T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 1 67
Laestadius, Lars Levi (1949–64). Dår
hushjonet. Toim. Erik Bäcks- backa. Suomen kirkkohistorial- linen seura.
Marmier, Xavier (1842–45). Relation du voyage. Voyages de la com- mission scientifique du Nord, I-II. Paris: Arthud Bertrand.
Mériot, Christian (1975). Une reponse religieuse a une situation de depersonnalisation ethnique.
Cahiers de Centre d’Etudes et de Recherches Ethnologiques 3:
31–73.
Minde, Henry (1998). Constructing Laestadianism: A case for Sami survival? Acta Borealia 15(1), 5–25.
Outakoski, Nilla (1991). Lars Levi Laestadiuksen maahiskuva ver
rattuna Kaaresuvannon noma
dien maahiskäsityksiin. Oulun Historiaseura.
Pyysiäinen, Ilkka. (2004). Corrupt doctrine and doctrinal revival:
On the nature and limits of the modes theory. Teoksessa Theo
rizing religions past: Archaeol
ogy, history, and cognition, toim.
Whitehouse & Martin, 173–94.
AltaMira Press.
Kirjoittaja on uskontotieteen yliopis- tonlehtori Helsingin yliopistossa.
siaalista kerrostuneisuutta tutkitta- essa painopisteenä ovat yksilöiden väliset hierarkkiset aste-erot tu- loissa, koulutuksessa, ammattien arvostuksessa, kulutuksessa, jne.
Yhteiskuntaluokkien tutkimus on ollut osa yhteiskuntien keskeisen makrodynamiikan ja vastakohtai- suuksien tutkimusta. Luokkien li- säksi tarkastelussa ovat yleensä tällöin olleet suuret taloudelliset ja poliittiset muutokset sekä muutok- set valtion tehtävissä. Yhteiskun- tien kerrostuneisuutta tutkittaessa päähuomio on ollut ihmisten väli- sissä määrällisissä eroissa ja ihmis- ten sijoittumisessa erilaisiin hierar- kioihin.
Yhteiskuntaluokkien tutkimus oli Suomessa vilkasta erityisesti 1970- ja 1980-luvulla. Tämä tut- kimus sai perusvirityksensä yh- teiskunnan nopeasta muutokses- ta maatalousyhteiskunnasta teolli- suuden ja palvelujen hallitsemaksi yhteiskunnaksi. Muutokseen sisäl- tyi valtion ja kuntien roolin huo- mattava korostuminen hyvinvoin- tivaltiota rakennettaessa. Luok- kanäkökulma tarjosi välineitä meneillään olevan suuren yhteis- kunnallisen murroksen hahmot- tamiseen ja sen seurausten pohti- miseen. 1990-luvulta alkaen sosia- listisen järjestelmän romahtami- nen, ennennäkemätön lama ja laaja työttömyys, siirtyminen tietoyh- teiskuntaan ja Euroopan integraa- tion nopea eteneminen suuntasivat makrososiologista tutkimusta uu- siin aiheisiin samalla kun pintaan nousi toisenlaisia yhteiskunnallisia jakoja, kuten sukupuolta ja ikäryh- miä painottava tutkimus.
Sosiaalista kerrostuneisuutta koskevaa tutkimusta on sen sijaan tiiviisti jatkettu myös kahden vii- meksi kuluneen vuosikymmenen
aikana. Esimerkiksi tulonjakoa ja köyhyyttä, sosiaalista liikkuvuutta, koulutusta ja kulutusta eri muo- doissaan on tutkittu monin eri lä- hestymistavoin ja menetelmin.
Tällaisen historian valossa on virkistävää tarttua kirjaan, joka – sen toimittajan sanoin – asettaa ta- voitteekseen ”selittää, mitä ovat yh- teiskuntaluokat ja mikä on niiden rooli suomalaisessa yhteiskunnas- sa”. Vaikka tavoite on vaativa ja te- kee kirjasta helposti haavoittuvan, haaste on ollut kuitenkin sitä luok- kaa, että se on saanut varsin pätevän kirjoittajakunnan liikkeelle.
Tuloksena on monipuolinen ja monella tavoin hyödyllinen läpi- valaisu suomalaisesta yhteiskun- nasta.
Kirjan perustan muodostaa ammatteihin nojaava jaottelu, jos- sa on sekä luokkatutkimuksen että kerrostumatutkimuksen piirteitä.
Vaikka yksilöiden ammateista läh- temällä joudutaankin yhteiskun- nan kerrostuneisuuden tutkimuk- seen, valittu lähtökohta on sellai- nen, että eri luokkiin kuuluvien voi katsoa olevan laadullisesti eri- laisissa asemissa. Ammattien pe- rusteella erotetut yhteiskunnalli- set ryhmät eivät muodosta selkeää hierarkiaa, vaan ne muodostavat – kuten Jani Erola kirjan johdantolu- vussa määrittelee – ”yhdessä luok- karakenteen, reitin, jonka mukai- sesti hyvinvointi ja huono-osaisuus jakautuvat yhteiskuntaan”.
Ajatus on se, että vanhem pien resurssit ja tahto ja yksilöiden bio- loginen perimä määrittelevät yh- dessä yksilöiden koulutuksen, mo- tivaation ja kyvyt. Yhdessä nämä kaksi tekijäryhmää määrittelevät luokka-asemat. Yksilöiden erilaiset kokemukset yhteiskunnasta, hei- dän sosiaalinen käyttäytymisensä
Luokat Suomessa
Matti Alestalo Jani Erola (toim.): Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa.Gaudeamus 2010.
Sosiaalista eriarvoisuutta tutkit- taessa on sosiologiassa perintei- sesti tehty ero yhteiskuntaluokki- en tutkimuksen ja sosiaalisen ker- rostuneisuuden tutkimuksen välil- lä. Yhteiskuntaluokkia tutkittaessa lähdetään ajatuksesta, että yhteis- kuntaluokan muodostavat ihmi- set, jotka ovat yhteiskunnassa laa- dullisesti samanlaisessa asemassa ja joita yhdistää poliittinen ja ta- loudellinen organisoituminen. So-
68 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 1
taloudellinen eriarvoisuus ei näy enää niinkään työväenluokan huo- no-osaisuutena kuin tuon ylim- män luokan selvänä hyväosaisuu- tena kaikkiin muihin ryhmiin ver- rattuna. Tämän luokan tulotaso on viime aikoina kasvanut erittäin voimakkaasti. 2000-luvun kulues- sa ovat tämän luokan käsitykset tu- lonjaon tasaamisesta ja hyvinvoin- tivaltiosta yleensäkin muuttuneet kielteisemmiksi. Jani Erola tiivis- tää kehityksen toteamalla, etteivät yhteiskunnallisen tasa-arvoisuu- den ongelmat nykyisin liity niin- kään työväenluokan huono-osai- suuteen vaan ylemmän profes- sionaalis-manageriaalisen luokan etuoikeutettuun asemaan.
Tällaiset tulokset osoittavat, et- tä yhteiskuntaluokkien tarkaste- lulle saattaisi sittenkin olla hyväk- si, jos saman aikaan tarkasteltaisiin yhteiskunnan muita rakenteita ja keskeisiä muutoksia. Onko ylim- män kerroksen parantunut asema jossain suhteessa talouselämässä toteutettuihin muutoksiin, hyvin- vointivaltion alasajoon ja uuslibe- ralististen uskomusten voittokul- kuun? Politiikassa hallitseva ajatus on 1990- ja 2000-luvulla ollut us- ko markkinatalouden kykyyn vie- dä yhteiskuntaa eteenpäin ja monet yritysten palkkausjärjestelmiä, val- tion omaisuutta ja verotusta koske- vat ratkaisut ovat perustuneet tä- hän uskoon.
Erikseen on tietenkin huomat- tava, ettei ammatista lähtemällä ta- voiteta kuin puolet väestöstä. Syr- jään jäävät työttömät, eläkeläiset, opiskelijat ja muu epäaktiivi väestö.
Juho Saari osoittaa artikkelissaan koko Euroopan unionin luokkara- kenteesta, että työssäkäyviä on va- jaa puolet eurooppalaisista. Luok- kajaon tutkimuksen kannalta on sesta paneutumisesta aineistoihin
ja niiden analyyseihin kertoo erityi- nen aineisto- ja menetelmäliite. Jat- kotutkimusta ajatellen olisi erittäin hyvä, jos näitä aineistoja tarkastel- taisiin rinnakkain. Erityisesti kaik- kein ylimmän ryhmän osalta olisi hyvä tietää, missä määrin tilastoai- neisto ja erilaiset haastattelu- ja ky- selyaineistot kuvaavat samoja am- matteja ja ammattiryhmiä.
Ensimmäisenä edellä esitettyä luokittelua soveltaa Jani Erola luok- kien koon muuttumisen ja niihin identifioitumisen tarkasteluun. Li- säksi hän tutkii luokka-aseman vai- kutusta tuloihin ja lasten määrään.
Juho Härkönen käyttää luokitte- lua valaistakseen sosiaalista liikku- vuutta. Pirjo Naumanen ja Heikki Silvennoinen tarkastelevat koulu- tuseroja, Tomi Oinas, Timo Anttila ja Jouko Nätti ajankäyttöä, Heikki Ervasti asennoitumista hyvinvoin- tivaltioon ja Antti Kouvo luokki- en ja sosiaalisen pääoman välis- tä suhdetta. Luokkajako on mu- kana myös Juho Saaren esityksessä Euroopan unionista luokkayhteis- kuntana. Lisäksi kirjaan on sisälly- tetty Timo Toivosen ja Harri Meli- nin katsaukset luokkien ja kerros- tumisen tilastointiin ja tutkimuk- seen Suomessa. Kirja päättyy Jani Erolan yhteenvetoon. Se kokoaa tulokset hyvin yhteen ja osoittaa, että saman jaottelun käyttäminen eri artikkelissa tuottaa yleiskuvan luokista Suomessa.
Kirjan tulosten mukaan sillä, millaiseen yhteiskuntaluokkaan yksilöt ammattinsa perusteella kuuluvat, on varsin vahva vaikutus heidän elämäänsä ja kokemuksiin- sa. Kirjan mielenkiintoisimmat tu- lokset liittyvät ylimmän professio- naalis-manageriaalisen luokan ko- rostuvaan asemaan. Esimerkiksi ja heidän valintansa ovat suurelta
osalta seurausta yksilöiden luok- ka-asemasta.
Käytännössä kirjan eri lukujen ongelmanasettelut eivät ole miten- kään deterministisiä. Muut kes- keiset, yhteiskunnallisia ryhmiä määrittelevät jaot (sukupuoli, ikä, jne.) ovat lähes kaikissa analyyseis- sä mukana. Niiden selitysvoima ei vain ole luokka-aseman luokkaa.
Teoksessa kautta linjan käytet- ty ammattiluokittelu on englanti- laisten sosiologien John H. Gold- thorpen ja Keith Hopen ja ruotsa- laisen sosiologin Robert Eriksonin 1970-luvulla kehittelemä. Siinä erotetaan toisistaan kaikkiaan yh- deksän luokkaa. Ylimpänä ryh- mänä ovat ylimmät professionaa- liset ammatit ja suurten yritysten johtajat. Heidät erotetaan omaksi ryhmäkseen alemman tason pro- fessionaalisista ammateista, kuten opettajista ja liikeyritysten johtajis- ta. Kolmannen ei-ruumiillista työ- tä tekevän luokan muodostavat toi- mistotyöntekijät. Pienyrittäjät jae- taan maanviljelijöihin ja muihin pienyrittäjiin. Ruumiillisen työn tekijät jaetaan ammattitaitoisiin työntekijöihin, muuhun työväes- töön ja maataloustyöväkeen. Luo- kittelun painopiste on siten am- matin vaatimassa itsenäisyydes- sä ja työsuhteen laadussa, muiden työn valvonnassa ja erityisosaami- sessa. Luokittelua voidaan käyttää myös vähemmän hienojakoisena.
Tätä samaa perusluokittelua käytetään hyväksi läpi koko kirjan.
Ratkaisu tekee mahdolliseksi suo- malaisen yhteiskunnan eriarvoi- suuden kokonaisvaltaisen tarkaste- lun. Samaa luokitusta on sovellettu sekä väestönlaskenta-aineistoihin että erilaisiin haastattelu- ja kyse- lyaineistoihin. Tekijöiden huolelli-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 1 69 tärkeää huomata, että jos tarkas-
tellaan vain ammatissa toimivia, jää analyysin ulkopuolelle pitkäai- kaistyöttömistä, heikompiosaisis- ta vanhuksista ja muista huonom- piosaisista koostuva alin kerrostu- ma. Esimerkiksi työttömien koke- ma niukkuus ja syrjäytyminen sekä heidän köyhyysriskinsä on Suo- messa – kuten muuallakin Euroo- passa – selvästi suurempi kuin työ- väenluokan tai keskiluokan. Tämä Juho Saaren tulos on tärkeää pitää mielessä pohdittaessa mahdollisen
”uuden alaluokan” syntymistä.
Teos muodostaa toimivan ko- konaisuuden. Sen eri luvut on kir- joitettu siten, etteivät tehdyt ana- lyysit erilaisine teknisine ratkaisui- neen hallitse tekstiä, vaan itse tu- lokset välittyvät lukijoille selvinä.
Esitystavan ainoana miinuksena voi pitää joidenkin kuvioiden pie- nuutta ja jopa epäselvyyttä. Tässä sormi ei kuitenkaan osoita kirjoit- tajiin vaan kustantajaan.
Ehkä on hyvä myös kysyä, kan- nattaako tämänkaltaisissa esityk- sissä murjoa aikaisempi tutkimus
”poliittisena” kokonaan romukop- paan ja julistaa omat lähtökohdat
”objektiivisiksi” ja ”moderneik- si” – kuten Laura Kolbe tekee kir- jan esipuheessa ja Jani Toivola joh- dannossa. Esimerkiksi Goldthor- pen ja kumppaneiden luokittelu ja osa heidän sosiaalista liikkuvuutta koskevista tuloksistaan olivat meil- lä luokkatutkijoiden työvälineinä jo 1980-luvun alkupuolella. Aikai- semman tutkimuksen yksioikoi- nen kytkeminen ”marxilais-dema- gogiseen näkökulmaan” sisältää sa- man verran totuusarvoa kuin vaik- kapa lause: kepu pettää aina.
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston sosiologian professori (emeritus).
Eläkeläiset kestävyysvajetta torjumassa
Leena Eräsaari Ilka Haarni: Kolmas elämä.
Aktiiviset eläkeläiset kaupungissa.
Gaudeamus 2010.
Ilka Haarni on sosiologi, joka on erikoistunut vanhojen (ja tervey- den) tutkimiseen. Hän on tutkinut muun muassa naisten vaihdevuo- sia, ikääntyvien juomatapoja ja nyt käsillä olevassa teoksessa ikäihmis- ten yhdistyselämää lähiössä. Tut- kimusta varten aineisto on hankit- tu etnografian tapaan – osallistu- malla erilaisiin aktiviteetteihin ja haastattelemalla niiden yhteydes- sä osallistujia. Kirja kiinnittää huo- miota siihen, että kaupungeissa vai- kuttaa kasvava eläkeläisten heimo.
Vanhoilla ihmisillä on yhtäältä ai- kaa osallistua yhdistysten elämään ja toisaalta he pitävät sitä lähes kan- salaisvelvollisuutena. Vaikuttaakin siltä että Sailaksen ja muiden syn- kistelijöiden puheet siitä, että van- hat ovat merkittävä osa Suomen kestävyysvajetta, olisivat pudon- neet hedelmälliseen multaan ikään- tyvän väestön keskuudessa. Vanhat perustelevat aktiivisuuttaan sillä, että osallistuminen on tärkeää hy- vinvoinnille. ”Itsestä, terveydestä ja kunnosta huolehtimisesta onkin tullut hyve eläkeläisille” (118).
Tutkimus vahvistaa sen tie- don, ettei raihnainen vanhuus ala 60-kymppisenä vaan monille al- kaa silloin elämän paras vaihe, jota tämän tutkimuksen mukaan saat- taa kestää lähes kahdeksankymp- piseksi. Koska Suomessa yhdistyk- siä on yli satatuhatta ja pääkaupun- kiseudulla niistä neljäsosa, antaa se
myös toimiville eläkeläisille valin- nanvaraa. Suuri osa eläkeläisistä kanavoi osallistumisensa ikäänty- vien omien järjestöjen kautta, jot- kut järjestöt tosin ovat harmaantu- neet yhdessä jäsenistönsä kanssa.
Poliittisten järjestöjen, kaupungin- osayhdistysten ja kunnallispolitii- kan lisäksi erityisen suosittuja ak- tiviteetteja ovat urheilu ja liikunta.
Myös SPR, Martat ja Mannerhei- min Lastensuojeluliitto rekrytoi- vat aktiiveja eläkeläisten joukosta.
Todennäköisesti eläkeläiset harrastavat muuta väestöä enem- män hyväntekeväisyyttä, kuten lastensuojelun tai vanhustenhuol- lon ystävätoimintaa. Mutta suu- rin osa aktiivisesta hoiva- tai aut- tamishalusta kohdistuu lapsiin ja lapsenlapsiin. Tutkitut pyrkivät myös valvomaan sitä, että heidän osallistumisensa pysyi kohtuulli- sissa rajoissa – että järjestövelvoit- teita oli sopivasti ja että ne sopivat yhteen perheen tarpeiden kanssa.
Tutkimuksesta puuttuivat tietysti ne ikäihmiset, jotka eivät lainkaan osallistuneet kaupunginosan akti- viteetteihin, koska lähtökohtana oli juuri aktiivisuus. Ongelmaisten ih- misten lisäksi tutkimuksesta puut- tuvia ovat todennäköisesti vaativaa (omais)hoivaa tekevät. En kyseen- alaista tutkimuksen lähtökohtia, mutta tällaisena se jättää vastaa- matta tärkeään ajankohtaiseen on- gelmaan. Voisivatko lähiyhteisöt ottaa nykyistä suuremman vas- tuun julkisista palveluista, kun jul- kinen vähentää panostaan? Jos lu- kee tarkkaan rivien välejä, niin vastaus voisi olla vaikkapa se, et- tä nämä vetreät eläkeläiset ovat ha- lukkaita paikkaamaan sukulaisten puuttuvia palveluita, mutta tuskin pahasti mielenterveys ongelmaisen naapurin.
