Ullakkorakentaminen töölöläisissä 1930-luvun kerrostaloissa

(1)

Ullakkorakentaminen töölöläisissä 1930-luvun kerrostaloissa

Jaakko Koskinen

(2)

Kuva 1. Linnankoskenkatu 8:n erkkeri.

(3)

Ullakkorakentaminen töölöläisissä 1930-luvun kerrostaloissa

Jaakko Koskinen Kandidaatintyö 12.5.2021

Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin koulutusohjelma

(4)

(5)

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Tekniikan kandidaatin opinnäytteentiivistelmä

Tekijä Jaakko Koskinen

Työn nimi Ullakkorakentaminen töölöläisissä 1930-luvun kerrostaloissa Laitos Arkkitehtuurin laitos

Koulutusohjelma arkkitehtuuri Vastuuopettaja lehtori Anne Tervo Ohjaaja lehtori Anne Tervo

Vuosi ²⁰²¹ Sivumäärä ⁶⁸ Kieli ^suomi

Tiivistelmä

Tämä kandidaatintyö tutkii ullakkorakentamista Helsingissä erityisesti töölöläisfunktionalismia edustavien 1930-luvulla rakennettujen kerrostalojen näkökulmasta. Kandidaatintyössä tutkitaan yleisellä tasolla ullakkorakentamista ilmiönä, sen erityispiirteitä ja helsinkiläisen ullakkorakentamisen historiaa. Tutkielmassa selvitetään paljon ullakkoasuntojen asuttavuuteen ja viihtyisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Samalla tarkastellaan, millaisia ongelmia epätyypilliset tilat aiheuttavat asuntojen suunnittelun kannalta ja millaisia ullakkoasuntoja Töölöön on valmistunut. Kandidaatin- työssä tarkastellaan kolmea 1930-luvulla rakennettua töölöläisfunktionalismia edustavaa kerrostaloa, joiden ullakkokerrokseen on suunniteltu asuntoja.

Ullakkorakentamista tarkastellaan pääosin asuntojen sisätilojen kautta. Tutkielman ulkopuolelle on rajattu ullakkorakentamiseen liittyvät rakennustekniset ja taloudelliset haasteet. On kuitenkin huomattava, että nämä seikat ovat hyvin olennainen osa ullakkorakentamista, sillä taloyhtiöt ryh- tyvät ullakkorakennusprojekteihin lähes aina saadakseen taloudellista voittoa. Helsingin kaupunki taas suhtautuu myönteisesti ullakkorakentamiseen, sillä se toivoo ullakkoasuntojen tiivistävän kantakaupungin asuinkantaa ja monipuolistavan sen asuintarjontaa.

Ullakkoasuntoja on rakennettu kantakaupungin kerrostalojen ullakkokerroksiin aktiivisesti 1980-luvulta alkaen. Pelkästään Etu- ja Taka-Töölöön on rakennettu kymmeniä ullakkorakennuskohteita. Ullakkoasunnot eroavat huomattavasti tavanomaisesta asuntokannasta ja ne ovat neliö- hinnaltaan kalliimpia kuin normaalit kerrostaloasunnot.

Ullakkoasunnoille ominaiset piirteet kuten vinot kattomuodot, vanhat hormirakenteet ja avoimet pohjaratkaisut tekevät sisätiloista persoonallisia, mutta aiheuttavat samalla yllättäviä ongelmia.

Isoimmat ongelmat liittyvät asuntojen valaistukseen, matalien tilojen hyödyntämiseen ja huoneiden jakamiseen. Asuntojen rakentamista vaikeuttaa lisäksi se, että julkisivumuutosten vaikutusta kau- punkikuvaan valvotaan tarkasti. Ullakkorakentaminen ei saa turmella rakennuksen sisäisiä tai ul- koisia arkkitehtonisia arvoja. Töölöläisten kerrostalojen pelkistetty arkkitehtuuri aiheuttaa myös ongelmia kattojulkisivujen aukotuksen kannalta.

Avainsanat ullakkoasunnot, ullakkotilat, ullakkorakentaminen, Töölö, töölöläisfunktionalismi

(6)

1. Johdanto 7

2. Helsingin ullakkorakentaminen ilmiönä 9

2.1 Ullakkorakentamisen historiaa Helsingissä 12

2.2 Töölön erityispiirteet ja suojelusäädökset 15

2.3 Töölöläisfunktionalismi ja sen rakentamiselle aiheuttamat haasteet 18 3. Ullakkoasuntojen arkkitehtuuriin vaikuttavia tekijöitä 21

3.1 Ikkunat 22

3.2 Kattoterassit 26

3.3 Vinokattoiset tilat 27

3.4 Hormit ja katon puurakenteet 28

3.5 Tilasuunnittelu 29

4. Kohdeanalyysit 30

4.1 Töölöntorinkatu 6 32

4.1.1 Valoisuus, ikkunat ja näkymät 34

4.1.2 Rakenteet 36

4.1.3 Tilasuunnittelu 37

4.1.4 Sisustussuunnittelu ja kalustettavuus 39

4.2 Minna Canthin katu 1 44

4.2.2 Rakenteet 46

4.3 Minna Canthin katu 3 52

4.3.2 Rakenteet 54

5. Tulokset ja johtopäätökset 60

6. Lähdeluettelo 65

Liite 1. Helsingin ullakkorakentamisen kaupunkikuvalliset vyöhykkeet 68

Sisällysluettelo

(7)

7

Tämä kandidaatintyö tutkii ullakkorakentamista töölöläisissä 1930-luvun ”töölöläisfunk- tionalismia” edustavissa kerrostaloissa sekä tarkastelee ullakkorakentamiseen liittyviä erityispiirteitä ja ullakkoasuntojen asuttavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Esko Suhonen on määritellyt asuttavuuden seuraavasti (viitattu lähteessä Kahri & Pyykönen, 1994, 169):

”Huoneiden asuttavuudella tarkoitetaan niitä asunnon muotoja, tilaa, mitoitusta ja laatua koskevia ominaisuuksia, jotka tekevät mahdolliseksi asumistoimintojen suorittamisen.”

Asuttavuuden tunne on subjektiivinen kokemus, joka riippuu aina asukkaasta, mutta perustuu kuitenkin usein ihmisen fysiologiaan ja on näin objektiivisesti määriteltävissä (Kahri & Pyykönen, 1994, 169).

Tutkimusmenetelmät ovat kirjallisuuskatsaus ja esimerkkikohteiden ana- lyysit, joiden apuna on käytetty pohja- leikkaus- ja julkisivupiirroksia asunnoista sekä suunnittelusta vastanneiden arkkitehtien haastatteluja. Tutkielman ensimmäiset kolme lukua tarkastelevat ullakkorakentamista yleisellä tasolla ja luvut neljä ja viisi analy- soivat kolmen töölöläisen 1930-luvulla rakennetun kerrostalon ullakkoasuntoja näiden havaintojen pohjalta.

Ullakkorakentamisesta löytyvä kirjallinen aineisto on opinnäytetöitä lukuun ottamatta yllättävän vähäistä. Ainoa tiedossani oleva suomalaiseen ullakkorakentamiseen keskittyvä kirja on Hannu Tommisen Ullakkotilat vuodelta 1990, jota olen hyödyntänyt paljon tutkielmassani. Ajankohtaisinta tietoa ullakkorakentamisesta tarjoavat Helsingin kaupungin erinäiset menettelytapaohjeet, raportit ja muut kirjalliset aineistot, jotka si- sältävät asiantuntevaa ja käytännöllistä tietoa ullakkorakentamisesta. Näissä aineistoissa

1. Johdanto

(8)

ullakko on määritelty seuraavasti (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, n.d, 3): ”Ullakko on kerroksen yläpuolella, yläpohjan ja vesikaton välissä ja pääasiallisesti julkisivupinnan ja vesikaton leikkauslinjan yläpuolella. Ullakoksi tulkitaan se alue, joka jää enintään 45 asteen kulmassa kohoavan vesikattotason – todellisen tai kuvitellun – alapuolelle.”

Ullakkoasunnon arkkitehtuuri muodostuu useiden erilaisten toiveiden, vaa- timusten ja reunaehtojen yhteensovittamisesta. Asuntojen arkkitehtuuriin vaikuttaa esimerkiksi, mille kaupunkikuvavyöhykkeelle rakennus sijoittuu, millaisia olemassa olevia rakenteita ullakolta löytyy ja millaisia rajoitteita rakennusmääräykset asunnoille asettavat. Ullakkorakentaminen on työläs uudisrakennusprosessi, joka vaatii vankkaa kokemusta ja ammattitaitoa suunnittelijalta. Tämä tutkielma ei kuitenkaan käsittele ullakkorakentamisen mielekkyyttä rakentamiseen liittyvien riskien tai mahdollisten taloudellisten voittojen kannalta. On tosin syytä mainita, että juuri taloudelliset riskit ja hyödyt painavat paljon taloyhtiöiden vaakakupissa, kun ne harkitsevat ullakkorakennushank- keen aloittamista. Tarkastelun ulkopuolelle rajataan myös ullakkorakentamisprojektien yhteydessä usein tehtävät muut muutostyöt kuten hissien korotukset ja yhteistilojen kun- nostukset, jotka usein liittyvät olennaisesti rakennushankkeeseen. Yleisten rakennustek- nisten ongelmien ja taloudellisten riskien lisäksi asuinhuoneistojen rakentamiseen töölö- läisfunktionalismia edustavien kerrostalojen ullakoille liittyy erityisiä haasteita matalan kattorakenteen ja vaikeasti aukotettavan kattopinnan vuoksi. Toisaalta Töölöstä löytyy useita onnistuneita ullakkorakennuskohteita, joissa näistä vaativista lähtökohdista on onnistuttu luomaan viihtyisää ja kaupunkikuvaa kunnioittavaa asuntoarkkitehtuuria.

(9)

9

Ullakkorakentaminen on yleistynyt Suomessa viime vuosikymmeninä. Ullakkoraken- tamisen voidaan katsoa alkaneen 1980-luvulla Helsingissä, kun Helsingin kaupunki aloitti ullakkorakentamisen mahdollisuuksien kartoittamisen yhtenä ratkaisuna keskustan tyhjentymisen hillitsemiseksi (Lindroos, 2002, 6–8). Ullakkorakentamisen historiaa tarkastellaan lisää luvussa 2.1. Ullakkorakentaminen perustuu alueelliselle poikkeamis- päätökselle, joka uusitaan aina tietyin väliajoin (Kaupunkiympäristölautakunta, 2019).

Ullakkorakentaminen oli vilkkaimmillaan 2000-luvun taitteessa, jonka jälkeen se on ollut hiipumaan päin (Ylä-Tuuhonen, 2014). Vuonna 2013 tehdyn laskelman mukaan pääosin kantakaupunkiin oli myönnetty 1300 rakennuslupaa uusille ullakkoasunnoille.

Hankkeiden keskimääräinen kerrosala oli 261 k-m2 ja asuntojen keskipinta-ala noin 71 k-m2. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013b, 7.) Ullakkorakentaminen on ainoita mahdollisuuksia luoda keskustaan uutta asuntokantaa, koska rakentamattomia tontteja on jäljellä enää hyvin vähän (Tomminen, 1990, 86). Helsingin kaupunki näkee ullakkoasuntojen rakentamisen osana uudenlaisia, tavallisesta asuntokannasta poikkea- via ratkaisuja, jotka ovat osana täydennysrakentamista tukemassa kaupungin kestävän kehityksen ja energiatehokkuuden tavoitetta (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, n.d, 3).

Ullakkorakentaminen on perinteisesti ollut suosittua Helsingin kantakaupungin kerrostaloissa, mutta vuonna 2009 ullakkorakentamisen alueellinen poikkeaminen ulotettiin kattamaan kantakaupungista koko kaupunkia (Kaupunkiympäristölautakunta, 2019, 4). Yhtenä variaationa perinteisestä ullakkorakentamisesta, jossa uudisrakenta-

2. Helsingin ullakkorakentaminen ilmiönä

(10)

minen tapahtuu pääosin vesikaton alla, voidaan nähdä kokonaan uusien lisäkerrosten rakentaminen asuintalon katolle. Esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelissa Kaksi kerrosta katolle (Taipale, 2019) kirjoitetaan lisäkerroksien rakentamisen mahdollisuuk- sista 1960- ja 70-luvun tasakattoisille asuinkerrostaloille. Nämä suunnitelmat painottuvat enemmän lähiöalueille kuin kantakaupunkiin.

Ullakkorakentaminen voi hyödyttää sekä ullakkotiloja asunnoiksi muuttavaa taloyhtiötä että kaupunkia. Kaupungin saamat edut liittyvät aiemmin mainitun rakennuskannan tiivistämisen lisäksi siihen, että ullakkoasuntojen rakentaminen voi säästää kaupungin asennuskustannuksia, sillä tie, sähkö, vesi, viemäröinti ja julkisen liikenteen järjestelyt ovat jo valmiina. (Tomminen, 1990, 26). Taloyhtiöiden toiveet liittyvät enem- mänkin asunnoista saataviin mahdollisiin myyntivoittoihin ja niiden käyttämiseen suu- rehkojen peruskorjausten rahoittamiseen (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013b, 21). Luonnollinen aika ullakkoasuntojen rakentamiselle onkin taloyhtiön putkiremontin yhteydessä, kun talo on jo valmiiksi tyhjillään eikä remontti häiritse asukkaita.

Ullakkorakentaminen yhdistetään Suomessa usein ylellisyyteen ja asuntojen neliöhinnat ovat korkeita. Ullakkoasuntojen ostajat vaativat myös asunnoilta paljon.

Kiinteistövälittäjä Sannamaija Lagus mainitsee Helsingin Sanomien artikkelissa Ullak- kohuoneistojen buumi hiipumassa – Cheek osti miljoona-asunnon Töölöstä (Ylä-Tuu- honen, 2014) parvekkeen, takan, saunan ja erityisesti terassin ostajille tärkeiksi asioiksi.

Mielikuvat ullakkorakentamisesta eivät ole pelkästään positiivisia. Kauhu- tarinoita pieleen menneistä remonteista ja pitkistä oikeustaisteluista on syntynyt myös Töölössä, jossa eräskin taloyhtiö sai rakennuttajan kanssa aikaan satojentuhansien eu- rojen arvoisen riidan vesikaton vahingoista (Bäckgren, 2019). Ullakkorakentaminen on

(11)

11

kitehti Marjatta Uusitalo arvosteli vuonna 2002 ullakkorakentamisen yleistasoa. Hän kritisoi pienien ullakkoasuntojen asuttavuutta niiden huonon kalustettavuuden ja tilojen pimeyden vuoksi. Uusitalo kirjoittaa (2002, 17): ”Näyttääkin siltä, että ullakkorakentaminen tuottaa asuttavuudeltaan ja käyttöarvoltaan varsin tavanomaista, jopa huonoa asuntokantaa eikä ullakon erikoisolosuhteita käytetä hyväksi Suomessa.” Vaikka tilat olisivatkin tarpeeksi valoisia ja avaria, eivät ullakkoasuntojen epäkäytännölliset tilat ole kaikkien mieleen. Lagus toteaa Helsingin Sanomien artikkelissa (Ylä-Tuuhonen, 2014):

”Tyypillinen arvoasunnossa asuva henkilö ei tykkää ullakkohuoneistojen ratkaisuista, kuten vinoista katoista.”

(12)

Rakennustaiteen seuran jäsenkirjeen numerossa 5/2002 on julkaistu kaksi artikkelia, jotka käsittelevät helsinkiläisen ullakkorakentamisen historiaa. Asemakaava-arkkitehti Annukka Lindroos kirjoittaa ullakkorakentamisen historiasta Helsingissä kattavasti artikkelissa Ullakkorakentamisen taustaa Helsingissä 70-luvulta tähän päivään (Lindroos, 2002). Toisessa artikkelissa Ullakkorakentamisen kokemuksia kaupunkikuva-arkkitehti Marjatta Uusitalo käy läpi ullakkorakentamisen vaiheita rakennusvalvontaviraston nä- kökulmasta (Uusitalo, 2002).

Helsingissä ei ole samanlaista ullakkorakentamisen perinnettä kuin monissa muissa eurooppalaisissa kaupungeissa nuoren iän ja verrattain vähäisen rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan takia (Uusitalo, 2002, 12). Helsin- gin modernin ullakkorakentamisen sysäsi liikkeelle huoli keskustan konttoristumises- ta eli asuinhuoneistojen muuttamisesta toimistotiloiksi 1970-luvulla (Lindroos, 2002, 6–8). Hallitsematon toimistotilojen ja keskustatoimintojen lisääntyminen oli alkanut 1960-luvun lopulla ja rakentamispaine kohdistui erityisesti keskustan ja kantakaupungin asuntokantaan. Piilokonttoreita eli luvatta toimistoina käytettäviä asuinhuoneistoja alkoi syntyä kantakaupungin kerrostaloihin. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2012, 5.) Konttoristumisen ja siitä seuranneiden lieveilmiöiden, kuten lisääntyneen liikenteen pe- lättiin autioittavan keskustan ja uhkaavan sen elinvoimaa (Lindroos, 2002, 6).

Vuonna 1976 epätoivottua kehitystä estämään hyväksyttiin vuoden 1972 yleiskaavan täydennykseksi kantakaupungin osayleiskaava, jonka tarkoituksena oli luoda edellytykset keskustan säilymiseksi ensisijaisesti asuinalueena (Helsingin kaupunki-

2.1 Ullakkorakentamisen historiaa Helsingissä

(13)

13

suunnitteluvirasto, 2012, 5). Osayleiskaavan suurin ansio oli, että sen pohjalta pystyttiin aloittamaan laajat kaavoitustyöt, joiden ansiosta merkittävä määrä kantakaupungin ra- kennuksia saatiin kaavoitettua asuinkäyttöön. Pienempänä etuna kaavoitus myös poisti erinäisiä rakennuskannan kunnostamiseen liittyviä esteitä. (Lindroos, 2002, 8.)

Kaavoituksen ohessa pohdittiin vanhojen käyttämättä jääneiden sekundääriti- lojen kuten varastojen ja ullakkojen käyttöä asuintiloina (Lindroos, 2002, 8). Innostusta ullakkorakentamiseen oli saatu myös Tukholmasta (Uusitalo, 2002, 12). Kaupunki myön- si lisärakennusoikeutta ullakkotiloihin, jos samalla tontin viihtyisyyttä parannettaisiin kunnostamalla asukkaiden yhteisessä käytössä olevia tiloja kuten takapihoja. Kaupunki pystyi näin ulkoistamaan osayleiskaavan antamia asumistasoa parantavia toimenpitei- tä asuntoyhtiöille, jotka rahoittaisivat parannukset uusien asuntojen tuomilla voitoilla.

(Lindroos, 2002, 8.) Tämä käytäntö on yhä voimassa ja esimerkiksi Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston ullakkoasuntoja koskevassa menettelytapaohjeessa ohjataan tekemään (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, n.d, 7) ”tarpeellisia parannuk- sia kiinteistön asukkaiden yhteistiloihin ja asumisviihtyvyyteen”. Käytännössä nämä parannukset ovat vaihdelleet paljon aina jätekatoksen ehostamisesta istutusten tekemiseen ja pihan kunnostustöihin.

Vuonna 1982 kaupunkisuunnitteluvirasto julkaisi ensimmäiset yhtenäiset kriteerit ullakkorakentamiselle. Näiden kriteerien pohjalta julkaistiin vuonna 1987 alueellinen poikkeuslupa, jonka tavoitteena oli yksinkertaistaa entisestään rakennuslupa- menettelyä. (Lindroos, 2002, 10–11.) Helsinkiläisen ullakkorakentamisen prosessissa oli nyt vedetty suuret linjat ehtojen ja lupamenettelyjen osalta. Siitä huolimatta syntyneet uudisasunnot eivät täyttäneet ympäristöministeriön, rakennusvalvontaviraston ja kau- punkisuunnitteluviraston toivomia tavoitteita ja kokemukset ensimmäisistä ullakkoasun-

(14)

noista olivat ristiriitaisia (Uusitalo, 2002, 12). Ongelmia oli sekä asuntojen julkisivuissa että niiden sisätiloissa. Julkisivuaukotuksessa ongelmia olivat aiheuttaneet kömpelöt kattoikkunat, jotka rikkoivat rakennuksen kattojulkisivut. Sisätiloissa taas, luultavasti taloudelliset syyt, olivat ajaneet taloyhtiöt rakentamaan ullakoille liian tiiviisti, mikä oli johtanut heikkotasoisiin asuntoihin. Tilan puutetta ja ahtauden tuntua lisäsi osaltaan asuntojen mataluus ja pimeys. (Uusitalo, 2002, 12–17.)

Vuonna 1993 poikkeuslupaa päivitettiin korjaamaan näitä ongelmia. Asuntojen asuttavuuden parantamiseksi tonttitehokkuuden maksimiarvoa laskettiin ja määräykses- sä mainittiin erikseen, että olemassa olevan katon tulee olla tarpeeksi korkea asuntojen rakentamista varten. Uusissa määräyksissä painotettiin, että uudisrakentamisella ei saa olla negatiivisia vaikutuksia rakennusten kaupunkikuvallisiin tai rakennustaiteellisiin arvoihin. Huomio painottui etenkin avoimeen kaupunkitilaan avautuvilla julkisivuilla, kun taas takapihojen ja muiden vähemmän näkyvien julkisivujen vapaampi muokkaus sallittiin. (Uusitalo, 2002, 12.)

Vuoden 1987 ensimmäisen alueellisen poikkeamispäätöksen hyväksymisen jälkeen sitä on jatkettu useita kertoja ja laajennettu koskemaan koko Helsinkiä. Tämän- hetkinen poikkeamispäätös on vuodelta 2019 ja voimassa vuoteen 2024 saakka. (Kau- punkiympäristölautakunta, 2019.)

(15)

15

Töölö sijaitsee Helsingin Eteläisessä suurpiirissä ja jakaantuu Etu-Töölön ja Taka-Töölön peruspiireihin. Tässä tutkielmassa Töölö-sanalla viitataan yhtenäisesti näiden kahden peruspiirin yhdessä muodostamaan kaupunkialueeseen, joka rajautuu pohjoisessa Sten- bäckinkatuun ja etelässä Pohjoiseen Rautatiekatuun. (Helsingin kaupungin tietokeskus, 2012.) Helsingissä ullakkorakentamisen aiheuttamia kaupunkikuvallisia muutoksia on pyritty hillitsemään ja rakentaminen pitämään pääosin olemassa olevan katon sisällä.

Katto- ja julkisivupintojen aukotuksen on perustuttava ullakon ominaispiirteisiin. (Hel- singin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013b.)

Helsinki on määritellyt ullakkorakentamiselle kaupunkikuvalliset vyöhykkeet, jotka asettavat ehtoja muutostöille. Töölössä pelkistetyt ja yhtenäiset kattojulkisivut ovat aiheuttaneet lisärajoitteita, jotta muutokset eivät rikkoisi alueen kattomaiseman luomaa yhtenäistä arkkitehtonista ilmettä. Etu- ja Taka-Töölön alueet kuuluvat lähes kokonaan vähintään U4-luokkaan, joka asettaa ullakkorakentamiselle seuraavanlaisia reunaehtoja (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2019): ”Kaupunkikuvallisesti ja rakennustai- teellisesti arvokas alue. Avoimen näkymän suuntaisiin kattopintoihin ja kadun puolei- siin kattopintoihin saa avata ikkuna-aukkoja vain harkitusti.” Ikkuna-aukkojen harkittu avaus on kuitenkin tulkinnanvarainen kysymys, jota punnitaan aina tapauskohtaisesti lupakäsittelijöiden kanssa. Luvussa neljä tutkittujen esimerkkikohteitten välillä oli jul- kisivuaukotuksen määrässä huomattavia eroja, vaikka rakennukset kuuluvatkin kaikki samaan U4-kaupunkikuvavyöhykkeeseen.

2.2 Töölön erityispiirteet ja suojelusäädökset

(16)

Tätäkin tiukempia rajoituksia on vielä olemassa. Paikoittain Helsingin kantakaupunkiin on määritelty U3-, U2- ja U1-luokkaan kuuluvia alueita. U3-luokka kieltää kaikkien kadunpuoleisten ikkuna-aukotusten rakentamisen kattomaiseman merkittä- vän kaupunkikuvallisen yhtenäisyyden ja monumentaalisuuden takia. Töölössä tähän vyöhykkeeseen kuuluvat Museokadun – Eteläisen Hesperiankadun – Runeberginkadun ja Sammonpuistikon rajaamat korttelit sekä Temppeliaukion ja Väinämöisenkadun rajaamat korttelit. U2- ja U1-luokka taas kieltävät kokonaan uusien ikkuna-aukotusten rakentamisen ja käsittävät Linnankoskenkadun avokortteleiden ympäristön sekä Man- nerheimintie 29–37:n (kuva 2). (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2019.)

Etu- ja Taka-Töölön alueella on haettu 2000-luvulla yhteensä 50 lupaa ul- lakkorakennuskohteille. Näihin lupahakemuksiin ilmoitettujen kerrosalojen keskiarvo oli 328 k-m2. Uusien asuntojen määrä lupahakemuksissa vaihteli nollasta kahdeksaan asuntoon keskiarvon ollessa 3,1. Viidessä lupahakemuksessa ainakin yhtä kerrostalon ylimmän kerroksen asuntoa oli laajennettu ullakkotiloihin. Yhdessä kohteessa oli haettu lupaa pelkästään taloyhtiön saunatiloille. (Helsingin kaupungin kuntarekisteri [Facta], 2021.)

(17)

17

Kuva 2. Taka-Töölön kortteli 523 kuuluu U1-luokkaan.

(18)

2.3 Töölöläisfunktionalismi ja sen rakentamiselle aiheuttamat haasteet

Töölöläisfunktionalismilla tarkoitetaan nimensä mukaisesti funktionalistisen tyylisuunnan haaraa erityisesti Taka-Töölön kerrostaloissa. Omaleimaista töölöläisfunktionalis- mille on funktionalismia edustavien rakennusten sijoittuminen vanhaan vuonna 1906 valmistuneeseen Gustaf Nyströmin ja Lars Sonckin yhdessä suunnittelemaan asemakaa- vaan, joka poikkesi huomattavasti funktionalismin ihanteista. Asemakaavan kaupunkiti- la jäsentyi leveisiin katuihin, puistoihin ja suuriin umpikortteleihin (Saarikangas, 2002).

Asemakaavaa muokattiin vuosien saatossa ja myös funktionalistiset ajatukset talojen valoisuuden ja raikkaan ilman lisäämisestä näkyivät 1930-luvulla asemakaavamuutok- sina umpikorttelien kulmien avauksina (Lindh, 2002, 44).

1930-luvun töölöläisfunktionalismia leimaavat puoliavoimet korttelit, kul- miin sijoitetut tai ulkonevat erkkeri-ikkunat ja talojen ulkoseiniin kylpyammemaisesti kiinnitetyt parvekkeet. Taka-Töölö kuvattiin pitkään kompromissina funktionalististen suunnitteluihanteiden toteutumisen kannalta, mutta se voidaan toisaalta nähdä omape- räisenä perinteisen kaupunkirakenteen ja funktionalististen ihanteiden yhdistelmänä.

(Saarikangas, 2002, 178.)

Töölön kattomaisema on askeettista ja sen vuoksi vaikeasti aukotettavaa, jos rakennuksen kaupunkikuvallinen ilme halutaan pitää mahdollisimman ennallaan.

Tämä askeettisuus ei ole ainoastaan funktionalismia edustaville töölöläisrakennuksille ainutlaatuista vaan näkyy myös Etu-Töölössä esimerkiksi 1920-luvulla rakennetuissa Temppeliaukion kortteleissa. Arkkitehti ja tekniikan tohtori Riitta Salastie on kirjoitta- nut Rakennustaiteen seuran jäsenkirjeen numerossa 5/2002 julkaistussa artikkelissa Uh-

(19)

19

kia Helsingin taivaan alla? töölöläisen kattomaiseman eleettömyydestä (Salastie, 2002, 24): ”Erityisen haavoittuviksi osoittautuvat mm. Etu-Töölön, Taka-Töölön ja Kallion arkkitehtonisesti askeettisen niukat kattomaisemasta, joiden arvo on juuri arkkitehtuurin yksinkertaisessa pelkistyneisyydessä.” Töölön kattomaisema ei kestä siis aukotusta yhtä hyvin kuin vaikka Kruununhaan tyylillisesti monipuolinen rakennuskanta (Viertiö, 2002, 28). Katon aukottamisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin perehdytään lisää luvussa kolme.

Töölöläisfunktionalististen kerrostalojen ullakkokerrokset ovat usein matalia esimerkiksi jugend-kerrostaloihin verrattuna, mikä vaikeuttaa entisestään ullakkotilojen rakentamista katolle. Toisaalta Töölössä yleistyivät 1930-luvulla sisäänvedetyt ullakkokerrokset (Lindh, 2002, 91). Tämän tutkielman neljännessä luvussa tarkastellut Minna Canthin kadun ullakkoasunnot on rakennettu tällaisiin sisäänvedettyihin ullakkokerroksiin, jotka osoittautuivat soveltuvan hyvin ullakkorakentamiseen.

(20)

Kuva 3. Mechelininkadun askeettista kattomaisemaa.

(21)

21

Kun ullakkotiloja muutetaan asunnoiksi, on mahdollisuus luoda sielukasta ja omape- räistä arkkitehtuuria. Toisaalta epäonnistunut suunnittelu voi johtaa epäkäytännöllisiin, ahtaisiin ja pimeisiin tiloihin. Suunnitteleminen vaatii ammattitaitoa sekä hyvää ym- märrystä historiallisista ja nykyaikaisista rakennustavoista. Rakennusvalvontavirasto asettaakin ullakkorakennusprojektit yleensä kaikkein korkeimpaan vaativuusluokkaan eli poikkeuksellisen vaativiin suunnittelukohteisiin (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, 2014, 2).

Suomessa ullakkorakentaminen on pyritty sopeuttamaan olemassa olevaan arkkitehtuuriin niin, että lisäykset eivät varasta huomiota. Helsingissä villejä lisäyksiä vanhojen kerrostalojen katoille ei ole nähty sopivaksi rakentaa. Ullakkorakentamisen menettelytapaohje kertoo kaupunkikuvan ja katon muutostöistä seuraavaa (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, n.d, 4): ”Muutostyöt suunnitellaan hienovarasesti huomioiden rakennuksen arkkitehtuurin ominaispiirteet ja säilyttäen kulttuurihistorialli- set, rakennustaiteelliset sekä maisemakulttuurin kannalta merkittävät arvot.”

3. Ullakkoasuntojen arkkitehtuuriin vaikuttavia

te kijöitä

(22)

3.1 Ikkunat

Suurin osa rakennuksen julkisivun muutoksista tulevat uusista ikkuna-aukoista (Tom- minen, 1990, 55). Monissa töölöläisissä rakennuksissa uudet aukotukset voivat muuttaa merkittävästi rakennuksen ulkonäköä (Salastie, 2002, 24). Töölöläisfunktionalismia edustaville kerrostaloille tyypillistä on askeettisen kattomaailma, jota on vaikea aukot- taa hienovaraisesti (Viertiö, 2002, 28–29). Tällaisissa kohteissa pienillä teoilla voi olla valtavat vaikutukset. Rakennusvalvontavirasto on määritellyt Töölöön alueita, joihin kattoikkunoita ei voi lainkaan rakentaa (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2019).

Avoimeen kaupunkitilaan avautuvia ikkunoita pyritään sopeuttamaan olemassa olevaan rakennukseen ja ympäröivään rakennuskantaan (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, n.d). Suunnittelijalla täytyy olla hyvä arviontikyky ikkunaratkaisua valitessaan, jotta ikkunapinnat eivät riko häiritsevästi talon ja alueen muodostamaa kaupunkikuval- lista ilmettä. Esimerkkinä tällaisesta suunnittelusta voidaan nostaa luvussa 4.1 käsitelty Töölöntorikatu 6:n kerrostalo, jonka kolmion muotoiset kattolyhdyt jäljittelevät ympä- röivien rakennusten kattolyhtyjen muotoja. Suunnittelija joutuu samalla kuitenkin pitä- mään huolta siitä, että ikkunat palvelevat myös asukkaita riittävän valonsaannin osalta.

Samat yleistä ikkunasuunnittelua ohjaavat periaatteet on otettava huomioon myös ilmansuuntien ja valaistuksen osalta. Jos ikkunoiden rakentaminen painottuu auringon suuntaan, joudutaan häikäisyn ja lämpötilojen hallitsemiseen kiinnittämään eri- tyistä huomiota suunnitteluvaiheessa (Tomminen, 1990, 55). Kaupunkikuvavyöhykkei- den ohjeistukset antavat umpikortteleissa pihan puolelle enemmän vapautta julkisivujen muokkauksen suhteen, joten ikkunat sijoittuvat loogisesti runsaammin tälle puolelle

(23)

23

Erilaisia vaihtoehtoja ullakkoikkunoille ovat kattolyhdyt, lapeikkunat ja näi- den erilaiset muunnelmat ja yhdistelmät. Ikkunatyypin valinta vaikuttaa merkittävästi ulkotilojen lisäksi myös sisätilojen muotoon, korkeuteen ja valon määrään. Lapeikku- noilla (kuva 4) voidaan rakentaa isoja ikkunapintoja, jotka päästävät paljon tasaista valoa sisätiloihin. Tämä ikkunatyyppi kuitenkin erottuu uutena osana selvästi muusta katosta, mutta jää toisaalta paremmin piiloon, kun rakennusta katsotaan katutasolta. Kattolyh- dyillä (kuva 5) taas voidaan tehdä perinteisempiä pystysuuntaisia ikkunoita ullakkoasuntoihin. Nämä ikkunat ovat näkyvämpiä katujulkisivussa mutta taitavalla suunnittelulla ne voidaan saada mukautumaan osaksi rakennuksen arkkitehtuuria niin, ettei rakennuksen identiteetti kärsi lisäyksestä. Kattolyhtyjä on helpompi sovittaa jyrkkiin kattoihin, jolloin lyhdyn kotelon pituus saadaan pidettyä kohtalaisena. Etuna kattolyhdyllä on myös se, että se antaa asuntoihin korkeita ja suoria seinäpintoja, joita on helpompi kalustaa.

(Tomminen, 1990.)

Asuntojen ylimmissä kerroksissa ikkunoista avautuvien maisemien merkitys korostuu, sillä näkymät avautuvat puiden latvustojen ja ympäröivien rakennusten kattojen yläpuolelle (Kahri & Pyykkönen, 1994, 167). Epäonnistunut ikkuna-aukotus voi kuitenkin johtaa pimeisiin ja umpinaisiin asuntoihin. Vaikka rakennusmääräyksien mu- kaiset ikkunapinta-alan minimivaatimukset täyttyisivät, väärin sijoitettuna ikkunat eivät välttämättä luo silmänkorkeudelle näkymiä. Onnistuneessa suunnittelussa korostuu siksi riittävän valon määrän lisäksi ikkunoiden oikea korkeus silmäntasolta katsottuna.

(24)

Kuva 4. Eteläisen Hesperiankatu 16 a:n lapeikkuna erottuu kattopinnasta.

(25)

25

Kuva 5. Runeberginkatu 40:n kattolyhdyt Döbelninkadulta kuvattuna.

(26)

3.2 Kattoterassit

Ullakkoasuntoihin tehdään lähes poikkeuksetta kattoterasseja lisäämään niiden viih- tyisyyttä. Ikkunoiden ohella kattoterassit tuovat valoa asuntoon ja luovat ulkotilan nä- kymien nauttimista varten. Ajatusta kattoterassin miellyttävyydestä on vaikea kiistää – ulkoilmasta nauttiminen omassa rauhassa kaupungin melun yläpuolella on ajatuksena houkutteleva ja tavoittelemisen arvoinen.

Kattoterassin rakentaminen muokkaa merkittävästi rakennuksen ulkomuotoa, jonka takia ne tehdään lähes aina rakennuksen sisäpihoille. Kattoterassi upotetaan usein katon sisään, jolloin minimoidaan sen rakennuksen arkkitehtuurille aiheuttama muutos.

Upotuksen avulla tulee mahdolliseksi myös rakentaa pystysuoria ikkunapintoja, jotka luovat näkymiä ulos ja päästävät auringonvaloa sisään rakennukseen. (Tomminen, 1990.) Kattoterassin lasitus voi olla vaikeata siitä aiheutuvien julkisivumuutoksien takia, mutta toisaalta lasitus parantaa sen käytettävyyttä ympäri vuoden.

(27)

27

3.3 Vinokattoiset tilat

Ullakkotilojen sisäarkkitehtuurille luonteenomaisin piirre on vinokattoiset tilat. Kaltevat seinät ja katot ovat tilan käytön kannalta epätehokkaita, mutta samalla kattoasuntojen olennainen arkkitehtoninen ominaispiirre. Hyödyntämättömiä neliöitä ei kannata pelä- tä, jos ullakon tilallinen sisämuoto säilytetään. Toisaalta vinokattoiset tilat muodostavat hukkatilojen lisäksi ongelmia kalustettavuuden ja toiminnallisuuden kannalta. Vinokat- toisiin tiloihin korkeiden huonekalujen kuten kirjahyllyjen tai kaappien järkevä sijoittelu on vaikeata – tauluista puhumattakaan. (Tomminen, 1990, 78.) Ongelmat ovat kuitenkin pääosin ratkaistavissa. Usein on järkevää tuoda seinäpintaa eteenpäin lattian ja katon liitoskohdasta, jolloin saadaan tarvittua pystysuoraa seinäpintaa. Tällöin vinokatto alkaa siitä, mihin pystysuora seinä loppuu ja osa kattomuodosta saadaan säilytettyä. Suoran seinäpinnan taakse jäävää kylmää tilaa voidaan hyödyntää myös rakentamalla kiinteitä komeroita ja muuta säilytystilaa. (Tomminen, 1990, 77.)

(28)

3.4 Hormit ja katon puurakenteet

Asuntojen ullakkomaisuutta voidaan korostaa jättämällä rakennuksen hormeja, hormi- ryhmiä ja puurakenteita näkyviksi. Hormit ovat usein pakostikin säilytettäviä rakennuksen osia, sillä ne toimivat alempien asuntojen ilmanvaihto- ja takkahormeina (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, 2014, 6). Hormit tuovat mukanaan myös oman ark- kitehtonisen lisänsä ja kertovat menneiden aikojen rakennustavoista.

Puurakenteiden säilyttäminen näkyvänä osana taas on paloturvallisuussyistä ja nykyisistä rakennuskäytännöistä johtuen huomattavasti vaikeampaa. Mahdollisuuk- sien mukaan puurakenteiden säilyttäminen on suotavaa (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, 2014, 6). Käytännössä puurakenteiden suojaaminen on pakollista, jos niiden halutaan säilyvän kattoa kantavana rakenteena. Vaihtoehtoisesti voidaan rakentaa uusi kannatteleva rakenne, jolloin vanhat puurakenteet voidaan näyttää, mutta niiden rakenteellinen ominaisuus menetetään. (Tomminen, 1990.) Tuloksena syntyy näyttäviä sisätiloja, joissa rakennuksen historialliset rakenteet tulevat esille vaikkakin ”lavasteina”.

.

(29)

29

3.5 Tilasuunnittelu

Ullakkoasunnot vaativat usein erilaista suhtautumista tilojen suunnitteluun kuin normaalit kerrostaloasunnot. Ullakkorakentaminen on vaihtoehto standardiasumiselle. Se on erityisrakentamista, jossa tilankäytön, varustetason, materiaalien ja pintojen viimeis- telyn tavallisesta poikkeavat ratkaisut ovat mahdollisia. (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, n.d, 7.)

Ullakkoasuntojen tilaratkaisut voidaan jakaa yksi- kaksi- tai useampitasoisiin ratkaisuihin sen mukaan, kuinka moneen kerrokseen tiloja rakennetaan. Ullakolle ra- kennettavaa tilaa ei tarvitse tehdä välttämättä omaksi asunnokseen, sillä kaksitasoisena ratkaisuna voidaan pitää myös tapausta, jossa alapuolella sijaitsevaa asuntoa laajenne- taan ullakolle. (Tomminen, 1990, 70.) Ylimmän kerroksen laajentaminen ullakolle on suotavaa etenkin silloin, kun tilat olisivat muuten vaikeasti käytettävissä erillisenä asun- tona. Samalla voidaan myös poiketa jonkin verran ullakkotilojen korkeusvaatimuksista.

(Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, 2014, 5.)

Ullakkoasuntojen tilaratkaisut ovat usein epätaloudellisia (Tomminen, 1990, 87). Hukkatilaa syntyy kattojen matalista kohdista, hormiryhmistä ja muista olemassa olevista rakenteista. On lisäksi huomioitava, että alle 1,6 metriä matalampaa tilaa ei lasketa huonealaan (Ympäristöministeriö, 2017). Asuntoja ohjataan rakentamaan läpi- talonasunnoiksi päivänvalon saannin, tuuletettavuuden ja poistumisen turvaamiseksi (Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, 2014, 5).

(30)

4. Kohdeanalyysit

Tässä luvussa tarkastellaan kolmea ullakkorakennuskohdetta Taka-Töölössä. Tarkaste- lukohteiksi valitsin kolme 1930-luvulla rakennettua töölöläisfunktionalismia edustavaa kerrostaloa, joiden ullakkotiloja on muutettu asuintiloiksi. Kohteista Minna Canthin katu 1:n ja Minna Canthin katu 3:n kerrostalot ovat valmistuneet vuonna 1936 ja Töölönto- rinkatu 6:n kerrostalo vuonna 1937. Umpikorttelirakenteinen Töölöntorinkatu 6 edustaa Tommi Lindhin määritelmän mukaan töölöläisfunktionalismin ensimmäistä vaihetta.

Minna Canthin kadun kortteli taas edustaa 1930-luvun puolivälissä alkanutta töölöläis- funktionalismin kolmatta vaihetta, jolloin rakentaminen Taka-Töölössä oli vilkkainta (Lindh, 2002).

Aineistona kohdeanalyysissa olen käyttänyt puhtaaksi piirtämiäni pohjapii- rustuksia ja julkisivu- ja leikkauskuvia kohteista. Mallikalustuksessa käytettyjen huonekalujen mitoitus perustuu RT-korttiin Asuntosuunnittelu. Irtokalusteiden tilantarve (2008). Analyysin tukena on haastateltu kohteista vastanneita arkkitehtejä. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna, jossa haastattelu perustuu tietyille keskeisille teemoille, joista haastateltava saa vapaasti kertoa omasta näkökulmastaan.

(Hirsijärvi & Hurme, 2008.)

Kohdeanalyysissa käsitellään luvussa kolme mainittujen ullakkorakentamisen erityispiirteiden toteutumista ja sitä, miten nämä erityispiirteet ovat vaikuttaneet asuntojen suunnitteluun ja asuttavuuteen. Analyysissa tarkastellaan myös, miten erinäiset kaupunkikuvalliset tekijät ovat vaikuttaneet suunnitteluun ja rajoittaneet sitä.

(31)

31

Asuntojen tilasuunnittelua ja kalustettavuutta tarkasteltiin yhtenä asuttavuuden osa-alueena. Tilasuunnittelu ja kalustaminen ovat riippuvaisia toisistansa eikä näitä kahta voi tarkastella huomioimatta toista. Kalustaminen on asukkaalle henkilökohtainen asia ja siksi suunnittelun täytyy tarjota riittävän monia erilaisia sisustusmahdollisuuksia (Kahri & Pyykkönen, 1994, 343). Myös asunnon asuttavuuden kannalta on sen erilaiset sisustamismahdollisuudet tärkeitä ja suunnittelussa tulisi huomioida tilojen monipuolinen kalustettavuus tilojen koosta huolimatta (Kuoppa ym., 2020, 28). Asuntojen kalustettavuuden ja tilan erilaisten käyttömahdollisuuksien tutkimiseksi asunnoista on tehty esimerkkisisustuksia niiden pohjapiirustuksiin perustuen. Minna Canthin katu 3:n täysin tarkka pohjaratkaisu ei vielä tätä tekstiä kirjoittaessa ollut täysin valmis, joten esitetyt julkisivu- ja leikkauspiirustukset perustuvat viimeisimpään versioon suunnitelmasta.

(32)

4.1 Töölöntorinkatu 6

Töölöntorinkadun ja Sandelsinkadun kulmassa sijaitseva kerrostalo on valmistunut vuonna 1937, ja sen on suunnitellut arkkitehti Didrik Dahlberg. Rakennuksen julkisivu rajaa merkittävästi Töölöntorin muodostamaa katu- ja toritilaa ja sen selkäpuolelle jää suljettu sisäpiha. Arkkitehti Jarmo Inkinen on suunnitellut rakennukseen ullakkotilat, jotka valmistuivat vuonna 2013.

Inkisen mukaan tilaajalla ei ollut tiukkoja vaatimuksia suunniteltaviin tiloihin liittyen. Arkkitehdilla oli paljon päätösvaltaa suunnittelussa, ja ullakkorakentamisen mahdollisuuksia kartoitettiin sen mukaan, millaiset ratkaisut kyseiseen kohteeseen olisivat luontevia. Yleisesti Inkinen mainitsee ullakkorakentamisen suunnittelulle kaksi mää- rittävää tekijää: olemassa olevien ullakkotilojen soveltuvuus rakentamiseen – erityisesti tilojen korkeuden ja suotuisiin näkymäsuuntiin avautumisen kannalta – sekä olemassa olevat kulkuyhteydet ullakkotiloihin. Tässä kohteessa kulkuyhteydet olivat jo valmiiksi olemassa, joten porrashuoneita ei jouduttu korottamaan.

(33)

33 Mittakaavat

Rakennustoimenpide Piirustuslaji Juoks.n:o

Rakennuskohteen nimi ja osoite

Tontti/Rn:o Kortteli/Tila

ARK

1:100 POHJAPIIRROS

ULLAKKOKERROS (7. KERROS)

14 470 6

ARKKITEHTITOIMISTO JARMO INKINEN OY

PUHELIN 09-442 976 FAKSI 09-6933 865 GSM 040-535 6623

161

Ratu: 3112

MUUTOS 2

15.12.2011 h=1600

h=2200

h=2200 B57

A56 A55

B58

h=2200

h=2200 h=1600

h=1600

A A’

MH

K

R OH

OH

H TERASSI TERASSI

TERASSI

R

K K R

K ET

ET

ET ET

KH

KH KH

S S

KH VH

H MH

MH

VH

MH

Kuva 6. Töölöntorinkatu 6 ullakkokerros, 1:200.

(34)

4.1.1 Valoisuus, ikkunat ja näkymät

Asunnot ovat läpirungon asuntoja, jotka avautuvat kahteen ilmansuuntaan.

Käytännössä kuitenkin suurin osa aukotuksesta on kaupunkikuvallisista syistä rakennuksen sisäpihan puolella (kuva 7), eikä ajatus kahteen suuntaan avautuvasta rakennuksesta toteudu kaikessa potentiaalissaan.

Erityisesti Töölöntorin puoleisen kattojulkisivun aukottaminen osoittautui hankalaksi, sillä alkuperäisessä kattopinnassa ei ollut aukotuksia, ja viranomaiset suh- tautuivat suurella varauksella uusien ikkunapintojen lisäämiseen. Myös ullakkoasuntojen menettelytapaohjeessa sanotaan (Helsingin kaupunginrakennusvalvontavirasto, n.d, 6): ”Kaupungin tietyt torit ja katunäkymät muodostavat ehjän, rakennustaiteellisen kokonaisuuden ja sijaitsevat näkyvällä paikalla. Näillä paikoilla ei sallita kattojen muutoksia.” Lisättyjen kolmion muotoisten kattolyhtyjen muoto peilaa lähiympäristön muiden aikakauden rakennusten kattojen pieniä ikkuna-aukkoja. Näin ollen kadunpuoleinen ikkuna-aukotus on hyvin vähäistä ja pienet kattolyhdyt toimivat lähinnä henkireikänä ja rakennuksen läpituuletusta varten.

Asuntojen ulkonäkymät painottuvat ullakkorakentamiselle tyypilliseen tapaan korttelin sisäpihan vapaammin muokattaville julkisivuille ja suurimmat näkymälinjat avautuvat loogisesti tähän suuntaan (Tomminen, 1990, 55). Näkymien kannalta Töölön- torin avoin torimaisema vaikuttaisi viehättävämmältä näkymäsuunnalta, ja isommat ikkuna-aukotukset tähän suuntaan olisivat lisänneet avoimuuden tunnetta rakennuksessa.

Kyseinen tilanne onkin hyvä esimerkki siitä, miten kaupunkikuvallisten arvojen asetta- mat ehdot voivat mennä ullakkoasuntojen sisätilojen viihtyisyyden edelle.

(35)

35

Koska ikkuna-aukotukset kadun puolella ovat pieniä eivätkä päästä juurikaan valoa sisään, on katon sisäpihan lappeen puolelle kekseliäästi rakennettu lapeikkunoita (kuva 7), jotka tuovat valoa makuuhuoneisiin ja eteistiloihin. Nämä ikkunat eivät kuitenkaan tarjoa näkymiä ulos korkeutensa vuoksi, ja näin rakennuksen pohjoispäädyn tilat jäävät valaistuksesta huolimatta silmäntasolta katsottuna umpinaisiksi. Toisaalta esimerkiksi Kahri ja Pyykkönen (1994) suosittelevat pienehköjen ikkuna-aukkojen suunnitte- lemista makuuhuoneisiin suojaisan ja turvallisen vaikutelman luomiseksi. Tämä ikkunan yksityisyyden aspekti ei kuitenkaan tunnu yhtä merkittävältä ullakkoasunnoissa, joissa ikkunat ovat niiden korkeuden takia jo usein valmiiksi suojassa ihmissilmien katseilta.

Pienet ikkuna-aukot tuntuvat sopivan kuitenkin erinomaisesti kylpyhuoneisiin, joissa ne päästävät hieman valoa sisään pitäen tilan silti riittävän yksityisenä. Olohuoneissa on asuntojen parhaimmat ja laajimmat näkymät, mikä on looginen ratkaisu, kun valonsaan- tia on priorisoitava. Valoa tulee olohuoneisiin kattoterassin seinän korkuisten lasi-ikkunoiden kautta, jotka yhdessä lapeikkunoiden kanssa valaisevat oleskelutilat kattavasti (kuva 7).

2. kerros

1. kerros

kellari

Mittakaavat

Rakennustoimenpide Piirustuslaji Juoks.n:o

Rakennuskohteen nimi ja osoite

Tontti/Rn:o Kortteli/Tila

ARK

1:100 PIHAJULKISIVU

14 470 6

ARKKITEHTITOIMISTO JARMO INKINEN OY

PUHELIN 09-442 976 FAKSI 09-6933 865 GSM 040-535 6623

163

15.12.2011

Ratu: 3112

MUUTOS 4

Oleskelutila Ruokailutila

Kattoterassi

Kuva 7. Töölöntorinkatu 6, leikkaus A - A’, 1:100.

(36)

4.1.2 Rakenteet

Olemassa olevia vanhoja rakenteita ei hormeja lukuun ottamatta ole voitu säilyttää, ei- vätkä säilyneetkään hormit ole merkittävässä roolissa asuntojen arkkitehtuurissa. Tä- hän syynä on se, että hormit eivät ole näyttäviä tulihormeja, joita esiintyi laajalti vielä 1910-luvulle saakka, kun asuntoihin rakennettiin huonekohtainen uunilämmitys (Neu- vonen, 2006, 37). Hormit olivat lisäksi hataria ja vaativat lisäeritystä- ja vahvistusta, jolloin alkuperäiset rakenteet jäivät piiloon heikentäen hormin luonnetta rakennuksen historiallisena elementtinä. Tässä kohteessa hormit toimivat lähinnä tilasuunnittelua ohjaavan tekijänä, joiden ympärille uudisrakentaminen on sopeutettu. Vanhat rakenteet ovat kadonneet tai peittyneet, mutta uuden katon rakenteet näkyvät sisätiloissa katon harjan kantavissa pilareissa.

Hormeille on pyritty antamaan funktionaalinen käyttötarkoitus joko huoneiden jakajana, osana seinäpintaa tai ne on vain jätetty seisomaan paikalleen (kuva 6). Hyvänä esimerkkinä hormista osana seinäpintaa näkyy asunnossa B57, jossa vaatehuoneen pitkä seinä syntyy hormin rajaamana (kuva 6). Esimerkkinä hormista viitteellisempänä tilan jakajana näkyy taas asunnossa B58, jossa hormi jakaa selkeästi keittiö- ja ruokailutilaa omaksi sopekseen muusta asunnosta ilman erikseen rakennettuja seiniä. Asunnossa B57 näkyy myös, miten hormille ei voida joskus antaa sen sijainnin takia mitään tiettyä tar- koitusta. Hormi jää irralliseksi elementiksi huoneeseen tehden tilasta epäkäytännöllisen mutta toisaalta lisäten sen yllätyksellisyyttä ja persoonallisuutta (kuva 6).

(37)

37

4.1.3 Tilasuunnittelu

Inkinen mainitsee yhdeksi tärkeäksi suunnitteluperiaatteekseen ullakkohuoneiston tilal- lisen avoimuuden ja läpirunkoisuuden. Asuntojen avoimen tilan läpirunkoisuus toteutuu kaikissa asunnoissa asuntoa B58 lukuun ottamatta, jossa kylpyhuone ja vaatehuone kat- kaisevat avoimen tilan jatkuvuuden ulkoseinästä ulkoseinään (kuva 6). Avoimeen tilaan jäsentyvät yhteisölliset tilat, kuten ruokailu- ja oleskelutilat sekä yhteys parvekkeelle.

Kattoterassi lisää tilan avaruuden tuntua entisestään ja yhdistää sisä- ja ulkotilat toisiin- sa (kuva 7). Viihtyisyyden kannalta tilasuunnittelu vaikuttaa perustellulta ja toimivalta.

Avoimet pohjaratkaisut toimivat ullakkoasunnoissa paremmin tilojen helpomman kalustettavuuden, läpituuletettavuuden ja avautuvien näkymien kannalta (Uusitalo, 2002, 17).

Inkinen sanoo asukkaiden toiveiden asuntojen avoimuudesta näkyvän esimerkiksi siinä, että lähes kukaan ei toivo erilliskeittiötä asuntoonsa – asunnon koosta riippumatta. Mie- lenkiintoisena huomiona Inkinen kuitenkin sanoo, että asukkaat eivät usein koe tilallista avoimuutta yhtä tärkeänä kuin suunnittelija itse, ja makuuhuoneiden määrä koetaan helposti tärkeämmäksi kuin avoin tila. Kohteen asunnoissa ei kuitenkaan tule vaikutelmaa liiallisesta ahtaudesta.

Yksityisemmät makuuhuone- ja saniteettitilat jäsentyvät pääosin rakennuksen katujulkisivun puolelle, ja ne ovat erillään julkisemmista tiloista. Vaatehuoneet sijoittuvat talon pimeimpiin ikkunattomiin osiin, joiden vaikeasti sisustettava tila on näin saatu hyötykäyttöön ilman, että suurempia kompromisseja tilojen viihtyisyydestä on jouduttu tekemään (kuva 6).

(38)

Käytettävyyden kannalta vaikeimmaksi näyttävät muodostuvan erityisesti eteistilat, joiden välittömässä läheisyydessä ei ole tilaa kiintokalusteille (kuva 6). Eteisti- lojen toiminallisuuden tärkeydestä asunnon viihtyisyyttä lisäävänä tekijänä kirjoittaneet Kuoppa ym. (2020, 16–18) mainitsevat eteisen käyttöä hankaloittaviksi tekijöiksi niiden ahtauden, huonot säilytystilat, sopimattomat lattiamateriaalit ja tuulikaapin tai kuraeteisen puutteen. Aiemmin mainituista kuraeteisen puute ja huonot säilytystilat toistuvat kohteen asuntojen eteisissä. Esimerkiksi talviaikana paksujen vaatekerrosten säilytys ja loskan leviäminen eteistiloista muualle asuntoon vaikuttaa isolta ongelmalta. Inkinen ei kuitenkaan näe eteisjärjestelyjen puutetta yhtä isona ongelmana. Hän sanoo kokemuk- sensa perusteella todenneensa, että asukkaat eivät keskimäärin kaipaa laajoja säilytys- tiloja, ja että heille riittää vaatimattomammat säilytystilat, kuten seinään kiinnitettävät naulakot.

(39)

39

4.1.4 Sisustussuunnittelu ja kalustettavuus

Yhteisölliset tilat ovat avoimia ja näin mahdollistavat asuntojen kalustamisen monin eri tavoin (kuva 8 & kuva 9). Inkisen mukaan asukkaiden toiveena on usein jatkaa vinoa kattopintaa lähes lattiaan saakka, mikä heikentää tilan kalustettavuutta. Tällaiset vinot ja matalat tilat aiheuttavat melko vaikeakäyttöistä tilaa, ja ne olisivat tilan käytettävyyden kannalta järkevämpi muuttaa osin pystysuoraksi seinäksi (Tomminen, 1990, 76). Esille nousee jälleen kerran ullakkorakentamiselle tyypillinen valinta persoonallisten tilojen ja käytännöllisyyden välillä.

Kokemustensa perusteella Inkinen katsoo viisaimmaksi pitää valmiin kalus- tuksen suunnittelun minimissä varsinkin vinokattoisissa oleskelutiloissa, jonne matalaa ja vaikeakäyttöistä tilaa jää usein runsaasti. Hän toteaa sisustuksen tällaisissa tiloissa riippuvan niin paljon kustakin asukkaasta, että kalustamisen miettiminen valmiiksi ei tunnu mielekkäältä. Kuitenkin huoneistoja suunnitellessaan hän katsoo, että tilat ovat ensinnäkin tarpeeksi suuria sisustettaviksi ja että ruokailutiloissa on hyvä paikka ruoka- pöydälle ja makuuhuoneissa riittävästi tilaa sängylle.

Keittiöt ovat asuntoa B57 lukuun ottamatta I-keittiöitä, jotka soveltuvat hyvin avokeittiöihin. Keittiöt ovat varsinkin isommissa asunnoissa pienehköjä, ja osa keittiö- kalusteista sijoittuu alueelle, jossa katon korkeus laskee alle kahden metrin (kuva 6).

Keittiöstä olisi luultavasti saanut tilavamman, jos sen yhteyteen olisi rakennettu erillinen saareke. Keittiö on kaikissa asunnoissa yhteydessä isoon avaraan tilaan, joka soveltuu hyvin saarekekeittiön rakentamiselle (RT 93-10929). Tällöin avoimen tilan määrä olisi tosin vähentynyt ja saarekkeen kierrettävyys olisi myös saattanut tuottaa ongelmia

(40)

vinokaton seinämien vieressä. Suoran seinäpinnan määrä vaihtelee asuntokohtaisesti.

Hieman yllättäen suurimassa asunnossa A55 (Kuva 6) on kaikkein vähiten suoraa ja tarpeeksi korkeata ja kalustettavaa seinätilaa.

Huoneistoihin ei ole esitetty niiden kokoon nähden paljoakaan kaappi- tai ko- merotilaa. Säilytystilat on ratkaistu useassa asunnossa erillisellä vaatehuoneella, jossa voi säilyttää tarpeen mukaan jonkin verran myös muita tavaroita (kuva 6). Makuuhuoneitten säilytystilat on pystytty pääosin järjestämään joko vaatehuoneella tai sisäänrakennetuil- la hyllystöillä, mutta esimerkiksi pölynimurin, urheiluvälineiden tai muiden tavaroiden säilyttäminen saattaa aiheuttaa ongelmia.

Takka

A A’

(41)

41

Takka

A A’

Kuva 8. Töölöntorinkatu 6, asunto A55:n mallikalustus 1, 1:100.

(42)

Takka

A A’

Kuva 9. Töölöntorinkatu 6, asunto A55:n mallikalustus 2, 1:100.

(43)

43

Kuva 10. Töölöntorin puoleinen julkisivu.

(44)

4.2 Minna Canthin katu 1

Minna Canthin katu 1:een rakennettu ullakkoasunto on valmistunut vuonna 1999 ja se on tutkituista ullakkorakennuskohteista vanhin ja pinta-alaltaan pienin. Tilat ovat arkkitehti Jarmo Inkisen suunnittelemia. Alkuperäisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ole Gripenberg ja se on valmistunut vuonna 1936. Ullakkokerrokseen rakennettiin taloyhtiön pesula- ja saunatilat sekä väljä yksiö. Porraskäytävän toinen puoli jätettiin varastotilaksi. Suunnittelijan mukaan asuntoyhtiö halusi priorisoida sauna- ja pesutiloja, joten ullakkoasunto rakennettiin jäljelle jääviin tiloihin. Tämä näkyy selvästi asunnon muodossa. Ullakkorakentamisen kannalta suotuisaa on ollut rakennuksen sisäänvedetty kattolinja, joka on ollut jo valmiiksi aukotettu.

AH.

KH SK

PESULA IRT.VAR.

PKH.

ET

TERASSI

PH.

S B’

B

Kuva 11. Minna Canthin katu 1 ullakkokerros, 1:200.

(45)

45

Asunnon suunnittelemiselle oli valoisuusominaisuuksien puolesta erittäin hyvät lähtö- kohdat. Asunnon sisäänvedetyn katon pystysuora seinäpinta oli jo valmiiksi aukotettu ja loi hyvät valaistusolosuhteet ilman merkittävän lisäaukotuksen tarvetta. Uutta ikkuna- pintaa syntyi yksiön asuintiloihin ainoastaan terassin lasipintojen kautta.

Kulmaan rakennetun läpirungon asunnon valoisuutta lisää entisestään se, että ikkunat avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan, joka tuo paljon auringonvaloa sisään eri päivänaikoina (kuva 11). Asunnon runkosyvyys on kohtuullinen, joka osaltaan lisää asunnon valoisuutta. Ikkunat ovat ihmissilmän kannalta hyvällä korkeudella (kuva 12).

Miellyttävänä yksityiskohtana keittiötilan ja kylpyhuonetilojen ikkunat tuovat valoa asunnon usein pimeiksi jääviin tiloihin.

Asunnon kattoterassi on hieman yllättäen rakennettu sisäpihan pitkän julkisivun sijasta rakennuksen päätyseinään Linnankoskenkadulle eikä tyypilliseen tapaan sisäpihalle. Syyksi tähän Inkinen sanoo ilmansuunnat ja näkymät. Vaikka sisäpiha voisi ensisilmäyksellä vaikuttaa luontaiselta paikalta parvekkeelle, avautuu sen puoliavoin kortteli rakenne vilkkaalle Mannerheimintielle ja pohjoiseen, kun taas Linnankosken- kadun puoleinen julkisivu avautuu etelään ja saa näin enemmän auringonvaloa pitkin päivää.

Asunto Saunatilat

Kattoterassi

Kuva 12. Minna Canthin katu 1, leikkaus B - B’, 1:100.

(46)

4.2.2 Rakenteet

Ullakkoasunnon ikä näkyy sen rakennustekniikassa. Asunto on tehty vanhan vesikaton alle – rakennustapa, joka nykypäivänä on poistunut käytöstä lähes kokonaan – ja näin ollen alkuperäinen kattorakenne on säilynyt. Samalla myös ullakkoasunnon ikkunat ovat säilyneet alkuperäisinä. Ainoastaan terassit ovat tulleet ulospäin näkyvänä lisäyksenä rakennukseen.

Katon muoto ei tästä huolimatta näy sisätiloissa kokonaan sillä alakaton vaa- kapinta katkaisee katon jatkumisen harjaan saakka (kuva 12). Asunnon kannalta tämä ei tunnu juurikaan vaikuttavan negatiivisesti sen toiminallisuuteen, mutta vähentää kuitenkin hieman kattorakenteen muotoa osana asunnon arkkitehtuuria.

Olemassa olevia hormeja on käytetty seinien paikalla ja tilojen jakamiseen.

Hormit toimivat osana seinäpintoja työntyen välillä esiin rakennuksen seinistä ja ne luovat yllätyksellisiä kulmia asunnon sisällä. Mielenkiintoisin hormiryhmä on asunnon eteläjulkisivun päädyssä, jossa hieman seinästä irrallaan oleva hormi on jätetty alkupe- räisine muurauksine näkyviin.

(47)

47

Asunto on väljä yksiö. Selkeästä tilanrajauksen puutteesta huolimatta L:n muotoinen asunto jakautuu kahteen osaan, joista toinen muodostuu luonteeltaan selkeästi julkisem- maksi ja toinen yksityisemmäksi (kuva 13 & kuva 14). Kooltaan ja tilojen jäsentelyn puolesta asunto muistuttaakin enemmän kaksiota. Asunnon pitäminen yksiönä tuntuu kuitenkin perustellulta, sillä asunnon ”kopittaminen” olisi vääjäämättä katkaissut näky- mät asunnon eteisestä terassille, ja keittiön ikkunoista makuutilaan.

Asuntoon syntyy kolme avointa tilaa: eteisalue, ruokailutila ja makuutila.

Kylpyhuone on sijoitettu rakennuksen nurkkaan siten, että seinät rajaavat oleskelutilaa makuutilasta. Kylpyhuoneen sijoitus on siinä mielessä poikkeuksellinen, että se ei ole yhteydessä eteiseen, kuten yleensä asunnoissa on tapana (RT 93-10937). Kylpyhuone avautuu kuitenkin asunnon yksityisempään osaan eikä siksi aiheuta epämieluisia näky- mälinjoja oleskelutiloihin (kuva 13 & kuva 14).

Makuutila jää yksityisemmäksi osaksi asuntoa, vaikka sitä ei olekaan eroteltu ovella muusta tilasta (kuva 13 & kuva 14). Tämä parantaa yksiön asumisviihtyisyyttä.

Esimerkiksi Liliuksen & Tervon (2017) tutkimuksessa yksinasujat toivoivat usein asunnon makuutilan rajautuvan fyysisesti ja visuaalisesti muusta tilasta. Oman yksityisem- män tilan merkitys näkyy esimerkiksi siinä, että asuntoon pystyy kutsumaan vieraita ilman, että yhdessä syödessä ruokailutilasta on näkymää makuutilaan.

(48)

Yksiöön on saatu sijoitettua pieni komero ja runsaasti kaappitilaa, joka osaltaan lisää asunnon arkikäytön mukavuutta. Asuntoon syntyy myös selkeä eteistila, jossa on kaapistoja vaatteiden säilytykselle.

Irtaimistovarasto

Pukuhuone Pesuhuone Sauna

taso h=600

taso h=1600

taso h=500

taso h=1600 taso h=1200

taso h=1000

B’

B

Kuva 13. Minna Canthin katu 1:n ullakkoasunto, mallikalustus 1, 1:100.

(49)

49

Irtaimistovarasto

Pukuhuone Pesuhuone Sauna

taso h=600

taso h=1600

taso h=500

taso h=1600 taso h=1200

taso h=1000

B’

B

Kuva 13. Minna Canthin katu 1:n ullakkoasunto, mallikalustus 1, 1:100. Kuva 14. Minna Canthin katu 1:n ullakkoasunto, mallikalustus 2, 1:100.

(50)

Asunnon kalustamista helpottaa sen väljyys sekä tarpeeksi korkeat pystysuorat seinä- pinnat. Toisaalta vaikka suoraa seinäpintaa on sinänsä paljon, se on hieman vaikeasti käytettävissä. Seinillä on avautumistilaa vaativia ovia ja kaappeja, jotka voivat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi television tai tietokonepöydän sijoittamisessa (kuva 13 & kuva 14).

Asuntoon muodostuu intuitiivisesti paikka sängylle hormin ja seinän väliseen kulmaan. Hormi muodostaa myös tason 0,5 ja 1,6 metrin korkeudelle, jolloin sen päälle voi mahdollisesti sijoittaa muutaman kirjan tai herätyskellon (kuva 13 & kuva 14).

Terassi on nykystandardeilla pienehkö, vain 5,8 m2. Esimerkiksi RT-kortisto suosittelee parvekkeen pinta-alaksi vähintään 6-8 m2 (RT 93-10940). Terassin leveys on 1,8 m, joka tekee siitä hieman alimittaisen kalustettavuuden kannalta. Kuitenkin terassi on 3,2 m pitkänä tarpeeksi leveä, jotta oven avautumiskaaren viereen jää vapaata tilaa terassin kalustamista varten (kuva 13 & kuva 14).

(51)

51

Kuva 15. Minna Canthin katu 1:n ullakkoasunnon kattoterassi Linnankoskenkadulta katsottuna.

(52)

4.3 Minna Canthin katu 3

Kuten Minna Canthin katu 1 myös Minna Canthin katu 3 on valmistunut vuonna 1936 ja sen on suunnitellut Ole Gripenberg. Ullakkotilojen pääsuunnittelija on arkkitehti Eveliina Sarapää. Kuten Minna Canthin katu 1:n ullakkokerrokseen, niin myös tähän kohteeseen päätettiin tehdä taloyhtiön saunaosasto ullakkoasuntojen rakentamisen yhteydessä. Erona Minna Canthin katu 1:een on saunaosaston pienempi koko ja se, että ullakkoasuntoja on rakennettu yksi porraskäytävien molemmille puolille (kuva 16). Arkkitehdin antamien tietojen mukaan rakennuslupa kohteeseen oli haettu jo vuonna 1994. Tätä suunnitelmaa ei koskaan toteutettu, mutta se vähensi neuvottelun tarvetta viranomaisten kanssa, kun uutta ullakkorakennussuunnitelmaa ehdotettiin kaupungille. Kohde on kirjoittaessa ke- väällä 2021 vielä rakenteilla, ja sen on arvioitu valmistuvan kesällä 2021.

Saunatilat +0,7

A30

OH OH

H H H H H H

K S K

ET ET

KH KH

A31

C

Kuva 16. Minna Canthin katu 3 ullakkokerros, 1:200. C’

(53)

53

Asunnoissa silmäänpistävää on ulkoseinien lähes lattiasta kattoon ulottuvat lasipinnat ja niitä reunustava asunnon pituinen kattoterassivyöhyke (kuva 17). Näin mittavat la- situkset ovat harvoin ullakkorakentamisessa toteutettavissa – varsinkaan julkisivujen molemmille puolille. Kyseisessä kohteessa viranomaiset näyttävät kuitenkin katsoneen, että katon sisäänvedetty muoto kestää suuremmat aukotukset. Ilmeisimpiä etuja ovat tilojen valoisuus ja useisiin suuntiin avautuvat näkymät. Varsinkin näkymät rauhalliseen Linnakoskenpuiston vaikuttavat hyvin viehättäviltä ja isot lasipinnat yhdistävät asunnon oleskelutilat ulkotiloihin.

Toisaalta näin laajan ikkuna-aukotuksen vaarana on asunnon ylikuumenemi- nen kesähelteillä, josta esimerkiksi Tomminen (1990, 55) varoittaa. Sarapää ei itse näe aikaisempien kokemuksiensa perusteella kuumentumista ongelmaksi. Hän huomauttaa, että kesäisin puusto varjostaa asuntoja suoralta auringon säteilyltä ja suuret lasiliukuovet voidaan avata asunnon viilentämiseksi. Asunnon kapea runkopituus vähentää osaltaan sen kuumentumista. Suuret ikkunapinnat voivat aiheuttavat helposti yksityisyyden tun- teen menetyksen, jos esimerkiksi viereisestä rakennuksesta on näkymälinjoja sisätiloi- hin. Rakennus aukeaa kuitenkin yksityisyyden kannalta otollisiin ilmansuuntiin, sillä pohjoispuolella näkymät avautuvat suoraan Linnankoskenpuistoon ja myös takapihan rakennukset ovat 90 asteen kulmassa rakennukseen, mikä parantaa merkittävästi yksityisyyden tunnetta makuuhuoneissa. Asunnon pituisia kattoterasseja on hyödynnetty kokonaisvaltaisesti; lähes jokaisesta tilasta, jopa yhdestä kylpyhuoneesta, on yhteys parvekkeelle (kuva 16). Ratkaisu on epätyypillinen mutta viehättävä.

(54)

Huone

Kattoterassi Oleskelutila Kattoterassi

4.3.2 Rakenteet

Rakennuksen katto on uusittu ja korotettu 40 sentillä muutostöiden yhteydessä. Katon korotus on harvinaisempi ratkaisu, jonka on mahdollistanut viereinen Minna Canthin katu 5:n rakennus, jossa kattoa oli jo aikaisemmin korotettu. Uudella korotuksella räys- täslinjat saatiin jälleen yhtenäistettyä.

Hormiryhmät eivät ole asunnoissa vapaita tilallisia elementtejä, sillä ne sijaitsevat asunnon ulkoseinän lähellä kohdassa, johon makuuhuoneet sijoittuvat. Samalla ne aiheuttavat tilallisia ongelmia asuntojen pienissä makuuhuoneissa, sillä helposti käytet- täviä suorakulmaisia tiloja ei ole (kuva 18 & kuva 19). Minimimitoitetuissa huoneissa tämä olisi äärimmäisen tärkeätä. Sarapää sanoo, että kyseisessä kohteessa hormit eivät olleet merkittävä suunnittelua inspiroinut tekijä, toisin kuin joissain muissa kohteissa, joissa koko tilaohjelma voi syntyä hormien ympärille. Persoonallisimmin tilanjakaja- na toimiva hormi näkyy asunnon A30 kylpyhuoneessa, jossa se jakaa kylpyhuonetilaa (kuva 16).

(55)

55

Rakennuksen porraskäytävä jakaa ullakkotilat kahteen eri osaan. Taloyhtiön saunatilat sijaitsevat keskellä porraskäytävää vastapäätä (kuva 16). Asuntojen tilasuunnittelu nou- dattaa aiemmista kohteista tuttua kaavaa. Eteisestä on suora yhteys avaraan yhdistettyyn olohuone- ja keittiötilaan, josta vuorostaan on pääsy parvekkeelle ja tilan yhdellä seinällä on pienehkö I-keittiö. Kylpyhuonetilat avautuvat syrjäisempään eteiseen ja makuuhuoneet taas avoimeen tilaan. Asuntoihin ei synny hukkatilaa, sillä niissä ei ole pitkiä käy- täviä tai epämääräisiä välitiloja. Osaksi tähän vaikuttaa suotuisa porraskäytävän sijainti, joka mahdollistaa huoneiden sijoittelun eteisen molemmin puolin. Asuntojen oleskelu- ja keittiötilat avautuvat lounaaseen ja saavat näin enemmän aurinkoa. Makuuhuoneet taas sijoittuvat viileämmälle koillispuolelle.

Asuntojen tilasuunnittelu on syntynyt tiukan tilaohjelman sanelemana, joka näkyy makuuhuoneiden määrässä (kuva 16). Suurimmat ongelmat syntyvät näissä tiloissa aiemmin mainituista hormien sijainneista, kun pieniin tiloihin muodostuu ylimääräistä seinäpintaa.

Makuuhuoneiden tiukasta mitoituksesta huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – tilasuunnittelussa on päädytty mielenkiintoisiin ratkaisuihin. Asuntojen muun- tojousteltavuus on huomioitu Sarapään mukaan esimerkiksi niin, että pienien makuuhuoneitten seinät ovat purettavia. Makuuhuoneet voidaan tarpeiden muuttuessa yhdistää isommiksi tiloiksi, mikä parantaa huomattavasti asunnon käytettävyyttä asumistarpeiden muuttuessa. Tilan tarpeen vuoksi asunnon A30 porraskäytävän viereinen huone jatkuu porraskäytävän päälle niin, että se muodostaa parven noin 0,7 metrin korkeudelle huo- neesta (kuva 16).

(56)

Sarapää kokee tärkeänä tyylisuunnan merkityksen sisustus-, valaistus- ja detaljisuunnit- telussa. Hänen mielestään uusien lisäyksien tulisi olla sopusoinnussa vanhan arkkitehtuurin kanssa, mikä näkyy esimerkiksi kohteen materiaalivalinnoissa.

Asuntojen kalustettavuus näkyy suoraan tilojen koossa. Avoimissa ruokailu- ja oleskelutiloissa kalustettavuus on pääosin hyvä (kuva 18 & kuva 19). Toisaalta tiloissa on kaksi seinäpintaa, jotka eivät sovellu hyvin kalustamista varten. Toinen näistä seinistä on lähes kokonaan lasi- ja liukuovi pintaa ja toisella taas sijaitsevat keittiöka- lusteet. Asuntoon jää silti paljon oleskelutilaa ja kalustettavaa pintaa, joihin oleskelu- ja keittiötilojen vaatimien huonekalujen sijoittamisen pitäisi onnistua vaivatta. Asuntojen I-keittiöt ovat nykystandardeilla pienikokoisia. Makuuhuoneiden sisustaminen tuottaa enemmän päänvaivaa (kuva 18 & kuva 19). Makuuhuoneisiin saadaan sijoitettua sänky, mutta huoneiden kompakti koko ja hankala geometria ei itsessään ohjaa käyttöä muuhun kuin nukkumiseen. Makuuhuone on nukkumisen ohella usein muiden toimintojen, kuten henkilökohtaisten harrastusten ja kotiaskareiden tekemisen paikka (Kahri & Pyykkönen, 1994, 181). Tässä kohteessa kuitenkin tulevien asukkaiden toiveena on oli tiukkojen huonevaatimusten täyttäminen. Vaikka kattoterassit ovat poikkeuksellisen pitkiä, ne ovat kapeita ja siksi hieman vaikeasti kalustettavia (kuva 18 & kuva 19). Esimerkiksi ruoka- pöydän asettaminen kattoterassille ei onnistu.

(57)

57 Saunatilat

+0,7

A30 A31

C

Kuva 18. Minna Canthin katu 3, asunto A33:n mallikalustus 1, 1:100.C’

(58)

Saunatilat +0,7

A30 A31

C

C’

Kuva 19. Minna Canthin katu 3, asunto A33:n mallikalustus 2, 1:100.

(59)

59

Kuva 20. Etualalla Minna Canthin katu 1. Taka-alalla rakentumisvaiheessa olevat Minna Canthin katu 3:n ullakkoasunnot.