Someron sointuja · DIGI

J. G. Vuotiniemt

Someron sointuja

>*

. v - * - & & L

* j

« a i

m .

K/H

v** • ■■ />•> .

•* V*.<*

f 'm '4

V '

• •tr

,-y:

# *

%

*

■ ■

-'■r< *.

v w- **

*»>'•

-

Vv. i '• ' '■

, * V * n „ #r.

;*

' 'jt

«r\

Hinta

» f .U* • % * .

>

. A ' ;- V ; ' . L'n

’

*## M*. ':

> r . . V f r

• '*• ■• ‘ /

: >

,.■ ^ < • f » * • ’• - * •'/• • ' *

$ *

**>*

/

f . ^ . - K&\

: ■, ■'. • • &-vX i• vi’

"•* '/v. ;■

. ■ -«.i .

— * : ■ ■

« r

■ ■ ■

cR u n o f f e r u v e t e s s a .

Kun yhdistys täten laskee julkisuuteen toisen koti- seuturunoja sisältävän vihkonsa, tekee se sen siinä toivomuksessa, että julkaisu omalta osaltaan herättäisi yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kyseellisen paikkakun­

nan asukkaissa Lounais-Hämeen ja jakamattoman isänmaan yhteiseksi hyväksi.

Kuten ensimäinenkin runovihko on

„

seutuopetusta. Tässä suhteessa viittaa yhdistys siihen esitykseen kotiseuturunouden merkityksestä kouluope­

tuksessa, jonka tarkastaja J. Laurila kirjoitti viime vuonna julkaistuun ja erittäin innostuneesti vastaan­

otettuun „ Tammelan terhoihin

Niille henkilöille, jotka ovat avustaneet runoko­

koelman syntyä aiheita ja viittauksia esittämällä

,

malla kuin tekijälle ja kuvittajalle, jotka näin ovat aatettamme edistäneet

,

semme.

Gounais-Jfämeen {Kotiseutu

~

niXuseoyhdistys.

Tiedän kussa fujt)ä olla.

Kodin kauniin kartanolla.

Pifiako itmt naktii majaa, kaane toista takaa ajaa, sunen tuuli siunausta kenkii kofiti taaton usta*

Tiunne maja nousi taaton?

Xussa iltakellon saaton tjli nilkkaan tntrran juoksun kttnlin, katkokotren tuoksun aistin puna*apiloftten

iialki kentän nainioitten.

Kovasinten 6itpana6se, niittokoneen fiarras raftse fcimjmi ^attas, 6or6eatle pääsl^sette lautattatte;

tiitti temosien tietien sorjan soiton pettomiefien.

Uii/ien partten atta rtjs6e, narstan nonstt, tas6u, jtjs6e tiesi siemenjtjnän uuden ihmeellisen salaisuuden alkaneen taas elämänsä, kylväjänsä etsintänsä.

Harjanteitta fiaanefierteät havumetsäin neutat, 6er6ät atte someroisen muttan

kanssa päivän 6ir66aan kullan imi t)otmaa nousta vattten rns6o6aarna — pufeupattten.

Kotijätven tainefutta lämpöisillä, armaisitta fieinäsorsa uiskennellen metoi vettä aavistellen, ettei missään olla saata tämän ihanampaa maata.

Tiedän 6«ssa fujoä olla:

fotonani .Somerotta,

piettä 6ott>«t hiertää majaa, fiaaoe toista tä6aa ajaa, (emmen tuuli siunausta fienfcH 6oftt( onnen usta.

Diiass,

v etine välfte

Kaukana kalamajoitta, karsituilta kaskesmailta piilopirtti piilenäisen, karsina karektinaisen, lappalaisen laulanaisen*

,Siinä seulat, siinä neulat, siinä kannukset kotnmmat, rummut kakta kaukiammat*

Uksella urosta kaksi, kun ei kaksi, niin on kolme,

matkan päätä päättämässä, tietoa täfitjämässä:

„Patmo pafiainen paikfea.

£ i Äfitt apua anna, et tatntt Tapion linna, täfikä ttjfijeä teleni.

Xussas on leviä leipä?'

jCankesi loneften lappi:

^Xfläfläll on korpi koito, tniastea vetinen nälke*

Kaski kotnen kainalokon {"

TTtiefiet mielellä kynällä kolmilaian laamtafian.

*

XxySntelivät tcrnarinnan, tälkapokjasen talttinat kenätourujen olalle, liikaläiktjn laulannalle miefvinensä, miekkoinensa, nuottinensa, neunoinensa, afitnkaine ainotsine.

Kiistivät suvannon sulhot, meren ärji\n ääreiliset kohti korpea konoa, kirtieätä kirsikkoa;

katkun kannan kätjmätömtä, Iijltjn (tjkkeämätöintä,

nenon tniflettämätöintä, punapurren puimatointa.

Kosken on kuoku Kautefassa, paka paikka Rainiossa*

Kosken alfa katselemat, katselemat, kuuntelemat kinakmien fciistelöitä, koprun korktan kuria, tnioltoa tnreän viivan*

„Diiassa metinen nälke/'

Koski on sifmäKe soria, tjfen kaunis katsannafte;

tokko kulteken koiksi, kafakansan kartanoksi?

Derkot mcistokon vetäisi, (iimakaksi fitsottaisL

Keutomat rimakan ruttken, tervarinnan teutaroimat

ärjtjn äyhkxjn äärtä nujöten, rannan ra66u(a6imä,

jtmra66oja jufmettiita*

Ttjönttjnät tyvenemmälle, laa6ea(fe lainefieMe.

Kuopivat, fianittelenat virran vettä vääntelevät.

Jo6i Jaattlan näkyvi, järven 6uu(to 6uufimottavL itin äpä siltä nurmi,

tuossapa tasainen tanner tuttavalle tanfiuaffe, löylylle temuttomaffe.

Siihenkö kotoinen 6ittas?

Arvelevat, aattelevat, pitkin päätänsä pitävät, oisiko osana olta, hyvä helpolla eleä.

Tlaavailevat nuotillansa, kiistelevät verhoittansa 6aIa6arjojen 6ujia, vzen viljan viertoteitä.

De’etäfiän, vetfotafian, pyyetähän, pynnetähän nuotat puhki, pullollensa, verfiot tyrniksi veteä„

»Dtiassa vetinen vAlfie."

t i tässä osava olla, majan mantua, piteä:

somezoist’ on sormet täynnä, mullan muikean mujua*

Siiätä, kiiru, joutu, koppu~

meren miekille menoksi.

Pois on läkteä parempi, loitommalle luopuisampu

Soutelevat, joutelemat konkakolmien väliä, rantaleppien lomoa

vielä tiiman, tuosta toisen, mielä kerran kolmannenki Xultelan ktjlän kokalle, Dirkaan virran maikekille*

Taikako taiasi tuossa, laulu (eliöksi lamasi lämmössä kesäisen kekrän, päivettyisen paakannassa:

kaari kultana kulisi, kopeana keikuttelu Tuiskutti Jumalan tuoma,

£uojan luoma keitätteli mettä sutkkuna sulana,

fiofitavana haatikfcona keskellä siiajofcea, puron uoman puolitietä.

„tyläfiälV on 6orpi hoito, triiassa vetinen väike, 6aski Fortien hainatofion 1"

* ❖ *

^aufiust simainen sauna.

Kirves korvessa kamasi.

U c T

„Suu kiinni, koita, siellä ovensuussa ( Saat huomenna jo keikun hirsipuussa, jos tilivivhe kirjoistasi töitään/

Ja rautanakin iski konkapöytään — kuin pisteheksi, joka antoi tietää, ett9 voutilutjusta ei voinut sietää — kerttua Kaarle. Tiyllä ankarana, m utt’ mieleltänsä aina oikeana hän oli käynyt selvää tekemässä ja täyb entänyt, mitä etelässä joetta Stängen oli aikaansaatu.

Ttiin, lempeä ei ollut toimen taata.

IH

Tlyt jälheen pitkän JtäfSuomen retken hän Oinasjärven Seppälässä hethen leväktää tahtoi sekä opetusta

myös antaa kertoille. He siinä usta lähellä kankuissansa saivat seistä, kun kerttua näin taittoi sanan peistä.

Taas jälkeen pienen lomahethen jälleen jo puke ankarana paukkui talteen:

,,£ie selvänä jo sulle tarpehehsi, ma kvuununvatkaat jauhan ruumeneksi.

Ja entäs sitten herrat aateliset!

Tliin riekutte te niinkuin hirtehiset.

K ai piru teidät tänne pudisteli, kun näillä mailla herran huljesheli ja punoi julmettuja juoniansa.

TTäin kertoo, kuullut olen, hansa.

Jos Klaus flkenpoika Vottin lailla tuhoa teette talonpoikain mailla,

niin lykyt lop; u \ annaan pitkään virteen ja K ornit molemmat ja Tottit kirteen ja heiltä otettahoon ms a ja mantu.

£t riistämään oo heitä tänne pantu.

Ja mitä herrotaanhaan I Jesuiitat ja muunkinlaiset munkit pitkäviitat

va tn ykä mtjr66tjänsä täällä vafaa ja lieftufiäntinensä fiuis6ii sataa.

Hm. Kattnts Elin rouvat Hovifasta saat äkkiläkbön, jos et takomasta ladanne keti p^fiätnfeuvmesi.

Die tattin taakse kuvat, tuoduksesi!

Ja tämä kaikkx jälkeen sälänkin.

K a ? Tilitä? Da imenette. Oppi uanfen on sieflä vahvistettu, joka kestää ja taikatemput, suttstttu6sct estää.

J^ptta toivotteko Puotanmaalta sen vafapattoiselta 6ttmn6aatta ? Dat uuteen Padasjokeen ptprkmette, kun unhottaneet, oppineet te ette?

K ä ? Kitto vieköön, kalloistanne kaavin uskonne lurituksiin Kooman paavin ja Sigismunbin palaukseen tänne — sen mieken katkesi jo jousen jänne.

Tlyt läkben täältä, mutta muistakaakin, on Jluotsin valtakuntaa Suomenmaakin.

Kyvästii — K u o v itl Selkään zatsujennei Tutussa syöbä saatte ittasenne.~

Ja karskin muoboin sekä pystypäänä kerttua Kaarle ratsullensa astui,

mutt’ monen kerran stjdän oh jäänä ja monen mallasnaisen silmä kastut.

On kerra kerrallekin olemassa, sen näki kansa Kaarle kerttttassa.

Ja kansan kurraakuuäot kattas kaikui, kalskuimat kalmat, maskitormet raikui, kaviot tiellä telmi somerossa,

mälkk^inät kilvet aamun auringossa.

TTiin Kaarlen la ktömerkin saatuansa pois painui kuotnjoukko ratsuillansa.

Kurraili kansa kerttttassa miestä, ken antanut et talonpoikaa piestä, kurraili aateli ja nallasnäkt,

kun pölktjn päältä pääsnekensä näki.

.Sen oli silloin ktjllä täysi selko, ett! auttoi nöyrtyminen vain ja pelko.

TTäin näktiin tässäkin taas manka juttu se jokaiselle maktaa olla tuttu.

£t kiirtä missään ole mokomata, mi pelkäisi et kissaa kamalata, mutt* nakerrus on kiimas katon alla, kun kissa kauan tntptjtj ulkosalla.

Ja jos on talo naltakunta suuri, ei riittää saata yksi kissa juuri.

Sen tiesi aatelikin tarkallensa takaisin antamansa ottaaksensa.

Zie kulunut vain pavi ko Ime vuotta, kun nähtiin pel\ätx$nkxn varsin suotta ja rttos6a rot6m talonpojan selkään kai pahemmin kuin aavistamme, pelkään.

,Se tiettun stffotn mtjösfen komerolla, ett" orjana ei ole kyva olla>

Dtttan

u l i

..Dat niin, et nuku ystäväni T'

,„£n/' — „TLn enää minäkään* Tlätn kumman ma äsfeen torfcafitatssa edessäni

vaikean fxaamun t|ffä uurran tumman/

~0n unet unta nam neljtjenif'

..Ken tietää* DTtttta oudon aamstuJssen ma tunsin valvoessa yksikseni,

ett' 6ofita päästään taakse tuonen uksen "

„Tfliks’ moista l Äidin luokse päästään ja kotikunnaalle takkaan Suomen, kun Jkamäen vedet aukee jäästään ja Somerolla tuoksuu kukka tuomen~

JKen tietää " — ~Hiin, no, oikeassa voit tietystikin olla. Tflutta linnan jo tornit häämöttävät, nousemassa on aurinko jo 9 ti TMainin pinnan/"

Ja paina nuorijyrkänteeUe

taa THainin finnan nankan fiafimon luopL S e TDtirz6ttrg on. Ken virran veelle vain pyrkinee, se sille surman tuopL

J&äsky kuninkaalta. jä ä lle rikkiammutuiben siltakaarten keitettävä lankut. Tfliehet muiden rykmenttien ampuu sulkutulta. Skotit hyökkää.

Deljespari Kamsay joktaa." — ^ymmärretty ", nyökkää veljeksistä toinen lähetille. —* Kuninkaalle

hurraahuuto raikuu. Tuiskun tutta tuhansista tarkkareikäisistä musketeista, kanuunasta.

Keller nastaa.

Skotit kilpaa kokti siltaa linnan

peittain p^väshaaret yllä mustan uoman pinnan.

j l uiilat m itoin sattuu, milloin vaaktopäissä pätsfcqq, maa ja taivas, vesi taivon, vainon vimmaa tätsftyy.

)iespäini TRamsaqfveljet johtaa. Veljeksien alla vaanii vittan kylmä ahnas haitta huolematfa.

Skotit puolitieken ehtii. Jientik horjahtaapi.

fcespäinl Tlyt jo flnbetsinkin ofhaa ranta raapi.

^{amsay^eljeksien askel pettää. Tuotti tnrman trikollisen luotu £oppui kilpajuoksu. hurman kunniatta saivat virran veessä.

.Shotit horjuu.

Jlellet tuiman taiston jäfheen kyokkäyksen torjuu.

Zorventoitatusta. Jälleen niidet jouhot ryntää hohti ^siltaa. Xykkein kibat rantaa ^{sylk ee}, kyntää sarjojansa juotin, toisin. Zuliputken pauhu

täyttää (aahson, huofon vaiherruhset, sanhha sauhu — kunnes voitto viimein saadaan, vastarinta rauhee, pohjan poihain tieltä linnan portin fuhho (auhee.

91

Doitto on saatu. Vaivakille riemu ja remu raihuu.

komeron teillä vainajille huolemanhellot haihuu:

22

..Htjtjtä on voiton silmätetä, kyxjnettä astinlauta,

pätkiä onnen Ian6a6erä, Jmnnian tie on fianta.

DTatmjoen tneras aalto ofijaa san6artoerta mereen*

Huomisen päivän onni" pofijaa eilisen sqbänveteen.

Tliinkttin edessäni selvään ihan Somerolla, aikaan ison vihan kauniin mankan kirkon sakastissa näen kaksi miestä aatoksissa:

kirkkokerran sekä kappalaisen, hengen miehen, kartaan «skomaisen, ennen toisen Turkuun matkustusta kohti korkeata kutsumusta

marapiispan mirkaan* Kokta jälteen mielen murkeen julki toimat tälleeni

24

J a a k k o J l i t z t

Jlakas V e ltl Dennonnierafiana saavuin tänne myrskyn trislsomana kuolemattomien sielujenne

hoitajaksi sekä nelje&senne jälkeen aja staisin anfcaroitten, niiden joina pakkaskuuru soitten liikkui talonpoikain kynnöksillä, maksoi kylvön vaivat ruumenilla, täytti kirkkotarkan nainajilla*

Sy tty i sota* J*eltoniillo6sensa jätti miehet, alla lipjntjensa läkti 6attas merten taakse sotiin toivoin työnsä jätteen päästä 6otim*

Duoöet vieru Kaarlon nimi loisti*

Diesti toisen jätteen meille toisti:

6ofita joukot konnuillensa palaa laajentaakseen lainojensa alaa*

Kofiti Jfloskovata — J^ultavata kulki san6areitten surman rata*

Kenet kyyti aron 6tjlmä hanki, kenet kalpa kaatoi, kestä vanki tefitiin kolkon Siperian maille*

DTutta >Suomi jääden turvaa näille joutui nanfian vainolaisen naftaan kukkuroiden tuskiensa altaan*

Kasakoitten parvet tunki 6tjliin,

tappoi lapset äitiensä syliin, naiset fierjasi ja miehet viisti Jsattas DenäjäMe. duotta kiisti ripe joukkojemme kunniastaan pistäin peitsen vihollista nastaan.

Tanner yälkänellä, Ttapuella puuntui miesten sqbänfxutmefiella.

K erta tuman tuokoon kuninkaalle, suojan sorretulle Suomenmaallei

peittää pajupehkot peltojamme*

Talot autioituu. Karjastamme ttttee toppu* Entä Heposista?

K iist’ et liene tuskin puhumista.

itinä Turkuun, Hämeenlinnaan saakka kulkee mieket fiartetffansa taakka ruunun sotataroe^uarastoista*

Tointa koskaan nähty onko moista!

Tilissä siemen vielä peittyy ketoon, käydään käsivarsin auran vetoon aikain ammoin mennehitten lailla*

Pettukaarna purraan — suolaa vailla*

Deli >Siimon! Tiedät, miksi lähden:

tiaimojenne, tapsi enne tähden, karkoittamaan kansan kärsimystä, saamaan vaivoihinne lievitystä.

Tiäsky takkauben, pykä sana olkoon toimieni ohjaajana!

Herra turvan tuokoon kuninkaalle, suojan sorretulle Suomenmaalle, suokoon armon aurinkonsa loistaa, ruton, näljän, vainon meiltä poistaa

S i i m o n f l c k r e n i u s i

Jlangaistuksen käsi painaa meitä vuoksi syntiemme, kyyneleitä kylvyy joka askeleemme alla, Herran armo viipyy taivakalla.

polvistuen maafian rukoilkaamme;

jum alalta lokbutuksen saamme Ra mu koittaa kerran Som erolle aikain saapuvien nuorisolle, jolloin maansa itsenäisen, vapaan kamaralla esuisäin tapaan

Auttaa Herraa Suomen kristikansa iankaikkisesta armostansa

kiitosrukouksin, ylistyksin Jiorkeimmalle yläkällä yksin.

'Polvillensa, hengen miestä kaksi tietäin Kerran avun ainoaksi,

luottain talven jälkeen kesään uuteen vaipui m6ott£seen — hiljaisuuteen.

1*

£utsista, latsista, (otsista, laa, patempata sanea et mistään saa!

>Satripai66a kyvä m eill’ on täällä Kultelassa, samanlaista tuskin lienee missään olemassa*

Kuppia ei tafitafiasta tule vetelästä, eipä liian Jonasta, ei liian pefimeästä*

TITolempiä tätjttjtj olla tar66a määrä aioan, muuten ruudun pilasin ja kestin tutkan vaivan*

29

tuosta heitän vettä sulle kaukallani niskaan.

J)alssipqözätuuttiin sinut sitten tästä viskaan, 'pyözt siellä derrandin nyt täysi tazpekesi, jotta hyvin sekottuvat savi sekä vesi l

Tämä onkin notkeata juuri parakiksi.

Jlyt on tässä ruvettava niinkuin leipuriasi;

vaivattava, veivattava niinkuin taikinaakin.

Jiuonosti jos tämän tein, sain ruudustani raadin.

tämä painaa punnitessa tutun määrän juuri, tuosta taisi tulta ehkä fiieman liian suuri — pienennänpäs sitä vaidda sormenpään* verran, Kiitä ei, no, otan tuosta vielä toisen derran.

Jlyt se sitten vasta alkaa tosi työ ja tardda, josta nähdään, lähtikö vai saamatta jäi mardda, desdetfädö kämmentä on sija peudalolta;

duono kuppi daupadsi ei mene komerolla.

ZäälV on dauan metltä ollut savznvaluzeita, tehty dunnon ruudduja ja uunikaakelexta.

Tie on tedtij hyviksi, on tultu vaatividsi, joda mies ei täällä delpaa savenvaluziksi.

30

Tietäähän sen Tammela ja tietää Jokitääni, rutiinistamme aina täktee rikkumaton ääni, sormella kun napsutat ja tutkit tjltä päältä.

Huonon ruukun jos sä sait, et Kuttetasta täältä.

DTeitf on mieken meininki, jos kuinka pieni juttu — käpeään ei joutua saa kotiseutu tuttu.

Työstä kun on m illoin puke, aina ensimmäinen komeron on ottama, se muista ptjörimäinenJ

samitaikku plörinältä matupöydän puutta I Kttonommakst itseäs et itseäs’ saa luutta I Linusta nyt ruukun teen mä kaunihimman muita Kuttetassa ennen tätä päimää matetuita.

Dakma sun on ottama ja kaunis muodottasi, jottas tiedät kultelaista työtä otemasi.

Paina jatka, ptjöri pöytä, pyözi kiimakasti, tämä kuppi tektämä on eri taitamasta

Tiupin sellaisen nyt teki sormet, peukaloni, ettei sellaista oo teknyt ennen tätä monu Katsos main kuin sievä olet, sievä kerrassansa.

Työ se miestä kiittämi, kun teki parkaintansa.

^liikkumaan on lähdettävä, on jo myöhä ilta,

^Utinko on painunut jo lännen palkehilta*

yiixfcfcuhaa te, ystäväni, otsillanne sielläl

Jiohta taasen kohdannemme työn ja toimen tiellä.

Huisjauhovettä tekaisin.

S e oli se liistetu

Zyijy ja kvattsi sekaisin I

S e oli se laseetu l

Jluukulle liisteti, laseetil

32

3*

Tämä on niin raskasta työtä.

Kolme pitkää päimää ja yötä o (en paaktanut uunissani punaruskeiksi ruukkujani.

Tuota noin, niin — ruukkujani.

Tämä ei ole leikkiä fasten eikä miekien uneliasten;

tässä tulee ke((e ja kiki tuota kuumaa uunia (iki.

Hiin tuota — uunia (iki.

Tässä työssä ei torkkua saata, si((ä (iekkt ei koskaan (aata saa ruukkuja paafiöettaessa.

>Se on t>a(urm aakkosessa.

Hiin onkin — jo aakkosessa.

TRutta täytyypä amata (uukku, pärekaista((a tirkata ruukku joka ainoa — kuinka ne moimat minun iapseni somat ja oimat.

Hiinpä niinkin — somat ja oimat.

Hiissä jnentänä ei ote tri6aa.

He on valmiita, tuota jo pi6aa*

Ja ne mt|tj sitten Dileenin Dille sat>iruu66uja tartritsetnlle.

Taiota niin, niin — tartntsetnlle*

Ja se 6ertoo se Dileenin Dille minun töitteni ostajille,

että komeron Kultelassa on oaluri toiminnassa, jo6a antaa nain par/taintansa*

Hiin juuri — p a r f i a i n t a n s a *

J — sano — n —

J — sano — ii —

t

TTTatti saa (tthca tueiä näfiän lisää.

Oist tässä Jussilla, se esiluvun vuoto.

Vetässä in fo o n sitten tafiäissa kuozol

Tilitä sinä poika oikein pizstailet siellä?

Sinä taidat huikeakin fmonolta tiellä.

JJlarssi siitä taululle ja luokse siankuvanl

£tkä tule paikallesi, ennen kuin saat luvan.

Ipyykkikääkän äkkiä nyt tykjäksi se taului Zauletaanpa sitten vielä vaikka joku laulu*

Jo se riitti* — päivästänsä saakoon Tflatti pistin , mutta tuolle Jussille vain ,konkan merkin pistin*

lopetetaan. paremmin ne läksyt taitaa pitää.

£ais6ut*desta, nutistakaa se, 6ai66i pafia itää/

Satapiston Kusti

Sylvänän talkoissa — voi kun on ratto l poikasta valssiin ja valssista polkkaani Riemusta tuskavi silta ja kattoi

Zaattian ympäri kolkasta kolkkaani

Tluis oli kysta ja pantuna poikki sirpillä suurella, lyötynä kokkiin*

Tlyt oli tanssit ja leikkurit loikki — kutsu o f kiertänyt köykänkin mökkiin.

3^

TTttoret ei fmoli kuin Kastista tästä, soittaja vankus on luifiinsa asti.

„Parreinta soitjaa' et loqbä pitäjästä, käytä se kaattuvi etri taitavasti.

Tläkty on sekainen TfTustalais&llu;

Haitarin fmrrilla rääpi, kun soitti.

Tilistä lie tullunna, mieheksi lellu, Uusiinpa viulu se Haitarin noitti.

DiimeHsi H lu jo pnuHHonsa veti Kustilta viulusta HatHoen kielet.

TITillainen mies oli, näfitifiin Heti;

ftjHHäsi luotansa 6at6Hien mielet.

K astilla käytä se nopsana linkuu, tanssi kun loppui, niin uusi jo a Osaa, pilli se piippaa ja viulu se vinkuu, poikaset, piikaset potHinat jalHaa.

Taaksensa K usti nyt painavi päätä taHtia polHien palHHifiin sillan.

U in u vin silmänsä pinta on — jäätä.

K usti on yltänyt päivänsä illan.

Jluotuusfco soittajan mielessä liikkuu, lapsena lei66ien vietetyt painat, kiekkoko manfut&sen jousella kiikkuu, ketket mi 6onsana saamatta jäimät?

Tanssijat soittajan vieritse kierii silmien iskuissa polttaen tultaan.

Kyynele vanhuksen poskelle vierii.

Jkmisen kulku on —* mullasta, maltaan.

Sylvänän taljoissa — moi kun on ratto!

Polvasta maissiin ja maissista p o ik a a n ! Riemusta rns6amt silta ja 6atto!

£aattian ympäri 6ol6asta 6ol66aan!

afia

risti

Ken Tieltiäisistä Jatkutaan 6ätj öisenä Heteenä matkaamaan, fiän olkofion vatuillansa,

sillä tiellä on pakan ansa*

S ille kietikkokankaalle mäntqineen on kerran, jo aikakan muinaiseen, jos sanon sen selvästi, suoraan, eräs nainen pistetty nuoraan*

39

Oli rikoksen tehnyt hän hirveän, oli riistänyt lapsensa elämän.

Ja niinpä jo samassa haussa sai palkan hirsipuussa.

S a i keskellä honkaisen holvikon lain mittaan kuolemantuomion;

oli kuoleva murkaayaki}

sen määräsi Uuotsm laki.

On tiedossa mestauspaikkakin.

TTtissä käsin ja suuresti taitavin Turun pyöveli nuoransa pisti, on nummella teiden risti.

Ja murfia kun oli hirveä niin, ei sielua päästetty taivaisiin, tu li perkele paikalle heti ja mer66oon kalan veti.

Paha naftaansa p iiritti metsän sen, koko kulman on ottanut itsellehen, jo6a männyn ja kuusikon alta nain henkii fiornan valta.

S e DäätälläJioitntlla irvistää, kun synkkä on syksy ja jäinen sää, se uaanttJt ultria uutta

ja fitjnää tilaisuutta.

Sen käsistä paeta tutvikin vain saatat sä keinoin entisin.

Tieristille risusi keitä kuin isät ennen meitä 1

Pirit peljääpi rovion stjtttjnän se6ä kavkoittavan pimeän, se stjö6stjt)i korpien soiftin ja metsän pimentoikin.

tykä vieläkin 6ul£ijat viskaavat tietristille sielunsa lunnafiat sille patjalle, ofiitse mennen, sitä DäärääJiotnua ennen.

Tämä tottako lienee nat tarua nain, on nat6ea sanoa, tiebä en lain.

On metsillä metsien sadut ja niillä niin hummat ladut.

J*

Sadanvuderifcymmenen tuhannen olen nähnyt autinfcofcietzon yli Someron hongifcfcohazjujen, yli Jaatifan vesien metron,

huinha Pajulan puolelta päivänhoi sädehimppuna. kaartuen nousi,

6uin6a suuteli hotttuvan siemenen pään, taa J?aute(an fcuofiujen sousi*

Tflmä muistan Hustavi kuninkaan, joka riistätte kirkkojen kellot.

Tflua suojeli vainoa vastakan tämän atmakan aukean pellot.

Olen näknyt kätkien vankkurit, kun ne kallojen jälfceä veti, joissa siementä ollut ei yfitä6ään, joista tektiin silppua keti.

Ruton kaukean kiitävän vaunuillaan olen näknyt Som eton teillä

ja allani uinuvan siunatun maan saran kylvävän kyyneleillä.

Ja kakbesti fcaa6osta, maistan sen, tuli sortajan sankeat laamat,

jot6a maamtefien voimista viimeisen vei sekä ryöstätti harjalta aamat.

flk , silloin ma sutusta näännyin niin, että ääneni enää ei somat;

tämän fcansan kätsimyskuotmaa en minä fcaaemmm 6ertoa voinut.

44

S illo in tämän kunnan kansa pelasti mun rakkaudellansa, uuhelleen mun pisti valinmuottiin.

Uusi sointu saatiin vänkään nuottiin, kovat tulet allani kun paloi,

taitokäsi seppo nain mun valoi.

2.

Ipiumi lpaum\

Tiokta kaksisataa ajastaikaa ääneni nyt tällaisena kaikaa yli joen, peltoaukeoiben,

taakse käämöttäväin karjuin noiden.

Siunauksen äänessäni kannan asujille vilpaan virran rannan, siunauksen savtpofijamaalle, nummen kongikoille, karjafiaalle, siunauksen joka torppaan, taloon päästä ylösnousemuksen valoon.

Pium( Paum!

Päivänpaakdon, talven tuiskut kestän, kun vain siunaukseltani estän

myrskytuulen viljaa kaatamasta, kuorman painamasta ihmislasta.

Karkoittukaa kaHafiuurut jäiset, karjat kätjskennetkää tuhatpäiset, tornit nouskaa, fitjnän tafiöon nafta sula kylmän keoätkirren attal

Ptum { Pauna I

Uuden kirkon tapulissa tässä, naikka nanfia, olen ketkktjmässä kanssa toisen, nuoren sisareni, joka äsken tuotiin rinnalleni- Taakse nuosisatain uutten tjfiä Jsä, Poika sekä Kenki ptjfiä ternefiötjksen lyönneissäni tuonat teille, lapseni, niin ktjnänsuonat, fäfiettänät triime siunauksen

kirkkomaakan, taakse tuonen uksen*

Daikenemme. Taas on tehty työmme.

Ulimeen Kerran viime lyönnit (tjömme*

46

3*

K a tja a , 6att6aa auteren takaa kuuluvat soinnuin lempein ja hyvin, jo etääntyvin, muistojen meressä keinuvat kellot.

Herra siunatkoon fieMoja, varjelkoon niitäl

Soittavat lettoja Jumalan jalkojen juurella isät.

Siunauksensa ke lapsillensa liittävät lyönteikin kerkkien kielten*

Herra valistakoon kasvonsa kellojen päällei

£aantuvi ykä, ak, loppunut liekö jo kopeakelke ? yksinkö jäämme me ikäväämme

keskelle kenttien aavojen juutun?

K erta antakoon jetlotMe armonsa suureni

47

£oppunut ei,

vaan vafivent taaskin isien soitto;

erkani meistä joku ja keistä qkbeksi taas meni lastensa turva.

Kerra kääntäköön kasvonsa leffojen puoleeni

Tfluistoksi muuttuen qkbtjmme soittokon jo fita me kaikki.

K a ijo ja jantain, auvoa antain kaikuvi kelke päivien pääkän.

Kerra ijutsen armonsa kelloille suokooni M m en.

Eestä Suomen ja Hämehen hengenvetomme viimeinen !

S i s ä l l y s l u e t t e l o j a s e l i t y k s i ä .

H3

Uunolle tuvetessa.

Jiotiseutu.

Viiassa vetinen välfce.

Siv. 3 5 8 Kansantarun mukaan on Paimiosta- tullut Somerolle 2— 3 kalastajaa pannen muka alun Someron asutukselle: Aset­

tuivat ensin Jaatilan joen kohdalle, mutta kun vesi oli

«someroista*, sekaista, tuli «kiiru, hätä, joutu ja hoppu«

(siitä samannimiset talot) kauemmas. Keskellä Virkaan virtaa Kultelan kylän kohdalla pulppusi kirkas lähde. Siihen asettuivat. Vaikka Somero historian tietojen mukaan on aina kuulunut Hämeeseen, on uudisasukkaita tiet. voinut tulla pitkin Painionjoenkin vartta. Paikalla on nytkin joen pinnalle kumpuileva lähde, joka vielä pari vuosikymmentä sitten suihkusi korkealle ilmaan. — Karehtia, loitsia. — Seulat (neulat), taikaseulat. — Kannus, taikarumpu. — Langeta loveen, vaipua hurmostilaan. — Kolmilaita, vene, jossa kolme sivulautaa. — Ouru, keväinen tulvavesi. — Ahingas, pistoatrain. — Kalhu, oikean jalan nahkoitettu suksi. — L yly, vas. jalan pitkä liukusuksi. — Kinahmi kopru, ryöppy. — Kulle (vert. Kultela), pieni virtanuotta.

— Liivakaksi, mäsäksi. — Havitella, aprikoida. — Pyn- netähän, ponnistellaan. — Luopuisa, sopiva.

Jiaatle iyezttua Oinasjärvellä. 14

Boreniuksen pitäjänkert. Somerosta v:lta 1774 mainitsee kaikkien vanhusten yhtäpitävästi kertoneen, että Kaarle IX olisi Viipurista palatessaan yöpynyt Oinasjärven Seppälässä.

»Mutta vuosilukua ja aikaa he eivät voi mainita.« — Stängejoella 1£98 voitti Kaarle ratkaisevasti Sigismundin.

— Klaus Äkenpoika Tott ( f 1592) rettelöi 1570- ja 1580- luvuilla talonpoikain kanssa heidän niityistään. — Hornit.

51

Klaus Krlsterinp. Hornin pojat Jaakko ja Krister menet­

tivät Kaarlen aikana m.m. Mustialan ja Jokioisen Sigis- mundin puoluelaisina. Ainakin isällä tiluksia myös Some­

rolla. — Elin rouva. Ihamäen omistaja Elin Henrikin- tytär sai miehensä Olavi Laurinp. jälkeen pitää Hovilan säterin, mutta menetti sen 1600, nähtäv. Sigismundin puoluelaisena. — Upsalassa 1593 hyväksyttiin Lutherin oppi. — Padasjoella 1597 kukistettiin Hämeen nuijamiehet.

„K a i piru teidät-11, somerol. kansantaru.

Dtrtran yli.

Wurzburgin valtauksessa 30-vuot. sodassa 1631 kunnostautui skottien riveissä kaksi Ramsayta. Suvulta saatujen tieto­

jen mukaan olivat nämä Henrik ja Anders, suomalaisen kantaisän Hans Ramsayn pojat. Ihamäki kuului hänelle, ja ovat pojat kaiken todennäk. mukaan syntyneet ja kas­

vaneet siellä. Sodassa kaatui veljeksistä 5, vain vksi (Johan) jäi henkiin. Tapaus kerrottu m.m. «Välskärin kertomuksissa». — Keller, linnan puolustaja.

Jso tuJja.

Ajan kuvaus perustuu parhaastaan Boreniuksen kertomuk­

seen. — Jaakko Ritz, Someron khra 1706— 39. Synty­

perältään saksal. Ensin khrana Inkerissä, mutta sen jouduttua venäl. valtaan sai Someron khran viran. Hoiti v:sta 1717 ison vihan aik. Turun piispan tehtäviä tuo­

miorovastin nimisenä niin hyvin, että sai rauhan tultua työnsä tunnustukseksi Kiikalan lisäpitäjäkseen. — Siimon Achrenius, Abraham A:n isä, kuoli 1747, Someron kappa­

lainen v:sta .1710. Korosti polvillaan rukoilemista. Vai­

kuttanut n.s. « rukoilevaisiin«.

,Sat5ent)alajan lauluja. 28

Someron Kultelassa on jo monet vuosikymmenet harjoitettu savenvalua. Sen alkuunpanija oli Tammisaaresta v. 1867 Somerolle muuttanut savenvalajamestari Johan Aukusti Roos (fl8 9 7 ). Ville Vilen, vanhoja ruukkukauppiaita, elää vieläkin.

19

23

51

52

J — sano — ti — 34

Esikuvana koulumestari Daavid Pettersson (fl8 9 3 ). Sian- kuva. Rankaisi m.m. panemalla seisomaan taululle piirre­

tyn siankuvan eteen.

Satapiston Kustu 36

Somerolla ja lähipitäjissäkin aikoinaan suosittu viulunsoit­

taja Kustaa Salomon Sarapisto (Ylen) vv. 1817— L910.

Soitteli usein yhdessä pillinpuhaltaja M atti Niinaron kanssa.

Runossa kuvattu kilpasoitto tosi tapaus.

'Pafcaftisti 39

Paikalla on vieläkin aina risukasa, joka väliin poltetaan mutta nousee yhä uudelleen. — Väärä-Koivu, lähellä tien­

risteystä tien yli kaartuva puu, jolla paholainen vaanii saalistaan.

Jiitfcon fceito. 42

Someron toinen pienempi kello on peräisin seurakunnan alkuajoilta. Sen kyljessä oleva riimittely kertoo, että pi­

täjän asukkaat pelastivat sen v. 1544 Kustaa Vaasan kä­

sistä maksamalla siitä 30 markkaa, jotka Lubeckin kau­

punki lainasi. Nykyiseen muotoonsa valoi sen uudelleen Tukholmassa v. 1758 Johan Fahlsten kauppias Matts Augus- tinin toimesta.

Someron kaupunginkirjasto

761N00735855

Vuoriniemi, J. G.

Someron sointuja

CsmnatoHäjngen

Tiotiszu&u

muszoyfifcstyfcsen

vunojulkaisu

I

Tammelan

terfioja

J.

Tiuv

48

Tioulupatnos 5 mft*

Hoppuun

^orssan Kirjapaino 0*1/.

1927.