsuudessa
sairastetun leukemian heikentävän elämänlaatu myös myöhemmässä elämänvaiheessa terveisiin ikätovereihin verrattuna.
Suomalaisten elämänlaatua on tutkittu useissa tutkimuksissa (esim. Saarni ym. 2006, Kanervisto ym. 2010, Paananen ym. 2011, Väätäinen ym. 2014), erityisesti eri potilasryhmien näkökulmasta. Suomalaisten kohdalla tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien on esitetty olevan yksi suurimmista elämänlaatua heikentävistä sairausryhmistä (Saarni ym. 2006, Vaarama ym. 2014). Toistuvien tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvien kipujaksojen on todettu alentavan elämänlaatua suomalaisten nuorten aikuisten kohdalla (Paananen ym. 2011). Muista kroonista sairauksista esimerkiksi diabeteksen (Väätäinen ym. 2014) ja diabetesta edeltävien riskitekijöiden, kuten veren korkean glukoosipitoisuuden ja ylipainon on todettu heikentävän suomalaisten elämänlaatua (Väätäinen ym. 2016). Lisäksi hengityselimistön sairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti (Kanervisto ym. 2010) sekä erilaiset reumasairaudet, kuten nivelreuma (Laas ym. 2008), ovat olleet suomalaisilla yhteydessä alentuneeseen elämänlaatuun.
Erilaiset sairaudet ja toimintarajoitteet heijastuvat tutkimusten mukaan elämänlaatukokemukseen. Ne vaikuttavat elämänlaatuun suoraan, mutta niillä on myös välillinen vaikutus yksilön koetun elämänlaadun arviointiprosessiin: esimerkiksi vakava sairastuminen haastaa yksilön sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja pakottaa hänet usein arvioimaan omaa elämäänsä uudessa valossa, mikä voi lopulta johtaa arvojärjestelmän muuttumiseen tai eri elämän osa-alueiden tärkeysjärjestyksen uudelleenarviointiin. Samanlaista dynaamista muutosta voi tapahtua sairauden aikana (Sprangers & Schwartz 1999, Aalto ym. 2016).
Terveyteen liittyvien osa-alueiden merkitys elämänlaadulle korostuu ikääntymisen myötä (Walker & Lowenstein 2009, Vaarama ym. 2014). Suomalaisten hyvinvointi 2014 - katsauksen mukaan sekä tyytyväisyys terveyteen että elämänlaatuun heikkenee tasaisesti yksilön ikääntyessä. Fyysisen terveyden vaikutus koettuun elämänlaatuun näyttää korostuvan keski-iästä lähtien ja erityisen suuri merkitys sillä on 80 vuotta täyttäneiden keskuudessa. Kaiken kaikkiaan hyvä fyysinen terveys ja toimintakyky edesauttavat tutkimusten mukaan koetun elämänlaadun arvioimista hyväksi (Vaarama ym. 2014).
2.3 Elämänlaatu ja liikuntaharjoittelu
Liikuntaharjoittelun ja fyysisen aktiivisuuden on todettu vaikuttavan koettuun elämänlaatuun. Liikuntaharjoittelulla tarkoitetaan suunniteltua, tavoitteellista ja jossain määrin järjestelmällisesti toteutettua liikuntaa ja fyysisellä aktiivisuudella lihasten tahdonalaista ja energiankulutusta lisäävää, liikkeeseen johtavaa toimintaa (Liikuntaan liittyviä määritelmiä: Käypä hoito 2015). Liikuntaharjoittelun, fyysisen aktiivisuuden ja elämänlaadun välistä suhdetta on tutkittu lukuisissa eri tutkimuksissa (esim. Bize ym.
2007, Imayama ym. 2011, Pandey ym. 2015, Marker ym. 2018, Shvedko ym. 2018) ja usein mielenkiinnon kohteena on ollut liikuntainterventioiden vaikutus elämänlaatuun erilaisten sairauksien yhteyksissä.
Seuraavaksi tarkastellaan liikuntaharjoittelua ja elämänlaatua käsitteleviä systemaattisia kirjallisuuskatsauksia ja meta-analyyseja eri potilasryhmien osalta. Potilasryhmistä käydään läpi yleisimpiä tarttumattomia sairauksia (noncommunicable disease) sairastavat ryhmät. Lisäksi tarkastellaan fyysisen aktiivisuuden suhdetta eri ikäryhmien elämänlaatuun aiheesta julkaistujen systemaattisten kirjallisuuskatsauksien ja meta- analyysien perusteella. Tutkimuksista on nostettu esiin erityisesti liikuntaharjoittelua käsittelevät katsaukset ja meta-analyysit, mutta muun tutkimustiedon ollessa vajavaista on käsitelty fyysistä aktiivisuutta tarkastelevia tutkimuksia.
On huomattava, että tutkimusten vertaileminen keskenään ei ole täysin ongelmatonta käytettyjen mittarien ja käsitteistön moninaisuudesta johtuen (esim. Bize ym. 2007, Mishra ym. 2012, Marker ym. 2018). Systemaattiset kirjallisuuskatsaukset ja meta- analyysit kuitenkin tiivistävät useamman eri tutkimuksen tuloksia, joten siitä syystä niiden tarkastelu on tarpeellista tutkimusmetodiikan ongelmista huolimatta.
2.3.1 Liikuntaharjoittelun vaikutus eri potilasryhmien elämänlaatuun
Sydänpotilaat
Sydänpotilaiden elämänlaatua on tutkittu erityisesti sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Aiheesta julkaistuissa meta-analyyseissa on tarkasteltu liikuntaharjoittelun yleistä vaikutusta sydänpotilaiden elämänlaatuun (Pandey ym. 2015, Palmer ym. 2018)
sekä tarkemmin liikunnan intensiteetin ja liikuntamuodon merkitystä elämänlaatua arvioitaessa (Ostman ym. 2017, Slimani ym. 2018).
Meta-analyyseissa on havaittu liikuntaharjoittelun vaikuttavan sydänpotilaiden elämänlaatuun merkitsevästi. Joissain tutkimuksissa muutokset ovat olleet kliinisesti merkittäviä (Pandey ym. 2015, Palmer ym. 2018). Liikuntaharjoittelun intensiteetin ja liikuntamuodon suhteen meta-analyysien tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia.
Esimerkiksi Palmerin ym. (2018) meta-analyysissa ei havaittu eroa eri liikuntamuotojen, liikunnan intensiteetin, keston tai frekvenssin ja elämänlaadussa tapahtuvien muutosten välillä, mutta Ostmanin ym. (2017) tutkimustulosten mukaan liikunnan intensiteetillä (korkea, kuormittava, keskitasoinen tai matalatasoinen) ja liikuntamuodolla (kestävyysliikunta, voimaharjoittelu tai näiden yhdistelmä) oli merkitystä elämänlaatuvaikutuksille. Kaikissa tarkastelluissa meta-analyyseissa (Pandey ym. 2015, Ostman ym. 2017, Palmer ym 2018, Sliman ym. 2018) liikuntaharjoittelu vaikutti suotuisasti elämänlaatuun liikuntaharjoittelutavasta riippumatta ja eroja oli lähinnä siinä, miten suuri vaikutus oli.
Syöpäpotilaat
Syöpäpotilaiden kohdalla liikuntaharjoittelun vaikutusta elämänlaatuun on tarkasteltu yleisesti syöpäpotilailla (Gerritsen & Vincent 2015, Cramer ym. 2017) sekä erikseen aktiivisten syöpähoitojen aikana (Mishra ym. 2012a) että niiden jälkeen (Mishra ym.
2012b). Katsauksissa on havaittu liikuntaharjoittelun vaikuttavan suotuisasti erityisesti syöpään liittyviin elämänlaadun osa-alueisiin ja elämänlaadun fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin tekijöihin (Mishra ym. 2012a, Mishra ym. 2012b, Gerritsen & Vincent 2015, Cramer ym. 2017).
Katsauksissa oli osittain ristiriitaisuuksia liikuntaharjoittelun ja aktiivisten/lopetettujen syöpähoitojen välisen yhteyden suhteen. Mishran ym. (2012a, 2012b) katsauksissa liikuntaharjoittelu vaikutti positiivisesti syöpäpotilaiden elämänlaatuun huolimatta siitä, olivatko potilaiden aktiiviset syöpähoidot jo päättyneet vai olivatko ne vielä kesken. Sen sijaan Gerritsenin & Vincentin (2015) tutkimuksessa havaittiin, että liikuntaharjoittelun vaikutus elämänlaatuun tehostui, jos harjoittelu oli aloitettu aktiivisten syöpähoitojen aikana. Näin ollen vielä on epäselvää, mikä on optimaalisin vaihtoehto liikuntaharjoittelun ajoittamisessa suhteessa syöpähoitoihin.
Liikuntaharjoittelun intensiteetillä, frekvessillä ja kestolla saattaa katsauksien mukaan olla vaikutusta liikuntaharjoittelun aikaansaamille elämänlaatumuutoksille syöpäpotilaiden kohdalla. Mishran ym. (2012a, 2012b) Cochrane-katsauksissa keskitehoisella ja raskaalla liikuntaharjoittelulla oli merkitsevä vaikutus yleiselle elämänlaadulle, mutta matalatehoisella liikunnalla ei. Gerritsenin & Vincentin (2015) tutkimuksen mukaan erityisesti 3-5 kertaa viikossa tapahtuva lyhytkestoinen, intensiivinen liikuntaharjoittelu vaikuttaa syöpäpotilaiden elämänlaatuun suotuisasti, sen sijaan pitempikestoisella liikuntaharjoittelulla oli suotuisia vaikutuksia vain potilaiden fyysiseen suorituskykyyn. Katsauksien mukaan tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta, jotta liikuntamuodon, liikunnan tehon, frekvenssin ja keston suhteen voidaan antaa kliinisesti merkittäviä suosituksia.
Diabetespotilaat
Diabetespotilaiden elämänlaatua ja liikuntaharjoittelua on käsitelty vain yhdessä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa. Cai ym. (2017) tarkastelivat katsauksessaan liikuntaharjoittelun vaikutusta tyypin 2 diabetesta sairastavien elämänlaatuun.
Katsaukseen otettiin mukaan yhteensä 30 interventiotutkimusta. Tutkimuksissa oli tarkasteltu erilaisia liikuntamuotoja: kestävyys- ja voimaharjoittelua, näiden yhdistelmää ja joogaa.
Tutkimustulosten mukaan kestävyysliikunta vaikutti suotuisasti elämänlaatuun. Sen sijaan voimaharjoittelun tai yhdistetyn kestävyysliikunta- ja voimaharjoittelun kohdalla tutkimustuloksissa oli hajanaisuutta. Lisäksi yhdistetyn kestävyysliikunta- ja voimaharjoittelun kohdalla ilmeni enemmän liikunnan haitallisia vaikutuksia, kuten hypoglysemiaa. Tutkimustuloksiin vaikuttaa kuitenkin tarkasteltujen tutkimusten verrattain lyhyt kesto (12-16 viikkoa) ja se, eikä kaikissa tutkimuksissa liikuntaharjoittelua oltu valvottu mitenkään (Cai ym. 2017). Näin ollen diabetespotilaiden kohdalla liikuntaharjoittelun ja elämänlaadun välinen suhde on vielä osittain epäselvä.
Aivohalvauspotilaat
Aivohalvauspotilaiden elämänlaadun ja liikuntaharjoittelun välistä suhdetta on tarkasteltu kahdessa meta-analyysissa (Chen & Rimmer 2011, Pang ym. 2013). Pang ym.
(2013) tarkastelivat meta-analyysissaan kestävyysharjoittelun vaikutusta
aivohalvauspotilaiden elämänlaatuun ja Chen & Rimmer (2011) käsittelivät yleisesti liikuntaharjoittelun vaikutusta aivohalvauspotilaiden elämänlaatuun.
Liikuntaharjoittelulla oli vain vähäistä vaikutusta aivohalvauspotilaiden elämänlaatuun.
Pangin ym. (2013) meta-analyysissa elämänlaatua oli mitattu kuudessa tutkimuksessa ja vain kolmessa näistä havaittiin kestävyysliikunnan vaikuttaneen elämänlaatuun merkitsevästi. Chenin & Rimmerin (2011) tutkimustuloksissa voimaharjoittelulla ja yhdistelmäharjoittelulla oli merkitsevä vaikutus aivohalvauspotilaiden elämänlaatuun, mutta kestävyysliikunnalla ei. Lisäksi Chenin & Rimmerin meta-analyysin mukaan liikuntaharjoittelun elämänlaatuvaikutus katosi liikuntaintervention päätyttyä.
Kroonisesta kivusta kärsivät potilaat
Liikuntaharjoittelun vaikutusta erilaisiin kroonisiin kipuihin on tarkasteltu muutamissa katsauksissa tai meta-analyyseissa (esim. Aladro-Gonzalvo ym. 2013, Cramer ym. 2013, Lawford ym. 2015, O’Connor ym. 2015, Geneen ym. 2017, Shiri ym. 2018). Eniten tutkimuksissa on keskitytty krooniseen alaselkäkipuun ja sen kuntouttamiseen/ehkäisyyn liikuntaharjoittelun avulla (esim. Aladro-Gonzalvo ym. 2013, Cramer ym. 2013, Lawford ym. 2015, Shiri ym. 2018). Usein tutkimusasetelmana on ollut tietyn liikuntamuodon vaikutuksen arvioiminen suhteessa muihin liikuntamuotoihin tai kuntoutustapoihin (esim. Cramer ym. 2013, O’Connor ym. 2015). Sen sijaan liikuntaharjoittelun vaikutusta kroonisesta kivusta kärsivien potilaiden elämänlaatuun on tutkittu selvästi vähemmän, ja ainoastaan kahdessa viime vuosien aikana ilmestyneessä katsauksessa (Lawford ym.
2015, Geenen ym. 2017) käsiteltiin muiden mittareiden lisäksi kroonisten kipupotilaiden elämänlaatua.
Lawford ym. (2015) tarkastelivat systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessaan vaikuttaako kävely kroonisesta alaselkäkivusta kärsivien toimintakykyyn, toimintarajoitteisiin ja elämänlaatuun. Kävelyä oli verrattu muihin kuntoutus- tai liikuntamuotoihin, kuten ohjattuun liikuntaharjoitteluun tai fysioterapiaan. Geneenin ym. (2017) Cochrane- katsauksessa oli puolestaan käsitelty kroonisia kipupotilaita laajemmin ja tarkasteltu fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoittelun vaikutusta erilaisista kroonisista kivuista kärsivien aikuisten elämään.
Lawfordin ym. (2015) tutkimustulosten mukaan kävely voi vaikuttaa positiivisesti elämänlaatuun, toimintakykyyn ja toimintarajoitteisiin. Kävely ei kuitenkaan osoittautunut muita kuntoutus- tai liikuntamuotoja tehokkaammaksi alaselkäkivun hoidossa. Geneenin ym. (2017) katsauksessa fyysinen aktiivisuus ja liikuntainterventio vaikuttivat suotuisasti koettuun kipuun, fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn sekä elämänlaatuun. Kaikissa tarkastelluissa tutkimuksissa vaikutus ei kuitenkaan ollut tilastollisesti tai efektikooltaan merkitsevä.
2.3.2 Fyysisen aktiivisuuden vaikutus eri ikäryhmien elämänlaatuun
Lapset ja nuoret
Lasten ja nuorten elämänlaadun ja liikuntaharjoittelun suhdetta on tutkittu vähän.
Markerin ym. (2018) meta-analyysi on tiettävästi ensimmäinen meta-analyysi elämänlaadun ja fyysisen aktiivisuuden välisestä yhteydestä lasten ja nuorten kohdalla.
Meta-analyysiin on otettu mukaan myös eri potilasryhmiä käsitteleviä tutkimuksia. Näin ollen meta-analyysi yhdistää tietoa eri potilasryhmien ja terveen väestön osalta lasten ja nuorten ikäryhmässä.
Markerin ym. (2018) meta-analyysissa korkeampi fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä elämänlaadun muutoksiin lapsilla ja nuorilla, mutta elämänlaadussa tapahtunut muutos ja sen kliininen merkittävyys olivat kuitenkin vähäisiä. Tutkijoiden mukaan kliinisen merkittävyyden puute saattoi johtua meta-analyysiin mukaan otettujen tutkimusten heterogeenisyydestä: tarkastelluissa tutkimuksissa käytetyt liikuntamuodot, tutkimusmenetelmät ja tutkimusmetodit poikkesivat toisistaan, mikä todennäköisesti vaikutti meta-analyysin tuloksiin. Meta-analyysin perusteella näyttäisi siltä, että tällä hetkellä käytössä olevat liikuntainterventioiden kesto, frekvenssi, intensiteetti tai liikuntamuoto eivät ole riittäviä vaikuttamaan lasten ja nuorten elämänlaatuun kliinisesti merkittävästi.
Aikuiset
Aikuisväestön kohdalla tutkimusten pääpaino on usein ollut eri potilasryhmissä. Yleisesti fyysisen aktiivisuuden ja elämänlaadun välistä yhteyttä on tarkasteltu ainakin kahdessa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (Bize ym. 2007, Pucci ym. 2012). Puccin ym.
(2012) katsauksessa oli tosin mukana myös eri potilasryhmiä ja ainoastaan iäkkäitä tutkittavia käsitteleviä tutkimuksia.
Bizen ym. (2007) ja Puccin ym. (2012) tutkimustulosten mukaan korkeampi fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä parempaan elämänlaatuun. Bizen ym. (2007) tutkimuksessa korkea fyysisen aktiivisuuden taso vaikutti suotuisasti elämänlaatuun erityisesti poikkileikkaustutkimuksissa. Puccin ym. (2012) tutkimustuloksissa elämänlaatu ja fyysinen aktiivisuus olivat positiivisesti yhteydessä toisiinsa, mutta yhteyden merkitsevyys vaihteli kuitenkin sen mukaan, mitä elämänlaadun eri osa-alueita tutkimuksissa oli tarkasteltu.
Iäkkäät
Ikääntyneen väestön elämänlaatua käsitteleviä systemaattisia kirjallisuuskatsauksia on käsitelty ainakin kahdessa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (Tavares ym. 2014, Tulloch ym. 2018). Tullochin ym. (2018) meta-analyysissa tarkasteltiin joogapohjaisten liikuntamuotojen vaikutusta iäkkäiden elämänlaatuun ja siinä oli mukana myös eri potilasryhmiä tarkastelevia tutkimuksia. Tavaresin ym. (2014) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin potilasryhmiin ja tarkasteltiin liikuntaharjoittelun elämänlaatuvaikutuksia ikääntyneillä, jotka sairastivat depressiota tai Alzheimerin tautia.
Tullochin ym. (2018) tutkimustulosten mukaan joogaharjoittelulla oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus ikääntyneiden elämänlaatukokemukseen. Vaikutus oli keskisuuri terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ja pieni psyykkisessä hyvinvoinnissa. Tavaresin ym. (2014) tutkimuksessa liikuntaharjoittelu vaikutti elämänlaatuun merkitsevästi depression kohdalla, mutta Alzheimerin taudin kohdalla tutkimustulokset eivät olleet yhtä yksiselitteisiä. Lisäksi depression kohdalla liikuntamuodolla oli merkitystä tutkimustuloksissa ja erityisesti siinä, mihin elämänlaadun osa-alueisiin liikuntaharjoittelulla oli vaikutusta.
2.3.3 Liikuntaharjoittelun vaikutusmekanismit elämänlaadun näkökulmasta
Liikuntaharjoittelulla voi olla useita positiivisia vaikutuksia yksilön elämään.
Tutkimuksissa liikuntaharjoittelun on todettu vaikuttavan suotuisasti esimerkiksi
erilaisiin terveyden indikaattoreihin ja minäpystyvyyteen (Phillips ym. 2013), terveyteen, toimintakykyyn ja vireystilaan (van Oostrom ym. 2012), fyysisen suorituskyvyn kasvuun (Gusi ym. 2105) ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Cai ym. 2017). On esitetty, että fyysinen aktiivisuus edistäisi elämänlaatua välillisesti usean eri tekijän vaikutuksesta (Phillips ym.
2013). Voidaan puhua lumipalloefektistä: liikuntaharjoittelu vaikuttaa suotuisasti johonkin terveyden indikaattoriin, joka vaikuttaa edelleen suotuisasti elämänlaatuun ja johonkin toiseen terveyden indikaattoriin, joka puolestaan vaikuttaa jälleen elämänlaatuun (van Oostrom ym. 2012, Phillips ym. 2013). Näin liikuntaharjoittelu vaikuttaa elämänlaatuun todennäköisesti usean vaikutusmekanismin kautta.
Liikuntaharjoittelun fyysiset vaikutukset
Liikuntaharjoittelu edistää fyysistä suorituskykyä, toimintakykyä ja fyysistä terveyttä (esim. Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012, Phillips ym. 2013, Gusi ym. 2015, Palmer ym. 2018). Fyysisen hyvinvoinnin lisääntyminen heijastuu usein lähes suoraan yksilön hyvinvointikokemukseen ja näin koettuun elämänlaatuun (Napoli ym. 2014).
Koska parempi fyysinen suorituskyky vähentää esimerkiksi koettua fyysistä väsymystä sekä vaikuttaa positiivisesti toimintakykyyn ja arjessa selviytymiseen, on fyysisen suorituskyvyn kasvulla suora vaikutus koettuun elämänlaatuun. On esitetty, että juuri fyysisen suorituskyvyn kasvu johtaisi elämänlaadussa tapahtuviin suotuisiin muutoksiin.
Tutkimustulokset aiheesta ovat kuitenkin vielä osittain ristiriitaisia (Gusi ym. 2015, Buffart ym. 2015, Kalter ym. 2016).
Erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistön kunnossa tapahtuneet muutokset näyttävät tutkimustulosten mukaan heijastuvan elämänlaatuun. Heikko sydän- ja verenkiertoelimistön kunto heikentää fyysisen aktiivisuuden sietokykyä (Pandey ym.
2015, Rogan ym. 2017) ja siten koettua elämänlaatua (Rogan ym. 2017). Tutkimuksissa on havaittu sydän- ja verenkiertoelimistön kunnossa tapahtuneilla muutoksilla olevan suuri, jollei suurin, merkitys elämänlaatuvaikutuksia arvioitaessa (Gusi ym. 2015, Kalter ym. 2016). Sydän- ja verenkiertoelimistön parantuneen kunnon on todettu lisäksi olevan yhteydessä parempaan fyysiseen toimintakykyyn (Kalter ym. 2016) ja näin myös toimintakyvyn kautta vaikuttavan yksilön elämänlaatuun. Sydän- ja verenkiertoelimistön merkitys elämänlaatua arvioitaessa näkyy esimerkiksi sydänpotilaille tehdyissä liikuntainterventioiden tuloksissa (Pandey ym. 2015, Ostman ym. 2017, Palmer ym 2018, Sliman ym. 2018). Muiden fyysisen suorituskyvyn osa-alueiden kohdalla esimerkiksi
käsien puristusvoiman (Kalter ym. 2016), alaraajojen liikkuvuuden (Gusi ym. 2015) ja alaraajojen toiminnallisuuden (Buffart ym. 2015) on esitetty olevan merkityksellisiä liikuntaharjoittelun elämänlaatuvaikutusten kannalta.
Toimintakyvyssä tapahtuvat muutokset ovat kaiken kaikkiaan tärkeässä roolissa elämänlaadun ja liikuntaharjoittelun välistä suhdetta tarkasteltaessa. Fyysisen aktiivisuuden on todettu vaikuttavan suotuisasti toimintakykyyn ja vähentävän toimintakyvyn rajoituksia (esim. van Oostrom ym. 2012, Phillips ym. 2013, Buffart ym.
2015). Fyysinen aktiivisuus voi lisäksi ehkäistä toimintakyvyn rajoituksia myöhemmässä elämässä (Sternfeld ym. 2017). Kun yksilön toimintakyky paranee tai säilyy ennallaan, hän kokee vähemmän arkipäivän toimintoja haittaavia toimintakyvyn heikkouksia. Näin toimintakyvyn rajoitukset eivät vaikuta yksilön elämänlaatuun negatiivisesti. Tämä lisää tyytyväisyyttä elämään ja vaikuttaa koettuun elämänlaatuun (Phillips ym. 2013, Buffart ym. 2015, Pandey ym. 2015).
Kuten aiemmin on jo esitetty, liikuntaharjoittelun on todettu edistävän elämänlaatua kroonisten sairauksien ja eri potilasryhmien kohdalla. Tutkimuksissa on havaittu liikuntaharjoittelun vaikuttavan positiivisesti sairauden oireisiin ja esimerkiksi koettuun väsymykseen (esim. Mishra ym. 2012a, Mishra ym. 2012b, Pandey ym. 2015, Kalter ym.
2016). Liikunnan on havaittu edesauttavan kuntoutumista (Chen & Rimmer 2011, Kalter ym. 2016) ja ylläpitävän toimintakykyä sairauden edetessä (Cramer ym. 2012, Buffart ym. 2015, Gerritsen & Vincent 2016). Näin liikuntaharjoittelu ja sen aikaansaamat fyysiset muutokset vaikuttavat kroonisen sairauden kanssa selviämiseen ja siten sairauden vaikutuksiin yksilön elämässä ja hyvinvoinnissa. Tämä näkyy elämänlaatukokemuksessa.
Liikuntaharjoittelun psyykkiset vaikutukset
Liikuntaharjoittelulla tiedetään olevan vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Tutkimuksien mukaan liikunta esimerkiksi lisää itsetuntoa (Mishra ym. 2012a, Gerritsen
& Vincent 2016, Lubans ym. 2016), parantaa mielialaa (Chen & Rimmer 2011, McDonnell ym. 2014), vähentää koettua kipua (Chen & Rimmer 2011, Mishra ym.
2012a, van Oostrom ym. 2012, Gusi ym. 2015) sekä vaikuttaa positiivisesti vireystilaan (Bize ym. 2007, Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012), muistiin (Chen &
Rimmer 2011) ja kognitioon (Lubans ym. 2016). Psyykkisen hyvinvoinnin muutokset
voidaan jakaa neurobiologisissa ja psykososiaalisissa osa-alueissa tapahtuviin muutoksiin (Lubans ym. 2016).
Neurobiologisilla muutoksilla tarkoitetaan aivojen toiminnassa ja rakenteissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimuksissa on selvitetty esimerkiksi liikuntaharjoittelun vaikutusta aivojen aktivointialueisiin (Lubans ym. 2016) ja liikunnan neurobiologisia vasteita depressiopotilailla (Schuh ym. 2016). Tutkimusalue on ollut mielenkiinnon kohteena erityisesti viime vuosien aikana, mutta tutkimustieto aiheesta on vielä puutteellista (Lubans ym. 2016). On todennäköistä, että neurobiologiset muutokset vaikuttavat elämänlaatukokemukseen. Näin on ollut esimerkiksi muistissa tapahtuvien suotuisten muutosten osalta (Chen & Rimmer 2011), mutta tietoa aiheesta on vielä hyvin vähän tarjolla.
Psykososiaaliset muutokset kattavat sisälleen identiteetissä, itsetunnossa ja kehonkuvassa tapahtuvat muutokset (Lubans ym. 2016). Lisäksi psykososiaalisina muutoksina voidaan pitää esimerkiksi koetussa kivussa ja epämukavuudessa (Gusi ym. 2015), ahdistuksessa ja masennuksessa (McDonnell ym. 2014, Gusi ym. 2015), unenlaadussa ja minäpystyvyydessä (Phillips ym. 2013, Kalter ym. 2016) sekä mielialassa ja vireystilassa (Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012) tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksissa on havaittu fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoittelun vaikuttavan suotuisasti moniin psykososiaalisiin tekijöihin ja niiden kautta elämänlaatukokemukseen (esim. Mishra ym.
2012a, van Oostrom ym. 2012, Gusi ym. 2015). Tutkimustuloksissa erityisesti vireystilassa (Bize ym. 2007, Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012), koetussa kivussa ja epämukavuudessa (Chen & Rimmer 2011, Mishra ym. 2012a, Gusi ym. 2015) sekä masennuksessa ja ahdistuneisuudessa (Mishra ym. 2012a, Gusi ym. 2015) tapahtuneet muutokset ovat olleet tärkeässä roolissa elämänlaatukokemuksen kannalta.
Koska psyykkinen hyvinvointi muodostaa tärkeän osan koettua elämänlaatua, psyykkisen hyvinvoinnin muutokset vaikuttavat elämänlaatukokemukseen. Tutkimustietoa psyykkisessä hyvinvoinnissa tapahtuvien muutosten taustamekanismeista ei kuitenkaan ole juuri tarjolla (Lubans ym. 2016). Joka tapauksessa voidaan todeta, että psyykkinen hyvinvointi on tärkeä osa koettua elämänlaatua (esim. Orley & Saxena 1996) ja näin psyykkisessä hyvinvoinnissa tapahtuvat muutokset heijastuvat todennäköisesti elämänlaatukokemukseen.
Liikuntaharjoittelun sosiaaliset vaikutukset
Liikunta voi parantaa elämänlaatua sosiaalisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallistamisen välityksellä. Tutkimuksien mukaan liikuntaharjoittelu vaikuttaa suotuisasti sosiaaliseen toimintakykyyn (esim. Gopinath ym. 2012, Mishra ym. 2012b, Claesson ym. 2017, Shvedko ym. 2018). Sosiaalisella toimintakyvyllä tarkoitetaan esimerkiksi yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutusta sekä yksilön toimijuutta erilaisissa suhteissa (Tiikkainen & Pynnönen 2018). Kyse on siis laaja-alaisesta hyvinvointiin ja elämänlaatuun vaikuttavasta tekijästä. Liikuntaharjoittelun on havaittu vaikuttavan positiivisesti sosiaalisen toimintakykyyn sekä ryhmäliikuntaa käsittelevissä tutkimuksissa (esim. McDonnell ym. 2014, Cai ym. 2017, Claesson ym. 2017) että tutkimuksissa, joissa on tarkasteltu yleisesti liikuntaharjoittelun vaikutusta sosiaaliseen hyvinvointiin (esim. Gopinath ym. 2012; Mishra ym. 2012b, van Oostrom ym. 2012).
Liikuntaharjoittelu vaikuttaa suotuisasti itsetuntoon, käsityksiin itsestä ja minäpystyvyyteen (Lubans ym. 2016). Tämä voi edelleen vahvistaa sosiaalista toimijuutta ja sosiaalisia suhteita (Gopinath ym. 2012). Liikuntaharjoittelu voi vaikuttaa sosiaaliseen toimintakykyyn riippumatta siitä, onko kyse yksilö- vai ryhmämuotoisesta harjoittelusta. Ei voida sanoa, kumpi näistä liikuntamuodoista vaikuttaisi enemmän tai tehokkaammin sosiaaliseen hyvinvointiin ja sitä kautta elämänlaatuun. Tähän mennessä on kuitenkin saatu joitain viitteitä siitä, että ryhmäliikunta vaikuttaisi sosiaaliseen toimintakykyyn vahvemmin kuin yksilöharjoittelu (Shvedko ym. 2018).
Ryhmämuotoinen liikuntaharjoittelu vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sosiaalista hyväksyntää (Lubans ym. 2016), lisää sosiaalista osallistumista (Chen & Rimmer 2011) ja vähentäää yksinäisyyden ja ujouden kokemuksia (Gopinath ym. 2012).
Ryhmämuotoisen liikuntaharjoittelun on todettu lisäksi tekevän liikuntaharjoittelusta motivoivaa ja miellyttävää (Cai ym. 2017), parantavan mielialaa (McDonnell ym. 2014) sekä lisäävän sosiaalista hyvinvointia ja parantavan kroonisen sairauden kanssa selviytymistä (Claesson ym. 2017). Ryhmässä saatu sosiaalinen tuki on osoittautunut joissain tutkimuksissa jopa niin vahvaksi, että ryhmämuotoisen liikuntaintervention ja siten sosiaalisen tuen päättyminen on johtanut positiivisten elämänlaatuvaikutusten pienenemiseen tai jopa häviämiseen kokonaan (Chein & Rimmer 2011, Awick ym.
2015). Ryhmämuotoisen liikuntaharjoittelun vaikutus saattaa olla osittain riippuvainen
ryhmäliikuntamuodon intensiteetistä, mutta tutkimustulokset ovat tältä osin vielä osittain ristiriitaisia (Netz & Lidor 2010, McGrath ym. 2011).
Lukuisista suotuisista tutkimustuloksista huolimatta liikuntaharjoittelun ja sosiaalisen toimintakyvyn suhde on edelleen osittain epäselvä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna liikuntaharjoittelu ei välttämättä vaikuta sosiaalisen toimintakykyyn merkitsevästi (van Oostrom ym. 2012), eikä kaikissa tutkimuksissa ole havaittu positiivisia muutoksia edes lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna (Pucci ym. 2012). Epävarmaa on lisäksi, mihin sosiaalisen hyvinvoinnin osa-alueisiin liikuntaharjoittelu vaikuttaa. Joissain tutkimuksissa sosiaalisen toimintakyvyn on todettu parantuvan liikuntaharjoittelun avulla, mutta vaikutusta ei ole ollut sosiaalisen tuen, sosiaalisten suhteiden tai yksinäisyyden tunteiden kokemuksissa (Shvedko ym. 2018). Joka tapauksessa liikuntaharjoittelun on havaittu vaikuttavan sosiaalisen elämänlaadun osa-alueeseen (esim. Lubans ym. 2016, Shvedko ym. 2018) ja näin koettuun elämänlaatuun.
Liikuntaharjoittelun vaikutusta määrittävät tekijät
Liikuntaharjoittelun vaikutus koettuun elämänlaatuun voi olla riippuvainen liikunnan frekvenssistä ja kestosta (Bize ym. 2007, Gerritsen & Vincent 2015, Cai ym. 2017), liikunnan intensiteetistä (Ostman ym. 2017), liikuntamuodosta (Chen & Rimmer 2011, Pang ym. 2013) ja yksilön omista henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuten sukupuolesta, iästä, elämäntavoista tai terveydentilasta (Imayama ym. 2011, Phillips ym.
2012, Cash ym. 2013, Gerritsen & Vincent 2015). Lisäksi yksilön koetun elämänlaadun lähtötilanteella, ja siten sillä kuinka paljon parantamisen varaa elämänlaadussa on, on suuri merkitys arvioitaessa liikuntaharjoittelun elämänlaatuvaikutuksia (Gerritsen &
Vincent 2015).
Liikuntaharjoittelun vaikutusta määrittävien tekijöiden tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, kuten eri potilas- ja ikäryhmiä käsittelevässä kappaleessa on jo esitetty.
Joissain tutkimuksissa ainoastaan raskas ja keskiraskas liikunta ovat vaikuttaneet elämänlaatuun merkitsevästi (Mishra ym. 2012a, Mishra ym. 2012b, Ostman ym 2017) ja joissain tutkimuksissa myös kevyellä liikunnalla on ollut vaikutuksia koettuun elämänlaatuun (Cai ym. 2017). Joidenkin tutkimustulosten mukaan korkea fyysisen aktiivisuuden taso on ollut yhteydessä parempaan elämänlaatuun (Bize ym. 2007) ja usein toistuva, lyhytkestoinen liikuntaharjoittelu on vaikuttanut elämänlaatuun vahvemmin
kuin harvemmin toistuva, pitempikestoinen liikuntaharjoittelu (Gerritsen & Vincent 2015). Voimaharjoittelulla ja yhdistelmäliikunnalla on ollut positiivisia vaikutuksia elämänlaatuun joissain tutkimuksissa (Chen & Rimmer 2011, Pang ym. 2013), mutta toisissa tutkimuksissa vastaavia tuloksia on saatu kestävyysliikunnalla ja yhdistelmäliikunnalla (Ostman ym. 2017). Myös sisä- ja ulkoliikunnalla on ollut eroavaisuuksia elämänlaatuvaikutusten suhteen (Gopinath ym. 2012).
Toisin sanoen vielä on epäselvää, millainen ja kuinka usein tapahtuva liikuntaharjoittelu on optimaalinen koettua elämänlaatua ajatellen (esim. Imayama ym. 2011, Gerritsen &
Vincent 2015, Cai ym. 2017). On mahdollista, että liikuntaharjoittelun optimaalisuus on riippuvainen yksilön lähtötilanteesta, esimerkiksi mahdollisista kroonisista sairauksista, ylipainosta, iästä ja sukupuolesta (Imayama ym. 2011, Phillips ym. 2012, Cash ym. 2013, Gerritsen & Vincent 2015). Aihetta ei kuitenkaan ole vielä riittävästi tutkittu, jotta liikuntaharjoittelun vaikutusta määrittäviä tekijöitä ymmärrettäisiin tarpeeksi.
3 PILATESHARJOITTELU 3.1 Pilateksen määritelmä
Pilatesharjoittelulla on satavuotinen historia. Joseph Pilates (1880-1967) kehitti alun perin kontrollogiaksi kutsumansa harjoittelumuodon 1920-luvulla. Pilates käytti itämäisten kamppailulajien, tanssin, joogan ja voimistelun periaatteita yhdistävää harjoittelumetodiaan aluksi sodassa loukkaantuneiden potilaiden kuntouttamiseen.
Muutettuaan Yhdysvaltoihin 1920-luvun loppupuolella Pilates perusti kontrollogian harjoittamiseen keskittyvän studion (Latey 2001). 1960-luvulle mennessä Yhdysvaltoihin oli avattu lukuisia kontrollogiaa, sittemmin pilatesta, opettavia studioita ja vuosien kuluessa Joseph Pilateksen seuraajat kehittivät harjoittelumuotoa edelleen eteenpäin (Latey 2001, Latey 2002).
Pilatesta voidaan nimittää holistiseksi liikuntamuodoksi. Se on kokonaisvaltaista harjoittelua, jonka tarkoituksena on vaikuttaa sekä kehoon että mieleen.
Pilatesharjoittelussa voidaan käyttää erityisiä pilatesharjoitteluun suunniteltuja laitteita tai harjoittelu voi pohjautua pelkän kehon avulla tapahtuvaan harjoitteluun (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012). Pilatesharjoittelussa on erilaisia koulukuntia, joiden painopisteet eroavat hieman toisistaan. Suurin ero on kuitenkin niin sanotun perinteisen ja modernin pilatesharjoittelun välillä. Perinteinen pilatesharjoittelu noudattaa edelleen Joseph Pilateksen aikaisia oppeja ja edellyttää näin harrastajalta suhteellisen hyvää fyysistä kuntoa ja liikkuvuutta. Modernissa pilateksessa sen sijaan yhdistyvät Joseph Pilateksen kehittämät alkuperiaatteet ja nykytietämys ihmiskehon ja mielen toiminnasta.
Moderni pilatesharjoittelu etenee aina harrastajan yksilöllisen tilanteen, kehon, suorituskyvyn ja mahdollisten liikerajoitusten, ehdoilla (Latey 2001, Latey 2002, Lewitt ym. 2019).
Koulutuskunnasta riippumatta pilatesharjoittelulla on kuusi keskeistä periaatetta: kehon keskustan aktivointi, keskittyminen, kontrolli, tarkkuus, virtaavuus ja hengitys. Kaikki nämä alun perin pilatekseen kuuluneet periaatteet eivät kuitenkaan välttämättä näy kaikilla pilatestunneilla ja pilatesohjaajien koulutuksessa on suuria eroja. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, ettei pilates ole suojattu lajinimike ja näin sen käytännön
toteutuksessa voi olla hajanaisuutta (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012, Lewitt ym.
2019).
Pilatesharjoittelun moninaisuus näkyy pilatesharjoittelua käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa. Wellsin ym. (2012) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa havaittiin, että tutkimusartikkelit harvoin määrittelevät pilatesmetodia. Tutkimustulosten perusteella pilatesharjoittelulla tarkoitettiin useimmiten kehoon ja mieleen vaikuttavaa harjoittelumuotoa, joka edellyttää keholta keskustan (core) vakauttamista, voimaa ja notkeutta sekä keskittymisen suuntaamista lihaskontrolliin, ryhtiin ja hengitykseen.
Pilatesharjoittelun keskeiset periaatteet mainittiin vain noin viidesosassa kirjallisuuskatsaukseen mukaan otetuista artikkeleista. Tässä työssä pilatesharjoittelulla tarkoitetaan modernia pilatesharjoittelua, jossa noudatetaan pilateksen kuutta keskeistä periaatetta ja nykytietämystä ihmiskehosta.
3.2 Moderni pilatesharjoittelu Suomessa
Pilatesmetodi saavutti alkuaikoinaan suosion erityisesti tanssijoiden keskuudessa.
Nykyään pilateksen asiakaskunta on laajentunut ja pilatesta harjoitetaan esimerkiksi kuntoilumuotona, lajiharjoittelun ohella valmentautumismuotona sekä toimintakykyä ylläpitävänä ja parantava liikuntamuotona eri sairauksien tai vammojen kuntouttamisessa (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012). Suomeen pilatesmetodi tuli 1990-luvulla (Putkisto 2001), ja nykyisin pilatestunteja järjestetään Suomessa monissa paikoissa kuntokeskuksista yksityisten ammatinharjoittajien omiin studioihin.
Pilatesmetodin hajanaisuus ja moninaisuus näkyy suomalaisissa pilatestunneissa.
Ohjaajien koulutus ja ammattitaito voi olla hyvin kirjavaa ja periaatteessa kuka tahansa voi ilmoittaa pitävänsä pilatestunteja. Vuonna 2004 perustettu Suomen Pilates Yhdistys pyrkii lisäämään koulutettujen pilatesohjaajien näkyvyyttä, edistämään ohjaajien toimintaa ja toimimaan samalla ammatillisena keskusyhdistyksenä Suomessa. Suomen Pilates Yhdistyksen jäseniksi pääsevät vain pitkän pilatesohjaajakoulutuksen eli vähintään 300 tunnin koulutuksen käyneet ohjaajat. Tällä hetkellä viisi suomalaista pilatesohjaajakoulutusta täyttää nämä kriteerit (SPY 2019).
3.3 Pilatesharjoittelu ja koettu elämänlaatu
Pilatesharjoitteluun keskittyviä tutkimuksia on viimeisen viidentoista vuoden aikana ilmestynyt kiihtyvällä tahdilla. Tähän on vaikuttanut pilateksen lisääntynyt suosio kuntouttavana ja yleisenä liikuntamuotona (Cruz-Ferreira ym. 2011, Lewitt ym. 2019).
Pilateksen on tutkimuksissa todettu vaikuttavan suotuisasti esimerkiksi kestävyyskuntoon (Tinoco-Fernandez ym. 2016), krooniseen alaselkäkipuun (Wells ym.
2014), tasapainoon (Bullo ym. 2015, Long ym. 2016), ryhtiin (Vincent ym. 2016), mielenterveyteen (Fleming & Herring 2018) ja koettuun terveyteen (Curi ym. 2018).
Pilatesharjoittelun ja koetun elämänlaadun välistä suhdetta on tutkittu muutamissa tutkimuksissa (esim. Kovách ym. 2013, Vieira ym. 2013, Curi ym. 2018). Tutkimuksissa on havaittu pilatesharjoittelun vaikuttavan positiivisesti esimerkiksi psyykkisen elämänlaadun osa-alueen tekijöihin (Fleming & Herring 2018), kroonisia sairauksia sairastavien potilaiden elämänlaatuun (Miranda & Marques 2018), ikääntyneiden elämänlaatuun (Bullo ym. 2015) ja aivohalvauspotilaiden elämänlaatuun (Yun ym.
2017). Lisäksi pitkään pilatesta harrastaneiden elämänlaadun on havaittu olevan parempi kuin pilateksen vasta-alkajilla tai harjoittelun lopettaneilla (Vieira ym. 2013).
Pilatesharjoittelun on todettu vaikuttavan useisiin elämänlaadun osa-alueisiin (Vieira ym.
2013, Bullo ym. 2015, Yun ym. 2017, Fleming ym. 2019). Pilatesharjoittelu on parantanut fyysisen elämänlaadun osa-alueen tekijöitä useissa eri tutkimuksissa (esim.
Vieira ym. 2013, Bullo ym. 2015, Miranda & Marques 2018). Erityisesti pilatesharjoittelu on näyttänyt vähentävän erilaisia toimintarajoitteita (Wells ym. 2014, Natour ym. 2015, Kamioka ym. 2016, Yun ym. 2017, Byrnes ym. 2018) ja vaikuttanut positiivisesti koettuun kipuun (Wells ym. 2014, Mazzarino ym. 2015, Natour ym. 2015, Kamioka ym.
2016, Byrnes ym. 2018, Taulaniemi ym. 2019). Pilatesharjoittelun ja muiden elämänlaadun osa-alueiden väliseen suhteeseen ei tutkimuksissa ole kiinnitetty niin paljoa huomiota kuin fyysiseen elämänlaadun osa-alueeseen, mutta olemassa olevien tutkimustulosten mukaan pilatesharjoittelu voi vaikuttaa suotuisasti myös psyykkiseen (Vieira ym. 2013, Yun ym. 2017, Fleming & Herring 2018) ja sosiaaliseen elämänlaadun osa-alueeseen (Yun ym.2017, Curi ym. 2018, Miranda & Marques 2018).
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisia kokemuksia pilateksen harrastajilla on pilatesharjoittelun vaikutuksista heidän elämänlaatuunsa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisin kerronnan keinoin ja kokemuksellisuuden elementein harrastaja kuvaa pilatesharjoittelua suhteessa koettuun elämänlaatuunsa.
Tutkimuskysymykset ovat:
Tutkimuskysymys 1: Millaisin kerronnan keinoin ja kokemuksellisuuden elementein harrastaja kuvaa pilatesharjoittelua suhteessa koettuun elämänlaatuunsa?
Tutkimuskysymys 2: Millaisia kokemuksia pilatesharrastajilla on pilateksen vaikutuksista heidän elämänlaatuunsa?
5 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA MENETELMÄT 5.1 Tutkimuksen toteutus ja tutkimusaineisto
Tutkimuksen aineistona toimivat koulutettujen ohjaajien pilatestunneille osallistuneiden asiakkaiden kirjoitukset. Kirjoitukset on kerätty Suomen Pilates Yhdistykseen kuuluvien ohjaajien asiakkailta sähköpostin välityksellä. Suomen Pilates Yhdistykseen kuuluu ainoastaan pitkän (vähintään 300 tuntia) pilatesohjaajakoulutuksen käyneitä ohjaajia.
Pitkä koulutus on tae ohjaajan ammattitaidosta, pilatekseen liittyvien käsitteiden yhteneväisyydestä ja pilateksen periaatteiden sisäistämisestä.
Tutkimuksen alussa Suomen Pilates Yhdistyksen ohjaajilta tiedusteltiin sosiaalisen median kautta kiinnostusta välittää tutkimuksen kirjoituspyyntö asiakkailleen. Yhteensä 18 ohjaaja ilmoittautui mukaan. Kirjoituspyyntö ja ohjeistus kirjoitukseen (liite 1) lähetettiin ohjaajille marraskuussa 2018. Lopullista tietoa siitä, kuinka moni ohjaajista todellisuudessa lähetti kirjoituspyynnön eteenpäin ja montako asiakasta kirjoituspyyntö lopulta tavoitti, ei ole saatavilla.
20 asiakasta palautti kirjoituksensa määräaikaan 31.12.2018 mennessä. Kirjoitusten pituus vaihteli 23 sanasta 674 sanaan. Keskimääräinen kirjoituspituus oli 230 sanaa.
Kirjoituspyynnössä ei kysytty pilatesharrastukseen liittymättömiä taustatietoja, sillä kertomuksen sisällön ja taustatietojen osalta haluttiin antaa tutkittaville mahdollisimman paljon vapautta kirjoituksessaan. Osassa kirjoituksissa taustatietoja oli tuotu enemmän esille ja osassa kirjoituksen sisältö oli niiden suhteen hyvin niukka. Taustatietoja on tiivistetty taulukkoon 2. Sukupuoli on määritetty sähköpostivastauksen allekirjoittaneen nimen perusteella.
Pääosa tutkimukseen osallistuneista oli naisia. Ikää ei kysytty taustatiedoissa, mutta yli puolet mainitsisin sen kirjoituksessaan tästä huolimatta. Iän maininneista suurin osa oli yli 60-vuotiaita. Kahdeksassa kirjoituksessa ikää ei mainittu, mutta kirjoituksen sisällön ja käytettyjen ilmaisujen (esim. ”iän karttuessa”) perusteella ikä on voitu arvioida asettuvan keski-iän yläpuolelle. Pilatesharrastuksen kestosta kysyttiin kirjoituspyynnössä ja se mainittiin kaikissa kirjoituksissa. Muista liikuntaharrastuksista ei kysytty, mutta 12 kirjoittajaa kertoi muista liikuntaharrastuksistaan tai niiden puutteesta kertomuksessaan.
TAULUKKO 2. Kirjoituksissa esiin tulleet taustatiedot Sukupuoli
Naisia 17
Miehiä 3
Ikä
35-45v 2
45-60v 3
Yli 60v 7
Ikää ei mainittu 8
Harrastuksen kesto
Alle 1 v harrastaneet 2
1-5v harrastaneet 4
5-10v harrastaneet 11
Yli 10 v harrastaneet 3
Muut liikuntaharrastukset
Muita liikuntaharrastuksia ON 10
Muita liikuntaharrastuksia EI OLE 2 Muista liikuntaharrastuksista ei kerrottu 8 5.2 Tutkimusmenetelmät
5.2.1 Narratiivinen tutkimusmenetelmä
Tämä tutkimus on toteutettu narratiivisena tutkimuksena. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tarkoituksena on tuottaa syventävää tietoa ja auttaa ymmärtämään ihmisten kokemuksia (Heikkinen 2018). Narratiivista tutkimusmenetelmää voidaan jossain määrin pitää enemmän tutkimusotteena tai tutkimuksellisena lähestymistapana kuin tarkasti rajattuna tutkimusmetodina. Narratiivisuus tutkimuksessa voi viitata tiedon, tutkimuksen ja tutkimusaineiston luonteeseen, tutkimuksen materiaaliin, aineiston käsittelytapaan tai tutkimuksen kirjoittamistyyliin (Heikkinen 2018). Tässä tutkimuksessa narratiivisuus ulottuu sekä tutkimuksen ja tutkimusaineiston luonteeseen että tutkimusmateriaaliin.
Narratiivinen tutkimusaineisto voi koostua erilaisista joko suullisesti tai kirjallisesti esitetyistä narratiiveista, kertomuksista (Heikkinen 2018, Hänninen 2018).
Tutkimusaineiston ei välttämättä tarvitse olla tarinan muodossa, vaan mikä tahansa kerronnallinen aineisto voidaan lukea narratiiviseksi aineistoksi. Keskeistä narratiiviselle aineistolle on, että tutkittava saa kertoa käsityksistään omin sanoin (Heikkinen 2018).
Tässä tutkimuksessa tutkittavien omat sähköpostikirjoitukset muodostavat tarkasteltavan narratiivisen aineiston. Tutkimuksen sähköpostiaineisto on pääasiassa vapaata kerronnallista aineistoa, jossa ei ole erotettavissa varsinaista juonta tai tarinamuotoa, vaan tutkittavat jäsentävät kertomustaan vapaasti. Pääpaino on tutkittavien omilla näkemyksillä ja sanoilla, kuten narratiivisen aineiston piirteisiin kuuluu.
Narratiiveja voidaan analysoida tarkastelemalla kertomusten sisältöä tai kertomisen tapaa (Hänninen 2018). Myös koko tutkimus voidaan kirjoittaa narratiivin muotoon, jolloin käytetään termiä narratiivinen analyysi (Heikkinen 2018). Narratiivien analyysissä analyysi toteutetaan kiinnittämällä huomiota narratiivien ulkoiseen rakenteeseen eli miten kertomusta kerrotaan (how), tai sisäiseen rakenteeseen, eli mitä kertomuksessa kerrotaan (what). Ulkoisen ja sisäisen rakenteen näkökulmat on mahdollista yhdistää toisiaan tukevaksi analyysimuodoksi (Smith & Sparkes 2009a). Tässä tutkimuksessa on otettu huomioon sekä narratiivien ulkoinen että sisäinen rakenne: sähköpostikertomuksia on analysoitu sekä kertomuksen rakenteen että sisällön kannalta. Analyysimuotojen yhdistäminen on mahdollistanut tutkimusaineiston monipuolisen tarkastelun sekä antanut tutkittavien yksilöllisten kokemusten analysoinnille laaja-alaisesti tilaa.
Narratiivinen tutkimusmenetelmä soveltuu hyvin yksilöllisten kokemusten tutkimiseen (Smith & Sparkes 2009b). Narratiivisessa tutkimuksessa tutkittavalle tarjoutuu mahdollisuus ilmaista itseään ja kokemuksiaan omin sanoin ja omalla äänellään (Hänninen 2018). Narratiivinen lähestymistapa on yleinen nykyään myös terveystutkimuksissa. Smith & Sparkesin (2009a, 2009b) mukaan narratiivisen lähestymistavan avulla on mahdollista ymmärtää ja tarkastella, millaisia merkityksiä yksilö liikunnalle ja terveydelle antaa ja miten nämä merkitykset välittyvät yksilön omissa kertomuksissa.
Terveyden ja liikunnan vaikutuksia käsittelevissä tutkimuksissa narratiivisen tutkimuksen keinoin on selvitetty esimerkiksi liikunnan psykososiaalista vaikutusta epileptikoilla (Collard & Marlow 2016), syömiskäyttäytymistä pitkän matkan nais- ja mieshuippu-urheilijoilla (Busanich ym. 2014), huippu-urheilijoiden kokemia jännitteitä (Carless & Douglas 2013) sekä pitkän matkan juoksijoiden suhdetta kehoon, ruokaan ja urheiluun (Busanich ym. 2012). Pilatesharjoittelun vaikutus koettuun elämänlaatuun sopii näkökulmansa puolesta narratiivisen tutkimuksen kohteeksi hyvin. Narratiivisen tutkimusotteen avulla on mahdollista tarkastella pilatesasiakkaiden yksilöllisiä kertomuksia koetusta elämänlaadusta, kertomusten sisältämiä merkityskuvauksia sekä tehdä johtopäätöksiä näiden yksilöllisten kokemuskuvausten perusteella.
5.2.2 Analyysin eteneminen
Laadullisen tutkimuksen analysointiin voidaan käyttää lukuisia erilaisia analysointitapoja ja –tyylejä. Tutkimusaineistoon parhaiten sopivan analysointityylin löytää parhaiten valmiin tutkimusaineiston äärellä (Eskola & Suoranta 2008). Tämän tutkimuksen analyysi aloitettiin tutustumalla aineistoon huolellisesti: tutkimusaineisto luettiin kertaalleen läpi kokonaiskuvan ja sopivien analysointimenetelmien hahmottamiseksi.
Tämän jälkeen aloitettiin varsinaiset analysointivaiheet. Koska tässä tutkimuksessa on analysoitu sekä narratiivien sisäistä että ulkoista rakennetta, on analysointi ollut välttämätöntä toteuttaa useassa eri vaiheessa ja eri vaihdeiden tuloksia yhdistäen.
Tutkimusaineistoa lähestyttiin ensin teemoittelun periaatteen mukaisesti (Eskola &
Suoranta 2008): ensimmäisessä analysointivaiheessa tutkimusaineistosta poimittiin kaikki pilatesharjoittelun vaikutuksia kuvaavat tekstiosat. Tämän jälkeen vaikutuskuvaukset luokiteltiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin vaikutuskertomuksiin.
Toisessa analysointivaiheessa jatkettiin teemoittelua ja tarkasteltiin tarkemmin tutkimusaineiston kerronnallisia ominaispiirteitä. Kertomuksista poimittiin yhteneväiset kerronnan tavat ja teemat sekä elämänlaatunarratiivit.
Kolmannessa analysointivaiheessa tutkimusaineisto ryhmiteltiin samankaltaisuuksien perusteella tyypeiksi eli ryhmiksi samanlaisia tarinoita (Eskola & Suoranta 2008). Toisin sanoen ensimmäisen ja toisen analysointivaiheen tulokset yhdistettiin ja fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset vaikutuskertomukset luokiteltiin edelleen kuntoutustarinoiksi,
voimavara- ja tukitarinoiksi sekä yhdistelmätarinoiksi. Analysoinnin eri vaiheet on tiivistetty kuvioon 1. Analysoinnin eri vaiheet tarkastettiin lukemalla tutkimusaineisto useita kertoja läpi ja täsmentämällä luokittelua tarpeen vaatiessa.
KUVIO 1. Analyysin eteneminen 5.3. Luotettavuus ja eettisyys
Laadullisen tutkimuksen luonne on hyvin pitkälti tulkinnallista (Kiviniemi 2018). Tämä pätee myös narratiiviseen tutkimukseen, sillä narratiivista aineistoa ei voi pelkistää numeroiksi ja tilastollisiksi tunnusluvuiksi. Narratiivien analysointi edellyttää aina tulkintaa ja tämä on merkityksellistä tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa (Heikkinen 2018). Narratiivisessa tutkimuksessa on käytössä erityinen validoinnin käsite tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa. Validoinnilla tarkoitetaan tulkintaprosessia,
Tutkimusaineistoon tutustuminen
1. analysointivaihe:
vaikutuskuvaukset
Vaikutuskertomusten luokitteleminen
2. analysointivaihe:
kerronnalliset ominaispiirteet
3. analysointivaihe:
1. ja 2. analysointivaiheen yhdistäminen
Fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten vaikutuskuvausten
luokitteleminen kerronnan pääteeman mukaan Yhtenäiset kerronnan
tavat ja teemat sekä elämänlaatunarratiivi
