166
Foucault’n diskurssista tervetullut suomennos
Michel Foucault:Tiedon arkeologia. Suomennos Tapani Kilpeläinen. Vastapaino 2005. 275 s.
K
annattaako klassikkoja suo- mentaa, kun alan harrastajat ovat jo tutustuneet teoksiin eng- lanniksi? Kannattaa, koska Michel Foucault’n (1926–1984) Tiedon arkeologian englannin- nos ei välttämättä ole yhtä taso- kas kuin nyt käsillä oleva suo- mennos. Suurilla ja itseriittoisil- la kielialueilla käännökset eivät useinkaan ole yhtä hyviä, kuin mihin meillä on Vastapainon, Gaudeamuksen, Tutkijaliiton ja muutamien muiden pienten ja keskisuurten kustantajien ansi- osta totuttu.Toinen peruste klassikkojen suomennokselle on kielipoliit- tinen. Yliopistoissa ja niin sa- notuissa soveltavien tieteiden yliopistoissa suomalaisten opet- tajien ja suomalaisten opiskeli- joiden välinen kommunikaatio käy enenevässä määrin maail- man yleisimmällä kielelläbro- ken Englishillä,tai sujuvammal- la mutta yhtä lailla kapealla v aihto-oppilasenglannilla.
Meille kerrotaan jatkuvasti, että äidinkielen käyttö tieteellisissä yhteyksissä on luuserien puu- haa. Jos kuitenkin ajattelemi- sella, lukemisella ja kirjoittami- sella on vähänkään keskinäistä yhteyttä, sopii toivoa, että ajat- telun, lukemisen ja kirjoittami- sen kieli olisi sama. Silloin emme hukkaa sanoja, asioita tai asioiden järjestystä, joiden sä- vyjä voi ymmärtää vain ja aino- astaan omalla äidinkielellään, riippumatta siitä, kuinka suju- vaa vieraan kielen käyttö on.
Foucault kehitteli diskurssin käsitettään Tiedon arkeologiaa edeltävässä teoksessaanLes Mots et les Choses(engl.The Order of Things). Foucault jäl- jittää unohtumattomalla taval- la ihmistieteiden muotoutumis- ta ja epistemologiaa. Hän tutki, kuinka eläviä olentoja, vauraut- ta ja kieltä koskeneet tieteelli- set totuuspelit muovasivat pe- rustakseen ”ihmisen”.
Ihmistieteiden historiallisten kerrostumien kaivaukset etsivät oppialojen ja rajattujen diskurs- sien perustana olevaa tiedon ja totuuden rakennetta, koodia, joka tekee mahdolliseksi ja sal- lii tietää jotakin ihmisestä. Fou- cault päätyi siihen, että ”ihmi- nen” tieteellisen diskurssin koh- teena on yllättävän uusi keksin- tö.
Diskurssit ja niiden rajaukset
Foucault ei Tiedon arkeologi- assaan (L’archéologie du sa-voir, 1969) viittaa diskurssin käsitteellä mihin tahansa kes- kusteluun, vaan yhteiskunnal- liseen tai tieteelliseen puhee- seen, keskusteluun ja käytäntöi- hin, joilla on oma kohteensa, kielensä, argumentaationsa ja sovellusalueensa. Lausumista rakentuva diskursiivinen muo- dostelma luo oman kohteensa ja hyväksyttävän puhetapansa.
Aatehistoriasta poiketen Fou- cault ei tutki suurmiesten aja-
tusten leviämistä tai tietyn dis- kurssin syntyä, vaan diskurssia tarkastellaan ”ilmenemisensä silmänräpäyksessä” (s. 39).
Kun aatehistoriassa diskur- siivista muodostelmaa pidetään dokumenttina jostakin tekstin ulkopuolisesta, tiedonarkeolo- giassa teksti onmonumentti:
diskursiivinen muodostelma si- sältää jo itsessään kaiken mer- kityksellisen, eikä tekstin avul- la pyritä tekemään historiallisia tai muita tulkintoja sen ulko- puolella olevasta (s. 181–182).
Teksti on samanaikaisesti sosi- aalisen todellisuuden tuote ja tuottaja. Tästä seuraa, ettei foucault’laisessa diskurssiana- lyysissä tutkita subjekteja tai tietoisuutta, vaan anonyymeja tekstejä.
Diskurssissa kyse on totuu- den ja tiedon rakenteista, joita tieteen tekijä ei voi tiedostaa eikä artikuloida ja jotka raken- tavat mahdollisuuden tieteelli- seen tietoon: kohteet, käsitteet, argumentoinnin tavat, havain- noinnin tavat eli katseen sekä
”oppineen” aseman.Épistémè viittaa anonyymeihin diskursii- visiin käytäntöihin, puhetapo- jen säännönmukaisuuksiin, joi- hin tiedon ja totuuden muodos- tumat eli tieteet on upotettu (s.
248–249).
Épistémè tarkoittaa tiedon apriorisia ehtoja. Tämäa priori ei kuitenkaan ole annettu, for- maalinen eikä transsendentaali- nen, vaan aina historiallisiin käytäntöihin sidottu. Ajasta ja paikasta riippuu, millaisia ovat hyväksyttävät tiedon kohteet ja tiedon luomisen menetelmät,
uKIRJA-ARVIOITA u AIKUISKASVATUSu2/2006
167
2/2006 u KIRJA-ARVIOITAu AIKUISKASVATUSu
ylipäänsä se mikä käsitetään ja tunnustetaan tiedoksi. Diskur- siivinen käytäntö määrittää mitä, miten ja millä oikeutuk- sella joku voi sanoa jotakin.
Tieto luo tilaa vallan toimin- nalle ja valta luo uusia tiedon kohteita. Tarvitseeko erikseen sanoa, että v iime v uosien OECD:läistä koulutuspoliittis- ta keskustelua on tavattoman kiintoisaa katsella foucault’lais- ten silmälasien läpi?
Diskurssin syntymisessä on yhtä lailla olennaista, mitä siitä rajataan pois, kuin mitä siihen hyväksytään. Diskurssista pois rajaamiseen Foucault esittää kolme tapaa, joiden tarkoituk- sena on suojella diskurssia ja kehittää sille oma identiteetti.
Ensinnäkin kiellot estävät kes- kustelun, jos aiheet, ilmaisut tai tilanteet eivät ole soveliaita.
Toinen keino on erottaa toisis- taan järkevä ja hullu puhe. Kol- mas tapa rajata diskurssi on nor- matiivinen toden ja valheen ero.
Tieteellisessä keskustelussa tämä tarkoittaa, että on sovittu tiettyjen peruskäsitteiden sisäl- löstä tai tosiasioista. Diskursii- viset rajauskäytännöt tehoavat, jos niille on olemassa institutio- naalinen perusta ja sellaisia yh- teiskunnallisia käytäntöjä, jois- sa ne voivat konkretisoitua.
Arkeologisella menetelmällä kaivetaan esiin jatkuvuuden si- jasta katkoksia jaGaston Bach- elardin kuvaamia ”kynnyksiä”, jotka keskeyttävät tiedon hitaan ja jatkuvan kasautumisen ja rik- kovat niiden kehityksen. Kat- kokset irrottavat tiedot niiden empiirisestä alkuperästä ja alku- peräisistä perusteluista (s. 12).
Kun synnytetään uusia so- veltavia tieteenaloja hallinnol- lisin toimin tai tietyn ammatti- kunnan kohennukseksi tieteen sisäisen kehityksen sijasta, on
hyödyllistä tutustua niihin kyn- nyksiin, joita diskursiivinen muodostelma joutuu Foucault’n mukaan ylittämään, jotta siitä tulisi tiede: positiivisuuden eli varmuuden, epistemologisoin- nin, tieteellisyyden ja formali- soinnin kynnykset (s. 242).
Vain yksi tiede eli matema- tiikka on kerralla voinut ylittää nämä neljä kynnystä. Sellaise- naan kynnysmallia ei voi sovel- taa ihmis- ja yhteiskuntatietei- den kehitykseen.
”En ole tätä enkä tuota”
Foucault ei ollut tyytyväinen kirjaansa Les Mots et les Cho- ses/The Order of Things, koska hän ei onnistunut esittämään tiedonarkeologista metodiaan riittävän selkeästi tässä muuten lähtemättömän jäljen luonees- sa tutkimuksessaan. Saamansa kritiikin ja harjoittamansa itse- kritiikin vuoksi hänen täytyi systematisoida metodiaan. Li- säksi hänen piti kiireesti päte- vöityä hänelle mittatilauksena valmisteltuun professuuriin Ranskan tärkeimmässä opinah- jossa Collège de France’issa.
Foucault kuvaa aiempia teoksi- aan varovaisempaa tapaa kir- joittaaTiedon arkeologiaa:
”Teksti ottaa joka hetki etäi- syyttä, varmistaa selustansa joka puolelta, hapuilee kohti rajo- jaan, kolhiutuu siihen, mitä ei halua sanoa, kaivaa kuoppia merkitäkseen oman polkunsa.
Se ilmoittaa joka hetki mahdol- lisesta sekaannuksesta. Se tor- juu identiteettinsä sanomalla etukäteen: en ole tätä enkä tuo- ta. Yleensä teksti ei ole kriitti- nen” (s. 29).
Kirja on varmasti hyödylli- nen eri alojen diskurssien tutki- joille, mutta yllä oleva ironinen
ja puolustautuva sitaatti jo an- taa ymmärtää, että käsillä on jokseenkin vaikeaselkoinen ja paikoin skolastisen tuntuinen teos. Liittymäkohtia elävän elä- män diskursseihin on vaikea nähdä. Tämän vuoksi kirjan aja- tuskulkua on vaikea tiivistää ymmärrettävästi. Turhaan saa hakea Foucault’lle muutoin ominaista näkemyksellisyyttä ja hulppeita yleistyksiä – jotka ovat tosin joskus niin hulppei- ta, etteivät historioitsijat välttä- mättä innostu niistä yhtä paljon kuin ihmis- ja yhteiskuntatietei- lijät.
Tiedon arkeologian ymmär- rettävyys lisääntyy huomatta- vastiLes Mots et les Choses/The Order of Things -teokseen tutus- tumisen jälkeen. Suomennosta odotellaan tänä vuonna Vasta- painolta. Lisäksi apuna on hyvä olla jokin Foucault-selitysteos, joita voi pitää jo omana genre- nään. Suomeksi tällaisia ovat muun muassaMartin Kuschin Tiedon kentät ja kerrostumat (Pohjoinen) sekäSari Husanja Ilpo Helénin artikkelit. Aivan mainio on Vastapainon julkai- semaDidier Eribonin Foucault- elämäkerta.
JUSSI ONNISMAA
