TUU-09-018
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
3438000
3438000
3439000
3439000
3440000
3440000
6940000 6940000
6941000 6941000
6942000 6942000
6943000 6943000
6944000 6944000
RIIHIVUORI
Tietokantatunnus: TUU-09-018
Pinta-ala: 9,6
Korkeus: 160
Alueen suhteellinen korkeus: 35
Geologia
Riihivuori on hyvin kehittynyt pieni ja jyrkkäpiirteinen kalottimäki (vrt.Ristaniemi 1985, Johansson et al. 2000).
Ohutta, halkaisijaltaan alle 200 metrin kokoista pyöreää moreenikalottia kiertää noin 155 metrin korkeustasolla hyvin selkeä ja terävä huuhtoutumisraja. Huuhtoutumisrajalla on mäen länsi- ja pohjoisosassa harvakseltaan pallekiviä ja itäosassa muutamia kivivöitä, ja heti niiden alapuolella on leveä, lähes kokonaan paljaaksi huuhtoutunut
kalliovyöhyke. Vuoren itärinne on hieman muita rinteitä loivempi ja peitteisempi, ja siellä huuhtoutumisvyöhykkeessä on myös melko runsaasti lohkareikkoa ja muutamia huomattavan suuria paasia. Vuoren lounaisrinteellä on puolestaan jopa 30 metriä korkea, lähes pystysuora kalliojyrkänne.
Ylin ranta (Yoldiamerivaiheen loppu) on seudulla noin 155 metrin tasolla. Kohdealue oli jäästä vapauduttuaan pieni saari laajahkolla ulapalla. Keitele kuroutui Ancylusjärvestä noin 9 500 vuotta sitten. Muinais-Päijänteen
transgressiovaiheessa vedenpinta kohosi seudulla noin 106-107 metrin tasolle asti. Muinais-Päijännevaihe päättyi Heinolanharjun puhkeamiseen noin 7 000 vuotta sitten, jolloin vedenpinta laski nopeasti 4-5 metriä (Pajunen 2004).
Biologia
Moreenikalotilla puusto on varttunutta sekametsää ja kuusikkoa, ja huuhtoutumisvyöhykkeessä kituliasta kalliomännikköä ja mäntyvaltaista sekametsää. Itärinteen alaosa on hakattu. Lounaisjyrkänteen alla on haapaa kasvava lehtomainen kaistale. Jyrkänteen lajisto käsittää lähinnä oligotrofiaa ilmentäviä sammalia, mutta onkaloissa ja kallion koloissa kasvaa myös muutamia mesotrofisia lajeja. Lakiosan silokallioilla vallitsevat poronjäkälät, kanerva, kynsisammalet ja karhunsammalet. Kallio on runsaan liikkumisen takia paikoin kulunut täysin kasvittomaksi.
Kalliotörmällä on tavattu aiemmin mäkivirvilä (RT) (Husa ym. 2009).
Maisema ja muut arvot
Jyrkkä ja melko korkea vuori hahmottuu selkeästi ympäristöstä. Pohjois- ja länsiosan kallioilta avautuu laajoja näköaloja pohjoiseen Keiteleelle sekä länteen Riihilahdelle ja Paatelan peltoalueelle. Sisäinen maisema on melko vaihteleva, ja varsinkin ero moreenikalotin ja huuhtoutuneen kallioalueen välillä on silmiinpistävä.
Alueella on joitain polkuja, ja varsinkin länsi- ja pohjoisosien paljaat kallioalueet ovat melko kuluneita ja tallautuneita. Riihivuori on valtakunnallisesti arvokas kallioalue (KAO090195). Parin kilometrin päässä alueen lounaispuolella on Keiteleen kanavaan kuuluva Paatelan sulku. Kohdealue on seudulle tyypillinen, mutta selvästi tavallista paremmin hahmottuva kalottimäki ja geologisesti ja maisemallisesti näyttävä käyntikohde.
Sijainti: Suolahden ja Paatelan välissä Keiteleen etelärannalla, 6 km Äänekoskelta kaakkoon.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Rantakerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 30 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Äänekoski
3221 06
Husa, J., Kontula T. ja Teeriaho J. 2009. Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Keski- Suomessa. Suomen ympäristökeskus, Luontoyksikkö. 208 s.
Johansson, P.,Sahala, L. & Virtanen, K. 2000. Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Summary: The most significant raised beaches, aeolian and morainic landforms in Finland. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 151. 76 s.
Pajunen, H. 2004. Järvisedimentit kuiva-aineen ja hiilen varastona. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 160.
Ristaniemi, O. 1985. Keski-Suomen muinaisrannat. Keski-Suomen seutukaavaliitto. Julkaisu nro 73, sarja B. 38 s. + liitteet.
