Hunnutettu luonto näkymä

(1)

PIERRE HADOT : Le voile d’Isis. Essai sur l’histoire de l’idée de nature. Gallimard, Paris 2004.

PIERRE HADOT : The Veil of Isis. An Essay on the History of the Idea of Nature. Har- vard University Press 2006.

“Ja Tellervo huntua huiskuttaa ja laulaja kutsun kuulee…...

Hän huntua heittää ja häilähtää, hän vierii ja väijyy ja väikkyy, hän milloin vierellä virnakoi, taas milloin loitolla läikkyy.

Näet veitikka on, tytär hongikon ja tanssi on luontoa Tellervon.”

(Eino Leino: Metsän kosija. Hiih- täjän virsiä.)

“fusis kruptesthai filei – Luonto pyrkii piiloutumaan” (Heraklei- tos: Fragmentti 123.)

“Athenen patsaassa, jonka he uskovat olevan Isis, on kirjoitus:

‘Olen kaikki mikä on ollut, on ja tulee olemaan, eikä yksikään kuolevainen ole nostanut hun- tuani’.” (Plutarkhos: Isis ja Osi- ris.)

Efesoksen Herakleitosta kun- nioittanut Friedrich Nietzsche vertasi hyvää aforismia aina uudestaan ravitsevaan hengen ravintoon, johon ajan hammas ei pure. Yksi kuului- simmista Herakleitoksen suu- hun pannuista aforismeista taas kuuluu: “fusis kruptest- hai filei” eli Saarikosken va- paasti suomentamana: “Luonto pyrkii piiloutumaan”. Arca- na naturae, luonnon salai- suudet, niiden paljastaminen ja voittaminen, kunnioittami- nen ja hämmästely, ovatkin muodostaneet keskeisen teeman länsimaisen kulttuurin luontosuhteessa, joka ei ole vieläkään sulattanut kokonaan hämärän Herakleitoksen ar- kaaista viisautta.

Uudessa kirjassaan rans- kalainen antiikin ajatteluun

erikoistunut filosofi Pierre Ha- dot ottaakin tehtäväkseen pohtia taas kerran tämän piiloutu- misen kielikuvan vaikutusta länsimaisen ihmisen luonto- suhteeseen. Hadot on tun- nettu antiikin filosofian ja varsinkin uusplatonismin ekse- geetikkona ja on pitänyt hal- lussaan muun muassa “Helle- nistisen ja roomalaisen ajattelun oppituolia” College de Francessa, jonka professorik- si hän nousi omien sanojensa mukaan homo novuksena eli ilman titteliä “entinen Ecole Normale Supérieuren oppi- las”.¹ Hadot aloitti uransa lati- nalaisten kirkkoisien teksti- kriittisellä tutkimuksella. Nuori Hadot ei kuitenkaan innostu- nut kirkkoisistä vaan oli kiin- nostuneempi mystisestä ko- kemuksesta ja erityisesti Plo- tinoksesta, josta hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Plotin ou la simplicité du regard vuonna 1963. Hän oli myös yksi ensimmäisiä Wittgenstei- nin ajattelua Ranskassa pai- nottaneita. Tähän juuri kiin- nostus mystiikkaan oli ohjan- nut hänet. Tractatuksessa Witt- genstein halusi selventää kie- len käyttöä, mutta ilmoitti samalla ilmaisemattoman ja kuitenkin ilmenevän olevan mystistä.² Myös Hadot on korostanut terminologista sel- keyttä yhdessä ilmaisemattoman kokemuksen kanssa. Hän kuitenkin luopui myöhem- min nuoruutensa mystisen kokemuksen etsimisestä, ja tä- män jälkeen myöhemmän Wit- gensteinin ajatukset kielipe- lien ja elämänmuotojen yhtey- destä vaikuttivat yhä enem- män hänen tapaansa tutkia antiikin filosofiaa elämänmuo- toina. Hadot’lle filosofia onkin ensisijaisesti elämää konk- reettisena toimintana, jonka tarkoitus on muuttaa näke- myksemme maailmasta, saa- da mietiskelijälle (spectator)

siitä uusi kuva (novus video), kuten hän usein lainaa Sene- can kirjettä Luciukselle.³ Fi- losofinen diskurssi taas on vain tämän ensisijaisen filoso- fisen olemassaolon teoreettis- ta perustelua. Löyhästi Ha- dot’n voidaankin sanoa edus- tavan eräänlaista eksistentiaa- lista filosofiasuhdetta, ja Witt- gensteinin lisäksi erityisesti Bergson, Heidegger ja Mer- leau-Ponty ovat olleet nykyfi- losofeista Hadot’lle keskeisiä.

Hadot onkin korostanut juuri hellenististä filosofiaa käytännöllisenä elämäntaito- na, filosofisena terapiana ja henkisenä harjoituksena (ex- ercice spirituel). Tämä käsi- tys antiikin filosofiasta vai- kuttikin keskeisesti Hadot’n College de France -kollegan, Michel Foucault’n myöhäis- tuotannon antiikin luentoi- hin, jossa Hadot’n “henkiset harjoitukset” muuttuivat kuitenkin “itsen tekniikoiksi”.

Hadot itse kritisoi Foucault’n antiikin luentaa liiallisesta itsen muokkauksen korosta- misesta ja hellenististen filosofien kosmologisten ja luontoa koskevien pohdintojen sivuuttamisesta.⁴ Hadot’n mukaan Foucault kyllä löysi ajan- kohtaisen ja mielenkiintoi- sen eettisen pohdinnan juon- teen hellenistisestä filosofiasta, mutta jätti samalla huomioi- matta tähän antiikissa kuulu- neet ja modernille ihmiselle jo vieraammat kosmologiset pohdinnat. Hadot itse on taas korostanut maailman järjes- tyksen (kosmologian) ja luonnon (fysiksen) mietiskelyn keskeisyyttä antiikin henki- sissä harjoituksissa. Hänen mukaan näissä ei ollut kyse vain itsen eettisestä muok- kaamisesta tai nautintojen käy- töstä vaan pyrkimyksestä itsen persoonattomaan ylittä- miseen yhdistämällä itsestä löydetty korkein järjen osa

(2)

T&E 1/07 • ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ

kosmiseen järjestykseen. Sok- rateelle luonnon pohdinta oli samantekevää hyvän elämän miettimisen näkökulmasta, mutta sekä kosmoksen että luonnon järjestyksen mietiskely kuului keskeisesti hellenisti- siin henkisiin harjoituksiin.

Hadot kertookin olleensa intohimoisen kiinnostunut luon- nonfilosofiasta jo yli 40 vuotta ja haaveilleensa pitkään kir- joittavansa kirjan merkityk- sistä, joita kielikuvalla “luonnon kätkeytymisestä” on ollut länsimaisessa ajattelussa.

Vuonna 1991 College de Fran- cesta eläkkeelle vetäytynyt Hadot toteuttikin vanhoilla päivillään haaveensa teokses- saan “Isiksen huntu, Essee luonnon idean historiasta”.

Teos on kaunis vanhan miehen kypsä kirja. Se ei ole mitenkään tajuntaa räjäyttävä eikä kovin omaperäinen, mutta erittäin miellyttävä ja sel- keästi luettava oppinut esi- tys, joka ei sorru sen enem- pää latteuksiin kuin tahalli- seen esoteerisyytenkään.

Kirja käsittelee “luonnon kätkeytymisen” -kielikuvan vaikutusta luontosuhteeseemme, ja Hadot’lle kielikuva ei ole koskaan viaton vaan itsenäi- nen kulkuväline erilaisten mie- likuvien, tunteiden ja si- säisten tilojen kokonaisuuk- sille, joilla on tiedostamaton- ta vaikutusta tiedostettuihin asenteisiimme. Kielikuva-poh- dinnoissaan Hadot viittaa hen- kilökohtaisen ystäväänsä, vuonna 1996 kuolleeseen saksa- laisfilosofi Hans Blumenber- giin, joka kehitti metaforalo- gismia teoriana omakohtaisista ja esikäsitteellisistä elämis- maailman kokemuksen yh- distämisen tavoista.⁵ Blume- berg käsitteli muun muassa haaksirikkoa olemassaolon kielikuvana ja erityisesti luonnon kirjaa toimintaa suun- taavana kielikuvana luonnon

merkityksen lukemisessa. Ha- dot taas haluaa käsitellä luon- tosuhdettamme “peittämisen ja paljastamisen” kielikuvan kautta, joka personifioitiin Isis- tä esittävässä monirintaises- sa, eläimiä ruokkivassa nais- patsaassa sekä yleisessä al- legoriassa luonnosta hunnu- tettuna naisena. Koska erityisesti naistutkijat ovat kirjoitta- neet paljon naisesta luonnon kielikuvana, eikä Hadot’lla omien sanojensa mukaan ole sen enempää psykologin kuin psykoanalyytikonkaan silmää arvioimaan naisen ruumiin rii- sumisen psykologisia ja sek- suaalisia merkityksiä, ei hän varsinaisesti käsittele tätä tee- maa. Samoin Hadot jättää vä- hemmälle “luonnon kätkey- tymisen” salattuun teemaan liittyvän länsimaisen esotee- risen ja salatieteellisen tradi- tion, josta on myös kirjoitettu paljon. Sen sijaan antiikin tut- kijana Hadot on ennen kaikkea kiinnostunut kielikuvan kreikkalais-latinalaisista juu- rista ja sen seikkaluista länsi- maisen tieteen ja taiteen ajattelun traditiossa.

P P P P

PR O M E T H E U SR O M E T H E U SR O M E T H E U SR O M E T H E U SR O M E T H E U S J AJ AJ AJ AJ A O

O O O OR F E U SR F E U SR F E U SR F E U SR F E U S

Luvuissa viisi ja kuusi Hadot eritteleekin kaksi kätkeyty- misen kielikuvaan keskeisesti liittynyttä suhtautumistapaa luontoon, jotka hän nimeää prometheuslaiseksi ja orfilai- seksi. Nämä asenteet eivät ole toisensa poissulkevia vaan ilmaantuvat usein yhdessä, ja niitä voitaisiinkin sanoa erään- laisiksi Hadot’n rakentamiksi ideaalityypeiksi. Ihmiskunnan hyvän nimissä toimivalle pro- metheuslaiselle asenteelle luonnon kätkeytyminen näyttäy- tyy ihmiselle vihamielisenä toimena. Ihmiskunnan on voi- tettava tämä luonnon pahan- tahtoisuus ja viime kädessä

vaikka pakotettava väkival- loin sen salat esiin hallitak- seen sitä paremmin. Asenne liitetään usein modernien tieteiden syntyyn ja varsinkin Francis Baconin kielikuviin, mutta Hadot korostaa asenteen antiikkista alkuperää ja tieteen sijaan ennemmin ma- giikkaa, mekaniikkaa ja tek- nologiaa sen ilmaisuina.

Hadot huomauttaa kreikan mêkhanê-termiin sisältyvästä puijauksen ja huijauksen mer- kityksestä ja korostaa, että vaikka antiikin filosofeilla oli tapana halveksia mekaniikkaa oli mekaanis-teknisellä ajattelulla ja sen kehittämisel- lä jo vahvat juuret antiikissa.

Peripateettisen koulun ano- nyymissä tutkielmassa “Me- kaniikan ongelmista”, mekaniikka määrittyykin juuri siksi osaksi ihmisen taitoa ja tek- niikka, jolla ihminen vastoin luontoa ja tätä puijaamalla valloittaa sen voimat, joille muuten joutuisi alistumaan.

Mekaniikka sijoittuu ihmisen ja luonnon väliseen taiste- luun antaen ihmiselle kyvyn valloittaa käytännöllisten int- ressiensä tähden luonnon kät- ketyt voimat. Tässä suhteessa mekaniikka jakaa yhteyden magiikkaan, joka myös pyrki manipuloimaan luonnon kät- kettyjä voimia. Niinpä kun renessanssi palaa taas antiikin viisauteen ja alkaa myös kehittää teknologioita, se samalla innostuu sille todellista luonnon filosofiaa, okkultis- tista luonnon manipulaatiota edustavasta magiikasta.

Orfilaisessa asenteessa luon- to taas ei kätkeydy pahansuo- puuttaan vaan enemmin hy- väntahtoisuuttaan salaa vaaral- liset voimansa ihmisiltä. Puut- tuessaan näihin ihminen uh- kaa päästää luonnon hallitse- mattomat voimat valloilleen.

Jako prometheuslaiseen ja or- filaiseen ei ole kuitenkaan

(3)

selvä jako järkeen ja tunteeseen tai tieteeseen ja taitee- seen vaan ennemmin jako luontoa kunnioittavasti häm- mästelevän ja sen toimin- taan aktiivisesti ja jopa väki- valtaisesti puuttuvaan asenteen välillä. Toisaalta Hadot erottaa vielä toisistaan luontoa objektiivisesti ja pyyteet- tömästi tarkkailevan tieteelli- sen tai esteettisen asenteen ja käytännöllisen asenteen, jossa luonnon tarkastelun kautta pyritään joko ihmisen moraa- liseen kehittymiseen henki- senä harjoituksena tai muut- tamaan käytännöllisellä tie- dolla luonnossa elävän ihmisen olosuhteita.

Hadot väittää, ettei halua arvottaa eri asenteita hyviksi tai huonoiksi, vaikka hän onkin selvästi huolissaan prome- theuslaisen asenteen ylivallas- ta. Vielä enemmän hän haluaa muistuttaa esteettisen luonto- kokemuksen tärkeydestä. Ei siis ihme, että Goethe näyt- täytyy esimerkillisenä luonnon ajattelijana, joka on yhtä aikaa sen tieteellinen tutkija ja runollis-esteettinen ihailija.

Kirjan yhtenä lähtöteemana onkin Alexander von Hum- boldtin Goethelle omistaman kasvitutkimuksen Ideen zu einer Geographie der Pflan- zen omistussivulla oleva Ber- tel Thorvaldsenin allegorinen kaiverrus, jossa runouden jumala Apollo paljastaa Isiksen huntunsa alta. Patsaan jalois- sa lepää Goethen tutkielma

“Kasvien muodonmuutokses- ta”. Goethen mukaan Hum- boldtin ideana oli ilmaista, että luonnontieteiden lisäksi myös runous kykenee nosta- maan luonnon hunnun.

E EE

EEL Ä M ÄL Ä M ÄL Ä M ÄL Ä M ÄL Ä M Ä J AJ AJ AJ AJ A K U O L E M AK U O L E M AK U O L E M AK U O L E M AK U O L E M A Teoksen varsinaisena punai- sena lankana toimii kuitenkin Herakleitoksen fragment-

ti: fusis kruptesthai filei. Vaik- ka fragmentin mainitsee ensi kertaa Filon Aleksandrialai- nen, sen uskotaan kuuluneen Herakleitoksen teokseen, jonka tämän kerrotaan tallenta- neen Efesoksen kuuluisaan Artemiksen temppeliin. Temp- pelin Artemis-patsaan taas kerrotaan olevan itse asiassa sama kuin Isiksen patsas, monirin- tainen nainen, jonka puvusta ilmaantuvat eri eläimet, eli allegoria kaikkea elävää ruok- kivasta luonnosta.

On tietenkin lähes mah- dotonta tietää mitä jo aikalai- siltaan “hämärä” lisänimen saa- nut Herakleitos halusi aforis- millaan sanoa, varsinkin kun lausuma kuuluu arvoituksen kautta esitettävän viisauden arkaaiseen traditioon. Hadot kuitenkin lähestyy fragment- tia tutkien sen sisältämän kol- men sanan käyttöä Heraklei- toksella ja tämän aikalaisilla.

Ylensä rakkaudeksi kään- netty filia oli jo Herakleitok- sen aikana hyvin yleisesti käy- tetty sana. Hadot’n mukaan se ei kuitenkaan viittaa niin- kään tunteeseen kuin luon- nolliseen tai tavan asettamaan pyrkimykseen. Luonnoksi kään- nettyä fysis-termiä taas käytet- tiin jo tuolloin hyvin erilaisis- sa yhteyksissä. Hadot’n mukaan kysymys ei kuitenkaan ollut luonnosta kokonaisuu- tena tai ilmiöiden perustava- na periaatteena. Sen sijaan hän korostaa termin kahta käyttöä; yhtäältä sillä viitataan asioille ominaiseen, omaan konstituutioon, toisaalta taas prosessiin (todellistumiseen, ilmaantumiseen ja kasvuun).

Sanoilla kruptein tai kruptest- hai taas näyttäisi olevan tietä- miseltä kätkemisen merkitys.

Esimerkiksi Herakleitoksella Delfoin oraakkelin herra “ei sano eikä salaa/kätke vaan viittaa”. Herakleitos myös pu- hui asioiden jakamisesta luon-

tonsa mukaan. Tarkoittiko He- rakleitos, että asioiden luon- to pyrkii kätkeytymään tai ei halua ilmaantua, siis yksin- kertaisesti on joko vaikea tie- tää tai ei halua tulla paljastetuksi. Vai viittasiko hän fysis termillä prosessiin kuten ai- kalaisensa Empedokles, jonka mukaan kuolevaisilla asioil- la ei ole puhdasta alkua (fy- sis) eikä loppua, vaan luon- nolla (fysis) viitataan olemas- sa olevien asioiden sekoituk- seen ja jakautumiseen, niiden ilmaantumisen prosessiin.

Tarkoittiko Herakleitos, että syntymisen ja ilmaantumisen prosessi pyrkii kätkeytymään tai olisi vaikea tietää? Tämä sopisi Herakleitoksen ajatuk- siin näkymättömästä harmo- niasta ja vastakohtien yksey- destä.

Hadot kuitenkin esittää täy- sin toista tulkintaa kruptein sanalle, joka voi merkitä myös hautaamista. Homeerisessa sa- nastossa Odysseusta vankina pitänyt nymfi Kalypso oli kuoleman jumalatar, se joka kät- ki/hautasi (kruptein). Sana näyttäisi viittaavan sekä ruumiin kätkevään maahan että huntuun, jolla kuolleiden päät peitettiin. Aikakaudella kuolemaa kuvataankin usein peit- tävänä huntuna ja pimeyte- nä. Jos fysis voi merkitä syn- tymää ja kryptein kuolemaa, olisiko kysymys syntymän ja kuoleman yhteen kuulumi- sesta; aktiivisesti (synnyttävä myös hautaa) tai passiivisesti (syntynyt pyrkii kuolemaan) tulkittuna.⁷ Hadot pitääkin edellisiä parhaina arvauksina luettelemastaan viidestä mah- dollisesta fragmentin kään- nöksestä.⁸ Nämä voidaan so- vittaa parhaiten Herakleitok- sen tapaan ajatella kaikessa ilmeneviä vastakkaisia voimia ja liittää sellaisiin sana- leikkeihin kuin fragmentti 48:

“Jousen (toxon) nimi on elämä

(4)

(bîos) mutta se tuo kuoleman (thanatos).”

Fragmentissa 52 taas aika (aion) on nopilla pelaava lap- si, ja myöhemmin Sofokleen Ajax-tragediassa mahtava ja laskematon aika (kronos) saa kätketyt asiat ilmaantumaan ja taas häviämään.⁹ Ajatus syn- nyttävästä ja hävittävästä ajasta on tietenkin läpi länsimaisen ajattelun säilyvä yleinen fraa- si, ja filosofi Lukianos väitti satiirissaan “Viisauksien myy- misestä” Herakleitoksen filosofiassa kaikkien asioiden se- koittuvan juuri ajan leikissä.¹⁰ Hadot ei kuitenkaan halua yhdistää Herakleitoksen aikaa ja luontoa, vaan tulkitsee fragmentin ennemmin ylei- seksi ilmaisuksi muodonmuu- tosten mysteeristä ja elämän ja kuoleman vastakohtien sa- muudesta.

K K K K

KÄ T K E Y T Y V ÄÄ T K E Y T Y V ÄÄ T K E Y T Y V ÄÄ T K E Y T Y V ÄÄ T K E Y T Y V Ä L U O N T OL U O N T OL U O N T OL U O N T OL U O N T O Hadot on usein todennut ajattelun historian kirjoittamisen olevan vakavien väärinym- märrysten kirjoittamista. Hän on myös puhunut filosofian luovista virheistä kuten uusplatonismin hienoista ajatuk- sista, jotka kehittyivät osaksi Platonin virheellisen lukemi- sen pohjalta. Myös Heraklei- toksen fragmentin myöhem- mät luovat tulkinnat muutti- vat oleellisesti sen merkitys- tä. Hadot’n mukaan “luonto rakastaa kätkeytyä” ei nimit- täin voinut olla Herakleitok- sen tarkoittama merkitys, mutta näin sen tulkitsi Filon Alek- sandrialainen, jonka ensim- mäisenä tiedetään viitanneen siihen. Hadot huomauttaa, että siirtymässä Herakleitoksesta Filoniin koko fysis-termi oli kokenut sarjan muodonmuu- toksia, joita Hadot käy tiiviin ansiokkaasti läpi muutamilla sivuilla. Samalla syntymisen ja kasvamisen prosessiin aluksi

liitetystä termistä muodostui vähitellen eräänlainen luonnon personifioitu idea.

Filon Aleksandrialainen mainitsee Herakleitoksen fragmentin tulkitessaan Vanhan testamentin allegorioita. Filo- nille luonto (fysis) ja totuus (aletheia) ovat lähes yhtene- viä. Molemmat viittaavat kor- keampaan aineettomaan to- dellisuuteen, joka oman ju- malallisuutensa tähden on kät- ketty kirjaimellisen merkityksen sijaan allegoriseen huntuun. Toinen varhainen viite luonnon kätkeytymiseen tulee uusplatonisti Porphyrok- selta, jolle luonto ei kätkeydy jumalaisuutensa vaan alem- muutensa tähden. Korkeam- pi totuus näyttäytyy vain sie- lun silmille, kun taas aisti- mellisesti ja ruumiillisesti esiin- tyvä luonto näyttäytyy meille aina hunnutetussa muodos- sa. Kummatkin asenteen eroa- vat vuorostaan stoalaisesta nä- kökulmasta, jossa pakanamyyt- tien jumala-allegoriat kätke- vät ja paljastavat luonnon voimat. Luonto kokonaisuudessaan on taas yhtenevä juma- lan kanssa kaiken alkuperäisenä siemenenä (sperma), josta keh- keytyvät auki sekä aineelli- nen että aineeton maailma.

Nietzsche sanoi kristinuskon olevan platonismia kansalle, mutta Hadot osoittaa, kuinka erityisesti uusplatonistit pyrkivät puolustamaan paka- namyyttejä ja riittejä kristinuskon edessä vedoten niiden olevan filosofien teologista fysiikkaa alempaa fysiikkaa kansalle. Platonisti Themis- tios viittasikin Herakleitok- sen fragmenttiin puolustaes- saan pakanajumalien riittejä kristinuskon suvaitsemattomuu- den edessä. Luonto haluaa kätkeytyä ja luonnon Luoja vielä enemmän. Themistiok- selle juuri erilaiset näkyvät uskonnolliset riitit ja erityis-

ten jumalten moneus mah- dollistaa meidän kohoamisem- me kohti yhtä ylintä ja näky- mätöntä Jumalaa. Heraklei- toksen fragmentti käytettiin- kin ahkerasti pakanauskon- tojen puolustuksessa. Keisari Julianuksen mukaan luonto haluaa kätkeytyä, koska se ei halua, että vain allegorioiden oppineille tulkitsijoille avau- tuvat jumalalliset totuudet il- maistaisiin häpeämättömän avoi- mesti oppimattomille korvil- le. Myös kristinuskon yhtä totuuden tahtoa vastaan 1800- luvulla käyvä Nietzsche julis- taa Iloisen tieteen toisessa esi- puheessa sanomaa luonnon häveliäisyydestä. “Olisi pidet- tävä suuremmassa kunniassa sitä häveliäisyyttä, jolla luon- to on piiloutunut arvoitusten ja kirjavien epävarmuuksien taakse. Ehkä totuus on nainen, jolla on perusteita (grün- de) olla näyttämättä perustei- taan (gründe). Ehkä sen nimi on, kreikkalaisittain, Baubo?

Oi näitä kreikkalaisia! He osasivat elää: siihen vaaditaan, että pysähtyy urhoollisesti pin- taan, poimuun, ihoon, pal- voo silmänlumetta, uskoo muo- toihin, säveliin, sanoihin, sil- mänlumeen koko Olympok- seen! Nämä kreikkalaiset oli- vat pintapuolisia – syvällisyy- destään.”¹¹

H HH

HHU N N U NU N N U NU N N U NU N N U NU N N U N A I S T I M U SA I S T I M U SA I S T I M U SA I S T I M U SA I S T I M U S Antiikissa huntunsa nostava ja sukuelimensä paljastava Baubo liitettiin Eleusiin mys- teereihin. . . Naisten itsensä paljastamisen ele liittyi myös osaan Isis Bubastis -festivaa- lien riittejä, joiden on katsot- tu juhlivan luonnon hedel- mällisyyttä. Vaikka myös Niet- zsche korostaa luonnon yltä- kylläisyyttä ekonomisten puut- teen filosofioiden sijaan, Ha- dot ei usko Nietzschen viitanneen “luonnon” itsensä

(5)

paljastamiseen vaan epäilee, että toisaalla totuudesta kau- histuttavana vanhana naisena puhuvalla Nietzschellä oli mie- lessään enemmin Goethen ku- vaus Baubosta vanhana naisena. Baubo liitettiinkin antiikissa myös kauhistuttavaan Gorgoon, josta Nietzschen ys- tävä Erwin Rohde kirjoitti.

Nietzschen ajatus olisi enem- minkin, että kreikkalaiset tie- sivät totuuden perustan kau- histuttavaksi ja osasivat tässä syvällisyydessään hunnuttaa elämän pinnallisen silmänlu- meen muotoon. Vastaavasti myöhempi Nietzschen dio- nyysinen pessimismi erosi hä- nen kritisoimastaan romantti- sesta paljastavasta pessimis- mistä halussaan myöntää koko elämän kirjo kaikkine laskok- siseen. Hadot liittääkin Niet- zschen Isis-kielikuvan käytön saksalaisen filosofian perin- teeseen, jossa alettiin 1700- luvun lopulta pohtia luonnon aistimellista läsnäoloa ja sen esteettistä kokemusta ylevä- nä pyhänä puistatuksena ja ihailuna. Siinä missä 1600- luvulta lähtien Isiksen paljastamisen allegoria oli vakiin- tunut tieteellisissä teoksissa ja viittasi lähinnä mekaanisten tieteiden edistymiseen liit- tyvään luonnon voimien paljastamiseen, 1700-luvun lo- pussa Isis-motiivista tuli kes- keinen kielikuva juuri esteettisen kokemuksen pohdin- nassa. Kirjan viimeisessä osas- sa: “Luonnon salaisuuksista olemassaolon mysteeriin” Ha- dot käsitteleekin erityisesti Isiksen liitettyjä esteettisiä ko- kemuksia, joissa Isiksen sa- laisuudet eivät liity vain eri- tyisiin luonnon voimiin vaan koko olemassaolon mysteerin aistimelliseen kokemuk- seen.

Tässä Hadot korostaa 1700- luvulla vahvasti nousseen va- paamuurariliikkeen merkitys-

tä, joka ajoi valistuksen filosofian ideaaleja, mutta pyrki yhdistämään ne antiikkisiin mystisiin traditioihin. Myö- hemmin Kantin filosofian suu- rimaksi popularisoijaksi ryh- tynyt aktiivinen vapaamuura- ri Karl Reinhold halusikin var- haisissa kirjoituksissaan hep- realaisista mysteereistä yhdis- tää nämä egyptiläisiin kulttei- hin. Niinpä Jahven “olen mikä olen” -lausuma vertautuu Isik- sen lausumaan: “Olen kaikki, mikä on, on ollut ja tulee olemaan.” Kyse ei ole vain luonnon voimien salaisuudesta vaan itse Jumalaan samais- tuvien olemassaolon univer- saalien perusteiden ilmaise- mattomuudesta. Reinholdin tulkinta on tietenkin ontuva siinä mielessä, että Jahven

“olen mikä olen” on maail- malle transsendentti, kun taas Isiksen “olen kaikki” on maail- malle immanentti. Jälkimmäis- tä pyrittiinkin yhdistämään osaltaan spinozalaisuuteen ja panteismiin. Hadot kuitenkin korostaa kielikuvan siirtymää erityisestä luonnon salattujen voimien paljastamisen meka- niikasta kohti koko olemassaolon mysteerin kokemusta pohtivaa ajattelua. Sittemmin Heideggerilla Herakleitoksen aforismin pohdinta yhdistyy olemisen paljastumisen ja kät- keytymisen ajatteluun, ja Witt- gensteinilla vuorostaan mys- tistä ei ole se miten (wie) maailma on vaan että se on.

Mutta palatkaamme vielä romantiikan ajatteluun, joka juuri haluaa korostaa esteet- tistä luontosuhdetta ja nähdä itse luonnon ilmaantumisen ja kätkeytymisen runollisena. Sak- salaiselle romantiikalle tietä raivaavalle Kantille ylevä on se mikä pakenee käsitteitäm- me ja käsityskykyämme, ja

“Arvostelukyvyn kritiikin” ala- viitteessä Kant kirjoittaa: “Ken- ties ei ole koskaan ollut yle-

vämpää lausumaa tai yleväm- min ilmaistua ajatusta kuin tun- nettu kaiverrus Isiksen (Luon- toäidin) temppelissä: “Minä olen kaikki, mikä on, mikä oli ja mikä tulee olemaan, eikä huntuani ole yksikään kuolevainen riisunut.”¹² Fried- rich Schillerin runossa “Sais- sin hunnutetusta patsaasta”

totuutta janoava nuori mies haluaa kuitenkin välttämättä nostaa hunnun, jonka jälkeen syvä melankolia vie hänet hautaan. Herder taas protes- toi, ettei totuuden janoa tule nähdä virheenä, ja Friedrich Schlegelin mukaan taas nyt oli juuri aika riisua Isiksen huntu, ja ne jotka eivät näkyä kestä voivat paeta tai tuhou- tua. Keskeneräisessä essees- sään “Saisin oppilaasta” myös Novalis katsoi hunnun nosta- misen olevan oikea pyrki- mys, mutta se mitä hunnun nostaja lopulta näkee on – ihmeiden ihme – oma itsen- sä. Romantiikan luova luonto kätkeekin pohjimmaltaan hengen ja oman itsemme. Mutta samalla tuo poeettinen luon- to on itsessään runollinen ja paljastuu runollisessa koke- muksessa.

Hegelille taas Isiksen kät- keytyminen liittyy hengen it- seliikkeeseen tarkoittaen, että luonto eroa itsestään ja on jotakin muuta kuin välitön ilmaantumisensa. Näin se salaa sisimmän osansa. Hegelin maailmanhengen matkailussa Isis kuuluu kuitenkin egypti- läiseen momenttiin, jonka mys- teerit riisutaan näkyviksi jo kreikkalaisessa ajattelussa, aivan kuin kreikkalainen san- kari Oidipus ratkaisee Sfink- sin arvoituksen. Hegel oli kri- tisoinut Goetheä siitä, ettei tämä erottanut ulkoista ja si- säistä luontoa. Hadot taas näyt- tää asettuvan enemmän sekä Goethen että Nietzschen puo- lelle kunnioittamaan Sfinksin

(6)

arvoitusta näkyvänä mystee- rinä.

Hadot’n mukaan Goethel- le luontoa koskeva tieto kul- minoituu muut ilmiöt selittä- vien alkuperäisten ilmiöiden löytämiseen. Näillä ei ole it- sellään syytä ja niitä voidaan vain ihailla ja kauhistella. Niin- pä luonnon perimmäinen hil- jaisuus on itsessään sekä mah- tavaa että ahdistavaa. Goet- hen runossa “Nerous paljastaa luonnon patsaan” luonto on lukemattomilla nisillään kauhistuttava Sfinksi, hirviö- mäisen huimaava (ungeheu- res) ja Goethe varoittaa etsi- mästä salaista initiaatiota luonnon hunnun takaa. Hadot’n mukaan Goethen luonnolla ei itse asiassa ole huntua tai se on erottamaton hunnuis- taan, jotka eivät kätke mi- tään. Kyse ei ole salatusta mysteeristä vaan julkisesta salaisuudesta (öffentliches ge- heimnis), salaisuudesta päi- vänvalossa eli kreikkalaisittain ilmenevästä mysteeristä, mustêriou phanêrôthos. Ha- dot’n mukaan Goethe vastus- taakin sekä hermeneuttista että mekaanista luonnon syvätul- kintaa, joissa luonto esiintyy joko salaisuutensa kätkevänä symboliikkana tai voimansa piilottavana mekaanisten ko- keiden kohteena. Sen sijaan Hadot näkee Goethellä jon- kinlaisen “fenomenologisen”

ilmenevän ihmettelyn, jossa luonto ja olemassaolomme luonnon osina koetaan avoi- men ihmeellisenä. “Nähdäk- semme Isiksen, meidän on vain katsottava. Se paljastaa itsensä ilman huntuja, se koos- tuu kokonaisuudessaan ilmaantumisensa loisteesta.”¹³ Ihmi- selle on kuitenkin vaikeinta nähdä se mikä on ilmenevin- tä ja kokea itsensä osana tuota yhteistä luonnon ilmaan- tumista, ihmeellisenä osana ihmeellistä luontoa. Nietzsch-

en sanoin: “Ylittää itsensä ja toiset ja kokea asiat kosmi- sella tavalla.”

En tiedä miten pitäisi suh- tautua tähän vanhan miehen kosmis-esteettiseen luontosuh- teen haikailuun tai olemisen itsensä mysteerin ylevään kun- nioittamiseen, mutta ainakin luonnon huntujen ajattelua kartoittaessaan Hadot on kir- joittanut aivan erityisen mie- lenkiintoisen teoksen, josta varmasti löytyy paljon pur- tavaa myös niille, jotka eivät etsi sen enempää näkymä- töntä kuin näkyvääkään mys- teeriä. Niille taas, jotka taas kaipaavat uutta new age - henkisyyttä elämäänsä voi suo- sitella 1800-luvun sfinksiksi julistetun Madame Blavatskin vanhaa jättimäistä teosofista teosta Hunnuton Isis, joka esittää “tunnustuksellisen” kat- sauksen esoteeriseen Isiksen kulttiin.

Yleisen Isis-teeman osalta voi myös pohtia, kuinka paljon tämä on vaikuttanut suo- malaiseen luontosuhteeseemme siinä määrin kuin orfilais- kalevalainen teosofi-kansallis- runoilijamme Eino Leino on iskostanut sen kansakunnan muistiin. Leino, jolle “vuorten, laaksojen poikki, hunnut kuul- tavat häilyy, Isis koskematon- na, ikiverhottu, säilyy”¹⁴ edus- taa selvästi enemmän orfilais- esteettistä asennetta, joka näyt- tää elävän suomalaisessa luontosuhteessa rinnakkain insi- nööri-Suomen käytännöllis-pro- metheuslaisen asenteen kanssa.

Leino runoileekin sekä antiikin myytti-, kristinuskon Ju- mala- ja Kalevalan kertomuk- set yhteen suomalaisen kor- ven huntuun hukkumisena ja samalla pohjoinen kansalli- nen herääminen kertaa egyp- tiläisen muinaisen hengelli- syyden. Tai kuten Leino Suo- men kansalle omistetussa ru- noelmassaan sen ilmaisee: ”Sa

kansa, jonka muisteloissa päi- lyi, maailman luominen, sen alkumuna, Egyptin usko oli se. Se säilyi, sa hengen voi- miin uskoit herjattuna. On aikas tullut. Katso, päivä koit- taa! Hymyilee sfinksi erämaas- ta sulle, isäisi pyramiidein pyhää taikaa, uus valo pais- taa maalle siunatulle, se uh- maa kansoja ja uhmaa ai- kaa, On aikas tullut. Katso, päivä koittaa!”¹⁵

Markku Koivusalo

v i i t t e e t

1. Ks. Hadot’n virkaanastujais- esitelmä “Elämän ja diskurssin muodot antiikin filosofiassa”.

Teoksessa Hadot: Philosophy as a way of Life. Basil Blackwell 1995.

2. “On todella jotakin, jota ei voi- da ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä.” (Es gibt allerdings Unaussprechliches. Dies zeigt sich, es ist das Mystische.) Tractatus logico-philosophicus.

Wsoy 1961.

3. Epistulae morales ad Lucilium 64,6.

4. Ks. Hadot: “Reflections on the notion of the ‘cultivation of the self’”. Teoksessa Amstrong (toim.): Michel Foucault: Phi- losopher. Harvester Wheat- sheaf 1992.

5. Ks. “Prospect for a Theory of Nonceonceptuality”. Teokses- sa Blumenberg: Shipwreck with Spectator. MIT press 1997.

6. Blumenberg: Die Lesbarkeit der Welt. Suhrkamp 1979; Ship- wreck With Spectator. MIT Press 1997.

7. Aktiivisessa mielessä voitaisiin sanoa, että se mikä saa asiat ilmaantumaan saa ne myös hä- viämään. Sama voima synnyt- tää ja hautaa. Tai sitten sanat voitaisiin ottaa passiivisessa mielessä, jossa fysis määrittyy prosessin teloksen kautta. Frag- mentti voisi tarkoittaa, että syntymisen prosessin tulos pyrkii häviämään tai yksinkertaisem- min ilmaantunut muoto pyrkii

(7)

häviämään.

8. 1) Asioiden luonto (niiden konstituutiona) pyrkii kätkey- tymään (on vaikea tietää); 2) Jokaisen asian luonto (konstituutiona) pyrkii kätkeytymään (ei halua tulla paljastetuksi); 3) Alkuperä pyrkii kätkeytymään (asioiden alkua on hankala tie- tää); 4) Mikä saa asiat ilmaantumaan saa ne myös häviä- mään (synnyttävä tuo myös kuoleman); 5) Muodostunut tai ilmenevä pyrkii häviämään (syntynyt pyrkii kuolemaan).

9. Sofokles: Ajax 547.

10. Lukianos: “Sale of Creeds”.

Works of Lucian of Samosata, vol 01. Oxford: The Clarendon Press 1905, s. 197.

11. Nietzsche: Iloinen tiede, suo- mentanut J. A. Hollo. Otava, Keuruu, s. 13.

12.Vielleicht ist nie etwas Er- habneres gesagt, oder ein Ge- danke erhabener ausgedrückt worden, als in jener Aufschrift über dem Tempel der Isis (der Mutter Natur): “Ich bin alles, was da ist, was da war, und was da sein wird, und meinen Schleier hat kein Sterblicher aufgedeckt.” Kant: Kritik der Urteilskraft §49.

13. Hadot: Isis, 252.

14. Leino: “Conceptio artis”. Teok- sessa Leirivalkeat. Tampere 1917. “Vuorten, laaksojen poikki / hunnut kuultavat häilyy, / Isis koskematonna, / ikiverhottu, säilyy, / koura taitajan kohoo, / taasen raskaana rau- kee: / Isis armoton, milloin / mulle kauneutes aukee? – / Isis ilkkuvi hälle vaaran jo vii- dennen harjantehelta.”

15. Eino Leino: “Suomen kansalle”. Teoksessa Leirivalkeat.

Tampere 1917.