Modaali-ilmaukset

Tarkastelen tässä alaluvussa aineiston kysymysrakenteiden modaali-ilmauksia. Iso suomen kielioppi (§ 1551) määrittelee modaalisuuden asiaintilan todenmukaisuutta ja toteutumismah-dollisuuksia koskeviksi arvioiksi. Aineistossa on noin 120 sellaista kysymyslausetta, joissa esiintyy jokin modaalisuuden ilmaisukeino. Affektisissa kysymyksissä modaalisuutta ilmais-taan etupäässä modaaliverbeillä ja modaalisilla verbirakenteilla sekä verbimoduksista kondi-tionaalilla ja potentiaalilla. Yhdessä kysymyslauseessa esiintyy modaalinen adjektiivi, mutta modaalisia adverbeja ja partikkeleita paheksuvissa interrogatiivikonstruktioissa ei ole lain-kaan.

173

Käsittelen ensin hakukysymysten ja sen jälkeen vaihtoehtokysymysten modaali-ilmauksia. Aineiston hakukysymyksistä lähes 60:ssa esiintyy jokin modaalisuuden ilmaisu-keino. Mahdollisuutta ilmaisevat affektiset hakukysymykset ovat aineistossa huomattavasti yleisempiä kuin välttämättömyyttä ilmaisevat: niitä on 17, kun välttämättömyyttä osoittavia on vain kolme. Hakukysymyksissä mahdollisuutta ilmaistaan modaaliverbeillä ehtiä, joutaa, juljeta, mahtaa, osata (2), päästä, saattaa (3), tarjeta, uskaltaa, viitsiä ja voida (4).⁴³ Kaik-kien hakukysymysten modaaliverbien voidaan tulkita ilmaisevan dynaamista tai deonttista mahdollisuutta. Dynaaminen modaalisuus ilmaisee asiaintilan mahdollisuuden tai välttämät-tömyyden riippuvan tilanteen sisäisistä tai ulkoisista edellytyksistä. Deonttinen modaalisuus viittaa puolestaan puhujan tahtoa tai puheyhteisön normeja osoittavaan lupaan tai velvollisuu-teen. (ISK 2004 § 1551.)

Aineiston hakukysymysten yleisin modaaliverbi on voida, joka on Ison suomen kie-liopin (§ 1566) mukaan merkitykseltään spesifioimaton, eli se voi ilmaista dynaamista, deonttista ja episteemistä mahdollisuutta. Muilla hakukysymysten voimista ilmaisevilla ver-beillä on jokin spesifimpi dynaamista mahdollisuutta ilmaiseva merkitys. Lisäksi niissä on mukana deonttinen sävy, sillä ne implikoivat jonkin normin. (Mt. § 1567.) Dynaamisten voi-misverbien tyypillisiä esiintymiskonteksteja ovatkin affektiset, etenkin interrogatiivimuotoiset lausumat (mt. § 1568).

Suurin osa mahdollisuutta ilmaisevista modaaliverbeistä esiintyy päivittelevissä ja ih-mettelevissä hakukysymyksissä, joita käsiteltiin edellä alaluvussa 3.3. Kymmenen mahdolli-suutta ilmaisevaa modaaliverbiä sisältyy päivitteleviin kuinka-alkuisiin hakukysymyksiin ja kolme muihin päivitteleviin hakukysymyksiin. Lisäksi mahdollisuutta ilmaisevia modaaliver-bejä esiintyy neljässä kielteistä väitettä implikoivassa hakukysymyksessä. Eniten mahdolli-suutta ilmaisevia modaaliverbejä esiintyy Canthin teosten hakukysymyksissä. Canthin haku-kysymyksissä modaaliverbejä on 12, Lassilalla neljä ja Aholla yksi.

Hakukysymyksissä välttämättömyyttä ilmaistaan modaaliverbillä pitää (2) ja nesessiivi-rakenteella on pakko. Molemmat pitää-verbit esiintyvät päivittelevissä kenen x:n NP -alkuisissa hakukysymyksissä, joissa niillä on lähinnä episteeminen merkitys: Kenen… kenen pirun peliä pitää vaan olla tää mokoma hylky! (KK) ja Niin jotta kenen paholaisen ilvettä tää peli pitää olla! (KK). Nesessiivirakenne on pakko esiintyy kielteistä väitettä implikoivassa hakukysymyksessä, joka on tulkittavissa retoriseksi: Mikäs pakko sitä on tahallaan panna palamaan? (RT).

Isossa suomen kieliopissa (§ 1564) modaaliverbien mainitaan esiintyvän infinitiivi-täydennyksen kanssa. Aineiston hakukysymysten modaaliverbeistä 14 muodostaa verbiketjun

43 Jos modaaliverbi esiintyy aineiston hakukysymyksissä useammin kuin kerran, määrä on merkitty sulkeisiin verbin jälkeen.

174

infinitiivin kanssa, mutta viidessä verbi esiintyy ilman sitä: Minkäpäs sille nyt osaa..! (KK), Hyvänen aika, mitenkä minä tästä pääsen? (RT), Kuinka hän uskaltaakin! (TV), Niin jotta minkäpäs sille voi… (KK) ja Mikä tässä tarkenee, kun ihan kylmiltä suin piti sänkyyn vään-täytyä. (TL). Nesessiiviverbit esiintyvät yksikön 3. persoonassa ja saavat subjektikseen gene-tiivimuotoisen NP:n (ISK 2004 § 1564). Kaikki aineiston hakukysymysten nesessiiviverbit ja nesessiivirakenteet ovat yksikön 3. persoonassa. (Kenen… kenen pirun peliä pitää vaan olla tää mokoma hylky! (KK), Niin jotta kenen paholaisen ilvettä tää peli pitää olla! (KK) ja Mi-käs pakko sitä on tahallaan panna palamaan? (RT)). Kahdessa ensin mainitussa hakukysy-myksessä on subjektina genetiivisijainen NP. Viimeisestä kysymysrakenteesta genetiivisijai-nen NP puuttuu, sillä kyseessä on nollapersoonalause.

Varsinaisten modaaliverbien lisäksi hakukysymyksissä on kuusi intensionaalista verbiä, jotka ovat ajatella, arvella, luulla (3), tahtoa, tietää (9) ja älytä. Yleisin intensionaalinen ver-bi on tietää. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki hakukysymysten tietää-verver-bit sisältyvät konventionaalistuneisiin kielteistä väitettä implikoiviin mistä ~ kuka tietää -kysymyksiin, joita esiteltiin edellä alaluvussa 3.1.5. Intensionaalisista verbeistä vain tahtoa ja älytä esiinty-vät infinitiivitäydennyksen kanssa: Mikset sinä tahdo tulla sisään? (J) ja [– –] jotta kuka keh-nohan tuo älysikin tehdä koko tään! (KK).

Modaalisuuden ilmaisukeinoihin kuuluvat myös modukset. Konditionaali ja potentiaali ilmaisevat episteemistä modaalisuutta (ISK 2004 § 1590). Aineiston hakukysymyksistä 14 on konditionaalimuotoisia ja kahdeksan potentiaalimuotoisia. Affektisissa hakukysymyksissä konditionaali ilmaisee ennen muuta toteutumattomuutta ja todenvastaisuutta (ks. mt. § 1594).

Yhdessä hakukysymyksessä se osoittaa kuvittelua (ks. mt. § 1592). Konditionaalimuotoisista hakukysymyksistä yhdeksän on kielteistä väitettä implikoivia, kolme syytä kysyviä, yksi päi-vittelevä ja yksi episteeminen arvio tai päätelmä.

Kauppisen (1998: 189) mukaan rakenteeseen, johon kehottamisen lisäksi liittyy toteu-tumattomuuden merkityspiirre, on vakiintunut kannanoton affektiivinen merkitys (esim. ois pysyny pois töistä sitte). Vastaavasti toteutumattomuutta ilmaiseviin konditionaalimuotoisiin hakukysymyksiin näyttää aineiston esimerkkien perusteella liittyvän affektinen sävy. Etenkin kielteistä väitettä implikoiviin hakukysymyksiin konditionaali tuo epäilevän sävyn, ja niihin voisi lisätä partikkelin muka (esim. Millä voimilla ja varoilla sinä ne [muka] laittaisit? (J).

Konditionaalimuotoisista hakukysymyksistä kahdeksan on preesensissä ja kuusi perfektissä.

Potentiaalimuotoisista hakukysymyksistä seitsemän on peräisin Ahon ja yksi Lassilan teoksista. Kysymyslauseissa esiintyvä potentiaali ilmentää pohdiskelua, epäröintiä, epätietoi-suutta ja epäluuloa ja voi tehdä kysymyksestä retorisen (ISK 2004 § 1598). Forsberg (1998:

242) on havainnut, etteivät potentiaalimuotoiset kysymyslauseet ole prototyyppisiä

kysymyk-175

siä, vaan pikemminkin prototyyppisten kysymysten ja väitelauseiden välimuotoja, jotka il-maisevat usein puhujan affektista asennoitumista, kuten hämmästystä tai vähättelyä (mts.

242).

Vastaavasti aineiston potentiaalimuotoiset hakukysymykset eivät ole kysyviä, vaan kuu-si niistä on episteemikuu-siä arvioita tai päätelmiä ja kakkuu-si kielteistä väitettä implikoivia. Kahdek-sassa hakukysymyksessä esiintyy verbin potentiaalimuoto. Kysymysrakenteista kolme esiin-tyy vierusparin jälkijäsenenä, joko reaktiona tai vastauksena. Kysymyksistä puolet on pree-sensmuotoisia ja puolet perfektimuotoisia. Yksi preesensmuotoisista kysymyksistä on tulkit-tavissa futuuriseksi.

Siirryn nyt tarkastelemaan aineiston vaihtoehtokysymyksiä, joissa on jokin modaalisuu-den ilmaisukeino. Vaihtoehtokysymyksistä noin 60:ssa on modaali-ilmaus, eli modaaliainek-sia on vaihtoehtokysymyksissä saman verran kuin hakukysymyksissä. Mahdollisuutta ilmai-sevia vaihtoehtokysymyksiä on 14. Vaihtoehtokysymyksissä mahdollisuutta ilmaistaan mo-daaliverbeillä ennättää, iljetä, joutaa, osata (2), saada (2), saattaa (3), tohtia, uskaltaa (2) ja voida. Kuten hakukysymyksissä myös vaihtoehtokysymyksissä modaaliverbit ilmaisevat dy-naamista tai deonttista mahdollisuutta. Lisäksi yksi kysymysrakenne osoittaa episteemistä mahdollisuutta. Vaihtoehtokysymysten yleisin mahdollisuutta ilmaiseva modaaliverbi on dy-naamisessa merkityksessä esiintyvä saattaa, joka yleiskielessä ilmaisee episteemistä mahdol-lisuutta mutta imperfekti- ja kieltomuotoisissa lausumissa voidaan tulkita dynaamiseksikin (ISK 2004 § 1571). Mahdollisuutta ilmaisevien modaaliverbien lisäksi yhdessä vaihtoehtoky-symyksessä esiintyy modaalinen adjektiivi varma. Puhuja tiedustelee puheena olevan asian episteemistä mahdollisuutta kysymyksellä Oletko varma, että se sen väkisin vei? (J).

Yhtä vaihtoehtokysymystä lukuun ottamatta kaikki mahdollisuutta ilmaisevat modaali-verbit esiintyvät moittivissa ja paheksuntaa ilmaisevissa vaihtoehtokysymyksissä. Toisin kuin hakukysymyksissä, eniten mahdollisuutta ilmaisevia modaaliverbejä esiintyy Ahon dialogin vaihtoehtokysymyksissä. Ahon vaihtoehtokysymyksissä modaaliverbejä on kahdeksan, Cant-hilla viisi ja Lassilalla yksi. Suurin osa mahdollisuutta ilmaisevista modaaliverbeistä sisältyy kieltomuotoisiin verbikysymyksiin: niistä 11 esiintyy kieltomuotoisissa ja vain kaksi myön-tömuotoisissa verbikysymyksissä (Uskallatko sinä yhä valehdella meille vasten silmiä. TV ja Saaneeko tuosta! TL). Lisäksi yksi mahdollisuutta ilmaiseva modaaliverbi sisältyy lause-kekysymykseen (Vieläkö sinä ilkesit tulla takaisin, venäläisen lutka? J). Dynaamisten mah-dollisuusverbien kieltohakuisuus voidaan selittää pragmaattisesti sillä, että niiden kieltomuoto tarjoaa kielteisen vastauksen lisäksi perustelun tai syyn kiellolle, esim. lauseen x ei viitsi ottaa asioista selvää merkitys on ’x ei ota selvää, koska on laiska’ (ISK 2004 § 1611).

176

Välttämättömyyttä ilmaisevia vaihtoehtokysymyksiä on aineistossa 11, eli lähes saman verran kuin mahdollisuutta ilmaisevia vaihtoehtokysymyksiä. Vaihtoehtokysymyksissä vält-tämättömyyttä ilmaistaan nesessiivisillä modaaliverbeillä pitää (5) ja tarvita (3) sekä neses-siivirakenteella on pakko (3). Välttämättömyyttä osoittavat modaali-ilmaukset esiintyvät vain myöntömuotoisissa verbikysymyksissä ja lausekekysymyksissä. Kieltomuotoisiin verbikysy-myksiin niitä ei sisälly lainkaan. Kaikki nesessiivi-ilmaukset esiintyvät moitetta tai paheksun-taa ilmaisevissa vaihtoehtokysymyksissä ja ovat kieltohakuisia, eli ne ennakoivat kielteistä vastausta. Suurin osa välttämättömyyttä ilmaisevista modaali-ilmauksista esiintyy Ahon teok-sissa.

Viidessä välttämättömyyttä ilmaisevassa vaihtoehtokysymyksessä on nesessiivinen mo-daaliverbi pitää, joka Ison suomen kieliopin (§ 1575) mukaan ilmaisee velvoitetta tai olosuh-teiden edellyttämää pakkoa, kun se esiintyy indikatiivimuotoisessa interrogatiivilauseessa (esim. Tytär ei ole vieläkään käynyt katsomassa isäänsä, pitääkö minun hakea hänet tänne väkipakolla?). Kolmessa näistä vaihtoehtokysymyksistä pitää-verbin voidaan tulkita ilmaise-van velvoitetta ja pakkoa. Kilpakosijat-romaanissa puhuja käyttää pitää-verbillistä vaihtoeh-tokysymystä estellessään puhekumppania: Ja vieläkö tässä nyt minunkin pitää…! (KK). Ju-hassa puhuja kuvaa pitää-verbin sisältävillä lausekekysymyksillä ei-toivottua avioliittoaan asiana, johon hän ei ole voinut vaikuttaa: Vaan minunko sitten piti olla sen ainoa ... minunko piti käteni hänen kaulaansa kietoa sentähden, ettei ollut hänellä muita kuin minä? (J). Lea Laitisen (1992: 237) mukaan pitää-verbiä käytetään affektisessa merkityksessä, kun päivitel-lään infinitiivin ilmaiseman asiantilan kohtalonomaisuutta ja sen ainutlaatuisuutta subjekti-NP:n väistämättömänä kokemuksena (esim. Voi kauhistuksen kauhistus. Tuoko minulle piti sattua vierustoveriksi.).

Kahdessa aineiston vaihtoehtokysymyksessä modaaliverbi pitää esiintyy paheksuntaa tai syytöstä ilmaisevissa affektisissa konstruktioissa, joiden implikaatio on ’ei olisi pakko’

(esim. Pitääkö sun olla noin synkkä?) (ks. ISK 2004 § 1576). Lausuman Että pitääkö pitäjän miesten sallia, että ne täällä semmoisia tekevät? (J) implikaatio on lähinnä ’ei pidä sallia’.

Kysymyslauseen loppuun on merkitty kysymysmerkki, mutta se voidaan tulkita myös huu-dahdukseksi, mikä käy ilmi jo lauseenalkuisesta että-partikkelista (ks. Laitinen 1992: 238).

Vastaavasti huutomerkkiin päättyvän lausuman Sitäkö senkin piti vastaan tulla ja vietellä mustalaismatkoilleen! (TL) implikaatio on ’ei olisi pitänyt tulla’. Laitisen (1992: 238) mukaan affektisissa yhteyksissä nesessiiviverbin tehtävänä on tuoda esille asiaintilan intensionaalisuus eli se, että kaikista mahdollisuuksista juuri tämä tapahtui.

Kolmessa myöntömuotoisessa verbikysymyksessä on nesessiivinen modaaliverbi tarvi-ta: Tarvitseeko sitä luottaa kaikenmoisiin ihmisiin. (TV), Tarvitsisiko nyt olla niin ylpeä

it-177

sestään, [– –]. (J) ja Vaan olisiko sen silti tarvinnut – –? (J). Laitisen (1992: 238) mukaan affektisten kontekstien emfaattisena verbinä tarvita esiintyy lähinnä kysymyksissä, jotka ky-seenalaistavat subjektin motiiveja tai ihmettelevät tämän kokemuksen ainutlaatuisuutta. Kaik-ki edellä mainitut aineiston verbikysymykset ovat Kaik-kielteistä väitettä implikoivia, ja ne osoitta-vat puhujan pitävän puheena olevan henkilön toimintaa kyseenalaisena.

Edellisten esimerkkien lisäksi Juhassa esiintyy kolme henkilöiden yksinpuhelujaksoihin sisältyvää myöntömuotoista verbikysymystä, jotka ovat muotoa tarvitsiko x:n⁴⁴. Näiden ky-symysrakenteiden verbi on indikatiivin imperfektissä tai konditionaalin pluskvamperfektissä, ja x on persoona- tai demonstratiivipronomini: Mutta tarvitsiko nyt _siitä_ hänen silmänsä välähtää niinkuin äkäisen, salavihaisen koiran. | Tarvitsiko sen häntä minulle halventaa? | Tarvitsiko hänen saattaa itsensä ja minut vieraan naurettavaksi. (J.) Kaikissa edellä maini-tuissa tarvitsiko x:n -kysymyksissä on kyse subjektin motiivien kyseenalaistamisesta, ja ne ovat peräisin avioparin ajatuksista. Ensimmäisessä mies pohtii vaimonsa kylmää käytöstä häntä kohtaan, toisessa vaimo paheksuu vieraaksi saapuneen miehen halveksuvaa asennetta hänen puolisoaan kohtaan ja kolmannessa puolisonsa liian avoimia puheita vieraana olevalle miehelle.

Kolmessa aineiston vaihtoehtokysymyksessä esiintyy nesessiivirakenne on pakko. Kah-dessa on genetiivisubjektina sinun-persoonapronomini Onko sinun pakko sitä hänelle ilmoit-taa, hupsu. (TV) ja Oliko sinun pakko siihen astua jalallasi? (RT) ja yhdessä nollasubjekti Onko pakko olla edessä? (RT). Edellisten esimerkkien lisäksi Juhassa esiintyy yksi henkilön monologiin sisältyvä onko pakko -kysymysrakenne. Puhuja käyttää kysymysrakennetta il-maistakseen, ettei hänen tarvitse hyväksyä anopin haukkuvan hänen äitiään: Vaan onko mi-nun pakko sitä kärsiä, että aina äitiänikin solvaa?⁴⁵ (J). Ison suomen kieliopin (§ 1581) mu-kaan on pakko -rakenteella on mahdollista ilmaista sekä toimijan sisältä tulevaa että ulkoisista olosuhteista aiheutuvaa pakkoa. Vastaavasti aineiston verbikysymyksissä on pakko -konstruktio on sisäisen ja ulkoisen pakon ilmaisin.

Aineiston välttämättömyyttä ilmaisevat vaihtoehtokysymykset noudattavat osittain Isos-sa suomen kieliopisIsos-sa (§ 1564, 1580) mainittuja modaaliverbien kieliopillisia erityisominai-suuksia. Ensinnäkin modaaliverbit esiintyvät infinitiivitäydennyksen kanssa (mt. § 1564).

Aineiston vaihtoehtokysymysten modaaliverbeistä 19 muodostaa verbiketjun infinitiivin kanssa, mutta kuusi verbiä esiintyy ilman sitä. Kahdessa kysymyksessä infinitiivitäydennyk-sen puuttuminen selittyy elliptisyydellä: puhuja jättää infinitiivin toistamatta, sillä se esiintyy edellä joko puhujan omassa tai toisen puhujan vuorossa (Eikö niitä ennätä [lähteä viemään]

44 Kysymyslauseita ei ole laskettu mukaan aineistoon.

45 Kysymyslausetta ei ole laskettu mukaan aineistoon.

178

vastakin? RT ja Eikö noita muut osaisi [neuloa], semmoisia kuin sukkia? (K-L). Kolmessa interrogatiivirakenteessa puhujan ilmaus vaikuttaa jäävän kesken, mitä ilmaisevat myös ky-symyskonstruktioiden loppuun merkityt kaksi ajatusviivaa tai kolme pistettä (Vaan olisiko sen silti tarvinnut – –? J, Ja vieläkö tässä nyt minunkin pitää…! KK ja Saaneeko tuosta!... TL).

Vaihtoehtokysymyksessä Etkö sinä saa suutasi auki, hyvä ihminen! (K-L) modaaliverbi saa-da esiintyy vakiintuneessa ilmauksessa saada suu auki ilman infinitiivitäydennystä. Kielto-lauseissa ei saa on tulkittavissa deonttisesti (ISK 2004 § 1569), mutta tässä kieltomuotoisessa verbikysymyksessä se ilmaisee dynaamista modaalisuutta, tarkemmin ottaen puhekumppanin sisäistä kykyä.

Toiseksi Iso suomen kielioppi (§ 1564, 1580) mainitsee nesessiiviverbien ja nesessiivi-rakenteen esiintyvän yksikön 3. persoonassa ja saavan subjektikseen genetiivimuotoisen NP:n. Kaikki aineiston vaihtoehtokysymysten nesessiiviverbit ja nesessiivirakenteet ovat yk-sikön 3. persoonassa. Genetiivisijainen NP on subjektina kahdeksassa vaihtoehtokysymykses-sä, mutta kolmessa sitä ei ole. Nämä kysymykset ovat nollapersoonalauseita: Tarvitseeko sitä luottaa kaikenmoisiin ihmisiin. (TV), Tarvitsisiko nyt olla niin ylpeä itsestään, [– –]. (J) ja Onko pakko olla edessä? (RT).

Modaaliverbien lisäksi aineiston vaihtoehtokysymyksissä esiintyvät intensionaaliset verbit aikoa, epäillä, luulla (5), meinata, tahtoa ja uskoa (3). Luulla- ja meinata-verbit esiin-tyvät episteemisissä arvioissa ja päätelmissä mutta muut intensionaaliset verbit moitetta ja paheksuntaa osoittavissa vaihtoehtokysymyksissä. Konditionaalimuotoisia vaihtoehtokysy-myksiä on 14 ja potentiaalimuotoisia yhdeksän. Konditionaalimuotoisista verbeistä suurin osa sisältyy moittiviin ja paheksuviin vaihtoehtokysymyksiin ja vain viisi episteemistä arviota ja päätelmää ilmaiseviin. Kaikki potentiaalimuotoiset verbit sen sijaan sisältyvät episteemisiin arvioihin ja päätelmiin. Joissakin vaihtoehtokysymyksissä on useita modaaliaineksia, esimer-kiksi eikö osaisi, etkö saata uskoa, pitääkö sallia ja tarvitsisiko olla (vrt. ISK 2004 § 1560, 1564).

5.3 Partikkelit

Käsittelen tässä alaluvussa partikkeleita, jotka ovat yleisiä aineiston paheksuvissa kysymysra-kenteissa ja joiden voidaan tulkita lisäävän lausumien affektista sävyä. Partikkeleiden runsaus aineiston kysymysrakenteissa voi johtua paitsi kielteisen suhtautumisen ilmaisemisesta myös puheenomaisuuden tavoittelemisesta (ks. Tiittula & Nuolijärvi 2013; Nuolijärvi & Tiittula 2016). Kalliokosken (1998: 193) mukaan partikkeleilla on puheen illuusion tuottamisessa

179

erityisasema muihin puhetta järjestäviin ja vuorovaikutuksen sujumista ohjaaviin tekijöihin verrattuna, sillä niitä voidaan sijoittaa kirjoitettuun tekstiin toisin kuin prosodisia keinoja.

Partikkeleilla ja intonaatiolla on kielen affektiivisen ja tekstuaalisen puolen ilmaisemisessa samankaltaisia tehtäviä. Koska kirjoitetussa puheessa ei voida ilmaista intonaationmuutoksia eikä muita prosodisia seikkoja, partikkeleilla on siinä enemmän tehtäviä kuin autenttisessa puheessa. (Mts. 210.) Forsberg (1998: 293) on havainnut, että mitä enemmän kysymyslau-seessa on diskurssifunktionaalisia aineksia, kuten pronomineja ja partikkeleita, sitä kauempa-na se on kysymisen perustehtävästä (’haluan tietää’).

Aineiston paheksuntaa ilmaisevissa kysymysrakenteissa yleisesti käytettyjä ovat sävy-partikkelit, jotka nimensä mukaisesti lisäävät lausuman propositionaaliseen merkitykseen jonkin lisämerkityksen eli sävyn. Jokaisella sävypartikkelilla on väljähkö merkitys, joka on lopullisesti tulkittavissa vain kontekstin perusteella. Ne sävyttävät lausumaa prosodian ja sa-najärjestyksen tavoin. (ISK 2004 § 821.) Sävypartikkeleiden tehtävänä voi olla esimerkiksi tähdentäminen (Alho & Kauppinen 2008: 84), mikä näyttää olevan tyypillinen funktio myös paheksuvissa kysymysrakenteissa esiintyville sävypartikkeleille.

Sävypartikkelit voidaan jakaa itsenäisiin sävypartikkeleihin, joita ovat esimerkiksi aina, nyt, sit(ten), vasta, sitä, kyllä, oikein, oikeastaan, ihan ja vaan ~ vain sekä kliittisiin sävypar-tikkeleihin, joita ovat muun muassa liitepartikkelit -hAn, -pA(s) ja -s. Sävypartikkelit eivät ole selvärajainen ryhmä, vaan siihen siirtyy sanoja muista partikkeli- ja sanaluokista. Erityisesti raja lausumapartikkeleihin on häilyvä. (ISK 2004 § 821.) Sävypartikkeleina voidaan myös käyttää esimerkiksi ajan adverbeja (Alho & Kauppinen 2008: 84).

Sävypartikkeleiden lisäksi aineiston kysymysrakenteissa on muitakin partikkeleita, joi-den tehtävänä on lausuman affektisuujoi-den lisääminen. Aineiston kysymyksissä esiintyviä par-tikkeleita ovat taas, enää, jo, vielä, vai, siitä, edes, yhä, muka ja pian, liitepartikkelit -kAAn ja -kin sekä liiteaines -kA(s). Samassa lausumassa voi esiintyä useita sävypartikkeleita, tai ne voivat muodostaa ketjuja (ISK 2004 § 821). Tämä on tyypillistä myös aineiston kysymysra-kenteille, joista useissa on kaksi partikkelia, joko kaksi itsenäistä partikkelia tai itsenäinen partikkeli ja liitepartikkeli.

Suurimmassa osassa aineiston kysymysrakenteista partikkeleiden voidaan tulkita lisää-vän lausuman affektista sävyä. Useimmissa konstruktioissa partikkeli ei ole pakollinen, vaan lausuman merkitys välittyy ilman sitäkin. Etenkin silloin, kun kysymyslauseessa esiintyy use-ampi kuin yksi partikkeli, ainakin osan partikkeleista voisi poistaa lausuman merkityksen muuttumatta. Joissakin aineiston tapauksissa partikkelit eivät kuitenkaan ole poistettavissa.

Sellaisissa lausumissa, joissa esiintyy itsenäinen partikkeli taas, enää, jo, vaan ~ vain, yhä, aina tai pian, kysymyksen merkitys ei yleensä käy ilmi ilman partikkelia: aina ja taas

kuvaa-180

vat puheena olevan asian toistumista, enää ja yhä sen jatkumista sekä jo ja pian sen tapahtu-mista liian aikaisin. Partikkeli vaan ~ vain ei ole poistettavissa, kun sen merkitys on ’ainoas-taan’. Sävypartikkeli sitä esiintyy puolestaan useimmiten sellaisissa kielteistä affektia ilmai-sevissa kysymysrakenteissa, joissa sen voidaan katsoa kuuluvan konstruktioon eli olevan pa-kollinen osa sitä (esim. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua? K-L).

Liitepartikkeleista sävypartikkeli -s ja liiteaines -kA(s) esiintyvät monentyyppisissä af-fektisissa kysymyslauseissa, mutta muilla liitepartikkeleilla on sen sijaan vakiintuneempi esiintymisympäristö. Sävypartikkeli -pA(s) kuuluu yleensä ’ei voi mitään’ tai ’ei kannata vä-littää’ -tyyppisiin hakukysymyksiin tai retorisiin kysymyksiin. Sävypartikkeli -hAn sisältyy puolestaan pohtiviin ja episteemistä arviota tai päätelmää ilmaiseviin kysymysrakenteisiin.

Liitepartikkeleiden -kin ja -kAAn tyypillisiä esiintymiskonteksteja ovat sen sijaan päivittelevät ja eksklamatiiviset interrogatiivilauseet.

Käsittelen tässä luvussa vain kysyvässä pää- tai sivulauseessa esiintyviä partikkeleita.

Sellaiset tapaukset kuin kuka se oli, joka muka olisi semmoisen vienyt ja jolle tämä muka ei lähtenyt olen jättänyt tarkastelun ulkopuolelle. Luku jakautuu kahteen alalukuun: itsenäisiä partikkeleita tutkivaan alalukuun 5.3.1. ja liitepartikkeleita selvittävään alalukuun 5.3.2.

5.3.1 Itsenäiset partikkelit

Tarkastelen tässä alaluvussa aineiston paheksuvien kysymysrakenteiden itsenäisiä partikkelei-ta. Kysymyslauseissa esiintyvät seuraavat itsenäiset sävypartikkelit: nyt, sitten, sitä, vain ~ vaan, aina ja ihan (vrt. ISK 2004 § 1717). Sävypartikkeleiden lisäksi aineiston kysymyksissä esiintyvät partikkelit taas, enää, jo, vielä, vai, siitä, edes, yhä, muka ja pian. Käsittelen par-tikkeleita niiden yleisyysjärjestyksessä. Selvästi eniten käytetty sävypartikkeli aineiston inter-rogatiivirakenteissa on nyt, joka on Ison suomen kieliopin (§ 823) mukaan yleisin itsenäinen sävypartikkeli. Se esiintyy 36 kysymyslauseessa: 20 vaihtoehtokysymyksessä ja 16 hakuky-symyksessä.

Sävypartikkelin nyt tyypillisiä esiintymisympäristöjä ovat pitkälle kiteytyneet ilmaukset (No anteeks nyt | Näkemiin nyt.), direktiivit (Ole nyt jo hiljaa! | Älä nyt taas aloita!) ja lisäyk-set (Miten se nyt taas menikään.) (ISK 2004 § 823). Tämän tutkielman aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että myös affektiset kysymysrakenteet ovat yksi sävypartikkelin nyt tavallinen esiintymisympäristö, ja niissä sen tehtävänä on ennen muuta lausuman affektisen sävyn voi-mistaminen. Nyt-partikkelin sisältävät kysymyslauseet voidaan jakaa neljään ryhmään: ne kommentoivat tilanteen muuttumista (16 esiintymää), ilmaisevat estelyä (8 esiintymää),

osoit-181

tavat jonkin ei-toivotun asian jatkuvan tai toistuvan (7 esiintymää) ja arvostelevat puheena olevaa henkilöä tai puhekumppania (5 esiintymää). Jaottelu ei ole kiistaton, mutta se antaa kuitenkin yleiskuvan siitä, millaisissa paheksuvissa kysymysrakenteissa sävypartikkeli nyt esiintyy. Tarkastelen seuraavaksi tarkemmin näitä erilaisia esiintymisympäristöjä.

Yleisimmin sävypartikkeli nyt esiintyy sellaisissa kysymysrakenteissa, jotka paheksuvat tilanteen muuttumista tai puhekumppanin yllättävää käytöstä tai tekoa. Tällaisia muutosta korostavia nyt-partikkelin sisältäviä interrogatiivilauseita on aineistossa 16. Eniten on sellaisia kysymyksiä, jotka kommentoivat muuttunutta tilannetta. Esimerkissä 412 miestä syytetään siitä, että hän on vietellyt naisystäväkseen vanhan ystävän vaimon. Puhuja tiedustelee miten-kä-alkuisella hakukysymyksellä, kuinka he jatkossa pääsevät liikkumaan kauppamatkoillaan, kun tuttuun taloon ei ole enää menemistä.

(412) – Vaan liian läheltä tämän otit, melkein naapurista. Onhan vanha ystävä Rajavaaran Juha Karhu-nen. Hyvän majapaikan pilasit. Mitenkä siitä nyt vasta venheet vedetään? Tästä ne vielä rettelöt ja monet hankaluudet laitakse. Vaan eipähän liene ensimmäinen Shemeikan teoksi. On suuri Karhu-jen suku, varmaan siitä vainosota syttyy. Olisi hyvä, kun kantaisit kaunokaisen venheeseen ja sou-taisit takaisin ja nossou-taisit sille rannalle, mistä otit.

– Ja kiittäisit lainasta. (J.)

Kahdessa kysymyslauseessa nyt-partikkelin sisältävä kysymys korostaa tilanteen muut-tumista, ja lausumien implikaatio on ’aikaisempi tilanne ei ole enää mahdollinen’. Esimerkis-sä 413 mies Esimerkis-särkee epäonnea tuottaneen viinapullon ja uhittelee sille vieläkö-alkuisella kysy-myskonstruktiolla. Esimerkin 414 lausekekysymys on suunnattu leskeksi oletetulle naiselle vahvistukseksi siitä, ettei kuollut mies enää palaa kotiin.

(413) »Ähäh!... Vieläkö nyt jutkautat ihmisiä poliisiputkaan!» (TL.)

(414) Anna Liisa mietti. Asia alkoi miellyttää. Vielä huomautti hän toki:

»Mutta jospa se vielä tulee?»

»Senkö paholaisesta se nyt enää tulisi, kun on kerran rauhaan päässyt», vakuutti Maija Liisa. (TL.)

Viidessä kysymysrakenteessa puhuja käyttää nyt-partikkelin sisältävää interrogatiivilau-setta kommentoidessaan puhekumppanin yllättävää käytöstä tai tekoa. Esimerkissä 415 puhu-jan rakastajatar suhtautuu häneen torjuvasti, ja esimerkissä 416 puhupuhu-jan entinen kihlattu on heittänyt hänen silmiinsä hiekkaa.

(415) Shemeikka tavoitti häntä uudelleen, mutta silloin Marja sysäsi häntä niin, että hän horjahti.

– Mi-mitä se nyt on tuommoinen? suuttui Shemeikka ja tarttui häntä ranteeseen.

– Minä kuulin kaikki, mitä puhuitte! Päästä minut! Sinulla on ollut täällä joka kesä uusi tyttö! (J.) (416) RISTO. Onko nyt mielesi hyvä, Kerttu? Voi, saakeli, kuinka niitä kirveltää. (TV.)

182

Kahden kysymyksen paheksunta perustuu siihen, että jokin asia tapahtuu liian nopeasti.

Esimerkissä 417 puhuja ilmaisee, että puhekumppani on polttanut tupakkansa liian nopeasti ja esimerkissä 418, että puheena olevien henkilöiden välinen rakkaus on loppunut nopeammin kuin hän osasi olettaakaan.

(417) – Joko se nyt on kaikki polttanut, jotka toissa päivänä hakkasi? kysyi Liisa.

Eihän toki ollut kaikkia polttanut ... muutenhan tässä vain lämmitellessään hakkaili... (RT.)

(418) HOMSANTUU. Joko nyt surkastuu tuo lemmen kukka? Joko lakastuu tuo kirkkokunnan kirkkain ja kansakunnan kaunein? Eihän vielä ole aika tullut. Nauti ensin sitä onnea, jonka toisen kadotuk-selle olet perustanut, nauti iloa ja lemmen ihanuutta niin kauan kuin voit. Minä sillä välin kiertelen kuin huuhkain teidän onnenne majaa ja huudan: kostoa, kostoa, kostoa! (_Syöksee ulos_.) (TV.)

Toiseksi yleisin nyt-partikkelin esiintymisympäristö ovat sellaiset kielteistä affektia il-maisevat kysymykset, joiden lausuja pyrkii estämään jonkin ei-toivotun asian tapahtumista.

Tällaisia esteleviä, nyt-sävypartikkelin sisältäviä interrogatiivilauseita on aineistossa yhteensä kahdeksan. Puolessa tapauksista puhuja suhtautuu vastustellen häntä itseään uhkaavaan toi-mintaan. Esimerkissä 419 mies on ryhtynyt voimallisesti järjestelemään avioliittoa leskeksi

Tällaisia esteleviä, nyt-sävypartikkelin sisältäviä interrogatiivilauseita on aineistossa yhteensä kahdeksan. Puolessa tapauksista puhuja suhtautuu vastustellen häntä itseään uhkaavaan toi-mintaan. Esimerkissä 419 mies on ryhtynyt voimallisesti järjestelemään avioliittoa leskeksi

In document Kielteistä affektia ilmaisevat kysymysrakenteet Juhani Ahon, Minna Canthin ja Maiju Lassilan teosten dialogissa (sivua 177-200)