4/2019 niin & näin
otteita ajasta
Tommi Kakko
Brexit, tu quoque ja politiikan teatteri
S
yyskuun brexit-debattien aikana The New York Times julisti: ”Parlamentista on tullut teatteria, jossa demokratian sotkuiset, itsekkäät ja itse- tuhoiset piirteet paljastetaan katsojille ympäri maailmaa reaaliajassa”1. Politiikka on aina ollut teatteria, mutta jokin todella vaikutti muuttuvan Boris Johnsonin tappioiden jälkeen alahuoneessa. Ennen äänes- tystä, jossa oppositio ja hallituspuolueen kapinalliset päät- tivät ottaa parlamentin työjärjestyksen haltuunsa, Johnson ja alahuoneen johtaja Jacob Rees-Mogg esiintyivät taval- listakin uhmakkaammin. Jälkimmäisen retoriikka herätti huomattavaa vastustusta. Rees-Mogg aloitti väittämällä, että Johnsonin kaavailema parlamentin istuntokauden lykkääminen on täysin normaali toimenpide. Tämä ei pidä paikkaansa, koska poliittinen tilanne maassa on täysin poikkeuksellinen. Kun oppositio ei väitettä niellyt, Rees-Mogg päätti hyökätä ja syyttää oppositiota ylimieli- syydestä. Hän epäonnistui taktikoinnissaan niin pahoin, että epäonnistuminen kaipaa analyysia.Rees-Mogg päätti käyttää populistipoliitikoiden ta- vanomaista taktiikkaa eli peilata kanssakeskustelijoiden syytöksiä ja vastata kritiikkiin identtisellä kritiikillä.
Johnsonin yksinvaltainen ehdotus passittaa edustajat kotiin lykkäämällä istuntokautta oli herättänyt laajaa vastusta ja syytöksiä ylimielisestä johtamisesta2. Luokka- tietoisessa yhteiskunnassa Johnsonin etuoikeutettu tausta pönkittää syytöksiä hänen ylimielisyydestään entisestään.
Rees-Mogg on puolestaan elävä karikatyyri etuoikeute- tusta yläluokkaisesta englantilaisesta, joka sattui valit- semaan parlamentin omaksi puuhamaakseen. Hänen taustallaan ja hänen asemastaan heitetyt peilatut syy- tökset opposition ylimielisyydestä vaikuttavat prima facie naurettavilta. Hänen melodramaattinen tapansa loikoilla uneliaana alahuoneen penkillä puheen jälkeen alleviivasi hänen röyhkeyttään.
Tekninen termi tälle retoriselle tehokeinolle on tu quoque eli ”sinä myös”. Tu quoque kategorisoidaan yleensä ad hominem -virhepäätelmäksi, mutta se käyt- täytyy eri tavoin eri konteksteissa. Sisuuntunut lapsi voi yksinkertaisesti väittää ”Ite oot!” kiistakumppanilleen, mutta Rees-Mogg on lukuisista puutteistaan huolimatta ammattipoliitikko eikä pikkulapsi. Maansa parhaissa yliopistoissa koulutetut Johnson ja Rees-Mogg tuntevat varmasti virhepäätelmät monia kollegoitaan paremmin.
Tällä kertaa tilanne kuitenkin levisi heidän käsiinsä, ja heidän taktikointinsa muuttui läpinäkyväksi.
Tu quoque on populistien suosima retorinen lyö- mäase ympäri maailman3. Yhdysvalloissa se tunnetaan jo pop-kulttuurissakin ”republikaanien temppuna”4. Trump on luonut poliittisen uransa sen varaan. Suo- messa muistuu mieleen Teuvo Hakkaraisen hämmentävä
”Ketkähän tässä ovat rasisteja!”, kun Perussuomalaisten rasistinen politiikka lakkasi olemasta linjassa Sipilän hal- lituksen ohjelman kanssa5. Tu quoquella on synkkä his- toria kansainvälisessä oikeudessa6. Koska tu quoque on virhepäätelmä, täytyy ihmetellä, kuinka siitä on voinut tulla yksi nykyajan poliittisen retoriikan kulmakivistä.
Rees-Mogg yritti luultavasti luoda mielikuvaa vah- vasta johtajasta. Hänen retoriikkansa oli onttoa, koska sen varsinainen viesti oli, ettei hänen asemassaan olevan päättäjän tarvitse osallistua demokraattiseen päätöksen- tekoon lainkaan. Jopa autoritäärisimmät pääministerit ja heidän kätyrinsä yleensä tunnustavat retoriikassaan par- lamentarismin tärkeyden, mutta tällä kertaa Johnson ja Rees-Mogg päätyivät toisenlaiseen ratkaisuun. Heidän tar- koituksensa oli kylvää eripuraa ilveilyllään ajaakseen läpi valheelliseen kampanjaan pohjautuvaa brexit-pakettiaan.
Parlamentarismi muuttui brexit-kampanjan trollien väitteissä pelkäksi teatteriksi, jonka lavasteiden takana politiikka oikeasti toimii. Peter Pomerantsev yhdistää Trumpinkin käyttämän poliittisen taktiikan Putinin vas- taavaan: poliittiset ideologiat korvataan salaliittoteorioilla lietsomalla mediassa epäluuloa yhteiskunnan vakiintu- neista valtarakenteista7. Totuudella ei ole tässä tapauksessa väliä, vaan pelkkä epäilyksen kylväminen sulattaa kansan luottamuksen poliittiseen päätöksentekoon. Poliitikkojen valheiden ja salajuonifantasioiden kyynistämä brittiyleisö
Kuva: Tommi Kakko
niin & näin 4/2019
otteita ajasta
oli tarkoitus saattaa kollektiiviseen apatiaan, jonka vallassa politiikan teatteri ei näytä olevan millään tavalla perfor- matiivista vaan pelkkää vallankäytön todellisen luonteen peittävää harhautusta. Rees-Mogg yritti näyttää ilveilyllään brexit-valheet nielleelle yleisölleen, että vahvana johtajana hän tietää, kuinka peliä oikeasti pelataan. Hänen implisiit- tinen väitteensä oli, että opposition retoriikka on vain re- toriikkaa ja hallitus voi sulkea korvansa merkityksettömän melun kaikuessa alahuoneessa.
Hänen epäonnistumisensa oli niin täydellinen, että debattia seuraava yleisö sai nähdä kerrankin, että poli- tiikka on sekä teatteria että performatiivista: retoriikalla on konkreettisia seurauksia maan tulevaisuuteen. Britannian korkein oikeus puuttui lopulta peliin ja ärähti, että halli- tuksen täytyy noudattaa lakia, eikä parlamentin istunto- kautta todellisuudessa lykätty lainkaan. Päätöksen aikana lykkäyksen piti olla jo voimassa ja edustajien lomillaan, mutta korkein oikeus muutti jo tapahtunutta. Päätös oli kirjaimellisesti historiallinen: tehty tehtiin tekemättö- mäksi. Politiikan voi yrittää argumentoida kitkattomaksi luisteluksi tai tyhjäksi teatteriksi, mutta poliittisten argu- menttien voima ei yltänyt tässä tapauksessa lakiin.
Viitteet & Kirjallisuus
1 Mark Landler, Brexit’s ‘Doomsday Politics’ Mean Voters May Be Last Chance to Resolve Crisis. The New York Times, 4.9.2019.
Verkossa: nytimes.com/2019/09/04/world/europe/brexit-british- political-system.html
2 Jessica Elgot, MPs call for drastic action against prorogation of parliament. The Guardian 28.8.2019. Verkossa: theguardian.
com/politics/2019/aug/28/mps-call-for-drastic-action-against- prorogation-of-parliament
3 Ks. esim. Murat Borovali, Ad hominem argumentation in politics. Philosophy & Social Criticism. Vol 44, No. 4, 2018, 426–436. Borovalin artikkeli kommentoi Turkin poliittista retoriikka, mutta monet hänen havainnoistaan voidaan yleistää muihinkin maihin.
4 Last Podcast on the Left, Psychic Vampires, Ep. 365. Verkossa:
lastpodcastontheleftreadinglist.com/psychic-vampires/
5 Juha-Pekka Tikka, Teuvo Hakkarainen, Olemmeko me heille ihmissaastaa? Verkkouutiset 13.6.2017. Verkossa: verkkouutiset.fi/
teuvo-hakkarainen-olemmeko-me-heille-ihmissaastaa-66635/
6 Katerina Borelli, Between show-trials and Utopia: A study of the tu quoque defence. Leiden Journal of International Law. Vol 32, No. 2, 2019, 315–331.
7 Peter Pomerantsev, Rudy Giuliani Welcomes You to Eastern Europe. The New York Times 5.10.2019. Verkossa: nytimes.
com/2019/10/05/opinion/sunday/putin-trump-ukraine.html
Anna Nurminen
Tieteiden äidistä erityistieteiden vasalliksi?
Akateemisen filosofian tulevaisuudennäkymiä
Muuttuva maailma asettaa filosofialle monenlaisia haasteita. Esimerkiksi ilmastonmuutos, teknologian kehittyminen ja vähemmistöjen äänten sisällyttäminen filosofiseen
keskusteluun haastavat ajattelemaan uusia teemoja, luomaan uusia käsitteitä ja kyseenalaistamaan.
N
ykymaailman luomat haasteet eivät vält- tämättä ole uhka – pikemminkin päin- vastoin. Haasteiden edessä filosofia pysyy vireänä ja ajattelu liikkeessä. Tältä kantilta tähystettynä filosofialla on näkyvissä uusia mahdollisuuksia. Tulevaisuuden taivaanranta kajastaa kui- tenkin tummemmissa sävyissä, kun siirrytään toiseen näkö- kulmaan. Tämän päivän akateemisessa maailmassa filosofia käy nimittäin jatkuvaa kamppailua arvostuksesta ja jopa olemassaolosta. Sekä Suomessa että maailmalla filosofia ja humanistiset tieteet ylipäätään ovat jäämässä matemaattis- luonnontieteellisten alojen jalkoihin. Rahoitusta leikataan ja oppiaineita lakkautetaan.Nämä aiheet nousivat pinnalle, kun filosofian tulevai- suudennäkymiä pohdittiin Suomen filosofisen yhdistyksen (SFY) järjestämässä syyskuisessa paneelikeskustelussa Hel- singin Tieteiden talolla. Tilaisuuteen kutsutut panelistit tarkastelivat filosofian tulevaisuutta oman tutkimuksensa näkökulmasta. Melko yksituumaisia he olivat lähitulevai- suuden tärkeistä filosofisista teemoista: esimerkiksi eko- logiset kysymykset käyvät yhä merkittävämmiksi. Lisäksi panelistien välillä vallitsi yksimielisyys siitä, että erilaiset vähemmistöt on otettava perustavalla tavalla mukaan filo- sofiseen keskusteluun ja tutkimukseen. Eriäviä näkemyksiä herätti sen sijaan filosofian asema akateemisessa maail- massa.
