Emma Leppäkoski - Johanna Österlund
Aivovammapotilaiden potilasohjeiden kartoitus ja analysointi voimavaraistumista tukevan tiedon mukaan
Alaotsikko
Metropolia Ammattikorkeakoulu Sairaanhoito AMK
Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö
Huhtikuu 2019
Tekijä(t) Otsikko
Emma Leppäkoski, Johanna Österlund
Aivovammapotilaiden potilasohjeiden kartoitus ja analysointi voimavaraistumista tukevan tiedon mukaan
Sivumäärä Aika
33 sivua + 2 liitettä Huhtikuu 2019
Tutkinto Sairaanhoitaja (AMK)
Tutkinto-ohjelma Hoitotyön tutkinto-ohjelma
Suuntautumisvaihtoehto Sairaanhoitotyön suuntautumisvaihtoehto
Ohjaaja(t) Tuija Buure, Lehtori
Eila-sisko Korhonen; Lehtori, FT, THM, ESH.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia potilasohjeita käytetään eri hoitota- hoissa. Opinnäytetyö tehtiin aivovammapotilaita koskevista potilasohjeista Potilasohjeet (n=4) kartoitettiin HUS:n sairaanhoitopiirin alueelta ja analysoitiin voimavaraistavasta näkö- kulmasta. Työ tehtiin osana Aivovammaliiton aivovammapotilaan tiedollisen tuen tarve -han- ketta. Hankkeen yhteistyökumppaneihin kuuluivat Aivovammaliitto, HUS Neurokirurgian kli- nikka, Tehy, Aivovammayhdistys, Olka sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun sairaanhoitotyön opiskelijoiden opinnäyte- työnä.
Potilasohjeiden tutkiminen on tärkeää potilasohjeiden kehityksen kannalta, sekä jatkuvien lisääntyvien potilaalle oleellisten tietojen myötä. Potilasohjeiden analysoinnista löytyi niu- kasti materiaalia. Opinnäytetyössä käytettiin tiedonhakuun Medic, Cinahl ja Finna tietokan- toja, sekä Google Scholaria. Työhön hyödynnettiin myös hoitotieteellisiä artikkeleja Tutkiva hoitotyö -lehdestä ja Hoitotiede-lehdestä. Opinnäytetyössä käytettiin teoriapohjaista sisäl- lönanalyysia.
Tutkimuskysymyksenä oli, miten potilasohjeissa on otettu huomioon voimavaraistavat teki- jät. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia potilasohjeita sairaaloissa käyte- tään aivovammapotilaan hoitotyön yhteydessä. Tavoitteena oli tutkimuksen tulosten hyö- dyntäminen tulevaisuudessa aivovammapotilaiden hoitotyössä. Potilasohjeita analysoitiin niiden ulkoasun, opetuksellisuuden, sisällön, sekä kielen ja rakenteen perusteella. Sisällöllä on omat alaluokkansa, biofysiologinen, toiminnallinen, sosiaalis-yhteisöllinen, kokemuksel- linen, eettinen ja taloudellinen alaluokka. Opinnäytetyössä aineiston analyysin apuna käy- tettiin taulukkoa.
Hoitolaitokset voivat hyödyntää opinnäytetyön tuloksia potilasohjeiden kehittämistyöhön, jotta kaikkien potilaiden on mahdollista saada hyvää potilasohjausta, omien voimavarojen mukaisesti.
Avainsanat Aivovamma, potilasohje, voimavaraistava, potilasohjaus
Author(s) Title
Emma Leppäkoski, Johanna Österlund
Analysing written patient guides for brain injury patients by using the theory of empowering patient education
Number of Pages Date
33 pages + 2 appendices April 2019
Degree Bachelor of healthcare
Degree Programme Nursing and healthcare Specialisation option Nursing
Instructor(s) Tuija Buure; Lecturer
Eila-sisko Korhonen; Lecturer, FT, THM, ESH.
The purpose of this Thesis was to observe written patient instructions made for brain injury patients. The study was conducted by analysing written patient instructions created for pa- tients suffering from brain injury. The patient instructions (n=4) were collected from The Hos- pital District of Helsinki and Uusimaa. This Thesis was made in collaboration with Aivovam- maliitto, HUS Neurosurgery Clinical Units, Tehy, Aivovammayhdistys, Olka and Metropolia University of Applied Sciences.
In order to develop more improved written patient instructions, it is significant to study the instruction material that is currently used in patient counselling. Analysis of the patient guides was done by applying the theory of empowering patient education.
The research question for this Thesis was “How patient empowerment is taken into account in patient guides?” The aim was to find results that could be utilized in patient counselling with brain injury patients in the future. The analysis of the patient guides was divided in to four categories: layout, educational information, content and language and structure. In ad- dition, the category of content contained six subcategories: biology and fysiology, operati- onality, social and community, experientiality, ethicality and economical subcategory.
Theory-based content analysis was used in the analysis
All four patient instructions had qualities that could empower patients and those closest to them, when recovering from brain injury. There is also room for improvement in all the inst- ructions. The results of this Thesis can be used to help improve the quality of written patient instructions, and therefore the overall quality of patient care.
Keywords
Brain injury, patient instruction, empowering, patient educa- tion
Sisällys
1 Johdanto 1
2 Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys 2
2.1 Aivovamma 3
2.1.1 Aivovammojen luokittelu ja oireet 4
2.1.2 Aivovammasta toipuminen 5
2.1.3 Aivoverisuonisairaudet 6
2.2 Voimavaraistuminen 6
2.2.1 Voimavaraistuminen potilasohjauksessa 7
2.3 Potilasohje 8
2.3.1 Kirjallisen potilasohjeen tarkoitus 9
2.3.2 Kirjallisen potilasohjeen ulkoasu ja sisältö 10
3 Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymys 11
4 Opinnäytetyön toteutus 11
4.1 Aineiston keruu ja kuvaus 12
4.2 Analyysimenetelmä 12
5 Tulokset 15
5.1 Potilasohjeiden ulkoasu 15
5.2 Potilasohjeiden opetuksellisuus 17
5.3 Potilasohjeiden sisältö 18
5.3.1 Biofysiologinen alue 18
5.3.2 Toiminnallisuus potilasohjeissa 19
5.3.3 Sosiaalis-yhteisöllisyys 20
5.3.4 Kokemuksellisuus 21
5.3.5 Eettisyys 22
5.3.6 Taloudellisuus 22
5.4 Potilasohjeiden kieli ja rakenne 23
5.5 Potilasohjeiden luettavuus 24
6 Pohdinta 25
6.1 Eettisyys 26
6.2 Luotettavuus 27
6.3 Tulosten tarkastelua 29
6.4 Jatkotutkimusehdotukset 31
Lähteet 34
Liitteet
Liite 1. Analysointitaulukko Liite 2. Potilasohjeet
1 Johdanto
Tässä opinnäytetyössä analysoidaan aivovammapotilaille tehtyjä potilasohjeita potilasta voimavaraistavasta näkökulmasta. Aiheen tutkiminen on tärkeää potilasohjeiden kehi- tystyön ja ohjeiden paremman ymmärryksen takaamiseksi. Kirjallisten potilasohjeiden kehitys, saanti, arviointi, sekä kehitystyö ovat hyödyllistä ja ajankohtaista nopeutuneen terveydenhuollon vuoksi. Hoitoajat ovat lyhentyneet ja potilaiden tiedon tarve koskien omaa hoitoa on moninaisempaa. (Salanterä – Virtanen – Johansson – Elomaa – Salmela – Ahonen – Lehtikunnas – Moisander – Pulkkinen – Leino-Kilpi 2004: 218.)
Aivovammapotilaiden määrä on jatkuvassa kasvussa nopeutuneen elämäntahdin myötä (Powell 2016: 16). Aivovammalla tarkoitetaan ulkopuolelta tulevaa kovaa iskua, jonka seuraukset voivat olla erilaisia, johtuen iskun kovuudesta, suunnasta ja paikasta ai- voissa, johon isku osuu (Terveyskylä). Aivovammat voidaan jakaa lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin, sekä erittäin vaikeisiin aivovammoihin ja jokaisen potilaan yksilöllinen oirekuva tekee niiden hoidosta ja potilaiden ohjauksesta haasteellista (Powell 2016: 18; Lindstam – Ylinen 2012: 7).
Kirjallinen potilasohje on tehty hoitotahon puolesta, potilaalle tai potilaan omaiselle. Po- tilasohjeessa potilaalle on annettu kirjalliset ohjeet hoidosta tai hoidon ylläpidosta. Poti- lasohje ei ole siis suunnattu hoitoalan ammattilaiselle. (Hyvärinen 2005). Potilasohjeet toimivat suullisen ohjauksen tukena ja vahvistajana (Torkkola – Heikkinen – Tiainen 2002: 7).
Voimavaraistavan tukemisen tarkoitus on havainnoida keinoja potilaan omien voimien ja vahvuuksien löytämisessä (Voimavaralähtöiset menetelmät). Voimavaraistamisen avulla pyritään tukemaan potilaan aktiivista osallistumista omaan hoitoon ja tavoitteiden asettamiseen (Hupli – Rankinen – Virtanen 2012: 4). Onnistuneen voimavaraistavan po- tilasohjauksen avulla voidaan lyhentää potilaiden sairaalassaoloaikaa ja nopeuttaa poti- laan kotiutumista (Ekström – Flodin – Hedström – Lindberg – Löfgren – Ryd 2015: 467).
Myös läheisten voimavaraistaminen on tärkeä, mutta usein vähälle huomiolle jäävä osa potilasohjausta (Lindstam – Ylinen 2012: 174).
Opinnäytetyö tehtiin aivovammaliiton tilaamana Aivovammapotilaan tiedollisen tuen tarve –hankkeeseen, joka toteutetaan vuosina 2019-2021. Hankkeen yhteistyökumppa- neina toimivat Aivovammaliitto, HUS Neurokirurgian klinikka, Tehy, Aivovammayhdistys, Olka sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, minkälaisia potilasohjeita sairaaloissa käytetään aivovammapotilaan hoitotyön yhtey- dessä.
2 Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys
Merkittävä osa hoitamista on onnistunut potilasohjaus. Potilasohjaukseen sisältyy monta erilaista tekijää ja osaa, eikä niitä ole erikseen määritelty. Hoitajalle tärkeitä taitoja poti- lasohjauksessa ovat kuuntelu, ihmistuntemus, sekä elekielen hallinta. Hoitajan ja poti- laan välinen viestintä on tärkeä osa onnistunutta potilasohjausta (Pohjola – Katajisto, 2008.). Aivovammapotilaiden kohdalla potilaan onnistunut voimavaraistava ohjaaminen on erityisen haasteellista, sillä vamma kohdistuu juuri sinne, missä sopeutumisen ja kun- toutumisen kannalta keskeiset mekanismit sijaitsevat (Lindstam – Ylinen 2012: 6).
Terveydenhuollon ammattilaiset tavallisesti tiedostavat potilaan hoitoon osallistumisen tärkeyden, ja potilaat myös mielellään osallistuvat hoidon suunnitteluun. Kuitenkin poti- laita pidetään tyypillisesti hoidon passiivisina vastaanottajina aktiivisen osallistumisen si- jaan. (Tveiten – Knutsen 2010: 338.)
Sairaalahoidossa olevat potilaat saavat sairauttaan ja hoitoaan koskien enemmän tietoa kuin potilaan läheiset. Potilaat, sekä omaiset saavat enemmän emotionaalista, kuin tie- dollista tukea. Potilaan ja läheisten saamalla tuella on merkittävä vaikutus hoitosuhteen vakauteen, luottamukseen, tervehtymisen kokemuksiin, sekä hoidossa mukana pysymi- seen. (Mattila 2011: 5). Aivovammapotilaiden ja heidän läheistensä ohjauksen merkitys korostuu etenkin aivovamman jälkitilojen hoidossa, sillä niiden ymmärtäminen on niin vammautuneelle kuin läheisille usein vaikeaa (Lindstam – Ylinen 2012: 62).
Potilasohjeiden sisältämällä tiedolla voidaan lisätä potilaan kokemia voimavaroja. Kirjal- linen potilasohje on toivottava tuki suullisen ohjauksen tueksi. Suullisen ja kirjallisen po- tilasohjauksen lisäksi myös demonstraatio on toivottu lisä potilasohjaukseen. (Kaakinen – Kääriäinen – Kyngäs 2014: 12).
Tässä luvussa esitellään opinnäytetyön keskeiset käsitteet eli aivovamma, voimavarais- tuminen ja potilasohje. Lisäksi kerrotaan lyhyesti aivoverisuonisairauksista, sillä kaksi aineistoon kuuluvista potilasohjeista käsitteli aivoverisuonisairauksiin liittyvän toimenpi- teen jälkeistä kotihoitoa. Näitä ohjeita olivat ”Kotihoito-ohje SAV-ei aivovaltimoaneyrus- mapotilaalle (non-aneyrusmaattinen sav)” sekä ”Kotihoito-ohje vuotaneen aivovaltimoa- neyrusman embolisaation jälkeen. Aivoverisuonisairaus-kappaleessa kuvataan lyhyesti nämä sairaudet.
2.1 Aivovamma
Traumaattinen aivovamma on kaikista vanhin ja yleisin lääketieteellinen vamma ihmis- kunnan keskuudessa. Aivovamman merkkejä on löydetty esihistorian ihmisiltä. Suurin osa vammoista oli sodankäynnin aikana saatuja, mutta aivovammoja on syntynyt myös metsästyksen ja ankarien elinolosuhteiden myötä. (Vos – Diaz-Arrastia 2014: 3-4). Ny- kyään suurin osa tapaturmaisista aivovammoista sattuu putoamisen tai kaatumisen yh- teydessä, sekä liikennetapaturmien ja väkivallan seurauksena. Suomessa tapahtuu ar- violta 15 000 – 20 000 tapaturmaista aivovammaa vuosittain, joista lieviä aivovammoja on noin 75-95 %. Loput vammautuneet ovat saaneet keskivaikeita, vaikeita tai erittäin vaikeita aivovammoja. Aivovammat ovat lisääntyneet jatkuvasti, mikä johtuu muun mu- assa nykyajan nopeudesta liikenteessä, sekä liiallisesta riskien otosta. (Powell 2016:
16.)
Noin 20 000 ihmistä suomessa saa vuosittain traumaattisen aivovamman (Käypä hoito –suositus: päivitystiivistelmä 2018). Nykyään yhä useampi aivovamman saanut potilas jää henkiin. Vuonna 1970 90% aivovammapotilaista menehtyi. Osatekijöitä parempaan toipumisennusteeseen on kehittynyt lääketiede, sekä teknologian ja ensihoidon kehitys.
(Powell 2005: 21.)
Aivovammapotilaiden määrä on jatkuvassa kasvussa nopeutuneen elämäntahdin myötä (Powell 2016: 16). Aivovammalla tarkoitetaan ulkopuolelta tulevaa kovaa iskua, jonka seuraukset voivat olla erilaisia, johtuen iskun kovuudesta, suunnasta ja paikasta ai- voissa, johon isku osuu (Terveyskylä). Aivovammat voidaan jakaa lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja erittäin vaikeisiin aivovammoihin, ja jokaisen potilaan yksilöllinen oirekuva tekee niiden hoidosta ja potilaiden ohjauksesta haasteellista (Powell 2016: 18; Lindstam – Ylinen 2012: 7).
2.1.1 Aivovammojen luokittelu ja oireet
Aivovammalla tarkoitetaan aivokudoksessa olevaa vauriota, joka on syntynyt päähän kohdistuneen ulkoisen iskun myötä (Opas vammautuneille ja läheisille 2009). Yleisimmät tavat mitata aivovamman vaikeusastetta ovat tajunnan tason arviointi Glasgow’n kooma- asteikon perusteella, sekä muistiaukon pituuden arviointi. Lievässä aivovammassa muis- tiaukko on yleensä alle vuorokauden mittainen, kun taas vaikeammissa aivovammoissa muistiaukko on useiden viikkojen pituinen. (Powell 2016: 18.)
Aivovammat voidaan luokitella aivokudoksen sisäisiin ja ulkoisiin vaurioihin, ja edelleen primaarisiin, iskun yhteydessä tapahtuviin vaurioihin, ja sekundaarisiin, eli myöhemmin kehittyviin vaurioihin. (Powell 2016: 17.) Sisäisessä vauriossa vaurioituu itse aivokudos, esimerkiksi aivoruhjeen tai aivojen sisäisen verenvuodon vaikutuksesta, mutta kallo säi- lyy ehjänä. Ulkopuolisiin vaurioihin luetaan muun muassa kovakalvon ulkoinen ja alainen verenvuoto, sekä lukinkalvon alainen vuoto. Nämä aivojen ulkopuoliset verenvuodot vaurioittavat yleensä myös itse aivoja aivokudoksen puristumisen ja paineen nousun myötä. (Lindstam – Ylinen 2012: 44-45.) Krooninen subduraalihematooma on esimerkki sekundaarisesta ulkoisesta aivovammasta, sillä oireet alkavat vasta viikkojen päästä päähän kohdistuneen iskun jälkeen, kun vanha verenpurkauma aiheuttaa paineen kovan aivokalvon ja aivopinnan väliin (Aivovammat). Ulkoisista ja sisäisistä vammoista voidaan erottaa vielä lävistävät ja tunkeutuvat vammat, joista tyypillisimpiä ovat ampumavammat.
(Lindstam – Ylinen 2012: 45).
Aivovamman diagnoosi tehdään aivotoiminnan häiriöiden kliinisiin tietoihin ja tietokone- tomografiassa tai magneettikuvassa tehtyihin löydöksiin perustuen (Käypä hoito –suosi- tus. 2017). Diagnoosi tehdään vamman akuuttivaiheessa oirekuvan ja edellä mainittujen käsitteiden perusteella. (Käypä hoito –suositus. 2018.)
Aivovammapotilaiden oirekuva on yksilöllinen, ja oireiden kompleksisuus ja vaikeusas- teet vaihtelevat laajasti. Aivovammojen aiheuttamat oireet voidaan jakaa kognitiivisiin, neuropsykiatrisiin ja fyysisiin oireisiin. Oireet ovat tavallisesti pahimmillaan heti vammau- tumisen jälkeen, ja pahenemista tapahtuu korkeintaan ensimmäisten tuntien ja vuoro- kausien aikana. Tämän jälkeen alkaa korjaantumisprosessi. (Lindstam – Ylinen 2012: 7, 58). Suurin osa aivovammoista on lieviä, ja niistä toipuminen oireettomaksi on mahdol- lista muutamien viikkojen tai kuukausien aikana. (Käypä hoito –suositus 2017.) Vaikean ja keskivaikean aivovamman saaneilla potilailla oireiden tiedostus voi olla puutteellista,
ja niistä toipuminen on hitaampaa kuin lievässä aivovammassa. (Lindstam – Ylinen 2012: 58).
2.1.2 Aivovammasta toipuminen
Aivovamman parantuminen on rajallista, ja parantuminen vaatii potilaan omaa motivaa- tiota, sekä kykyä oppia ja oivaltaa. Aivovammasta toipuminen ja uuden oppiminen ovat samankaltaisia tapahtumia, sillä molemmat tarvitsevat motivaatiota ja kyvyn sisäistää uutta oppia. Aivovamman kuntoutuksessa tavoitteet ovat siis tärkeitä voimavaroja. (Pa- lomäki – Niskakangas – Öhman – Koskinen 2015.) Aivovamman saaneiden potilaiden tilaa tulisi aina ajatella monitasoisena ilmiönä, jossa huomioidaan potilaan aiemman elä- män ja sitä muokanneiden kokemusten lisäksi vammautumisen jälkeiset potilaan ympä- ristöön vaikuttavat tekijät, kuten sosiaaliset suhteet ja saatavilla olevat palvelut. Näihin liittyviin epävarmuustekijöihin on myös kiinnitettävä huomiota. (Lindstam – Ylinen 2012:
173.)
Yksi edistävistä tekijöistä lievän aivovamman saaneiden potilaiden toipumisessa on ha- vaittu olevan akuuttivaiheessa annettu asianmukainen tieto oireista ja toipumisennus- teesta. Annettujen ohjeiden tulisi olla kirjallisessa muodossa. (Käypä hoito –suositus 2017.) Aivovammapotilaiden hoidossa on tärkeää huomioida potilaiden yksilölliset koke- mukset vammautumisesta, jotka näkyvät sekä potilaan sisäisissä, ei intrapersonaali- sissa, että vuorovaikutukseen vaikuttavissa, interpersonaalisissa tekijöissä (Lindstam – Ylinen 2012: 173).
Aivovammapotilaiden kognitiivinen toimintakyky on vamman takia usein häiriintynyt.
Kognitiiviset oireet voivat esiintyä muistin, keskittymiskyvyn, tietojenkäsittelyn nopeuden, toiminnanohjauksen ja suunnittelun, avaruudellisen hahmottamiskyvyn sekä kielellisten taitojen osa-alueilla. (Powell 2005: 79-80.) Kognitiivisten oireiden toipumisennuste on lievän aivovamman saaneilla potilailla usein hyvä (Aivovammat: Käypä hoito –suositus.
2017).
Aivovammapotilaan kohdalla voimaantuminen näkyy potilaan kyvyssä tiedostaa, käsit- tää ja hyväksyä tapahtunut, sekä potilaan kyvyssä sopeuttaa itsensä uuteen elämänti- lanteeseen. Potilaalle tulee antaa mahdollisuus tarkastella tapahtuneita muutoksia rau- hassa ja omien resurssiensa mukaisesti. (Lindstam – Ylinen 2012: 173.) Aivovamma- potilaiden läheisten ohjaaminen on myös tärkeä osa potilaan kuntoutusprosessia (Käypä
hoito –suositus 2017). Aivovamman takia potilaalla voi olla ongelmana muistaa tai muulla tavalla huolehtia hänelle annetuista ohjeista, jolloin läheisille annettava riittävä ohjeistus on ratkaisevaa potilaan toipumisen kannalta (Lindstam – Ylinen 2012: 51).
2.1.3 Aivoverisuonisairaudet
Aivoverisuonisairaudet jakautuvat kahteen ryhmään. Näistä toiset ovat tukoksia aiheut- tavia verenkiertohäiriöitä, ja toiset aivoverenvuotoja aiheuttavia tautitiloja. (Aivoveri- suonisairaudet.)
SAV on lyhenne lukinkalvonalaisesta verenvuodosta, joka on aneyrusman aiheuttama.
Ihmisen valtimoiden sisällä vallitsee kova paine, jonka vuoksi veri kiertää. Aivovaltimoi- den sisällä olevan paineen vuoksi verisuonen seinämään syntyy pullistuma, eli aneurysma. Pullistuma muodostuu verisuonen seinämän heikkoon kohtaan. (Mustajoki 2018.)
Aneyrusma on pussimainen uloke, joka sijaitsee tyypillisesti ison aivovaltimon haarautu- miskohdassa. (Aivoverisuonisairaudet.) Puhjetessaan se aiheuttaa aivokalvon alaisen verenvuodon. Tällöin veri pääsee lukinkalvon alle, joka suojelee aivokudosta. Tuo tila on yleensä täynnä aivoselkäydinnestettä. Joskus verta pääsee myös aivokudoksen sisälle, mutta yleensä veri vuotaa aivojen ympärille. Lukinkalvonalaisen verenvuodon on myös mahdollista olla non-aneurysmaattinen SAV, jolloin verenvuodon aiheuttaja ei ole tie- dossa. (Aivotalo.)
Opinnäytetyön potilasohjeessa käsitellään non-aneurysmaattista SAV:a, sekä aneyrus- man aiheuttamaa aivoverenvuotoa. Non-aneyrusmaattisessa SAV:issa verenvuoto ei johdu valtimon pullistuman, eli aneyrusman, hajoamisesta, vaan sen aiheuttaja on tun- tematon. Näiden lisäksi lukinkalvonalainen verenvuoto voi olla trauman aiheuttama, eli traumaattinen SAV. Traumaattinen SAV on peräisin jostain vammasta, joka aiheuttaa veren vuotamisen selkäydinnesteen joukkoon. Traumasta aiheutunut verenvuoto vuotaa yleensä paikallisesti iskukohtaan. (Aivotalo.)
2.2 Voimavaraistuminen
Avuttomuuden tunne on merkittävä riskitekijä potilaan terveydelle. Voimavaraistumisen avulla potilas pystyy saavuttamaan kontrolloidun kokemuksen uudessa elämäntilan- teessaan, ja se tukee potilaan kykyä tehdä omaan hoitoonsa liittyviä päätöksiä. (Leino-
Kilpi – Meretoja – Salonen – Vahlberg 2017: 4; Ekström – Flodin – Hedström – Lindberg – Löfgren - Ryd 2015: 463, 465). Voimaantumisen prosessi lähtee aina potilaasta itses- tään, ja sen avulla yksilön on mahdollista tavoitella hänelle itselleen parhaiden edellytys- ten saavuttamista sairauden uuden elämäntilanteen mukanaan tuomien muuttuneiden olosuhteiden aikana. (Lindstam – Ylinen 2012: 172-173.)
2.2.1 Voimavaraistuminen potilasohjauksessa
Hoitotyössä hoitajan ja potilaan välinen vuorovaikutus on avainasemassa. Onnistuneen potilasohjauksen kautta sairaanhoitajat pystyvät tukemaan potilasta voimavaraistumaan omaan hoitoonsa liittyvässä suunnittelussa ja päätöksenteossa (Leino-Kilpi ym. 2017:
4). Voimavaraistumista tukevaa potilasohjaukseen tarvitaan erilaisia tekijöitä. Näitä teki- jöitä ovat tiedon määrä hoidon aikana, sekä sen helppo saatavuus, hoidon tarpeen kar- toitus, sekä potilaan huomioiminen oman hoitonsa oppijana. (Voimavaraistumista tukeva potilasohjaus -verkkoluento 2014.)
Voimavaroja tukeva ohjaus on potilaskeskeisen ohjausmallin mukaista ohjausta, jossa potilas nähdään moniulotteisena kokonaisuutena (Hupli ym. 2012: 4). Potilasta autetaan saamaan hänen elämäänsä vaikuttavat tekijät potilaan omaan hallintaan (Ekström ym.
2015: 463). Potilaalla on aktiivinen rooli oman hoitonsa tavoitteiden asettamisessa, ja hänen suhteensa ammattilaiseen on tasa-arvoinen (Hupli ym. 2012: 4). Voimavaraiste- tulla yksilöllä on myös kyky vaikuttaa hänen ympärillään toimivien ihmisten käyttäytymi- seen, ja voimavaraistamisen avulla voidaan vaikuttaa positiivisesti sairaalahoidon pituu- teen ja nopeuttaa potilaiden kotiuttamista. (Ekström ym. 2015: 463, 467.)
Voimavarojen mukaisessa tukemisessa on kyse asiakkaan tai potilaan omien vahvuuk- sien tunnistamisesta ja tukemisesta. Voimavaraisen tukemisen tarkoituksena ei ole ra- joittaa hoitoa saavan henkilön omia oikeuksia tai taitoja, vaan tukea vahvuuksiksi koet- tuja puolia. Voimavarojen tarkastelu vähentää kuormitusta. Terveydenhuollossa on eri- laisia voimavaroja tukevia menetelmiä, kuten potilaan haastattelu, jossa potilas tai asia- kas itse tunnistaa voimavarojaan. Kun potilas tietää omat kuormittavat tekijät, on hel- pompi löytää voimavaroja tukevia keinoja. (Voimavaralähtöiset menetelmät.)
Voimavaraistuminen voi onnistua vain, jos potilas kykenee ymmärtämään hänelle anne- tun tiedon. Tutkimuksen mukaan potilaille annetun kirjallisen materiaalin on havaittu edistävän potilaiden fyysistä ja toiminnallista hyvinvointia, sekä lyhentävän sairaalassa
vietettyä aikaa. (Johansson ym. 2004: 175-176.) Tärkeää on myös huomioida, että poti- laalla on oikeus saada ohjausta omalla äidinkielellään (Valvira. 2008).
Hoitajien antaman tuen avulla on mahdollista löytää ja vapauttaa myös potilaan perheen sisäisiä voimavaroja (Mattila 2011: 67). Usein läheisten tukeminen jää huomioimatta tai sitä ei osata kohdata terveydenhuollon piirissä tilanteessa, jossa potilas selviää, mutta jää pysyvästi vammautuneeksi (Lindstam – Ylinen 2012: 174). Potilaan omaisten ja per- heenjäsenten tukeminen koetaankin hoitajien keskuudessa usein aikaa vieväksi ja vaa- tivaksi (Mattila 2011: 32). Ilman riittävää tukea on vaarana, että läheisen ja potilaan välille syntyy riippuvainen, kummankin osapuolen elämää tukahduttava kiintymyssuhde.
(Lindstam – Ylinen 2012: 174.)
2.3 Potilasohje
“Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon.” (Finlex, Laki poti- laan oikeuksista, kohta 3.) Tämän lisäksi potilaalla on lain mukaan oikeus tiedonsaantiin ja hänelle on annettava kaikki tieto koskien hänen omaa hoitoaan (ETENE).
Potilasohjauksen tulisi olla potilaslähtöistä ja pohjautua potilaan yksilöllisiin tarpeisiin.
Ohjauksen tulee osallistaa potilasta sekä hänen läheisiään aktiivisiksi toimijoiksi sairau- den hoidossa. (Miettinen – Saaranen – Tervo-Heikkinen – Vaajoki 2018: 28.) Näin ollen myös kirjallisen potilasohjeen tulisi kannustaa potilasta omaan aktiiviseen toimintaan (Hyvärinen 2005). Maailman muuttuessa, myös yhteiskunnan ja kulttuurisen rakenteen muutokset näkyvät potilasohjeissa. (Torkkola – Heikkinen – Tiainen. 2002: 7.)
Potilasohjaus on merkittävä osa potilaan hoitoa ja sitä tapahtuu aina syntymästä ikäih- misen viimeisiin tukea vaativiin hetkiin asti. Potilasohjaus on tärkeää, sillä potilaat ovat usein hämillään kohdatessaan yllättäen sairauden tai tapaturman. Potilaan ohjaus tukee potilasta. (McKinney 2011: 32.) Kiireellä ja ajan vähyydellä on myös vaikutusta potilaiden saamaan ohjaukseen, jolloin potilasohjeen merkitys kasvaa entisestään (Torkkola – Heikkinen – Tiainen 2002: 7). Tämän vuoksi potilasohjeiden kehittäminen on merkityk- sellistä.
2.3.1 Kirjallisen potilasohjeen tarkoitus
Kirjallinen potilasohje on ohje, jonka tarkoituksena on antaa potilaan tarvitsemaa tietoa tämän sairaudesta ja siihen liittyvästä hoidosta. Tämän lisäksi ohjeen tulisi tarjota tietoa sairauteen liittyvistä riskitekijöistä, tutkimuksista ja niihin valmistautumisesta, sekä tietoa toipumisesta ja jälkihoidosta. Erilaisia potilasohjauksessa käytettyjä kirjallisia ohjeita ovat hoito-ohjeet, käyttöohjeet, oppaat ja tietopaketit, toimintaohjeet sekä tiedotteet. (Eloranta – Virkki 2011: 73-74.)
Kirjallisten potilasohjeiden merkitys on kasvanut suulliseen ohjaukseen käytettävissä olevan ajan vähennettyä, eikä pelkkä hoitotilanteessa saatu tieto hoitohenkilökunnalta ole riittävää (Hirvonen – Johansson – Kyngäs – Kääriäinen – Poskiparta – Renfors 2007:
124; Kuopion yliopistollinen sairaala). Ohjausmateriaalin määrä on kuitenkin todettu käy- tännön hoitotyössä riittämättömäksi (Torkkola ym. 2002: 25).
Kirjallinen potilasohje tukee suullista potilasohjausta, ja kirjallisen ohjeen käyttö sellaise- naan on harvoin riittävää. Yhdessä nämä ohjausmuodot täydentävät toisiaan, ja niiden on havaittu vaikuttavan positiivisesti ohjauksen sisällön muistamiseen. (Eloranta – Virkki 2011: 73.) Ohjaustilanne on syytä toteuttaa huolella, sillä se voi joko edistää tai heikentää potilaan ymmärrystä. (Torkkola ym. 2002: 7.)
Potilaat myös itse toivovat kirjoitetun materiaalin käyttöä potilasohjauksen tukena (Jo- hansson ym. 2004: 175). Kirjallisten ohjeiden avulla potilaat pystyvät itsenäisesti palaa- maan niihin ja tarkistamaan tarvitsemansa tiedon omatoimisesti (Hirvonen ym. 2007:
124). Itsehoitoisuuden kasvettua myös hoitohenkilökunta voi odottaa potilailta potilasoh- jeiden myötä enemmän vastuunottoa omasta hoidostaan. (Torkkola ym. 2002: 7.) Kirjallisten potilasohjeiden on havaittu olevan usein sisällöllisesti liian yleispätevästi ja laajasti laadittuja, jolloin ohjeen sisältö on potilaalle vaikea ymmärtää ja yksittäisen poti- laan tarpeet jäävät huomioimatta. Huonosti laaditun potilasohjeen käyttämisen riskeinä potilasohjauksessa ovat ohjeen väärin ymmärtäminen sekä potilaan pelon ja epävar- muuden tunteiden lisääminen. (Hirvonen ym. 2007: 125.)
2.3.2 Kirjallisen potilasohjeen ulkoasu ja sisältö
Hyvän potilasohjeen tulisi olla lukijalleen selkeä kokonaisuus, joka on ulkoasultaan ja kerronnaltaan lukijalle miellyttävä. Sisällöltään ja kieleltään potilasohjeen tulee olla hel- posti ymmärrettävissä, ja myös omaiset on tärkeää ottaa mukaan hoitokokonaisuuteen.
(Hyvärinen 2005.)
On ymmärrettävää, että potilasohjeen tulee olla selkeä kokonaisuus. Ohjetta laatiessa tulee pitää mielessä ohjeen menevän potilaalle tai hänen omaisilleen, eikä muille hoito- henkilökunnan jäsenille. Potilasohjeen kielen ja yleisilmeen on tärkeää olla vastaanotta- jan mukaista ja helposti ymmärrettävää, ja ohjeissa annettavan tiedon sisällöllisesti oi- keaa ja ajankohtaista. Ammattisanojen käyttöä tulee potilasohjeissa välttää. (Hyvärinen:
2005.) Tämän lisäksi ohjeen asenteen tulisi olla asiallinen ja arvostava, sekä asiakkaan itsemääräämisoikeutta tukeva. Suoran puhuttelun käyttö passiivin sijaan on suositelta- vaa epätietoisuuden välttämiseksi, ja puhuttelumuodon tulee olla ohjeen käytölle sovel- tuvaa. Ohjeiden sisältämien asioiden tulisi olla esitettynä neuvovaan ja informatiiviseen sävyyn ja hyvin perusteltua potilaalle. Myös ohjeiden esitysjärjestykseen tulisi kiinnittää huomiota. Ohjeen sisällöstä riippuen kronologinen etenemisjärjestys tai asioiden tär- keysjärjestys ovat usein loogisimmat esitystavat. (Eloranta – Virkki 2011: 74, 77.)
Kirjallisen materiaalin sisällön lisäksi sen ulkoasulla on havaittu olevan vaikutus siihen, kuinka hyvin potilaat ymmärtävät materiaalin tarjoamaa tietoa. (Johansson ym. 2004:
176). Ohjeiden keskeisen sisällön, kuten otsikoiden lihavointi, sekä kohderyhmälle so- veltuvan fontin käyttö tekevät potilasohjeesta selkeämmän kokonaisuuden. Pitkien ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttöä tulisi välttää, ja tekstin virheettömyyteen kiin- nittää huomiota. (Eloranta – Virkki 2011: 76.)
Jotta kirjallisen potilasohjeen sisältö tukisi mahdollisimman hyvin potilaan kokemusta oman terveydentilansa hallinnasta, tulisi ohjeen sisällön tukea potilasta myös biofysiolo- gisen, toiminnallisen, sosiaalis-yhteisöllisen, kokemuksellisen, eettisen ja taloudellisen tiedon ulottuvuuden osa-alueilla. Nämä osa-alueet huomioiva potilasohje on sisällöltään mahdollisimman kattava. (Hirvonen 2007: 126.)
3 Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tutkimuskysymys
Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, minkälaisia potilasohjeita sairaaloissa käyte- tään aivovammapotilaan hoitotyön yhteydessä. Tavoite opinnäytetyössä on työn tulok- sien hyödyntäminen aivovammapotilaiden hoitotyössä tulevaisuudessa kehittämällä po- tilasohjeita entistä selkeämmiksi potilaan ja omaisten tarpeita vastaaviksi kokonaisuuk- siksi.
Opinnäytetyön tutkimuskysymys on:
Miten aivovammapotilaan hoitotyössä hyödynnetyissä potilasohjeissa on otettu huomi- oon voimavaraistavat tekijät?
4 Opinnäytetyön toteutus
Tässä kappaleessa kuvataan opinnäytetyön tiedonhaku, opinnäytetyön aineiston keruu, sekä aineiston analyysimenetelmää. Opinnäytetyössä käytettiin analyysimenetelmänä sisällön analyysiä.
Opinnäytetyössä laadittu taulukko kirjallisten potilasohjeiden analysoinnin tueksi on pe- räisin Hoitotiede-lehden julkaisusta ”Yliopistosairaalan kirjallisen potilasohjausmateriaa- lin arviointi” (Salanterä ym. 2005.) Opinnäytetyössä analysoitiin edellä mainitun tutkimuk- sen kaltaisia sisällöllisiä tekijöitä.
4.1 Tiedonhaku
Opinnäytetyön aiheeseen liittyen etsittiin tutkittua tietoa erilaisista tietokannoista. Suun- nitelmaa varten hyödynnettiin aivovammojen, sekä potilasohjauksen ja tiedollisen tuen opaskirjoja. Tiedonhakua tehtiin työn aiheen pohjalta avainsanoja käyttäen. Päähakusa- noina toimivat voimavarat, aivovamma ja potilasohje. Tiedonhakua potilasohjauksesta tehtiin runsaasti. Tiedonhaun lähteinä hyödynnettiin terveyden ja sosiaalialan internetjul- kaisuja, sekä hoitotieteellisten julkaisujen artikkeleita. Tiedonhaussa käytettiin terveyden ja sosiaalialan tietokantoja, kuten Cinahl, Finna ja Medic-tietokantoja, sekä Google Scholaria. Työhön on hankittu tietoa myös kirjallisessa muodossa Metropolia Ammatti- korkeakoulun, sekä Espoon ja Helsingin kaupunkien kirjastoista, sekä Terkko-kirjas- tosta.
Opinnäytetyössä on hyödynnetty hoitotieteellisiä lehtiä, kuten Tutkiva hoitotyö ja Hoito- tiede -lehteä. Opinnäytetyön tukena hyödynnettiin myös työn aihetta koskevia Metropolia Ammattikorkeakoulun materiaaleja.
Opinnäytetyön tietoperustaa käsittelevässä kappaleessa avataan käsitteitä, jotka luovat opinnäytetyön rakennetta. Käsitteet on avattu sekä lääketieteellisestä että teoreettisesta pohjasta. Potilasohjeiden käsitteestä löytyi hyvin niukalti tietoa, kun taas eri hoitotahojen omia, sairauksia ja niiden hoitoa koskevia potilasohjeita löytyi runsaasti.
4.1 Aineiston keruu ja kuvaus
Opinnäytetyöhön tarvittava aineisto hankittiin hankkeen yhteistyökumppaneilta. Aineis- tona toimivat useat, jo olemassa olevat potilasohjeet, jotka kerättiin HUS:n kliinisen asi- antuntijan toimesta. Opinnäytetyön toteutusvaiheessa haettiin tutkimuslupaa, minkä jäl- keen analysoitavat potilasohjeet kerättiin yhteystyöhenkilön kautta opinnäytetyötä var- ten.
Analysoitava aineisto koostettiin yhteistyökumppani HUS:n potilasohjeista. Opinnäyte- työn aineistoa kerättiin helmikuusta 2019 alkaen. Aineistona toimivat neljä HUS:n sai- raanhoitopiirissä käytössä olevaa aivovammapotilaisiin liittyvää potilasohjetta. Ohjeista kolme on eri toimenpiteiden jälkeen potilaalle tarkoitettuja kotihoito-ohjeita, ja yksi omai- sille suunnattu ohje. Analysoitavat ohjeet ovat “Kotihoito-ohje SAV-ei aivovaltimoaney- rusma potilaalle (non-aneyrusmaattinen sav)”, “Opas aivovammapotilaan omaisille”,
“Kotihoito-ohje kroonisen kovakalvonalaisen verenpurkauman leikkauksen jälkeen (krooninen subduraalihematooma)”, “Kotihoito-ohje vuotaneen aivovaltimoaneyrusman embolisaation jälkeen”. Potilasohjeet on nimetty ja numeroitu liiteisiin (Liite 2).
Ohjeiden pituudet vaihtelivat kolmen ja kymmenen sivun välillä niin, että kaksi ohjeista oli pituudeltaan kolme sivua, ja kaksi muuta viiden ja kymmenen sivun mittaisia. Potilas- ohjeet olivat sähköisessä muodossa, mutta niitä käytetään hoitotyössä paperille tulostet- tuna. Kahdessa ohjeista mainitaan julkaisuvuodeksi 2014. Ohjeet on laatinut työryhmä, johon kuuluu sairaanhoitajia ja kehittämispäällikkö.
4.2 Analyysimenetelmä
Sisällönanalyysi on laadullinen analyysimenetelmä, jonka tarkoituksena on aineiston analyysin kautta luoda selkeyttä ja yhtenäistä informaatiota tutkittavaan aineistoon
(Tuomi – Sarajärvi 2018: 122). Laadullisen tutkimuksen tai opinnäytetyön materiaalin keruu tapahtuu haastattelulla, havainnoimalla tai keräämällä valmiit dokumentit, kuten tehdyssä opinnäytetyössä kerätyt potilasohjeet. (Järvenpää 2006).
Sisällönanalyysin avulla pystytään analysoimaan sekä suullista, että kirjoitettua kommu- nikaatiota ja tarkastelemaan erilaisiin asioihin ja tapahtumiin liittyviä merkityksiä, seu- rauksia ja yhteyksiä (Janhonen – Nikkonen 2003: 21). Sisällönanalyysi on siis teksti- nanalyysia, jossa etsitään tekstin merkityksiä (Tuomi – Sarajärvi 2018: 117). Opinnäyte- työssä analysoitiin kirjallisten potilasohjeiden sisällön merkitystä.
Sisällönanalyysissa aineisto jaetaan ensin osiin, minkä jälkeen se käsitteellistetään ja kootaan takaisin loogiseksi kokonaisuudeksi (Tuomi – Sarajärvi 2018: 122). Tarkoituk- sena on tiivistää kerätty aineisto niin, että tutkittava ilmiö pystytään kuvailemaan lyhyesti ja yleistävästi, tai vaihtoehtoisesti niin, että tutkittavien ilmiöiden väliset suhteet pystytään esittämään selkeästi. Tärkeää on siis erottaa aineistosta samanlaisuudet ja erilaisuudet.
(Janhonen – Nikkonen 2003: 23.) Sisällön analyysissä johtavana tekijänä on käsitekartta tai teema. (Tuomi – Sarajärvi 2009: 113). Opinnäytetyössä ohjaava teema on voimava- raistaminen.
Sisällönanalyysi on prosessi, joka alkaa analyysiyksikön valinnasta. Sen jälkeen seuraa aineistoon tutustuminen, sen pelkistäminen ja luokittelu, sekä tulkinta. (Janhonen – Nik- konen 2003: 24). Sisällönanalyysi voidaan jakaa aineistolähtöiseen ja teorialähtöiseen sisällönanalyysiin. Tässä opinnäytetyössä hyödynnettiin teoriapohjaista sisällönanalyy- sia.
Teorialähtöisessä sisällönanalyysissa aineisto luokitellaan teoriaan, teoreettiseen viite- kehykseen tai käsitejärjestelmään perustuen (Janhonen – Nikkonen 2003: 30). Teorian mukaan määritellään käsitteet, joihin tutkimuksessa keskitytään (Tuomi – Sarajärvi 2018: 110). Analyysin tekeminen aloitetaan muodostamalla analyysirunko, joka toimii analyysia ohjaavana mallina. (Janhonen – Nikkonen 2003: 30.) Opinnäytetyöhön muo- dostettiin analyysitaulukko sisällönanalyysin tueksi (Liite 1 Analyysitaulukko). Analyy- sirungon struktuurista riippuen voi analyysilla olla yhteisiä piirteitä myös aineistolähtöisen sisällönanalyysin kanssa (Janhonen – Nikkonen 2003: 30-31). Analyysirungon avulla ai- neisto pelkistetään ja luokitellaan etsimällä aineistosta analyysirungon mukaisia ilmauk- sia systemaattisesti (Janhonen – Nikkonen 2003: 32). Potilasohjeiden analysointiin käy- tettiin opinnäytetyössä arviointitaulukkoa, jonka avulla arvioitiin potilasohjeiden eri piir- teitä.
Teorialähtöinen sisällönanalyysi ja siinä käytettävä päättelyn logiikka yhdistetään usein deduktiiviseen päättelyn logiikkaan (Tuomi – Sarajärvi 2018: 110). Deduktiivisessa sisäl- lönanalyysissa analyysi muodostetaan teorialähtöisesti, jolloin analyysin luokittelu pe- rustuu johonkin aikaisempaan viitekehykseen, kuten aiempaan teoriaan tai viitekehyk- seen. (Tuomi – Sarajärvi 2009: 113.) Deduktiivisen päättelyn lähtökohtana on siis aina teoria tai teoreettiset käsitteet, joiden ilmenemistä aineistossa tarkastellaan (Janhonen – Nikkonen 2003: 24). Perusidea deduktiivisessa päättelyssä on totuuden säilyttäminen päättelyprosessin aikana (Tuomi – Sarajärvi 2018: 107). Sisällönanalyysin tueksi opin- näytetyöhön muodostettiin analyysitaulukko (Liite 1).
Opinnäytetyön aineiston analysointi aloitettiin valitsemalla analyysirunko, eli analyysitau- lukko (Liite 1), johon poimittiin ja sijoitettiin yläluokkaa kuvaavia ilmiöitä analyysirungon mukaisesti. Yläluokiksi valittiin 16 potilasohjeiden ulkoasun ja sisällön arvioinnin katego- riaa, jotka tukivat ohjeiden voimavaraistavien tekijöiden löytymistä. Yläluokiksi valittiin aiempaan tutkimusmateriaaliin perustuen ulkoasu, opetuksellisuus, sisältö, kieli ja ra- kenne, sekä luettavuus (Salanterä ym. 2005).
Luokittelun jälkeen aineisto kvantifioitiin, eli laskettiin, kuinka monta kertaa määritellyt yläluokkaa kuvaavat ilmiöt esiintyivät eri potilasohjeissa. Nämä luvut muutettiin taulu- kossa prosenttimääriksi. Kvantifioimalla tuotetaan määrällisiä tuloksia sanallisesti kuva- tusta aineistosta (Tuomi – Sarajärvi 2018: 121). Sisällönanalyysissa tuotetun luokittelun kvantifioinnilla saadaan lisänäkökulmaa analyysin tuloksiin, mutta se ei voi toimia tulkin- nan perustana (Janhonen – Nikkonen 2003: 35, 40). Kvantifioinnin jälkeen löydetyt tu- lokset kirjattiin ylös ja analysoitiin teoriapohjaiseen sisällönanalyysiin ja deduktiiviseen päättelyyn perustuen. Löydettyjen tulosten pohjalta potilasohjeisiin pyrittiin löytämään kehitysehdotuksia potilaita ja omaisia voimavaraistavasta näkökulmasta.
Potilasohjeiden luettavuuden analysointiin hyödynnettiin Wiion (1968, 1997) kehittämää laskukaavaa (Salanterän ym. 2005: 221 mukaan). Luettavuutta analysoitiin jokaisen oh- jeen sadan ensimmäisen sanan perusteella, ohjeiden otsikot pois lukien. Luettavuuden arviointi perustui ohjeissa käytetyiden sanojen pituuteen niin, että yli neljän tavun mittai- set sanat huomioitiin pitkinä sanoina. Käytetty laskukaava oli:
0,3 x _PITKÄÄ SANAA + 2,7 = _
Laskukaavan perusteella kerätyt tulokset jaettiin luettavuuden mukaan luokkiin 1,0- 12 välillä. Pienin luokka (1,0-5,9) tarkoittaa luettavuudeltaan helppoa tekstiä. Tästä seu- raava luokka (6,0-9,0) tarkoittaa luettavuudeltaan keskinkertaista tekstiä. Suurin mah- dollinen luokka (9,1-12) tarkoittaa luettavuudelta vaikeaa tekstiä. Tästä yli menevät tu- lokset (yli 12) tarkoittavat luettavuudelta erittäin vaikeaa tekstiä.
5 Tulokset
Tulokset on analysoitu tutkimuskysymyksen mukaan ja ne rakentuvat viiden eri teeman alle. Tuloksia on raportoitu ulkoasun, opetuksellisuuden, sisällön, kielen ja rakenteen, sekä luettavuuden mukaan. Potilasohjeiden (Liite 2) sisältöä analysoitiin vielä seitsemän eri osa-alueen mukaan, joihin kuuluu biofysiologinen, toiminnallinen, kognitiivinen, sosi- aalisyhteisöllinen, kokemuksellinen, eettinen, sekä taloudellinen alue.
Opinnäytetyössä analysoitiin potilasohjeita potilaita ja läheisiä voimavaraistavasta näkö- kulmasta. Työn analyysimuotona käytettiin mukailtua deduktiivista teorialähtöistä sisäl- lön analyysimenetelmää ja aineistoa analysoitiin taulukon avulla (Liite 1 Analyysitau- lukko). Potilasohjeisiin (Liite 2) viitataan tekstissä numeroin (1-4).
Aihe-alueiden sisällön määrä on vaihtelevaa, sillä kaikkia teemoja ei löydetty runsaasti potilasohjeista. Potilasohjeet (n=4) olivat samankaltaisia ja tulokset potilasohjeista myö- täilevät toisiaan. Tuloksien esittämisessä on käytetty tummennettua tekstiä analysoitu- jen yläluokkien tärkeimpien osa-alueiden korostamiseen, jotta työn tulokset ovat helposti löydettävissä.
5.1 Potilasohjeiden ulkoasu
Potilasohjeissa käytetyt kirjasintyypit ovat Arial (n=3) ja Calibri (n=1). Ohjeet on kirjoi- tettu kirjasinkoolla 11 (n=3) ja 12 (n=1). Ohjeissa (n=4) esiintyy värillistä ja lihavoitua tekstiä, mutta kursivoitua, harvennettua, alleviivattua tai muuten muutettua tekstin tyyppiä ei ohjeissa ole hyödynnetty. Värilliset ja lihavoidut osuudet tekstistä rajoittuvat lähes kaikissa ohjeissa vain pää- ja väliotsikoihin. Potilasohjeessa (n=1) on otsikoiden lisäksi myös tekstin joukossa lihavoituna joitain tärkeitä avainsanoja, kuten “aivovamma”
ja “komplikaatiot”, sekä omaisten tukihenkilönä toimivan henkilön yhteystiedot.
Kaikissa potilasohjeissa on käytetty niin pää- kuin väliotsikoita. Ohjeiden pääotsikot on erotettu ohjeen muusta tekstistä lihavoidulla tekstillä (n=4), isoilla kirjaimilla (n=3) ja vä- rillisellä tai osittain eri värisellä tekstillä (n=4). Pääotsikoiden pituudet vaihtelevat kolmen ja kahdeksan sanan välillä. Potilasohjeissa (n=2) on pääotsikossa sulkujen sisälle lisätty otsikon kuvaaman vamman lääketieteellinen termi.
Väliotsikoita on hyödynnetty kaikissa ohjeissa ja niiden määrä vaihtelee viidestä kah- teentoista. Käytetyt väliotsikot ovat selkeitä ja tiedottavia. Ne on erotettu muusta tekstistä lihavoinnin (n=4), värillisen tekstin (n=4) ja isomman fonttikoon (n=1) avulla. 75 %:ssa potilasohjeista esiintyvät useat samat tai samantyyliset väliotsikot, kuten “Liikunta” (n=2) tai “Liikkuminen” (n=1), “Hygienia” (n=2), “Lääkehoito” (n=1) tai “Lääkitys” (n=2), sekä
“Vertaistuki” (n=2). Väliotsikot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, yhdestä kolmeen sanan mittai- sia. Yhdessä potilasohjeessa (4) väliotsikot eroavat muista ohjeista. Ohjeen väliotsikoita ovat muun muassa ”Tapaturma-asema”, “Tehovalvontaosasto” ja “Potilaan minäkuva”.
Suurin osa väliotsikoista on yhden tai kahden sanan mittaisia. Pisin ohjeissa käytetty väliotsikko on “Mahdolliset myöhäisvaikutukset toipumisvaiheessa kotona tai jatkohoi- dossa”.
Kappaleet on jaoteltu kaikissa ohjeissa selkeästi väliotsikoiden alle. Kappaleiden pituu- det vaihtelevat kahden ja yhdeksän lauseen välillä. Yhden potilasohjeen (4) kappaleet ovat selkeästi pidempiä kuin muissa ohjeissa (1, 2, 3). Potilasohjeissa (n=3) kappaleet on myös jaoteltu suurimmaksi osaksi niin, että yhden väliotsikon alla on vain yksi kappale tekstiä. Yhdessä potilasohjeessa (4) on muista poiketen yhden väliotsikon alla pääosin useampi kuin yksi kappale tekstiä.
Potilasohjeiden teksti on pääosin virheetöntä ja selkeää. Joitain sanojen taivutukseen ja lauserakenteisiin liittyviä virheitä löytyy kuitenkin potilasohjeista (n=2). Esimerkiksi poti- lasohjeessa (3) on lause:
“Endovasculaarisessa hoidossa eli embolisaatio, täytetään aneyrusma platinalangoilla (koileilla)”
,jossa sanan “embolisaatio” taivutus on virheellinen. Toinen epäselvä lauserakenne po- tilasohjeista (1) löytyy lauseesta:
“15 % SA-vuodoista, ei vuotokohtaa löydetä ja aiheuttajaksi katsotaan hyvin pieni aivo- valtimo, niin sanottu perforantti.”
Havainnollistavia kuvioita tai taulukoita ei esiinny yhdessäkään analysoitavassa oh- jeessa. Yhdessä potilasohjeessa (4) on hyödynnetty kolmea neurokirurgian klinikalla otettua kuvaa. Näistä kuvista yksi on ohjeen kansilehdellä ja kaksi eri kohdissa ohjetta tekstin joukossa. Kuvissa esiintyy neurokirurgian klinikan henkilökuntaa suorittamassa hoitotoimenpiteitä ja avustamassa potilasta liikkumisessa.
5.2 Potilasohjeiden opetuksellisuus
Yksi potilasohjeiden arviointikriteereistä on opetuksellisuus. Opetuksellisuuden alue kä- sittää sen kenelle potilasohje on suunnattu, mitä potilasohje sisältää, sekä kuvailtuja esi- merkkejä liittyen potilasohjeen aiheeseen. Opetuksellisuudessa kuvataan potilaan toi- mintaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja kuinka hoidon toteutumista seurataan. Potilasoh- jeissa tulisi olla annettuna yhteystiedot ja sekä kerrottu, kuinka potilas voi olla yhteydessä halutessaan. Opetuksellisessa alueessa aiheet on esitelty pääkohdittain. Potilasohjeissa aihealueet on esitetty omina pääkohtina, selkeästi väliotsikoiden avuin. Väliotsikon alla on kuvattu vain väliotsikossa mainittua aihetta. Analysoidut potilasohjeet ovat ohjaavia ja neuvovia.
Analysoitujen potilasohjeiden (n=4) yläotsikossa on ilmoitettu, kenelle potilasohje on suunnattu, kuten ”Kotihoito-ohje SAV-ei aneurysma potilaalle (non-aneurysmaattinen sav)”. Vain yhdessä (n=1) potilasohjeessa kerrotaan potilasohjeen sisältö ennen aihee- seen paneutumista. Muiden (n=3) potilasohjeiden alussa selitetään sairauden kuva.
Sairauteen ja sairauden hoitoon liittyviä esimerkkejä ei ole yhtä potilasohjetta lukuun ottamatta hyödynnetty. Potilasohjeessa (n=1) kohdassa ”alkoholi ja tupakointi” on an- nettu esimerkki kohtuullisesta alkoholin käytöstä toipilasaikana. Potilasohjeissa (n=2) esimerkkeihin voidaan ajatella kuuluvan myös komplikaatio-oireet, joita potilas voi kokea toimenpiteen jälkeen.
Potilasohjeissa (n=2) annetaan ohjeita koskien jatkohoitotoimenpiteitä. Yhdessä poti- lasohjeessa hoidonseuranta ohjeistettiin jälkitarkastusaikana, ”jälkitarkastusaika, oh- jeessa tai ilmoitetaan kotiin ja toisessa potilasohjeessa kerrotaan jälkitarkastusajan ajan- kohdan selviävän kotiutuksen yhteydessä. Toisessa potilasohjeessa on ompeleiden poistolle varattu kohta, johon hoitohenkilö voi kirjata ompeleiden poiston ajankohdan.
Kaikista potilasohjeissa (n=4) löytyy yhteystiedot potilasohjeiden lopusta. Potilasoh- jeissa on neuvottu ottamaan yhteyttä, jos jokin asia sairauteen liittyen mietityttää poti- lasta. Potilasohjeissa (n=2) on kuvattu, milloin potilaan on välttämätöntä ottaa yhteyttä hoitoa antaneeseen osastoon. Potilaan on välttämätöntä ottaa yhteys hoitaneeseen ta- hoon, jos ilmenee komplikaatioita, kuten vuotoa haavakohdasta.
5.3 Potilasohjeiden sisältö
Potilasohjeiden sisältöä analysoitiin voimavaraistavan tiedon alueiden mukaisesti. Niihin kuuluvat biofysiologinen, toiminnallinen, kognitiivinen, sosiaalisyhteisöllinen, kokemuk- sellinen, eettinen, sekä taloudellinen alue.
Kognitiivisuudella tarkoitetaan osa-aluetta, jolla potilas tuntee tietävänsä asiasta tar- peeksi, omaavansa tiedon, sekä ymmärtävänsä asiat. Kognitiivisuuden osa-alue oli en- nen erillinen, oma osa-alueensa. Nykyään ajatellaan kaikkien osa-alueiden olevan kog- nitiivisia alueita, joten sitä ei käsitellä tässä työssä erikseen.
5.3.1 Biofysiologinen alue
Biofysiologisella alueella potilaan voimavaroja lisätään auttamalla potilasta tuntemaan omat fyysiset oireensa ja tuntemuksensa. Potilaalle tarjottu tieto hänen sairaudestaan, sen fysiologiasta ja anatomiasta, sairauteen liittyvistä oireista ja kivusta, sekä sairauden hoidosta ja tutkimuksista, tukee potilaan ymmärrystä uudessa ja usein äkillisessä elä- mänmuutoksessa.
Jokaisen neljän ohjeen alussa on kuvattu lyhyesti sairaus tai vamma, josta potilas kärsii, sekä sen korjaamiseksi tehty toimenpide. Potilasohjeissa (n=3) mainitaan myös lyhyesti fyysinen kipu, jota potilas voi kokea leikkauksen jälkeen. Kivun luonnetta tai voimak- kuutta ei kuvailla ohjeissa tarkemmin.
Osa potilasohjeista (n=3) on kotihoito-ohjeita, ja niissä kuvataan erilaisia huomioitavia tekijöitä sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Ohjeissa oireiden kuvailu keskittyy toipumi- seen liittyvien oireiden seurantaan. Korkean verenpaineen aiheuttamia oireita on kuvattu potilasohjeissa (n =2), kuten myös toimenpiteen jälkeistä päänsärkyä ja sen pahenemi- seen liittyviä oireita. Potilasohjeessa kerrotaan mahdollisesta mielialojen vaihtelusta, mitä vakavasta sairaudesta toipuminen voi aiheuttaa. Lisäksi potilasohjeiden (2, 4) lo- pussa on ranskalaisia viivoja hyödyntäen lueteltu oireita, joiden ilmaantuessa tulee ottaa
yhteyttä osastolle. Ohjeissa (1, 3) osastolle yhteydenottoa vaativat oireet on kerrottu muun tekstin joukossa “Lääkitys” ja “Haavan paraneminen” väliotsikoiden alla. Yhdessä potilasohjeessa (4) oireita käsitellään muita ohjeita suppeammin. Ohjeessa on lueteltu mahdolliset myöhäisvaikutukset vakavan aivovamman saaneella potilaalla, sekä komp- likaatiot, joiden ilmaantuessa tulee olla yhteydessä lääkäriin.
Hoitoihin ja tutkimuksiin liittyvät asiat tulevat esiin kaikissa potilasohjeissa. Potilasoh- jeissa (n=3) on varattu tilaa juuri kyseisen potilaan diagnoosin, toimenpiteen, leikanneen ja hoitaneen lääkärin, sekä kotiuttaneen hoitajan tietojen kirjoittamiselle. Potilasohjeessa (2) on varattu tilaa myös potilaan jatkohoitoon, kuten ompeleiden poistoon ja lääkityksen aloittamiseen liittyvien päivämäärien kirjoittamiseen. Potilasohjeessa (4) hoitoa ja tutki- muksia käsitellään yleisemmällä tasolla kuvaamalla aivovammapotilaan tyypillistä hoito- polkua sairaalasta saapumisesta kotiutumiseen asti. Ohjeessa kuvataan esimerkiksi, millaisten hoitotoimenpiteiden avulla aivovammapotilaan vointia seurataan vuodeosas- tolla.
Potilasohjeissa tarjotaan potilaalle tietoa hänen sairautensa fysiologiasta ja anatomi- asta. Jokaisen potilasohjeen alussa on lyhyt kappale, jossa kuvataan sairauden tai vam- man synty ja tehty toimenpide. Potilasohjeissa (n=2) kerrotaan myös verenpaineen osal- lisuudesta sairauden syntyyn, sekä korkean verenpaineen oireista.
5.3.2 Toiminnallisuus potilasohjeissa
Toiminnallisella sisällöllä tarkoitetaan miten potilas voi toimia oman hoitonsa suhteen, ennen hoitoa, hoidon aikana ja tämän jälkeen. Toiminnallisuudella tarkoitetaan miten ei tule toimia, mutta myös miten voi auttaa itseään. Toiminnallisuus tuo potilaalle tunnetta omasta hallinnasta. Hallinnan tunne lisää potilaan voimavaroja. Kolmessa ohjeessa on toiminnallista sisältöä. Kaikissa potilasohjeessa (n=4) toiminnallisuus näkyy siinä, kuinka potilaan tai omaisen tulee toimia sairaalahoidon tai toimenpiteen jälkeen. Toiminnallista sisältöä potilasohjeissa on hygienia-, liikunta-, sukupuolielämä- ja ruokavalio-ohjaus. Al- koholin ja nikotiinituotteiden käytön vähentäminen on huomioitu potilasohjeissa toipu- mista edistävänä toiminnallisuutena. Kolmessa neljästä potilasohjeesta kerrotaan ver- taistuen mahdollisuudesta.
Potilasohjeissa (n=2) on kehotettu potilasta ottamaan hoitaneeseen osastoon yhteyttä, jos toimenpiteen jälkeisiä komplikaatiota ilmenee. Potilasohjeissa toimenpiteen jälkeiset komplikaatiot on asetettu otsikoiden alle:
”Mahdolliset myöhäisvaikutukset toipumisvaiheessa kotona tai jatkohoidossa” (Otsikko 1). Toisen potilasohjeen otsikko kehottaa suoraan ottamaan yhteyttä: ”Ottakaa yhteyttä suoraan osastolle jos…” (Otsikko 2). Potilasohjeessa (Otsikko 1) mainitaan jälkikompli- kaatioiden riskin olevan hyvä tiedostaa.
Kehottaminen yhteydenottoon jälkikomplikaatioihin liittyvien oireiden ilmaantuessa on osa potilaan omaa toiminnallisuutta. Toiminnallisuuden tarkoitus on lisätä potilaan tun- netta oman hoitonsa hallinnasta ja tämä lisää potilaan omia voimavaroja hoitojakson ai- kana. Potilasohjeessa, joka on suunnattu omaisille, on ohjeita potilaan tukemisesta ja tärkeiden asioiden muistiin kirjoittamisesta. Omaisille suunnattu potilasohje ei lisää poti- laan omaa toiminnallisuutta. Omaiselle suunnattu potilasohje edistää potilaan omaisen voimavaraistumista toipilasaikana.
5.3.3 Sosiaalis-yhteisöllisyys
Ihminen on osa omaa lähipiiriään ja näin ollen myös kokee olevansa jonkin sosiaalisen ryhmän jäsen. Sosiaalis-yhteisölliseen osa-alueeseen kuuluu kokemus siitä, ketkä hoi- tavat, miten potilas itse kykenee toimimaan ja vaikuttamaan esimerkiksi töissä tai kotona, suhteet omaisiin ja kivun tuntemukset rajoittavana tekijänä elämässä.
Potilasohjeissa sosiaalis-yhteisöllisyyden osa-alue näkyy jollain tavoin kaikissa potilas- ohjeissa (n=4). Ohjeissa (n=3) potilaalle on annettu tietoa häntä hoitaneista henki- löistä. Ohjeissa on varattu tilaa osioille, joihin voi kirjoittaa potilasta hoitaneen (n=2) ja leikanneen lääkäreiden (n=3), sekä kotiuttaneen hoitajan (n=3) nimet.
Sukupuolielämän aloittamiseen annetaan ohjeita potilasohjeissa (n=2) ”Sukupuolielämä”
väliotsikon alla. Ohjeissa kerrotaan, että rajoituksia ei ole ja oman voinnin mukaan ete- neminen on sallittua. Lisäksi korostetaan läheisyyden ja keskustelun merkitystä ahdis- tavien tunteiden käsittelyn apuna.
Potilaan tuntema kipu otetaan esiin potilasohjeissa (n=3), mutta kivusta aiheutuvia ra- joittavia tekijöitä elämässä ei ohjeissa käsitellä. Töihin paluusta kerrotaan potilasoh- jeessa 2 “Jälkitarkastusaika” -otsikon alla lauseella
“Työhön voitte palata sairausloman päätyttyä, jos vointinne tuntuu hyvältä.”
Tämän lisäksi potilasohjeissa (n=2) töihin paluuta sivutaan kertomalla sairaslomatodis- tuksen kirjoittamisesta otsikon “Taloudelliset asiat, sairasloma ja kuntoutus” alla. Töihin paluun mahdollisesta toteutumisesta ei kuitenkaan anneta näissä ohjeissa sen enempää tietoa.
5.3.4 Kokemuksellisuus
Kokemuksellisella osa-alueella potilaan voimavaraistumista tukee kyky hyödyntää omia aiempia hoito- ja terveyskokemuksia niin, että potilas pystyy niiden avulla hallitsemaan nykyistä terveysongelmaansa. Kokemukset voivat liittyä kivun kokemiseen ja aiempiin niin sairaalassa kuin muussa elämässä saatuihin kokemuksiin, sekä tunteisiin ja erilaisiin selviytymiskeinoihin.
Potilasohjeissa kokemuksellisuuden osa-aluetta ei ole juurikaan hyödynnetty. Ohjeissa ei viitata potilaan aiempiin sairaalassa tai muuallakaan elämässä saatuihin kokemuk- siin, jotka voisivat tukea potilasta tai omaisia uudessa aivovamman jälkeisessä elämän- tilanteessa.
Potilaan kokemuksellisuutta tuetaan tunteiden osalta potilasohjeissa (n=2) otsikon “Mie- liala” alla. Potilaalle kerrotaan mielialojen vaihtelun, ärtyneisyyden ja itkuisuuden kuulu- van osaksi toipumista vaikeasta sairaudesta. Potilaalle annetaan myös selviytymiskei- noja masennuksesta toipumiseen. Näitä ovat ohjeet masennuksen tunnistamiseen, sekä sen lääkkeelliseen hoitamiseen.
Muita selviytymiskeinoja ohjeissa tarjotaan “Sukupuolielämä” otsikon alla (n=2). Oh- jeissa kerrotaan läheisyyden ja keskustelun auttavan ahdistavien kokemusten käsitte- lyssä. Potilasohjeissa (n=2) kerrotaan vertaistuen mahdollisuudesta. Potilas voi itse ha- keutua etsimään vertaistukea esimerkiksi aivotalo.fi verkkosivuston kautta.
Potilasohjeessa (4) otsikon ”Potilaan minäkuva” alla käsitellään potilaan trauman käsit- telyn keinoja ja sairaudesta selviämistä. Potilasohjeessa kerrotaan potilaan minäkuvan mahdollisista muutoksista ja stressin aiheuttamasta paineesta. Luonteenpiirteillä on tär- keä merkitys potilaan selviytymisessä. Potilasohjeessa kehotetaan tekemään mielek- käitä, potilaalle tärkeitä asioita oman jaksamisen mukaisesti.
5.3.5 Eettisyys
Eettisellä osa-alueella potilaan voimavaraistumista pyritään tukemaan saamalla potilas tuntemaan, että häneen kohdistuvan hoidon motiivi on hänen parhaakseen. Hoito on potilaslähtöistä ja hoidettava potilas yksilönä ainutlaatuinen. Potilaan koskemattomuutta, ihmisarvoa ja oikeuksia kunnioitetaan, ja inhimillisyys, kuten kivun sietäminen, huomioi- daan hoitotyössä.
Kaikissa potilasohjeissa näkyy jonkin verran eettisten voimavarojen hyödyntämistä. Po- tilaan ainutlaatuisuus huomioidaan ohjeessa (2) vapaalle tekstille jätetyillä riveillä
“Muuta huomioitavaa” väliotsikon alla. Riveille on mahdollista kirjoittaa juuri kyseisen po- tilaan hoitoon ja toipumiseen liittyviä ohjeita. Potilasohjeessa (1) tuetaan potilaan yksilöl- lisyyttä heti ohjeen alussa “Sairaalahoidon jälkeen” otsikon alla lauseella:
“Jokainen SAV-potilas on yksilö, jokaisella on omat lähtökohtansa vakavasta sairau- desta selviytymiseen.”
Potilasohjeessa (3) samantapainen lause esiintyy “Toimenpiteen jälkeen” -otsikon alla:
“Jokainen potilas on yksilö, jokaisella on omat lähtökohtansa vakavasta sairaudesta sel- viytymiseen”.
Potilasohjeessa (4) huomioidaan yksilön ainutlaatuisuus “Potilaan minäkuva” -otsikon alla. Ohje muistuttaa jokaisen yksilöllisistä valmiuksista käsitellä traumaa, sekä ohjaa omaisia tekemään potilaan omat voimavarat huomioon ottaen hänelle tärkeitä ja mielek- käitä asioita.
Potilaan oikeuksia ja koskemattomuutta ei ole ohjeissa huomioitu. Myöskään salas- sapitoon liittyviä tekijöitä ei löydy ohjeista.
5.3.6 Taloudellisuus
Taloudellisen osa-alueen merkitys on potilaan oma kokemus taloudellisesta selviämi- sestään. Taloudellisen osa-alueen sisältöön lukeutuvat sairaalamaksut, sairauskorvauk- set, sairauspäiväraha, maksukatto, sairasloma asiat ja kivunhoidon kustannukset. Ta- loudellinen selviäminen kasvattaa potilaan varmuutta omasta pärjäämisestään.
Taloudellinen osa löytyy osasta potilasohjeista (n=3). Potilasohjeessa (4) ei käydä läpi taloudellisia seikkoja, vaan ohjataan potilaan omaista. Potilasohjeissa (n=2) taloudelli- suus löytyy omana kappaleena, “taloudelliset asiat, sairasloma ja kuntoutus” -väliotsikon alta. Potilasohjeissa kerrotaan mahdollisuudesta keskustella sosiaalityöntekijän kanssa talousasioista, jos nämä asiat potilasta mietityttävät. Potilasohjeessa kerrotaan mahdol- lisuudesta kirjoittaa todistus asioiden hoitoa varten. Ohjeeseen on lisätty verkko-osoitteet potilaan omaa mielenkiintoa tukien. Verkko-osoitteet ovat kela.fi ja aivovammaliitto.fi.
Talouden osa-alueeseen kuuluu myös sairasloma, josta potilasohjeissa (n=3) kerrotaan potilaalle. Tarvittavan kuntoutuksen tukemiseen on annettu ohjeet. Potilasohjeissa (n=2) kerrotaan, kuinka on mahdollista saada esimerkiksi sairauspäivärahaa tai kuntoutustu- kea.
5.4 Potilasohjeiden kieli ja rakenne
Potilasohjeiden (n=4) sävy on kauttaaltaan neuvovaa ja ohjaavaa. Ohjeissa ei käytetä käskymuotoa, vaan potilaalle annettavat ohjeet on esitetty esimerkiksi muodossa “tulee pitää kuivana”, “on vältettävä” ja “on hyvä muistaa”. Tiukasti kielletyt asiat, kuten autolla ajo, on tekstissä ilmoitettu selkeästi muodossa “on kielletty”. Potilasohjeessa (4) on neu- vovaa ja ohjaavaa tekstiä vähemmän, sillä ohje keskittyy kuvaamaan aivovammapoti- laan hoitopolkua. Ohjeessa on kuitenkin käytetty myös ohjaavaa sävyä, kuten esimer- kiksi “omaisille pyritään”, “olisi hyvä kirjoittaa” ja “on tärkeää pyrkiä”.
Potilasohjeet (n=4) alkavat johdantokappaleella, jossa esitellään kyseisen ohjeen poti- lasryhmää koskeva sairaus sekä tehty toimenpide. Potilasohjeessa (4) johdantokappale käsittelee aivovammoja yleisemmällä tasolla, kun muut ohjeet (1, 2, 3) keskittyvät johon- kin tiettyyn vammaan. Ohjeiden (n=4) lopussa ei ole erikseen yhteenvetoa potilasohjei- den sisällöstä. Jokaisessa ohjeessa ohjeen pääasia erottui selkeästi. Ohjeiden otsi- koista käy heti ilmi ohjeen kohderyhmä ja aihe, jota käsitellään kussakin osiossa.
Potilasohjeet ovat rakenteeltaan johdonmukaisia. Potilasohjeet (n=3) alkavat johdan- nolla, minkä jälkeen seuraa lyhyt kappale (n=2), jossa kerrotaan potilaalle sairaalan jäl- keisistä hoidon tavoitteista. Tämän jälkeen ohjeet etenevät suoraan hoito-ohjeisiin, jotka on esitetty vaihtelevassa järjestyksessä. Potilasohjeet (1, 3) alkavat potilasta ajatellen loogisessa aikajärjestyksessä otsikoilla “Sairaalahoidon jälkeen” ja “Toimenpiteen jäl- keen”. Potilasohje (2) sen sijaan alkaa suoraan otsikolla “Haavan paraneminen”. Potilas- ohje (4) on esitetty kronologisessa järjestyksessä aivovammapotilaan hoitopolkua seu- raten tapaturma-asemalta leikkauksen jälkeiseen vuodeosastohoitoon. Ohjeen lopussa
annetaan tietoa omaisten tukemiseen ja komplikaatioihin liittyvistä asioista. Kaikki poti- lasohjeet (n=4) päättyvät osaston yhteystietoihin ja ohjeisiin palautteen antamisesta. Oh- jeiden lopussa (n=3) tarjotaan myös tietoa Aivotalon tarjoamista palveluista, joihin potilas tai omainen voi itsenäisesti tutustua verkossa.
Potilasohjeet (n=4) on kirjoitettu pääosin passiivissa. Ohjeista löytyy myös kohtia, joissa potilasta tai omaisia puhutellaan suoraan aktiivimuodossa. Esimerkiksi kohdissa “sai- raalasta päästyänne”, “uida ja saunoa voitte” ja “suihkussa voitte käydä normaalisti”. Ak- tiivi- ja passiivimuodot kuitenkin vuorottelevat kaikissa ohjeissa. Potilasohjeissa käytetyt lauseet ovat suurimmaksi osaksi lyhyitä ja ytimekkäitä. Pitkiä ja monimutkaisia lausera- kenteita on vältetty.
Analysoitavissa potilasohjeissa (n=4) esiintyi lääketieteellisiä, vierasperäisiä ja am- mattisanoja. Suurin osa vieraista sanoista on määritelty välittömästi ennen tai jälkeen sanan niin, että potilasohjetta lukeva potilas tai omainen voi vaivatta ymmärtää sanan merkityksen. Esimerkkejä ohjeissa käytetyistä vierasperäisistä sanoista ja niiden määri- telmistä ovat muun muassa sana trepanaatio, joka tarkoittaa toimenpidettä. Kyseinen sana on selitetty potilasohjeessa. Vierasperäisiä sanoja, joita ei ole määritelty, löytyy myös ohjeista. Esimerkiksi potilasohjeen (3) pääotsikossa on käytetty sanaa “embolisaa- tio”. Sanalle on annettu selitys ohjeen johdannon lopussa, mutta selityksessä käytetään myös vierasperäisiä sanoja:
“Endovasculaarisessa hoidossa eli embolisaatio, täytetään aneyrusma platinalangoilla (koileilla).”
Ohjeessa (3) käytetään sanaa “aneyrusma” useaan otteeseen pääotsikosta lähtien, ja vasta ohjeen puolivälissä käytetään aneyrusmasta maallikolle tutumpaa termiä “aivoval- timopullistuma”. Ohjeessa (3) käytetään myös termiä “rtg-läpivalaisu”, jossa sana “rönt- gen” on lyhennetty muotoon “rtg”.
5.5 Potilasohjeiden luettavuus
Potilasohjeiden luettavuutta analysoitiin ohjeiden 100 ensimmäisen sanan pituuden mu- kaan. Yli neljän tavun sanojen esiintyminen tekstissä vaikutti tekstin luettavuuteen hei- kentävästi.
Potilasohjeiden tulokset luettavuuden osalta olivat:
5,4 (Potilasohje 2) 8,1 (Potilasohje 1) 8,4 (Potilasohje 3) 11,7 (Potilasohje 4)
Analyysin mukaan ohjeissa oli käytetty luettavuudeltaan helppoa tekstiä (2) (tulos välillä 1,0-5,9), keskinkertaista tekstiä (1, 3) (tulos välillä 6,0-9,0) ja vaikeaa tekstiä (4) (tulos 9,1-12). Luettavuudeltaan erittäin vaikeaa tekstiä ei esiintynyt yhdessäkään analysoita- vista ohjeista (tulos yli 12).
6 Pohdinta
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa ja analysoida aivovammapotilaiden hoitotyössä käytettäviä potilasohjeita. Tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia potilasoh- jeita aivovammapotilaan hoitotyössä hyödynnetään ja kuinka voimavaraistavat tekijät oli otettu huomioon potilasohjeissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tuloksia, joiden avuin potilasohjeita on mahdollista kehittää tarpeita vastaaviksi kokonaisuuksiksi.
Opinnäytetyön tutkimuskysymys oli: ”Miten aivovammapotilaan hoitotyössä hyödynne- tyissä potilasohjeissa on otettu huomioon voimavaraistavat tekijät?” Opinnäytetyössä et- sittiin deduktiivisen sisällönanalyysin avulla voimavaraistavia tekijöitä, jotka on avattu tu- losten tarkastelu osiossa.
Analysoitavia potilasohjeita kertyi yhteensä neljä kappaletta. Analysoitavan materiaalin suppean määrän vuoksi opinnäytetyön tulokset kertovat vain neurokirurgian klinikalla käytettävien potilasohjeiden voimavaraistavista tekijöistä, eikä niitä voi hyödyntää vas- taamaan minkään muun yksikön tai erikoisalan käyttämiä potilasohjeita. Opinnäytetyön analysoinnissa hyödynnetyt potilasohjeet ovat niin ulkoasultaan kuin suurelta osalta si- sältöä samankaltaisia.
Potilasohjeiden keruu osoittautui haasteelliseksi, tutkimuslupien saamisen vuoksi. Tutki- muslupa prosessi itsessään kesti odotettua pidemmän aikaa. Lupien hyväksynnän ai- kana käytettiin jäljelle jäänyt aika teoriapohjan vahvistamiseen, sekä opinnäytetyön eet-
tisen pohjan, sekä luotettavuuden tarkasteluun. Opinnäytetyön ongelmatilanteissa koet- tiin tärkeäksi opinnäytetyön ohjaajan tuki, jota työn teon aikana oli mahdollista saada aina tarvittaessa. Opinnäytetyössä pyrittiin hyvään tulokseen ja arvosanaan. Ohjaajan tuen lisäksi työskentelyä helpottavaksi tekijäksi koettiin tekijöiden välinen hyvä kommu- nikaatio ja opinnäytetyön mutkaton tekeminen. Työtä laadittiin etätyöskentelynä, sekä yhdessä kasvotusten. Opinnäytetyöprosessin aikana pidettiin myös yhteisiä ohjausta- paamisia, jotka koettiin hyödyllisiksi työn etenemisen kannalta.
Opinnäytetyön teko aloitettiin syksyllä 2018 ja päätettiin keväällä 2019 raportoitiin. Työs- kennellessä pysyttiin aikataulussa ja työ saatiin toteutettua, kuten suunnitelma vai- heessa oli suunniteltu.
Aiheena potilasohjeet oli kiinnostava, sillä lähes kaikki ovat potilaan roolissa, jossain vai- heessa elämää. Potilasohjeet ovat korvaamaton tuki, kun sairaus tai tapaturma yllättää.
Hoitotyössä potilaskohtaamiset jäävät lyhyiksi, jolloin kirjallisen potilasohjeen hyöty kas- vaa suuresti. Kirjallisen potilasohjeen avulla potilas pystyy palaamaan ohjeisiin rauhassa omalla ajallaan sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
6.1 Eettisyys
Ohjauksen etiikka on keskeinen osa hoitotyön etiikkaa. Miten tukea potilaiden voimava- roja ja autonomiaa, ja potilaiden oikeutta saada totuudenmukaista tietoa terveyteensä ja hoitoonsa liittyvissä asioissa ohjauksen avulla, ovat eräitä ohjauksen etiikkaan liittyviä peruskysymyksiä. Voimavaroja tukevassa ohjauksessa tärkeänä eettisenä kysymyk- senä voidaan pitää potilaan oman vastuun ja ammattilaisen vastuun välisen suhteen luonnetta. (Hupli ym. 2012: 3-4.) Opinnäytetyötä tehdessä tulee ottaa huomioon, että aineisto on kerätty ja hyödynnetty sairaanhoitajan eettisiä ohjeita noudattaen. Tutkimuk- sen tekijällä on vastuu tieteellisen toiminnan noudattamisesta, sekä tutkimuksen rehelli- syydestä ja siitä, että tutkimustyö on vilpitön. (Tuomi – Sarajärvi 2009: 133.)
Opinnäytetyötä tehdessä on noudatettu hyvää tieteellistä käytäntöä. Hyvä tieteellinen käytäntö perustuu Suomen Akatemian tutkimuseettisiin ohjeisiin. Vastuu käytännön nou- dattamisesta on opinnäytetyön tekijöillä, sekä opinnäytetyön ohjaajalla (Tuomi – Sara- järvi 2009: 133). Opinnäytetyötä varten tarvittiin tutkimuslupa. Tutkimuslupaa haettiin HUS:n tutkimuslupalautakunnalta.
Tiedonantajan vapaaehtoisuus, tämän henkilöllisyyden suojaaminen ja luottamukselli- suus ovat tärkeitä eettisiä periaatteita laadullisessa tutkimuksessa. Tiedonantajien ja tut- kijan väliseen suhteeseen tulee myös kiinnittää huomiota, ja tiedonantajan vahingoitta- mista omalla tutkimuksellaan on tärkeää välttää. (Janhonen – Nikkonen 2003: 39). Opin- näytetyössä ei hyödynnetty potilaskohtaista aineistoa tai käsitelty potilastietoja. Opinnäy- tetyön tutkimusaineistona hyödynnettiin Helsingin ja uudenmaansairaanhoitopiirin poti- lasohjeita, joita käytetään aivovammapotilaiden hoitotyössä.
6.2 Luotettavuus
Opinnäytetyö tehtiin hyvän tieteellisen käytännön mukaan. Hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti tehdyt tutkimukset ovat luotettavia ja tulokset uskottavia. Hyvän tieteellisen käytännön mukaan tehdyt tutkimukset ovat eettisesti hyväksyttäviä. Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu myös tehdä työ huolellisesti, ilman vilppiä. Hyvän tieteellisen käytän- nön loukkauksia ovat vilppi ja piittamattomuus. Vilppi voidaan jakaa neljään omaan ala- kategoriaan, johon kuuluvat sepitys, tehtyjen havaintojen vääristely, plagiointi, sekä anastaminen. Piittaamattomuuteen kuuluu työssä käytettyjen muiden lähteiden tutkijoi- den tai tekijöiden tekemien töiden vähättely, sekä huonosti toteutetut lähdemerkinnät.
Tulosten huolimaton raportointi, sekä tutkimusaineistojen huono, huolimaton säilytys kuuluvat piittaamattomuuden alakategoriaan. Myös itsensä plagiointi ja tiedeyhteisön harhaan johtaminen on hyvän tieteellisen käytännön laiminlyöntiä. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012: 6-9.) Opinnäytetyössä on noudatettu hyvää tieteellistä käytäntöä tukemalla löydetty ja käytetty tieto lähdeviitteiden ja lähdeluettelon avulla.
Opinnäytetyössä hyödynnetyt tietolähteet on merkattu huolellisesti lähdemerkinnöin.
Opinnäytetyö on tarkastettu Turnitin plagiointitarkastuksessa. Turnitin plagiointitarkastus varmistaa, että opinnäytetyön sisältö on tekijöiden omaa. Työ laitettiin Turnitin tarkastuk- seen kerran työtä tehdessä, sekä toistamiseen työtä palauttaessa.
Luotettavuus rakennetaan erilaisista tekijöistä. Opinnäytetyön luotettavuutta voi arvioida uskottavuuden, siirrettävyyden, riippuvuuden ja vahvistettavuuden kannalta. Opinnäyte- työssä on kuvattu, kuinka työtä on analysoitu. Uskottavuuteen vaikuttavia tekijöitä on tutkimuksen vahvuudet, sekä rajoitukset. Opinnäytetyön analyysin tukena on hyödyn- netty taulukkoa. (Kankkunen – Vehviläinen – Julkunen 2017: 197-198.)
