TUU-12-044
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue 3566000
3566000
3567000
3567000
3568000
3568000
3569000
3569000
3570000
3570000
7173000 7173000
7174000 7174000
7175000 7175000
MUSTASUONSÄRKÄT - AHVENLAMMINKANGAS
Tietokantatunnus: TUU-12-044
Pinta-ala: 42,6
Korkeus: 183
Alueen suhteellinen korkeus: 18
Geologia
Mustasuonsärkkien - Ahvenlamminkankaan pieni ja hajanainen, hyvin tai melko hyvin kehittynyt dyynialue sijaitsee suuren harjun eteläpuolisen, jääjärveen kerrostuneen lievehietikon päällä. Alueen merkittävin muodostuma on itäosan melko jyrkkäpiirteinen Mustasuonsärkkien paraabelidyyni, joka on noin 1,5 kilometriä pitkä ja 7 metriä korkea (vrt.
Johansson et al. 2000). Dyynin kaakkoinen suojasivurinne on jyrkkä, ja sen luoteispuolella on pieniä dyynikumpuja.
Alueen keski- ja länsiosan vaihtelevan suuntaiset paraabelidyynit Ahvenlamminkankaan ympäristössä ovat loivempia, noin 300-700 metrin pituisia ja 2-5 metriä korkeita. Alueen länsiosassa on lähes rengasmainen, katkennut
paraabelidyyni. Ympäristössä on lisäksi muutamia pieniä dyynikumpuja ja peittohiekkaa.
Sotkamon-Pielisen jääjärven ylin ranta on seudulla noin 195 metrin tasolla. Kun jääjärvi purkautui Kattilamäen uomaston avauduttua Kajaanin eteläpuolella, vedenpinta laski ensin noin 185 metriin lyhytaikaisen Ristijärven jääjärven tasoon ja lopulta 170 metriin Ancylusjärven tasoon (Kemiläinen 1982, Kemiläinen & Keränen 1986).
Kohdealueen länsi- ja keskiosan dyynit alkoivat kerrostua ilmeisesti jo purkausvaiheen lopussa ja Mustasuonsärkät vasta sen jälkeen, kun hietikon matala itäosa kohosi Emäjoen laaksoon ulottuneen Ancylusjärven vedenpinnan yläpuolelle. Tuulen suunta on ollut länsiluoteinen.
Biologia
Mustasuonsärkät ovat kokonaan kuivan kankaan varttunutta männikköä. Joitakin yksittäisiä koivuja on siellä täällä puina ja pensaina. Puustoa on harvennettu ja lahopuut puuttuvat lukuun ottamatta tuoreita tuulenkaatoja. Varvikkoa vallitsee puolukka ja kanerva. Variksenmarjaa on myös runsaasti. Sianpuolaa kasvaa vain parissa kohtaa ja mustikkaa eniten särkän pohjoisnokassa. Pohjakerros on seinäsammal- ja kangaskynsisammalvaltainen. Poronjäkälät on syöty sängelle ja sitä on enimmillään ¼ alueesta. Eteläpäässä on hiekkakuoppa, jossa kasvaa jokunen kanervisara, kissankäpälää (NT), lampaannataa, hietikkotierasammalta ja metsäkortetta. Ahvenlamminkankaalla on nuorta männikköä ja mäntytaimikkoa.
Maisema ja muut arvot
Mustasuonsärkät hahmottuvat selkeästi ympäristöstä. Korkealta dyyniselänteeltä avautuu näkymiä sitä reunustaville avosoille. Keski- ja länsiosissa dyynit ovat vaatimattomampia ja peitteisiä, mutta ne näkyvät melko hyvin tieltä. Pieni Ahvenlampi ja Oravijoki tuovat maisemiin vaihtelua.
Ahvenlamminkankaan alueella on pieniä tieleikkauksia. Mustasuonsärkkien pohjoiskärki on pohjavesialuetta, ja dyyniä pitkin kulkee UKK-retkeilyreitti. Mustansuonsärkkien paraabelidyyni on hyvä käyntikohde.
Sijainti: Harjun kylän itä- ja länsipuolella, 2-5 km Hyrynsalmelta lounaaseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 7 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Hyrynsalmi
3443 08
Johansson, P.,Sahala, L. & Virtanen, K. 2000. Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Summary: The most significant raised beaches, aeolian and morainic landforms in Finland. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 151. 76 s.
Kemiläinen, H. & Keränen, R. 1986. Paltamon maisema- ja maa-ainesselvitys. Oulun yliopisto, Oulujärven tutkimusasema. 183 s. + liite.
Kemiläinen, H. 1982. Oulujärven ympäristön deglasiaatiosta ja siihen liittyvästä hydrografiasta. Lisensiaattitutkielma.
Oulun yliopisto, maantieteen laitos. 67 s. + liitekartta.
