Materiaalia ja hyvinvointia - yhdessä vai erikseen?

Materiaalia ja hyvinvointia -Yhdessä vai erikseen?

Piia Tiainen

Pro-gradu tutkielma Sosiologia

Yhteiskuntatieteiden laitos

Itä-Suomen yliopisto

Toukokuu 2020

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä Piia Tiainen

Työn nimi

Materiaalia ja hyvinvointia- yhdessä vai erikseen?

Oppiaine Sosiologia

Työn laji

Pro-gradu tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat

Leena Koski, Timo Tammi ja Matti Estola Aika

Toukokuu 2020

Sivumäärä

55 + 2 liitettä Tiivistelmä - Abstract

Tutkimuksen keskeinen tarkoitus on selvittää onko koulutuksella merkitsevyyttä tarkasteltaessa hyvinvointiin ja materialismiin liittyviä asenteita. Materialismista puhuttaessa on syytä tarkentaa, että kyseessä oleva tutkielma pyrkii kartoittamaan pääsääntöisesti statuksen merkitystä sekä kuluttamista ilmiönä. Hyvinvoinnin ja onnellisuuden teemaa tarkastellaan sosiaalisen toiminnan ja sosiaalisen pääoman kautta, joiden on tutkittu olevan keskeisiä elementtejä tarkasteltaessa ihmisten hyvinvointia.

Useista tutkimuksista käy ilmi, että koulutuksella on myönteisiä vaikutuksia sosiaalisen pääoman kasautumiselle, joka yhtenä elementtinä tukee hyvinvointia ja valinnanmahdollisuuksia elämässä. (ks. esim. Kouvo 2010; Tuominen&Kilpi-Jakonen 2020.)Toisaalta ihmisen hyvinvointia saattaa heikentää liiallinen keskittyminen materialistisiin tavoitteisiin ja toiveisiin, jolloin hyvinvointia edistävien sosiaalisten suhteiden määrä saattaa olla kapeampi(Kasser 2002).

Tutkimus toteutetaan eksploratiivisen faktori- ja pääkomponenttianalyysin sekä lineaarisen regressioanalyysin avulla käyttäen IBM SPSS 25-ohjelmistoa. Tutkimuksen alussa on määritelty aineistosta teorian kannalta mielekkäät muuttujat, jotka sisällytettiin faktori-ja pääkomponenttianalyysiin. Näistä muodostettiin faktoripisteet, joita lopulliseen analyysiin tuli lopulta neljä kappaletta. Nämä nimettiin teoriataustaa mukaillen seuraavasti:

1.faktori: elämääntyytyväisyys, 2. faktori: status, 3. faktori: yhteisö ja 4. faktori: autonomia Valmiit faktoripisteet toimivat selitettävinä muuttujina lineaarisessa regressioanalyysissa, jossa taustamuuttujina ovat koulutusaste, ikä ja sukupuoli.

Asiasanat

onnellisuus, hyvinvointi, koulutus, status, materialismi

Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja

University of Eastern Finland Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department

Department of Social Sciences Author

Piia Tiainen Title

Materia and well-being- together or separately?

Academic subject Sociology

Type of thesis Master`s thesis Date

May 2020

Pages

55+ 2 attachments Abstract

Main focus of thesis is to research is there significances between education and well- being and also materialistic dimension. It is important to clarify that in this case materialistic values are mainly focusing the question of status and consuming occurrence.

Dimensions of well-being and happiness examines with a theory of social capital and social action. Based of several research there is explicit connection between education and social capital which indicates better well-being, happiness and also possibilities of more extensive decision making in life. (Kouvo 2010;Tuominen&Kilpi-Jakonen 2020.) By contrast it has been examined that when strong materialistic values are strongly present, it is possible to understand that level of well-being and social capital dimensions are more narrow(Kasser 2002).

Research data is analysed explorative and principal component analysis with linear regression analysis methods by using IMB SPSS 25 statistics. First there was findings of suitable variables from the data which was fitted well with theorical discussion. After testings four factor components are created with names: 1. Factor: Life satisfaction 2.Status, 3.Community, 4.Autonomy.

These factors were dependend variables in linear regression analysis with three independent variables: education, age and gender.

Keywords

Wellbeing, happiness, materialism, status, education

Archive location University of Eastern Finland Library Additional information

SISÄLTÖ

1.JOHDANTO ...5

2.HYVINVOINTI JA ONNELLISUUS ...8

2.1 Hyvinvointi ja sosiaalinen toiminta ... 12

2.2. Sosiaalinen pääoma ... 14

2.3 Yhteisö ... 17

3.MATERIALISMI JA KULUTUSYHTEISKUNTA ... 19

3.1 Status ... 20

3.1.1 Tavarat ja kulutus ... 23

3.2 Hyvinvoinnin ja materiaalin suhde……….28

4. AINEISTON ANALYYSI……….30

4.1 Faktori- ja pääkomponenttianalyysi………31

4.1.1 Faktori- ja pääkomponenttianalyysin toteutus……….32

4.2 Regressioanalyysi………35

4.2.1 Regressioanalyysin toteutus……… 36

4.3 Tulosten päätelmät ja tutkimusongelman tarkastelu………..43

5. POHDINTA………..47

6.LÄHTEET………51

7.LIITTEET 1. Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa- kyselylomake 2. Tietosuojaseloste TAULUKOT TAULUKKO 1. ……….34

TAULUKKO 2. ……….38

TAULUKKO 3. ……….39

TAULUKKO 4. ……….40

TAULUKKO 5. ……… 41

1.JOHDANTO

Tutkielma käsittelee materialismin vaikutuksia hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Materialismi tarkentuu tässä yhteydessä statuksen ja kulutuskysymysten teema-alueisiin. Hyvinvoinnin ja onnellisuuden käsitteet ovat laajoja ja joissakin yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa nousee esille myös elämääntyytyväisyys. Lähtökohtaisesti tässä tutkielmassa ei pyritä tekemään tarkkojen käsitteenmääritteiden eroja, ja keskustelu tarkastelee yleisellä tasolla niitä elementtejä, joiden on todettu vaikuttavan keskeisesti ihmisen hyvinvoinnin kokemukseen yhteiskunnallisten rakenteiden kautta peilattuna. Hjerppe (2011,212) toteaa, että terminä hyvinvointi on itsessään haastavasti määriteltävä ja asiaa tutkittaessa käytetään monenlaisia mittareita sekä sitä lähestytään hyvin erilaisista tulokulmista.

On mahdollista olettaa, että koulutus lisää mahdollisuuksia korkeampaan sosioekonomiseen asemaan yhteiskunnassa ja sitä kautta myös erilaiset valinnan mahdollisuudet sekä sosiaaliset suhteet lisääntyvät, jotka osaltaan lisää hyvinvointia. (Kouvo 2010;Tuominen&Kilpi-Jakonen 2020.) Tutkimusten perusteella on myös esitetty, että matalasti koulutettujen keskuudessa sosiaalista pääomaa ei esiinny samoissa määrin ja sosiaaliset verkostot ovat kapeampia. (Tuominen&Kilpi-Jakonen 2020). Allardtin (1976,36- 38) mukaan keskeisiä hyvinvointiin liittyviä elementtejä ovat sosiaalinen toiminta ja tarpeet, johon lukeutuvat mukaan koulutus sekä sosiaaliset tarpeet ja itseilmaisu. Kasser (2002,28) esittää että tiettyjen perustarpeiden täyttämättömyys saattaa johtaa materialististen arvojen vahvistumiseen. Tästä voidaan rakentaa tutkimuskysymys jossa tarkastellaan millaisia eroja on nähtävissä korkeasti koulutettujen ja matalasti koulutettujen välillä suhteessa materialistisiin ja hyvinvoinnin ulottuvuuksiin. Ilmiön tutkiminen on perusteltua siksi, että lähtökohtaisesti olisi mielekästä tarkastella niitä elementtejä, jotka vaikuttavat ihmisen kokemaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Hyvinvointi on asiana moniulotteinen ja ilmenee ihmisten elämässä sekä yhteiskunnan rakenteissa kaiken aikaa. Voidaan ymmärtää, että hyvinvoivat ihmiset edistävät yhteiskunnan toimintamahdollisuuksia. (Björklund&Sarlio- Siirtola 2010,61).

Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymykseen onko koulutuksella merkitsevyyttä tarkasteltaessa hyvinvointiin ja materialismiin liittyviä asenteita. Koulutuksen lisäksi taustamuuttujina ovat ikä ja sukupuoli. Tutkimus toteutetaan lineaarisen regressioanalyysin sekä eksploratiivisen faktori- ja pääkomponenttianalyysin avulla hyödyntäen ”Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa”-kyselyn dataa.

On mahdollista olettaa, että ainakin niissä yhteiskunnissa, joissa erityisesti tavarakulutus on ollut pitkään voimissaan, voidaan ymmärtää, että jatkuva tavaroiden ostaminen ja keräily ei oletettavasti ole lisännyt ihmisen onnellisuuden tunnetta. Erityisesti tavarakuluttamisesta on tullut viime vuosina jo vakiintunut keskustelun aihe, jossa ainakin tavaroiden selkeä ylikuluttaminen on mahdollista nähdä jopa hieman epätrendikkäänä. Luonnollisesti ihminen tarvitsee tiettyjä välttämättömyystarvikkeita, joten on syytä tarkentaa, että tutkielmassa pyritään käymään keskustelua siitä mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin sillä oletuksella että tietynlaisten välttämättömyystarvikkeiden tarve on kuitenkin pääsääntöisesti täytetty.

Kasser (2002,x) toteaa, että sen sijaan että maailmankatsomus ja fokus keskittyisi ominaisuuksiin, jossa tarkastelun kohteena ovat aineettomat arvot, kuten älykkyys, toisten huomiointi, hyvyys ja yhteisölliset asiat, se keskittyy paljon enemmän tavaraan, materiaalisiin arvoihin kuten vaikka tietyntyylisten vaatteiden ja auton omistamiseen. Tämä johtaa materiaaliseen kilvoitteluun, jossa hämärtyy todellisuus siitä, onko tavaraa tarpeeksi, jolloin huomio keskittyy siihen, onko tavaraa enemmän kuin jollain toisella. Tästä muodostuu loputon kehä, koska aina löytyy joku, jolla on jotain enemmän kuin toisella. Osansa on myös esimerkiksi televisioviihteellä, joka tuottaa mielikuvia materiaalisen todellisuuden tavoittelusta. Hyvän kuluttajan tunnusmerkiksi onkin luonnehdittu sellaista tapaa, jossa haluista ja toiveista osataan luoda välttämättömyystarvikkeita. Näin ollen raja hämärtyy siinä suhteessa mitkä asiat ovat välttämättömyystarvikkeita, joita ilman ihminen ei oikeasti pärjää.

Dittmar (2008,12) esittää että kulutuskulttuurin vaikutukset ovat moninaiset, joka ilmentyy massamedian ja mainosten välityksellä. Sen lisäksi, että näiden välityksellä mainostetaan tuotteita, luodaan myös jonkinlaista ideaalityyppiä ihanteellisesta vartalosta, elämäntavasta, menestyksestä ja kauneudesta. Roberts (2011,97-98) toteaa, että suurin osa kuluttajista ostaa tavaroita täyttääkseen sosiaalisia tarpeita ja osa tuloista käytetään myös niin

kutsuttuihin statustuotteisiin. Nykyisenmallisessa koko ajan auki olevassa ja median kyllästämässä yhteiskunnassa on mahdollista saada jatkuvasti tietoa ja tehdä vertailua suhteessa muihin ihmisiin ja vertailukohde ei muodostu välttämättä pelkästään lähiyhteisön jäsenistä, kuten naapureista.

Ihmisten suhdetta tavaroihin ja kulutukseen on mahdollista tarkastella yhteiskunnallisena kysymyksenä koska arvot ja toiminta ovat ihmisten kautta vuorovaikutuksessa koko ajan.

Roberts (2011, 155) toteaa että materialismi rinnastuu osaksi laajempaa arvojen verkostoa, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja vaikuttavat samoin myös ihmisen onnellisuuteen sekä toimintaan. Se on ilmiönä sosiaalisesti rakentunut, koska sen merkitykset ovat jaettuja useiden yksilöiden kesken ja materiaaliset arvot sekä itseilmaisu materiaalin välityksellä

ilmennetään yhteisesti yksilön kuin yhteiskunnan

tasolla (Gardarsdottir, Jankovic&Dittmar 2008,76).

Ihmisellä on myös jossain määrin tarve käydä kilpailua sekä tarve yhteenliittymiseen ja toisaalta myös erottautumiseen on tällöin mahdollista ajatella, että tavaroiden omistamisesta tulee toiminnan kohteita, joka aiheuttaa vertailua suhteessa muihin. Vaikka elämä olisikin pääsääntöisesti hyvää ilman puutetta perustarvikkeista, saattaa tavaroiden omistamisen kautta kuitenkin ilmetä jonkinlaista tarvetta käydä ikään kuin kilpailua. Tyydyttävä elämä ei itsessään riitä, vaan sitä vertaillaan muiden elämään ja halutaan pitää samaa tasoa sekä ylittää se (Martin 2007, 177). Varallisuuden kasaaminen ja kilpailuelementti yhteiskunnassa on ollut keskeinen tekijä ihmisten keskuudessa kautta aikojen (Veblen 2002). Tutkimusten mukaan korkeat taloudelliset tavoitteet luovat ahdistuneisuutta ja masennusta jolloin elämäniloa, omaehtoista aktiivisuutta sekä elämääntyytyväisyyttä ja onnellisuutta esiintyy vähemmän (Kasser 2002, 22; Kasser&Ryan 1993, 420). Tästä syystä on oleellista tarkastella kuinka materialistiset asenteet ja suhde tavaroihin vaikuttavat hyvinvointiin ja millaiset tekijät sitä vastoin vaikuttavat. myönteisemmin hyvinvoinnin kokemukseen.

2.HYVINVOINTI JA ONNELLISUUS

Hyvinvoinnin elementtejä, sen merkitystä on tutkittu laajasti ja sen ympärille voidaan yhdistää tutkimusta eri tieteenaloista käsin. Hjerpen (2011, 212) mukaan hyvinvointia on mahdollista tarkastella ainakin kahden ulottuvuuden kautta, joita ovat yksilön ja yhteiskunnan tasot.

Vaarama, Moisio&Karvonen (2010,11-12) määrittelevät että perinteisesti hyvinvointi on jaettu kolmen ulottuvuuden piirin, joita ovat koettu hyvinvointi, materiaalinen hyvinvointi ja terveys.

Kun puhe on hyvinvointieroista, tarkastelussa yleisesti tällöin on materiaalinen hyvinvointi ja terveys. Korkeammin koulutettujen tai hyvin toimeentulevien elinajanodote on useita vuosia pidempi, kuin matalasti koulutetuilla ja pienituloisilla. Materiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan elinoloja ja yhteiskunnallisella tasolla pohdittuna tämä tarkoittaa asumisolosuhteita ja kestokulutushyödykkeiden saatavuutta. Toimeentulolla on tässä keskeinen rooli, joka määrittää kehityssuuntaa pitkällä aikavälillä. On oleellista tunnistaa välttämättömyystarvikkeet ja mikäli näitä ei ole mahdollisuutta kattaa voimavarojen ja resurssien puuttuessa, puhutaan köyhyydestä.

Saari (2011,12) esittää, että hyvinvointitutkimuksen keskeisenä teemana on ymmärtää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti luoden mahdollisimman monipuolista kuvaa käsiteltävästä aiheesta. Luonnollisesti hyvinvointi ja sen tutkimus on jossain määrin myös arvotutkimusta ja usein siihen liittyvät teemat nousevat esille tutkittaessa esimerkiksi eriarvoisuuden kysymyksiä (emt.,17).

Hyvinvoinnin lähtökohtia tai edellytyksiä on mahdollista tarkastella usein taloudellisista lähtökohdista käsin, mutta se toimii kuitenkin hyvinvointia lisäävänä elementtinä ainoastaan rajalliseen pisteeseen asti. Sillä on kiistaton vaikutus hyvinvoinnin edellyttäjänä, mutta se ei yksistään kuitenkaan vielä riitä takaamaan hyvinvointia. Elintason nousu on lisännyt mahdollisuuksia hankkia hyödykkeitä, mutta hyvinvointia lisäävää vaikutusta tällä ei kuitenkaan välttämättä ole. (Raijas 2011, 262.)

Onnellisuuden ja hyvän elämän käsite liitetään nykyisin hyvin usein varallisuuteen ja materiaaliin. Nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa, joka on hyvin monikerroksinen, informaation ja monenlaisen materian kyllästämä, voi olla haasteellista erottaa ja löytää mikä todellisuudessa tuottaa syvintä mielihyvää ja millaista on hyvä elämä. Tavoitteita ja tavaroita

päällisin puolin hyvältä näyttävästä elämästä esimerkiksi ulkonäön suhteen, esiintyy paljon.

(Kasser 2002,1.)

On mahdollista ajatella, että yhteisöissä ihmisten keskuudessa ihminen harvemmin voi täysin välttyä jonkinlaiselta vertailuasetelmalta toisia ihmisiä kohtaan. Lähtökohtaisesti on varmasti yleisesti tunnustettua, että ihmiset haluavat olla elämässään pääsääntöisesti hyvinvoivia ja onnellisia. Keskeistä on ymmärtää millaisia elementtejä tähän liittyy ja tukeudutaanko nykyään jo liikaa siihen olettamukseen, että tavaran hankkiminen olisi avain onneen.

Graham (2011, 44-45) esittää, että onnellisuus on monimutkainen ja useasta osasta koostuva asia, jolle asetetaan erilaisia määrityksiä ja painopisteet vaihtelevat. Vaikka tulotaso voidaan määritellä hyvin selkeästi ja huolimatta niistä rajoitteista, joita tulotason mittaamiseen suhteessa onnellisuuteen liittyy, sen merkitystä ei voida kuitenkaan täysin ulos sulkea.

Tarkastelu toimijuuden ja onnellisuuden välillä osoittaa, että matalatuloisemmassa asemassa olevalla on myös matalampi toimijuuden taso. Ihmisten toimijuus ja asenteet voivat myös olla erilaisia tarkasteltaessa onnellisuuden eri tasoja. Toiset suorittamiseen suhtautuvat saattavat kokea elämänsä kokonaisuudessaan tyydyttävämmäksi, kun taas päinvastoin sellaiset ihmiset, jotka eivät suorita ja tavoittele koko ajan päämääriä, saattavat kuitenkin olla onnellisia jokapäiväisessä elämässä ja kyseisessä hetkessä. Kokonaisuudessaan onnellisuuden kokemukseen vaikuttavat kyvyt ja mahdollisuudet sekä ympäristö, jossa ihminen toimii.

Kuten edellä on mainittu, hyvinvointi lähtökohtaisesti edellyttää toimintaa ja toimijuutta.

Toiminta voi olla ulkoisista asioista riippuvaista tai yksilö voi vaikuttaa hyvinvoinnin ulottuvuuksiin tarkastelemalla myös omaa toimintaansa. Kuitenkaan hyvinvointi ja sen rakenteet eivät ole näin yksinkertaisia, ja ne vaativat laajempaa tarkastelua, jotta on mahdollista ymmärtää ilmiötä monipuolisemmin. Graham (2011, 46-47) viittaa että ristiriita toiminnan ja odotusten välillä saattaa aiheuttaa ainakin hetkellisesti matalampaa onnellisuuden tasoa ja että muutoksella sekä sen tavoittelulla on keskeinen rooli onnellisuuden kokemisessa. Odotukset omaksutusta toimijuudesta kuin asetetut tavoitteet tyydyttävämmästä elämästä tuottavat ainakin hetkellisesti matalampaa onnellisuutta, mikäli nämä eivät kohtaa todellisten toiminnallisten resurssien ja toiminnan kanssa. Myös Raijas (2011, 263) esittää, että ristiriitaisuuden aiheuttajana voi toimia toiminnallisuuden suhde tavoitteisiin. Vaikka toiminta tähtäisikin hyvinvointiin, ympäristössä ja kotitaloudessa saattaa olla sellaisia häiritseviä ja sitä ehkäiseviä tekijöitä, jotka tekevät hyvinvoinnin toteutumisesta

hankalaa tai mahdotonta. Vaikka tavoitteet vaativat toimintaa, usein riittää jo pelkästään se, että toimii hyvinvointia edistävällä tavalla, vaikka tavoite itsessään ei toteutuisi.

Edellä on mainittu, onnellisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksessa tulotasolla ja varakkuudella on jonkin verran merkitystä, mutta se ei ole kuitenkaan kovin selkeästi määrittävä tekijä.

Mikäli asia olisi näin yksinkertaisesti havaittavissa, luultavasti sen ympärillä ei olisi kovinkaan paljon tutkimusta ja keskustelua. Mutta asia on herättänyt maailmanlaajuista keskustelua ja laajaa tutkimusta vuosikaudet, joten on syytä olettaa hyvinvoinnin ja onnellisuuden kokemukset herättävät jatkuvasti mielenkiintoa ja uusia tutkimusnäkökulmia, jotka myös osittain eroavat toisistaan. Oman osansa ilmiön laajuuteen tuo myös yhteiskunnalliset ja kulttuuriset yhteneväisyydet sekä eroavaisuudet. Graham (2011, 45-46) toteaa, että onnellisuuden ja hyvinvoinnin kokemusten tarkastelussa, huomiota on osittain kiinnitettävä myös kulttuurisiin tekijöihin, jotka voivat heijastella erilaisia merkityksiä kuten asenteet mahdollisuuksia, henkilökohtaista panosta ja liikkuvuutta kohtaan suhteessa kollektiiviseen tai yhteiskunnalliseen vastuuseen. Esimerkiksi eurooppalaisten ja amerikkalaisten kulttuureissa on eroa, jossa amerikkalaiset suhtautuvat elämäänsä lähtökohtaisesti enemmän yksilötasolta, kun taas eurooppalaisessa yhteiskunnassa nojataan enemmän myös laajempaan ja kollektiiviseen hyvinvointijärjestelmään.

Tutkimukset osoittavat että tulotasolla on jonkin verran merkitystä hyvinvoinnin kokemukseen, mutta oleellista on kuitenkin huomioida että onnellisuus ei pelkästään riipu tästä tekijästä ja usein onnellisuus- ja hyvinvointitutkimuksissa onkin korostettu juuri tätä seikkaa.Graham (2011,3-4) esittää, että maailmanlaajuisesti tarkasteltuna parempituloiset keskivertoisesti ovat onnellisempia kuin matalatuloiset. Onnellisuustutkimuksissa on kuitenkin havaittu myös sellaista, että hyvin köyhät ihmiset ovat jopa onnellisempia kuin äärimmäisen rikkaat. Hirvonen, Mangeloja (2006, 67-68.) toteavat osaltaan, että onnellisuuteen vaikuttaa tulotaso ainoastaan vähän. Vaikka tulojen ja onnellisuuden välillä havaitaan vahva korrelaatio, tämä suhde on kuitenkin pieni. Tästä huolimatta kuitenkin vauraudella on vaikutuksia myönteisiin asioihin elämässä, kuten pitkään elinikään ja parempaan terveyteen.

Koska onnellisuuden kokemukset herättävät paljon mielenkiintoa ja on selvää, että sitä halutaan ymmärtää laaja-alaisesti, jotta pystytään kehittämään ihmisten toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassa, on tällöin mahdollista huomioida onnellisuuden olemusta myös sen syvemmästä olemuksesta käsin. Martin (2007,172&176) on pohtinut

onnellisuuden paradoksia siitä näkökulmasta, että onnellisuuden tavoittelu on ongelmallista sen itsensä vuoksi. Ihmisen tulisi ennemminkin panostaa asioihin, jotka tekevät hänet onnelliseksi ja hyvinvoivaksi, kuten ihmissuhteisiin ja aktiviteetteihin, jotka tuottavat hyvää oloa. Hedonismia voidaan problematisoida samalla tavalla, eli yleensä kaikista tyydyttävimmät nautinnot kuten harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat arvokkaita pääsääntöisesti niiden itsensä takia, eikä niinkään sen vuoksi millaista nautintoa ne tuottavat.

Haluamisen ja saamisen problematiikkaa suhteessa onnellisuuteen kuvastaa se, että oikeastaan vaatimuksena asioille, joita etsitään tai tavoitellaan, on aika vähän yhteyttä siihen tilaan, jonka aikana tätä tavoiteltua asiaa etsitään.

On varmasti selvää, että yhteiskunnan toiminnan kannalta olisi erityisen tärkeää, jotta siinä toimivat ihmiset kokisivat pääsääntöisesti hyvinvointia, koska tällä on mahdollista luoda edellytyksiä yhteiskunnan rakenteiden kehittämiseen ja yhteistä hyvää myös tulevaisuuden näkökulmasta. Björklund&Sarlio-Siirtola (2010,61) esittävät, että yhteiskunnan toimintakyvyn edellytyksenä ovat hyvinvoivat ihmiset, joka on niin mikro- kuin makrotason kysymys.

Ihmisten osallistuminen yhteiseen toimintaan ja tunne yhteisöön kuulumisesta ovat merkittävässä roolissa syrjäytymisen ehkäisyssä, uusien toimintamallien synnyttämisessä esimerkiksi vaikuttamistyön kautta yksilöiden sosiaalisen -ja osaamispääoman lisäämisessä sekä vastuunkantamisessa.

Yhteiskunnan rakenteissa vallitsevat arvot vaikuttavat yksilöihin ja yhteiskunnan toimintakykyyn. Näitä rakenteita ovat esimerkiksi koulutusjärjestelmä, kannustus omasta hyvinvoinnista ja ympäristöstä huolehtimiseen. Institutionaaliset rakenteet heijastavat yleisesti yhteiskunnan arvoja ja ymmärrystä siitä millaiseksi hyvä elämä koetaan. Yksilö saattaa kuitenkin myös vieraantua yhteiskunnasta, mikäli hän kokee, ettei kyseisiin toimintamalleihin ole mahdollista sitoutua koska ne eivät edusta hänen arvomaailmaansa.

(emt.,45.)

Kuten edellä on todettu, yksi yhteiskunnan merkittävimmistä rakenteista on koulutusjärjestelmä, joka mahdollistaa osaltaan niin oppimisen, sivistyksen ja uuden osaamisen mahdollistumisen yhteiskunnassa. Useiden tutkimusten mukaan koulutus myös takaa parempaa hyvinvointia ja laajempia sosiaalisia suhteita ihmisen elämässä. Tästä Allin ja Hand (2014, 14-15) toteavat että koulutuksen tasolla on merkitystä, koska korkeampi koulutus takaa enemmän mahdollisuuksia ja valinnan varaa elämässä yleisestikin. Vaikka syy-seuraussuhde ei ole yksiselitteinen, voidaan todeta, että korkeampi koulutustaso on

yhteydessä parempaan terveyteen, laajempiin sosiaalisiin ulottuvuuksiin ja matalampaan työttömyyteen. Muita keskeisiä hyvinvoinnin elementtejä yhteiskunnassa ovat turvallisuus, luonnon olosuhteet, sosiaaliset verkostot, yksilön mahdollisuudet aktiviteetteihin, mahdollisuus saada oma poliittinen näkökulma esille, materiaaliset elämän edellytykset ja terveys. Edellisten lisäksi Marmot (2004,14) nostaa esille myös terveyden merkityksen ja toteaa että elämää ja terveyttä määrittävät selkeät rakenteet, joihin lukeutuvat elämäntavat, terveydenhuolto, sosiaaliset suhteet, kulttuurinen ja hengellinen elämä sekä koulutus.

2.1.Hyvinvointi ja sosiaalinen toiminta

Hyvinvoinnin ja onnellisuuden rajapinnat sekä niiden tulkinta voivat olla hyvin liikkuvaisia ja tässä tapauksessa voidaan nostaa ainakin yksi esimerkki näiden välisestä mahdollisesta eroavaisuudesta. Allardtin (1976,32) tarkastelut tuovat esiin hyvinvoinnin ja onnellisuuden sekä elintason ja elämänlaadun välisistä suhteista. Hyvinvointi koostuu tarpeista ja niiden tyydyttämisestä, kuten siitä että perustarpeet tulee olla tyydytettyinä, jotta ihminen voi hyvin, ja jos näin ei ole, hyvinvointi laskee. Onnellisuuden asiantuntija on sitä vastoin ainoastaan yksin itse ihminen ja se perustuu kokemukseen sekä tunteeseen. Ihminen siis itse kokee itsensä joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Hyvinvointi on siis käsitteenä objektiivisempi, jossa yksilöllä voi myös liittyä epätietoisuutta omista tarpeista.

Elämänlaatu ja elintaso kuvastuvat niin, että elintaso koostuu konkreettisista asioista, jotka määrittävät tietyt standardit elinehdoille, jotka koostuvat tarpeista. Näihin lukeutuvat esimerkiksi asunto, tulot ja työllisyys. Elämänlaatua koskevat näkemykset perustuvat inhimilliseen kanssakäymiseen, joita voidaan kuvata myös sosiaalisten tarpeiden tyydytykseksi ja itsensä toteuttamiseksi. (emt,.32-33.)

Kasser (2002, 29) korostaa tarpeiden merkityksellistäjänä perusturvallisuuden tunnetta, jota säännöllisen työnteon ja säästöjen kautta on mahdollista luoda ja nämä saavat ihmisen tuntemaan tiettyä perusturvallisuutta. Hän käyttää vertauskuvana sitä kuinka esi-isät varastoivat aikoinaan paljon ruokaa kylmän talven yli. Joten on perusteltua, että ihmiset myös tarvitsevat tiettyjä välttämättömyystarvikkeita hengissä pysymisen turvaksi ja tuntevansa olevansa turvassa.

Lähtökohtaisesti voidaan ajatella että tietynlaiset aineelliset resurssit ja välttämättömyystarvikkeet ovat kuitenkin edellytys sille, että ihmisen on mahdollista olla

toimintakykyinen. Näitä tekijöitä on mahdollista nimittää elintasoon liittyviksi tekijöiksi kuten Allardt (1976, 32-33) edellä kuvaa.

Ihmisen toiminnan tarkastelussa on mahdollista käyttää ajatusta siitä, että ihmisellä on ikään kuin tietynlainen resurssikapasiteetti, joka täyttyy useista elementeistä ja resurssien määrässä sekä laadussa tapahtuu vaihtelevuutta. Lagerspetz (2011,102) kuvailee resurssien olemuksesta suhteessa hyvinvointiin niin, että niiden käytöstä seuraava yksilöllinen hyöty tai käyttäminen eivät suoranaisesti takaa hyvinvointia, vaan keskiössä on se millaiset mahdollisuudet ne luovat toimijuudelle. Myös Raijas (2011,248) nostaa esille, että ihmisellä on useita resursseja käytössään ja ne voidaan ajatella koostuvan tiedoista, taidoista, sosiaalisesta pääomasta, varallisuudesta, tuloista, terveydestä ja ajasta. Mahdollisuudet näiden hyödyntämiseen, hallintaan ja määrään riippuvat yhteiskunnasta, siinä vallitsevista olosuhteista yhtä lailla kuin myös henkilökohtaisista ominaisuuksista ja ympäristön tarjoamasta potentiaalista.

Allardt (1976, 36) on kategorisoinut resurssit kahteen ulottuvuuteen. Näitä ovat aineelliset resurssit, jotka sisältävät koulutuksen, tavaran ja asunnon tarpeet. Toisena resurssina toimivat sosiaaliset tarpeet, joita ei ole mahdollista yhdistää aineellisiin resursseihin, koska edellä mainittujen kautta ei voida määritellä sosiaalisten kontaktien tarpeen täyttymistä.

Sosiaalisista suhteista muodostuu resurssi, jonka avulla on mahdollista tyydyttää muitakin tarpeita. Tyydytetystä tarpeesta on mahdollista muodostaa resurssi, jonka kautta mahdollistuu myös muiden tarpeiden täyttäminen. Hyvä koulutus- ja tulotaso sekä sosiaaliset suhteet toimivat niin ikään välineinä joiden avulla voidaan tyydyttää muitakin tarpeita.

Yksinkertaistaen asia on mahdollista esittää niin, että mikäli ihmisen ei koko ajan tarvitse kärsiä nälästä, hän voi näin ollen keskittyä myös muiden tarpeiden täyttämiseen, koska tuolloin on mahdollista vapauttaa resursseja ja energiaa myös muihin toimintoihin.

Ervasti&Saari (2011,191) toteavat että niissä valtioissa, joissa vaurauden taso on jo saavutettu sille tasolle, että keskiössä ei ole ainoastaan ensisijaisten tarpeiden täyttäminen, kuten ravinnonsaanti ja asunto, on mahdollista nähdä, että onnellisuus ja hyvinvoinnin kokemukset ovat yksilöllisempiä ja myös oman elämän hallinnalla on keskeisempi rooli.

Jotkin tarpeet ovat määriteltävissä niiden resurssien perusteella, joita yksilö omistaa kun taas toisten tarpeiden kohdalla tarpeiden täyttymys suhteutuu sen mukaan millaisia sosiaalisia suhteita ihmisellä on, kuten rakkaus- ja ystävyyssuhteet. Yksi tarpeiden toteuttamisen tyyppi on yksilön omien tarpeiden toteuttaminen ja itseilmaisu, jota voidaan luonnehtia yksilön

suhteena yhteiskuntaan. Tämä tunnetaan myös vastakohtana vieraantumiselle. (Allardt 1976, 37-38.)

Allardt (1976,47) määrittelee itsen toteuttamisen pitävän sisällään seuraavia elementtejä, jotka mahdollistuvat yksilön elämässä:

- poliittinen osallistuminen

- yksilöön suhtaudutaan persoonana (korvaamattomuus) - yksilö saa osakseen arvonantoa

- mahdollisuudet tekemiseen vapaa-ajalla, kuten harrastukset.

Mikäli tietyt perustarpeet eivät ole kunnolla tulleet ihmisen elämässä tyydytetyksi, materialistiset arvot voivat tällöin olla keskeisemmässä roolissa ikään kuin täyttämässä tätä tyhjemmäksi jäänyttä aukkoa. (Kasser 2002,28.)

2.2 Sosiaalinen pääoma

Sosiaalinen pääoma sisältää ulottuvuuksia, jonka kautta voidaan määritellä yksilön useita sosiaalisia toimintaympäristöjä ja asioita, joita elämässä yleisesti ottaen pidetään tavoiteltavina kuten työelämämenestys, varallisuus, terveys ja yhdistysaktiivisuus, josta seuraa vielä isommin yhteiskunnan demokraattisen rakenteen toimivuus. Näiden lisäksi sosiaalisen pääoman voidaan nähdä rakentuvan tulojen ja koulutuksen kautta mitattavien inhimillisen ja taloudellisen pääoman kautta. (Kouvo 2010, 166-167.)

Korkeakoulutuksen merkitys ei ole kaikki kaikessa, mutta sillä on kuitenkin todettu olevan positiivista vaikutusta työllistymisen, tulojen ja vakaamman urakehityksen puolesta sekä myös tulojen kehityksen kannalta. Koulutuksen kautta tarjoutuu mahdollisuuksia elää tyydyttävämpää ja terveellisempää elämää, osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan ja tarjota myös lapsille enemmän mahdollisuuksia elämässä. (Baum, Ma &Payea 2013,7.) Korkea koulutus mahdollistaa paremmin ihmisen muutosvalmiuden sekä sen, että ihminen ottaa todennäköisemmin vastuuta myös siitä ympäristöstä, jossa elää, sekä terveydestään.

Vanhemmuudessa ja kasvatuksessa ihmiset suosivat näitä samoja näköaloja myös jälkikasvun kohdalla. (emt.,9.)

On mahdollista olettaa, että sosiaalinen toiminta ja sosiaalisen pääoman merkityksen korostaminen hyvinvointia lisäävänä elementtinä on edellytys laajempaan hyvinvointiin yhteiskunnassa. Tähän kiinnittyy vahvasti myös koulutustaso ja sen kautta usein muokkautuvat sosiaaliset verkostot ja toiminta. On todettu, että sosiaalisen pääoman ja toimijuuden laajuus, sisällöt ja muodot vaihtelevat eri yhteiskuntaluokkien välillä. Tuominen ja Kilpi-Jakonen (2020, 26-27) esittävät, että onnellisuutta ja hyvinvointia on mahdollista lisätä kaikilla yhteiskuntaluokkien asteilla, kun ihmisten välisiä sosiaalisten yhteyksien laatua lujitetaan. Hyvät ystävyyssuhteet ja välit työkavereiden sekä naapureiden kanssa pienentävät todennäköisyyttä masennukselle ja matalalle itsetunnolle. Vaikka on mahdollista todeta, että ylemmissä yhteiskuntaluokissa on enemmän järjestötoimintaa joka osaltaan rakentaa sosiaalisia verkostoja, on kuitenkin oleellista on huomioida, että lujat läheiset suhteet ulottuvat läpileikkaavasti kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. (emt.,29.)

Kouvo (2010,172) esittää, että sosiaalinen pääoma näyttäisi kasautuvan tulojen ja koulutusasteen kautta mitattujen inhimillisen pääoman myötävaikutuksella suhteellisen paljon. Tuomisen ja Kilpi-Jakosen (2020,37) tutkimuksen mukaan ylemmän yhteiskuntaluokan (ts.professioluokka) jäsenet osallistuvat muita yhteiskuntaluokkia aktiivisemmin hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoistekemiseen. Luottamusta toisiin ihmisiin mitattaessa yhteiskuntaluokkien erot jäävät pieniksi, mutta oleellista on kuitenkin huomata, että ero professio -ja työväenluokan välillä on selkeä ja tilastollinen merkitsevyys on osoitettu.

Tulokset viittaavat myös siihen, että professioluokkaan kuuluvilla on monipuolisempia ja laajempia verkostoja. Luottamus instituutioihin ja muihin ihmisiin on korkeampi verrattuna toisiin luokkiin. Työväenluokalla on muita luokkia heikompi luottamus instituutioita ja muita ihmisiä kohtaan, sekä kapeammat verkostot sosiaalisissa suhteissa. Poikkeuksen edellä esitettyyn tuo säännönmukaisuus sosiaalisten tapaamisten kohdalla, joka vertautuu muihin yhteiskuntaluokkiin.

Tutkimuksen mukaan yhteys onnellisuuteen selittyy eri tavoin professio-ja työväenluokan välillä. Työväenluokassa sitä selittää parisuhde, toisin kuin professioluokassa onnellisuuteen vahvin selitys löytyy avunsaamisen kautta. Toisena tekijänä onnellisuus selittyy luottamuksellisten ihmissuhteiden kautta ja niiden määrällä, kun taas työväenluokassa ei voida löytää samaa tulosta. Todetaan, että professioluokalla on laajempi sosiaalinen pääoma ja useanlaisia verkostoja sekä luottamus on myös vahvempaa instituutioihin ja muihin

ihmisiin. Tässä työväenluokka on päinvastaisessa asemassa, jossa luottamus on heikompaa ja verkostot kapeampia. Keskiluokka sitä vastoin muodostaa heterogeenisemman tilan, jolla on keskitaso sosiaalisen pääoman kohdalla. Huomionarvoista kuitenkin on, että vastavuoroisuuden velvoite koetaan toisia vankemmaksi. Luottamuksellisten suhteiden määrä vaikuttaa onnellisuuteen ainoastaan professioluokassa. Alemmissa luokissa taasen korostuu vastavuoroisuus. (Tuominen ja Kilpi-Jakonen 2020, 40-42.)

On mahdollista huomioida, että yhteiskunnan rakenteet tukevat ihmisten mahdollisuuksia sosiaaliseen toimintaan joka osaltaan edistää hyvinvointia. Näin ollen on mahdollista olettaa, että tasa-arvoisuus yhteiskunnassa toimii mahdollistajana omien tavoitteiden saavuttamisessa ja taas päinvastoin siellä missä vallitsee suurempi epätasa-arvo, kysymykset kohtuudesta ja sosiaalisista oikeuksista ilmenevät herkemmin (Diener, Diener &

Diener 1995, 853). Toisin kuin tasa-arvo mahdollistaa monipuolisesti ihmisten toimintaa ja kehittymisen mahdollisuuksia, eriarvoisuuden voidaan olettaa heikentävän niitä.

Wilkinson&Picett (2009, 69) tulkitsevat että eriarvoisuuden on esitetty olevan tehokas vedenjakaja yhteiskunnissa. Yleisesti ottaen ihminen haluaa kokea kuuluvansa pääsääntöisesti samankaltaisten joukkoon, kuten esimerkiksi ystävystyä saman tulotason omaavien ihmisten kanssa. Huomionarvoista onkin, että sitä matalampi on luottamuksen taso mitä vähemmän ihmiset ovat tekemisissä omasta elinpiiristään poikkeavien ihmisten kanssa.

Todetaan myös, että eriarvoisuudella on laajoja haitallisia vaikutuksia yhteiskunnassa, joka voi kehittyessään saada helpommin näkymään oman sosiaalisen vertaisryhmän ainoana oikeana ja pitämään muita muunlaisina.

On myös todettu, että kun eriarvoisuus kasvaa, luottamus toisiin ihmisiin väistämättä madaltuu, koska tällöin ihmiset joutuvat tukeutumaan enemmän ainoastaan itseensä ja näin ollen vuorovaikutussuhteet myös yksipuolistuvat samalla. Ihminen myös luontaisesti havainnoi toisia ihmisiä elintasoon liittyvien statuseroista kielivien signaalien kautta (emt.,75.) Tästä Kasser (2002, 62) toteaa myös, että materialististen elämäntapojen korkealle arvottaminen heikentää suhdetta muuhun ympärillä olevaan toimintaan ja yhteiskuntaan.

Hän myös esittää, että mikäli turvallisuuden ja vakauden tunteita ei ole kunnolla tyydytetty, tällöin ihminen saattaa fokusoitua helpommin materialistisiin arvoihin elämässään.

Materialististen arvojen yhteyttä turvattomuuden tunteeseen voidaan tulkita kaksitahoisesti, jossa se on mallintamisstrategia, millä pyritään lieventämään ongelmia ja täyttämään tarpeen tyydytystä sekä toisaalta myös vallitseva kulttuuri yhteiskunnassa ohjaa siihen suuntaan, että omistamalla ja ostamalla tavaraa voi saavuttaa turvallisuuden tunnetta (emt., 41-42).

Materialistiset tavoitteet ja taipumukset voivat ruokkia vaikeuksia ihmissuhteissa. Odotukset saattavat olla pessimistiä sekä yhteyden tunne toisiin ihmisiin on mahdollisesti matalampi ja omaa tärkeyden tunnetta laiminlyödään. Materiaaliset tavoitteet saattavat olla jonkinlainen toimintamalli, jolla omia tarpeita pyritään kompensoimaan. Tunnistettu ilmiö on, että taloudellista menestystä tavoitellessa vähemmälle huomiolle jää henkilökohtaiseen hyvinvointiin liittyvät tekijät. (Kasser& Kasser 2001, 696.)

Ihmisen elämässä hyvien ihmissuhteiden merkitys on keskeinen osatekijä ja myös kyky kuunnella itseään on olennainen. Todetaan, että tällaiset tekijät myötävaikuttavat siihen, että ihmiset ovat vähemmän riippuvaisia toisten hyväksynnästä ja mielipiteistä, jolloin vastapainona tunnetaan kiitollisuutta niistä asioista, jotka tukevat henkistä kehitystä ja se koetaan myös palkitsevana (Roberts 2011,153).Ihmissuhteet ovat merkityksellisiä ihmisen onnellisuuden kannalta joka tämä ilmenee yksinkertaistetusti niin, että ihminen esimerkiksi muistaa hyvin tarkasti vielä pitkänkin ajan kuluttua kauniita ja kannustavia sanoja perheenjäseniltä ja ystäviltä (emt., 308).

2.3 Yhteisö

Yhteisön merkitystä pyritään nostamaan esille niiden myönteisten elementtien kautta jotka edesauttavat ihmisen kokemaa hyväksynnän tunnetta ja hyvinvointia edistäviä ulottuvuuksia.

Kasser (2002, 61) esittää, että lähtökohtaisesti ihminen kaipaa yhteyttä toisiin ihmisiin, saada tukea sekä antaa ja vastaanottaa rakkautta. Baumanin ajatukset (2001,1-2) yhteisöstä tiivistyvät niin että jo itsessään siitä sanasta muodostuu hyvä olo, joka lähtökohtaisesti herättää positiivisia mielleyhtymiä ja näin ollen yhteisöön on myös lähtökohtaisesti mukava kuulua. Se on myös lämmin ja mukava paikka, vertauskuvallisesti suojaa sateelta.

Yhteisössä ihminen voi rentoutua, jossa vaarat eivät myöskään välittömästi uhkaa.

Yhteisössä ihmisten on helppo ymmärtää toinen toistaan, on mahdollista luottaa kuulemaansa jolloin ihminen on harvoin myöskään ymmällään tai taaksevedetty. Yhteisöissä keskeinen tarkoitus on toisille hyvän toivominen. Vaikka yhteisöissä syntyisi erimielisyyksiä, niiden muoto on kuitenkin yleensä hyvän tarkoittaminen johtuen siitä, että kaikki haluavat samaa asiaa, hyvää tai parempaa elämää yhdessä. Vaikka ihminen ikään kuin kompastelisi välillä elämässään, yhteisössä on mahdollista luottaa toisten apuun ja tukeen siitä huolimatta.

Apua ja tukea annetaan, jolloin syntyy vastavuoroisuuden kierre, ja näin yhteisön jäsenet voivat luottaa toisiinsa vaikeinakin aikoina.

Soininvaara (2007, 53-53) toteaa, että ihminen on geneettisesti laumaeläin, joka kaipaa yhteisöön kuulumista ja sosiaalisia suhteita. Myös avioliiton positiivista merkitystä korostetaan hyvinvoinnin näkökulmasta ja avioliitossa elävien on todettu olevan onnellisempia kuin aviottomien. Ongelmaksi kuitenkin nykyaikaisessa yhteiskunnassa muodostuu työn tehokkuuden tavoittelu, joka voi osaltaan vaikuttaa ihmisten vapaa-aikaan niin, että enää ei ole aikaa panostaa parisuhteeseen. Haasteeksi nousee myös yhteisöllisyyden ja sosiaalisten suhteiden heikkeneminen, kun enää ei ole niin vahvoja sukulaisuus- ja ystävyyssuhteita kuin aiemmin, ja tällöin yksilöt ovat enemmän oman itsensä nojassa vailla yhteisön tukea ja puuttumista. Yhteiskunta muodostuu erilaisista yhteisöistä ja yhteenliittymistä. Ihminen voi kokea kuuluvansa useisiin yhteisöihin, jotka rinnastuvat osaksi arkea ja toimintaa. On mielekästä tarkentaa, mitä tarkoitetaan sillä kun puhutaan yhteisöistä ja niiden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja toiminnalle.

Lehtonen (1990,15) esittelee yhteisöllisyyttä ja yhteisöön kuulumisen merkitystä niin, että sen voidaan laajassa mittakaavassa ajatella määrittyvän esimerkiksi valtion, kristikunnan ja ihmiskunnan muodostelmien kautta tai ihmisten erikokoisia yhteenliittymiä alueellisten ja poliittisten näkökulmien puolesta. Arkisemmassa elämässä yhteisöjä muodostuu esimerkiksi sukulaisuus, harrastus- ja tunnepohjan kautta. Lehtonen (1990,14) myös toteaa, että moderni yhteiskuntarakenne ei ole muodostunut pelkästään ihmisten halujen ja toiveiden pohjalle, jossa useat haluaisivat elää yhteisöissä mutta monetkaan eivät siihen pysty. Syynä tähän on yhteiskunnan rakenteisiin liittyvät tekijät, jotka ohjailevat ja myös rajoittavat ihmisen toimintaa tiedostamattomalla tasolla.

Mitä turvallisemmassa ympäristössä ihminen kokee elävänsä, ilman pelkoa sodasta, rikollisuudesta, onnettomuuksista ja taloudellisen tilanteen epätasapainoista, on hyvinvointi tällöin korkeampi. Laadukkaassa ympäristössä eläminen ilman liiallisia saasteita, melua ja muuta häiriötä myös vaikuttavat elämänlaatuun merkittävästi. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa myös esimerkiksi elämän peruskustannuksilla kuten ruoan hinnalla ja kestävyyden kysymyksillä alkaa olemaan vaikutuksia hyvinvointiin. Edellä mainittujen lisäksi ihmisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä elementtejä ovat sosiaaliset suhteet ja mahdollisuudet toteuttaa itseään erilaisten aktiviteettien kautta. Elämänlaadulla ja sosiaalisilla suhteilla on todettu olevan korrelaatiota. Avioliiton merkitys on todettu myös

positiiviseksi ainakin miessukupuolen näkökulmasta tarkasteltuna. (Allin&Hand 2014,15.) Elinympäristön ja siinä tapahtuvan toiminnan rakenteet ovat siis edellytys sille, kuinka ihmiset oman hyvinvointinsa kyseisessä ympäristössä kokevat.

Kasserin ja Ryanin (1993, 419) tutkimustulokset osoittavat, että yhteenkuuluvuuden tunteen merkityksellä on myönteinen yhteys sosiaaliseen toimintaan ja tuotteliaisuuteen. Tulokset vahvistivat puolestaan oletusta siitä, että sosiaalisen tuottavuuden ja toiminnan merkitys myös oli matalampi silloin kun taloudellinen menestys oli luokiteltu korkealle ja tällöin myös on todettu useammin käyttäytymisessä ongelmia. Kasser (2002, 30) toteaa myös että perheen merkitys sosiaalisena ympäristönä on korostuu ensimmäisten elinvuosien aikana, joka määrittää suhteen turvallisuuden tunteen kokemuksille myöhempiä vuosia varten.

Vanhempien suhde lapsiin, taloudellinen asema, perheen vakaus ja vallitsevat olosuhteet vaikuttavat turvallisuuden ja vakauden tunteen kokemiseen myöhemmässä elämässä.

3. MATERIALISMI JA KULUTUSYHTEISKUNTA

Nykyisin on varmasti jo hyvin selkeästi havaittavissa se, että tavaroiden kulutus ja materiaalin haalimisesta on tullut arkipäivää hyvin useille. Ilmiönä asia ole uusi. Veblen (2002,28-29) on todennut jo viime vuosisadan alussa, 1900-luvun taitteessa, että suurin syy varallisuuden kasaamiselle on ollut kautta aikojen erottautuminen ja ajatus siitä, että sen omistaminen tuottaa kunniaa.

Nyky-yhteiskunnassa tavaran ja kuluttamisen suhteesta on tullut suurelle osalle väestöstä ainakin vauraissa maissa arkipäivää, joka lienee johtuu ainakin osittain siitä, että tavarantuotanto on verrattain edullista ja sitä on globaalissa maailmassa helppoa liikutella paikasta toiseen. Tämä osaltaan voisi olettaa vaikuttaneen markkinoiden jatkuvaan kehittymiseen. Suurin kysymys lieneekin se suhde joka ihmisellä on kuluttamiseen ja millä tavoin se ilmenee. Schorin (2008) mielestä suhde kuluttamiseen on muuttunut viime vuosina.

Kun aiemmin on ostettu tavaroita välittömään tarpeeseen, nykyisin on tarve mukailla kokonaista elämäntyyliä, jota peilataan median kautta, ja näin synnyttää samalla ajatusta uudesta normaalista. Tämä aiheuttaa tyytymättömyyttä, koska usein taloudellinen tilanne ei tue yksinkertaisesti sellaista kulutuksen tasoa ja samaan aikaan myös tavoitteet ovat saavuttamattomissa. (Schor 2008, 588-598.)

Bauman (2007,28-29) analysoi artikkelissaan suhdetta kuluttamiseen niin, että television välityksellä tapahtuva jatkuva mainostaminen, sekä ylipäätään television runsas katselu vapaa-ajalla altistaa siihen, että työssäkäyvät ihmiset kokevat tarvitsevansa jatkuvasti uusia asioita. Kuitenkin, jotta tämä jatkuva tavaroiden haaliminen voidaan rahoittaa, täytyy tehdä enemmän töitä ja ansaita enemmän. Tämä aika on pois läheisistä ihmissuhteista ja näin rakkauden esineistämisestä muodostuu kierre. Mitä enemmän aikaa menee siihen, että tavaroiden kautta tavoitellaan onnellisuutta ja näin ollen myös rahan ansaintaan sitä varten, sitä vähemmän aikaa jää empaattiselle kanssakäymiselle sijaa. Tästä syntyy myös uudenlainen kierre. Eli mitä enemmän läheisiä suhteita materialisoidaan, sitä vähemmän niissä jää tilaa sille hoivalle ja vastavuoroisuudelle, jota rakkauden ylläpitäminen tarvitsee.

Edellä mainittua on mahdollista ajatella vertauskuvana maratonista, jossa juostaan kisa jota voitontahtoisena halutaan päästä kisaamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Sen sijaan, että maratonkisassa on selkeä loppu, nykyaikaisessa yhteiskunnassa tavoitellaan jatkuvasti asioita ja jonkinlaista tilaa, joka muodostuu haastavista ja etäällä olevista tavoitteista. Tämä tapahtuu ikään kuin loppumattomissa kehissä, josta muodostuu sykli, jolloin varsinaisesta kilpailusta tulee itseisarvo, ei niinkään itse tavoiteltavasta lopputuloksesta. Kisassa pysyminen on kaikkein tärkeintä ja oleellisinta on luoda tarkoituksia sekä merkityksiä toiminnalle ja näin luoda myös merkitysten verkostoa. Kuluttamisen ilmiötä voidaan pitää esimerkkinä, jossa edellä mainitun mukaisesti ollaan päättymättömässä kehässä tai kilpailussa aina uudestaan uusien asioiden ja tavaroiden tullessa markkinoille. Ylipäätään ostaminen ja kuluttaminen on hyvin monialainen prosessi, johon lukeutuu asioiden tunnustelua, katselemista, havainnointia, kokeilua, ostospäätösten tekemistä oman varallisuuden kautta. (Bauman 2000, 72-74.)

3.1Status

Statuskysymystä ihmisten käyttäytymisessä ja yhteiskunnassa on mahdollista lähestyä useasta eri näkökulmasta. Usein siihen kuitenkin liittyy tavara tai symbolinen ympäristö, jossa tai jolla statusta pyritään ilmentämään. Lähtökohtaisesti statusta, siihen liittyviä mielleyhtymiä

ja symboleja on kuitenkin lienee vaikea tarkastella ilman ihmisen toimintaa joko niin että ilmentää statusasemaa itse tai esimerkiksi tavaroiden avulla.

Goffman (1951, 294) määrittelee statuskysymyksen yhteenliittymisen ja toisaalta myös eriyttämisen näkökulmasta. Tällainen tasapaino mahdollistaa sen, että ihmiset erilaisissa asemissa käyttäytyvät toisiaan kohtaan tietyllä tavalla ja antavat vaikutelmia, kuten he myös osaavat odottaa toisilta samaa. Kuten taas vastavuoroisesti ihmiset itse osaavat luoda näin käsityksen itsestään ja suhteuttaa sen vastavuoroisesti vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Statussymbolit luovat sen aseman, jossa jokin henkilö on, eikä niinkään se tapa kuinka hän sen täyttää. Tämän vuoksi asiaa täytyy erotella vielä arvosymboleiden kautta, joka tarkoittaa astetta, jossa ihminen omassa asemassaan hoitaa vastuitaan ihannestandardin mukaisesti, huolimatta hänen nimenomaisesta asemastaan. Esimerkkinä voidaan pitää armeijan suuria esityksiä jossa kaikki ovat yhtä lailla merkityksellisiä, riippumatta siitä kuka tai ketkä ja millä sijoituksella olevat siihen osallistuvat. Statussymboliksi voidaan taas määritellä jokin tietty armeijan arvo tai arvomerkki, tunnus. Tämä kertoo ainoastaan sen millä sijalla hän on, mutta ei mitään standardeista ja siitä millaisia vastuita sekä velvollisuuksia hän on suorittanut saavuttaakseen asemansa. Statussymboli pitää sisällään kategorisen merkityksellisyyden, joka antaa mahdollisuuden yksilölle identifioitua sosiaaliseen statukseen. Mutta se saattaa myös sisältää ilmaisuvoimaa, joka osoittaa jotakin asiaa kuten elämäntyyliä, yksilön toteuttamia kulttuurisia tapoja, tai tyydyttää tarpeita jotka johtuvat epätasapainoisesta toiminnasta kyseisessä sosiaalisessa asemassa. Esimerkiksi Euroopassa muinoin ollut kaksintaistelun muoto osana kunniaa on ollut liitettynä herrasmiehen statusasemaan. Tämä kategoriaalinen jaottelu oli niin hyvin tiedossa, että kyseistä taistelun muotoa harvoin tavattiin matalammissa luokka-asemissa. (Goffman 1951, 295.)

Henkilöt, jotka ovat samassa sosiaalisessa asemassa, yleensä noudattavat samankaltaista käyttäytymisen kaavaa. Mikä tahansa käytökseen liittyvä asia voi kertoa hänen sosiaalisesta asemasta, sitä vastoin merkki asemasta voi olla statussymboli ainoastaan silloin kun sitä käytetään säännönmukaisesti asettaen se kyseiselle henkilölle sosiaalisesti. (emt., 295.) Ihminen yleensä vertaa omia olosuhteitaan suhteessa ympäröivän yhteisön olosuhteisiin, odotuksiin ja elintapoihin. Mikäli ihminen elää niukkuudessa, voidaan tämä kokea kuitenkin suhteellisen tyydyttäväksi, mikäli muut ihmiset ympärillä elävät samankaltaisissa olosuhteissa ja yksilö ei odota parempaa tai tiedä sellaisesta. Tätä pidetään myös selittäjänä

sille miksi tyytyväisyys keskimäärin ei enää kasva väestön keskuudessa, kun yhteiskunnan elintaso ylittää tietynlaisen leikkauspisteen. Voidaan myös ajatella, että tästä syystä yhteiskunnan varakkaammat ovat tyytyväisempiä kuin vähempiosaiset. (Vaarama, Moisio&Karvonen 2010, 13.)

Veblen (2002,31) on analysoinut myös asiaa laajemmin samasta näkökulmasta, jossa ihmisen perusluonteeseen kuuluu vertailu muihin, lähinnä saman elinpiirin ja yhteisön jäseniin. Näin ollen on luontevaa, että tällöin pyritään myös hankkimaan samanlaista omaisuutta ja turvaamaan samankaltainen omistustaso muuhun yhteisöön nähden, joka myös synnyttää vertailuasetelman naapureihin. Kuten edellä on mainittu, varallisuuden kasaamiseen liittyy vahvasti kilpailuelementti suhteessa muihin yhteisön jäseniin ja hän on tyytyväinen silloin kun on samalla tasolla muiden yhteisönsä jäsenten kanssa. Koska ihminen hakee arvostusta varallisuutensa kautta, hän myös alkaa tavoitella eroa tähän keskivertotilanteeseen hakemalla ikään kuin kiilaa, jossa hän pääsee myönteisesti, eli paremmalla omaisuudella erottautumaan keskivertoyhteisön jäsenestä. Vaikka varallisuus jakautuisi kuinka tasaisesti tahansa ja ihmisen perustarpeet, kuten toimeentulo ja hyvinvointi tulisivat jossain yhteiskunnan kehitysvaiheessa tyydytetyksi niin siltikään tämä ei poistaisi sitä kilpailuelementin olemassaoloa, joka perustuu aiemmin mainittuun kilpailuun arvostuksesta.

Tästä näkökulmasta mikään perustavanlaatuinen yhteiskunnallinen malli ei näin ollen voi olla pysyvä. Omaisuuden kasaamisen yhtenä elementtinä on myös valta.

Martinin (2007,182) mukaan menestymisen paradoksi on se, että saatuamme sitä mitä haluamme ei johda haluamaan sitä mitä saamme. Onnellisuus sekoittuu helposti materiaaliseen hyvään ja statuksen tavoitteluun, joka ilmenee itsen vertailuna muihin. Tähän Veblen (2002, 33-34) luo tarkennuksen, että varallisuus tulee olla jollain tavalla näkyvissä ja todistettavissa, jotta arvonantoa voisi oikeasti syntyä. Ihminen haluaa myös näiden lisäksi säilyttää elämään tyytyväisyytensä ja tietyn elintason, johon on tottunut. Jos ihminen joutuu luopumaan jostain sellaisesta, jota hän pitää tärkeänä päivittäisen elämänsä kannalta ja on asettanut asian perusstandardiksi, kokee hän omanarvon tunteen alenemista ilman että hän edes peilaa vastaavaa menetystä muihin vertaisiinsa tai yhteisönsä ihmisiin. Luonnollisesti varallisuuden kerryttämiselle on muitakin syitä kuin kateus ja arvostuksen hakeminen.

Ihminen pyrkii myös turvaamaan mukavuudentunteen ja välttämään puutteen (emt.,31).

Kuitenkin tutkimusten mukaan ihmiset ovat myös sopeutuvaisia ja joustavia, joka koskee myös niitä tilanteita, joissa ihminen joutuu sopeutumaan taloudellisesti uuteen tilanteeseen hyvässä tai huonossa tapauksessa. Myös (Roberts 2011, 96-97) kuitenkin toteaa myös, että

mikäli rahaa ja tuloja on yhtä-äkkiä enemmän, siitä tulee nopeasti normaali tila, jolloin myös tavaroiden omistaminen lisääntyy, joka osaltaan kasvattaa myös odotuksia.

Materialistinen ajattelutapa määrää usein ihmisen ajattelua omistetun tavaran kautta. Näin syntyy mielleyhtymiä halutusta persoonallisuuskuvasta tai toisinpäin saatetaan jopa arvostella ihmistä hänen omistamansa materian perusteella ja epäillä hänen kykyjä. (Roberts 2011,5.) Ihmisten toimintaan ja vastavuoroiseen kanssakäymiseen kuuluu väistämättä eräänlainen tarkkailu ja tulkintojen teko toisista ihmistä suhteuttaen sitä omaan toimintaan.Tämä on oletettavasti erityisessä asemassa silloin kun ihminen on uudenlaisessa sosiaalisessa toimintaympäristössä. Lähtökohtaisesti on varmasti mahdollista ajatella, että ihmisen toiminta muodostuu erilaisista osa-alueista ja luonnollisesti eri ihmiset kokevat erilaisia asioita merkityksellisinä sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Tästä Podolny (2005,10-11) esittelee statukseen liittyvää kysymyksenasettelua sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen merkityksen kautta. Usein ihmiset hakeutuvat ja haluavat hakeutua sosiaalisissa tilanteissa ja tapahtumissa toisten ihmisten luo. Tällöin tärkeäksi voi muodostua se, että keskustelee oikeiden henkilöiden kanssa oikeassa paikassa. Sosiaalisissa tilanteissa oleelliseksi muodostuvat päätelmät siitä, keitä tunnetaan tilaisuudesta jo etukäteen, kehen tutustua, kuka vaikuttaa mukavalle ja kenen seuraa halutaan välttää ja kuinka tärkeää on olla juuri kyseisessä tilaisuudessa sekä luoda sosiaalisia suhteita. Oleelliseksi muodostuvat myös ne päätelmät ja tavat suunnistaa tässä ympäristössä niiden perusteella, mikäli joukossa ei ole ketään entuudestaan tuttua henkilöä.

Tällöin ihminen havainnoi toimintaa sen kautta, kuka vaikuttaa olevan keskusteluissa keskipisteenä, kuka taas ulkopuolella ja kenen vitsit naurattavat muitakin ihmisiä.

Sosiaalisissa tilanteissa ihmiset lähettävät ja tulkitsevat tietoisesti ja tiedostamattaan signaaleja, jotka rakentuvat esimerkiksi keskustelussa ja näin yritetään muodostaa käsitystä toisesta ihmisestä ja hänen olemuksestaan. Toisaalta välillä on mahdollista myös epäonnistua ja näin siitä saattaa muodostua henkilölle tietoinen haaste, joka ohjailee toimintaa tulevissa sosiaalisissa tilanteissa niin, että pyritään välttelemään samankaltaisia tilanteita. Tällainen tilanne voi muodostua ryhmässä, jossa joku kertoo vitsin ja kukaan ei naurakaan sille tai joku kommentoi jonkun toisen mielipiteitä sopimattomalla tavalla.

3.1.1 Tavarat ja kulutus

Statuskysymystä on oleellista syventää tarkastelemalla myös ihmisen suhdetta tavaroihin, joka lienee on yksi selkeimmiten tunnistettavista ilmiöistä tarkasteltaessa statuskysymyksen monialaisuutta. Roberts (2011, 101) esittää että nykyisin status ei enää ilmene niin vahvasti perheen aseman tai henkilökohtaisen maineen kautta vaan pikemminkin nimenomaan statustuotteiden kautta. Robertsin (2011,99) näkökulma on, että statuskuluttaminen on oikeastaan koko kulutuskulttuurin keskiössä, jossa on mahdollista tehdä keskinäisiä vertailuja sosiaalisesta mahdista ja vallasta. Statusasemaa usein mietitään ja sillä on myös merkitystä, että sitä ilmennetään muille ihmisille. Vaikka yksilölle itselle tällä ei olisi suurta merkitystä, useimmat kuitenkin tuntevat aina jonkun, jolle asialla on painoarvoa.

On hyvä myös tunnistaa, että ihmisillä syntyy oikeasti myös tunteita tavaroita kohtaan ja ne liittyvät osaksi merkitysten verkostoa ja näin ollen tuntuu mielekkäälle ajatella, että tavara myös muodostaa tunteita ja toimintaa, joka ei välttämättä ole edes kovin rationaalisesti ajateltavissa tai tulkittavissa. Kuten Csikszentmihalyi&Rochberg-Hamilton (1981,ix) toteavat että ihmisten ja tavaroiden välillä tapahtuva toiminta on hyvin keskeinen ja perustavanlaatuinen elementti ihmisten keskuudessa. Muistot, toiveet tulevaisuudesta ja nykyiset kokemukset kaikki erottamattomasti linkittyneitä ihmisen muodostamaan elinympäristöön.

Roberts (2011, 172) esittää, että tavaroiden kautta tehdään määrittelyä itsestä sekä etsitään elämän syvempää merkitystä. Raha ja hyödykkeet nähdään ensisijaisina tavoitteina eikä niinkään mahdollistajina johonkin tavoittelemisen arvoiseen hyvää oloa tuottavaan asiaan.

Myös taloudelliset rakenteet ikään kuin vaativat kuluttamista, jotta ne pysyvät liikkeessä ruokkien samalla itseään. Veblenin (2002, 28) mukaan ihmisten ominaisuuksiin kuuluu myös kamppailu kilpailuhenkisesti tavaroiden omistamisesta ja omaisuudesta ylipäätään, jossa keskeisenä elementtinä on myös se että omaisuutta sekä tavaroita hankitaan ja niitä kulutetaan. Ne eivät kuitenkaan tyydytä suorasti ihmisen korkeampia tarpeita, jotka eivät ole välttämättä varsinaisesti tavaroita.

Intohimo materiaalia kohtaan ulottuu kauas ja aikojen saatossa merkitys on jonkin verran myös muuttunut. Pakkomielle tavaroihin ja esineisiin on heikentänyt onnellisuuden tavoitetta entisestään, jota kuluttamisen kautta pyritään saavuttamaan. Itsetunto, ihmissuhteet, yhteisöllisyyden tunne ja taloudellinen hyvinvointi ovat kärsineet materian tavoittelun takia.

Kulutus ja tuotteiden kerryttäminen on lisääntynyt vuodesta toiseen ja ihmiset eivät ole kuitenkaan onnellisempia kuin aiempinakaan vuosikymmeninä. (Roberts 2011,300.)

Koska ihmisen suhde tavaraan on monimutkainen, on asiaa perusteltua tarkastella myös tarkemmin millaisista tekijöistä ihmisen ja tavaran suhde muodostuu. Ilmonen (1985,54-55) esittelee ihmisen suhdetta tavaraan ja tarpeisiin kolmen portaan kautta. Tavara on keskeinen tekijä tarpeiden kentällä, jossa se ei ole pelkästään ihmisen tarpeen kohde vaan paljon enemmän. Näiden välityksellä havainnointia pyritään selkeyttämään ja niiden kautta tavarat muodostavat keskeisen roolin tarpeiden tyydyttäjinä. Tällaista voi olla esimerkiksi merkkiuskollisuus jotain tiettyä tavaraa kohtaan. Näin muodostuu toiminnan motiiveja, jossa keskiöön nousevat tavaran ominaisuudet ja tavaran kanssa toimimisen muodot, jotka luonnollisesti tulee käytössä omaksua. Tietyn tavaran toimintamuoto ei voi olla sama kuin jonkin toisen, joten kaikilla tavaroilla lähtökohtaisesti tulee olla aina oma yksilöllinen toimintamuotonsa. Toinen oleellinen seikka on määritellä tarpeiden ja valinnan välistä suhdetta tavaraan. Tyydytettäessä tiettyä tarvetta jonkin tavaran avulla suljetaan samalla ulos muut tarpeet. Tätä on mahdollista ajatella myös niin, että ulossuljetaan vaihtoehtoiset tavat samaan tarpeentyydytykseen. Tämä ei koske ainoastaan tavaraa vaan on rakenteellinen ominaisuus kaikessa tarpeiden täyttämisessä. Halut ovat yleisesti signaaleja tarpeista, kun taas tavarat ovat toisten luomia ajatuksia tarpeista, johon liittyy osittain vahvasti myös tavaran symboliarvo.

Tavaran ja kuluttajan välille syntyy suhde, joka määräytyy arvojen, ominaisuuksien ja käyttötarpeen mukaan. Jatkuvan uuden tavarantuotannon takia suhteen vakiintuminen ei ole helppoa ja tämä osaltaan rikkoo vakiintuneita tottumuksia tavaroiden käyttöarvosta. Tarpeet muuttuvat haluiksi siinä vaiheessa, kun ne ilmentyvät kohdennettuina ja täsmällisinä sekä eriytyneinä. Esimerkiksi ruoan sijaan on mahdollista puhua tarkemmin jostain tietystä ruokalajikkeesta, kuten perunasta tai makaronista. (Ilmonen 2007, 81) Tarve täytyy siis ensin tunnistaa tarpeen kohteeksi. Tähän vaikuttavat yksilön aiemmat kokemukset toiminnasta, sosiaalinen ympäristö, yhteisöllinen muisti ja toiminta sekä ne tavarat, jotka ovat mahdollisia tarpeiden kohteita. Tämä tarpeiden muuttuminen haluiksi tapahtuu toiminnan kautta, jota kokemus ja toiminta vahvistavat. (Ilmonen 2007, 86.)

Suhdetta tavaroihin tarkasteltaessa on loogista todeta, miksi sillä on niin suuri merkitys ihmisen toiminnassa ja sosiaalisissa suhteissa merkitysten ilmentäjänä. Ihminen voi kokea kuuluvansa ryhmään, mutta toisaalta samalla tavalla voi myös haluta erottautua joukosta tai edistää pyrkimyksiä kuulua toisenlaiseen sosiaaliseen kontekstiin, jossa toisenlaisilla tavaroilla on enemmän painoarvoa. Ihmisen toimintaa säätelee myös joukko erilaisia tunteita,

joka muodostaa vielä oman eriytyneen ulottuvuutensa siihen todellisuuteen joka tavaroiden ja ihmisen välisessä kanssakäymisessä esiintyy. Komter (2001, 59-60) toteaa että, tavaroihin liittyy vahvoja tunteita, jonka vuoksi niihin syntyy erityisiä suhteita. Ihmisillä on vaikeaa luopua tavarasta, koska usein siihen muodostetaan jonkinlainen tunneside ja siihen saadaan kytkettyä jokin tarina tai muisto, jonka vuoksi luopuminen voi olla vaikeaa.

Tutkimuksen mukaan on havaittavissa, että materialismilla on positiivinen yhteys sellaisiin tuotteisiin, jotka vertautuvat statusajatteluun. Tavaroiden kuluttaminen ja käyttäminen statuksen vuoksi on myös negatiivinen yhteys niin kutsuttuun kuluttajan itsenäisyyteen.

Yhteys materialismin ja kuluttajaitsenäisyyden kesken on selkeä tekijä kulutettaessa statuksen vuoksi. Materialismi pakottaa olemaan kuluttajia statustietoisia, jotta he pystyvät noudattamaan sosiaalisia normeja ostopäätöksiä tehdessään, mutta statuksen etsiminen hyödykkeiden kautta on välttelevämpää itsenäisten ja vähemmän materialististen kuluttajien keskuudessa. Materiaalin avulla voidaan ilmaista ryhmään kuulumista ja ne toimivat myös symbolisina esityksinä tai mielikuvina itsestä, jolla he haluavat ilmaista itseään toisille ympärillä oleville. Kaikkien moninaisten tulokulmien ohessa, jota tavara voi edustaa tai jonka kautta itseään voi sillä ilmaista, status on kaikista oleellisin. Joidenkin tavaroiden ajatellaan jopa olevan ”statussymboleita”. On hyvä syy olettaa, että materialismilla on yhteys statuksen tavoitteluun, erityisesti ostamalla sellaisia tavaroita tai käyttämällä statusta huokuvia esineitä.

(Goldsmith&Clark 2012, 43-44.)

Kaikissa kulttuureissa on tavaroita, joilla ilmennetään statusta, mutta se mitkä tavarat ovat oleellisia ja millaisessa kontekstissa on hyvin laaja kysymys ja tässä suhteessa vaihtelua esiintyy erittäin paljon. Oleellista on ymmärtää, että ihmisten suhde tavaroihin on hyvin joustava ja kompleksinen ja sitä ei voida tarkastella kovinkaan mustavalkoisesti jonkin tietyn tieteenhaaran kautta. Status on myös vallan väline, toki erilainen kuin fyysinen valta. Se sisältää ominaisuuksia kuten arvostusta, huomioonottamista ja kadehtimista toisilta ihmisiltä.

Statusaseman omaava henkilö asettaa standardeja ja normeja siitä, kuinka toisten tulee olla ja käyttäytyä ja tällä tavoin ilmentää kulttuurisia tavoitteita. Samalla tavoin status toimii myös perustana näiden tavoitteiden mukautumiselle, koska se aiheuttaa niissä ihmisissä, jotka uskovat kyseessä olevaan statusasetelmaan, toimimaan sen vuoksi ja sitä kohti kenellä on statusasema. (Csikszentmihalyi&Rochberg-Hamilton 1981,29.)

Keskusteltaessa laajoista ilmiöistä kuten materiaalin ja tavaran omistamisesta siihen rinnastuu luonnollisesti myös se toiminta ja toimijuus, jolla tavaroita yleensä hankitaan ja millä eri tavoilla se ilmenee. On oletettavasti selkeää, että ihminen omalla toiminnallaan jatkuvasti muokkaa tärkeänä pidettyjä asioita ja myös kulutusmekanismeissa tapahtuu sosiaalista rakentumista.

Bauman (2000, 74-75) on esittänyt että, nykyaikaista kuluttamista ei ole mahdollista enää suoranaisesti mitata ja konkretisoida välttämättä kovinkaan selkeästi. Tarpeen sijalle on tullut halu, joka on paljon laajempi ja joustavammin määriteltävissä oleva ominaisuus, joka on helpommin määriteltävissä tunnetasolla. Vaikkakin halu helposti esineellistyy, on mahdollista ajatella, että silläkin on objektiarvoa itsessään. Bauman (2007, 28) tarkentaa terminologista eroa mitä tarkoitetaan kulutusmyönteisyydellä (”consumerism”) ja itse kuluttamisella (”consumption”). Kulutusmyönteisyys, konsumerismi syntyy silloin kun kuluttaminen toimintana ottaa vallan keskeisestä toimijuudesta, joka on aiemmin ilmentynyt työnä valmistajien tai tuottajien yhteiskunnassa. Kulutusmyönteisyys hallitsee yhteiskunnan rakenteissa ja järjestyksessä, jossa ihmisten toiveet, halut ja tarpeet ovat eteenpäin työntävä ja hallitseva voima, mikä ohjailee sosiaalista toimintaa, integraatiota ja kerrostuneisuutta.

Kuluttaminen ja kulutus rinnastuu enemmän yksilön piirteeksi ja ajanvietteeksi, toisin kuin kulutusmyönteisyys on koko yhteiskunnan ominaispiirre. Myös Corrigan (1997, 61) vertailee ostamisen problematiikkaa kuluttamisen paikkojen näkökulmasta, kuten tavarataloista.

Keskiössä ovat kulutus ja kilpailu toisin kuin menneinä aikoina lähtökohtana on toiminut tavaran tuotannon tarve eikä myöskään kovin vahvaa kilpailua ei ole esiintynyt, jolloin myyminen on keskittynyt ainoastaan kauppatavaraan. Nykyisin pyritään myymään ennemminkin mielikuvia ja fantasioita. Nykyisin uusi keskiluokka pystyy ostamaan ja omaksumaan sen suoraan kaupan hyllyltä toisin kuin aiemmin, jolloin kulttuurista identiteettiä ei ole ollut myytävissä samalla tavalla. Reith (2019,3) toteaa osaltaan, että kuluttamisen dynamiikka on hyvin ristiriitaista. Se voi olla itseilmaisua, halua ja autenttisuutta, toisaalta taas yhteentörmäyksiä.

(Hirvonen&Mangeloja 2006,115.) näkevät että onnellisuuden taso madaltuu samalla kun siltä syödään pohjaa ylikulutuksen kautta. Itsehillinnän vajaavaisuus mahdollisesti johtaa siihen, että valinnat kulloisissakin tilanteissa ovat ristiriitaisia suhteessa niihin valintoihin tai asioihin, joita oikeasti haluttaisiin tehdä.

3.2 Hyvinvoinnin ja materiaalin suhde

Materiaalisten sisältöjen tavoittelu ei lisää onnellisuutta, josta on osoituksia useista kansainvälisistä tutkimuksista. Onnellisuuden ja materiaalisen tavoittelun välinen korrelaatio on osoittautunut tutkimusten valossa negatiiviseksi. Materialistinen elämäntapa ei takaa onnellisuutta koska siinä ei voi koskaan tavoittaa mitään tiettyä huippua. Aina on mahdollista hankkia parempaa ja isompaa. Materiaalinen elämäntapa saattaa jopa täyttää elämässä jotain aukkoa, esimerkiksi hyvien sosiaalisten suhteiden puuttumista. Onnellisuuden ja materialismin välinen korrelaatio säilyy huolimatta tulotasosta, ja näin ollen ei voida väittää, että pelkästään matalamman tulotason keskuudessa ihmiset olisivat onnettomampia ja materialistisia. (Hirvonen&Mangeloja 2006, 72.)

Tutkimusten mukaan materialistiset arvot omaavat ihmiset katsovat paljon myös televisiota ja tekevät epäsuotuisaa vertailua ihmisiin ja elämään, jota he näkevät televisiosta ja näin eivät ole tyytyväisiä omaan elämäänsä ja omaavat alhaisen elämääntyytyväisyyden.

Materialistisen elämäntavan ihannointi ikään kuin vuotaa yli äyräiden, kun ymmärrys oman elämän ja television kautta tuottaman todellisuuden välillä on epäselvä tai hämärtynyt.

(Kasser 2002, 55.)

Materialismin voidaan nähdä vaikuttavan ihmissuhteisiin usealla eri tavalla, joista Roberts (2011, 158-159) mainitsee että materialismiin taipuvaisilla ihmisillä on taipumusta suhtautua ihmissuhteisiinsa niin, että he ”objektivoivat” muita ympärillään olevia, ja muut ihmiset saattavat tuntua oman onnen päätepisteenä sekä ihmissuhteet ovat useimmin myös törmäyskurssilla ja priorisoivat aikaa työntekemiselle, jolloin perhe jää vähemmälle huomiolle. Kasserin (2002, 59) mukaan jatkuva materian tavoittelu ja elämän sisällön täyttäminen saattaa tuoda hetkellisesti hyvää oloa, mutta usein miten tunne jää kuitenkin lyhytkestoiseksi. Valitettava totuus on usein se, että kun ihminen kokee tyhjyyttä johtuen materiaalisesta yltäkylläisyydestä tai toisinpäin, se usein ruokkii ajattelemaan, että tarvitsee vaan koko ajan enemmän. Kun tällainen ajattelun kehä on valmis, on selvää, että se ei lisää onnellisuutta. Kasser (2002, 48) esittää myös, että kun materialistiset arvot ovat vahvoja, syntyy usein ristiriita omasta senhetkisestä asemasta suhteessa siihen mitä mahdollisesti halutaan olla. Usein tällainen ero senhetkisen tilan ja toiveiden sekä tavoitteiden välillä aiheuttaa helposti negatiivista suhtautumista itseen sekä tyytymättömyyttä, jossa ei