KIELTEISTÄ AFFEKTIA ILMAISEVAT KYSYMYSRAKENTEET JUHANI AHON, MINNA CANTHIN JA MAIJU LASSILAN
TEOSTEN DIALOGISSA
Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Suomen kieli
Pro gradu -tutkielma Sanna Räsänen Syyskuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Humanistinen osasto Tekijä – Author
Sanna Räsänen Työn nimi – Title
Kielteistä affektia ilmaisevat kysymysrakenteet Juhani Ahon, Minna Canthin ja Maiju Lassilan teosten dialogissa Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number
of pages
Finnish language Pro gradu -tutkielma x 23.9.2019 244
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
Tutkielmassa tarkastellaan kielteistä affektia ilmaisevia kysymysrakenteita kaunokirjallisuuden dialogissa. Tut- kimuksen kohteena ovat vuoropuheluiden paheksuvat lausumat, jotka ovat rakenteeltaan haku- tai vaihtoehtoky- symyksen muotoisia kysymyslauseita tai finiittiverbittömiä kysymysrakenteita. Tutkielmassa selvitetään, millai- silla kysymyskonstruktioilla kielteistä affektia on mahdollista esittää, millaisia merkityksiä ja tehtäviä paheksu- villa interrogatiivilauseilla on ja mitkä kielelliset tekijät lisäävät kysymysmuotoisten konstruktioiden affektisuut- ta ja puheenomaisuutta.
Aineistona ovat kolmen itäsuomalaisen kirjailijan, Juhani Ahon, Minna Canthin ja Maiju Lassilan teosten vuoropuhelussa esiintyvät paheksuvat kysymysrakenteet. Jokaiselta kirjailijalta tarkasteltavana on kaksi teosta:
Aholta Rautatie (1884) ja Juha (1911), Canthilta Työmiehen vaimo (1885) ja Kauppa-Lopo (1889) sekä Lassilal- ta Tulitikkuja lainaamassa (1910) ja Kilpakosijat (1913). Aineistoon kuuluu 432 kysymysmuotoista konstruktio- ta, joista 225 on hakukysymyksiä ja 207 vaihtoehtokysymyksiä. Tutkimuksen teoreettisina lähestymistapoina ovat keskustelunanalyysi ja konstruktiokielioppi.
Tutkielman tulokset osoittavat, että haku- ja vaihtoehtokysymykset ovat kielteisen asennoitumisen ilmai- semisessa lähes yhtä yleisiä. Hakukysymyksiä on noin 52 % ja vaihtoehtokysymyksiä noin 48 %. Affektiset hakukysymykset voidaan jakaa muodon ja merkityksen perusteella kolmeen pääryhmään: kielteistä väitettä im- plikoiviin (esim. Kukas lehmän hoitaa?), syytä kysyviin (esim. Mitä sinä siitä pihasta vahtaat?) ja päivitteleviin (esim. Mitä riivatun meteliä tämä tämmöinen on?). Niiden lisäksi paheksuviin hakukysymyksiin kuuluu tietoa hakevia (esim. Missä on kangas?), pohtivia ja episteemisen arvion tai päätelmän esittäviä (esim. Kuinka vanha jo liekään.), eksklamatiivisia (esim. Mikäs se on tuo lehtoinen vaara tuossa?) sekä retorisia kysymyksiä (esim.
Milloinkas sitä ei herroilla kestä?).
Vaihtoehtokysymykset voidaan jakaa myöntö- ja kieltomuotoisiin verbikysymyksiin sekä lausekekysy- myksiin. Affektiset verbikysymykset ovat kielteistä asennoitumista ilmaisevia lausekekysymyksiä yleisempiä:
verbikysymyksiä on noin 57 % ja lausekekysymyksiä noin 43 %. Verbikysymykset ovat jaettavissa moittiviin ja paheksuviin (esim. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua?), episteemisen arvion tai päätelmän esittäviin (esim. No te- kiköhän tuo märä moisen jutkun?), direktiivisiin (esim. Oletkos huutamatta siinä.), eksklamatiivisiin (esim. Ar- mahditko sinä minua, konna?) sekä retorisiin kysymysrakenteisiin (esim. Onko mies enää viisas.). Lausekeky- symyksistä yleisimpiä ovat partikkelilla (esim. Joko sinä alat taas?) ja substantiivilausekkeella (esim. Senkö pahaa elämää te täällä pidätte!) alkavat kysymysrakenteet.
Kysymyslauseiden kielteistä affektia lisääviä tekijöitä ovat affektinen sanasto, modaali-ilmaukset, partik- kelit, finiittiverbittömyys, toisto ja verbiloppuinen sanajärjestys. Nämä tekijät lisäävät myös kysymysten pu- heenomaisuutta. Monissa paheksuvissa kysymysrakenteissa esiintyy useita kielteistä affektia lisääviä kielellisiä keinoja.
Avainsanat – Keywords
kysymysrakenteet, affektisuus, puheenomaisuus, keskustelunanalyysi, konstruktiokielioppi
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty
Osasto – School School of Humanities Tekijä – Author
Sanna Räsänen Työn nimi – Title
Interrogative constructions that express negative affect in the dialogue of novels by Juhani Aho, Minna Canth and Maiju Lassila
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Finnish language Pro gradu -tutkielma x September 23rd 2019 244 Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
This thesis examines the interrogative constructions that express negative affect in the dialogue of literature. The subject of the study are the reproachful utterances of dialogues that are constructed as interrogative phrases in the form of constituent interrogatives or polar interrogatives or as interrogative constructions without a finite verb.
This thesis explores what kind of interrogative constructions can be used to express negative affect, what kind of meanings and functions reproachful interrogative sentences have, and which linguistic factors increase the affec- tivity and speech-likeness of interrogative constructions.
The material consists of reproachful interrogative constructions in the dialogue of novels by three Eastern Finnish authors, Juhani Aho, Minna Canth, and Maiju Lassila. This thesis examines two novels by each author:
Rautatie (1884) and Juha (1911) by Aho, Työmiehen vaimo (1885) and Kauppa-Lopo (1889) by Canth, and Tuli- tikkuja lainaamassa (1910) and Kilpakosijat (1913) by Lassila. The material contains 432 interrogative construc- tions of which 225 are constituent interrogatives and 207 are polar interrogatives. The theoretical approaches of the study are conversation analysis and construction grammar.
The results of the thesis indicate that constituent and polar interrogatives are almost equally common in expressing a negative stance. 52 % are constituent interrogatives and 48 % are polar interrogatives. Affective constituent interrogatives can be divided in three main groups based on form and meaning: those that imply a negative statement (e.g. Kukas lehmän hoitaa? ‘And who's looking after the cow?’), those that ask a reason (e.g.
Mitä sinä siitä pihasta vahtaat? ‘Why do you need to keep watching the yard?’), and those that complain (e.g.
Mitä riivatun meteliä tämä tämmöinen on? ‘What hellish noise is this?’). In addition to these, reproachful con- stituent interrogatives include questions that seek information (e.g. Missä on kangas? ‘Where's the fabric?’), questions that wonder or express an epistemic estimation or conclusion (e.g. Kuinka vanha jo liekään. ‘Who knows how old he is.’), exclamative questions (e.g. Mikäs se on tuo lehtoinen vaara tuossa? ‘What is that leafy hill over there?’), and rhetorical questions (e.g. Milloinkas sitä ei herroilla kestä? ‘When wouldn't the lords take their time?’).
Polar interrogatives can be divided in verb questions that are in affirmative or negative form and in clausal questions. Affective verb questions are more common than clausal questions that express a negative stance: 57 % are verb questions and 43 % are clausal questions. Verb questions can be divided in reproving and reproachful interrogative constructions (e.g. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua? ‘Can't one speak like a decent person?’), inter- rogative constructions that express an epistemic estimation or conclusion (e.g. No tekiköhän tuo märä moisen jutkun? ‘Well did that girl do the trick?’), directive interrogative constructions (e.g. Oletkos huutamatta siinä.
‘Can't you stop screaming there.’), exclamative (e.g. Armahditko sinä minua, konna? ‘Did you have mercy on me, you crook?’) and rhetorical interrogative constructions (e.g. Onko mies enää viisas. ‘I wonder if he has lost his marbles.’). The most common clausal questions are interrogative constructions that begin with a particle (e.g.
Joko sinä alat taas? ‘Now, do you need to start again?’) and that begin with a noun phrase (e.g. Senkö pahaa elämää te täällä pidätte! ‘What the disorder is here about!’)
Factors that increase the negative affect of interrogative phrases are affective vocabulary, modal expres- sions, particles, lack of finite verb, repetition and word order ending with a verb. These factors also increase the speech-likeness of questions. Many reproachful interrogative constructions include several linguistic ways that increase the negative affect.
Avainsanat – Keywords
interrogative constructions, affectivity, speech-likeness, conversation analysis, construction grammar
SISÄLLYS
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimusaihe ja -kysymykset
1.2 Interrogatiivisuus, affektisuus ja puheenomaisuus 1.3 Aineisto
1.4 Aineistolähteiden kirjallinen tausta
2 TEOREETTINEN TAUSTA JA TUTKIMUSMENETELMÄ 2.1 Konstruktioajattelu ja -kielioppi
2.2 Keskustelunanalyysi
3 KIELTEISTÄ AFFEKTIA ILMAISEVAT HAKUKYSYMYKSET 3.1 Kielteistä väitettä implikoivat hakukysymykset
3.1.1 Puheena olevaa asiaa kyseenalaistavat hakukysymykset 3.1.2 Moittivat hakukysymykset
3.1.3 ’Ei voi mitään’ ja ’ei kannata välittää’ -tyyppiset hakukysymykset 3.1.4 Puheena olevan asian mahdottomuutta ilmaisevat hakukysymykset 3.1.5 Mistä ~ kuka tietää -alkuiset hakukysymykset
3.1.6 Puolustelevat hakukysymykset
3.1.7 Mitä se x:ään kuuluu -alkuiset hakukysymykset 3.2 Syytä kysyvät hakukysymykset
3.2.1 Minkä tähden, miksi- ja mitä varten -alkuiset hakukysymykset 3.2.2 Mitä-alkuiset preesensmuotoiset hakukysymykset
3.2.3 Mitä-alkuiset imperfektimuotoiset hakukysymykset 3.2.4 Mitä-alkuiset finiittiverbittömät hakukysymykset 3.3 Päivittelevät hakukysymykset
3.3.1 Mikä ~ kuka x NP -alkuiset hakukysymykset 3.3.2 Kuinka-alkuiset hakukysymykset
3.3.3 Minkälainen- ja mikä-alkuiset hakukysymykset 3.4 Muut hakukysymykset
3.4.1 Tietoa hakevat hakukysymykset
3.4.2 Pohtivat ja episteemisen arvion tai päätelmän esittävät hakukysymykset 3.4.3 Eksklamatiiviset ja retoriset hakukysymykset
4 KIELTEISTÄ AFFEKTIA ILMAISEVAT VAIHTOEHTOKYSYMYKSET 4.1 Verbikysymykset
4.1.1 Myöntömuotoiset verbikysymykset
4.1.1.1 Episteemiset arvion tai päätelmän esittävät verbikysymykset 4.1.1.2 Eksklamatiiviset ja retoriset verbikysymykset
4.1.1.3 Moittivat ja paheksuvat verbikysymykset 4.1.1.4 Direktiiviset verbikysymykset
4.1.2 Kieltomuotoiset verbikysymykset
4.1.2.1 Moittivat ja paheksuvat verbikysymykset 4.1.2.2 Direktiiviset verbikysymykset
4.1.2.3 Episteemiset arvion tai päätelmän esittävät verbikysymykset 4.1.2.4 Eksklamatiiviset ja retoriset verbikysymykset
4.2 Lausekekysymykset
4.2.1 Partikkelialkuiset kysymykset 4.2.2 Pronominialkuiset kysymykset
4.2.3 Substantiivilausekkeella alkavat kysymykset 4.2.4 Adverbilla tai infinitiivillä alkavat kysymykset
5 KIELTEISTÄ AFFEKTIA JA PUHEENOMAISUUTTA LISÄÄVIÄ TEKIJÖITÄ KYSYMYSRAKENTEISSA
5.1 Affektinen sanasto 5.2 Modaali-ilmaukset 5.3 Partikkelit
5.3.1 Itsenäiset partikkelit 5.3.2 Liitepartikkelit 5.4 Finiittiverbittömyys 5.5 Toisto
6 LOPUKSI
LÄHTEET
1
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimusaihe ja -kysymykset
Yleensä vuorovaikutustilanteita luonnehtii pyrkimys säilyttää harmonia ja olla loukkaamatta keskustelukumppania. Toisinaan joudumme kuitenkin ristiriitaan toistemme kanssa. Keskus- telujen kiistatilanteita kielentutkijat ovat päässeet tutkimaan vain harvoin, sillä erimielisyyttä sisältävää aineistoa on tarjolla vähän (ks. esim. Forsberg 2019: 10). Riitaa tai lievempää eri- mielisyyttä esiintyy tavallisesti vain epävirallisissa keskusteluissa tuttavien kesken, eikä au- tenttista materiaalia tällaisista tilanteista tallennu kielentutkijoiden tarpeisiin. Poikkeuksena on Internetin keskustelupalstojen eripurainen kirjoittelu, jota on saatavilla lähes loputtomasti.
Verkkokeskustelu on kuitenkin tilanteena hyvin erilainen kuin kasvokkaiskeskustelu, sillä usein osanottajat eivät tunne toisiaan eivätkä ole tunnistettavissa.
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat kielteistä affektia osoittavat kysymysraken- teet kaunokirjallisuuden dialogissa. Tavoitteenani on etsiä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Millaisilla kysymyskonstruktioilla kielteistä affektia ilmaistaan?
- Millaisia merkityksiä ja tehtäviä affektisilla interrogatiivirakenteilla on?
- Millaiset kielelliset tekijät lisäävät kysymysrakenteiden kielteistä affektia ja pu- heenomaisuutta?
Kysymysrakenteiden affektista käyttöä on tutkittu suomen kielessä vähän. Interrogatii- vikonstruktioiden tunnepitoisia merkityksiä ovat käsitelleet Valma Yli-Vakkuri, Hannele Forsberg ja Maarit Berg. Yli-Vakkuri (1986) on tehnyt läpileikkauksen suomen lauseraken- teiden toissijaisesta käytöstä, joka hänen mukaansa korreloi puhujan affektisen intention kanssa (mts. 4). Yli-Vakkuri (mts. 222–227) mainitsee tunnusmerkkisinä kysymyksinä af- fektiset retoriset kysymykset (esim. kukas sinne viitsisi lähteä ja kukapa se nyt jootanoo) ja imperatiiviset kysymykset (esim. Ootko, Hilja, huutamata!). Forsberg (1998) on väitöstutki- muksessaan suomen murteiden potentiaalista sivunnut potentiaalimuotoisten kysymyslausei- den affektisia sävyjä (mts. 242–292). Berg (2003) on väitöskirjassaan tarkastellut tv- toimittajien poliitikoille esittämiä syyllistäviä ja epäileviä kysymyksiä ja niistä syntyviä kes- kustelujaksoja.
Muiden kuin kysymysrakenteiden affektista käyttöä ovat selvittäneet Anneli Kauppinen, Marja-Leena Sorjonen, Lari Kotilainen, Laura Visapää ja Hannele Forsberg. Kauppinen (1998) on nimennyt konstruktioajattelua hyödyntävässä väitöstutkimuksessaan paheksuntara- kenteeksi affektiseen käyttöön kiteytyneen konditionaalin perfektimuodon (esim. Et ois muis- tuttanu. | [– –] ni ois pysyny pois töistä sitte) (mts. 92–95, 189–190). Sorjonen (2006a) käsit-
2
telee artikkelissaan Tunteet pinnassa Kelan asiointien affektisia keskusteluja. Kotilainen (2007a) on tutkinut suomen kielioppiin kuuluvaa affektista kieltoverbitöntä kieltokonstruktio- ta (esim. sä mikään poika ole) (mts. 61). Visapää (2008) on väitöskirjassaan esitellyt itsenäi- sinä toimivia infinitiivirakenteita, jotka ovat luonteeltaan samanaikaisesti sekä yleisiä ja abst- rakteja että henkilökohtaisia ja affektisia (esim. Sammahtaa nyt veden rajaan Thaimaassa, tulla sitten munkin pelastamaksi) (mts. 15). Kotilainen (2012) on tutkinut myös kirosanalla alkavia lauseita (esim. paskat siinä mitään järkeä ole) (mts. 205). Forsberg (2019) esittelee artikkelissaan Paheksuntaimperatiivi – affektinen lausekonstruktio kielteisen asennoitumisen ilmaisemiseen vakiintuneita imperatiivirakenteita (esim. Rämpytä nyt niitä valoja siinä sitte) (mts. 5).
Tutkielma etenee siten, että määrittelen työn pääkäsitteet, interrogatiivisuuden, affekti- suuden ja puheenomaisuuden, seuraavassa alaluvussa 1.2. Esittelen tutkielman aineiston ja kerron sen keruusta alaluvussa 1.3. Käsittelen aineistolähteiden kirjallista taustaa alaluvussa 1.4. Luvun 2 aiheena ovat tutkielman keskeisimmät teoreettiset lähtökohdat, konstruktioajat- telu ja keskustelunanalyysi, joita sovellan kaunokirjallisiin dialogeihin. Luvut 3–5 ovat varsi- naisia analyysilukuja. Luvussa 3 tutkin kielteistä affektia ilmaisevia hakukysymyksiä ja lu- vussa 4 vaihtoehtokysymyksiä. Luvussa 5 käsittelen kielteisen affektin ilmaisemista lisääviä tekijöitä, joita ovat affektinen sanasto, modaali-ilmaukset, partikkelit, finiittiverbittömyys sekä toisto. Työn lopuksi luvussa 6 tarkastelen tutkielman keskeisiä tuloksia ja esittelen sen herättämiä jatkotutkimusaiheita.
1.2 Interrogatiivisuus, affektisuus ja puheenomaisuus
Kysymyslause eli interrogatiivilause on kysyvän puhetoiminnon prototyyppinen kielellinen keino. Interrogatiivisuus ei ole aina täysin samastettavissa kysymiseen: kysyä voi muunkin tyyppisillä lausumilla, kuten väitelauseilla tai lausetta lyhyemmillä lausekkeilla, ja vastaavasti kysymyslauseen muotoisilla lausumilla voi kysymisen lisäksi olla muita tehtäviä; esimerkiksi retoriset kysymykset ja päivittelyt eivät ensisijaisesti ilmaise tiedonhalua. (ISK 2004 § 1678.) Kysymyksellä voidaan siis tarkoittaa joko lausuman morfosyntaktista muotoa tai kysyvää funktiota (Olin 1996: 47). Tässä tutkielmassa kiinnitetään huomiota sellaisiin interrogatiivi- lauseisiin, jotka ovat muodoltaan kysymyslauseita ja joilla on kysymisen ohella tai sen sijasta muita merkityksiä.
Kysymyslauseiden päätyypit ovat hakukysymys ja vaihtoehtokysymys (ISK 2004 § 1678). Hakukysymys alkaa joko interrogatiivipronominilla (esim. Mitä? | Kenet?), interroga-
3
tiivisella proadjektiivilla (esim. Mimmoinen?) tai interrogatiivisella proadverbillä (esim. Mil- tä?) (mt. § 1682). Kysymyspronomini voi olla myös muualla kuin lauseen alussa, kun kysees- sä on kysymysliitteen sisältävä kaksoiskysymys eli kO-mi-kysymys (esim. Onko se miten kannattavaa?), edellistä puheenvuoroa tai sen osaa toistava tarkistuskysymys (esim. Tehny mitä?) tai moninkertainen hakukysymys, jossa on useampia interrogatiivipronomineja (esim.
Kuka teki ja mitä?) (mt. § 1211, 1683–1684).
Vaihtoehtokysymyksessä lauseen ensimmäiseen jäseneen on liittynyt -kO-liitepartikkeli (ISK 2004 § 1679). Vaihtoehtokysymykset voidaan jakaa verbikysymyksiin ja lausekekysy- myksiin. Verbikysymyksen alussa on finiittiverbi, liittomuotojen olla-apuverbi tai kieltoverbi, johon on liittynyt -kO (esim. Voiko sinne tulla? | Olisiko minusta ollut apua? | Etkö saanut viestiäni?). Lausekekysymyksessä liitepartikkeli -kO liittyy joko nominaaliseen lausekkee- seen, adverbilausekkeeseen tai partikkeliin (esim. Sinäkö siellä olet? | Sielläkö sinä olet? | Joko siellä sataa?). Lausekekysymykset ovat verbikysymyksiä suppeakäyttöisempiä, ja niillä on tarkemmat ennakko-oletukset kuin verbikysymyksillä. (Mt. § 1689.)
Haku- ja vaihtoehtokysymysten lisäksi on olemassa myös partikkelikysymyksiä, joissa kysyvyys ilmaistaan joko lausuman lopussa olevalla partikkelilla vai tai lausuman alussa si- jaitsevalla partikkelilla entä(s) (ISK 2004 § 1679). Omiksi ryhmikseen voidaan erottaa toisen lauseen osana toimivat alisteiset kysymyslauseet (esim. Kerro heti, missä olet ollut!) (mt. § 1703–1704) sekä retoriset kysymykset (esim. Mistäs otat viikon ajaks toisen tilalle), joihin vastauksen sijasta odotetaan pikemminkin samanmielisyyden ilmausta (mt. § 1705–1706).
Affektisilla ilmauksilla tarkoitetaan puhujan ilmaisemaa suhtautumista, asennoitumista tai tunnetilaa, joka voi kohdistua joko puhekumppaniin tai puheenaiheeseen (ISK 2004 § 1707; Karlsson 2003: 235). Konventionaalistuneet affektiset konstruktiot eivät välttämättä ole erikoistuneet vain jonkin yksittäisen tunteen tai asenteen ilmaisijoiksi, vaan ne ovat vakiintu- neet yleisemmin joko myönteisen tai kielteisen affektin osoittamiseen. Toisinaan sama ilmaus (esim. Mikä ilma!) voi ilmentää jopa toisilleen vastakkaisia merkityksiä, kuten kauhistusta tai ihastusta. (ISK 2004 § 1707.)
Affektisen merkityksen ei katsota kuuluvan lausuman ilmaisemaan asiantilaan, vaan se tuo lauseisiin tai lausumiin lisämerkityksiä ja implikaatioita (ISK 2004 § 1707). Samoin Karlsson (2003: 235) rinnastaa affektisen merkityksen sanan tai ilmauksen konnotaatioon.
Asennoitumisen ilmaisemista ei olekaan mielekästä tarkastella kontekstittomasti tai pelkäs- tään puhujan itseilmaisuun kuuluvana asiana, vaan se on nähtävä osana kielellistä yhteistoi- mintaa (ISK 2004 § 1708). Affektin kielelliseen ilmaisuun vaikuttavat aina tilanne ja puhujien väliset suhteet (mt. § 1707).
4
Affektisuutta voi ilmaista kielen kaikilla tasoilla (ISK 2004 § 1709). Morfeemitasolla tiettyjen taivutuskategorioiden sekä nominin ja verbin tunnusten käyttö voi ilmaista affektista asennetta (mt. § 206, 354, 1711, 1732–1735). Sanatason keinoja ovat denotaatioltaan affekti- set sanat (esim. Sinä roisto), kirosanat, interjektiot, dialogipartikkelit, affektiset johdokset, modaaliverbit sekä monet slangi- ja deskriptiiviset sanat (mt. § 1707, 1709, 1711; Karlsson 2003: 235). Syntaksin tasolla affektiseen käyttöön ovat erikoistuneet eksklamatiivi- eli huu- dahduslauseet, idiomit, imperatiivilauseet, substantiivi- ja adjektiivilausekkeet sekä infinitiivi- lausekkeet (mt. § 1710, 1724). Myös sanajärjestyksen voidaan katsoa ilmaisevan affektisuut- ta. Tunnusmerkkiset verbiloppuiset lauseet ovat usein reaktiivisia ja affektisia (mt. § 1390).
Erityisen tehokkaita tapoja asenteen tai suhtautumisen välittämiseen ovat myös prosodiset ja ei-kielelliset keinot, joiden avulla melkein minkä tahansa ilmauksen voi sävyttää affektiseksi (mt. § 1709; Karlsson 2003: 235).
Eksklamatiivilauseella ei ole prototyyppistä asua vaan useampia kiteytyneitä variantteja.
”Eksklamatiivisuus” on pikemminkin puhefunktion kuin lausetyypin nimitys. Puhefunktiol- taan selvimmin eksklamatiiveja ovat kysymyssanoilla alkavat ilmaukset. Interrogatiivimuo- toisia eksklamatiivilauseita ei ensisijaisesti käytetä kysymyksen esittämiseen vaan päivittele- miseen ja hämmästelemiseen (esim. eksklamatiivinen kysymys Millainen ilma siellä onkaan!
vrt. aito kysymys Millainen ilma siellä on?). Deklaratiivimuotoisia eksklamatiivilauseita on useaa tyyppiä, esim. verbialkuiset väitelauseet (esim. On siinä pojalla tekemistä.) ja lausuma- partikkelilla alkavat lauseet (esim. Että siellä oli tylsää!). Tällaiset ilmaukset ovat luonteel- taan kannanottoja, jotka edellyttävät puhekumppanin reagoivan samantyyppisellä lausumalla.
Verbillä ja lausumapartikkelilla alkavien lausumien lisäksi monet sana- ja lauseketason valin- nat tekevät väitelauseesta eksklamatiivisen. Myös imperatiivilauseet voivat olla eksklamatii- visia, kun ne esiintyvät reaktiivisissa fraaseissa (esim. Älä ny(t) (ihmeessä). (ISK 2004 § 1712.)
Interrogatiivilauseista kysymyssanoilla miten ja kuinka alkavat kysymyslauseet voivat ilmaista kysyvyyden lisäksi tai pelkästään puhujan asennetta. Affektisia ovat myös miten- ja mikä-alkuiset huudahduslauseet, joissa voi olla modaaliverbi tai verbin modus sekä liitepar- tikkeli -kin tai -kAAn. Voimasanan sisältävät hakukysymykset voivat ilmaista tiedonhalua myös hämmästelyä, ihastusta tai syytöstä. (ISK 2004 § 1713.)
Kauppinen (1998: 92–95: 189–190) nimittää paheksuntarakenteeksi sellaista konstruk- tiota, johon kuuluu yksikön toisessa persoonassa oleva konditionaalin perfekti ja josta puuttuu persoonapronomini (esim. Oisit ostanu juustoa | oisit kysyny mieluummin mitä ei opeteta, mts.
92, 189). Rakenteen paheksuvuus syntyy sen syntaktisesta struktuurista riippumatta siitä, mitä
5
sanoja siinä käytetään (esim. et ois ottanut / tullut / keittänyt jne.), eli affekti on lauseraken- teen ominaisuus (mts. 92).
Puhutun ja kirjoitetun kielimuodon suhde voidaan nähdä jatkumona, jolle sijoittuu kol- mas kielimuoto, fiktiivinen puhe, joka on luotu kirjoitetun kielen keinoin (Tiittula & Nuoli- järvi 2013: 11). Puheenomaisuudella tarkoitetaan puheen illuusion luomista kirjoitetussa kie- lessä. Luodessaan puheenomaisuutta kirjailija valitsee keinoja kielen kaikilta tasoilta: hän voi käyttää morfofonologisia, leksikaalisia ja syntaktisia piirteitä (mts. 577). Keskeisimpiä puhu- tun kielen keinoja ovat äänne- ja muotopiirteet, persoonajärjestelmä ja puhekumppaniin sekä puheenaiheeseen viittaaminen, kongruenssi, lauserakenne, sanasto ja fraseologia, sanoman muotoilu sekä keskustelunomaisuus (mts. 43–69). Myös sellaiset dialogin piirteet kuin partik- kelit, toisto, liioittelevat ja epämääräistävät ilmaukset sekä puheessa tavalliset sanonnat on huomioitava puhutun kielen vaikutelmaa tavoiteltaessa (mts. 577).
Puheenomaisuutta voi osoittaa monella tavalla, mutta sen voi saada aikaan hyvinkin vä- häisin keinoin (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 18). Kaikkien puheen piirteiden toistaminen kirjoi- tuksessa ei ole mahdollista, sillä niiden siirtäminen kirjoitukseen herättää huomiota ja voi saada aikaan erilaisia merkityksiä kuin puheessa (mts. 36). Kirjailijat suosivat leimattomimpia ja laajalevikkisimpiä puhekielen piirteitä, sillä niiden avulla romaanihenkilön puheesta tulee puhekielistä vähäisin keinoin. Kirjoitettuina tällaiset variantit saavat enemmän painoarvoa ja näkyvyyttä kuin puheessa (mts. 577.) Puheenomaisuuden luomisessa olennaista ei ole puheen yksityiskohtien autenttisuus vaan kokonaisvaikutelma puheen realistisuudesta (mts. 36). Ol- lakseen uskottavaa kaunokirjallisessa puheessa täytyy olla myös vaihtelua. Puhujan repliikeis- sä on oltava sekä yleiskielisiä että puhekielisiä variantteja, sillä sellaista on yleensä myös to- dellisten puhujien aito puhetapa (mts. 18).
Koska kaunokirjallinen teos on tehty kielestä, kirjailijan on toteutettava taiteelliset pyr- kimyksensä kielellisten valintojen avulla (Kalliokoski 2008: 36). Kun kirjailija luo puheen- omaisuuden vaikutelmaa, hän tekee valintoja olemassa olevien kirjallisten keinojen välillä ja kehittelee ehkä uusiakin (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 36). Hän siis hyödyntää ja työstää kirjoi- tetun kielen keinoja puheen illuusion aikaan saamiseksi eikä muokkaa tai ”siirrä” puhetta tai murretta kirjoitettuun muotoon (Kalliokoski 1998: 187). Kaunokirjallinen puhe on aina fiktii- vistä ja voi loppujen lopuksi perustua vain kirjoitetun kielen keinoihin (mts. 188). Kaikille puheen piirteille ei ole kirjoituksessa merkintäkonventioita. Prosodiset seikat kuten paino, intonaatio ja puhenopeus on pyrittävä ilmaisemaan kirjoituksessa jollakin muulla tavalla.
(Mts. 193.)
6 1.3 Aineisto
Tutkielman aineisto on kerätty kolmen itäsuomalaisen kirjailijan, Juhani Ahon (1861–1921), Minna Canthin (1844–1897) ja Maiju Lassilan (1868–1918) teosten dialogista. Kultakin kir- jailijalta tarkasteltavana on kaksi teosta. Aholta (alun perin Brofeldt) aineistolähteeksi on va- likoitunut hänen esikoisromaaninsa Rautatie (1884) sekä hänen myöhempää tuotantoaan edustava Juha (1911). Canthin laajasta tuotannosta olen valinnut vuonna 1885 julkaistun näy- telmän Työmiehen vaimo ja vuonna 1889 ilmestyneen novellin Kauppa-Lopo. Lassilan (oike- alta nimeltään Algot Tietäväinen ja sittemmin Algot Untola) teoksista olen tarkastellut hänen tunnetuinta teostaan Tulitikkuja lainaamassa (1910) sekä romaania Kilpakosijat (1913) (Lai- tinen 1991: 218–220, 222–223, 226, 328.) Käytän teoksista tutkielman lähdeviitteissä seuraa- via kirjainlyhenteitä: Rautatie = RT, Juha = J, Työmiehen vaimo = TV, Kauppa-Lopo = K-L, Tulitikkuja lainaamassa = TL ja Kilpakosijat = KK.
Aloitin aineiston keruun silmäilemällä 1800- ja1900-lukujen taitteessa ilmestynyttä ko- timaista kirjallisuutta tarkoituksenani löytää sellaisia teoksia, joissa esiintyy runsaasti erimie- listä dialogia. Selasin Ahon, Canthin ja Lassilan tuotannon lisäksi myös Maria Jotunin, Joel Lehtosen ja F.E. Sillanpään teoksia. Havaitsin, että paheksuvia ilmauksia esiintyy ensiksi mainittujen kirjailijoiden teoksissa runsaasti ja viimeksi mainituilla vain vähän tai ei juuri lainkaan. Sen vuoksi päätin keskittyä tutkimaan Ahon, Canthin ja Lassilan fiktiivisten vuoro- puheluiden affektisia ilmauksia.
Keruutyö eteni siten, että luin aineistoksi valitsemani teokset kokonaan painettuina ver- sioina ja tein muistiinpanoja affektisista rakenteista. Teosten lukemisen jälkeen käytin apu- nani Projekti Lönnrot -nimistä Internet-sivustoa (www.lonnrot.net). Verkkosivustolle on digi- toitu tekijänoikeuksista vapautunutta1 suomen- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta sähköisiksi e- kirjoiksi, joiden lukeminen on maksutonta. Tutkielman aineistolähteinä käyttämäni kaunokir- jalliset teokset löytyvät Projekti Lönnrot -sivustolta Kilpakosijat-romaania lukuun ottamatta.
Kävin tekstit uudestaan läpi systemaattisesti ja keräsin e-kirjoista talteen kaikki niissä esiinty- vät paheksuvat ilmaukset.
Keruutyön tuloksena minulla oli tallennettuna yli tuhat affektista lausumaa. Kaikki lau- setyypit näyttävät soveltuvan paheksuvaan käyttöön, mutta tarkastelemieni teosten tunnepitoi- sissa kannanotoissa yleisimmin käytettyjä lausetyyppejä ovat deklaratiivilauseet (noin 500 esiintymää) ja interrogatiivilauseet (noin 400 esiintymää). Affektisia imperatiivilauseita oli huomattavasti vähemmän (noin 50 esiintymää) (vrt. Forsberg 2019: 11–12). Paheksuvien väi-
1 Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta (ks. tekijänoikeuslaki; tekijänoikeuden suoja-aika 43 §; www.finlex.fi).
7
te- ja kysymyslauseiden lisäksi aineistolähteissä oli noin sata finiittiverbitöntä deklaratiivista ja interrogatiivista lausumaa.
Valitsin tutkimuskohteekseni kysymyskonstruktiot sen vuoksi, ettei niiden affektista käyttöä ole vielä laajemmin tutkittu. Aineistoon kuuluu yhteensä 432 kielteistä affektia ilmai- sevaa kysymysrakennetta, mikä on noin 30 % kaikista aineistolähteissä esiintyvistä interroga- tiivi-ilmaisuista. Noin puolet (52 %) aineiston esiintymistä on hakukysymyksiä, jotka alkavat kysymyssanalla (esim. Minkä tähden on kalat kaadettu vasusta ympäri rantaa ja toiset jätetty siivoamatta? J) ja puolet (48 %) vaihtoehtokysymyksiä, joissa on kysyvä liitepartikkeli -kO (esim. Koko päivänkö sinä siinä makaat ja utvotat? TL). Aineiston kysymyslauseiden määrät selviävät taulukosta 1.
TAULUKKO 1. Kielteistä affektia ilmaisevat kysymysrakenteet aineistolähteissä (HK = haku- kysymys, VK = vaihtoehtokysymys).
Kirjailija Teos HK VK Yhteensä
Aho, Juhani Rautatie (1884) 47 39 86
Juha (1911) 58 30 88
Canth, Minna Työmiehen vaimo (1885) 44 53 97
Kauppa-Lopo (1889) 23 13 36
Lassila, Maiju Tulitikkuja lainaamassa (1910) 29 51 80
Kilpakosijat (1913) 24 21 45
Yhteensä 225
52 %
207 48 %
432 100 %
Olen valinnut aineistoon vain sellaisia interrogatiivirakenteita, jotka täyttävät kysymyk- sen syntaktiset tuntomerkit eli ne ovat joko haku- tai vaihtoehtokysymyksiä. Kysymyskon- struktioiden joukossa noin 30 finiittiverbitöntä kysymysrakennetta (esim. Mitäs syntiä siinä?
RT ja Kuinka äärettömän huono moraali! TV)2. Olen sisällyttänyt ne aineistoon, sillä ne ovat lausumina riittäviä, vaikka niitä pidetään lauseina vajaina (ks. ISK 2004 § 879). Lisäksi ai- neistoon kuuluu noin 15 epäsuoraa kysymyslausetta (esim. Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä. TV ja Sitä minä yhäkin tässä vielä mietin, jotta kuka kehno- han tuo älysikin tehdä koko tään! KK). Kirjoitetussa kielessä lähes mikä tahansa konstruktio voidaan merkitä kysyväksi kysymysmerkillä, ja myös lähdeteosten keskusteluissa kysymyk- sinä käytetään usein sellaisia lausumia, jotka eivät ole muodoltaan interrogatiiveja vaan esi- merkiksi deklaratiiveja (esim. Ethän vain lähtene sen jälkeen? J). Tällaiset konstruktiot on
2 Käytän tutkielmassani käsitteitä interrogatiivilause ja kysymyslause toiston välttämiseksi, vaikka aineistoon kuuluu finiittiverbittömiä rakenteita.
8
rajattu aineiston ulkopuolelle, vaikka ne olisivat puhetoiminnoiltaan kysymyksiä ja sävyltään selvästi kielteisiä.
Kaunokirjallista vuoropuhelua voidaan tarkastella omalakisena kerronnan muotona, jol- la on oma ”kielioppinsa”. Dialogin vakiintuneita konventioita ovat muun muassa repliikkivii- vat tai lainausmerkit, välimerkit ja erilaiset typografiset keinot sekä henkilöiden toiminnan kuvaus johtolauseilla tai muilla keinoilla. (Nykänen & Koivisto 2013: 10.) Aineistolähteissä on käytetty vaihtelevia tapoja dialogin merkitsemiseen. Juhassa, Rautatiessä, Kauppa- Lopossa ja Kilpakosijoissa dialogi on merkitty repliikkiviivoin. Tulitikkuja lainaamassa -romaanissa on puolestaan käytetty lainausmerkkejä. Työmiehen vaimo -näytelmässä vuoro- sanoja ei ole merkitty repliikkiviivoin eikä lainausmerkein, vaan vuorosanan esittäjä on ni- metty isoin kirjaimin jokaisen repliikin alussa.
Tutkielman kaikki affektiset kysymysrakenteet eivät pääty kysymysmerkkiin, vaikka ne täyttävät kysymyksen muotokriteerit. Konstruktion päättövälimerkkinä voi olla myös huuto- merkki, piste tai kolme pistettä. Lisäksi aineistoon kuuluu kuusi interrogatiivilausetta, joiden lopussa ei ole lainkaan päättövälimerkkiä. Kysymysrakenteen päättövälimerkki antaa omalta osaltaan vihjeen siitä, onko lausumalla kysyvää funktiota vai onko sen ensisijaisena tehtävänä kielteisen asennoitumisen esittäminen. Aineiston kysymysrakenteiden päättövälimerkkien määrät on koottu taulukkoon 2.
TAULUKKO 2. Kielteistä affektia ilmaisevien kysymysrakenteiden päättövälimerkit (HK = hakukysymys, VK = vaihtoehtokysymys).
? ! . … ei väli-
merkkiä
yhteensä
HK 114
50 %
42 19 %
52 23 %
13 6 %
4 2 %
225 100 %
VK 102
49 % 55
27 % 37
18 % 10
5 % 3
1 % 207
100 %
yhteensä 216
50 %
97 22%
89 21 %
23 5 %
7 2 %
432 100 %
Kysymyslauseiden päättövälimerkit näyttävät jakautuvan tasaisesti haku- ja vaihtoehto- kysymysten kesken. Kysymysmerkki on käytetyistä välimerkeistä ylivoimaisesti yleisin: kai- kista aineiston interrogatiivilauseista 50 % päättyy kysymysmerkkiin. Hakukysymyksistä 50
% ja vaihtoehtokysymyksistä 49 % on kysymysmerkillisiä. Huutomerkki ja piste ovat päättö- välimerkkeinä lähes yhtä yleisiä: 22 % interrogatiivirakenteista päättyy huutomerkkiin ja 21
% pisteeseen. Kolmeen pisteeseen päättyviä konstruktioita on 5 % kysymyksistä, ja kokonaan vailla päättövälimerkkiä on 2 % esiintymistä.
9
Päättövälimerkkien käytössä on merkittäviä kirjailijakohtaisia eroja. Aineiston päättövä- limerkkien jakautuminen teos- ja kirjailijakohtaisesti käy ilmi taulukosta 3. Aholla suosituin affektisten kysymysrakenteiden päättövälimerkki on kysymysmerkki. Hänen teostensa af- fektisista kysymysrakenteista 77 % päättyy kysymysmerkkiin. Canthin yleisimmät päättövä- limerkit ovat piste (56 %) ja kysymysmerkki (41 %). Lassila sen sijaan käyttää eniten huuto- merkkiä: 59 % hänen kielteistä asennoitumista ilmaisevista kysymyksistään on huutomerkilli- siä.
TAULUKKO 3. Kielteistä affektia ilmaisevien kysymyslauseiden päättövälimerkkien jakautu- minen teos- ja kirjailijakohtaisesti.
? ! . … ei väli-
merkkiä yhteensä
Rautatie 59 11 0 15 1 86
Juha 75 6 4 1 2 88
Aho 134
77 % 17
10 % 4
2 % 16
9 % 3
2 % 174
100 %
Työmiehen vaimo 34 3 60 0 0 97
Kauppa-Lopo 20 2 14 0 0 36
Canth 54
41 % 5
3 % 74
56 % 0
0 % 0
0 % 133
100 %
Tulitikkuja lainaamassa 20 48 5 3 4 80
Kilpakosijat 14 26 2 3 0 45
Lassila 34
27 % 74
59 % 7
6 % 6
5 % 4
3 % 125
100 %
Kolmeen pisteeseen päättyviä interrogatiivirakenteita esiintyy vain Aholla (16 esiinty- mää) ja Lassilalla (6 esiintymää). Aino Koivisto (2013: 153–182) on tutkinut kolmen pisteen käyttöä Ahon pienoisromaanien Papin tytär ja Helsinkiin dialogissa ja sisäisen puheen esityk- sessä. Hänen mukaansa kolmen pisteen avulla luodaan vaikutelmaa autenttisesta puhutusta kielestä tuottamalla mielikuva katkonaisuudesta, epätäydellisyydestä ja prosessimaisuudesta (mts. 153). Lisäksi kolmen pisteen luoma keskeneräisyyden ja katkonaisuuden vaikutelma liittyy usein henkilön mielentilan tai keskustelutilanteen affektisuuden kuvaamiseen. Kolme pistettä voi ilmentää esimerkiksi suoraan sanomattomuutta tai vihjailua, hermostuneisuutta, vaikeutta muotoilla sanottavaa hankalassa tilanteessa tai jotakin voimakasta affektia, kuten kiihtymystä. (Mts. 153, 176–177.) Kolmella pisteellä näyttää olevan vastaavanlaisia tehtäviä myös tämän tutkielman aineistona olevien Ahon ja Lassilan teoksissa. Sen avulla pyritään luomaan toisaalta mielikuvaa todenmukaisesta puheesta epätäydellisyyksineen ja toisaalta vaikutelmaa tunnepitoisesta keskustelusta.
Kaikkien kirjailijoiden kysymyksissä esiintyy myös ajatusviivoja, joita voi olla yksi tai kaksi peräkkäin. Ajatusviivat sijaitsevat kysymysrakenteen keskellä tai lopussa kysymys- tai
10
huutomerkin edellä. Lisäksi Rautatie-romaanissa esiintyy kaksi sellaisia affektista kysymys- rakennetta, jotka päättyvät kahteen ajatusviivaan. Olen laskenut ne yhteen kolmeen pisteeseen loppuvien konstruktioiden kanssa. Katja Seutu (2013) on selvittänyt ajatusviivan käyttöä 1800-luvun kansankirjoittajien novelleissa. Hänen mukaansa ajatusviiva on kirjallisen kielen vastine puheen prosodisille piirteille tunteiden ja ajatusten affektisuuden ilmaisemisessa (mts.
330). Kansankirjoittajat käyttävät ajatusviivaa myös jäsentämään tapahtumien käänne- ja huippukohtia. Lisäksi niiden käytöllä voidaan luoda vaikutelmaa väkinäisestä, hitaasta ja kat- keilevasta puheesta ja merkitä kerronnan etenemistä ajallisesti ja toiminnallisesti vaiheesta toiseen. (Mts. 320–321, 324.) Jotkut kansankirjoittajat saattoivat käyttää kahta, kolmea tai jopa neljää ajatusviivaa peräkkäin (mts. 321; 324).
Ajatusviivan käytön tunsivat myös 1800-luvun kielenoppaat. Niissä mainittiin, että lau- seenloppuiset ajatusviivat jättävät henkilön ajatuksen voimaan kiinnittäen lukijan huomion siihen ja korostaen sen merkitystä. Toinen kielenoppaiden mainitsema ajatusviivan tehtävä on odottamattoman asiantilan ilmaiseminen. Tällainen ajatusviivan käyttö oli tavallista niin kan- sankirjoittajien novelleissa kuin ajan julkaistussa kaunokirjallisuudessakin, kuten Canthin ja Ahon teoksissa. (Seutu 2013: 321–322.) Kansankirjoittajien ja Canthin novellien tunteiden kuohunta syntyy ajatusviivan ja muiden sen kanssa esiintyvien affektisten kielenainesten vai- kutuksesta (mts. 329).
Viestintätilannetta luonnehtivia kertojan osuuksia kutsutaan johtoilmauksiksi tai johto- lauseiksi (ISK 2004 § 1476). Ne voivat sijaita joko referaatin edellä (ns. prototyyppiset johto- lauseet), referaatin jäljessä (jälkijohtolauseet) tai referaatin keskellä (välijohtolauseet) (mt. § 1481). Tämän tutkielman proosatekstien johtoilmauksista suurin osa on jälkijohtolauseita, jotka ovat syntaktisesti ajateltuna lähinnä lisäyksiä ja esiintyvät yleensä suoran esityksen yh- teydessä epäsuoran referaatin sijaan (mt. § 1483). Yleensä aineistolähteiden jälkilauseet mai- nitsevat puhujan puhetavan neutraalisti (esim. virkkoi Juha J tai kysyi vankinihti K-L), mutta huomionarvoisia ovat ne johtolauseet, jotka kuvaavat puhujan asennoitumista tai tunnetilaa (esim. äsähti anoppi J, yltyi viha J tai äkäili Ristiina TL).
Johtolauseita esiintyy selvästi eniten Lassilan teoksissa. Toisin kuin Aholla ja Canthilla, hänellä on lähes yhtä paljon repliikin edellä ja repliikin jäljessä sijaitsevia johtolauseita. Li- säksi Lassilan teoksissa on joitakin vuoron keskelle sijoittuvia välijohtolauseita. Työmiehen vaimossa ei ole lainkaan johtolauseita, sillä draamatekstille ominaiseen tapaan henkilöiden toimintaa kuvataan dialogista sulkumerkein erotettujen näyttämöohjeiden avulla. Yleensä ne kertovat, mitä henkilö tekee, miten hän liikkuu tai missä kohti näyttämöä hän on dialogin ai- kana. Puhujan tunnetilaa tai asennoitumista luonnehtivia näyttämöohjeita on vähän.
11
Kielteistä asennoitumista osoittavat kysymysrakenteet on kerätty teosten dialogista.
Henkilöiden välinen vuoropuhelu ei ole paheksuvien ilmausten ainoa esiintymisympäristö lähdeteoksissa, sillä kielteistä suhtautumista voi sisältyä myös monologiin eli henkilöhahmo- jen yksinpuheluun sekä kertojan osuuksiin.3 Vaikka tällaiset yksinpuheluun ja kerrontaan kuuluvat paheksuvat ilmaisut ovat yleensä muodoltaan ja merkitykseltään hyvin samankaltai- sia kuin dialogissa esiintyvät paheksuntarakenteet, ne on jätetty aineiston ulkopuolelle. Tämä rajaus on tehty sen vuoksi, ettei monologia ole mahdollista lähestyä keskustelunanalyysin avulla, sillä yksinpuhelun tarkastelussa ei voida kiinnittää huomiota siihen, miten lausuma vastaanotetaan ja miten siihen reagoidaan.
Käytän tutkielmassani synonyymisesti käsitteitä kielteinen affekti ja paheksunta4, kun viittaan aineiston kysymysrakenteiden kielteiseen asennoitumiseen. Aineiston interrogatiivi- konstruktiot ilmaisevat hyvin monentyyppistä kielteistä suhtautumista. Eniten on sellaisia kysymyksiä, joiden paheksunta koskee puhekumppanin tai puheena olevan henkilön toimintaa tai käytöstä. Moite voi kohdistua henkilöiden tekemisten ja sanomisten ohella myös puheena olevaan asiaan, joka on jo tapahtunut tai tapahtuu parhaillaan. Aineistoon kuuluu lisäksi ky- symyksiä, joita puhuja käyttää puheena olevan asian kyseenlaistamiseen tai sen mahdotto- muuden ilmaisemiseen, päivittelyyn, syyn kysymiseen, oman toiminnan puolusteluun, tiedon hakuun, argumentointiin tai puhekumppanin ohjailuun. Puhuja voi myös paheksua mahdolli- sina pitämiään asioita, joiden hän arvioi tapahtuneen tai tapahtuvan. Oman ryhmänsä muodos- tavat sellaiset kiteytyneet kysymyskonstruktiot, jotka osoittavat, ettei puheena olevalle asialle voi mitään tai ettei siitä kannata välittää, sekä mistä ~ kuka tietää ja mitä se x:ään kuuluu -tyyppiset rakenteet. Osa aineiston affektisista kysymysrakenteista on vakiintunut paheksu- vaan käyttöön. Osa on puolestaan sellaisia, että ne ovat tulkittavissa affektisiksi etupäässä sanaston tai kontekstin perusteella.
Aineistolähteiden dialogissa esiintyy myös jonkin verran sellaisia kysymyksiä, joista ei voi varmuudella päätellä, sisältyykö niihin negatiivinen affekti. Olen rajannut tarkastelun ul- kopuolelle sellaiset paheksuvat lausumat, joiden kielteinen affekti on ilmiselvästi hyvin vä- häinen. Aineiston kysymysrakenteiden tulkintaan vaikuttaa luonnollisesti myös lukijan tulkin- taperspektiivi: toisen mielestä neutraalilta tuntuva lausuma voi toisen mielestä olla voimak-
3 Etenkin Ahon teoksissa esiintyy tunnepitoista monologia ja henkilöiden ajatuksia kuvaavaa kerrontaa sekä joitakin sellaisia tapauksia, joissa repliikit eivät ole selvästi erotettavissa keskustelun referoinnista. Tällaisia esiintymiä on otettu mukaan aineistoon silloin, jos niitä seuraa repliikiksi merkitty vastaus (ks. esimerkki 92 ja esimerkki 108).
4 Suomen kielen perussanakirja (PS) määrittelee verbin paheksua seuraavasti: pitää t. ilmaista pitävänsä jtak pahana, olla hyväksymättä jtak, olla moraalisesti närkästynyt jstak, moittia.
12
kaasti affektisesti latautunut.5 Aineiston kysymysrakenteet on kuitenkin valittu ensi kädessä keskustelukontekstin eikä tutkielman tekijän intuition perusteella. Jos puhekumppani reagoi kysymyksen affektiseen merkitykseen esimerkiksi korjaamalla kysymyksen oletuksia tai esit- tämällä kiistävän vastauksen, hän on tulkinnut sen paheksuvaksi. Usein myös vastaamatta jättäminen kertoo kysymyksen affektisuuden tunnistamisesta. Olen sisällyttänyt aineistoon kaikki sellaiset kysymykset, joita voidaan pitää kielteistä affektia ilmaisevina puhekumppanin reaktion perusteella.
Keräämieni paheksuntarakenteiden tyypillisin esiintymiskonteksti on jonkinlainen risti- riitatilanne. Kyseessä voi olla pieni epäsopu tai todellinen riita. Aina tunnelma ei ole kerää- mieni lausumien yhteydessä kireä tai synkkä. Monet aineiston esiintymistä ovat yksittäisiä mielipiteen ilmauksia, jotka eivät käännä keskustelua lopullisesti eripuraiseksi, vaan puhumi- nen jatkuu sävyisänä, kun kielteinen kannanotto tai ojennus on käsitelty. Joidenkin henkilöi- den yleinen puhetapa voi olla keskimääräistä piikikkäämpi, ja toisaalta humoristisesti väritty- neet tilanteet ovat otollinen esiintymispaikka kielteissävyisille lausumille. Muikku-Werner ja Vakimo (2005: 245–246) ovat huomanneet, että ilkeily voi toisinaan kuulua yhteisön tapakäy- tänteisiin ja olla leikkimielistä mutta silti eettisesti arveluttavaa. Huumori ei useinkaan ole paheksuntaa vähentävä ilmiö, sillä tutkielman aineistossa ironiset kannanotot ovat monesti sävyltään kaikkein purevimpia.
1.4 Aineistolähteiden kirjallinen tausta
Käsittelen tässä alaluvussa tutkielman aineistolähteiden kirjallista taustaa. Tarkastelen, miten kirjallisuuden päälaji sekä ilmestymisajankohdan kirjallisuushistorian ja suomen kirjakielen historian vaihe näkyvät teoksissa. Selvitän myös, mitä murrealuetta teokset edustavat kirjaili- joiden murretaustan ja teosten tapahtumapaikkojen perusteella. Tiittula ja Nuolijärvi (2013:
19) muistuttavat, että kaunokirjallisen teoksen yksityiskohdat on aina tulkittava osana koko teosta. Jyrki Kalliokosken (2008: 47) mukaan kaunokirjallisen teoksen kieltä ja sen yksittäisiä ilmauksia tutkittaessa niitä on tarkasteltava teoskokonaisuuden osana ja suhteessa kirjalliseen traditioon sekä yleiseen suomalaiseen kielenkäyttöön (Kalliokoski 2008: 47).
Kaunokirjallinen vuoropuhelu on draaman peruselementti mutta myös yksi kertovan fiktion vakiintuneimmista esitysmuodoista. Proosa eli kertomakirjallisuus sisältää sekä ker- rontaa eli epäsuoraa esitystä (diegesis) että dialogia eli suoraa esitystä (mimesis), mutta draa-
5 Ilkeilyn kielellistä ilmenemistä tutkinut Pirkko Muikku-Werner tuo esille, että ilkeily on vaikeasti määriteltävä ja helposti väärinkäsityksiä aiheuttava ilmiö, sillä se voidaan nähdä jatkumona, joka ulottuu hyväntahtoisesta kiusoittelusta aina pahantahtoiseen herjaamiseen asti. Tämän vuoksi viattomaksi tarkoitettu ilmaus saatetaan tulkita loukkaavaksi. (Muikku-Werner 2005: 274–275; Muikku-Werner & Vakimo 2005: 230.)
13
ma eli näytelmäkirjallisuus koostuu yksinomaan dialogista ja näyttämöohjeista. (Hosiais- luoma 2003: 148, 212; Nykänen & Koivisto 2013: 11, 13; Tiittula & Nuolijärvi 2013: 19.) Tämän tutkielman aineistolähteistä Työmiehen vaimo -näytelmä on draamateksti ja romaanit Juha, Rautatie, Kilpakosijat ja Tulitikkuja lainaamassa sekä novelli Kauppa-Lopo proosa- tekstejä. Kaikissa lähdeteoksissa on paljon kaunokirjallista dialogia, mutta Työmiehen vai- mossa sitä on lajityypin vuoksi ylivoimaisesti eniten.
Kaunokirjallista dialogia on mahdollista lähestyä kirjallisuuden historian näkökulmasta.
Dialogi voidaan nähdä osana teoksen laajempaa rakennetta ja tematiikkaa, joita kirjallinen tausta ja sen esteettiset ihanteet määrittävät. (Nykänen & Koivisto 2013: 10.) Tämän tutkiel- man aineistona olevien teosten katsotaan edustavan kirjallisuushistorian realismin ja kansan- kuvauksen periodia (ks. esim. Laitinen 1991). Canth, Aho ja Lassila kuitenkin eroavat toisis- taan kirjailijoina. Canthin kiivaan realismin alkukohtana voidaan pitää Työmiehen vaimo -näytelmää, joka kritisoi yhteiskunnallisia oloja ja miesten ehdoilla toimivaa perhesysteemiä (mts. 219). Kriittinen on myös Canthin tunnetuin proosateos Kauppa-Lopo, joka on kuvaus köyhästä, pieniin paheisiin alttiista mutta sydämellisestä torikaupustelijasta (mts. 220). Ahon esikoisteos Rautatie on pienoisromaanin alaotsikon mukaan ”kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä [rautatietä] ennen nähneet” (mts. 223). Se kuuluu Ahon tunnetuimpiin ja lue- tuimpiin teoksiin (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 96). Ahon myöhäistuotantoon lukeutuva kol- miodraama Juha on sen sijaan vaikuttava päähenkilöiden luonnekuvauksen vuoksi (Laitinen 1991: 226). Sitä pidettiin jo 1910-luvulla Ahon pääteoksena, ja myöhemminkin se on arvotet- tu yhdeksi Ahon taiteellisesti korkeatasoisimmista romaaneista (Rossi 2011: 93). Lassilan molemmat teokset, Tulitikkuja lainaamassa ja Kilpakosijat, edustavat humoristista kansanku- vausta (ks. Laitinen 1991: 329). Ensiksi mainittua pidetään Lassilan onnistuneimpana teokse- na (mts. 330), jonka lasketaan kuuluvan kotimaisen kirjallisuuden kaanonin keskeisiin teok- siin (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 99).
Yhteisen kirjallisuushistoriallisen aikakauden lisäksi kaikki aineistolähteet sijoittuvat myös samaan suomen kirjakielen historian vaiheeseen, nykysuomen kauteen, jonka yleensä katsotaan alkaneen 1880-luvulla. Lähdeteokset ovat ilmestyneet aikavälillä 1884–1913 (Laiti- nen 1991: 219–220, 223, 226 ja 328). Canthin voidaan katsoa eläneen kahden kirjallisen kau- den taitteessa, sillä hän syntyi varhaisnykysuomen aikana, mutta hänen teoksensa ilmestyivät nykysuomen kaudella (Laitinen 2013a: 214). Canthin teosten tausta-aineistona voidaan pitää varhaisnykysuomen ajan suomalaisia näytelmätekstejä (mts. 215). Hän hallitsi molemmat suomen kirjakielen muodot ja hyödynsi kumpaakin kirjoitustyössään (mts. 220). Vastaavasti myös Ahon ja Lassilan ovat saaneet vaikutteita varhaisnykysuomen kauden teksteistä.
Aineiston kielellisen yhdenmukaisuuden varmistamiseksi työn kysymysrakenteet on
14
koottu itäsuomalaisten kirjailijoiden teoksista. Lisäksi kaikkien aineistolähteiden tapahtuma- paikkana on savolaismurteiden alue. Rautatien tapahtumat sijoittuvat rautateiden rakentami- sen aikaiseen Pohjois-Savoon, tarkemmin Lapinlahden kirkonkylään ja läheiseen maaseutuun.
Juhan miljöönä on Rajavaara-niminen kuvitteellinen paikkakunta, joka sijaitsee ilmeisesti Kainuussa, Venäjän rajan tuntumassa. Lisäksi osa tapahtumista sijoittuu Venäjän puoleiseen Karjalan Uhtuaan. Työmiehen vaimo -näytelmän tapahtumapaikkaa ei ole tarkemmin määri- telty. Teoksessa on kuitenkin viittauksia Pohjois-Savoon, sillä tekstissä mainitaan pohjoissa- volainen paikkakunta Tuusniemi. Kauppa-Lopon päähenkilö on kotoisin Kuopiosta, mutta tapahtumat sijoittuvat Jyväskylään. Lassilan molempien teosten miljöönä on Pohjois-Karjala:
Tulitikkuja lainaamassa -romaanin tapahtumapaikkoja ovat Liperi ja Joensuu, Kilpakosijoissa puolestaan Pielisjärven ja Nurmeksen seudut.
Itäsuomalaisesta taustasta huolimatta kaikkien lähdeteosten dialogi on äänne- ja muoto- piireteiltään sekä sanastoltaan pääosin yleiskielistä. Ahoa voidaan pitää pohjoissavolaisen murteen ja ylipäätään puhutun syntaksin taitajana 1800-luvun suomalaisessa kirjallisuudessa (Laitinen 2011: 176). Hän käytti henkilöidensä dialogissa itämurteiden keinoja hienovaraisesti jo varhain (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 96). Suhtautuminen Ahon kieleen oli hänen elinaika- naan ristiriitaista: toisaalta hänen käyttämänsä kieli kanonisoitiin kirjallisuuden kentässä ja toisaalta sitä arvosteltiin (Laitinen 2011: 154–155). Aho selitti Uuden Suomettaren kirjoituk- sessaan vuonna 1886, että hänen tekstiensä kielellinen variaatio ei johtunut epäjohdonmukai- suudesta eikä halusta kirjoittaa aitoa murretta vaan pyrkimyksestä luoda kieleen sointua ja rytmiä (mts. 181).
Ahon teosten maaseudun asukkaiden puhetapa ei ole täysin itämurteista vaan pikem- minkin itämurteiden omaista (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 98). Esimerkiksi Rautatien replii- keissä savolaismurteisia variantteja esiintyy vain harvassa kohden (esimerkiksi itämurteiset variantit elä (vrt. yleiskielen älä), vasta (vrt. länsimurteinen vihta) sekä hän-pronominin esiin- tyminen ilman selvää korrelaattia Lyö häntä vielä), mutta vaikutelma on silti varsin itämurtei- nen (mts. 83, 97). Pohjoissavolainen puhetapa ja sointu syntyvät pitkälti sanajärjestyksen ja sanavalintojen avulla (mts. 2013: 97), ja dialogi noudattaa kansankielisen puheen syntaksia (Mikkola & Laitinen 2013: 454). Dialogin puheenomaisuuden luomisessa murrevarianttien määrää tärkeämpää on esimerkiksi se, miten elliptisyys ilmaisee vuorovaikutusta ja millä kei- noin autenttisen murteen oloinen puheen rytmi saadaan aikaan (Tiittula & Nuolijärvi 2013:
98).
Canth ei kuulunut 1800-luvun lopun kielidebatin kansankielisyyskannan puolustajiin vaan kieliopillis-etymologisen kannan edustajiin, joiden mukaan tietyt murteet olivat ”turmel- tuneita” (Laitinen 2013a: 217). Hänen näytelmiensä vuoropuhelussa on melko vähän paikalli-
15
sia äänne- ja muotopiirteitä. Canthin teosten kansanihmisten kielen ”savolainen sävy” syntyy sanastosta, sananlaskuista ja lauserakenteesta. Muiden murrepiirteiden välttäminen oli 1800- luvun suomenkielisen kaunokirjallisuuden yleinen tendenssi. (Mts. 227–228.) Canth tavoitteli teostensa kansanihmisten repliikkeihin lähinnä savolaista kielimuotoa mutta joutui syntyperäl- tään hämäläisenä turvautumaan palvelijoidensa apuun niiden laadinnassa (Laitinen 2011:
177).
Lassila kuvasi pohjoiskarjalaista kansanelämää ja uudisti kotimaista kansankuvausta (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 98). Osmo Hormian (1971: 17) mukaan Lassila muunsi savolais- karjalaisen dialogin kirjakieliseksi kansanomaisuuden ja paikallissävyn kärsimättä. Tulitikkuja lainaamassa -teoksen dialogi on syntaktisesti ja vuorottelultaan itämurteista. Lassila käyttää muun muassa sellaisia itämurteille tyypillistä piirteitä kuin lie- ja lienee-verbiä, -hAn- liitepartikkelia sekä ihmisviitteisiä se- ja tuo-pronomineja. Kun murteellinen puhetapa saa- daan aikaan muilla keinoin, savolaismurteisia äänne- ja muotovariantteja ei tarvita. Puhutun kielen vaikutelmaa Lassilan dialogissa luovat tunnettuun tarkoitteeseen viittaava se-pronomini (esim. onko sitä Antti Ihalaista näkynyt) ja lohkeamarakenne (esim. eikö tuo liene tästä lähte- nyt koko Ihalainen) (Tiittula & Nuolijärvi 2013: 2013: 99–100).
Selitystä lähdeteosten dialogin yleiskielisyyteen voidaan hakea teosten ilmestymistä edeltävästä kielihistoriasta. Suomen kieli kävi 1800-luvulla varhaisnykysuomen aikana läpi erityisen voimakkaan muutosprosessin, sillä samaan aikaan luotiin suomenkielistä kansallis- kirjallisuutta ja rakennettiin kansankielestä kansalliskieltä (Laitinen 2013a: 213). Suomalais- ten kielitietoisuus oli erityisen aktivoituneessa tilassa, sillä suomen kielestä kehitettiin stan- dardisoitua kirjakieltä ja kaunokirjallisuuden tehtävänä oli kartoittaa ja luoda kielen ilmai- suvaroja (Laitinen 2011: 155; Nummi, Rossi & Isomaa 2011: 17).
Aikakauden nationalistisena kieliperiaatteena oli pyrkimys puhdaskielisyyteen eli pu- rismiin, jonka perusteella kirjakielestä poistettiin muukalaisuuksia eli vierasperäisiä muotoja ja murteellisuuksia eli liian paikallisena pidettyjä kansankielen piirteitä. Kirja-arvioissa kiin- nitettiin 1800-luvulla huomiota myös fiktiivisten henkilöiden repliikkeihin. (Laitinen 2013a:
213–214; Laitinen 2011: 158.) Teosten 1900-luvun alkupuolella ilmestyneiden uusintapainos- ten kieltä muokattiin toisinaan hyvinkin perusteellisesti (Laitinen 2013a: 213–214). Myös kirjakielen ja kuvitteellisen kansankielen esikuvana pidetyn Ahon kieltä uudistettiin ja korjat- tiin merkittävästi 1920-luvulla, jopa enemmän kuin muiden kirjailijoiden tekstejä. (Laitinen 2013a: 213–214; Laitinen 2011: 158.) Uusintapainoksista karsittiin kielen ruotsalaisuuksia ja leimallisimpia savolaisuuksia (Mikkola & Laitinen 2013: 454). On siis mahdollista, että läh- deteosten kieltä ja ehkä myös niiden dialogia on muokattu yleiskielisemmäksi.
16
2 TEOREETTINEN TAUSTA JA TUTKIMUSMENETELMÄ
Tässä pro gradu -tutkielmassa paheksuvien kysymysrakenteiden tarkastelussa hyödynnetään kahta kielitieteellistä lähestymistapaa: yhtäältä konstruktiokielioppia ja toisaalta keskustelun- analyysia. Konstruktiokielioppi soveltuu tutkielmani teoreettiseksi lähtökohdaksi, koska tar- kastelen kielteisen suhtautumisen ilmaisemiseen erikoistuneita kysymysrakenteita. Oletukse- nani siis on, että tietynlaiset interrogatiivilausumat ovat vakiintuneet paheksunnan osoittami- seen.
Keskustelunanalyyttistä lähestymistapaa sovellan kirjoitettuun dialogiin puolestaan sen vuoksi, että sen avulla on mahdollista kuvata, mitä affektisilla kysymysrakenteilla tehdään vuorovaikutustilanteissa, miten ne tulkitaan ja miten niihin reagoidaan. Keskustelunanalyysin perusajatuksena on se, että kielelliset ilmaukset ovat toimintaa, kuten kysymistä, kertomista, valittamista tai kannan ottamista (Tainio 1996: 81). Se tuo kielentutkimukseen toiminnan nä- kökulman: kieli nähdään toimintana ja vuorovaikutuksen välineenä (Haakana 2008: 88). Esit- telen seuraavaksi pro graduni kannalta keskeisimpiä konstruktiokieliopin ja keskustelunana- lyysin näkökulmia sekä sitä, miten sovellan niitä aineiston analyysiin työssäni.
2.1 Konstruktioajattelu ja -kielioppi
Konstruktiokieliopissa ajatellaan, että valtaosa semantiikan ja pragmatiikan ilmiöistä on koo- dattu syntaksiin. Ajattelutavan mukaan on olemassa vain vähän sellaisia rakenteita, joilla ei ole jotain tiettyä semanttista ja pragmaattista funktiota. Konstruktiokieliopin tavoitteena on tutkia kielen kaikkia rakenteita ja kuvata kielen kielioppia mahdollisimman tyhjentävästi.
Tarkastelun kohteena ovat tyypillisimpien rakenteiden ohella myös lauserajan ylittävät ki- teymät, idiomit ja fraasit. Esimerkiksi mitä–sitä-rakenne kuuluu konstruktiokielioppiin, koska sillä on oma eriytynyt merkityksensä. Kielen kaikkien rakenteiden sisällyttämistä tutkimuk- seen on perusteltu muun muassa sillä, että tavallisissa keskusteluissa käytetään suurimmaksi osaksi tällaisia kielen rakenteiden rajailmiöitä. (Kieli ja sen kieliopit 1994: 56.)
Konstruktiokieliopin tavoitteena on kielen rakenteen ja käytön yhdistäminen. Konstruk- tiokieliopin lähestymistapa on pragmaattinen: kielen konstruktiot eivät ole vain rakenteita vaan sanomisen tapoja, jotka kuuluvat tiettyyn tekstilajiin tai tilanteeseen. Kielen rakenteille on yleensä ominaista se, ettei niiden merkitys ole yksittäisten sanojen merkitysten summa.
(Alho & Kauppinen 2008: 22.) Konstruktioajattelun mukaisesti tässä pro gradussa tarkastel- laan kielteistä suhtautumista osoittavia kysymyslauseita rakenteen ja käytön näkökulmasta.
17
Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä tietynlaisilla kysymysrakenteilla on mahdollis- ta välittää.
Alho ja Kauppinen (2008: 26) määrittelevät konstruktion seuraavasti:
Konstruktio eli kielen kuvio on eräänlainen hahmo, skeema, johon kuuluu käyttötilanteen mukai- nen funktio ja/tai sävy.
Kotilainen (2007b) esittelee väitöstutkimuksessaan kaksi määritelmää konstruktiolle. Ensin- näkin konstruktion merkitystä tai muotoa ei voi kokonaan päätellä kokonaisuuden muodosta- vien osien tai muiden konstruktioiden perusteella. Toiseksi konstruktiot ovat muodon ja mer- kityksen vakiintuneita yhdistelmiä. (Mts. 16.) Määritelmät suhtautuvat konstruktion toistei- suuteen eri tavoin. Ensimmäinen ei salli toisteisuutta, sillä konstruktion muoto ja merkitys ei voi olla pääteltävissä muiden konstruktioiden perusteella. Jälkimmäinen ei puolestaan ota lainkaan kantaa toisteisuuteen vaan korostaa konstruktion vakiintuneisuutta. (Mts. 17–18.)
Konstruktion laajuus voi vaihdella. Se voi muodostua yksittäisestä sanasta, lausekkees- ta, lauseesta, puhejaksosta tai jopa tekstikokonaisuudesta. Iso suomen kielioppi käyttää kon- struktio-käsitteen synonyyminä termiä muotti. Muotti muodostuu kiinteistä ja vaihtuvista osista, esim. olla odotettavissa/käytettävissä. (Alho & Kauppinen 2008: 23.) Kauppinen (1998: 15) puolestaan käyttää väitöstutkimuksessaan käsitettä puhekuvio arkipuheessa tois- tuvista puhejaksoista, kuten kohteliaisuusfraaseista (esim. Mitä kuuluu? Saako olla lisää?), idiomeista (esim. käydä marjassa) tai määrätilanteisiin liittyvistä vuoroista (esim. Ota kiin- ni!). Vaikka käsitteet konstruktio ja rakenne eivät konstruktiokieliopissa ole toistensa syno- nyymeja, käytän niitä työssäni synonyymisesti toiston välttämiseksi, kun viittaan kielteistä affektia ilmaiseviin kysymyslauseisiin (vrt. Lauranto 2012: 183, alaviite).
Kotilainen (2007b: 19–20) tiivistää konstruktioajattelun perusteet kolmeen kohtaan. En- sinnäkin kielioppi koostuu konstruktioista. Se tarkoittaa sitä, että kielenkäyttöä eivät ohjaa kieliopilliset säännöt vaan tieto konstruktioista. Toiseksi konstruktioissa yhdistyy tieto muo- dosta ja merkityksestä. Konstruktioihin kuuluvat myös niiden pragmaattiset tehtävät, ja kielel- lisiä rakenteita tutkittaessa on yleensä huomioitava myös konteksti. Kolmanneksi kielioppi eli konstruktioiden kokoelma on järjestäytynyt monin tavoin: kielen rakenteet ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa, ja joitakin konstruktioita voidaan pitää toisten konstruktioiden laajentumi- na. (Mts. 19–20.)
Konstruktioon liittyy yleensä tietty pragmaattinen tehtävä, ja sen vuoksi se soveltuu hy- vin tiettyyn tilanteeseen tai tekstilajiin. Kieltä käyttäessään ihmiset tallentavat rakenteet mie- leensä tietynsävyisinä. Esimerkiksi konstruktio ei X:n X:ää on sävyltään yllättynyt ja ihmette- levä, vaikka X:n paikalle vaihdettaisiin sanoja: ei marjan marjaa | ei tahran tahraa. Vastaa-
18
vasti rakenteella olisit / et olisi + verbi + -nUt on paheksuva sävy: Olisit sanonut. | Et olisi sammuttanut valoja. (Alho & Kauppinen 2008: 23). Tässä pro gradu -tutkielmassa kartoite- taan sellaisia interrogatiivikonstruktioita, jotka ovat vakiintuneet kielteisen suhtautumisen välittämiseen. Aineiston kysymyslauseet eroavat toisistaan siinä, miten selvästi niiden voi- daan tulkita kiteytyneen paheksunnan ilmaisemiseen: osa kysymysrakenteista on tunnistetta- vissa paheksuviksi ilman kontekstiakin mutta osan kielteinen sävy on vahvasti tilannesidon- naista.
Lausumat saavat kielellisessä vuorovaikutuksessa erilaisia puhefunktioita, joita yhdellä lausumalla voi samassa vuorovaikutustilanteessa olla useitakin. Muodon ja funktion suhde ei ole modaalisten lausetyyppien kohdalla yksiselitteinen. Väitelauseella voidaan tehdä paljon muutakin kuin ”väittää”. Käskyjä on mahdollista antaa muutenkin kuin käskylausetta käyttä- mällä. Kysymyslauseella voi olla sen prototyyppisen funktion eli kysymyksen esittämisen lisäksi muitakin tehtäviä. (Alho & Kauppinen 2008: 166, 168.) Tämä konstruktioajattelun näkökulma on tutkielmani kannalta olennainen, sillä kaikille aineiston kysymysrakenteille on yhteistä se, että kysyvyyden lisäksi niiden funktiona on kielteisen asennoitumisen ilmaisemi- nen. Puhujan suhtautumisen välittäminen voidaan nähdä joidenkin kysymysten ainoana tehtä- vänä, sillä läheskään kaikki aineiston interrogatiivi-ilmaisut eivät ilmaise tiedonhalua. Tällai- sia ovat esimerkiksi monet vastauksen paikalla esiintyvät kysymyslauseet. Kysymisen ja pa- heksumisen ohella kielteistä affektia ilmaisevilla kysymyskonstruktioilla voi olla vielä muita- kin puhefunktioita, kuten ihmetteleminen tai kehottaminen.
Aineistoa analysoidessani olen kiinnittänyt huomiota kysymyskonstruktioiden raken- teellisiin piirteisiin ja etsinyt niistä toistuvia muodon ja merkityksen vastaavuuksia. Keskityn esittelemään kiteytyneimpiä konstruktioita, mutta tarkastelen myös tilapäisiä, kontekstin pe- rusteella paheksuttavaksi tulkittavia kysymysrakenteita.
2.2 Keskustelunanalyysi
Keskusteluntutkimuksessa muodon ja merkityksen suhde ei ole keskiössä kuten konstruktio- ajattelussa. Keskustelunanalyysissä lähdetään liikkeelle siitä, että muoto ja merkitys eivät ole yksiyksisessä suhteessa toisiinsa, vaan merkitys muodostuu ilmauksen ja kontekstin yhteis- vaikutuksena. Perusideana on se, että keskustelu on yhteistoiminnallista ja että merkitykset syntyvät yhteistyön, neuvottelun tuloksena (Hakulinen 1997a: 14–15). Puheenvuoron merki- tys ei synny yksinomaan puhujan intentiosta tai puheenvuoron syntaktisista tai semanttisista piirteistä (Raevaara 1996: 24) vaan siitä, miten sitä käsitellään keskustelussa ja millaisen
19
merkityksen keskustelijat sille antavat (Raevaara 1997: 83). Pro gradu -tutkielmassani lähden siitä ajatuksesta, että analyysin kohteena olevien paheksuntarakenteiden sävy ja merkitys sel- viävät vain huomioimalla, mitä niistä seuraa keskustelussa. Sen vuoksi affektisten kysymys- ten analysoinnin yhteydessä kiinnitetään huomiota siihen, miten puhekumppani tulkitsee hä- nelle esitetyt kysymykset ja miten hän reagoi niihin.
Keskustelunanalyysissa painotetaan sitä, ettei tutkija saa analysoida aineistoa valmiiden kategorioiden varassa eikä liittää käyttämäänsä käsitteeseen vain ennalta määrättyjä ominai- suuksia ja merkityksiä (Hakulinen 1996: 22). Diskurssianalyysin ja keskustelunanalyysin ero- na voidaan pitää sitä, että diskurssianalyysissä tavoitteena on jakaa aineisto tiettyihin tutkijan etukäteen määrittelemiin kategorioihin, kun taas keskustelunanalyysissa tarkoituksena on luo- kitella aineisto puhujien omien orientaatioiden ja tulkintojen mukaan (Kurhila 2008: 360).
Vaikka tässä tutkielmassa aineistosta on kerätty etukäteen määriteltyjä affektisia kysymys- konstruktioita, niiden tulkinta perustuu ympäröivän dialogin tarkasteluun. Vain osaan aineis- ton kielteistä asennoitumista osoittaviin kysymysrakenteisiin affektisuus on kiteytynyt; suurin osa interrogatiivilauseista on sellaisia, että niiden paheksuvuus – ja ainakin sen aste – ilmenee vasta vuoropuheluun ja usein koko teokseen perehtymällä.
Auli Hakulinen (1997a: 15) painottaa, että keskustelunanalyysissä aineistona käytetään autenttista keskustelua, joka Salla Kurhilan (2008: 360) mukaan on tallennettava ääni- tai vi- deonauhalle. Tallennettuja vuorovaikutustilanteita voidaan tarkastella useita kertoja, ja siksi niistä pystytään huomioimaan ei-kielellistä viestintää ja muita vuorovaikutuksen yksityiskoh- tia (mts. 360, 365). Kalliokoski (1998: 213) on kuitenkin sitä mieltä, että vuorovaikutuksen ja keskustelun tutkimuksessa ei ole välttämätöntä rajoittua puhutun kielen tarkasteluun, vaan myös kirjoitusta voidaan tutkia vuorovaikutuksena, lukijalle suunnattuna viestinä. Puhetta esittävän kaunokirjallisen teoksen vuorovaikutuksellisten piirteiden huomioiminen on välttä- mätöntä tekstin ja sen rakentumisen ymmärtämiseksi (mts. 213). Myös Sirpa Leppänen (2008:
219) katsoo, että kirjalliset tekstit ovat kiinnostavia tutkimuskohteita kirjallisuudentutkijoiden ohella myös kielentutkijoille, sillä ne voivat avata uusia näkökulmia kielen tuottamiseen, käyttöön ja ymmärtämiseen. Vastaavasti Tiittulan ja Nuolijärven (2013: 29) mukaan keskus- teluntutkimuksen tuloksia voidaan käyttää pohjana kirjallisuuden keskustelunomaisuuden ja dialogien puheenomaisuuden käsittelyssä.
Markku Haakana (2008: 88) esitti kymmenkunta vuotta sitten, että keskustelunanalyy- sin avulla on mahdollista tutkia myös kirjoitettuja keskusteluja (esim. chat ja tekstiviestit).
Verkko- ja chat-keskusteluja onkin viime aikoina tutkittu keskustelunanalyysin keinoin. Liisa Kääntä (2016) on tarkastellut väitöstutkimuksessaan opiskelijoiden institutionaalisia verkko- keskusteluja digitaalisen keskustelunanalyysin avulla. Sini Heinoja (2018) on soveltanut kir-
