48 T i e T e e s s ä Ta pa h T u 8 / 2 0 1 0
omissa alma matereissamme. Ruotsi näyttää ole- van yksi tällainen houkutteleva kohde: tarpeek- si lähellä, kulttuurisesti tuttu ja mielekkään ura- polun tarjoava.
Kirjoittaja on Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori (mvs. 31.7.2012 asti).
Evoluutio ei suunnittele
Risto Pitkänen
voi”, mikä tarkoittaa juuri meitä määräaikaisis- sa työsuhteissa tulevaisuutta pelkääviä keskipol- ven professoreita ja yliopistonlehtoreita. Omas- sa tuttavapiirissäni tällaisia on kuluvana vuonna ollut useita: osa lähti kokonaan pois yliopistol- ta, osa ulkomaille, jossa arvostetaan suomalais- ta korkeakoulutusta ja osaamista enemmän kuin
Olli Lagerspetz kommentoi kiinnostavasti kir- joitustani maisemamieltymystemme selittämi- sestä evoluutiokehyksessä (Tieteessä tapahtuu 3/2010). Kirjoitus herättää pari periaatteellista kysymystä ihmisen biologisesta ja evolutiivises- ta selittämisestä.
Lagerspetz lainaa filosofi Simon Weilin aja- tusta, että ”(k)aikki tilat, myös ne, joiden läpi emme itse asiassa kulje, synnyttävät meissä halun niiden ylittämiseen”. Kuvaus luo Lager- spetzin mukaan ”yhteyden estetiikan ja ihmis- ruumiin ominaisuuksien välille”. Itse ajattelisin pikemminkin niin, että tilaa ei ylitä tai halua ylittää ihmisruumis vaan ihminen, jolla on tie- tynlainen evolutiivisesti kehittynyt biologia ja psykologia. Siksi minun on vaikea ymmärtää, mitä Lagerspetz tarkoittaa meidän ”tämänhet- kisillä biologisilla ominaisuuksillamme”. Täl- laisilla ominaisuuksilla näyttäisi olevan ainakin nämä kaksi piirrettä: (i) ne voidaan arkihavain- non ohella todentaa luotettavasti myös ei-empii- risesti, esimerkiksi filosofia lukemalla, ja (ii) ne eivät (siksi) tarvitse evoluutioselitystä.
Skottifilosofi David Hume halusi mullistaa ihmisluonnon tutkimuksen 1700-luvun alku- puolella ”kokeellisen filosofian” menetelmällä ja luoda siitä tieteen, joka ei jäisi jälkeen yhdestä- kään toisesta tieteestä tiedon varmuuden suh- teen ja olisi verrattomasti niistä hyödyllisempi.
Hume ei katsonut mahdolliseksi järjestää ihmi- sen tutkimuksessa samanlaisia kokeita kuin
luonnontieteissä ja antoi kokeelliselle filosofil- le ohjeeksi ”kerätä kokeita ihmiselämän varo- vaisesta havainnoinnista ja tulkita ne siten kuin ne ilmenevät tavallisessa maailmanmenossa, ihmisten käyttäytymisessä seurassa, asioillaan ja huveissaan” (Hume 1739, xxiii). Humen perus- ajatus ja menetelmäkin sopivat varmaan hyvin yhteen Lagerspetzin ajatuksen kanssa. Ongel- mana on se, että Humen ”kokeellisesta filoso- fiasta” on vajaassa kolmessasadassa vuodessa kehittynyt ihmisen monihaarainen empiirinen tutkimus. Kun tämä tutkimus saatetaan yhteen evoluutioteorian kanssa, syntyy sellaisia ihmisen ylikulttuuristen tunnevalmiuksien ja käyttäyty- mistaipumusten selityshypoteeseja, joita voi- daan ja pitää testata empiirisesti. Savannihypo- teesi on tällainen hypoteesi, ja sen uskottavuus ei ole ”kannattamisen”, vaan empiirisen tutki- muksen tulosten asia. Henkilökohtaisesti pidän savannihypoteesia kiinnostavana siksi, että se on tietääkseni ainoa empiirisesti testattavissa oleva ja myös testattu maisemamieltymysten empiiri- nen selitys. Se tarjoaa näin selkeän vaihtoehdon vallitsevalle käsitykselle, jonka mukaan maise- mamieltymykset ovat muiden esteettisten miel- tymysten tavoin pohjaan asti historiallisesti ja kulttuurisesti rakentuneita.
En ole biologi, mutta ymmärtääkseni ihmi- sellä ei voi olla sellaisia ”tämänhetkisiä” biolo- gisia ominaisuuksia, jotka poikkeaisivat joten- kin radikaalisi siitä biologiasta, joka vakiintui
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0 49 ihmisen lajityypilliseksi piirteeksi vähintään
50 000 vuotta sitten. Lagerspetz on varmas- ti oikeassa siinä, että sellaisia taipumuksia kuin uteliaisuus ja arkuus voidaan todentaa Humen menetelmällä eli tarkkailemalla ”ihmisten toi- mintaa sellaisenaan nykyhetkessä”. Tästä on kui- tenkin pitkä harppaus päätelmään, että jokin tietty taipumus on lajityypillinen, pikemmin kuin kulttuurisesti vaihteleva piirre. Esimerkik- si ihmisen etologian, lajityypillisen käyttäyty- misen tutkimuksen pioneeri Irenäus Eibl-Eibes- feldt katsoo uteliaisuuden lajityypilliseksi, mutta ei edes mainitse arkuutta. Joka tapauksessa on aidosti kiinnostava kysymys, miksi savannityyp- piset maisemat miellyttävät ihmisiä eri kulttuu- reissa. Siihen kysymykseen historiaton biologia vastaa huonosti. Savannimieltymyksethän ovat monilta osin maladaptiivisia lukemattomissa ihmisten nyky-ympäristöissä.
Lagerspetz puolustaa historiatonta biologiaa myös kyseenalaistaessaan sen, että spesifisem- mät savannimieltymykset – kuten puiden muo- toja koskevat mieltymykset – olisivat geneet- tisesti periytyviä. Sikäli kuin evoluutioteoriaa ymmärrän, hänen perustelunsa ovat kuitenkin huonoja. Hänen mukaansa sellaiset mieltymyk- set eivät hyödyttäisi lajia pitkällä tähtäimellä, vaan päinvastoin heikentäisivät kykyä arvos- taa poikkeavien ympäristöjen hyödyllisiä omi- naisuuksia ja ehkäisisivät siten lajin leviämistä.
Evoluutio ei kuitenkaan ensinnäkään suunnit- tele lajin tulevaisuutta esimerkiksi torjumalla ennalta lajin leviämistä ehkäisevien taipumus- ten pääsyä perimään. Mutta vaikka tarkasteli- simme asiaa evoluution varsinaisen käyttövoi- man eli yksilöiden fenotyyppisten erojen tasolla, on mahdotonta ymmärtää, miten luonnonvalin- ta suosisi kaukonäköisesti elinympäristömielty- myksiltään joustavampaa yksilöä käsillä olevaan ympäristöön paremmin sopeutuneen yksilön kustannuksella. Kun leijona uhkaa, sopivan pakopuun vaistomaisesti tunnistavalle yksilöl- le voi ennustaa parasta selviytymis- ja lisäänty- mismenestystä. Ihmisen menestys todistaa, että meidän lajillamme on poikkeuksellinen kyky sopeutua mitä erilaisimpiin elinympäristöihin,
mutta tästä ei vielä seuraa mitään myötäsyntyis- ten maisemamieltymysten tai niiden spesifisyy- den suhteen. Kun evoluutio ei suunnittele, vas- taus ei löydy päättelemällä vaan empiirisesti.
Lagerspetz kyseenalaistaa myös ihmisen laji- kehityksen savanniteorian. Olen tuskin oikea henkilö vastaamaan näin isoon kysymyksen, mutta en usko, että savanniteoria olisi esimerkki siitä ”panglossisesta paradigmasta”, jota Stephen Jay Gould ja Richard Lewontin riepottelevat kuuluisassa adaptionismin kritiikissään. Lager- spetz esittää ymmärtääkseni, että savanniteo- ria kiertää kehää. Sanotaan, että ihminen lajiu- tui savanneilla, koska ihmisen ruumiinrakenne näyttäisi soveltuvan parhaiten liikkumiseen savannityyppisessä ympäristössä, ja näin taas on, koska ihminen lajiutui savanneilla. Uskoisin, että Lagerspetz aliarvioi sekä empiirisen todis- tusaineiston laajuuden että varsinkin sen, että ihmisen ruumiinrakenteen ja liikkumisen kehit- tymistä pystytään kuvailemaan paleontologien löydösten perusteella aivan riippumatta savan- nihypoteesista. Kun selitettävä ja selittävä ovat toisistaan loogisesti riippumattomia, hypoteesi on aidosti selitysvoimainen.
Kaiken kaikkiaan välillämme ei näyttäisi val- litsevan kovin suurta erimielisyyttä. Jos histo- riaton selitys ei ole ristiriidassa evoluutioseli- tyksen kanssa, kysymys on pikemminkin siitä, millainen selitys lisää enemmän itseymmärrys- tämme.
Lähteet
Eibl-Eibesfeldt, Irenäus: Grundriss der vergleichenden Ver- haltensforschung. Achte, überarbeitete Auflage. Vier- kirchen-Pasenbach: BuchVertrieb Blank, 1999.
Gould, Stephen Jay ja Lewontin, Richard: ”Pyhän Markuk- sen kirkon holvikolmiot ja panglossinen paradigma:
adaptionistisen ohjelman kritiikki”, suom. teoksessa Matti Sintonen, toim., Biologian filosofian näkökul- mia. Tampere: Gaudeamus, 1998.
Hume, David: A Treatise on Human Nature, edited by L.A.
Selby Bigge. Oxford: Clarendon Press, 1968 (ensipai- nos 1739).
Lagerspetz, Olli: Maisema ja ihmisen biologia. Tieteessä tapahtuu 3/2010, 42–43.
Kirjoittaja on estetiikan dosentti Helsingin yliopis- tossa.
