Arkistotiedettä on leimannut kahtiajakoisuus. Käytännönläheisempi suuntaus on pyrki-nyt luomaan esimerkiksi parempia menettelytapoja arkistojen luettelointiin ja asiakirjo-jen säilytykseen. Arkistoteoreetikot puolestaan ovat pohdiskelleet esimerkiksi alan kä-sitteitä, arkistojen olemusta ja arvonmääritystä. (Lybeck 2006, 218–219.) Perinteisesti aihepiirit ovat olleet varsin vahvasti aineisto- ja kokoelmalähtöisiä. Hieman kärjistäen voisi väittää, että arkistotieteessä kansalaisen ja käyttäjän rooliksi oli jäänyt olla lähinnä toiminnalle oikeutuksen antava, kasvoton subjekti. Asiassa viime vuosikymmeninä ta-pahtunutta muutosta ja sen kasvavaa merkitystä arkistoalalle voi ilmentää tarkastelemal-la keskeisiä arkistotieteellisiä kirjoituksia aiheesta.
Kiinnostus arkistojen käyttäjiin alkoi lisääntyä 1980-luvulla. Paul Conwayn (1986, 393–
394) mukaan oli syntynyt arkistoammatillinen tarve kääntää katsetta arkistoaineistoista entistä enemmän kohti arkistojen käyttäjiä. Käyttäjien ja heidän tarpeidensa tunnistami-nen antaisi paremmat eväät palvelun ja palveluiden suunnitteluun, mikä puolestaan voisi lisätä esimerkiksi arkistolähteiden käyttöä ja vahvistaa arkistoammattilaisten asemaa
nopeasti kehittyvässä teknologiaympäristössä. Hänen mielestään käyttäjätutkimuksen vähäisyys johtui enemmän osaamisen puutteesta, kuin arkistoammattilaisten vastahan-kaisuudesta.
William J. Maher (1986, 16–17) näki käyttäjiin ja käyttöön kohdistuvan tutkimuksen kautta kertyvän tiedon paitsi hyödyttävän organisaation toiminnan suunnittelua, myös toimivan oivana todistusaineistona arkistoissa tehtävän työn tuloksellisuudesta päättäjil-le, joille arkistojen tarpeellisuus ja tarkoitus eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Jo yksittäis-ten arkistojen tutkimustulokset olisivat hänen mukaansa tärkeitä, mutta vielä hyödylli-sempää olisi päästä vertaamaan useamman arkiston tuloksia keskenään. Näin voitaisiin tutkia esimerkiksi sitä, kuinka erityyppiset arkistot eroavat toisistaan käytön suhteen.
(Maher 1986, 25.)
Kahta vuotta myöhemmin Lawrence Dowler (1988, 74–76) laajensi ajatusta toteamalla, että käyttäjiä, käyttöä ja käytettävyyttä systemaattisesti tutkimalla olisi lisäksi löydettä-vissä myös uutta pohjaa arkistojen käytänteille ja teorioille. Tämä tutkimus oli hänen mielestään arkistoille ensiarvoisen tärkeää. Dowlerin mukaan arkistoja vaivasi myös itsepintainen näkemys siitä, että akateemiset tutkijat olivat heidän pääasiallinen ja tär-kein käyttäjäryhmänsä, mikä saattoi vaikeuttaa arkistoja ottamasta huomioon muita, jopa suurempia käyttäjäryhmiään. Juhani Saarenheimo (1993, 413) teki samankaltaisen johtopäätöksen tarkastellessaan 1990-luvun alussa arkistolaitoksen organisaatiokaavio-ta, jossa tutkijat oli nostettu omaksi erikoisryhmäkseen erilleen kansalaisista. Hänen mukaansa kaavio sisälsi vastauksen siihen, keitä arkistot halusivat kyseisenä aikana palvella. Historian valossa suosikkiryhmä oli kuitenkin aina ollut herkkä vaihtumaan yhteiskunnallisten murrosten mukana.
Ajatus käyttäjien ja käytön tutkimisesta levisi arkistokentälle ja yleisimmin sovellettu tutkimustapa oli tutkijasalissa suoritettu käyttäjäkysely. Vuosituhannen vaihteen tienoil-la arkistotieteessä lähestymistavat monipuolistuivat ja niiden toteuttamiseen alettiin en-tistä enemmän soveltaa informaatiotutkimuksen oppeja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Wendy M. Duff ja Catherine A. Johnston (2003, 79–81) sovelsivat tiedonhakututkimus-ta tiedonhakututkimus-tarkastellessaan kuinka sukututkijat etsivät tietoa, miten he käyttivät apuvälineitä, millaista tietämystä tavoitteiden saavuttamiseen vaadittiin ja minkälaisia esteitä he tut-kimustyössään kohtasivat.
Elizabeth Yakel ja Deborah A. Torres (2003, 51–54) puolestaan lähestyivät aihepiiriä kysyen, mitkä ominaisuudet tekevät henkilöstä etevän arkistonkäyttäjän. Tämä poikkesi merkittävästi aiemmista tutkimuksista, joissa oli keskitytty lähinnä käyttäjien tyytyväi-syyteen, käyttäytymiseen ja tietolähteiden käyttöön. Tutkimuksessa hyödynnettiin käsi-tettä informaatiolukutaidosta ja mallia haettiin lukuisista aihetta käsittelevistä tutkimuk-sista.
1990-luvun lähetessä loppuaan internet herätti kasvavaa kiinnostusta arkistotieteessä.
Esimerkiksi Barbaba L. Craig (1998, 118–125) näki internetin olevan monin tavoin paitsi haaste arkistoille, myös potentiaalinen mahdollisuus vapauttaa arkistoissa piilevää voimaa. Ongelmalliseksi hän koki verkoitse tavoitettavien ”yhden minuutin tutkijoiden”
taipumuksen odottaa kaikkea tapahtuvaksi muutamalla hiirenpainalluksella. Hän kehotti arkistoalaa analysoimaan tarkoin paikkaansa informaatiokentässä, miettimään mitä ar-kistot voisivat digitaalisesti tarjota sekä mitä ja miten käyttäjät haluaisivat tarjonnan vastaanottaa.
Perinteisesti arkistojen käyttö on ollut varsin personoitua, sillä arkistonhoitaja on toimi-nut eräänlaisena suodattimena käyttäjän ja arkistoaineiston välillä. Arkistonhoitaja on auttanut käyttäjää etsimään, käyttämään ja ymmärtämään aineistoa. Elizabeth Yakel (2000, 143) ilmaisi huolensa siitä, että verkkopalveluista tämä ohjaava käsi uupuu, mikä asettaa niiden suunnittelulle suuria haasteita.
Verkkopalveluiden käytettyyttä alettiinkin tutkia varsin pian. Eräänä ensimmäisistä ehti Polaris – projekti, jossa hakukoneen kehittämisen yhteydessä tutkittiin verkkopalvelun hakuvälineiden käytettävyyttä käyttäjän näkökulmasta (Altman & Nemmers 2001, 128–
129). Viimeisen vuosikymmenen aikana käyttäjiin liittyvä tutkimus on painottunut var-sin voimakkaasti tarkastelemaan juuri internetiä sekä sen arkistoille tarjoamia mahdolli-suuksia ja haasteita.
Vuonna 2004 Jacques Grimard (2004, 69–70) totesi, että arkistotieteellinen kirjoittelu oli jo pitkään kehottanut arkistoja alati tutkimaan käyttäjiään. Tutkimusten määrä oli ajanjaksolla kasvanut ja monet arkistot olivat keränneet tietoja käyttäjistään ja palve-luidensa käytöstä. Hän kuitenkin huomautti, että tutkimusmetodit ja tulosten analyysi jättivät usein paljon parantamisen varaa. Grimardin mukaan arkistotieteen olisi jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota tapoihin, joilla tarpeeseen voitaisiin paremmin vastata. Niiden avulla kasvaneiden odotusten, kiristyvän kilpailun ja rajallisten
resurssi-en puristuksessa toimivat arkistot voisivat resurssi-entistä paremmin osoittaa hyödyllisyytresurssi-ensä yhteiskunnalle.
Käyttäjien tuntemus olisi ensiarvoisen tärkeätä, jotta arkistot voisivat suunnitella palve-luita, jotka vastaavat käyttäjien tarpeita ja heidän suosimiaan tapoja etsiä tietoa. Yhdys-valtalaistutkimuksessa moni arkistonhoitaja koki käyttäjien tuntemuksen keskeisenä hyötynä juuri mahdollisuuden parantaa käyttäjä- ja käyttömääriä, minkä puolestaan usein toivottiin tuovan arkiston käyttöön lisää resursseja. Käytännön tasolla ongelmaksi paljastuivat kuitenkin jälleen osaamisen, ajan tai muiden resurssien puute. (Duff, Dry-den, Limkilde, Cherry & Bogomazova 2008, 145-).
Huutoon on yritetty vastata. Archival Metrics – projektin puitteissa kehitettiin ilmaisia ja käyttövalmiita käyttäjätutkimuksen työkalupakkeja, joiden toivottiin lisäävän arkisto-jen käyttäjiinsä kohdistuvaa tutkimusta. Toive ei täysin toteutunut, sillä moni työkalui-hin tutustunut ei kuitenkaan niitä eri syistä käytännössä hyödyntänyt. (Duff, Yakel, Tib-bo, Cherry, McKay, Krause & Sheffield 2010, 569-).
Katsauksen perusteella käyttäjien huomioon ottaminen on lisääntynyt tasaisesti arkisto-tieteessä viimeisen kolmenkymmen vuoden aikana. Käyttäjiä tutkimalla pyritään saa-maan entistä enemmän taustatietoa palveluiden ja koko organisaation toiminnan suun-nittelua varten. Tilanteeseen ovat maailmalla vaikuttaneet toimintaympäristön muutok-set, kuten internetin yleistyminen ja käyttäjien muuttuneet tiedonhakutottumukset. Ar-kistojen odotetaan myös entistä enemmän ilmaisevan tehokkuuttaan ja hyödyllisyyttään selkeästi mitattavilla lukemilla. Arkistoille ja arkistotieteelle tämä on aiheuttanut on-gelmia, joita ei vielä ole pystytty ratkaisemaan.
Arkistotieteen tehtävänä tilanteessa on ollut selkiyttää arkiston ja käyttäjän välistä suh-detta. Arkistotiede on korostanut käyttäjien kasvavaa merkitystä ja pyrkinyt auttamaan arkistoja ymmärtämään käyttäjiään. Tehtäväkenttä on kuitenkin laaja ja haasteellinen.
Tutkimussuuntauksen verrattaisesta tuoreudesta johtuen kattavaa kokonaiskuvaa ei vielä ole syntynyt. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan täydentämään tätä kokonaisuutta ja tarjoa-maan uutta tietoa aiheesta. Käytetty näkökulma on tuore, sillä aiheeseen pureudutaan kokoamalla ja tarkastelemalla niitä vaikutustekijöitä, jotka arkistojen omien näkemysten mukaan ovat vaikuttaneet niiden käyttäjä- ja käyttömäärien kehitykseen.