Tapio Horila
KALLION HAIPPO —
TAMMELALAINEN TORPPA SOMERON
MUSEOSSA
Tapio Horila
KALLION HAIPPO —
TAMMELALAINEN TORPPA SOMERON MUSEOSSA
I
Sunnuntaina elokuun 28. päivänä 1955 Somero-Seuran johtokun
nasta oli liikkeellä kolme miestä: kauppias (myöh. taloustirehtööri) Paul Kilpelä, talousneuvos Arvo Älli ja minä. Riutan torppa oli ke
sän aikana kohonnut Someron museon tontille, ja meillä oli kiire löytää pihaan lisärakennuksia. Iltapäivän aikana olimme etsineet nii
tä Ällin autolla ajaen Tammelan läntisistä kylistä Talpialta ja Tor- rolta. Päivä oli jo kallistumassa iltaan, mutta yhtään meidän tarkoi- tuksiimme sopivaa rakennusta ei ollut vielä löytynyt.
Samana kesänä tällaisia etsintäretkiä oli tehty jo useita eri puo
lille Someroa ja myös naapuripitäjiin. Ainoa saalis oli ollut toistai
seksi se, että elokuun 7. päivänä oli saatu ostaa luhti Kuusjoenperän Ylihärmiltä. Ei siis ihme, jos mielemme alkoi olla hieman matalalla, kun Tammelan retkikään ei näyttänyt tuottavan tuloksia. Paljoakaan iloa ei meille koitunut asukkaiden tavanomaisista kertomuksista, et
tä sellainen ja sellainen rakennus oli heilläkin vielä hiljattain ollut, mutta hajotettu ja pantu polttopuiksi silloin ja silloin, kun ei luultu sitä enää mihinkään tarvittavan. Meistä tuntui jälleen, että olimme museosuunnitelminemme auttamattomasti myöhässä.
Muistaakseni Torrolla joku asukkaista oli vihjaillut, että »Kallio- Haipossa» ehkä olisi vielä vanhoja rakennuksia. Kilpelä ja minä olim
me arvelleet, että se oli taas niitä sen luokan vihjeitä, joiden narraa-
Haipon pihan pohjakaavio. Riihi (pihasta länteen) ja sauna (itään) olivat niin etäällä, etteivät ne sopineet kohtuullisesti piirrokseen. Navetan yläpuolella (ilman tekstiä) vanhempi navettarakennus, jonka pohjoispää oli ajokaluvajana. Pistevii
voin merkitty on riukuaitaa. Puutarhassa vanhoja omenapuita, joiden kerrottiin olleen ensimmäisiä paikkakunnalla. Mitannut ja piirtänyt Pertti Viitanen.
Someron museoon siirretyt Haipon rakennukset alkuperäisellä paikallaan Tam
melan KallionkyIässä. Vasemmalta lätti, lato, talli ja härkäpihatto. Etualalla karja- tarhan aitaa. Valok. kirjoittaja 28. 8.1955.
minä olimme monesti ennenkin joutuneet etsintäretkillämme kulke
maan johonkin turhanpäiväiseen kohteeseen. Olimme väsyneitä ja ehdotimme, että lopetettaisiin toivottomalta tuntuva hakeminen sil
tä seudulta ja lähdettäisiin kotiin. Mutta Arvo Älli oli pannut mie
leensä Torrolla kuulemamme vihjeen ja oli ehdottomasti sillä kan
nalla, että tieto oli tarkistettava. Hän oli tässä asiassa niin itsepin
tainen, että meidän muiden oli annettava periksi.
Monien kyselyjen jälkeen löysimme vihdoin Patamolta polunpään, josta piti päästä Kallionkylän Haippoon, mitä naapurikylässä siis kutsuttiin Kallio-Haipoksi. Auto oli jätettävä siihen. Matkaa jatket
tiin patikoimalla pitkin kivistä metsäpolkua, joka oli ollut Haipon asukkaiden kulkuväylä muuhun maailmaan.
Patikointia riitti parisen kilometriä, kunnes metsä loppui lähellä Haippojärven rantaa. En liioittele, kun sanon, että pysähdyimme mil
tei lumoutuneina. Edessämme oli erämaan torppa sellaisena kuin saatoimme kuvitella sen olleen vähintään sata vuotta aikaisemmin.
Edellisellä sivulla kuvatut rakennukset takaapäin. Vas. härkäpihatto, talli, lato ja lätti. Valok. kirjoittaja 11.3.1956.
Vähitellen pääsimme eroon epätodellisesta tunnelmasta ja mu- seomiehen vaistomme heräsivät. Patamolta oli tullut mukaamme tor
pan omistaja, Haipon vävy Oiva Kuhanen, jolta saimme tietää, että torppa oli ollut jo jonkin aikaa kylmillä ja ettei hänellä ollut mi
tään rakennusten myymistä vastaan. Koska piharakennukset sekä kooltaan että tyyliltään olivat aivan ihanteellisia Riutan torpan pi
harakennuksiksi, valitsin nopeasti niistä neljä, nimittäin sikolätin, ladon ja kaksi tallia, joista toinen oli ollut aikaisemmin pihattona.
Muita meidän käyttöömme sopivia rakennuksia ei ollutkaan. Esim.
pihasta länteen sijainnut olkikattoinen riihi oli jo siirrettäväksi liian laho, ja itäpuolella lähinnä järveä ollut sauna taas vaikutti torpan rakennukseksi kovin suurelta.
Kaikki neljä rakennusta maksoivat yhteensä 20.000 vmk. Samaan hintaan saimme valita lisäksi museoon sopivaa irtaimistoa, jota to
sin ei ollut enää paljon. Niinpä museon luhdin lihapuodissa nykyi
sin oleva maitoastioiden säilytyskaappi on peräisin Haiposta, samoin Riutan tuvan pitkät seinäpenkit on tuotu Haipon pirtistä, koska Riu-
Haipon päärakennus v:lta 1843, Heikki Matinpojan isännyyden ajalta. Vain länsi
päässä oleva pirtti on asuttava. Sen jatkoksi on myöhemmin rakennettu porstua ja permannoton, välikatoton itäpää, jota käytettiin »laskettavana». Valok. kirjoit
taja 28.8.1955.
tasta penkit oli ehditty hävittää. Arvokkain esine oli kuitenkin yksi- aisainen härkärattaiden pohja, joka lienee museomme suurimpia harvinaisuuksia.
Vuonna 1949 — aikana, jolloin Haipossa vielä asuttiin — oli toi
mittaja Esko Viljanen kirjoittanut torpasta mainion kuvauksen Fors
san Lehteen (1. 9.). Siinä hän selosti yksityiskohtaisesti mm. päära
kennuksen vanhakantaista sisustusta, joten en tässä puutu siihen puo
leen. (Sama artikkeli on painettuna Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen toimittamassa sarjajulkaisussa Kotiseutukuvauksia Lounais-Hämeestä XXX, Forssa 1949.) Haippoon tullessamme emme tätä Viljasen kirjoitusta vielä tunteneet, joten torpan löytäminen pe
rustui onnelliseen sattumaan ja siihen, että Arvo Älli oli ratkaise
vassa vaiheessa pitänyt päänsä.
Haipon päärakennuksen malkakatossa oli »hanhenkaulalle» veistetty harja. Tämän mallin mukaan veistettiin katonharja Someron museon kahteen rakennukseen, luhtiin ja aittaan. Muihin museon malkakattoihin haettiin malli Torron Keski-
Pompulta. Valok. kirjoittaja 7.8.1956.
Haippoon johtavat tiet — mikäli teistä edes voi puhua — olivat sen laatuiset, ettei ostettujen rakennusten siirtoa Somerolle voinut ajatellakaan ennen kuin talvella rekikelin aikana. Näin ollen jäi hy
vää aikaa piirtää tulevia tarpeita varten rakennuksista tarkka si
jaintikartta, ennen kuin ne purettaisiin. Tässä asiassa saatiin terve
tullutta apua somerolaiselta lehtorilta (sittemmin rehtori ja f il. tri) Pertti Viitaselta, jolla oli kokemusta mittaus- ja kartoitustöistä. Työ suoritettiin maaliskuun 11. päivänä 1956.
Torrolta olimme saaneet oppaiksi ja mittausapulaisiksi kaksi mies
tä, joista toinen oli juureva vanhus Joose Haippo. (Häntä ei pidä se
koittaa samannimisiin Kallio-Haipon isäntiin, joista tulee puhe tuon
nempana.) Joose Haipolta kuulin ensiksi mm. perimätiedosta, jonka mukaan Kallio-Haipon olisi perustanut isonvihan aikana Tammelan
Haipon riihi sijaitsi pihanpiiristä länteen. Valok. Mauno Kangas v. 1960.
pappi piilopirtikseen. Myöhemmin kertoi saman asian Aili Kuha
nen (o.s. Haippo), Oiva Kuhasen vaimo. Pantakoon tämä perimätie
to mieleen, koska se tulee myöhemmin esille toisessa yhteydessä.
Haipon rakennusten purkamisen ja museon tontille pystyttämisen oli urakoinut luotettava kirvesmies Kalle Vuorinen. Pian mittaustöi
den jälkeen hän meni aloittamaan rakennusten purkamisen. Kun se oli tehty, järjesti Paul Kilpelä apunaan Aku Keinänen, joka myös oli Somero-Seuran johtokunnan aktiivisimpia jäseniä, suuret talkoot maa
liskuun 17. ja 19. päivänä, jolloin kaikki neljä rakennusta siirrettiin hevoskuormina Tammelasta Someron museon tontille. Talkoot oli kaunis näyte paikkakuntalaisten museohanketta kohtaan osoittamas
ta myötätunnosta. Niihin osallistui kaikkiaan 29 miestä ja hevosta pääasiallisesti Pajulan, Kultelan, Ylenjoen, Ihamäen, Joensuun ja Jaatilan kylistä, joista oli sopivin matka Haippoon. Joitakuita yksi
tyisiä oli muistakin kylistä, kuten Kivisojalta ja Laitiaisista. Ensim
mäisenä päivänä olivat asialla Kustaa Ahonen, Juho Alen, Matti Avellan, Esko ja Lauri Haapala, Juho Juote, Kustaa Kallio, Arvo Kulmala, Arvo Maasilta, Arvi Markula, Osk. Mäkelä, Reino Ojalin,
Eero Pirttilä, Vilho Rasila, A. Talonen ja Eino Viljanen. Toisena päivänä pitelivät suitsia R. Haanila, Aarne Juote, E. Kajaani, M. Ki- virasi, Raimo Knuutila, Urho Laaksonen, Aug. Lukumies, Veli Luku- mies, Pentti Nikula, Aake Saksa, Antti Sariola, H. Vartemaa ja Arvo Väre. Aarne Juote keräsi hevosmiehet Pajulasta. Koska matkaa ker
tyi kahteen suuntaan Patamon kautta noin neljä peninkulmaa, ku
lui ajoon koko päivä, kun perillä joutui vielä nostelemaan hirret kuormaan suoraan seinästä. Keli oli hyvä, sillä talvi oli runsaslumi
nen eikä Härkätiekään ollut hiekoitettu talkoiden ajaksi sattuneen yleislakon takia.
Toukokuun alussa Kalle Vuorinen rupesi pystyttämään museon tontille Haipon rakennuksia. Paul Kilpelä oli koko ajan rakennus
työssä mukana huolehtien siitä, että Vuorisella oli käytössään lisä- tarvikkeita: hirsiä lahonneiden tilalle, malkapuita, päreitä ym. Näin työ sujui joutuisasti. Kuun lopulla kävin Vuorisen kanssa Tamme
lan Torrolla tutustumassa Keski-Pompun ulkorakennusten malka- kattoihin, joiden mallin mukaan Haipon ja eräiden muidenkin mu
seon rakennusten malkakatot tehtiin. Haipossa näet malkakatot oli n. 20 vuotta aikaisemmin korvattu olkikatoilla muissa paitsi päära
kennuksessa, joten sieltä ei enää saatu mallia talousrakennusten kattamiseen.
I I
On kuin museorakennukset kävisivät elävämmiksi ja läheisem- miksi, kun saadaan joitakin tietoja niiden vaiheista ja niistä ihmisis
tä, jotka ne ovat rakentaneet, niissä eläneet ja tehneet työtä. Hai
pon vaiheista eivät asiakirjat ja muistitieto tosin kovin paljoa kerro, mutta tulkoon tässä esitetyksi sekin vähä, mikä on saatu selville.
Tammelan kirkonkirjoissa on Haipon torpan haltijoista seuraa- vat tiedot:
1. Joose Joosenpoika, s. 11.12.1876 Tammelassa, kuoli 24.1.1943.
Oli naimaton. Hänen vanhempansa:
2. Joose Heikinpoika, s. 19. 3. 1844 Tammelassa, kuoli 17. 10. 1920.
Vaimo Serafia o.s. S tahi, s. 12. 1. 1852 Tammelassa, kuoli 24. 3.
1916. Joose Heikinpojan vanhemmat:
3. Heikki (Henrik) Matinpoika, s. 3.5.1811 Tammelassa, kuoli 28.
4. 1883. Vaimo Anna Jaakontytär, s. 2. 7. 1804 Tammelassa, kuoli
Kalle Vuorinen pystyttää Haipon rakennuksia Someron museon tontille. Lätti on jo valmiina (samoin lato ja talli, jotka eivät näy kuvassa), härkäpihatto on parai
kaa nousemassa. Valok. kirjoittaja 25. 6.1956.
6. 4. 1869. Näistä vaimo oli Haipon kantaa, mies tullut vävyksi.
Anna Jaakontyttären vanhemmat:
4. Jaakko Juhonpoika Letkman, s. 29. 4. 1779, kuoli 15. 4. 1847. Vai
mo Anna Antintytär, s. 4. 3. 1765, kuoli 1838 (kuolinpäivää ei ole merkitty).
Nämä Letkmanit tulivat tähän torppaan Letkun kylästä noin v.
1815. Edellisen vuosikymmenen kirkonkirjassa ei esiinny Haippo- nimistä torppaa, mutta siinä mainitaan Papinaho-niminen torppa, ja näyttää siltä, että se on sama asumus. Viittaisikohan nimi siihen, että perimätieto Tammelan papin piilopirtistä pitäisi paikkansa? Pa- pinaho-nimeä ei sitten esiinny myöhemmin. Tätä aikaisemmissa kir
konkirjoissa ei torppia mainitakaan nimeltä, vaan luetellaan varsi
naisten talojen jälkeen kylän torpparit ja tilattomat yhdessä jonossa.
Papinahon haltijoina olivat:
5. Juho Juhonpoika, s. 1733, kuollut 1. 5. 1810.
1. vaimo Brita Kristianintytär, s. 1737, kuollut 12. 1. 1798.
2. vaimo Brita Mikontytär, s. 1745, kuollut 15. 1. 1811.
Tämän kauemmaksi ei Tammelan kirkonarkistossa päässyt.
I I I
Haippo on ollut Tammelan Kallionkylän Ryhtän talon torppa.
Pinta-ala oli kaikkiaan 13 ha, josta peltoa 3 ha. Vaikka peltoa oli näin vähän, olivat Haipon asukkaat omavaraisen maineessa. Suurten nälkävuosien aikanakin (1867—68) tuotiin Turusta jauhomatto, joka maksoi 40 mk, ja »päästiin sillä eles». Samaan aikaan monissa naa
pureissa saatiin purra parkkia. Vanhempaa Joosea pidettiin hyvin ahkerana, hän sai pienet kiviset pellot kasvamaan eikä käynyt kos
kaan souvissa. Säästäväisiä oltiin siinä määrin, ettei oma väki juuri milloinkaan juonut keskenään kahvia, mutta vieraalle kyllä keitet
tiin ja hyvää kuulemma keitettiinkin. Nuorempi Joose oli »tyrnä mies», joka pystyi kantamaan sormissaan alasinta. Haipon naiset taas olivat tunnettuja siitä, että he olivat kovia kehräämään ja kutomaan kankaita. Tällä alalla oli mainetta etenkin vanhemman Joosen vai
molla Serafiialla.
Jos menneinä aikoina joku pääsi varoihinsa, eivät naapurit hel
posti myöntäneet, että hän olisi vaurastunut ahkeruuttaan tai sääs
täväisyyttään, vaan he mielellään epäilivät, että omaisuudenkerääjä käytti hyväkseen noitakonsteja. Haipon Joose-isännätkään, isä sen paremmin kuin poikakaan, eivät säästyneet näiltä epäilyksiltä. Van
hemman Joosen huhuttiin hankkivan itselleen karjaonnea sillä ta
voin, että hän kävi laskiaisen aikaan öisin ihmisten navetoissa ja ke
ritsi lampailta otsavillat. Mutta ei hän tehnyt poppakonsteja vain omaksi hyödykseen. Kallionkylän talollisilla oli viime vuosisadan lo
pulla vielä satoja lampaita. Joose sai ne pysymään kesäkauden lai
tumella »kohlasansa» siten, että syötti niille omin salaisin menetel
min käsittelemäänsä suolaa ja leipää. Toivo Mäenpää kertoi poika- Joosesta, että tämä käveli pyhäkaudet metsässä ja pystyi »katsomaan»
metsästäjän pyssyn sellaiseksi, ettei se tappanut riistaa. Toivo ker
toi, että hän eräänä pyhänä Joosen katsellessa ampui jänistä kolme kertaa eikä saanut sitä. Jänis oli kuin uhitellen laukannut näkyviin milloin mistäkin, ja Joose oli vain nauranut ja sanonut aina jänik
sen ilmestyessä: »Mikäs tualta tullee!» Tämän perusteella Toivo päät
teli, että »taisi se viimenen Joosekin tiatomiäs olla».
Vanhemman Joosen aikana Haipossa pidettiin kahta vetohärkää, muutamaa lehmää ja kymmenkuntaa lammasta. Isä- ja poika-Joose
eivät olleet kovin uudistusmielisiä, sillä härkiä käytettiin vetojuhti
na vielä kauan sen jälkeen, kun ne naapureista oli hävitetty. Pata- mon kylän asukkaille oli eräänlainen toistuva ohjelmanumero se, kun Haipon miehet ajoivat härkäparilla Letkulle myllyyn. Isä-Joose kulki edellä, »otti elestä» härkiä, kuten sanottiin. Poika istui kuor
man päällä pitkä raippa kourassa.
Vanhemman Joosen taloudellisuus tuli näkyviin härkien hoidos
sakin. Niille ei saanut antaa kylässä kylvöheiniä, koska Joose sanoi, etteivät ne syö sitten huonoa ruokaa kotona, missä niitä ruokittiin vain kortteilla, oljilla ja pahnoilla.
Isä-Joose näytti omistavansa suoranaisia liikemiehen lahjoja, kun hän vihdoin v:n 1915 vaiheilla myi härkäparinsa »Vorssaan Vikilan- tille» (teurastaja) ja hankki tilalle hevosen, jollaista siis torpassa ei aiemmin ollut. Häristä Joose sai yhteensä 500 mk, mikä oli kova hin
ta, ja maksoi tiineestä tammasta 75 mk, joten varsa näyttää tulleen ikään kuin kaupan päällisiksi. Osoituksena siitä, että aikalaiset oli
vat pitäneet Joosen kauppoja tosiaan merkittävän liikemiesälyn näyt
teinä, on se, että kaupankäynnin yksityiskohdat hyvin muistettiin lähes 50 vuotta myöhemmin.
Härkien vaihtuminen hevoseen merkitsi Haipon torpan historias
sa käännekohtaa, siirtymistä uuteen aikakauteen. Yksiaisaiset härkä- rattaat — ehkä samat jotka nyt ovat Someron museossa — vaihtuivat kaksiaisaisiin hevosrattaisiin. Oli opittava aivan uusi valjastustek- niikka. Mutta Haipon miehet joutuivat muutenkin tilanteisiin, jot
ka vaativat aivan uutta näkemystä.
Koitti jälleen se patamolaisten odottama päivä, jolloin Haipon miehet ajoivat rituaalinomaisesti kylän läpi Letkulle myllyyn. Ajo oli ehkä menettänyt jotain vakaasta juhlallisuudestaan, koska härkä- parin tilalle oli ilmestynyt tiine tamma. Asetelma oli uusi myös sii
nä suhteessa, että isä-Joose ei enää kävellyt edellä kuten härkien ai
kana, vaan molemmat miehet istua jököttivät kuorman päällä. Ky
läläisten kertoman mukaan kaikki sujui hyvin siihen asti, kun tuli ensimmäinen tienhaara. Silloin tamma pysähtyi, koska takaapäin ei tullut mitään ohjasvihjettä mihin kääntyä. Tämä taas johtui pata
molaisten arvelun mukaan siitä, etteivät Haipon miehet tietäneet, kuinka hevosta ohjataan. Kun isä ja poika olivat aikansa neuvotel
leet, vertailleet eri menettelytapoja ja punninneet niiden valo- ja
varjopuolia, he tulivat siihen tulokseen, että vanha konsti on pa
rempi kuin pussillinen uusia. Isä-Joose astui alas rattailta ja meni ohjaamaan tamman oikealle tielle edestä taluttaen, kuten oli tottu
nut härkiäkin ohjaamaan. On selvää, että tämä oivallinen tapaus antoi patamolaisille pitkäksi aikaa puheenaihetta.
IV
Haipon rakennuksista on saatu tietoja niukasti sen lisäksi, mitä edellä on esitetty. Museoon siirretyistä rakennuksista tiesi Joose Haip- po vain sen, että talli on niistä nuorin, rakennettu kertojan ollessa n. 10-vuotias, siis vuoden 1894 tienoilla Joose Heikinpojan isännyyden aikana. Muista rakennuksista tiedetään vain se, että ne ovat tallia vanhempia. Museon härkäpihatto on ollut Haipossakin alunperin navettana, jossa Aili Kuhasen tietojen mukaan on pidetty myös här
kiä. Manta Ranta taas muisti, että huoneen peräpää oli riukuaidalla erotettu lammaskarsinaksi. Lehmät olivat kiinni oviseinässä molem
min puolin ovea. Oviseinässä ulkopuolella riippui katonrajassa vii
katteita ja sirppejä. Myöhemmin huonetta käytettiin tallina. Pienem
pi talli oli tällöin ruumenkoppina ja tilapäisesti souvarien tallina talvella. Ladosta (museossa härkäpihaton ja tallin välissä) Manta ker
toi, että sisäänmentäessä oikeassa oven puoleisessa nurkassa oli »piis- arkku», oikean puoleisessa peränurkassa käsikivet, perällä vasemmal
la lehtikerppuja ja niistä oveen päin heiniä.
Tätä kirjoitettaessa on Haipon rakennuksista enää jäljellä pää
rakennuksen itäosa. Sauna on Tammelan Pyhäjärven rannassa kesä
saunana, muut rakennukset on purettu polttopuiksi ym. tarkoituk
siin. Oli onni, että edes muutamia näistä aidoista kansanarkkitehtuu- rin tuotteista, jotka olivat lajinsa viimeisiä Lounais-Hämeessä, saa
tiin pelastetuksi siirtämällä ne Someron museoon.
K E R T O JA T :
Joose Haippo, s. 1884. Tammela, Torro. Haastattelu 11.3.56.
Maria Mäenpää, s. 1877. Tammela, Patamo. Haastattelu 7.8.56.
Toivo Mäenpää, s. 1891. Tammela, Patamo. Haastattelu 7.8.56.
Aili Kuhanen, o.s. Haippo, s. 1921. Tammela, Patamo. Haastattelu 7.8.56.
Manta Ranta, o.s. Haippo, s. 1890. Forssa. Haastattelu Someron museossa 12.8.56.
Maire Ketola, o.s. Ranta, edellisen tytär, s. 1914. Forssa. Haastattelu Someron mu
seossa 12. 8. 56.
Someron kaupunginkirjasto p g
49 22 7 61N150164 78
Horila, Tapio
Kallion Haippo : tammelalainen
Somero-k o k o e l m a . Horilan pienpainatteita
E rip a in o s
Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja XXXIX — 1970
