Monialainen yhteistyö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystyksessä

(1)

Monialainen yhteistyö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystyksessä

Nina Järventausta 299280 & Henriikka Kyllönen 297444 Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö Sosiaalityön pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2020

(2)

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijät

Järventausta, Nina ja Kyllönen, Henriikka Työn nimi

Monialainen yhteistyö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaali- päivystyksessä

Oppiaine Sosiaalityö

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaajat

Aini Pehkonen ja Jari Lindh Aika

Huhtikuu 2020

Sivumäärä 97

Tiivistelmä

Tämä sosiaalityön pro gradu -tutkielma tarkastelee Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystystä ja siinä tehtävää monialaista yhteistyötä. Tutkielma kartoittaa monialaisen yhteistyön tämänhetkistä tilannetta sekä tuottaa uudenlaista tietoa monialaisesta yhteistyöstä sosiaalipäivystyksen kontekstissa ja alueellisesti. Tutkimusky- symykset ovat: 1) Millaisissa tilanteissa sosiaalipäivystykseen otetaan yhteyttä, 2) Mitkä ovat sosiaalipäivystyksen monialaiset yhteistyötahot ja 3) Miten monialaista yhteistyötä tehdään sosiaalipäivystyksessä. Tutkielman aineiston muodostavat sosiaalipäivystyksen 277 anonymisoitua tapahtumalomaketta ajalta 1.11.–31.12.2019. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus. Aineiston analyysimenetelmä on teoriasidonnainen sisällönanalyysi.

Tutkielman tulosten mukaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaa- lipäivystystapahtumat koskevat turvattomuutta ja hoidon tarvetta (40,1 %), väkivaltaa ja rikollisuutta (13,7 %), mielenterveys- ja päihdeongelmia (12,6 %), ohjausta, neuvontaa ja toimeentulon ongelmia (12,3 %), huolta itsestä tai toisesta aikuisesta (11,6 %), huolta lapsesta (7,6 %) sekä onnettomuuksia ja muita vaaratilanteita (2,2 %). Sosiaalipäivystyk- sen tärkeimmät yhteistyötahot ovat: hätäkeskus, poliisi, kunnan sosiaalipalvelut, ensihoi- topalvelu sekä kotipalvelu. Monialaista yhteistyötä tehdään jonkin verran terveydenhuollon päivystyksen, muiden terveydenhuollon yksiköiden, vanhusten laitoshoidon, lastensuojelun sijaishuoltopaikkojen sekä muiden sosiaalipäivystysten kanssa. Pelastustoimen kanssa yhteistyö on hyvin vähäistä. Monialaista yhteistyötä tehdään pääosin ammattilaisten kesken, ja asiakas on hyvin harvoin aktiivinen osallistuja monialaisessa yhteistyössä.

Monialaisen yhteistyön keinoja ovat sosiaalipäivystystapahtuman vireilletulo yhteistyöta- holta, työnjakomalli, tietojen vaihtaminen yhteistyötahojen kesken, yhteistyötahojen ohjaus ja neuvonta, virka-apupyyntö, yhteistyötahon konsultointi, yhteistyötahojen tiedottaminen virka-ajan ulkopuolella, yhteistyötahojen tiedottaminen virka-ajalla sekä käytännön asiakastyössä tapahtuva yhteistyö.

Asiasanat

monialainen yhteistyö, sosiaalipäivystys, monialaisen yhteistyön keinot Säilytyspaikka

Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja

(3)

University of Eastern Finland Faculty

Social Sciences and Business Studies

Department Social Sciences Authors

Järventausta, Nina and Kyllönen, Henriikka Title

Multiprofessional collaboration in Kainuu’s Social Welfare and Health Care Joint Authority’s emergency social work

Major Subject Social work

Level

Master's thesis Advisors

Aini Pehkonen and Jari Lindh Date

April 2020

Number of pages 97

Abstract

This Master’s thesis of social work examines Social Welfare and Health Care Joint Authority’s emergency social work and it’s multiprofessional collaboration in Kainuu region. The aim of this study is to observe the multiprofessional collaboration in emergency social work and pro- duce new knowledge of it. The research questions of the study are: 1) What are the situations from which the emergency social work is contacted 2) What are the multiprofessional collaboration partners of emergency social work and 3) How multiprofessional collaboration is made in emergency social work. The research material consist of 277 anonymized emergency social work’s reports from 1th of November to 31th of December 2019. This qualitative research is analyzed with theory-driven content analysis.

The study shows that the emergency social work reports of Social Welfare and Health Care Joint Authoritys’s of Kainuu region are concerning insecurity and need of care (40,1 %), vio- lence and crime (13,7 %), mental health and drug abuse problems (12,6 %), counseling and subsistence (12,3 %), concern about self or other adult (11,6 %), concern about child (7,6 %) and accidents and other crisis situations (2,2 %).  The most important partners of the emergency social work are the following: The emergency center, the police, the municipality's social services, the emergency care service and the domiciliary service. There is some

multiprofessional collaboration also with the health emergency service, other health care units, institutional care for the elderly, child foster care places and other social emergency services. There is only a few cases of collaboration with the rescue department. Multiprofessional collaboration is mostly made between professionals, and the clients are very rarely part of this collaboration. Ways of multiprofessional collaboration are initiation of social emergency event from collaboration partner, division of work, exchange of information between

multiprofessional collaboration parties, collaboration counseling, administrative assistant, collaboration consultancy, collaboration partners informing in office hours, collaboration partners informing in out of office hours and collaboration in practical client work.

Keywords

Multiprofessional collaboration, emergency social work, ways of multiprofessional collaboration

Repository

Library of the University of Eastern Finland Other information

(4)

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 5

2 MONIALAINEN YHTEISTYÖ ... 7

2.1 Monialaisen yhteistyön käsite ... 7

2.2 Monialainen yhteistyö tutkimusten valossa ... 11

2.3 Asiakaslähtöisyys monialaisessa yhteistyössä ... 14

2.4 Monialaisen yhteistyön haasteet ja keinot ... 17

3 SOSIAALIPÄIVYSTYS ... 25

3.1 Sosiaalipäivystyksen tehtävät ja järjestäminen... 25

3.2 Sosiaalipäivystystapahtumat ... 29

3.3 Monialainen yhteistyö sosiaalipäivystyksessä ... 32

3.4 Aiempia tutkimuksia sosiaalipäivystyksen kontekstissa ... 34

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 39

4.1 Tutkimustehtävä ja tarkennetut tutkimuskysymykset ... 39

4.2 Tutkielman empiirinen aineisto ... 39

4.3 Eettiset kysymykset ... 41

4.4 Aineiston analyysimenetelmä ... 44

4.5 Aineiston analyysin toteuttaminen ... 46

5 MONIALAINEN YHTEISTYÖ KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN SOSIAALIPÄIVYSTYKSESSÄ ... 60

5.1 Turvattomuus ja hoidon tarve ... 60

5.2 Väkivalta ja rikollisuus ... 65

5.3 Mielenterveys- ja päihdeongelmat... 68

5.4 Ohjaus, neuvonta ja toimeentulon ongelmat ... 71

5.5 Huoli itsestä tai toisesta aikuisesta ... 74

5.6 Huoli lapsesta ... 76

5.7 Onnettomuudet ja muut vaaratilanteet ... 78

6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 80

LÄHTEET ... 98

TAULUKOT

TAULUKKO 1. Tilanteet, joissa otetaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen ... 49

TAULUKKO 2. Sosiaalipäivystyksen monialaiset yhteistyötahot ... 50

TAULUKKO 3. Sosiaalipäivystyksen monialaisen yhteistyön keinot ... 52

TAULUKKO 4. Monialainen yhteistyö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystyksessä ... 55

(5)

1 JOHDANTO

Monialainen työskentely on asiakkaiden haastavien elämäntilanteiden ja sosiaalisten ongelmien moninaistumisen myötä lähes välttämätöntä sosiaalihuollon palveluissa. Monialai- sen palveluprosessin tavoitteena on tarjota asiakkaalle yksilöidyt ja toimivat palvelut. Mo- nialaisuus on avainasemassa asiakkaan tukemisessa parhaalla mahdollisella tavalla sekä asiakkaan edun toteutumisessa sosiaalityössä. Monialaista yhteistyötä tehdään muun muassa sosiaalipäivystyksessä, jossa monialaisen yhteistyön merkitys on suuri.

1.1.2018 voimaan astunut sosiaalihuoltolain 1517/2016 muutos uudisti sosiaalipäivystystä, joten ajantasaista tutkimustietoa sosiaalipäivystyksestä on vasta vähän. Lakimuutoksessa säädettiin sosiaalipäivystyksen järjestämisestä ympärivuorokautisesti yhteistyössä ensihoi- topalvelun, terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen, poliisin, hätäkeskuksen ja tar- peen mukaan muiden toimijoiden kanssa. Lakimuutoksessa tehostettiin myös yhteistyötä terveydenhuollon kanssa. Lakimuutos siis ohjaa sosiaalipäivystystä tekemään yhä enem- män monialaista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman raportin (2019) mukaan sosiaalipäivystyksen tehtäviin kuuluvat ympärivuorokautisten kiireellisten sosiaalipalvelujen ja välttämättömän avun järjestämisen lisäksi varautuminen yllättäviin kriisitilanteisiin sekä osallistuminen psykososiaalisen tuen tarjoamiseen. Sosiaalipäivystykset aloittivat toimintansa valtakunnallisesti vuodesta 2007 lähtien. Sosiaalipäivystyksen järjestämisessä on ollut Suomessa mo- nenlaisia käytäntöjä alueellisten erojen maantieteellisten ja väestöpohjaan liittyvien syiden vuoksi. Sosiaalipäivystyksen järjestämistä on kuvattu pirstaloituneeksi ja säännöllinen seu- ranta sekä laadunarviointi on ollut tietojärjestelmien puutteen vuoksi haastavaa. (Ollila ym.

2019.)

Sosiaali- ja terveysministeriön kartoituksen tavoitteena oli tehdä kattava selvitys kuntien tavasta järjestää sosiaalipäivystystä. Kartoituksen tulosten perusteella sosiaali- ja terve- ysministeriö toteaa, että sosiaalipäivystys on järjestetty kattavasti koko Manner-Suomessa, mutta tapa järjestää sosiaalipäivystystä vaihtelee alueittain merkittävästi. Selkeän koko- naiskuvan hahmottaminen ja sosiaalipäivystyksen valtakunnallinen tilanteen arviointi on

(6)

haastavaa järjestämistapojen moninaisuuden vuoksi. Sosiaalipäivystyksen järjestämisen ja laadun vertailua vaikeuttaa myös yhtenäisten kirjaamiskäytäntöjen puuttuminen. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa kuitenkin, että sosiaalipäivystys on kehittynyt lainsäädännön ohjaavaan suuntaan viime vuosien aikana. (Ollila ym. 2019.)

Tutkimme pro gradu -tutkielmassamme Kainuun alueen sosiaalipäivystystä ja siinä tehtä- vää monialaista yhteistyötä. Pro gradu -tutkielmamme kartoittaa sosiaalipäivystyksessä tehtävän monialaisen yhteistyön tämänhetkistä tilannetta sekä tuottaa uudenlaista tietoa monialaisesta yhteistyöstä, kun sitä tarkastellaan sosiaalipäivystyksen kontekstissa. Tut- kielmamme tiedontuotannon tavoite on myös alueellinen; tavoitteena on kehittää erityisesti Kainuun alueen sosiaalityötä sekä tuottaa tietoa Kainuun sosiaalityöstä. Sosiaalipäivystyk- sen tutkiminen aiheena kiinnostaa meitä, koska olemme molemmat työskennelleet Kai- nuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystyksessä ja työskentelem- me tällä hetkellä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lapsiperheiden sosi- aalipalveluissa, joten teemme tiivistä yhteistyötä sosiaalipäivystyksen kanssa. Tutkielma on ajankohtainen ja merkittävä niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.

Pro gradu -tutkielmamme on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimme, millaisissa tilanteissa so- siaalipäivystykseen otetaan yhteyttä, mitkä ovat sosiaalipäivystyksen monialaiset yhteis- työtahot ja miten monialaista yhteistyötä tehdään sosiaalipäivystyksessä. Tutkielman aineiston muodostavat Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon sosiaalipäivystyksen tapahtu- malomakkeet, jotka kirjataan jokaisesta sosiaalipäivystystapahtumasta. Analysoimme aineiston teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä.

(7)

2 MONIALAINEN YHTEISTYÖ

Tässä luvussa kuvaamme monialaisen yhteistyön käsitettä, siihen liittyviä aikaisempia tutkimuksia, asiakaslähtöisyyttä osana monialaista yhteistyötä sekä monialaiseen yhteistyö- hön liittyviä haasteita ja keinoja.

2.1 Monialaisen yhteistyön käsite

Sosiaali- ja terveysalalla tiimipohjaista, asiakaslähtöistä ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan monialaiseksi yhteistyöksi (Isoherranen 2012, 5). Lainsäädännön, muun muassa sosiaalihuoltolain 1301/2014 ja erilaisten sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevien oh- jelmien mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto tulee järjestää ja toteuttaa monialaisessa yh- teistyössä, jotta syntyisi loogisia kokonaisuuksia ja tehokkaita toimintamalleja. Sosiaalialan ammattilaisten perusosaamiseen kuuluu monialaisen yhteistyön periaatteet. Monialaisen yhteistyön merkitys on koko ajan kasvanut niin työntekijöiden arjen toiminnassa kuin hal- linnollisessa uudistamisessa. (Lyhty & Nietola 2015, 146–155.) Sosiaali- ja terveysaloilla tehtävässä työssä korostetaan monialaisuutta, palvelun sujuvuutta ja asiakkaan saamaa hyötyä. Monialaista työtä tehdään erilaisissa työtehtävissä ja tiimeissä ja työn luonnetta määrittää monialaisen työn tehtävä. (Mönkkönen, Kekoni, Jaakola, Profiam sosiaalipalvelut oy:n henkilöstö & Pehkonen 2019a, 138.)

Käsitteet monialainen ja moniammatillinen yhdistetään yleensä arkikielessä toisiinsa, ja molemmat käsitteet korostavat ammatillista asiantuntijuutta. Monialaisuudella tarkoitetaan eri hallinnonalojen sekä tieteen- ja koulutusalojen ylittävää toimintaa. Rinnakkaiskäsitteitä eri ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä puhuttaessa ovat muun muassa monialainen, moniammatillinen, jaettu asiantuntijuus, monitoimijuus tai poikkitoimijuus. (Happo ym.

2015, 58.) Monitieteisyys on monialaisuuden lähikäsite, joka esiintyy useissa lainsäädäntö- teksteissä, politiikkaohjelmissa ja tutkimusstrategioissa (Mönkkönen, Kekoni & Pehkonen 2019b, 8–9). Monialaisuuden käsitettä käytetään suomen kielessä melko väljästi, ja sillä tarkoitetaan hyvin erilaisia asiakas- ja potilastyön vuorovaikutustilanteita. Englannin kieles- sä on monia yhteistyötä kuvaavia käsitteitä, kuten esimerkiksi multiprofessional, interpro-

(8)

fessional, crossprofessional sekä transprofessional. Multiprofessional viittaa perinteiseen yhteistyöhön, kun taas muut kuvaavat intensiivisempää yhteistoimintaa. (Kekoni ym. 2019, 15.) D’amourin ym. (2005) mukaan yhteistyön käsitettä määritellään jakaminen, kump- panuus, valta, keskinäinen riippuvuus ja prosessi -alakäsitteiden avulla.

Monialaisuuden käsitettä voidaan lähestyä myös monihallinnollisuus-käsitteen avulla. Sillä tarkoitetaan eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Näitä hallinnonaloja ovat esimerkiksi sosiaali-, sivistys-, terveys- sekä työ- ja elinkeinopalvelut. Monihallinnollisuus-käsite siis kattaa julkisen sektorin yhteistyön käsitteenmäärittelyn, kun taas käsite monialaisuus kattaa laajemmin yksityisten palveluntuottajien, yritysten ja työnantajien osallistumisen yhteis- työhön. Moniammatillisuus-käsite liittyy monihallinnolliseen yhteistyöhön. Moniammatilli- suudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi eri organisaatioita edustavien työntekijöiden koh- taamista ja työskentelyä yhteisen työn kohteen parissa. (Nykänen 2010, 58–59.)

Monialainen yhteistyö on jo pitkään ollut käsite, jota on käytetty, kun on kuvattu sosiaali- ja terveysalan työn kehittämisen suuntaviivoja ja mahdollisuuksia selvitä tulevaisuuden haasteista (Isoherranen 2012, 5–14). Monialaisen yhteistyön käsitettä käytetään hyvin moni- merkityksellisesti ja se on myös erittäin epämääräinen. Käsitettä voidaan tarkastella mo- nesta eri näkökulmasta. Yksinkertaisesti voidaan sanoa, että monialaisessa yhteistyössä asiantuntijoilla on yhteinen työ tai tehtävä suoritettavanaan, ongelma ratkaistavanaan tai päätös tehtävänä ja jotta he pääsisivät tavoitteeseensa, he yhdistävät tietonsa ja osaamisensa. (Isoherranen ym. 2008, 33.) Käytämme tässä tutkielmassa monialaisen yhteistyön käsitettä, koska ajattelemme sen sisältävän laajimmillaan erilaisia ammatillisen yhteistyön muotoja eri toimijoiden välillä. Näkemyksemme mukaan monialainen yhteistyö käsitteenä on myös ajanhenkinen.

Useilla erikoisaloilla, kuten kasvatus- ja perheneuvoloissa ja erikoissairaanhoidossa on tehty monialaista työtä jo 1940-luvulta lähtien. Tällöin monialaiset työryhmät työskentelivät organisaatioiden sisällä. 1990-luvun alussa Suomessa alettiin painottaa sitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen toimijoiden tulisi työskennellä fyysisesti lähekkäin ja tehdä yhteistyötä myös ylittäen organisaatiorajoja. Monialaisuudesta on siis keskusteltu Suomessa sosiaali- ja terveysaloilla jo kymmeniä vuosia. (Mönkkönen ym. 2019b, 8–9.) Monialaisen yhteistyön perusteista on eri käsitteillä kirjoitettu ainakin 1990-luvulta lähtien (Isoherranen 2012, 5–

14). Monialaisuutta on kuvattu eräänlaisena sateenkaari-käsitteenä, jolla on erilaisia merki-

(9)

tyksiä ja muotoja. Monialaisessa yhteistyössä on mukana asiantuntijoita monista eri am- mattikunnista ja organisaatioista, koska toisinaan asiakkaiden ongelmat ja niiden tunnistaminen ja ratkaisuvaihtoehtojen miettiminen vaatii usean eri alan asiantuntemusta.

(Mönkkönen ym. 2019b, 8–9.)

Sosiaalityöhön liittyy usein monialaisen yhteistyön tarve, ja sosiaalityöntekijöillä voi siten olla suuri vastuu sosiaalityön näkökulman tuomisesta esiin. Perinteisesti sosiaalityön pro- fessionaalisuuden ajatellaan pohjautuvan hyvin vahvasti tieteelliseen asiantuntemukseen, tutkimustietoon ja menetelmällisyyteen. (Karvinen-Niinikoski 2005, 78.) Katariina Pärnä (2012, 50) toteaa monialaisen yhteistyön tarkoittavan sitä, että erilaisen koulutuksen saa- neiden, eri ammattinimikkeillä ja monenlaisista taustayhteisöistä tulevat työntekijät tekevät yhteistyötä mahdollisimman hyvin asiakkaan parhaaksi, tuovat oman ammattinsa erityis- osaamisen ja tiedon yhteiseen käyttöön sekä kohtaavat joustavasti asiakkaat ja toisten ammattiryhmien edustajat.

Sosiaalialalla on ollut vahva yksintyöskentelyn ja oman organisaation sisällä työskentelyn kulttuuri ja perinne. Tämän vuoksi monialainen työskentely saatetaan kokea uhkana itsel- le, omalle organisaatiolle ja jopa omalle ammatillisuudelle. Yhdessä työskenteleminen tuo kuitenkin jokaiselle mukanaolijalle uutta tietoa ja ymmärrystä, joka vahvistaa omaa ammatillista osaamista. (Lyhty & Nietola 2015, 146–155.) Monialaisuuden avulla voidaan edistää entistä haastavampien sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden hyvinvointia ja terveyttä yhteis- työssä eri alojen välillä (Katajamäki 2010, 16). Mönkkösen ym. (2019a, 142) mukaan monialaisen tuen merkitys korostuukin erityisesti paljon tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa. Tiiviillä työskentelyllä merkitystä on myös ongelmien lievittämisessä ja ehkäisyssä. Eri toimijoiden välisestä verkostoitumisesta on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi nuorten päihteiden käytön ehkäisemisessä ja varhaisessa tilanteeseen puuttumisessa.

Työelämässä on tapahtunut viime vuosikymmeninä monia muutoksia; organisaatiot ovat kehittyneet tiimipohjaisiksi ja rakenteeltaan aiempaa matalammiksi ja asiakaslähtöiset, joustavat tiimit toimivat itsenäisesti arvioiden ja kehittäen omaa toimintaansa. Tietoteknii- kan kehittyminen mahdollistaa tarvittavan tiedon liikkumisen ja kokoamisen yhteen jopa yli asiantuntija- ja organisaatiorajojen. Asiantuntijatyö on näin muuttunut aiempaa yhteisölli- semmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Monialaisuudesta ja sen hyödyistä puhutaan yhä enemmän. (Isoherranen 2012, 5–14.)

(10)

Monialaista tiimityötä on kehitetty ja vahvistettu valtakunnallisesti peruspalveluissa viimei- sen kymmenen vuoden aikana esimerkiksi erilaisissa hankkeissa (Vierula ym. 2019, 294).

Myös Forssén, Nyqvist ja Raitanen (2009, 3) toteavat, että 2000-luvulla lähes kaikissa kunnissa ja kuntayhtymissä on ollut käynnissä muutoksia sosiaalipalvelujärjestelmän or- ganisoinnissa. Yhteiskunnalliset muutokset ja sen tuomat paineet, kiristyvä kuntatalous ja kasvavat laatu- ja tuottavuusvaatimukset ovat ohjanneet muutoksia. Näissä uusiutuvissa rakenteissa sosiaalityön on löydettävä oma vahva asemansa. Toiminnan uudistaminen ja yhdistäminen edellyttää taitoja hyödyntää muiden ammattilaisten osaamista. Vaikka monialainen yhteistyö on yleistynyt sosiaali- ja terveysalalla, työskentely on ollut enemmänkin rinnakkain tehtyä työtä, jossa ei ole riittävästi hyödynnetty monialaisen tiedon prosessoin- tia.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon on perustettu monialaisia työryhmiä, koska niiden avulla on mahdollisuus tarkastella asioita useista eri näkökulmista ja yhdistää erilaista asiantuntija- tietoa mahdollisimman monipuoliseen ymmärrykseen sekä tulokselliseen ongelmanratkai- suun pääsemiseksi (Metteri 1996, 146). Monialainen yhteistyö voi käynnistyä joko suunni- telmallisesti tai spontaanisti ja sen kesto vaihtelee lyhyestä yksittäisestä ongelmanratkai- sutilanteesta jopa vuosia kestävään yhteistyöprosessiin (Kekoni ym. 2019, 17).

Monialaisuus nähdään usein rikkautena ja voimavarana, mutta aina monialainen yhteistyö ei ole mutkatonta. Monilla työpaikoilla monialaisuus näkyy esimerkiksi tiimityöskentelynä ja erilaisina monialaisina työryhminä. (Isoherranen 2012, 5–14.) Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö on yhä kompleksisempi ja monitoimijaisempi, ja se edellyttää jaettua asiantuntijuutta ja tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä (Kekoni ym. 2019, 15). Monialai- suuden kautta yhteistyöhön tulee mukaan useita eri tiedon ja osaaminen näkökulmia, joita systeemisen kokonaisuuden rakentaminen edellyttää. Keskeiseksi yhteistyössä nousee se, kuinka voidaan koota yhteen ja prosessoida kaikki tieto ja osaaminen, joka on tarpeel- lista mahdollisimman kokonaisvaltaisen käsityksen saavuttamiseksi asiakkaan tilanteesta.

Monialaisessa yhteistyössä tulisi siis olla mahdollisuus tarpeellisen tiedon kokoamiselle, prosessoinnille ja yhteisen tavoitteen rakentamiselle. Asiantuntijat ovat tehneet ja tekevät työtä usein rinnakkain, mahdollisesti jopa hyvin erilaisin tavoittein, ilman yhteisen käsityk- sen muodostumista asiasta. (Isoherranen ym. 2008, 33.)

(11)

Vaikka monialainen työskentelytapa on ollut käytännössä jo vuosien ajan, työskentely ei ole itsestään selvää eikä varsinkaan yksinkertaista, eikä se läheskään aina suju toivotulla tai odotetulla tavalla. Seikkulan ja Arnkillin (2005, 8) mukaan yksilö-, työpari- ja tiimityön metodeihin kiinnitetään huomiota enemmän kuin monialaisen työskentelyn metodeihin.

Koetaan, että asiakkaan hyvän kohtaamisen tueksi tarvitaan ennemminkin koulutusta ja hyvien käytäntöjen pohdintaa. Sen sijaan monialaiseen yhteistyöhön suhtaudutaan joskus niin, kuin monitoimijaiset kohtaamiset sen kummemmin pohtimatta toimisivat hyvin ja tuot- taisivat tarkoitettuja tuloksia, mutta kokemukset eivät ole kuitenkaan tuon suuntaisia. Met- terin (1996, 146) mukaan monialaisesta yhteistyötä tulee selvästi näkyviin se tosiasia, että sama ilmiö on mahdollista tulkita ja määritellä eri tavoin yhtäaikaisesti.

2.2 Monialainen yhteistyö tutkimusten valossa

Monialaista työskentelyä ja sen käytäntöjä on tutkittu sosiaali- ja terveysalalla jo 1960- luvulta lähtien, ja varsinainen monialaisuuden tutkimus alkoi 1980-luvulla. Tutkimukselli- sesta kiinnostuksen lisääntymisestä kertoo se, että 1960–1980-luvuilla monialaisuuteen liittyviä tutkimuksia oli ilmestynyt vain joitain kymmeniä, 1990-lvulta alkaen tutkimusta on tehty moninkertaisesti enemmän kuin aikaisemmin. Monialaisen työskentelyn merkitys ja sen tutkimus on edelleen lisääntynyt sosiaali- ja terveysalalla. (Kekoni ym. 2019, 18.)

Monialaisesta yhteistyöstä on olemassa myös teoreettisia malleja, joista Kekoni ym. (2019, 18–20) esittelevät kansainvälisesti tunnetun sosiaalityön tutkija Laura Bronsteinin vuonna 2003 julkaistun laajaan kirjallisuuskatsaukseen perustuvan tutkimuksen, jossa Bronstein selvitti, millainen monialainen työskentely olisi mahdollisimman toimivaa juuri sosiaalityön näkökulmasta. Bronstein esittelee viisi monialaisen työskentelyn osa-aluetta, joiden varaan monialaisen työskentelyn hyödyt rakentuvat, sekä neljä monialaiseen työskentelyyn vaikut- tavaa tekijää. Monialaisen työskentelyn osa-alueet ovat keskinäinen riippuvuus, uudelleen luodut ammatilliset toimintatavat, joustavuus, tavoitteiden yhteinen omistajuus sekä pro- sessin reflektointi. Bronsteinin esittämät monialaisen työskentelyn vaikuttavat tekijät ovat ammatillinen rooli, rakenteelliset tekijät, persoonalliset tekijät sekä yhteinen historia.

(12)

Lalayants (2013) tutki monialaista yhteistyötä lastensuojelun konsultaatiossa. Lastensuoje- lun asiakkailla on usein moniongelmaisuutta, kuten esimerkiksi päihteiden käyttöä, mielen- terveysongelmia ja väkivaltaista käytöstä. Lastensuojelun tapaukset voivat olla haastavia johtuen juuri moniongelmaisuudesta ja monialainen yhteistyö nähdään parhaaksi mahdol- liseksi tavaksi yrittää löytää haasteisiin ja ongelmiin ratkaisu. Tutkimuksessa havaittiin se- kä hyviä kokemuksia että kehittämiskohteita liittyen monialaiseen työskentelyyn. Yksi näis- tä haasteista oli yhteisen ajan löytäminen monialaisen työskentelyyn osallistuvien tahojen kesken. Yhteistyön onnistumisen kannalta keskeistä oli valmistella kokoontumiset ja esitel- tävät asiat huolellisesti.

Vierula ym. (2019) tarkastelivat analyysissään moniammatillisuutta ja palvelutarvearvioin- tia lapsi- ja perhepalveluissa sekä etenkin tilanteissa, joissa tarvitaan lastensuojelun toimia. Analyysi toi näkyviin pulmakohtia, jotka näyttivät kasatuvan työnjakoon, moniammatil- liseen yhteistyöhön, tiedonvaihdon rakenteelliseen ja käytännölliseen johtamiseen sekä ammattilaisten tietoon ja koettuun orientaatioon yhdessä tehtävää palvelutarvearviota kohtaan. Moniammatillisen yhteistyön toteutumisessa on tunnistettava siksi myös epäonnis- tumisen mahdollisuuksia. Vierulan ym. mukaan oli tärkeää myös tunnistaa, että kaikki ammattilaiset eivät ole koulutettuja tai orientoituneita käsittelemään emotionaalisesti ja oikeudellisesti raskaita asioita, joita lastensuojeluun voi liittyä.

Ulrica Nylén (2018) tutki artikkelissaan monialaisen tiimityön mahdollisuuksia ja vaikeuksia palveluissa ammatillisen identiteetin näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ammatillisen identiteetin muodostumisen ja tiimissä työskentelyn keskinäistä vuorovaikutusta. Tutkimustulosten mukaan tiimien työprosessien ja työntekijän yksilöllisen identiteetin muodostumisen keskinäistä vuorovaikutusta tutkimalla lisättiin tietoa ammattilaisten identi- teetistä, erityisesti siitä, kuinka ainutlaatuisilla ja yksilöllisillä tunnistamisprosesseilla on erilaisia vaikutuksia monialaisessa työryhmässä työskentelyyn. Lisäksi tutkimuksessa yksi- löitiin yksilöllisen identiteetin muodostumisen ja tiimin prosessien väliset vuorovaikutuksen muodot.

Pärnä (2012, 48–50) tutki väitöskirjassaan lapsiperheiden varhaista tukemista monialaise- na prosessina lastensuojelun kehittämishankkeessa. Pärnän tutkimuksessa monialainen yhteistyö (interprofessional collaboration) oli eri ammattiryhmien tietojen ja taitojen yhteen- sovittamista yhteisessä toiminnassa, jossa päätöksistä neuvotellaan ja sitoudutaan tavoit-

(13)

teelliseen yhteistoimintaan. Siihen liittyi olennaisesti myös asiantuntijuuden kehittyminen monialaisessa kontekstissa ja toimijoiden refleksiivisyys. Pärnä korosti tutkimuksessaan, että monialaisen yhteistyön edellytyksenä on toiseen osapuoleen luottaminen ja yhteiseen päämäärään sitoutuminen. Pärnä kuvasi monialaista yhteistyötä prosessina, joka edellytti hyvää suunnittelua ja johtamista.

Isoherranen (2012) kuvasi monialaista yhteistyötä asiakaslähtöisenä työskentelynä ja yh- teisenä tiedonkäsittelynä, joissa asiantuntijoiden tiedot ja taidot kootaan yhteen ja vuoro- vaikutusprosessissa pyritään rakentamaan tapauskohtainen tavoite ja yhteinen käsitys, eli jaettu sosiaalinen kognitio, asiakkaan tilanteesta, tarvittavista toimenpiteistä ja ongelman ratkaisusta. Monialainen yhteistyö toteutetaan sovitusti ja se sisältää jatkuvan kehittämisen ja arvioinnin.

Kuorilehto (2014) tarkasteli sosiaali- ja terveyspalvelujen perhetyön käytäntöjä ja sen yh- distäviä ja estäviä tekijöitä. Tutkimuksessaan Kuorilehto käytti yhteistyöstä käsitettä moniasiantuntijuus, jolla tarkoitetaan ammattilaisten ja perheen välisessä tasavertaisessa yh- teistyökumppanuudessa syntynyttä, yhteistä käsitystä perheen tilanteesta sekä tarvittavan tuen ja avun suunnitelmasta ja arvioinnista. Näin ollen moniasiantuntijuus ei ole vain ammattilaisten osaamista, vaan kaikkien heidän rooleihinsa liittyvää asiantuntemusta.

Kontio (2013) tutki väitöskirjassaan jaetun ymmärryksen rakentumista moniammatillisten oppilashuoltoryhmien kokouksissa. Kontion tutkimus osoitti, että tutkimuskohteena olleissa oppilashuoltoryhmissä suurimmaksi osaksi onnistuttiin rakentamaan jaettu ymmärrys on- gelmista ja ratkaisumalleista. Jaetun ymmärryksen muodostumista edisti moniammatillisten oppilashuoltoryhmien kokouksissa vuorovaikutuksen koordinointi yhteenvetojen ja joh- topäätösten avulla. Myös samanlaiset käsitykset asiakkaasta ja ongelmien käsittely omina kokonaisuksinaan edisti jaetun ymmärryksen muodostumista.

Monialaisesta yhteistyöstä on tehty viime vuosina myös sosiaalityön pro gradu -tutkielmia.

Kristiina Ahlgren (2008) tutki sitä, miten sosiaalityö mielletään ja pyydetään mukaan sai- raalaorganisaation monialaisessa työyhteisössä. Pauliina Hytönen (2012) taas tutki sosi- aalityöntekijän ammatti-identiteetin muovautumista ja ammatti-identiteetin suhdetta monialaiseen yhteistyöhön. Eija Erkkilä (2019) tarkasteli Helsingin lastensuojelun jälkihuollon sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien näkemyksiä moniammatillisesta yhteistyöstä se-

(14)

kä moniammatillisten yhteistyösuhteiden rakentumista estävistä ja edistävistä tekijöistä.

Erkkilän tutkielman tarkoituksena oli tuottaa tietoa moniammatillisesta työskentelystä ja sen kehittämisestä lastensuojelun jälkihuollon käytännöissä. Laura Linnun (2018) tutkielman tavoitteena oli jäsentää ja käsitteellistää lastensuojelun avohuollon ja psykiatrian poli- klinikan välillä tehtävää moniammatillista yhteistyötä. Myös Jukka Hirvonen (2017) selvitti tutkielmassaan, miten sosiaalityöntekijät kokevat moniammatillisen tiimityöskentelyn ja millaiselta moniammatillisuus näyttäytyy sosiaalityön näkökulmasta.

2.3 Asiakaslähtöisyys monialaisessa yhteistyössä

Asiakaslähtöisyys on sosiaali- ja terveysalan työskentelyn perusarvo, ja sillä on vahva asema sosiaalityön perinteessä (Hyväri 2017, 32–41). Asiakaslähtöisyydellä tai asiakas- keskeisyydellä tarkoitetaan asiakkaan kunnioittamista, yksilöllisyyttä ja tarvetta tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Asiakaslähtöisyys on kaiken asiakastyön tärkeä arvoläh- tökohta, joka ohjaa ratkaisuja asiakastyössä. (Kekoni ym. 2019, 17–18.)

Asiakaslähtöisyydestä säädetään sosiaalihuoltolaissa ja se on ollut yksi keskeisimmistä uuden sosiaalihuoltolain valmistelua linjanneista periaatteista. Asiakaslähtöisyys kytkeytyy myös sosiaalihuollon toiminnan arvoperustasta ja sen mukaan jokainen asiakas kohdataan ihmisarvoisena yksilönä. Sosiaalipalvelut tulee aina lähtökohtaisesti järjestää mahdollisimman toimiviksi juuri asiakkaan tarpeiden perusteella. Asiakaslähtöisessä toiminnassa asiakas osallistuu aina itse, alusta asti palvelutarjonnan suunnitteluun yhdessä palvelun- tarjoajan kanssa. Keskeistä asiakaslähtöisyyden toteutumisessa on hyvä kohtelu ja palvelu sosiaalihuollossa. Mikäli asiakas ei saa tietoa omista oikeuksistaan ja hänen yksilöllistä tilannettaan ei huomioida, asiakaslähtöisyys ei voi toteutua. (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 67.)

Asiakaslähtöisyyden käsite ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen: se saattaa esimerkiksi sekoittua kuluttajalähtöiseen ajatteluun, jossa asiakas määrittyy lähinnä palvelujen käyttä- jänä, ei apua tarvitsevana ihmisenä. Asiakaslähtöisyyden keskeisiä arvolähtökohtia ovat itsemääräämisoikeus, osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja tiedonsaanti. Arvo- lähtökohtien perustana on ihmisarvon kunnioittaminen. Asiakaslähtöisyyden tavoitteiden

(15)

mukaisesti monialaisessa tiimissä otetaan huomioon asiakkaan mielipide ja oikeudet niin, ettei asiakkaalle aseteta kuitenkaan liian suurta vastuuta. Asiakaslähtöisessä työssä työn kohde ja ongelma ei ole asiakas, vaan hänen ongelmallinen elämäntilanteensa. (Pehko- nen, Martikainen, Kinni & Mönkkönen 2019a, 89–90.)

Sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden ongelmat ovat hyvin monelta eri alueelta, eikä usein- kaan vain yhden tieteen viitekehys tai yhden osaamisalueen hallinta riitä niiden ratkaise- miseen. Lisäksi tietomäärä sekä tiedon ja osaamisen vaatimukset ovat lisääntyneet eri aloilla niin paljon, ettei kukaan asiantuntija enää yksin voi hallita kokonaisuutta. (Isoherra- nen 2012, 5–14.) Tämä tarkoittaa siis sitä, ettei asiakkaiden ongelmiin voida paneutua yhden ammattikunnan näkökulmasta käsin, vaan tilanteen ja tarpeiden kokonaisvaltainen huomioiminen edellyttää monialaista yhteistyötä (Helminen 2017, 7).

Pohjola ja Korhonen (2014, 27–30) toteavat, että monialaisten verkostojen yhteistyön te- hostamisen tulisikin lähteä asiakkaiden tarpeista. Tärkeä lähtökohta monialaisessa työs- kentelyssä on se, että asiakkaat saisivat parempaa palvelua ammattilaisten tehdessä kes- kenään tiivistä yhteistyötä asiakkaan hyväksi. Kuitenkaan se, että monialainen ryhmä rat- koo yhdessä asiakkaan ongelmaa, ei tarkoita sitä, että asiakkaan roolia tulisi liiaksi korostaa muiden kustannuksella. Asiakkaan roolin korostaminen voi synnyttää tilanteen, jossa järjestelmä toimii tehokkaasti asiakkaan ympärillä ilman, että kukaan todella pysähtyy koh- taamaan ja kuuntelemaan asiakasta. Asiakkaan tulisi siis olla ennen kaikkea ammattilaisten tasavertainen kumppani yhteisessä ongelmanratkaisuprosessissa. (Kekoni ym. 2019, 17–18.) Asiakkaat ja heidän läheisensä haluavat ja osaavat myös vaikuttaa enemmän it- seään koskeviin ratkaisuihin (Isoherranen 2012, 10). Asiakkaiden toivotaan ja heitä velvoi- tetaan osallistumaan omaan palveluntarpeensa suunnitteluun ja päätöksentekoon (Mönk- könen ym. 2019b, 8).

Monialaisen palveluprosessin tavoitteena on tarjota kullekin asiakkaalle räätälöidyt ja toimivat palvelut. Tällaiset palvelut syntyvät parhaiten, kun yhteistyörakenteet luodaan jous- taviksi ja asiakkaan tarpeiden mukaisiksi. Tarkoituksena on, että asiakas tulee autetuksi mahdollisimman hyvin ja kohtaaminen on aitoa ja asiakasta kunnioittavaa. Asiakkaan ti- lanne tulee hahmottaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja hänet tulee ottaa tasavertai- seksi toimijaksi monialaisessa toimijaverkostossa. (Lyhty & Nietola 2015, 153.) Monialaista yhteistyötä tarvitaan, jotta asiakkaiden moninaisiin avun ja tuen tarpeisiin voidaan vastata.

(16)

Asiakaslähtöinen työorientaatio ja asiakkaan tilanteen ja tarpeiden kokonaisvaltainen huomioon ottaminen edellyttääkin monialaista yhteistyötä. (Helminen 2017, 7–8.)

Asiakkaalla voi olla samanaikaisesti useita eri palveluja ja auttajia sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiossa. Sekä asiakas että hänen läheisensä voivat kokea tämän palvelu- verkoston hajanaiseksi ja monialaiset kokoukset ahdistaviksi. Siksi olisi tärkeää, että monialaisen yhteistyön osapuolet irrottautuisivat omasta positiostaan ja pyrkisivät katsomaan kokonaistilannetta asiakkaan hyvinvoinnin kannalta. Asiakkaan elämäntilanteesta ja tarvittavista palveluista ja tukitoimista voi olla yhtä monta näkemystä, kuin on auttajiakin. Monia- laisissa palavereissa asiakas ja hänen ongelmansa määritellään usein eri tavoin. Usein nämä määritelmät ovat hyvin ongelmakeskeisiä ja asiakkaan vahvuudet jäävät sivurooliin.

Ammattilaisen olisi siksi tärkeää keskittyä siihen, miten asiakas itse kokee ja määrittää tilanteensa. Myös asiakkaan omaisten rooli on tärkeää ottaa huomioon. Tällä on havaittu olevan merkitystä onnistumisen kannalta. (Kekoni ym. 2019, 32–33.)

Jokainen asiakkaan ympärillä työskentelevä ammattilainen tulkitsee asiakkaan tilannetta oman ammattinsa lähtökohdista, ja kunkin ammattilaisen asiantuntemus on tärkeää saada koko monialaisen tiimin käyttöön (Mönkkönen ym. 2019a, 138.) Monialainen yhteistyö tuottaa hyvin toimiessaan parempaa palvelua ja luovempaa kehittämistoimintaa kuin yksiam- matillinen työskentely. Monialaisessa työskentelyssä toimintamallit ja päätökset pohjautu- vat monipuoliseen näkemykseen, mikä koituu asiakkaan eduksi. (Mattila 2010, 109.) Tilan- teissa, joissa pyritään vuoropuheluun useita eri näkökulmia edustavien ihmisten kesken, monialainen työskentelytapa on keskeinen lähtökohta. Jotta kuitenkin voisimme puhua asiakaslähtöisyydestä monialaisessa yhteistyössä, täytyy korostaa sitä, että asiakkaan näkökulma on tasavertaisesti mukana ammattilaisten näkökulmien rinnalla. (Dufva- Laitinen & Mönkkönen 1996, 88.)

Monialaisessa työskentelyssä täytyy olla huolellinen siinä, että asiakaslähtöisyyden toteu- tumisesta huolehditaan kaikissa tilanteissa ja että kaikki osallistujat ovat siitä yhteisesti vastuussa. On tärkeää, että kaikki monialaisen yhteistyön osapuolet toimivat avoimesti.

Erilaisten hierarkioiden, valtasuhteiden ja valtaresurssien on oltava kaikkien osapuolten tiedossa ja toimintatapoja voidaan myös tarvittaessa joustavasti muuttaa. Tämän mahdol- listamiseksi onkin tärkeää, että monialaisen yhteistyön tekijät tuntevat toistensa työtä ja osaamista, jotta kunkin asiantuntijan ammattitaitoa osataan hyödyntää asiakaslähtöisen

(17)

palvelun tuottamiseksi. (Hyväri 2017, 41.) Monialaisen työskentelyn kehittämisen tärkeä lähtökohta on, että asiakkaat saisivat parempaa palvelua ammattilaisten tehdessä tiivistä ja toimivaa yhteistyötä. Se edellyttää sitä, että viesti kulkee asianosaisille paremmin, asiakas tulee kuulluksi ja hänet otetaan mukaan työskentelyyn ja palveluidensa suunnitteluun.

(Pehkonen ym. 2019a, 89–90.)

2.4 Monialaisen yhteistyön haasteet ja keinot

Monialaiseen työskentelyyn ja monialaisuuden käsitteeseen liitetään paljon myönteisiä mielikuvia ja sitä käytetään esimerkkinä yhteistyöstä, rajojen ylittämisestä ja dynaamisuu- desta. Positiivisessa imagossa piilee kuitenkin myös ansoja, sillä se estää näkemästä, että monialaisuuteen liittyy laadullisesti hyvin erilaista toimintaa ja erilaisia merkityksiä. (Mönk- könen ym. 2019b, 10.) Monialaisuudesta, tiimityöstä ja eri ammattikuntien välisen yhteis- työn käytännön toimivuudesta tiedetään edelleen suhteellisen vähän. Työväline on siis olemassa, mutta sen tehokkuudesta, mahdollisuuksista ja esteistä on vielä vähän tutkimustietoa. (Nikander 2003, 279.)

Monialaisuus ja tiimityö ovat myös käsitteinä hyvin monimerkityksisiä, ja niitä saatetaan käyttää taianomaisina ratkaisuina, joiden kautta organisaation ongelmat ikään kuin ratkai- sisivat itse itsensä. Monialainen yhteistyö asetetaan usein toiminnan ideaalimuodoksi, jonka jo itsessään katsotaan tuovan organisaation toiminnan rationaalisuuteen, päätöksente- koon ja tiedonkulkuun lisäarvoa. (Nikander 2003, 279.) Vaikka monialaiseen työskentelyyn tulisikin pyrkiä, se ei kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa paras mahdollinen työskentelytapa.

Erityisesti liian isojen verkostojen tai monialaisten työryhmien kokoaminen saattaa johtaa vain turhaan byrokratiaan ja siihen, että yhteinen työskentely vaikeutuu entisestään.

(Mönkkönen ym. 2019a, 145.)

Lyhdyn ja Nietolan (2015, 154–158) mukaan monialaisen yhteistyön haasteita ovat niukat ajalliset resurssit. Monialainen työ ei toimi, jos siihen ei käytetä riittävästi aikaa, koska toisen asiantuntijan ajatus tai asiakkaan todellinen tarve eivät välttämättä ehdi käydä ilmi kii- reessä (Mönkkönen ym. 2019a, 145). Dúnerin ja Wolmesjön (2015, 3) mukaan monialaisen yhteistyön perusteet voivat olla usein ristiriitaisia ja heidän mukaansa haasteita työs-

(18)

kentelyyn voivat tuoda muun muassa rakenteelliset esteet, kuten ristiriitainen politiikka, lainsäädäntö ja säännöt, organisatoriset ja hallinnolliset rajat, samoin kuin eri budjettien rahoituskysymykset. Myös Isoherranen ym. (2008, 138–139) toteavat monialaisessa yh- teistyössä resursseista tulevan valitettavan usein ongelma. Lyhdyn ja Nietolan (2015, 154–

158) mukaan organisaatiorakenteet ovat yksi keskeisempiä haasteita toimivalle monialaiselle yhteistyölle.

Sosiaali- ja terveysalan viranomaisverkostot koostuvat hyvin erilaisista auttajista ja erilaisista toimintakulttuureista (Mönkkönen 1996, 62). Lyhdyn ja Nietolan (2015, 154–158) mukaan erilaiset toimintakulttuurit ovat keskeisimpiä haasteita toimivalle monialaiselle yhteis- työlle. Kulttuurierot ja käytettyjen menetelmien erilaisuus voi vaikuttaa monialaisen työs- kentelyn toimimattomuuteen (Mönkkönen ym. 2019a, 141). Myös Kekonin ym. (2019, 23–

24) mukaan ammattilaisten erilaiset kulttuurit voivat heikentää tiimeissä tehtävää yhteistyö- tä. Ammatillisten kulttuurien eroavaisuudet ja reviiriajattelu voivat johtaa eriarvoisuuteen ja yhteistyövalmiuksien puuttumiseen (Isoherranen ym. 2008, 14–15).

Monialaista yhteistyötä voi horjuttaa erilainen kieli sekä erilaiset tavat viestiä ja kommuni- koida eri ammattiryhmien välillä (Mönkkönen ym. 2019b, 138–141). Erilainen kieli hanka- loittaa usein monialaista yhteistyötä, koska asiantuntijat voivat tehdä asiakkaan tilanteen kuvauksesta erilaisia tulkintoja. Samat käsitteet voivat tarkoittaa eri asioita eri alojen asian- tuntijoille. (Vierula ym. 2019, 292–293.) Erot ammatillisissa puhe- ja tulkintatavoissa sekä toisten asiantuntijoiden käyttämän kielen ja käsitteiden erilaisuus voivat estää monialaisen ryhmän avoimen vuorovaikutuksen syntymistä. (Isoherranen ym. 2008, 14–15.)

Kekonin ym. (2019, 23–24) mukaan ammattilaisten erilaiset tietoperustat ja arvot voivat heikentää tiimeissä tehtävää yhteistyötä. Myös tiedon ja ymmärryksen puute toisen ammattilaisen toiminnasta voi vaikuttaa monialaisen yhteistyön toimimattomuuteen (Mönkkö- nen ym. 2019a, 141). Haasteena voi olla se, ettei toisen työn sisältöjä ja reunaehtoja tun- neta, eivätkä asiakkaat saa omaa ääntään kuuluviin yhteistyön keskeisinä osapuolina (Vie- rula ym. 2019, 292–293). Jäykät asiantuntijoiden toisistaan poikkeavat tausta ja osaaminen sekä erilaiset tavat työskennellä luovat haasteita toimivalle monialaiselle yhteistyölle (Lyhty & Nietola 2015, 154–158).

(19)

Eri ammattiryhmien tiedolliset, taidolliset ja asenteelliset erot voivat aiheuttaa myös rajoi- tuksia monialaisen yhteistyön toteutumiselle (Isoherranen ym. 2008, 14–15). Epäselvät asiantuntijaroolit ja vastuurajat voivat horjuttaa monialaista yhteistyötä (Mönkkönen ym.

2019a, 138). Kekonin ym. (2019, 23–24) mukaan tyypillisiä haasteita monialaisen työsken- telyn onnistumiselle voivat olla ammattien väliset valtakysymykset ja erilaiset asemat tii- missä tai ryhmässä. Näkökulmien eroavaisuudet voivat pahimmillaan johtaa eri viranomaisten välisiin valtataisteluihin siitä, kuka on oikeassa (Mönkkönen 1996, 62).

Monialaisen työskentelyn hyödyt jäävät helposti saavuttamatta, jos yhteistyön osapuolet eivät jaa yhteistä ymmärrystä yhteistyön tavoitteista, päämääristä ja toimintakäytännöistä (Helminen 2017, 21). Sitoutumattomuus yhteiseen monialaiseen työskentelyyn voi liittyä luottamuksen puutteeseen, joka usein perustuu ennakkoluuloihin ja stereotypioihin toisista ammattiryhmistä (Kekoni ym. 2019, 23–24). Monialaisen yhteistyön haasteena on usein yhdessä tekeminen niin, että kaikki osapuolet ovat sitoutuneet ja suuntaavat toimintaa sa- maan päämäärään. Tämä puolestaan tietysti edellyttää sitä, että kaikki osapuolet ymmär- tävät toistensa näkökulmia ja kieltä. (Ihalainen & Kettunen 2016, 215.) Monialaisessa yh- teistyössä organisaatioiden välille on riskinä kehittyä ristiriitoja, jos kasvokkain tapahtuvia tapaamisia ei ole riittävästi; informaatio ei siirry oikealle henkilölle tai sitä tulkitaan virheelli- sesti tai rakentava toiminnan kehittämiseen liittyvä palaute ymmärretään moitteena (Iso- herranen ym. 2018, 138–139).

Yliruka ym. (2018) ovat tutkineet monimutkaisia ja erityistä osaamista edellyttäviä asiakas- tilanteita sosiaalityössä, ja heidän mukaansa sosiaalityön monimutkaiset asiakastilanteet voidaan karkeasti jakaa neljään luokkaan. Nämä luokat ovat havaittavissa myös monialaisen työskentelyn haasteita tarkasteltaessa. Ensimmäiseen luokkaan 3sisältyvät organisaation ja palvelujärjestelmän monialaisen yhteistyön toimimattomuuksista johtuvat syyt, joita ovat esimerkiksi määrärahakiistat, päällekkäinen työ, viranomaisten eriävät käsitykset, ko- konaisvastuun kantamisen puute sekä monimutkaiset päätöksentekoprosessit. Toinen luokka on asiakkaiden tilanteiden kompleksisuus, joka liittyy erityisesti erilaisiin lapsia ja perheitä kuormittaviin asioihin. Kolmas luokka muodostuu seikoista, joihin edelliset tekijät kytkeytyvät. Näitä seikkoja ovat tunnistetut osaamisvajeet, arviointityön haasteellisuus, palveluiden räätälöintityön tarve sekä arviointityötä heikentävät tekijät, kuten aikapula ja työntekijöiden vaihtuvuus. Neljännessä luokassa sosiaalityöntekijät kuvaavat yhteistyön

(20)

haasteellisia tilanteita asiakkaiden kanssa, kuten luottamuspulaa ja motivoimattomuutta yhteistyöhön.

Monialaisissa tiimeissä ja verkostoissa eri osapuolet saattavat toimia erillään ja yhteistä tehtävää tarkastellaan liian paljon omasta, kapeasta näkökulmasta. Tällöin ammattilaiset eivät uskalla ylittää oman osaamisensa ja osaamisalueensa rajoja ja ryhtyä rakentamaan tietoa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. (Kekoni ym. 2019, 22.) Oman osaamisensa rajallisuuden myöntäminen voi olla yksittäiselle työntekijälle vaikeaa, ja se saattaa nousta esteeksi hyvälle vuorovaikutukselle eri ammattikuntien edustajien välillä monialaisessa työskentelyssä. Oman ammattitaidon arvostaminen on tärkeää. Este monialaiselle vuorovaikutukselle voi nousta omasta ammatillisesta epävarmuudesta. Toisten osaamisen tar- peellisuus ja ammattitaidon paremmuus tietyn tehtävän hoidossa ikään kuin uhkaa omaa pätevyyttä. (Mattila 2010, 110.)

Monialainen työskentely koetaan joskus kielteisenä myös siitä syystä, että sen ajatellaan aiheuttavan lisää työtä ja vievän aikaa muilta työtehtäviltä. Eri organisaatioiden työkäytän- nöt eivät välttämättä mahdollista joustavaa osallistumista monialaiseen työskentelyyn, ja tästä johtuen tiimityölle ei ole mahdollista varata aikaa muilta töiltä. Johdon tulisi siis järjes- tää työskentely ja työolot sellaisiksi, että työntekijöillä on mahdollisuus osallistua myös monialaiseen työskentelyyn. Eri aloilla työskentelevillä ammattilaisilla voi olla vaikeuksia suhtautua myönteisesti monialaiseen työskentelyyn, mikäli he kokevat sen ylimääräisenä taakkana jo ennestään kiireisessä työssä. (Kekoni ym. 2019, 21.)

Lindénin (1999, 123) mukaan monialaisen työskentelyn haittoja ovatkin ajan kulutus ja yhteisen ajan löytämisen vaikeus, asiantuntijuuksien sekoittuminen, erilaisten toimintojen yhdistämisen vaikeus sekä raskas liikuteltavuus. Monialaisessa työskentelyssä haasteena voi myös olla yhteisen työotteen ja yhteisten palvelutarpeiden jäsentämiskriteerien löytä- minen eri toimijoiden kesken (Helminen 2017, 25). Monialainen työskentely edellyttää osallistujiltaan paljon (Vierula ym. 2019, 297).

Monialaisen yhteistyön haasteena on usein tietojen vaihdon ja salassapidon kysymykset.

Eri ammattilaisilla ja heidän taustaorganisaatioillaan voi olla hyvinkin erilaisia käytäntöjä ja käsityksiä siitä, miten asiakastietoja luovutetaan: mitä saa luovuttaa ja mitä ei saa luovuttaa, tuleeko luovuttaa kaikki tieto vai vain osa tiedoista ja niin edelleen. Riittämättömät tie-

(21)

dot aiheuttavat hankaluuksia työskentelylle, eivätkä ne mahdollista asianmukaisella tieto- pohjalla perusteltua päätöksentekoa. Osalla monialaisen tiimin jäsenistä voi olla myös vai- kea ottaa kantaa esitettyihin asioihin, jos hänellä ei ole ajantasaista tietoa asiakkaan tilanteesta. Tietojen vaihdossa voi olla haasteita myös ryhmän jäsenten välisen yhteydenpidon ongelmien vuoksi. (Kekoni ym. 2019, 25.)

Haasteista huolimatta useat yhteistoimintaa ja yhteisymmärrystä lisäävät käytännöt ovat jääneet arvioimatta ja kehittymättä. Tutkittua ja hyväksi havaittua tietoa ei myöskään aina ole onnistuttu viemään käytäntöön niin, että vanhat, toimimattomiksi havaitut käytännöt muuttuisivat tosiasiassa. Asiakkaan saaman hyödyn kannalta olisi erittäin tärkeää edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä, toimintaa ja yhteisymmärrystä. (Mönkkönen ym. 2019a, 141.)

Se, millä tavalla monialainen yhteistyö on mielekästä organisoida, riippuu monista eri teki- jöistä. Aina lähdetään kuitenkin liikkeelle asiakkaan tarpeista. Myös toimintaympäristö, eri asiantuntijoiden saatavuus ja resurssit ovat keskeisiä tekijöitä. (Isoherranen ym. 2008, 138–139.) Monialaisten ryhmien tehtävät ja osanottajat vaihtelevat sen mukaan, mikä on yhteisen työskentelyn kohde. Monialaisuus voidaan nähdä erilaisten verkostojen yhteis- toimintana, viranomaisten keskinäisenä yhteistyönä tai organisaatioiden sisäisen ja ulkoi- sen yhteistyön muotoina. Jotkut ryhmät muotoutuvat spontaanisti tietyn asian tai ongelman ympärille ja ryhmä toimii siihen saakka, kunnes ongelma on saatu ratkaistuksi. (Kekoni ym. 2019, 17.) Yhteistyön onnistumiselle luodaan pohja siten, että osapuolet tutustuvat toistensa ammatillisiin lähtökohtiin ja työskentelytapoihin. Yhteistyön osapuolten tulee myös jäsentää toisilleen, miten kenenkin työ vaikuttaa kokonaisuuteen ja mikä on kenenkin rooli ja asema asiakastyön eri vaiheissa. Yhteistyön osapuolten on arvostettava toisiaan ja hyödynnettävä toistensa asiantuntijuutta. Monialainen työskentely edellyttää sekä tiimityö- että verkostoitumistaitoja. (Helminen 2017, 7–8.)

Monialaisuus tuo mukanaan useita tiedon ja osaamisen näkökulmia, jolloin keskeiseksi kysymykseksi muodostuu se, miten kaikki tieto ja osaaminen voidaan koota yhteen tavoitteiden saavuttamiseksi ja asiakkaan auttamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla (Vierula ym. 2019, 292–293). Monialaisen työskentelyn tavoitteena on neuvotella riittävä yhteis- ymmärrys siitä, mitä työprosessissa tavoitellaan, miten siihen pyritään ja kuka vie asiaa eteenpäin. Sosiaali- ja terveysalan monialaisissa palavereissa ammatilliset positiot tulevat

(22)

näkyviksi. Parhaimmillaan jokaisen ammattilaisen erityisosaaminen sulautuu osaksi yhteis- tä tietämystä, millä on vaikutusta asiakkaan saamaan tukeen ja yhteisiin työkäytäntöihin.

(Kekoni ym. 2019, 22–45.)

Onnistuakseen monialainen työskentely edellyttää halua ja pyrkimystä yhteistyöhön eri ammattilaisten välillä. Se on mahdollista, jos tiimin jäsenet suhtatuvat myönteisesti ja luot- tavaisesti muiden alojen ammattilaisiin sekä lähtevät avoimin mielin mukaan työskente- lyyn. Ryhmän keskinäisen luottamuksen antaa tilaa myös uuden yhteisen ymmärryksen syntymiselle. Yksi onnistuneen monialaisen yhteisyön avain on sitoutuminen, joka ilmenee luottamuksena yhteistyökumppaneita kohtaan (Kekoni ym. 2019, 22–45). Sitoutuminen monialaiseen työskentelyyn, tasa-arvoinen ja avoin dialogi sekä kaikkien osapuolten osaamisen arvostaminen auttavat luomaan toimivan palveluprosessin, jonka suurin hyöty- jä on asiakas (Lyhty & Nietola 2015, 146–155).

Vuorovaikutus on avainasemassa siinä, kuinka ryhmässä keskustellaan, rakennetaan tietoa ja kunnioitetaan muiden ammattilaisten asiantuntemusta (Kekoni ym. 2019, 22–45).

Monialainen työ onnistuu toimivassa vuorovaikutuksessa, jossa eri alojen osaajat hyödyn- tävät toistensa asiantuntemusta (Mönkkönen ym. 2019b, 138). Monialaisissa vuorovaiku- tustilanteissa on tärkeää tavoittaa eri ammattikuntien ja asiantuntijoiden erilaiset näkökul- mat ja oppia niistä (Kekoni ym. 2019, 17). Monialaisen yhteistyön rakentuminen edellyttää toimijoiden välistä tahtoa ja ymmärrystä vuorovaikutustaitojen lisäksi. Lisäksi tarvitaan ar- vostusta ja kunnioitusta sekä tiedon ja taidon jakamista monialaiseen työskentelyyn osallistuvien kesken, mutta myös joustavuutta. (Helminen 2017, 19–20.) Monialaisen työsken- telyn alussa tarvitaan paineensietokykyä, koska yhteisen ymmärryksen rakentaminen voi aluksi viedä aikaa (Kekoni ym. 2019, 22–45).

Ihalaisen ja Kettusen (2016, 214) mukaan monialaisella yhteistyöllä voidaan tarkoittaa työnjakomallia, yhteistyö- ja verkostokokouksia sekä käytännön asiakastyössä tapahtuvaa yhdessä tekemistä. Työjakoon perustuvassa mallissa monialaisen tiimin jäsenet eivät vält- tämättä tapaa toisiaan, vaan tiedot välittyvät kirjallisesti erilaisten suunnitelmien ja yhteenvetojen avulla. Toimintatapaan voi kuulua myös työntekijöiden välisiä neuvotteluja. Työn- jakoon perustuvassa mallissa on huomioitava aina asiakkaan osallistuminen suunnitteluun ja päätöksentekoon sekä tiedon välittyminen kaikille osapuolille. Verkostotyöhön perustuvassa toimintamuodossa eri ammattialojen edustajat kokoontuvat yhdessä tapaamaan

(23)

asiakkaan. Työryhmän tapaamisessa asiakas sekä hänen läheisensä ja omaisensa voivat kertoa tarpeistaan ja toiveistaan useammalle työntekijälle yhtä aikaa. Työntekijät esittävät näkemyksiään omilta erityisaloiltaan ja tuovat ne yhteiseen pohdintaan. Keskustelun lop- putuloksena syntyy yhdessä rakennettu asiakasta tukeva jatkosuunnitelma. Käytännön tilanteissa tapahtuvassa yhteistyössä etsitään yhdessä yksilöllisiä toimintamalleja.

Mönkkösen ym. (2019b, 10–11) mukaan monialaista yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi verkostokokouksissa, hoito- ja palvelusuunnittelukokouksissa, kehittämispalavereissa sekä tuotekehitysprosesseissa. Erilaiset virtuaalisen monialaisen yhteistyön muodot ovat myös lisääntyneet ja yhä useammin eri toimijat ratkovat yhteistä tehtävää erilaisissa verkkoym- päristöissä. Monialaisessa työskentelyssä asiakas voi olla aktiivinen toimija osana monialaista työryhmää, tai työskentely voi toteutua vain ammattilaisten ja asiantuntijoiden kesken. Olennaista on, että kaikki monialaisen työryhmän jäsenet oppivat pitämään erilaisia ammattitaitoja ja näkökulmia rikkautena. Kun työntekijä arvostaa sekä omaansa että toisen ammatillista näkökulmaa, hän uskaltaa asettua avoimeen vuoropuheluun ja vuorovaiku- tukseen luottavaisena ja toiveikkaana siitä, että lopputulos on parempi kuin ilman yhteis- työtä. (Mattila 2010, 110.)

Yhteistyö ja päätöksenteko monialaisissa työryhmissä tai kokouksissa nähdään usein kes- keisenä välineenä, jonka avulla tämän hetken ja tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata. Eri ammattikuntiin kuuluvien työntekijöiden yhteistyön uskotaan takaavan tasapuoli- semman, läpinäkyvämmän sekä ammattilaisten ja asiakkaidenkin kannalta paremman hoi- to- ja päätöksentekotyön. (Nikander 2003, 279.) Asioihin syventyminen, pohtiminen, uuden tiedon tuottaminen ja työn kehittäminen kuuluvat asiantuntijatyöhön. Käytännön monialaiseen työhön kuuluu paljon muutakin, kuin eri alojen asiantuntijoiden yhteisiä palavereja.

Työntekijät omaksuvat yhteistyötaidot ja työtavat omasta koulutuksestaan ja käytännön työstä. Monialaista työtä edistäviä tekijöitä ovat luottamuksellinen ja kunnioittava ilmapiiri, asiantuntijuuden rajojen tunnistaminen ja niiden ylittäminen sekä yhteinen keskustelu työn- tekijöiden välillä. Tämä edellyttää työntekijöiltä myönteistä asennetta monialaiseen työs- kentelyyn ja yhteistyön koordinointia sekä tavoitteiden asettamista yhteiselle työlle. (Mönk- könen ym. 2019a, 138.)

Monialaista työtä on kehitettävä aktiivisesti. Monialaisesta työskentelystä tulisi myös saada palautetta, jotta kehittämistä vaativat työtavat tunnistettaisiin. Monialaiseen työskentelyyn

(24)

osallistuville ammattilaisille tulisi antaa riittävästi aikaa ja mahdollisuus kehittää monialaista työskentelyään. Monialaisten tiimien tehokkuutta tulisi myös pyrkiä mittaamaan, jolloin työskentelyä voitaisiin seurata ja arvioida sekä edelleen kehittää. Myös asianosaisten riit- tävä perehtyminen asiaan ja ratkaisuehdotusten pohdinta yhdessä edistäisi monialaisen työskentelyn tuloksellisuutta. Tämä edellyttää sitä, että kaikilla on mahdollisuus saada ajantasaiset ja riittävät tiedot. (Kekoni ym. 2019, 22–45.)

(25)

3 SOSIAALIPÄIVYSTYS

Tässä luvussa kuvaamme sosiaalipäivystystä, sosiaalipäivystyksen tehtäviä ja järjestämis- tä, sosiaalipäivystystapahtumia, monialaista yhteistyötä sosiaalipäivystyksessä sekä sosi- aalipäivystyksen kontekstissa tehtyjä aiempia tutkimuksia.

3.1 Sosiaalipäivystyksen tehtävät ja järjestäminen

Sosiaalipäivystystoiminta on rakentunut nykyisiin uomiinsa pääosin 2000-luvun alkupuolel- la, kun valtioneuvoston periaatepäätös vuodelta 2003 velvoitti kunnat järjestämään sosiaa- lipäivystyksen vuoteen 2007 mennessä. Viimeisimmäksi sosiaalipäivystystä uudisti laki sosiaalihuoltolain muuttamisesta 1517/2016. Laki tuli voimaan 1.1.2017. Sosiaalipäivys- tyksen ja terveydenhuollon yhteistyötä koskevaa 29 a §:n 1 momenttia piti alkaa soveltaa viimeistään 1.1.2018. (HE 224/2016 vp.)

Lakimuutoksen tavoitteena oli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistaminen. Pitkällä aikavälillä uudistuksen tavoitteena oli sairaala- ja päivystysverkoston tiivistä- minen, jotta se vastaisi väestön tarpeisiin valtakunnallisesti koordinoidusti ja yhtenäisin perustein. Tavoitteena oli myös sosiaalihuollon yhdenvertaisen saatavuuden ja saavutet- tavuuden edistäminen terveydenhuollon rinnalla, asiakaslähtöisyyden vahvistaminen, ko- konaisvaltaisuuden lisääminen asiakkaan tarpeisiin vastaamisessa sekä tuen saamisen turvaaminen ihmisten omissa arkiympäristöissään. Lisäksi uudistuksen tavoitteena oli monialaisen yhteistyön vahvistaminen ja edistäminen sekä tämän myötä sosiaalihuollon toi- mintaedellytyksien turvaaminen sosiaalipäivystyksen vastuulla olevissa tehtävissä ja osaamiseen kuuluvissa asioissa, kuten sosiaalipäivystyksen osallistumisessa psykososiaalisen tuen antamiseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018.)

Sosiaalipäivystys perustuu Suomen perustuslakiin (731/1999, 19 §), joka takaa jokaiselle oikeuden sosiaaliturvaan sekä välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Sosiaali- huoltolaki (1301/2014, 11 §) määrittää, että sosiaalipalveluja on järjestettävä äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvään tuen tarpeeseen. Sosiaalihuoltolain (1301/2014, 12 §) mukaan jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilöl-

(26)

liseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut niin, että hänen oikeutensa välttämättö- mään huolenpitoon ja toimeentuloon eivät vaarannu.

Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut, ja palveluja on järjestettävä siinä laajuudessa ja niinä vuorokaudenaikoina, joina tarve edellyttää (sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 13 §). Las- tensuojelulain (417/2007, 11 §) mukaan lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua on järjes- tettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina sitä tarvitaan. Sosiaali- päivystäjän tulee tarvittaessa arvioida lastensuojelulain (1302/2014) 38 §:ssä määritelty lapsen kiireellisen sijoittamisen tarve.

Sosiaalihuoltolain (1517/2016, 29 §) mukaan sosiaalipäivystys on järjestettävä ympärivuo- rokautisesti kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi kaiken ikäisille. Sosiaali- päivystykseen on saatava yhteys ympäri vuorokauden, ja sen tehtävänä on myös järjestää kiireelliset sosiaalipalvelut ympäri vuorokauden. Sosiaalipäivystystä toteuttavissa yksiköis- sä on oltava riittävät voimavarat ja osaaminen palvelun laadun ja asiakasturvallisuuden toteuttamiseksi. Sosiaalihuoltolaki (1517/2016, 29 a §) velvoittaa sosiaalipäivystystä osallistumaan tarvittaessa psykososiaalisen tuen antamiseen kiireellisissä tilanteissa. Sen mukaan mielenterveys- ja päihdetyön päivystystä toteutetaan osana sosiaalipäivystystä ja terveydenhuollon päivystystä jatkohoidon turvaamiseksi.

Sosiaalipäivystyksen tarvetta määritellään myös esimerkiksi vammais-, päihdehuolto- ja mielenterveyslaissa (HE 224/2016 vp). Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987, 3 §) määrää kunnan tehtäväksi huolehtia siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sel- laisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Päihdehuoltolain (41/1986, 3 §) mukaan kunnan tulee huolehtia myös päihdehuollon järjestämisestä sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi, kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Päihdehuoltoasetus (653/1986, 1 §) säätää kunnan tehtäväksi huolehtia päihdehuoltoa järjestettäessä siitä, että palveluja on tarvittavassa laajuudessa saatavissa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Laki mielenterveyslain muuttamisesta (1066/2009, 3 §) määrittelee kunnan tehtäväksi huolehtia alueellaan mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitettujen mielenterveyspalvelujen järjes- tämisestä osana kansanterveystyötä ja sosiaalihuoltoa siten kuin terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa säädetään.

(27)

Sosiaalihuoltolaki (1517/2016, 29 a §) velvoittaa sosiaalipäivystystä sovittamaan yhteen yhteistyössä terveydenhuoltolain 46 §:ssä tarkoitetun ensihoitokeskuksen kanssa Hätä- keskuslaitokselle annettavat paikalliset ja alueelliset sosiaalitoimen hälytysohjeet ottaen huomioon terveystoimen hälytysohjeet. Lisäksi sosiaalipäivystyksen tulee osallistua yhteis- työssä ensihoitokeskuksen kanssa alueellaan varautumis- ja valmiussuunnitelmien laati- miseen häiriötilanteiden ja suuronnettomuuksien varalle yhdessä muiden viranomaisten, toimijoiden ja erityisvastuualueiden kanssa siten, että suunnitelmat muodostavat kansalli- sen kokonaisuuden.

Sosiaalipäivystys kuuluu sosiaalipalvelujen kokonaisuuteen, joiden järjestämisvastuussa ovat kunnat (Ollila ym. 2019, 9). Sosiaalipäivystystä järjestetään koko maassa, mutta jär- jestämistavat vaihtelevat (HE 224/2016 vp). Hujalan (2017, 332) mukaan sosiaalipäivys- tystä järjestetään useimmiten useamman kunnan yhteistyönä. Yleinen tapa järjestää sosi- aalipäivystystä on malli, jossa kunnat vastaavat itse virka-aikana omasta päivystyksestä, mutta virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystystä järjestetään ylikunnallisesti. Rädyn (2017, 53) mukaan kuntien järjestäessä sosiaalipäivystystä yhdessä kunnat voivat vastata omalla vuorollaan sosiaalipäivystykselle kuuluvista tehtävistä tai päivystys voi olla pysyvää, jolloin kunnat ovat keskinäisin sopimuksin perustaneet yhteisen päivystysyksikön. Vaikka sosiaa- lipäivystystä toteutetaan monella eri tavalla, sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaisesti sosiaalihuollon päivystysnumeron tulee olla selkeyden vuoksi sama vuorokaudesta riippumatta (Hujala 2017, 332).

Päivystystyössä edellytetään kykyä tilanteen kokonaisvaltaiseen ja nopeaan analysointiin sekä nopeaan päätöksentekoon suhteellisen vähäisen informaation pohjalta. Työssä edel- lytetään laajoja päätöksenteko-oikeuksia. (HE 224/2016 vp.) Sosiaalipäivystyksen työn- luonteesta johtuen jokaisella sosiaalipäivystyksellä tulee olla käytettävissä kuntaan tai kun- tayhtymään virkasuhteinen sosiaalityöntekijä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018). Sosiaa- lipäivystyksessä käytetään julkista valtaa (yksilöhuollon päätöksentekoa), jota voivat käyt- tää vain viranhaltijat. Virkasuhteisia sosiaalityöntekijöitä tulee olla ainakin silloin käytettä- vissä, kun kunnan muut sosiaalihuollosta vastaavat toimipisteet ovat suljettuja. (Räty 2017, 53–54.)

(28)

Sosiaali- ja terveysministeriön kartoituksen mukaan yhä useammat kunnat tuottavat päi- vystysajan palvelut yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Kartoitukseen osallistui 34 sosi- aalipäivystystä kaikista 41:stä Manner-Suomessa ympärivuorokautista sosiaalipäivystystä tarjoavista tahoista. Mikäli sosiaalipäivystystä tarkastellaan erityisvastuualueittain, sosiaa- lipäivystyksiä toimii viidellä alueella kolmesta viiteentoista. Kartoitukseen osallistuneista sosiaalipäivystyksistä 71 prosenttia järjestivät virka-ajan ulkopuolisen sosiaalipäivystyksen kuntayhteistyönä useamman kuin yhden kunnan sosiaalipäivystysyksikkönä ja 20 prosenttia yhteisillä päivystys- ja/tai varallaolojärjestelyillä. Yhdeksän prosenttia kartoitukseen osallistuneista kunnista järjesti sosiaalipäivystyksen yksin. (Ollila ym. 2019, 16–21.)

Kartoituksen mukaan kuntayhteistyössä järjestettävä sosiaalipäivystys perustuu sopimuk- seen ja toteutetaan esimerkiksi isäntäkuntamallina niin, että yksi kunta vastaa kaikkien sosiaalipäivystysalueen kuntien virka-ajan ulkopuolisista palveluista. Muita tapoja järjestää sosiaalipäivystys kuntayhteistyössä on kuntayhtymien yhteistoiminta sekä kuntien välinen kiertävä sosiaalipäivystys, jolloin päivystysvastuu vaihtuu kuntien välillä tietyn ajan välein.

Sosiaalipäivystys voidaan järjestää myös etu- ja takapäivystysmallilla, jolloin suuren kau- pungin sosiaalipäivystys vastaa puhelimitse etupäivystyksestä ja hälyttää tarvittaessa pie- nemmän toiminta-alueen takapäivystäjän jalkautumista vaativille työtehtäville. Päivystys- työtä voidaan toteuttaa täysin aktiivityönä, aktiivityön ja varallaolon yhdistelmänä tai virka- ajan ulkopuolella kokonaan varallaolojärjestelyin. (Ollila ym. 2019, 16–21.)

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystys toimii Kainuussa Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen alueella (Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 2019a). Lisäksi Kainuun alueella toimii erillinen Puolangan sosiaalipäivystys. Kainuussa sosiaali- ja terveydenhuollon kun- tayhtymän sosiaalipäivystys on keskitetty Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayh- tymän Lastenkoti SalmiLan SOS-kriisityönyksikköön. Yksikössä työskentelee kaksi sosiaa- lityöntekijää ja kuusi sosiaaliohjaajaa, joiden työtehtäviin kuuluvat sosiaalipäivystyksen lisäksi myös muita SOS-kriisityönyksikön työtehtäviä. Sosiaalityöntekijät työskentelevät yksikössä arkisin päiväaikaan klo 8–21 ja vastaavat aktiivityönä sosiaalipäivystyksestä.

Tämän ajan ulkopuolella sosiaalipäivystyksestä vastaavat yksikön sosiaaliohjaajat ja sosi- aalipäivystyksen takapäivystäjinä toimivat kotoa käsin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän virkasuhteessa työskentelevät sosiaalityöntekijät. Lisäksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalipäivystyksessä työskentelee yksi sosiaali-