Minun Karstulani
Karstula on minulle tärkeä ja ra
kas paikka. En ole paljasjalkainen karstunen, mutta kuitenkin karstu- nen jo kolmannessa polvessa.
Isoisäni Joh an V iktor Sahlsten tuli Karstulan rautaruukkiin kirjanp itä
jäksi. Isoäitini Joh an n a Margareta Holmström synnytti 12 lasta, joista 10 eli vanhoiksi ihmisiksi. Äitini oli yksi tästä joukosta. Vaari ja mummu olivat Kokkolan ruotsinkielisiä, eikä mummu koskaan oppinut kunnon suomea. M ustaniem en ja Korpelan isännät olivat vaarin ystäviä ja keske
nään he joskus tekivät pieniä kuppe
ja ja joivat "auringon säteitä” ja "k is san kerm aa” — Isän kuoltua tulim me äiti, veljeni Antti ja m inä mum- mulaan. Vaari oli mielestäni vaikut
tava näky, kun hän punaisine partoi
neen kalotti päässä istui keinutuolis
sa polttaen pitkävartista piippua.
H än oli silloin jo kauan ollut eläk
keellä, eikä rautaruukkiakaan ollut olemassa. Vaari ja mummu olivat
asuneet välillä muualla: Pihtiputaal- laja Jyväskylässä, jossa vaari oli puu
tavarayhtiö Hallan konttorinhoitaja.
Tuntuu ihmeelliseltä, että tämä pikkuvirkam ies koulutti kaikki kym
menen lastaan. K aikki seitsemän tyt
töä kävivät Jyväskylän tyttökoulun ja kolme poikaa lyseon. Eri aloilla he sitten aikuisina suorittivat eläm än
työnsä. Äiti valmistui sairaanhoita
jaksi ja vanhin tätini H anna oli 4 0 vuotta Karstulan postitoim iston hoi
tajana. Hänen ansiostaan Karstula on pysynyt tärkeänä etappina vuo
sien ja vuosikymmenten kuluessa.
H annan talo — Rauhala Riuttanie- mellä keräsi lom alaisia suojiinsa. J a tätilaum an vanhetessa eläkeläiset päätyivät sinne. Nyt kaikki ovat pois
sa. Keskinäisten testam enttien kautta m inä perin paikan, mutta vuosien kuluessa vanha talo rappeutui ja uu
det tietyöt veivät osan puutarhasta.
Lopulta päädyin siihen, että möin kaiken.
Tunnen edelleenkin haikeutta. U u det kauniit talot ovat siellä nyt, eikä R iuttaniem i ole enää "puutteenperä”
— En ole Karstulassa käydessäni k ui
tenkaan koditon. M inulla on ystäviä.
M ustaniem i on edelleenkin ystävyys- paikka. Sinne menen kuin kotiin.
Lapsuuden aikana Poikola oli hyvin tärkeä, sillä Poikolan toisessa raken
nuksessa oli mummula. Se talo on ai
koja sitten purettu. Poikolan koivu
kujalla opin ajam aan pyörällä ja ran
nassa uim aan. Sieltä käsin kävin kan
sakoulua ja Poikolan Aino oli paras ystäväni.
O n minulla Karstulaan vielä m ui
takin yhteyksiä. Siellä hautausm aalla on sukuhauta, jossa lepäävät m um mu ja vaari ja koko seuraava suku
polvi. Amerikassa asuneiden tuhka
uurnatkin on sinne maan poveen kät
ketty. Ehkä m inäkin joskus pääsen sinne lepoon ja rauhaan.
Kylli K o sk i
