cAlpa 'tfcrkinan
lattialle. Ystävällinen tarjoilija siivosi sirpaleet.
O p e t t a j a k s i R a n t a - H ä n n i l ä ä n
Keväällä 1962 oli Opettajain lehdessä virka auki Saarijärven Ranta-Hännilän koululle. Kävimme katsomassa touko
kuun sunnuntaina koulua ja totesin sen olevan hyvällä paikalla. Toisen opet
tajan perhe vaikutti mukavalta ja niin postitin paperit seuraavalla viikolla ja yllätyksekseni Halttusen Alli soitti ja kertoi minun tulleen valituksi 29:stä ha
kijasta. Keskisuomalaisuus oli vaikut
tanut osittain valintaani, luin myöhem
min johtokunnan perusteluissa. Olin ainoa maakunnan kasvatti kahdeksan
Alpo Herkm an nuorena opettajana lukuvuonna 1962-63 R anta-H ännilän koulun 4-7-Iuokkalaisten kanssa. Oppilaat ovat synty
neet vuosina 1949-52.
"Minun Saarijämeni
Ensimmäinen kosketukseni Saarijärveen oli linja-automat
ka Vaasasta Jyväskylään tam
mikuun alussa 1953. Olin ollut viettämässä joululomaa tätini perheessä Vaasassa ja palasin linja-autolla. Kaikki edelliset matkat ja monet myöhemmät
kin olin kulkenut junalla. Oike
astaan en nähnyt Saarijärvestä mitään. Oli erittäin pimeä ilta.
Linja-auto pysähtyi kerran, il
meisesti siellä, missä Matka- huolto oli vielä 60-luvullakin.
Minkäänlaista muuta muistiku
vaa ei minulla ole.
euraavan kerran kuljin Saa
rijärven läpi vasta kesällä 1961. Minut oli valittu opetta
jaksi Kyyjärven Nurmijoelle ja menimme katsomaan uutta paikkaa.
Pieni tyttäremme oli jäänyt kummitä- tinsä luo Hankasalmelle. Kyyjärvellä ollessamme alkoi Saarijärvi tulla tu
tuksi. Jos syksyllä kävimme Toivasen valokuvaamon perhepotretissa. Liike sijaitsi pienessä mökissä muistaakse
ni lähellä Työväentaloa, mutta toisella puolen tietä. Mykkästen veljesten auto
korjaamo oli nykyisellä paloasemalla.
Sieltä hankimme ”Volksuun” bensiini
käyttöisen lisälämmittimen. Kun toim
me sukulaismiestä kotiinsa Lievestuo
reelle päin, kävimme Seurahuoneella kahvilla. Tyttö kunnostautui pudotta
malla täyden tuttipullonsa ravintolan
27
ensimmäisen joukossa. Olimme keski
arvojen suhteen kahden kymmenyksen sisällä, joten meistä olisi siinä mielessä voinut valita kenet tahansa.
Näin alkoi kymmenen vuoden hom
mat Ranta-Hännilässä. Kylän ihmisten kanssa tulin toimeen; ainahan jotakin pientä oli. Olin kuullut kerrottavan
"mahtijärveläisyydestä”. Alkuperäi
set saarijärviset ovat olevinaan muuta ihmisryhmää parempia. Käyttipä eräs jo edesmennyt naapuri sanaa ”löyh- käjärvi”, kun oli jostakin kiukustunut.
Erityisesti ystävystyin koulun johto
kunnan taloudenhoitajan Pauli Niemen ja hänen perheensä kanssa. Meillä oli samanlainen huumorintaju ja vietimme monta riemullista hetkeä yhdessä. Kä
vimme jopa yhteisillä matkoilla Ruijas
sa saakka kotimaasta puhumattakaan.
O p e t t a j i e n k a s t i j a k o
Saarijärveläisessä opettajajoukossa oli 60-luvulla vielä jyrkkä kastijako. Op
pikoulun opettajat olivat ylitse muiden, vastasivat juuri ja juuri tervehdykseen.
Seuraavana tulivat kirkonkylän kansa
koulun opettajat ja sitten rupusakkina muiden koulujen kansankynttilät. Mie
leni teki mukaan johonkin toimintaan ja kävin opettajayhdistyksen kokouk
sissa, mutta kertaakaan minua ei edes ehdotettu urheilutoimikuntaan. En minä oikeastaan muualle halunnut
kaan. Tilanne muuttui dramaattisesti Ranta-Hännilän koulun lakkauttami
sen jälkeen vuonna 1972. Tasavallassa oltiin siirtymässä peruskouluun. Kir
konkylän kansakoulussa oli kahdeksan naista ja kolme miestä. Näytti siltä, että miesopen virkaa ei ole avoinna. Minut siirrettäisiin muualle. Ilmeisesti johto
kuntien kesken asiaa mietittiin lähinnä kai Varvikon Veikon ja Järvisen Matin kesken ja kyllä siinä varmaan Nurmis- ton Auliksella oli sormensa pelissä.
Eläkkeelle siirtyvän Iida Kotikosken virka muutettiin miesopettajan viraksi valtuuston päätöksellä ja niin minut siirrettiin kirkolle. Mies ei muuttunut miksikään, mutta hommia alkoi tulla.
Ammattiyhdistystoiminta vei koko
naan moneksi vuodeksi erilaisiin teh
täviin Se on eri tarinan kohde.
S i i t ä
s a a r i j ä r v e l ä i s y y d e s t ä
Vielä mahtijärveläisyydestä. Ei se mi
nua kovin paljoa ole näinä vuosikym
meninä hetkauttanut. Pari kertaa olen siihen törmännyt ja lähinnä se on vaan naurattanut. Muistan erään toimitsija- palaverin Kisasuojassa ennen juhan
nuskisoja 70-luvulla. Silloinkin oli pu
laa toimitsijoista. Eräs ilmeisesti muu
alta muuttanut ehdotti, että pyydettäi
siin Pylkönmäen Yrittävän porukkaa avuksi. Saarijärven Ponnen porukkaa ehdottanut olisi varmaan heitetty ulos.
Eräs ökyisännän näköinen menetti täy
sin hermonsa ja melkein hyppi tasakä- pälää ja uhosi: "Kyllä saarijärveläiset pystyvät järjestämään juhannuskisat ilman ulkopuolista apua. Se on varma juttu. Ketään muita ei tarvita”.
Tänään tilanne on aivan toinen.
Pylkköset ovat jo monena juhannuk
sena hoitaneet kuulantyönnön ja aut
taneet muissakin lajeissa. Ponnen vas
tuulle siirrettiin mäkihyppy jo vuosia sitten.
Omat koirat purevat Saarijärvellä.
Sitä olen aina ihmetellyt. Pahimmat juorut, tarinat ja kertomukset kun
nan ja seurakunnan päättäjistä, olivat ne sitten tosia vai ei, niitä eivät esitä yleensä poliittiset vastustajat tai muu
ten eri mieltä olevat, vaan oman puo
lueen ja muka saman vakaumuksen omaavat. Heiltä olen paljon kuullut.
Valitettavasti olen ollut huono levittä
mään tarinoita eteenpäin.
Olen saanut paljon ystäviä Saari
järvellä, myös naapurikunnista tunnen monta mukavaa persoonaa. Bingo- mummoista kennelihmisiin, tikkaur- heilijoista kansalaisopiston kirjoitta
jiin, mukaan lukien erityisesti omat oppilaat. Uskaltaisinkohan sanoa, ettei minulla ole "vihollisia” Saarijärvellä, on vain ystäviä
28
