Elina Vasarainen
KUVISTA MIELIKUVIIN
Tarinan muutoksia Metsolat ja Kun taivas repeää -televisiosarjojen romaanisaatioissa
Pro gradu -tutkielma professori Risto Turusen ohjaamassa
kirjallisuuden maisteriseminaarissa Itä-Suomen yliopisto
Kirjallisuus 7.4.2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Humanistinen osasto Tekijät – Author
Elina Vasarainen Työn nimi – Title
Kuvista mielikuviin. Tarinan muutoksia Metsolat ja Kun taivas repeää -televisiosarjojen romaanisaatioissa Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date
Sivumäärä – Number of pages
Kirjallisuus
Pro gradu -tutkielma X
7.4.2020 71 s. + liitteet 23 Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Pro gradu -tutkielmassani selvitän, mitä muutoksia tarinassa tapahtuu, kun televisiosarjan adaptoidaan romaaniksi. Kyseessä on yksi adaptaation muodoista, jota kutsutaan romaanisaatioksi. Aineistonani on kaksi suomalaista televisiosarjaa ja niistä adaptoidut romaanit Metsolat – tie kotiin ja Kun taivas repeää. Tutkielma keskittyy kuvaamaan televisiosarjassa ja romaanissa tapahtuvia muutoksia, lisäyksiä, poistoja ja yhdistämisiä sekä kestoa sarjan ensimmäisen jakson ja sitä vastaavien tapahtumien kohdalla romaanissa.
Metsolat – tie kotiin kertoo Metsolat-nimisen perheen edesottamuksista 1980-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin kuvitteellisessa Hoikan kunnassa. Yrittäjyys ja yhteisöllisyys ovat kantavia teemoja sarjassa. Kun taivas repeää on kotimainen kuusiosainen minisarja, joka kertoo Aino-nimisen lääkintälotan tarinaa Raudun kenttäsairaalassa jatkosodan aikaan.
Tutkielma käsittelee pääasiassa adaptaatiota ja sen yhtä variaatiota romaanisaatiota. Romaanisaatiossa elokuvan tai televisiosarjan tarinasta muokataan käsikirjoituksen pohjalta romaani. Adaptoiduille romaaneille on tyypillistä seurata tarkasti käsikirjoitusta.
Elokuva ja televisiosarja pohjatuvat niin ikään käsikirjoitukseen, mutta tässä tutkielmassa vertaillaan nimenomaan visuaalisen tarinan muokkautumista kirjalliseksi tarinaksi. Näkökulma on reaalikatsojan kokemuksessa televisiosarjasta, koska useinkaan katsojilla ei ole mahdollisuutta tarkastella käsikirjoitusta.
Keskeisiä narratologisia käsitteitä tutkielmassa ovat tarina, juoni ja kerronta, kesto sekä henkilöhahmo, jotka esiintyvät niin kirjoitetussa kuin visuaalisessakin teoksessa. Adaptoitumisessa tarkastelen erityisesti tapahtumien ja henkilöhahmojen muutoksia esitellyissä teoksissa. Olen valinnut aineistosta muutaman mielestäni keskeisimmän henkilön, joiden tapahtumia ja rakentumista analysoin tarkemmin. Tutkielmaan on valittu pääasiallisiksi analysoitaviksi henkilöiksi sarjojen päähenkilöt Metsolat-sarjasta Erkki Metsola ja Antti Metsola ja Kun taivas repeää -sarjasta Aino Mäkelä ja Lauri Salmi.
Tutkimuksessa oletuksena on, että alkuperäinen teos on televisiosarja. Tutkimustuloksista ilmenee, että romaanisoidut teokset mukailevat varsin uskollisesti televisiosarjoja. Metsolat-jakson tapahtumien järjestyksessä on suurin ero teosten, sarjan ja romaanin, välillä. Ero on niin pieni, että siihen ei aluksi tule kiinnitetyksi huomiota. Kun taivas repeää -jakson ja romaanin vastaavien tapahtumien suurin ero on kertojanäkökulma. Televisiosarjassa kerronta tapahtuu yleisellä tasolla, mutta romaanissa kertojina toimivat päähenkilöt Aino ja Lauri vuorotellen. Kerronta on minämuotoista ja keskittyy hahmon omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin. Adaptaation aiheuttamat muutokset: poistot, lisäykset ja yhdistelmät eivät korostu teoksissa merkittävästi, vaan jäävät kerronnan ja järjestyksen varjoon.
Avainsanat – Keywords
Adaptaatio, romaanisaatio, tv-sarja, romaani, narratologia, Metsolat, Kun taivas repeää
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty
Osasto – School School of Humanities Tekijät – Author
Elina Vasarainen Työn nimi – Title
From Pictures to Images. Changes in the Story in the Novelizations of the TV series Metsolat and Kun taivas repeää Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date
Sivumäärä – Number of pages
Literature
Pro gradu -tutkielma X
7 April 2020 71p. + appendices 23 p.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
In my master’s thesis I investigate the changes that occur in a story during the adaptation process from a TV series into a novel. A specific form of adaptation, novelization, is at stake. Research material consists of two Finnish TV series and their two adapted novels. The focus of my investigation is, which aspects of the TV series are changed, added, left out or conjoined in the adapted novels. An important aspect is to compare the duration of events in the first episode of the Tv-series to the corresponding events in the novels.
Metsolat - tie kotiin describes the life of Metsola family, from the end of 1980’s until the middle of 1990’s. The family lives in a fictionary village called Hoikka. Entrepreneurship and sense of community are significant themes in the novel. Kun taivas repeää is a miniseries consisting of six episodes portraying the life of Aino who works as a member of women’s voluntary paramilitary service in a field military hospital during Finnish Continuation War.
This research focuses primarily on novelization, one form of literary adaptation. In novelization, a novel is written on the basis of a script of a TV series or a movie. It is typical that such novels adhere strictly to the narrative of the original work. TV series and movies are also established on the grounds of a script but this research particularly focuses on the formation of visual representation into a written novel. This point of view is chosen in order to reveal the applicable experience of the audience, considering the fact that the original script is not, in most cases, available for the audience.
The basic concepts of narratology, in this research, are story, plot, narrative, duration and character, which all occur in the written and visual works. The changes in events and characters are specifically under my consideration. I have chosen a few characters who play a central role in the research material and focus on examining them in more detail. The characters are Erkki Metsola and Antti Metsola from the novel Metsolat and Aino Mäkelä and Lauri Salmi from Kun taivas repeää.
The main hypothesis in my pro gradu is that TV series is the original work from which the novels are an originated form. The results show that both of the novels imitate the contents of TV series quite loyally. In Metsolat, the main difference between a novel and a TV series is the various order of events. However, the difference is so slight that it easily be dismissed. The central distinctions between the first episode of Kun taivas repeää and the corresponding events in the novel are in the narrative techniques, especially its style. In the novel, the main characters Aino and Lauri take turns acting as first-person narrators focusing on their own feelings and experiences, whereas in the TV series the narration is on more comprehensive and general level. Changes in the works caused by adaptation - removals, additions and combinations of events - do not stand out significantly. As a matter of fact, they are left almost unnoticed because of the narrative style and changes in the order of the events.
Avainsanat – Keywords
adaptation, novelization, tv-series, novel, narratology, Metsolat, Kun taivas repeää
Sisällys
1. JOHDANTO ... 1
2. TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ... 5
2.1. Adaptaatiotutkimus ... 5
2.2. Televisiosarja ja romaani tarinan välittäjinä... 9
2.3. Keskeiset käsitteet ... 11
2.4. Henkilöhahmo televisiosarjassa ja romaanissa ... 13
2.5. Poistot lisäykset, yhdistelmät ja kesto ... 16
2.6. Aineiston esittely ... 17
3. METSOLAT ... 19
3.1. Metsolat ‒ Tie kotiin ... 19
3.2. Tapahtumien adaptaatio ... 24
3.2.1. Lisäykset, poistot ja yhdistelmät Metsolat-jaksossa ... 26
3.2.2. Kesto Metsoloissa ... 29
3.3. Henkilöhahmojen adaptaatio ... 34
3.3.1 Erkki Metsola ... 35
3.3.2 Muita Metsoloita ... 36
4. KUN TAIVAS REPEÄÄ ... 38
4.1. Kun taivas repeää ... 38
4.2. Tapahtumien adaptaatio ... 49
4.2.1 Lisäykset, poistot ja yhdistelmät Kun taivas repeää -jaksossa ... 49
4.2.2. Kesto Kun taivas repeää -jaksossa ... 51
4.3. Henkilöhahmojen adaptaatio ... 57
4.3.1. Aino ... 58
4.3.2. Kenttäsairaalan väkeä ... 60
5. PÄÄTÄNTÖ ... 64
Lähteet ... 70
Liitteet ... 1
Liite 1a ... 1
Liite 1b ... 3
Liite 2a Juonikuvaus Metsolat ... 4
Liite 3 Juonikuvaus Kun taivas repeää ... 13
Pro gradu -tutkielmassani käsittelen tarinan muutosta adaptaatiossa televisiosarjasta romaaniksi. Adaptaatiolla tarkoitetaan tarinan muuntamista jostakin muodosta johonkin toiseen muotoon, esimerkiksi romaanista elokuvaksi. Tavallisin suunta tarinoiden uudelleen muokkaamiseen on tuottaa romaanista elokuva, televisiosarja, näytelmä, ooppera tai jotain muuta. Romaani on usein tarinan lähtökohta, mutta tässä tutkielmassa se on adaptaation lopputulos. Tutkin kahden suomalaisen televisiosarjan Metsolat ja Kun taivas repeää tapoja muuntaa visuaalinen tarina romaanin muotoon. Molemmat tutkittavat teokset kertovat elämästä Suomessa hieman eri aikoina. Metsolat kertoo tiiviin perheyhteisön tarinaa yrittäjyyden näkökulmasta lama-aikana 1990-luvulla. Kun taivas repeää kertoo jatkosodan tapahtumista Raudussa rintamalotan näkökulmasta.
Työn tarkastelee tarinassa tapahtuvia muutoksia adaptoidussa teoksessa verrattuna alkuperäiseen esitysmuotoon eli televisiosarjaan. Tässä tutkielmassa keskitytään henkilöhahmojen ja tapahtumien eli juonen muutoksiin. Kandidaatintutkielmassani tutkin samaa aihetta painotuksena tapahtumien muutos televisiosarjassa ja romaanissa Hovimäki.
Tähän tutkimukseen en valinnut enää Hovimäkeä tutkimuksen aineistoksi, koska haluan tarkastella laajemmin, minkälaista adaptaatiota suomalaisista televisiosarjoista on tehty.
Aikomus on selvittää, mitä muutoksia tarina käy läpi, kun sen esitysväline vaihtuu televisiosarjasta romaaniksi.
Aineistoon on valittu nimenomaan kaksi televisiosarjaa romaaniversioineen siksi, että on kiinnostavaa selvittää, onko adaptaatioiden välillä yhteneviä tapoja muuntaa tarina romaaniksi. Valituista televisiosarjoista käsitellään niiden ensimmäisiä jaksoja ja niitä vastaavia tapahtumia romaaneissa. Rajausta perustelen sillä, että pienemmän otoksen tutkiminen saattaisi vääristää tutkimustuloksia ja antaa virheellistä kuvaa adaptaation vaikutuksista ja muutoksista adaptoituun teokseen. Pienemmän otoksen valitseminen antaisi tutkijalle liian suuren vapauden vaikuttaa tuloksiin, koska kohtausten valitsemisessa voisi tapahtua virhearvioita. Tässä tutkimuksessa ei ole tarkoitus pohtia, miten koko teos adaptoituu romaaniksi, koska koen, että sellaista tutkimusta on tehty paljon eikä omani todennäköisesti tuottaisi uusia tuloksia. Yksi jakso ja sitä vastaavat romaanin tapahtumat muodostavat kokonaisuuden, josta voi luotettavasti tehdä tulkintoja adaptaation luonteesta.
Romaanimuotoon adaptoitavaa tarinaa kutsutaan romaanisaatioksi. Romaanisaatio perustuu televisiosarjaan, jonka alkuperäisenä tekstinä on ollut käsikirjoitus. Tutkielman aineistona ei kuitenkaan käytetä alkuperäistä käsikirjoitusta, jolloin kyseessä olisi kirjoitetusta tekstistä adaptoitu uusi teksti eli romaani. Tekstin muoto ei siis muutu adaptaation välillä.
Visuaalisesta tekstistä kirjalliseen tai sanalliseen tekstiin adaptoituminen on tämän tutkimuksen ensisijainen kiinnostuksen kohde. Käsikirjoituksen merkitystä ei voida kiistää televisiosarjan tuottamisessa. Se on ehdoton työväline, jonka näyttelijä, ohjaaja ja lukuisat muut tuotannon ammattilaiset tarvitsevat tuotteen eli televisiosarjan toteuttamiseen.
Käsikirjoitus ohjaa näyttelijöiden tulkintaa tilanteista ja henkilöhahmoista. Tulkinta on toki kirjoitettu käsikirjoitukseen, mutta sen toteutuminen sellaisenaan ei ole varmaa lopullisessa tuotteessa. Ohjaajan ja näyttelijöiden tehtävänä on tulkita teksti ja luoda se uudelleen, joka sinällään jo on yksi adaptaation muodoista (Hutcheon 2013, 39). Näyttelijän tulkinta tuo oman sävynsä tarinaan, joka näkyy valmiissa televisiosarjassa. Tarinan romaanisoinnissa on siis kyse myös tietyn jo valitun tulkinnan vaikutuksesta adaptoituun versioon.
Kerronnan keinot ovat keskeisessä osassa niin televisiosarjassa kuin romaanissakin, joten käytän visuaalisen ja kirjallisen tai sanallisen kerronnan keinojen analysoinnissa ja tulkinnassa erityisesti tarinan, juonen ja henkilöhahmon käsitteitä. Selvitän, millaisia keinoja kuvalla ja kirjoitetulla tekstillä on tarinan kertomisessa. Visuaalisessa ilmaisussa tarinan kertomisen mahdollistaa useamman aistin käyttäminen, kun taas kirjallinen teksti nojaa ilmaisussaan lähinnä näköaistiin ja mielikuvitukseen.
Tutkielmani narratologinen käsitteistö pohjaa Gérard Genetten, Shlomith Rimmon-Kenanin ja Seymour Chatmanin ajatuksille. Henkilöhahmojen rakentumisesta ja merkityksestä tekstissä kirjoittavat esimerkiksi Rimmon-Kenan, Chatman ja Jason Mittell. Mittell (2015, 118‒119) jäsentää henkilöhahmojen konstruoivan todellisia ihmisiä eivätkä ne pelkästään ole kuvia ja ääniä ruudulla. Hänen mukaansa henkilöhahmot ovat itsestään selvästi liitettävissä näyttelijän persoonaan, jolloin niiden analysointi on perusteltua henkilöhahmojen adaptoituessa romaanin sivuille. Kerrontaa ja tarinaa käsiteltäessä Chatmanin pohdinnat tarinatilan käsitteestä ja Genetten kerronnan perusrytmistä rakentavat pohjan, johon televisiosarjan visuaalinen maailma romaanisoituu.
Televisiosarjojen ja elokuvien pohjana on käsikirjoitus. Ne perustuvat kirjoitettuun tekstiin, mutta tässä työssä aineistona ei ole käytetty käsikirjoitusta, koska tutkielma tarkastelee
todellisen katsojan mahdollisuuksia havaita eroja ja yhtäläisyyksiä televisiosarjan ja romaanin välillä.
Television kerronnan keinot perustuvat visuaalisiin ja auditiivisiin menetelmiin. Kuvaa on mahdollista täydentää puheella, äänitehosteilla, musiikilla ja kirjoitetuilla sanomilla. Nämä seikat muodostavat visuaalisen rakenteen, jolla on oma purkukoodinsa, joka vastaanottajan täytyy selvittää. (Aumont, & al. 1996, 92‒94.) Adaptaatiossa kuvasta kirjoitetuksi tekstiksi tapahtuu rakenteellisia muutoksia, mutta ensin täytyy jäsennellä molempien esitysmuotojen rakenne, jotta on mahdollista ymmärtää muutoksen laajuutta ja vaikutuksia. Tutkimus on pääasiassa adaptaatiotutkimusta, mutta televisiosarjat ja romaanit ovat tarkoitettu tulkittaviksi. Katsoja ja lukija ovat keskeisessä asemassa niin televisiosarjan kuin romaaninkin tulkinnassa, joten vastaanoton teoriaa on syytä lähestyä adaptaation näkökulmasta.
Etenen tutkielmassani niin, että esittelen ensin adaptaation tutkimusta ja romaanisaatiota.
Kartoitan televisiota ja romaania tarinan välittäjinä ja määrittelen, millaisia käsitteitä tekemässäni tutkimuksessa tarvitaan. Tutkittavat kohteet ovat televisiosarjoja, joten olen avannut sarjojen eri muotoja ja kerron, mihin sarjamuotoon kyseiset televisiosarjat kuuluvat.
Narratologisista käsitteistä tarina ja juoni ovat keskeisimmässä osassa. Henkilöhahmon rakentumisessa käytettävät termit sivuavat niin visuaalista kuin kirjallistakin ilmaisua, mutta ne ymmärretään niissä hieman eri tavoin. Adaptaation muutokset ovat tärkeimpiä analyysin kohteita tässä tutkimuksessa, kuten myös keston käsite. Niitä tarkastelen viimeisenä ennen aineiston esittelyä.
Analysoin ensin Metsolat-jakson tapahtumia ja henkilöitä. Esittelen muutamia kohtauksia ja tapahtumia tarkemmin ja analysoin adaptaatiossa tapahtuvia muutoksia sekä kestoa niiden pohjalta. Henkilöhahmoista analysoin muutamaa mielestäni tarinan kannalta keskeisimpiä henkilöitä. Selvitän niiden kehittymistä televisiosarjassa ja romaanissa. Kun taivas repeää - jakson tapahtumien ja henkilöiden kohdalla menettelen samalla tavalla. Päätännössä kokoan tutkimukseni tuloksia yhteen ja reflektoin omaa työtäni. Tässä tutkimuksessa lähden liikkeelle siitä olettamuksesta, että tutkimani televisiosarjat ovat alkuperäisiä teoksia ja romaaniversiot adaptoituja teoksia. Katsojalle ja lukijalle järjestys voi olla sattumanvarainen ja määräytyy ensin näkemän pohjalta.
Usein katsoja tai lukija toivoo näkevänsä adaptoidussa versiossa täysin tai lähes samanlaiset tapahtumat ja hahmot, jotka hän on tulkinnut ensin koetusta teoksesta (Hutcheon 2013, 114).
Käsikirjoitus on lähtöteos, josta romaanisointi on tehty, mutta katsojalla ei useinkaan ole mahdollisuutta tutustua siihen, joten elokuva on katsojan näkökulmasta toinen mahdollinen ensikokemus tarinasta. Teosten vertailun tarkoitus on määrittää niiden tekstuaaliset muutokset, mutta adaptaatio voi olla myös jäljittelyä ja samanlaisuuden korostamista (Sagulin 2010, 1). Tutkielmassani en arvota teoksia, vaan tutkin, mitä muutoksia visuaaliseksi tarkoitetun tarinan muuttaminen kirjalliseksi siinä aiheuttaa.
Tutkimuskysymykseni ovat: Mitä muutoksia tarinassa tapahtuu, kun televisiosarja muuntuu romaaniksi? Mitä muutoksia henkilöhahmossa tapahtuu, kun se adaptoituu televisiosarjasta romaaniin? Molempien teosten pohjana on sama käsikirjoitus, josta on muokattu eri esitysvälineisiin sopivat teokset. Tässä tutkimuksessa perehdytään erityisesti televisiosarjan ja romaanisoinnin eroihin ja yhtäläisyyksiin eri adaptaation muotoina.
2. TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
Tässä luvussa on esitelty tutkimuksessa käytettyjen teorioita ja keskeisimpiä käsitteitä.
Alaluvussa 2.1. kuvaillaan adaptaation muotoja ja luonnetta. Alaluvussa 2.2. kerrotaan, millaisia televisiosarja ja romaani ovat tarinan välittäjinä. Alaluvussa 2.3. määritellään tarinan, juonen ja henkilöhahmon käsitteitä, koska ne ovat työni kannalta tärkeimpiä apuvälineitä tarinan muutoksen havainnollistamisessa. Alaluvussa 2.4. pohdin henkilöhahmon käsitettä visuaalisessa ja kirjallisessa esittämisessä. Adaptaatioprosessi muuttaa muokattua teosta, ja näitä muutoksia esittelen alaluvussa 2.5. Alaluvussa 2.6.
kuvailen aineistoani pääpiirteittäin.
2.1. Adaptaatiotutkimus
Adaptaatio ei ole tämän päivän ilmiö, vaan sitä on harjoitettu kauan. Jo Shakespeare muunsi käsikirjoituksiaan näyttämölle eli adaptoi tekstin toiseen esitysvälineeseen, jolloin se saavutti toisenlaisen vastaanottajakunnan. Adaptaatiolla on kuitenkin toisarvoisen taiteenmuodon arvo, vaikka se on selvästi yleisön suosiossa. Osa tästä suosiosta selittyy uutuudenviehätyksellä, joka on läsnä, kun tarina esitetään eri välineessä. Tuttuuden ja tunnistettavuuden viehätys on osa koukuttavaa kokemusta. (Hutcheon 2013, 2‒4.) Esitysvälineen muutos tuo teokseen uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia, jotka kiinnostavat katsojia ja lukijoita. Omien näkemysten toteutuminen samasta tarinasta on kiinnostava houkutin vastaanottajalle ja voi avartaa tarinan näkökulmia.
Adaptaatio voidaan käsittää hyvin monella tavalla. Se voi olla uudelleenkirjoittamista esimerkiksi klassikkotekstien kohdalla. Kääntämisessä on kyse tekstin muokkaamisesta lähtökielestä kohdekieliseksi, jolloin tekstin vastaanottajakunta ja kulttuuri vaihtuvat.
Kääntäminen on hyvin pitkälle tekstin analogista muuntamista, jolloin adaptoitu teksti kääntyy lähes muuttumattomana ja se on myös prosessin pyrkimys. Kääntäminen voidaan käsittää olevan adaptaatiota, mutta siihen on liittynyt pejoratiivisia konnotaatioita.
Adaptaationimityksen on voinut saada teksti, joka on tulkittu huonoksi käännökseksi.
Adaptaatio on voinut tarkoittaa, ilman negatiivista kaikua, kulttuurien välisten erojen mukauttamista kohdeyleisön ymmärrystä vastaavaksi. Eli kotouttamisen ja
vieraannuttamisen tekniikoiden avulla tarinaa on pystytty muokkaamaan vastaanottajille tutuksi ja ymmärrettäväksi. (Sagulin 2010, 12‒13.) Adaptaation ja kääntämisen yhteys tai eroavaisuus on moniulotteinen kysymys. Molempiin liittyy ristiriitaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Ne toimivat kuitenkin samassa tarinan, kertomuksen ja kertomisen kentässä.
Riitta Oittinen (1995, 23) puhuu käännöksen ja muunnelman eroista ja yhtäläisyyksistä.
Kääntäminen ajatellaan olevan alkutekstille uskollinen, vaikka se siirtyy kielestä toiseen.
Muunnelma nähdään muutettuna tekstinä, josta lopputulemana on tuloksena toinen teksti.
Käännöksellä ja muunnelmalla on selkeä arvoero. Muunnelmaa pidetään käännöstä arvottomampana, koska se ei ole uskollinen lähdetekstille. Muunnelman muoto on moninainen. Siitä voidaan käyttää esimerkiksi nimityksiä versio, sovitus, tiivistelmä tai lyhennelmä. (mt.) Näillä termeillä on hienoisia merkityseroja eikä niitä voi pitää synonyymeinä toisilleen. Samat termit voivat kuvailla adaptaationkin eri muotoja ja nostaa kysymyksiä sen luonteesta ja tulkinnasta.
Muunnelma terminä lähentyy vahvasti adaptaation käsitettä. Muunnelmat voivat esittää tarinan lyhennettyinä tai kohdeyleisö voi muuttua. Termi muunnelma liitetään vahvasti esitysvälineen vaihdokseen, esimerkiksi televisiosarja muuntuu romaaniksi, jolloin lähestytään vahvasti adaptaatiota. (Oittinen 1995, 24.) Jos kääntäminen nähdään eritoten muunteluna, uuden tiedon järjestäminen kohdekielelle ymmärrettäväksi vaikuttaa tulkintaprosessiin. Silloin voi olla tarpeen käyttää selittäviä lisäyksiä, joilla tarkoitetaan esimerkiksi ajan tai kulttuurin vaikutuksen selventämistä tietylle kohdeyleisölle helpommin ymmärrettävään muotoon. Korjaavat toimenpiteet käännöksessä huomioivat kohdeyleisön kirjallisen kompetenssin eli ottavat huomioon, millaiset ovat kohdeyleisön mahdollisuudet ottaa vastaan tarinan välittämiä tulkintoja ja miten he omassa kulttuurissaan asioita käsittelevät ja ymmärtävät. (Diaz-Diocaretz 1985, 38.)
Adaptoituun tekstiin vaikuttaa aina se teksti, josta se on adaptoitu ja jonka ajatellaan olevan alkuperäinen. Adaptaatio ei kuitenkaan ole pelkkä kopio alkuperäisestä tekstistä, vaan sen voi katsoa muodostavan itsenäisen teoksen. Adaptoitu teos voi yhtä hyvin kunnioittaa alkuperäistä teosta yhtenevyydellään, mutta myös häivyttää alkuperäistä tekstiä tai tehdä siitä kyseenalaisia alleviivauksia. (Hutcheon 2013, 4.) Jokaisella adaptaation muodolla ja välineellä esimerkiksi, romaanilla tai elokuvalla, on yksilölliset tavat muodostaa tarina. Siksi välineen vaihtuminen aiheuttaa välttämättä muutoksia adaptaatiossa. (Bluestone, 1957, 2.) Tarina kokee väistämättä muutoksia jo esitysvälineen vaihtumisen myötä, mutta myös
tulkinnan näkökulman vaikutuksesta. Eri versiot painottavat tarinan eri osia, aiheita ja teemoja, hieman poikkeavasti ja omalla tavallaan, jolloin identtinen lopputulos on mahdottomuus eikä tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Adaptaation viehätys rakentuu toistosta, jonka kuitenkin on hyvä sisältää joitain yllättäviä muutoksia, sillä tutun tunnistaminen ja muistaminen sekä muutokset ovat adaptaation tärkeimmät houkuttimet (Hutcheon 2013, 4, 6‒7).
Adaptaation voi tulkita olevan tietynlaista intersemioottista kääntämistä eli tekstin merkitys tulkitaan erilaisen merkkijärjestelmän kautta kuin, mitä sen alkuperäinen versio on ollut.
Adaptaatioon prosessina liittyy aluksi omaksumisprosessi. Sen tekijän täytyy ensin omaksua tarina ja ottaa se haltuun jollakin tietyllä tavalla. Eli päättää näkökulma, jonka mukaan tarina adaptoituu. Ensin on siis tehtävä tulkinta, ennen kuin voi ryhtyä muokkaamaan tarinaa adaptaation prosessissa. Myös valittu esitysväline vaikuttaa tekijän intentioihin muokata tarinasta tietynlainen. (Hutcheon 2013, 16, 18‒19.)
Adaptaation ehkä yleisin muoto on kääntää teos kielestä ja kulttuurista toiseen. Ongelmaksi muodostuu esimerkiksi eleiden, ilmeiden ja äänenpainojen esittäminen. Tekstissä ei välttämättä ole mainintaa, miten asiat toteutetaan, joten ohjaajan ja näyttelijän täytyy muokata tekstiä ja tehdä siitä esitettävä versio eli dramatisoida teksti. Romaani sisältää usein paljon enemmän tietoa kuin, mitä on mahdollista käyttää elokuvassa, joten on tehtävä valinta mitä säilytetään ja mitä jätetään pois. Esitys täytyy dramatisoida. Dramatisointiprosessissa painotukset ja korostukset muokkautuvat väistämättä tarinaa. (Hutcheon 2013, 39‒40.) Dramatisointi on jokaisen adaptaationtekijän etuoikeus, joka määräytyy alkuperäisen tekstin tulkinnasta. Siihen sisältyy päätös alkuperäisen tekstin tarkasta tai suurpiirteisestä kunnioittamisesta. Tarkka kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että adaptaatio noudattaa täsmällisesti alkuperäisen tekstin tapahtumia ja henkilöihin liittyviä ominaisuuksia.
Suurpiirteisessä päätöksessä on mahdollista noudattaa alkuperäistä tekstiä vain joiltain osin, että adaptaation idea säilyy.
Romaanisaatio tarkoittaa elokuvan tai televisiosarjan käsikirjoituksen muokkaamista romaaniksi. Sen historia voidaan katsoa ulottuvan Lumièren ja Edisonin elokuvista alkavaksi, jos hyväksytään elokuvien luettelokuvaukset romanisoinneiksi. Lähempänä nykyistä romaanisointia on kuitenkin ranskalainen sarjaelokuva, joista tehtiin myös kirjalliset versiot. Romaanit palvelivat etenkin sellaisia katsojia, joilla ei ollut syystä tai
toisesta mahdollisuutta käydä elokuvissa katsomassa kaikkia osia. He pysyivät tarinassa mukana romaanien avulla. Ensimmäiset romaanisoinnit nostivat esille tärkeitä kysymyksiä kirjallisuuden, elokuvan, käsikirjoituksen ja tekijyyden yhdistymisen näkökulmasta.
(Baetens 2007, 228.)
Hollywoodissa lähes jokaisesta elokuvasta, joka ei perustu romaaniin, tuotetaan romaaniversio. Niitä kirjoittavat niin kutsutut haamukirjoittajat, jotka ovat erikoistuneet elokuvan muuntamiseen romaaniksi. Kirjoittaja ei välttämättä ole nähnyt elokuvaa, vaan romaanisointi muunnetaan käsikirjoituksen mukaan mahdollisimman tarkasti sitä noudattaen. Tarkoituksena on luoda elokuvan maailmaa ja tapahtumia tarkasti noudattava versio kirjallisessa muodossa. Hollywood-elokuvien romaanisointien kansissa on usein elokuvasta tutut henkilöhahmot, minkä tarkoituksena on houkutella elokuvan faneja ostamaan romaani. Romaanisointien tarkoitus on varsin kaupallinen. (Baetens 2007, 227.) Romaanisointi ja elokuva julkaistaan usein samaan aikaan, ainakin Hollywoodissa, mikä korostaa niiden kaupallisuutta (Baetens 2005, 45). Romaanin adaptoitumisessa elokuvaksi törmätään esitysvälineen vaihtumisen myötä ongelmaan, jossa ei päästä eroon siitä, että sanoja ei voida muuttaa kuviksi. Elokuvan tai televisiosarjan adaptoimisessa romaaniksi tätä ongelmaa ei todellisuudessa ole juuri siksi, että käsikirjoitus on valmiiksi kirjallisessa muodossa. Semioottiset piirteet pysyvät samana. (Baetens 2007, 234.) Koska romaanisointi kiinnittyy tarkasti käsikirjoitukseen, se on osaltaan aiheuttamassa eroja adaptaatioihin.
Elokuvan kuvausten aikana käsikirjoituksen mukainen toteutus saattaa muuttua ja näyttelijät ja ohjaaja tulkita sitä omalla tavallaan, jolloin toteutus kulkee omaan suuntaansa.
Romaanisaation paikka on yhä edelleen kirjallisuuden kentässä ongelmallinen ja kysymyksiä herättävä. Sen arvostus on matala niin kirjallisuuden kriitikoiden kuin niitä tuottavien tahojenkin piirissä. Romaanisointien lukijakunnan koostumus on niin ikään epäselvä. Ei ole tehty tutkimusta siitä, millainen lukijaryhmä lukee elokuvista tai televisiosarjoista adaptoituja teoksia. (Baetens 2007, 228.) Suomessa romaanisoidut teokset eroavat Hollywoodin romaanisaatiokulttuurista siinä mielessä, että kirjoittajan nimi tai nimet mainitaan teoksissa. Osalla romaaneista on samat kirjoittajat kuin alkuperäisellä teoksellakin. Yhteinen piirre Hollywoodin romaanisointeihin on kannen kuva, joka esittää elokuvassa tai televisiosarjassa esiintyviä hahmoja.
2.2. Televisiosarja ja romaani tarinan välittäjinä
Televisiosarjat jaetaan jakso- ja jatkosarjoihin. Jaksosarja tarkoittaa sarjamuotoista tarinaa, jossa jokaisella jaksolla on oma juonensa eikä se jatku seuraavassa jaksossa. Henkilöhahmot pysyvät jaksosarjassa samoina, mutta tapahtumat saavat alkunsa ja ratkaisunsa yhden jakson aikana. Henkilöhahmojen kehitys on minimaalista tai olematonta ja henkilöt pysyvät samanlaisina koko sarjan ajan. Jatkosarjassa on yksi tarina, joka jakautuu eri osiin. Jaksot paljastavat vähitellen mielenkiintoisia asioita juonesta. Jatkosarja voi kestää useita vuosia, kuten on saippuaoopperoiden kohdalla. Niillä on usein huono maine nopeiden juonenkäänteiden vuoksi. Minisarjat kuuluvat jatkosarjoihin ja niiden maine on saippuaoopperoita huomattavasti parempi. Niissä on usein kolmesta kuuteen jaksoa.
Jatkosarja voi sisältää useita jaksoja, joiden esittämiseen kuluu enemmän kuin kuusi jaksoa mutta vähemmän kuin useita vuosia. (Nikkinen & Vacklin 2012, 13.) Tällaisia ovat esimerkiksi Heroes, Game of Thrones ja Suomessa Syke ja Sorjonen. Suomalaisia minisarjoja ovat esimerkiksi Maalaiskomediasarjaan kuuluvat televisiosarjat: Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja Timantteja.
Pitkään jatkuvissa sarjoissa käytetään jatkojuonia, jotka sisältävät tulevien ja menneiden tapahtumien kuvausta. Päähenkilö joutuu kohtaamaan ongelmia, jotka kumpuavat menneistä tapahtumista. Tällä tavalla sarjan ratkaisua lykätään ja samalla jännitystä nostetaan.
Jatkojuoni voi edetä jokaisessa jaksossa tai vain joissain niistä. Jaksojuoni alkaa, kehittyy ja saavuttaa huippunsa yhden jakson sisällä. Sarjaa, jossa jaksolla on sekä jaksokohtainen juoni että jatkojuoni kutsutaan kausisarjaksi. Nimitys juontaa juurensa Flexi-narratiivisesta sarjasta, jossa on jaksokohtainen ja jatkuva juoni, ja lisäksi se koostuu lyhyistä kerronnallisista kohtauksista, joissa yhdistyvät toiminnallisuus ja nopeat leikkaukset. Flexi- narratiivi nimitys on peräisin mediatutkija Robin Nelsonilta ja se tarkoittaa, että jokaisessa televisiosarjan jaksossa on sekä päättyvä että päättymätön tarina. Kausisarja-nimitys viittaa nimenomaan nopean kerronnan puuttumiseen, mutta se voi sisältää flexi-narratiivin tapaan täytejaksoja, joissa juonen eteneminen hidastuu, pysähtyy tai ne keskittyvät kuvailemaan henkilöiden taustoja. (Nikkinen & Vacklin 2012, 15‒16.) Metsolat on tulkittavissa jatkosarjaksi ja Kun taivas repeää minisarjaksi.
Televisiosarja esittää tarinan kuvien, puheen, äänitehosteiden, musiikin ja kirjoitettujen viestien avulla (Aumont, & al. 1996, 93). Henry Bacon (2000, 230) käyttää elokuvallisen
kertojan käsitettä kuvaillessaan edellä esitettyjen ja henkilön toiminnan kautta välittyvien tapahtumien kerrontaa. Vaikka tässä tutkielmassa käsitellään televisiosarjan kerrontaa, monet elokuvan käyttämät keinot toimivat myös sen kohdalla. Televisiosarjan kertomus vaatii esittämisvälineen ja katsojan. Kertomus tai kertova teksti muodostaa monimutkaisen järjestyksen, jossa on siirtymiä, hyppäyksiä, muistutuksia ja vastaavuuksia. Nämä elementit yhdessä muodostavat merkityksiä kertovasta tekstistä, joita katsojan täytyy tulkita. (Aumont
& al. 1996, 93‒94.)
Bacon (2000, 230‒231) esittää, että elokuvallinen kertoja osallistuu tapahtumien välittämiseen tarinamaailman ulkopuolelta käsin ja sen jälkeen, kun tarina on jo muodostunut kokonaisuudeksi. Tarinan sisäpuolella tapahtumien kertomisesta vastaa diegeettinen tarkkailija, joka on läsnä jokaisessa tilanteessa. Diegeettinen tarkkailija on vapaa yleensä ihmiseen liitettävistä ominaisuuksista kuten ikä ja sukupuoli. Elokuvallinen kertoja kertoo tarinaa sen ulkopuolelta ja diegeettinen tarkkailija sisäpuolelta.
Sanallisessa kerronnassa kuvia ei anneta valmiina niin kuin visuaalisessa kerronnassa.
Jokainen lukija muodostaa mielikuvia tarinatilasta (story-space) lukemansa tekstin perusteella ja tulkitsee sitä omista lähtökohdistaan käsin. (Chatman 1978, 101.) Tarinatila on tila, jossa tarina esitetään. Se on sanallisessa kerronnassa abstrakti ja se rakentuu lukijan mielessä. (mts. 97.)
Kuvallisessa kerronnassa tarinatila on se, mitä kuvaruudulla näytetään. Visuaalinen ja sanallinen kerronta voivat molemmat ilmentää elokuvamaista liikettä. Liikkeen mahdollistaa tarinatilassa tapahtuva kerronnan jatkuvan liikkeen tuntu, johon lukijan huomio kiinnitetään.
Katsoja tai lukija on kiinnitetty seuraamaan tarinaa tietystä näkökulmasta, jonka kerronta järjestää. Tapahtumia välitetään esimerkiksi hahmon tai kertojan kautta. Hahmon silmin välittyvä tarina asettaa kokijan hahmon sisäpuolelle. Tarinaa voi seurata myös sen viereltä tai täysin ulkopuolelta. Camera-eye kerronnassa kuvataan tapahtumia neutraalisti. Sen tyyli on toteava ja tapahtumia seuraava. Havainnot ilmaistaan henkilön kautta, mutta ääni, joka ne kertoo, on kertoja tarinan ulkopuolella. (mts. 102 ja 154.)
Ajan esittäminen visuaalisessa ja sanallisessa teoksessa tekee suurinta eroa niiden kerronnan mahdollisuuksiin. Romaanissa kertojalla on mahdollisuus, kertojatyypistä riippuen, liikkua
ajassa suhteellisen vapaasti. Kertojalla on pääsy myös henkilöiden ajatuksiin ja se voi valita näkökulman, jonka kautta kertoa tarinaa. (Hutcheon 2013, 13.) Romaani kestää juonen hidastuksia visuaalista teosta paremmin, mutta anakronioiden, takauman ja ennakoinnin teho on visuaalisessa esittämisessä sanallista tehokkaampaa (Hutcheon 2013, 63). Takaumien ja ennakointien tehon tulkinta niin romaanissa kuin visuaalisessakin teoksessa on kiinnittynyt katsojan ja lukijan tulkintaan ja intensiteettiin sekä kokemukseen ja kulttuuriseen kompetenssiin. Anakronioiden esittämisen selkeys on yksi merkittävä asia, joka vaikuttaa niiden tehoon ja vastaanottoon. Jos esimerkiksi takaumaan siirtyminen on visuaalisessa teoksessa sekava, eli sen merkitys tarinan kannalta jää tarkoituksettomaksi, on se silloin tehoton ja aiheuttaa katsojassa hämmennystä. Yhtä lailla romaanissa olevat anakroniat ovat selkeinä tarkoituksenmukaisia ja toimivia. Tähän tietenkin vaikuttaa molemmissa tapauksissa tyylilaji ja niihin liittyvät ominaispiirteet. Suoranaisesti ja yleisesti ei voida mielestäni sanoa, että visuaalisissa teoksissa anakronioiden vaikutus kohdalla selkeästi tehokkaampaa.
2.3. Keskeiset käsitteet
Televisiosarja on omalla tavallaan myös teksti, joten tiettyjen narratologisten käsitteiden määrittely tutkimuksen etenemisen kannalta on perusteltua. Tekstin käsite on, monen muun käsitteen ohella ristiriitainen. Roland Barthes (1993, 160‒163) esittää, että tekstillä ei ole aineellista olomuotoa, vaan se on kielestä havaittava diskurssi. Teksti saa merkityksiä vasta, kun lukija muodostaa siitä käsityksensä. Seymour Chatmanin (1990, 7) mukaan teksti on viestintää, joka hallitsee sen vastaanottoa. Se on merkinnyt itselleen alun ja lopun ja jota seuraamalla tulkitsija muodostaa siitä merkityksiä. Tarina taas on tekstistä abstrahoitu tapahtuma, jossa siinä esiintyvien henkilöiden ja tapahtumien ajatellaan elävän ja tapahtuvan (Rimmon-Kenan 1983, 13).
David Bordwell (1985, 49‒50) tulkitsee venäläisten formalistien tavoin, että fabula eli tarina tarkoittaa kronologista syyn ja seurauksen välittämää tapahtumaketjua, joka tapahtuu tietyn keston ja tilan puitteissa. Sen kokijat, siis lukijat tai katsojat, luovat sen annettujen oletusten ja päätelmien avulla. Sujet-käsitteellä tarkoitetaan usein juonta. Se on fabulan todellinen järjestys ja tapa, jolla se esitetään. Chatman (1978, 19) nojaa strukturalistiseen teoriaan, jonka mukaan tarina (histoire) tarkoittaa tapahtumien ketjua ja sisöltöä ja ilmaisu (discourse) on väline, jolla sisältö välitetään. Mallit fabula/sujet ja histoire/discourse eivät Bordwellin
(mts, 51) mukaan kuitenkaan ole yhtenevät. Fabula/sujet liittyy kerronnallisuuteen ja toimii eri tarinankerronnanvälineiden välillä yhteisenä nimittäjänä. Are Nikkinen ja Anders Vacklin (2012, 13) näkevät juonen kuljettavan tapahtumia televisiosarjassa syy- seuraussuhteessa. Juonen ei kuitenkaan tarvitse noudattaa kronologista järjestystä, vaan tapahtumien jännityksen luoma kokemus katsojalle on ensisijainen tavoite. Tässä tutkielmassa käytetään tarinan ja juonen käsitteitä niin kuin ne edellä mainittuna on ymmärretty fabula/sujet -mallin mukaisesti.
Tarinaan vaikuttaa juonen järjestämät tapahtumat. Tapahtumien järjestys voi olla epätahtista ja siihen vaikuttavat takaumat (analepsis) ja ennakoinnit (prolepsis). Takauma siirtyy kertomaan tapahtumia sellaisessa kohdassa, jossa ne ovat jo tapahtuneet. Ennakointi näyttää tulevia tapahtumia. Takauma pistäytyy tarinan historiassa ja ennakointi tulevaisuudessa.
Ennakointi ja takauma ovat anakronioita eli poikkeamia varsinaisen kerronnan kronologisesta järjestyksestä. Varsinainen kerrontaa on se ajallisen kerronnan taso, josta anakroniat poikkeavat. Ennakoinnit ovat takaumia huomattavasti harvinaisempia. Erityisesti niitä käytetään minäkertojan kautta kerrotuissa tarinoissa, koska se sopii luontaisesti minäkertojan tapaan kertoa tarinaa ja viitata niin menneeseen kuin tulevaankin. (Genette 1980, 48‒49, 67.) Juoni voi johtaa tarinan tapahtumia mihin järjestykseen tahansa ja kuinka usein tahansa (Bordwell 1985, 51).
Kerronta on viestintätilanne, jossa kertomus siirretään vastaanottajalta toiselle kielellisesti, mikä eroaa näyttämisestä tai esittämisestä. Tekstin sisällä kertoja on kerronnasta vastaava tekijä, joka siirtää viestin vastaanottajalle, kuvitteelliselle yleisölle. (Rimmon-Kenan 1983, 8, 10.) Kerronnasta on kyse, kun puhutaan kaikenlaisesta kertomisesta niin reaalimaailman kuin fiktiivistenkin kertomusten välittämisestä lähettäjältä vastaanottajalle. Kerronta vaatii aina ajallisen etäisyyden kerrottavien tapahtumien ja kerrontatilanteen välillä. Näin voidaan valita tapahtumille tietynlainen näkökulma, jonka avulla on tarkoitus vaikuttaa vastaanottajaan halutulla tavalla. (Bacon 2000, 18.) Kerronta voidaan nähdä prosessina, johon kuuluu tarina-aineiston järjestyminen, havaitseminen ja tulkinta ja joka vastaanottajan täytyy muodostaa annetun materiaalin perusteella (Bordwell 1985, xi).
Tässä tutkielmassa tutkitaan fiktiivisen kertomuksen välittymistä katsojille ja lukijoille, vaikka kertomuksien tapahtumat pohjautuvat oikeaan elämään. Metsolat-sarjan ilmestymisaikoina sarjassa kerrotut tapahtumat eivät olleet vielä kaukana historiassa, joten
näkökulman valinnalla oli mahdollista vaikutta katsojan tunteisiin vahvasti. Kun taivas repeää -sarjan tapahtumat kertovat jatkosodasta fiktiivisesti, vaikka katsojat voivat löytää todellisuuden kuvaustakin kertomuksesta.
2.4. Henkilöhahmo televisiosarjassa ja romaanissa
Henkilöhahmo on tekstistä abstrahoitava ei-verbaalinen rakenne, joka on rakennettu lukijan ihmiskokemuksen mukaan. Henkilöhahmot ovat osa tekstin rakenteita, joista niitä ei voida irrottaa, mutta tarina pystyy irrottamaan henkilöhahmon. Lukija rakentaa henkilöhahmon tekstin antamien vihjeiden mukaan. (Rimmon-Kenan 1983, 45.) Romantiikan monimuotoiset henkilöhahmot ovat menettäneet merkitystään ja vähitellen kuihtuneet modernismin myötä (Hochman 1985, 13‒14). Useat modernismin romaanitaiteilijat ovat vaimentaneet henkilöhahmon merkityksen ja kyseenalaistaneet henkilön käsitteen.
Henkilöhahmo on tekstin näkökulmasta katsottuna rakenneosa, jota ei voi irrottaa siitä, mutta tarinan näkökulmasta se on abstraktio, joka saa lukijan kokemuksen mukaan inhimillisiä piirteitä. (Rimmon-Kenan 1983, 40‒41, 45.) Se on kuitenkin keinotekoinen rakenne, joka koostuu kolmesta tasosta: synteettisestä, mimeettisestä ja temaattisesta.
Synteettinen tarkoittaa keinotekoista ja rakenteellista osaa, joka tekstistä on havaittavissa.
Mimeettinen tarkoittaa sitä, että lukija mieltää henkilöhahmon ihmisen kaltaiseksi.
Temaattinen taso tarkoittaa, että hahmosta on löydettävissä tiettyjä temaattisia piirteitä.
(Phelan 1989, 2‒3.) Tasojen suhde voi vaihdella eri kertomuksissa. Mimeettinen taso voi jäädä taka-alalle, jos synteettistä tasoa korostetaan. Näin on usein metafiktiivisissä kertomuksissa. Asetelma voi olla myös toisin päin etenkin realistisessa fiktiossa, joissa mimeettinen taso ilmenee synteettistä voimakkaampana. (Phelan 1996, 29.)
Televisiosarjassa henkilöhahmot ymmärretään erityisesti todellisten ihmisten rakennelmiksi. Ne eivät ole vain kuvia ja ääniä ruudulla. Television henkilöhahmot syntyvät näyttelijöiden, tuottajien, ohjaajien ja käsikirjoittajien yhteistyönä. (Mittell 2015, 118‒119.) Näyttelijän valinnalla voi olla suuri merkitys henkilöhahmoon ja usein ohjaajalla on jokin erityinen syy valita tietty näyttelijä rooliin. Katsoja muodostaa kuvan henkilöhahmon luonteesta ulkoisen olemuksen perusteella ja käyttäytymisen kautta. Toiminta on audiovisuaalisessakin teoksessa yksi henkilöä määrittävistä tekijöistä, mutta henkilöstä voidaan saada tietoa myös toisten hahmojen suhtautumisen myötä sekä kiinnittämällä
huomiota pukeutumiseen ja maneereihin. Voice over on yksi audiovisuaalisen kerronnan mahdollisuuksia määritellä tai kertoa henkilöhahmoista katsojalle. Voice over eli kertojaääni, joka lähes aina tulee kuvan ulkopuolelta, mutta voi myös sisältyä tarinaan, on ikään kuin kaunokirjallisuuden kertoja, joka pystyy tietyissä rajoissa tietämään asioita ja kertomaan niistä yleisölle. (Bacon 2000, 171.)
Henkilöhahmon toiminta ja puhe voidaan ilmaista tekstistä ja kuvasta eri tavoilla.
Fokalisaatio on kertojan verbalisoima näkemys, jonka se välittää, mutta se ei ole välttämättä kertojan oma. Käsite jaetaan ulkoiseen ja sisäiseen fokalisaatioon. Ulkoinen fokalisaatio esittää tarinan sen ulkopuolelta olematta varsinainen kertoja ja osallistumatta tapahtumiin.
Sisäinen fokalisaatio osallistuu tarinan tarkasteluun sisältä päin. Fokalisointiin vaikuttavat muun muassa tila ja aika ja ne määrittävät onko kyseessä sisäinen vai ulkoinen fokalisoija.
Sisäinen fokalisoija ei pysty tarkastelemaan tapahtumia ylhäältä käsin, vaan esittää vain sen, minkä itse pystyy havaitsemaan näkemällä, kuulemalla ja tuntemalla. Aika paljastaa fokalisoijan tyypin. Ulkoinen fokalisoija ei ole riippuvainen ajasta, vaan pystyy kulkemaan siinä vapaasti. Sisäinen fokalisoija on kahlittu aikaan ja pystyy tarkastelemaan vain kerrontahetkellä tapahtuvia asioita. (Rimmon-Kenan 1983, 92‒101.)
Audiovisuaalinen kerronta erittelee fokalisaation käsitettä, kuten sanallinenkin kerronta, sisäiseen ja ulkoiseen fokalisaatioon. Ulkoisen fokalisaation kerronta kuvailee henkilöiden tekemiä havaintoja ikään kuin näiden viereltä paljastamatta näkökulmaa, jonka henkilö omaksuu. Sisäinen fokalisaatio jaetaan kahteen osaan: pinnalliseen ja syvälliseen.
Pinnallinen sisäinen fokalisaatio vastaa henkilön kokemaa kuulo- ja näköaistimusta ja syvällinen sisäinen fokalisaatio kertoo henkilön tunne- ja kokemusmaailman muutoksista.
(Bacon 2000, 232.)
Teksti voi ilmentää henkilöhahmoa useilla eri tavoilla. Henkilö voi hahmottua tekstistä suoran määrittelyn tai epäsuoran esittämisen kautta. Suora määrittely tarkoittaa henkilöhahmon luonteenpiirteiden suoraa mainitsemista. Epäsuora esittäminen luonnehtii henkilöhahmoa esimerkiksi toiminnan, puheen, ulkoisen olemuksen tai ympäristön avulla.
Toiminnat voidaan jakaa kahteen osaan. Henkilöhahmon tekemä ainutkertainen toiminta poikkeaa sen yleisistä toimintatavoista ja se vaikuttaa hahmon muuttuvaan luonnehdintaan.
Ainutkertaiset toiminnan teot liittyvät usein kertomuksen käännekohtaan. Henkilöhahmon
muuttumattomuudesta ja pysyvyydestä kertovat tavanomaiset toiminnot. Ne rakentavat henkilöhahmolle pysyviä luonteenpiirteitä ja auttavat lukijaa ymmärtämän millainen hahmo on. Ainutkertaiset toiminnat rikkovat hahmon kuvaa, tuovat siihen uusia ulottuvuuksia ja auttavat hahmoa kehittymään. (Rimmon-Kenan 1983, 45, 77‒82.)
Puhe kertoo hahmon asenteista ja suhtautumisesta itseensä ja toisiin. Puheen avulla lukija pystyy sijoittamaan hahmon johonkin tiettyyn yhteiskuntaluokkaan, ikään tai ammattiin.
Puheen tyyli kertoo hahmosta itsestään, vaikka sen kohteena olisi toinen henkilö. (Rimmon- Kenan 1983, 83‒84.)
Henkilöhahmot voivat jossain määrin kehittyä ja oppia televisiosarjassa. Oppiminen on hidasta ja tapahtuu pitkän ajan kuluessa. Elokuvassa henkilöhahmo voi kehittyä äärikokemuksien kautta hyvin nopeasti, koska sen täytyy tehdä niin kahden tunnin kestoisessa spektaakkelissa. Televisiosarjassa henkilöhahmo voi kokea äärikokemuksia ja kehittyä niiden avulla, mutta prosessi kestää kauan, koska aikaa on. Liian nopeat muutokset vaikuttaisivat teennäisiltä. Katsoja totutetaan kehitysprosessiin, jolloin hahmo kehittyy vähitellen ja pitää katsojan mielenkiintoa yllä. Sarjan keskeinen henkilö voi kokea muutoksia, jotka sisältävät henkisen kasvun koetinkiviä. Hahmo voi joutua tekemään tärkeitä valintoja äärimmäisen stressin ja paineen alla, jotka muokkaavat hänen elämäänsä.
(Nikkinen & Vacklin 2012, 36‒37.)
Keskeisen henkilöhahmon matkaan kuuluu kolme pääkohtaa: lähtö, initiaatio ja paluu.
Lähtövaiheessa henkilöhahmo esitellään ja hänen paikkansa tarinamaailmassa näytetään jollain tavalla ulkopuolisena. Hahmolla esitetään olevan jonkinlainen ongelma tai sisäinen ristiriita, mikä erottaa hänet ympäröivästä yhteisöstä. Initiaatiovaihe sisältää vaikeuksien tiivistymän, jossa hahmo kuolee symbolisesti ja selvittyään koettelemuksista syntyy uudestaan paluuvaiheessa. Hahmon symbolinen kuolema tarkoittaa kaiken toivon menettämistä ja tarinan syvintä hetkeä. Uudesti syntyminen tuo jotain uutta, joka uudistaa hahmoa tai koko yhteisöä ja ympäristöä, jossa hän elää. (Nikkinen & Vacklin 2012, 37.)
Henkilöhahmon kokonaiseen matkaan kuuluu yhteensä 12 tarinakohtaa: tavallinen maailma, jossa hahmo ja ongelmat esitetään, kutsu seikkailuun, jossa tavallista maailmaa horjutetaan, kieltäytyminen eli hahmon pelkojen näyttäminen, oppaan kohtaaminen auttaa henkilöä ongelman selvittämisessä, kynnyksen ylittäminen tarkoittaa henkilön uusia haasteita, testit, ystävät tai viholliset -kohdassa henkilöhahmo joutuu koettelemuksiin, lähestyminen syvintä
luolaa valmistaa hahmoa äärimmäisen tulikokeen suorittamiseen, jossa henkilön ajatusmaailmaa horjutetaan ja asetetaan valintojen äärelle, palkinto-vaiheessa koettelemuksista on selvitty, tie takaisin-vaiheessa hahmo ymmärtää alun ongelmista jotain tärkeää ja pyrkii selvittämään sen, ylösnousemus on tarinan huippukohta, jossa hahmo joutuu uuden käänteen ja ongelman äärelle ja paluu-vaiheessa hahmo on kokenut kehitystä ja hän on muuttunut kokemusten myötä (Nikkinen & Vacklin 2012, 37‒40.)
Tällaista henkilöhahmon kehittymisen kaavaa analysoin ja tulkitsen muutaman valitun hahmon kohdalla.
2.5. Poistot lisäykset, yhdistelmät ja kesto
Adaptaatiossa muutoksia tuottavat poistot, lisäykset ja yhdistelmät. Poisto tarkoittaa adaptoidusta versiosta kokonaan poistettua tapahtumaa. Tarinoista voi erottaa ydintapahtumat ja satelliittitapahtumat. Ydintapahtumien merkitys tarinalle on suuri, koska ne ovat tarinan solmu- tai käännekohtia ja vievät tarinaa tiettyyn suuntaan. Ilman niitä tarina menettää tärkeitä tapahtumia ja tekee siitä sekavan. Satelliittitapahtumien poistaminen ei aiheuta samanlaista seurattavuuden ongelmaa kuin ydintapahtumat, koska ne ovat lähinnä ytimen täydentäjiä, mutta ilman niitäkin tarina tulee toimeen. Ilman ydintä tarina ei toimi.
Satelliitit ovat pieniä juonen valinnaisia osia, jotka eivät ole mukana ratkaisevissa juonenkäänteissä. (Chatman 1978/1983, 53‒54.)
Lisäykset eli inventiot ovat tapahtumia, jotka on lisätty adaptaatioon ja joita ei ole alkuperäisessä versiossa (Cardwell 2002, 67). Yhdistelmät ovat tapahtumien liittämistä toisiinsa alkuperäistekstistä poikkeavalla tavalla. Yhdistelmät voivat olla välttämättömiä tarinan loogisuuden kannalta, jos tavoitellaan alkuperäisteosta kunnioittavaa lopputulosta.
Tempo muodostaa pohjan, jonka mukaan kaunokirjallisuuden keston vaihtelua voi tarkastella. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstin pituus ja tarinan keston suhde säilyy vakiona aina yhden ja saman tekstin sisällä. Eli tarinan kuvaama aika, päivä, viikko, kuukausi, vuosi suhteutetaan tekstin pituuteen sivuilla ja riveillä mitattuna. (Genette 1980, 87‒88.) Pysyvä tempo muodostaa tekstistä nopeutuksen ja hidastuksen. Romaanitekstissä tämä tarkoittaa sitä, että käytetään lyhyttä ja tiivistä tekstikatkelmaa, muutamaa sivua tai riviä, kertomaan
pitkän aikavälin, kuukausien tai vuosien, tapahtumia ja sitä kutsutaan selonteoksi. Katkelma täytyy suhteuttaa sovittuun tekstin vakioon, jotta sen tempo määrittyy. Hidastus rakentuu käsittelemällä lyhyen vaiheen tapahtumia suurella määrällä tekstiä, jälleen sovitun normin sisällä ja sen nimitys on kuvaileva tauko. Ellipsi on poisto, joka saattaa sisältää useita vuosia ja näyttäytyy tekstissä peräkkäisinä kappaleina, mutta lukija huomaa ajan muutoksen niiden sisällöstä. Kohtaus on tarinan ja tekstin keston identtinen ilmentymä, ja dialogi on sen aidoin muoto. (Genette 1980, 95‒112.)
Audiovisuaalisen teoksen aikakysymys on mahdollista jakaa kahteen osaan: nopeuteen, jolla tarinainformaatio tarjotaan katsojalle ja miten fabula-aika jäsennetään sjuzhetiin verrattuna.
Katsojan on tärkeä ymmärtää kokonaisuus audiovisuaalista informaatiota seuratessaan.
Liian tiheä leikkaus tekee tulkitsemisesta haastavaa ja kokonaisuudesta kaoottista. Kuvien jäsentyminen toimintaa tukevalla tavalla mahdollistaa tarinan ajan seuraamisen ja avaa lukuisia tapoja hahmottaa aikaa. Otoksen kohdalla aika käsitetään usein luonnollisen kokemuksen mukaan objektiivisena etenemisenä. Kohtausten sisällä kestoa voidaan muokata leikkauksen avulla muun muassa vuorottelemalla kahden kuvan välillä, jotka kuvaavat eri kohteita. (Bacon 2000, 121‒123.)
Analysoin näitä elementtejä televisiosarjasta ja romaanista ja hahmottelen tarinan rakentumisen niiden avulla.
2.6. Aineiston esittely
Olen valinnut tutkimusaineistokseni kaksi suomalaista televisiosarjaa ja niistä tuotetut romaaniadaptaatiot. Metsolat kertoo yhden perheen elämästä laman ja yrittäjyyden näkökulmasta. Metsoloiden perheeseen kuuluu viisi aikuista lasta ja heidän perheensä.
Metsolat-televisiosarja on ylen tuottama vuosina 1993‒1995 esitetty draamasarja.
Televisiosarjaa on esitetty kolmen tuotantokauden verran ja se kattaa 41 jaksoa. Jaksot on koottu kahdeksaan dvd-julkaisuun. Televisiosarjasta on kirjoitettu viisi romaania: Metsolat
‒ Tie kotiin, Metsolat ‒ Tie huipulle, Metsolat ‒ Yhteinen tie, Metsolat ‒ Kohtalon tie ja Metsolat ‒ Uusi tie. Metsolat-sarjan tarina-aika alkaa vuodesta 1987 ja päättyy televisiosarjassa vuoteen 1996. Ensimmäinen tuotantokausi päättyy vuoteen 1990. Romaani Metsolat ‒ Tie kotiin kattaa ajanjakson 1987‒1988. Metsolat ‒ Tie huipulle sijoittuu vuosiin 1980‒1990, Metsolat ‒ Yhteinen tie käsittää ajan 1991‒1992, Metsolat ‒ Kohtalon tie kertoo
vuosista 1992‒1993 ja Metsolat ‒ Uusi tie kertoo tapahtumista vuodesta 1993 vuoteen 1997.
Näitä tapahtumia ei ole esitetty televisiosarjassa, mutta televisiossa esitetty joulujakso, tarina-ajaltaan 1996 vuoteen sijoittuva, on kuvattu romaanissa.
Kun taivas repeää on MTV3-kanavalla esitetty neliosainen draamasarja vuodelta 1997. Se kertoo Aino Mäkelä -nimisestä helsinkiläisestä nuoresta naisesta, joka lähtee Raudun kenttäsairaalaan lääkintälotan tehtäviin. Sarjan pääosia esittävät Eeva Palonen ja Matti Ristinen. Sarjan tarina-aika alkaa vuodesta 1943 ja päättyy kesään 1944. Tapahtumat sijoittuvat Suomen jatkosotaan ja niissä on kuvattu eturintaman läheisyyteen sijoitetun kenttäsairaalan elämää. Tarinan keskiössä on Ainon ja sissiluutnantti Lauri Salmen rakkaustarina. Sarjalle on tehty jatko-osa Taivas sinivalkoinen, jonka tapahtumat jatkuvat välirauhan solmimisesta vuodesta 1944 ja päättyvät olympiavuoteen 1952. Molemmista televisiosarjoista on kirjoitettu romaanit, jotka kantavat samoja nimiä kuin televisiosarjat.
Kun taivas repeää-romaani on julkaistu vuonna 1998.
Tarinassa muokkautuu adaptoinnin aikana. Tapahtumien tarkastelu etenee siten, että analysoin kustakin televisiosarjasta ensimmäisen jakson ja vertaan sen tapahtumia romaaniversioon. Televisiosarjan jakson tapahtumista puhuttaessa käytetään termiä kohtaus.
Kohtauksella tässä tutkielmassa tarkoitetaan tiettyä tapahtumakokonaisuutta, joka sisältää yhden tapahtuman selkeän kokonaisuuden. Kohtaus ei siis tarkoita välttämättä joka tapauksessa perinteisesti elokuvassa tai televisiosarjassa ymmärrettävää kohtauksen määritelmää. Kohtaus on draaman yksikkö, joka vaihtuu, kun aika, paikka tai henkilöt vaihtuvat (Nikkinen & Vacklin 2012, 365). Romaanin tapahtumista puhuttaessa käytetään termiä tapahtuma1. Tapahtumat vastaavat pääosin jakson kohtausta. Tällä tavalla jäsennetyt tapahtumat erottavat romaaniin mahdollisesti lisätyt tai siitä poistetut elementit.
1 Tapahtumataulukot ovat luettavissa liitteestä 1a (Metsolat) ja 1b (Kun taivas repeää)
3. METSOLAT
Seuraavassa esittelen muutamia keskeisiä kohtauksia ja tapahtumia ensimmäisestä jaksosta ja luvusta, jotka olen valinnut tutkimuskysymysten pohjalta relevanteimmiksi käsittelykohteiksi. Valituissa kohtauksissa2 keskitytään erityisesti Antin ja Erkin tapahtumiin.
3.1. Metsolat ‒ Tie kotiin
Vasemman palstalla vihreä teksti kertoo televisiosarjan tapahtumista, ja oikealla palstalla sinisellä kuvatut tapahtumat ovat romaanissa kerrottuja vastaavia tapahtumia.
Televisiosarja alkaa kuvalla, jossa Antti ajaa traktorilla pellolla. Kuvaan ilmestyvät tapahtumapaikan ja -ajan tiedot.
”Leppävaaran tila Hoikan kunnassa kesäkuussa 1987”. Televisiosarjassa tunnelma ja pihapiiri ilmenevät oikeastaan jo alkukuvasta, jonka aikana sarjan nimi ja tuotantotiedot ilmoitetaan. Alkutekstien jälkeen alkavat varsinaiset tapahtumat.
Keltainen rekka ajaa tietä pitkin ja Antti katsoo sen menoa. Annikki ripustaa pyykkejä kuivumaan narulle pihamaalla.
Rekka on pysähtynyt ja Antti ajaa sen luo.
Rekka on TVH:n ja miehet asettelevat mittauslaitteita pellon laitaan, kun Antti saapuu traktorilla paikalle. Antti tervehtii.
2Metsolat-jakson Tie kotiin ja vastaavat romaanin tapahtumat on kerrottu tiivistetysti kohtauksittain liitteissä 2a ja 2b.
Romaanissa sijaintitiedot kerrotaan paljon tarkemmin kuin jaksossa. Ympäryskuntia ja matkaa lähimpään suurempaan kaupunkiin kuvataan niin, että lukija voi vaikka sijoittaa kuvitteellisen paikkakunnan kartalle. Talon koko ja ulkonäkö kuvataan tarkasti ja sen suuruuteen otetaan kantaa: ”Punainen kaksikerroksinen maalaistalo ei ollut aivan pieni mutta kaukana kuitenkin suurtilasta.” Paikan kuvailua kerrotaan romaanissa sivun verran ja pihapiirin tunnelma välittyy kerronnasta.
Romaanissa, ennen kuin Antti ajaa traktorillaan miesten luo, vaihtuu
miehiä ja kysyy millä asialla nämä ovat.
Miehet kertovat valmistelevan tien rakennusta. Antti epäilee miesten erehtyneen paikasta, mutta miehet kertovat, että suunnitelmat ovat muuttuneet. Antti uhkailee miehiä rikkovansa heidän laitteensa ja poistuu traktorilla. Miehet pohtivat voisiko Antti tosiaan rikkoa heidän laitteensa ja samalla tulee ilmi, että Antti on kuuluisan hiihtäjä Erkin isä. (M Ⅰ, alku.)
Kolmannessa kohtauksessa Annikki ja Antti kävelevät sisälle tupaan. Annikki jää tuvan ovelle ja Antti jatkaa tiskipöydän luo ja juo vettä hanasta. Antti kysyy Annikilta missä heidän nuorin poikansa mahtaa heinäaikaan olla. Antti on harmissaan, kun poika ei ole kotona ja Annikki sanoo, että Erkki on urheiluseuran kokouksessa, johon Antti tokaisee, että urheiluun on panostettu heidän perheessänsä jo liikaakin. (M Ⅰ, 00:03:55)
Neljäs kohtaus näyttää, kun Erkki istuu kavereidensa kanssa kuppilan pöydässä ja pöytä on täynnä kaljatuoppeja.
Humalainen mies tulee ilveilemään Erkin olympiaurasta, mikä saa Erkin parhaan ystävän Einon raivostumaan. Eino tarttuu miestä kurkusta ja Erkki rauhoittelee tilannetta. Erkki kysyy kavereiltaan kellonaikaa. Hän nousee pöydästä ja
kaikkitietävä kertoja minäkertojaksi, jolla on Antin ääni.
L1Antti kertoo taustoistaan ja elämästään minäkertojan roolissa ennen Leppävaaraan asettumista. Antti aloittaa selostamaan asioita murteella, mistä lukija tunnistaa Antin hahmon sijoittuvan menetettyyn Karjalaan. (M, 7‒8.)
L2Minäkertoja-Annikki kertoo itsestään ja siitä, miten he Antin kanssa tapasivat sotasairaalassa vuonna 1944. Kolmen sivuna aikana Annikki taustoittaa itsensä lisäksi myös lastensa elämää ja esittelee tarinan kannalta merkittävät henkilöt kuten veljensä Risto-Matin, joka katosi sodassa ja äitinsä, joka asuu Leppävaaran mailla pienessä torpassa. Veljen ja äidin merkitys tapahtumien kulkuun selviää vähitellen romaanin edetessä. (M, 11‒14.) 2Antti ajaa äreissään traktorilla pihaan.
Hän selvittää Annikille, että tien rakentamisen suunnitelmiin on tullut muutoksia ja he kävelevät yhdessä sisälle.
(M, 15.)
3Antti kulkee edeltä tupaan ja Annikki seuraa perässä. Kertoja kuvailee tupaa ja siellä olevia tuoksuja. Antti laskee lasiin vettä ja jatkaa selostustaan tieasiasta. Hän ihmettelee, missä Erkki on heinäaikaan, jolloin Annikki joutuu puolustamaan poikaansa.
sanoo, että hänen täytyy lähteä. (M I, 00:04:31) Seuraavassa kohtauksessa Erkki on kuppilan vessassa, pesee kasvojaan ja siistii itseään. (M Ⅰ, 00:05:35) Kuudennessa kohtauksessa Antti siirtyy olohuoneeseen ja etsii kirjahyllyn alakaapista karttoja, jotka hän nostaa olohuoneen pöydälle selvittääkseen Annikille, mitä tien rakentaminen heidän maittensa läpi tarkoittaa karjanpidon kannalta. Annikillekin valkenee tilanteen vakavuus ja hän jää olohuoneen pöydän ääreen istumaan, kun Antti kerää kartat kainaloonsa ja kävelee ulos kuvasta. (M I, 00:05:57)
Kohtauksessa 7 Antti kävelee autolle ja nostaa käden vasemman rintansa päälle rintakivun merkiksi. Hän pudottaa kartat maahan. (M I, 00:07:38)
Kohtauksessa 8 hän lähtee kulkemaan takaisin talolle päin. Sisälle päästyään hän menee tupaan ja käy pitkäkseen sivustavedettävään. Annikki tulee olohuoneesta ja kysyy syytä Antin pikaiseen paluuseen ja saa vastaukseksi, että hänelle tuli huono olo. (M I, 00:08:07) Kohtauksessa yhdeksän televisiosarjan tapahtumat alkavat suoraan puheenjohtajan vuoropuhelusta, jossa tämä täsmentää Erkille nuorten valmentamisen tärkeyttä. Erkki
He kulkevat jälleen perätysten olohuoneeseen. (M, 15‒16.)
4He saapuvat olohuoneeseen ja kertoja kuvailee jälleen saliksi kutsuttavan tilan sisustusta. Kirjahyllyn sisällön kuvaamiseen kuvineen ja kirjoineen antaa Antille aikaa etsiä karttoja. Aikansa etsittyään Antti löytää kartat ja selvittää Annikille, miten tien rakentaminen heidän maittensa ylitse käytetään kuvailevaa taukoa, joka hidastaa tapahtumien kestoa ja antaa Antille aikaa vaikuttaa karjan pitoon. Hän rullaa kartan ja lähtee huoneesta. (M, 16‒17.)
5Antti kulkee autolle. Lyhyin kuvailevin virkkein kerrotaan, miten kipu rinnassa kasvaa ja pakottaa Antin palaamaan takaisin taloon. Kartta tippuu maahan.
6Hän palaa tupaan ja käy lepäämään tuvan sivustavedettävälle. (M, 17.)
7Kertoja kuvaile kapakkaa, jossa Erkki istuu ryyppäämssä kavereidensa kanssa.
Hän kuvailee Erkin miettivän kellonaikaa ja suunnittelevan lähtemistä. Eino yrittää estellä Erkkiä lähtemästä. Humalainen mies tulee pilkkaamaan Erkin olympiapronssimitalia. Erkki istuu tyynesti paikallaan pilkan kohteena, kun hänen kaverinsa puolustavat häntä.
puolustelee itseään ja ilmoittaa, ettei aio irtisanoutua tehtävästään. Kohtauksessa eroamisen syyn liittyminen alkoholin käyttöön ilmenee kuppilakohtauksen jatkumona ja Erkin ulkomuodon ja eleiden vihjeistä. (M I, 00:08:26)
19Erkki saapuu takaisin kapakan pihaan ja nousee kavereidensa kanssa taksin kyytiin, joka vie heidät Kajaaniin päivätansseihin. (M I, 00:15:46)
Kohtauksessa 23 Annikki istuu ja odottaa terveyskeskuksen odotusaulassa, kun Anttia hoitanut hoitaja tulee kysymään Annikilta vieläkö tämä muistaa hänet.
Annikki kertoo muistavansa ja sanoo tietävänsä Helenaksi esittäytyneen hoitajan nykyisiäkin elämänvaiheita.
Kuulumiset vaihdettuaan Helena kysyy Antin kadonneen potilaskortin tietoja.
Naiset käyvät läpi milloin Antti on syntynyt ja missä. Annikki kertoo Sakkolasta, jossa Antin lapsuuden koti on ollut ja josta hän on joutunut lähtemään sotaa pakoon. Hän kertoo myös, että he ovat tavanneet Kajaanin sotasairaalassa, jonne Antti joutui sodan loppuvaiheessa haavoituttuaan. Annikki sanoo olleensa siellä sairaala-apulaisena. Naisten keskustellessa Antti työnnetään pyörätuolissa paikalle. Annikki säikähtää, mutta Helena kertoo tuolin olevan rutiinitoimi sydänpotilaiden hoitamisessa.
Lopulta Erkki ilmoittaa lähtevänsä kokoukseen ja nousee pöydästä. (M, 18‒
19.)
8Erkki katsoo itseään kapakan vessan peilistä ja yrittää siistiä itseään. Puhtaasta kuvailusta koostuva kappale kuvataan kertojan kertomana. (M, 19)
9Seuraavassa kappaleessa Erkki on urheiluseuran puheenjohtajan puhuttelussa ja tapahtumat fokalisoidaan hänen näkökulmastaan. Erkki ymmärtää, että hänen juomisensa on pääsyy irtisanomiseen. Erkki tekee puheenjohtajalle selväksi, ettei aio irtisanoutua omaehtoisesti. (M, 20.) 10Erkin fokalisointi jatkuu seuraavassa kappaleessa, jossa hän kävelee kapakkaan päin ja pohtii tulevaisuuttaan. Vakavat ajatukset haihtuvat, kun hän saapuu kapakan luo ja huomaa kavereidensa tekevän lähtöä ja nousevan taksiin. (M, 21.)
L5 Annikki on lopettanut puhelun Eevan kanssa ja vie puhelimen paikoilleen. Hän huomaa Antin nukkuvan ja ajattelee, että Erkki aiheuttaa isälleen huolia juomisellaan.
Antti pyytää Annikkia soittamaan Jaakolle Sotkamoon ja selvittämään tieasiaa hänen puolestaan, kun Jaakko on lainoppinut eikä hän pääsen sairaalasta käsin asioita hoitamaan. Annikki miettii, voiko Jaakkoa vaivata sellaisella asialla, mutta Antti on sitä mieltä, että jotain hyötyä heidän tyttärensä miehestä on oltava. (M I, 00:19:14)
Kohtaus 34. Erkki tanssittaa naista päivätansseissa ja on selvästi humalassa.
(M I, 00:33:43)
Kohtauksessa 45 poliisit auttavat humalaisen Erkin pois autosta. Erkki kiittelee poliiseja ja toivottaa heille turvallista matkaa. Hän menee etuovesta sisään. (M I, 00:51:10)
Heikki ihmettelee sisällä juoko Erkki tosissaan kohtauksessa 46. Jaana sanoo hymyillen, että tilan myymistä pitää harkita. Erkki on tullut sisälle ja sanoo Jaanalle, että kukaan muu ei voi myydä Leppävaarasta mitään paitsi mummo.
Erkki menee halailemaan äitiään, joka pyytää Erkkiä menemään nukkumaan.
Erkki sanoo vielä lähtiessään, että tilan arvo nousee tien rakentamisen myötä.
Tupaan jäävien ilmeet ovat vakavat. (M I, 00:51:43)
13Antti herää ja Annikki kertoo Eevan ehdottaneen tutkimuksiin menemistä.
Aluksi Antti pistää vastaan, mutta suostuu lopulta lähtemään, jos matka tehdään omalla autolla eikä ambulanssilla. (M, 23‒
24.)
14Annikki istuu odotushuoneessa huolissaan Antin tilasta. Hoitaja tulee ja kysyy tunnistaako Annikki hänet. Annikki kertoo, että muistaa Helenan, kun nämä Erkin kanssa nuorempana riiustelivat.
Annikki tuntuu tietävän myös Helenan nykyiset vaiheet. Helena kertoo, että Antti on lääkärin tutkittavana eikä hän tiedä tämän tilasta tarpeeksi. Samalla Antti
työnnetään pyörätuolilla
odotushuoneeseen ja hän vaikuttaa hyväntuuliselta. Hän kertoo, että kohtaus ei ollut infarkti, mutta joutuu kuitenkin jäämään terveyskeskukseen tarkkailuun.
Hän pyytää Annikkia soittamaan Jaakolle ja selvittämään tieasiaa hänen puolestaan.
(M, 25.)
L6Antti lähtee Helenan työntämänä takaisin osastolle kertoillen vanhoja muistoja. Annikki jää huojentuneena paikoilleen. (M, 25‒26.)
L9Ennen lypsylle lähtöä, Annikki tarkistaa onko Erkki ollut yötä kotona.
Erkin sänky on koskematon ja hän lähtee yksin navetalle. (M, 31.)
27Erkki tanssittaa vierasta naista Kajaanin päivätansseissa. Tapahtuman fokalisointi tapahtuu Erkin kokemuksen kautta. (M, 38.)
30Erkki saapuu poliisisaattueessa kotiin (M, 42).
31Jaana varmistuu tilan myymisen kannattavuudesta huomatessaan Erkin.olevan humalassa. Sisaruksille selviää, että kerta ei ollut ensimmäinen.
Jaana toistaa myynti-ideansa, johon Erkki kommentoi, että kukaan ei myy tilaa.Hän vetoaa salamyhkäisesti äitiinsä, joka kääntää katseensa pois. (M, 42.)
3.2. Tapahtumien adaptaatio
Romaani rakentaa tarinaa hyvin samoista lähtökohdista kuin televisiosarjakin. Romaanin alkupuoli, hieman puolen välin yli, esittää tarinan tietynlaisissa kokonaisuuksissa. Tällaisia kokonaisuuksia muodostavat muun muassa Antin ja Annikin yhteiset tapahtumat, joita on yhteensä yhdeksän tapahtumaa peräkkäin. Romaanin alku käsittelee intensiivisesti Leppävaarassa tapahtuvia asioita. Ne myös valmistelevat ja esittelevät lukijalle tarinan kannalta keskeistä ongelmaa, tien vaikutusta Leppävaaran tilaan ja perheen tulevaisuuteen.
Järjestyksessään neljä seuraavaa tapahtumaa esittelevät Erkin ja hänen ongelmansa.
Kolmantena esittelyvuorossa on Eeva, jonka jälkeen palataan Antin ja Annikin tapahtumiin.
Myös Risto ja Jaana saavat omat kokonaisuutensa, joskin ne ovat hieman edellisempiä
