TUU-09-012
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue 3431000
3431000
3432000
3432000
3433000
3433000
3434000
3434000
6891000 6891000
6892000 6892000
6893000 6893000
6894000 6894000
6895000 6895000
PAAVALINVUORI
Tietokantatunnus: TUU-09-012
Pinta-ala: 14,7
Korkeus: 167
Alueen suhteellinen korkeus: 47
Geologia
Paavalinvuori on hyvin kehittynyt pieni ja jyrkkäpiirteinen kalottimäki. Ohutta, halkaisijaltaan vajaan 300 metrin kokoista pyöreätä moreenikalottia kiertää noin 149 metrin korkeustason alapuolella selkeä huuhtoutumisvyöhyke, joka koostuu paljaaksi huuhtoutuneista kallioista ja huuhtoutumislohkareikosta. Huuhtoutumisraja hahmottuu parhaiten vuoren loivalla etelä- ja kaakkoisrinteellä, missä moreenikalotin ja paljaan kallioalueen rajalla on paikoin matala törmä sekä palle- ja huuhtoutumiskivikkoa (vrt. Ristaniemi 1985). Vuoren länsi- ja pohjoisrinteillä
huuhtoutumisrajan alapuolella on puolestaan paikoin yli 10 metriä korkea pystysuora kalliojyrkänne, jonka juurella on runsaasti huuhtoutumislohkareikkoa ja jopa 4-8 metrin kokoisista paasista koostuvaa rapautumislouhikkoa.
Kalliojyrkänteellä on muutamia kapeita tasanteita ja ulkonevia kalliolippoja, ja länsirinteellä on suurehko rakoluola.
Ylin ranta (Yoldiamerivaihe) on seudulla noin 150 metrin tasolla. Paavalinvuori oli jäästä vapauduttuaan pieni saari, jonka etelä- ja kaakkoispuolella oli melko laaja ulappa. Päijänne kuroutui Ancylusjärvestä noin 9 500 vuotta sitten (Pajunen 2004). Muinais-Päijänteen transgressiovaiheessa vedenpinta kohosi seudulla noin 101 metrin tasolle asti.
Kohdealueen kaltaisia kalottimäkiä on Päijänteen pohjois- ja keskiosien ympärillä melko runsaasti.
Biologia
Paavalinvuori on kasvillisuudeltaan melko monimuotoinen alue. Laella on hakattua ja harvennettua kuivaa
mäntykangasta, poronjäkäläistä avokalliota sekä lähes aluskasvitonta hämärää kuusikkoa. Jyrkänteillä on pääasiassa oligotrofiaa ilmentävää sammalpeitettä. Mesotrofisia lajeja, kuten tummauurnasammalta ja siloriippusammalta esiintyy kallion raoissa ja onkaloissa. Lakea on osittain hakattu tai harvennettu, ja etelä- ja itärinteillä on tehty voimakkaampaa hakkuuta, minkä vuoksi etelärinteen sammalet ovat paikoin hieman kuivuneet. Pohjoisjyrkänteen yläosassa rautatietunnelin suuaukon päällä kasvaa runsaana, usean kymmenen metrin matkalla pohjankorvajäkälää (Husa ym. 2009).
Maisema ja muut arvot
Jyrkkä ja melko korkea kalottimäki erottuu hyvin ympäristöstä ja näkyy osittain tiestöltä. Huuhtoutumisvyöhykkeeltä avautuu maisema kaakkoon Päijänteelle ja ympäröiville asuinalueille, mutta moreenikalotti ja alarinteet ovat
peitteisempiä. Sisäinen maisema on kokonaisuutena vaihteleva. Maasto on paikoin vaikeakulkuista.
Kohdealueella on muutamia polkuja, ja maasto on paikoin hieman kulunut. Paavalinvuori on valtakunnallisesti arvokas kallioalue (KAO090008). Vuoren alitse kulkee noin 750 metriä pitkä rautatietunneli, joka on syvimmillään yli 60 metriä vuoren laen alapuolella. Alue on geologisesti ja maisemallisesti melko monipuolinen ja näyttävä kokonaisuus.
Sijainti: Päijänteen länsirannalla, 1,5 km Muuramesta koilliseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Rantakerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 30 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Muurame
3212 04
Husa, J., Kontula T. ja Teeriaho J. 2009. Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Keski- Suomessa. Suomen ympäristökeskus, Luontoyksikkö. 208 s.
Pajunen, H. 2004. Järvisedimentit kuiva-aineen ja hiilen varastona. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 160.
Ristaniemi, O. 1985. Keski-Suomen muinaisrannat. Keski-Suomen seutukaavaliitto. Julkaisu nro 73, sarja B. 38 s. + liitteet.
Ristaniemi, O. 1987. Itämeren korkein ranta ja Ancylusraja sekä Muinais-Päijänne Keski-Suomessa. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C ; 59. 102 s. + 3 liitekarttaa.
