Aiempia tutkimuksia sosiaalipäivystyksen kontekstissa

Jenni-Mari Räsäsen (2014) mukaan sosiaalipäivystyksessä käytetään asiakasta koskevaa tietoa tilapäisesti ja työskentely tapahtuu jo kirjattujen tietojen varassa. Päivystyssosiaali-työntekijät kirjaavat tietoa toisten tietojärjestelmiin, että se on hyödyksi asiaa seuraavaksi käsittelevälle taholle. Koska päivystyssosiaalityöntekijät työskentelevät jo kirjattujen tieto-jen varassa, tiedon kirjaamisen tärkeys korostuu sosiaalityössä ja asettaa ongelmalliseksi dokumentoimatta jäävän tiedon. Sosiaalityöntekijöiden puheen ja vuorovaikutuksen ana-lyysien perusteella todetaan, että tietotekniikasta ja siihen pohjautuvasta asiakastiedon käytöstä tuotetaan jaettuja, yksilöiden näkökulmia ylittäviä, institutionaalisia tiedon käytön tapoja. Tietojärjestelmät toimivat sosiaalipäivystykselle parhaimmillaan tiedonlähteinä ja mahdollistavat institutionaalisten tehtävien loppuun saattamisen virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystyksessä. Tietojärjestelmiin liittyy myös ajoittain pulmia, jännitteitä ja puuttei-ta, jotka haastavat sosiaalipäivystystyötä sekä toimintaympäristöjen välistä tiedon vaihtoa.

Kysymykset ja ehdot tiedon kirjaamisesta ja vaihdosta tulevat esiin kunta- ja organisaa-tiorajat ylittävässä yhteistyössä.

Joanne Cacciatore ym. (2011) tarkastelivat artikkelissaan sosiaalityöntekijöiden osallistu-mista kriisinhallintaryhmän työskentelyyn yhdessä palomiesten kanssa Yhdysvalloissa.

Artikkelista kävi ilmi, että sosiaalityöntekijöiden työskentely hyödytti sekä palomiehiä työn-tekijöinä että yhteisön jäseniä. Sosiaalityöntekijöiden työskentelyssä korostuivat trauma-,

kriisi- ja surutyön taidot sekä psykososiaalisen tuen antaminen. Artikkelissa todettiin, että sosiaalityöntekijän työskentely palolaitoksen yhteydessä ei ole Yhdysvalloissa tavanomais-ta. Palolaitosten työtehtävät ovat laajentuneet tulipaloista monenlaisiin muihin tilanteisiin, joita ovat esimerkiksi moottoriajoneuvo-onnettomuudet, perheväkivalta, itsemurhat, mie-lenterveysongelmat, onnettomuudet ja ampumavälikohtaukset. Tämän vuoksi sosiaalityön-tekijöiden työskentely palolaitoksella nähtiin hyödyllisenä ja työskentelyä suositeltiin myös muille palolaitoksille.

Sylvester Amara Lamin ja Consoler Teboh (2016) tutkivat sosiaalityön merkitystä poliisin työssä Yhdysvalloissa Minnesotan osavaltiossa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että so-siaalipalvelut ovat olleet aina keskeisessä roolissa poliisitoiminnan rinnalla. Laminin ja Te-bohin tutkimuksen tulosten mukaan sosiaalityölle on selvästi tarvetta poliisilaitoksilla, kos-ka sosiaalityöllä on paljon taitoja, jotkos-ka hyödyttävät rikosten uhreja sekä kos-kansalaisia ei-kiireellisissä tilanteissa. Poliisit voivat tarvita myös kriisityössä sosiaalityön taitoja. Sosiaali-työn ja poliisien yhteistyö vähentää interventioissa vältettävien seuraamusten määrää sekä rakentaa tai lisää poliisiyhteisön luotettavuutta. Poliisin ja sosiaalityön yhteistyön tarve ei ole kokoaikainen interventioiden aikana, koska yhteistyötä ei ole käytettävissä yön yli. Po-liisit epäröivätkin sitä, että poliisin pitäisi muodostaa työpari aina sosiaalityöntekijän kanssa interventioiden aikana.

John McLaughlin (2015) tutki sairaalan sosiaalityötä kahdessa akuutissa sairaalassa Poh-jois-Irlannissa. McLaughlinin mukaan potilaat arvostivat sairaalassa sosiaalityöntekijöiden reagointikykyä, emotionaalista tukea sekä käytännön apua sairaalajakson aikana. Sairaa-lan työntekijät puolestaan arvostivat sosiaalityöntekijöiden arviointitaitoja, sitoutumista poti-laiden kokonaisvaltaiseen hoitoon, taitoja työskennellä potilaan asianajajana, koordinointi-taitoja akuutissa sairaalaympäristössä sekä koordinointi-taitoja monitieteellisessä ja virastojen välises-sä yhteistyösvälises-sä. Sairaalan sosiaalityöntekijät itse kokivat, että potilaiden nopea kotiutumi-sen tavoite vähensi mahdollisuuksia vastata potilaiden ja hoitajien emotionaalisiin tarpei-siin, koska työskentelyaikaa oli vähemmän.

Hilary Campbell ja Brian Rasmussen (2012) tutkivat etnografisessa tutkimuksessa sosiaa-lityön mahdollista roolia työskennellä ambulanssien ensihoitajien kanssa Kanadassa. Tut-kimus osoittaa, että sosiaalityöntekijät voivat auttaa ensihoidossa tunnistamaan potilaiden psykososiaalisia ja monikulttuurisia tarpeita. Sosiaalityöntekijöiden rooli ensihoidossa

si-sältää paljon perinteisen sosiaalityön elementtejä, mutta se sisi-sältää myös merkittäviä eroja ja erityislaatuisia haasteita. Koska ensihoitajat eivät vastaa psykososiaalisiin tarpeisiin tai tarjoa jatkohoitoa, potilaat ja perheet hyötyivät sosiaalityöntekijöiden kyvystä vastata välit-tömiin kysymyksiin sekä sosiaalityöntekijöiden seurantapuheluista. Vaikka tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät pystyvät parantamaan potilaiden hoitoa, sosiaalityöntekijöistä oli myös hyötyä ensihoitajille heidän traumaattisessa työssään.

Megan Moore ym. (2017) tutkivat Yhdysvalloissa sosiaalityön ja potilaan välistä vuorovai-kutusta ensiapupoliklinikalla sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat sosiaalityöhön tässä ympäris-tössä. Yhdysvalloissa sosiaalityöntekijät ovat osa ensiapupoliklinikan monialaisia tiimejä.

Tutkimuksen perusteella sosiaalityölle määriteltiin kahdeksan merkityksellistä roolia en-siapupoliklinikalla, joita olivat tutkija, portinvartija, resurssien välittäjä, hoitokoordinaattori, ongelman ratkaisija, kriisin hallitsija, asianajaja sekä kotiutuksen suunnittelija.

Megan Mooren ym (2017) tutkimuksessa tarkasteltiin potilaan ja sosiaalityöntekijän vuoro-vaikutusta makro-, meso- ja mikrotasolla. Makrotason tekijät sisälsivät sosioekonomisia esteitä terveydelle, sosiaalisia hierarkioita, jotka aiheuttivat valta eroja potilaan ja työnteki-jän välille, sekä epäluottamusta ja ennakkoluuloja. Mesotason tekijöitä olivat rajalliset re-surssit, terveydenhuollon palvelujärjestelmän koordinaation puute, lääketieteellisen mallin haastava hierarkia ja potilaiden nopean kotiuttamisen paine. Mikrotason vuorovaikutuk-seen vaikuttavia tekijöitä olivat potilaiden ja sosiaalityöntekijöiden luonteenpiirteet, potilai-den stressitekijöipotilai-den monimutkaisuus, empaattinen kuormitus sekä asioipotilai-den päättämisen ja myötätunnon puute. Tulosten perusteella todettiin muun muassa, että ensiapupoliklini-koiden sosiaalityön kehittämiseen vaaditaan reflektoivaa harjoittelua, roolien tarkentamista sekä terveydenhuollon koordinaation ja monialaisen tiimin yhteistyön lisäämistä.

Merja Rapelin (2016, 248–263) mukaan katastrofit eivät tunne valtioiden rajoja. Rapeli tut-kii kirjallisuuskatsauksessa katastrofisosiaalityötä. Vaikka Suomessa katastrofeista käyte-tään viranomaistoiminnassa termiä häiriötilanne, Rapeli käyttää artikkelissaan termiä kata-strofitilanne. Sosiaalityön rooli ja tehtävät katastrofitilanteissa ovat nousset kansainväli-seen sosiaalityön keskusteluun viime vuosina; roolia on pohdittu katastrofitilanteisiin va-rautuessa, niiden akuutissa hoitamisessa ja jälkihoidossa. Monien tutkijoiden mukaan so-siaalityöllä tulisi ja voisi olla aiempaa vahvempi rooli katastrofityössä sekä poliittisella, stra-tegisella että käytännön tasolla niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Rapelin mukaan

katastrofisosiaalityön osaaminen on tärkeä osa sosiaalityön ammattitaitoa. Katastrofitilan-teissa sosiaalityö sisältää enemmän trauma- ja surutyötä, mutta ei muutoin juurikaan eroa normaaliolojen sosiaalityöstä. Katastrofitilanteissa sosiaalityön toiminta on nopeatempoi-sempaa ja usein kaoottista. Lisäksi raportoinnin, johtamisen ja monialaisen yhteistyön merkitys kasvaa. Katastrofitilanteissa työn tulee olla joustavaa, jotta työllä pystytään vas-taamaan nopeasti esiin tuleviin tarpeisiin.

Sosiaalipäivystyksestä on tehty viime vuosina pro gradu tutkielmia. Julkaistuja pro gradu -tutkielmia ovat esimerkiksi Anu Kankaren (2017) “Sosiaalityöntekijä akuutin kriisityön teki-jänä sosiaalipäivystystyössä”, Liisa Kemppaisen ja Emilia Saastamoisen (2017) “Sosiaali-päivystyksen työorientaatiot kriisityön näkökulmasta – Vahvaa ammatillista osaamista ja siviilirohkeutta” sekä Susanna Karastin (2019) “”Ei tätä työtä pitäis tehä yksin” Yksintyös-kentelevien sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kollegiaalisen tuen puuttumisesta”.

Tutkimusten lisäksi sosiaalipäivystystä on käsitelty erilaisissa raporteissa. Sosiaali- ja ter-veysministeriön 11/2018 asettaman äkillisten traumaattisten tilanteiden psykososiaalisen tuen kehittämisen työryhmän tehtävänä oli suunnitella ja laatia esitys, miten psykososiaali-nen tuki ja erityisesti sen osana tarjottava akuutti kriisityö tulisi organisoida tulevissa sosi-aali- ja terveydenhuollon rakenteissa ja miten sitä tulisi kehittää jatkossa. Työryhmältä pyydettiin myös ehdotuksia mahdollisista lainsäädäntötarpeista koskien psykososiaalista tukea. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019.)

Työryhmän laatimat kaksitoista suositusta korostavat psykososiaalisen tukeen kuuluvan sosiaali- ja kriisityön olevan lakisääteistä toimintaa, jonka tulisi olla ammattilaisten toteut-tamaa sekä joka tulisi dokumentoida aina asianmukaisesti. Parhaimmillaan äkillisten trau-maattisten tilanteiden psykososiaalinen tuki parantaa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, aut-taa yksilöitä ja yhteisöjä toipumaan traumaattisista tilanteista sekä kehittämään resilienssiä mahdollisia tulevia traumaattisia tilanteita varten. Tutkimusnäytön perusteella lähipalvelui-den rooli, pitkäaikaisen tuen malli sekä tiivis viranomaisyhteistyö korostuvat. Suosituksia noudattava toiminta parantaa palveluiden valtakunnallista yhdenvertaisuutta, toimijoiden ja avuntarvitsijoiden oikeusturvaa sekä kehittää psykososiaalisen tuen toteuttavan henkilös-tön osaamista ja ammattitaitoa. Työryhmä ehdottaa psykososiaalisen tuen määrittelemistä laissa ja johtovastuun määrittelemistä sosiaalipäivystykselle. Ehdotuksen mukaan

ensivai-heen psykososiaalisen tuen ja kriisityön järjestäminen, johtaminen ja yhteensovittaminen äkillisissä traumaattisissa tilanteissa olisi sosiaalipäivystyksen johtovastuulla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019.)

Kuntaliiton 2018 maakunnallistuva sosiaalipäivystys -raportti tarkastelee sairaanhoitopiiri-en keskuskaupunkeihin 3/2018 lähetetyn kyselyn avulla sairaaloidsairaanhoitopiiri-en yhteispäivystyksissä toteutettuja sosiaalipäivystyksen pilotteja ajalla 2016–2018. Pilotointia tehtiin kahdeksan maakunnan alueella. Raportin mukaan kaikissa maakunnissa kehitettiin sitä, kuinka sosi-aalipäivystyksen ja yhteispäivystyksen yhteinen työmalli rakennetaan. Melkein kaikkiin pi-lotteihin liittyi pohdintaa myös siitä, kuinka saadaan rakennettua laaja monialainen työmalli yhteispäivystyksiin muut toimijat huomioiden. Lisäksi piloteissa tarkasteltiin sosiaalipäivys-tyksen ja sosiaalityön viranomaisvaltuuksien tarvetta eri vuorokaudenaikoina yhteispäivys-tyksissä. (Puustinen-Korhonen, 2018.)