58 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2017 kESkUSTElUA
Huippututkimus ei ole välttämättä kapea-alaista
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tule- vaisuutta sosiaali- ja terveysministeriön toimek- siannosta pohtinut selvitysmies asetti raportissaan mielenkiintoisella tavalla vastinpareiksi tutkimuk- sen tieteelliset ansiot ja tutkimuksen kautta saa- vutetun asiantuntemuksen hyö-
dynnettävyyden. Raportin mukaan valtion tutkimuslaitoksena THL:n tulee tavoitella pikemminkin laaja- alaista asiantuntemusta kuin pyrkiä kurottautumaan tutkimuksen kan- sainväliseen kärkeen, sillä se johtaa päätöksenteon tukemisen kannalta liian kapea-alaiseen asiantuntemukseen.
Ennen kuin uusi tavoitteenasettelu voi muut- tua käytännöksi, valtion tutkimus- ja asiantuntija- laitoksessa on ratkottavana pari kiinnostavaa ky- symystä.
Ensinnäkin, miten hyvin tutkimuslaitokset pystyvät lopulta kytkeytymään osaksi kotimaista ja kansainvälistä tiedeyhteisöä, jos ne kansainväli- sen huippututkimuksen sijaan keskittyvät olemaan laaja-alaisia. Selvitysmiehen raporttihan antaa tut- kimuslaitoksille tehtäväksi välittää kansainvälisiä tutkimustuloksia tänne koto-Suomeen omien on- gelmiemme ratkomiseksi.
Kuinka haluttavia yhteistyökumppaneita tut- kimuslaitoksen laaja-alaiset asiantuntijat tulisivat olemaan, jos he eivät voi paneutua kovin syvälle tieteellisiin kysymyksiin?
Olemme taipuvaisia ajattelemaan professo- ri Jouko Tuomiston tavoin (Helsingin Sanomat, Vieraskynä 15.2.2017), että kapealla alueella huip- pututkijaksi kohonneella asiantuntijalla on ka- pasiteettia perehtyä nopeasti käsillä olevaan on- gelmaan ja tuottaa siitä päättäjien tarvitsema tieto.
Hän sanoo, että tutkimukseen hyvin perehtynyt
asiantuntija osaa vastata useimpiin hallinnon ky- symyksiin päivissä tai viimeistään viikoissa teke- mättä aiheesta uutta tutkimusta. Jos ei pysty tai halua, on väärällä alalla.
Emme siis tarvitse erityisiä, laaja-alaisia asian- tuntijoita. Tarvitsemme hyviä asian- tuntijoita.
Tuomiston mukaan vain pro- sentti hallinnon tarvitsemasta tie- dosta syntyy oman maan yliopistois- sa tai tutkimuslaitoksissa. Loput 99 prosenttia tutkija kerää eri maissa tehdyistä tutkimuksista. Pystyäk- seen keräämään tuon tiedon maailmalta tutkijan pitää tehdä se yksi prosentti omaa tutkimusta.
Toinen kysymys on, millainen vaikutus asian- tuntijoiden laaja-alaisuuden asettamisella kansain- välisen huippututkimuksen edelle tai edes rinnalle tulee olemaan valtion tutkimuslaitosten mahdol- lisuuteen hankkia ulkopuolista rahoitusta? Tällä hetkellä käytännössä kaikki ajateltavissa ja käytet- tävissä olevat ulkopuolisen tutkimusrahoituksen lähteet painottavat tieteellistä laatua. Tämä kos- kee myös tuotetun tiedon hyödyllisyyttä korosta- via strategisen tutkimuksen neuvoston ja valtio- neuvoston kanslian myöntämiä rahoituksia.
Tähän liittyen on pohdittava, miten laaja-alai- suuden korostaminen tulee vaikuttamaan akatee- misiin tutkijauriin Suomessa, jos tutkimuslaitosten asiantuntijoiden pätevyyskriteerit poikkeavat mui- den tutkimusorganisaatioiden pätevyyskriteereistä?
Huippututkimus ei myöskään ole aina irrallaan käytännöstä. On pikemminkin välittömästi hyväk- si käytettävää ja hitaammin hyödylliseksi osoittau- tuvaa tutkimusta, jota kumpaakin on sekä hyvää että keskinkertaista. Hyviä esimerkkejä välittö- mästi hyödynnettävissä olevasta korkeatasoisesta KESKUSTELUA
Emme siis tarvitse erityisiä, laaja- alaisia asiantuntijoita.
Tarvitsemme hyviä
asiantuntijoita.
TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2017 59
kESkUSTElUA
tutkimuksesta ovat THL:ssä tehdyt diabeteksen ja muistisairauksien ehkäisytutkimukset.
Vähän pidemmällä aikavälillä voidaan esimer- kiksi väestöaineistojen geneettiseen analyysiin perustuvaa tutkimusta varmasti käyttää hyväksi sai rauk sien diagnostiikan tai uusien hoitomenetel- mien kehittämisessä. THL:n kaksi tämän alan tutki- musprofessoria, Markus Perola ja Veikko Salomaa, olivat vuonna 2016 Thomson Reutersin julkaisemal- la maailman viitatuimpien tutkijoiden listalla.
Sen sijaan on vaikeampi keksiä hyviä esimerk- kejä heikkolaatuisen tutkimuksen hyvistä sovellu- tuksista. Ehkä niitäkin on.
Lisääntyneellä kilpailulla ja kiristyneellä kil- pailukulttuurilla on kuitenkin myös haitallisia seurauk sia. Vaikka napakka tutkijoiden ja tut- kimusryhmien välinen kilpailu on keino nostaa tutkimuksen laatua ja tuoda suomalaiseen tutki- musjärjestelmään lisää dynamiikkaa, se on voinut pakottaa kunnianhimoiset tutkijat keskittymään tutkimukseen ja etäännyttää heidät opetuksesta.
Vastaavasti se on voinut heikentää valtion tutki- muslaitosten huippututkijoiden mahdollisuuksia ja orientaatiota tukea päätöksentekoa. Rahan jat- kuva hakeminen vie aikaa ja resursseja.
Tutkimuslaitosten johtamisen kannalta kilpail- lun rahoituksen suureneva osuus on vaikeuttanut strategista ohjausta. Lisääntyvä riippuvuus ulkoi- sesta tutkimusrahoituksesta merkitsee sitä, että tärkeä osa laitoksen toiminnasta riippuu ulkopuo- listen tahojen prioriteeteista. Lisäksi tutkimusra- hoitus on usein lyhytkestoista. Harvat rahoitta- jat sitoutuvat vuosia kestäviin projekteihin, joita merkittävä osa tutkimuslaitosten työstä on. THL:n väestöseurannat ja niihin perustuva tutkimus teh- dään jopa useiden vuosikymmenten jänteellä. Sen rahoitus ei voi perustua lyhytjänteiseen, kilpail- tuun rahoitukseen.
Näyttää siltä, että THL:n roolin uudelleen määrittely on yritys ratkaista ongelma, jota tähän- astinen tiedepolitiikka, kilpaillun rahoituksen laa- ja käyttö, on ollut itse luomassa. Korjausliikkeenä laaja-alaisuuden ihannointi on kuitenkin liioiteltu ja johtaa uusiin ongelmiin. Luontevinta olisi kehit- tää budjettirahoitusta sellaiseksi, että se kannus- taa valtion tutkimuslaitoksia tekemään sitä, mitä niiltä odotetaan.
Tanskassa tehtiin vuosikymmen sitten laaja
uudistus, jossa valtaosa valtion tutkimuslaitoksis- ta liitettiin osaksi yliopistoja työläiden fuusioiden kautta. Tavoitteena oli nostaa valtion tutkimuslai- toksissa tehdyn, ”sektoroituneen” ja käytännön lä- heisen tutkimuksen laatua ja saada samalla maan tutkimusresurssit tukemaan yliopisto-opetusta.
Meillä valtion tutkimuslaitokset ovat toistai- seksi olleet toimiva osa kansallista tutkimus- ja in- novaatiojärjestelmää, ja yhteistyö tutkimuslaitos- ten ja yliopistojen välillä on rikasta. Esimerkiksi (paras) neljännes THL:n tieteellisistä artikkeleista tuotetaan yhteistyössä muiden tutkimusorganisaa- tioiden kanssa. Tutkijat ovat Suomessa tottuneet myös liikkumaan tutkimuslaitosten ja yliopistojen välillä – joskin kaiken kaltaista yhteistyötä ja hen- kilövaihtoa on edelleen syytä kehittää.
Tämän yhteistyön edellytysten heikentäminen olisi virhe ja ristiriidassa korkeakoulujen ja tutki- muslaitosten yhteistyötä lisäämään pyrkivän KO- TUMO-hankkeen tavoitteiden kanssa.
JUHANI ESKOLA JA JARI KIRSILÄ
Juhani Eskola on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohta- ja ja Jari Kirsilä viestintäpäällikkö.
