Eetu H yväm äki
HUGO WINTER LÄHIKUVASSA
tä henkistä ravintoa, jo ta hän kaipaa sielunsa virkistykseksi.
P A P P IL A S S A
S eurakuntansa esipaim enen te h tä
vissä ja musiikin harrastuksen ohella m atkustam inen oli ehkä kolm anneksi tärkein asia ja viittaa hänen syvään kiinnostukseensa ja historiaan, jo tka olivat hänelle aina m ielenkiinnon koh
tein a lukem attom illa m atkoillaan.
K olkanniem en pappilassa pidetyissä ti
laisuuksissa saatiin kuulla paljon h ä
nen esitelm iään näistä asioista, joita hän esitti m ielenkiintoisella ja havain
nollisella tavalla. Esillä oli silloin k art
to ja eri puolilta m aapalloam m e, joi
denka avulla hän koetti saada esityk
sensä helppotajuisiksi ja ym m ärrettä
viksi.
M ielenkiinnolla näitä hänen esitel
m iään aina kuunneltiin, ja paljon näi
tä asioita on jälkeenkinpäin m uisteltu niiden seurakuntalaistem m e keskuu
dessa, jo tk a näitä saivat kuulla ja näh
dä. H eitä oli hyvin paljon ja kaikista piireistä. Täytyy sanoa, että jokaista seurakuntalaista, jonka hän havaitsi harrastavan toim intaa ja m ukanaoloa seurakunnan toim innoissa, hän tahtoi huom ioida kutsum alla heitä kaikkia ti
laisuuksiin, jo ita hänen pappilassaan pidettiin.
□ □ □
H än usein näissä tilaisuuksissa esitti laulettavaksi hengellistä laulua, jossa mm. sanottiin, että siellä iäisyydessä p elastettujen kiitosvirsi kaikuu valta
vana kuin suurten vetten pauhina. T ä
hän virteen ja uskom aansa taivaalli
seen, ihanan musiikin iäisesti kestä
vään iloon ja rauhaan on vanha rovas
tim m e päässyt.
M .R-pi
Rovasti W interiä tunnutaan m uistet
tavan jatkuvasti. Ei ainoastaan siellä kotipitäjässä, vaan ym päri m aata. A i
van tuntem attom at papit tai papinles- ket, m onet vanhat o p ettajat tai ni
m ekkäät kansalaiset saattavat ruveta kyselem ään kaikenlaista om ien kuule
m iensa lisäksi, kun vain tietävät, että keskustelukum ppani sattuu olemaan vanhoja saarijärveläisiä.
L ukem attom ia ovat ne kaskut ja ju tu t, jo ita tästä originellista persoonas
ta m uistetaan, ja onkin pelättävissä, että kunnioitetun kulttuurihenkilön to dellinen m uotokuva m uuntuu vain sar
jaksi enem m än tai vähem m än tosipe- räisiä hupijutelm ia.
T o tta on, että arvoisa rovasti jäi suurim m alle osalle seurakuntalaisiaan- kin vain pitkänä, laihana, tuim an-tuti- sevana ukkona m ieleen kinkeripöy- dän tai saarnastuolin reunan takaa.
H änen tiukka säntillisyytensä ja järk kym ättöm ät tapansa kyllä tunnettiin kaikkialla, m utta m uu onkin jo sitten pelkkää legendaa.
H ugo W inter syntyi kulttuuripiirei- hin. H änen isänsä, m ustakulm ainen ja poikaansa pitem pi H artolan karta- nopitäjän pastori, m uistetaan siitäkin, että pitäjällä ei löytynyt tarpeeksi pit
kää sänkyä, vaan pastori kinkerim at- koillaan vedätti laitarekensä väentu- paan ja nukkui siinä taljoillaan ja nah- kasissaan. H än kuoli jo nuorena äkilli
seen sydänkohtaukseen, ja kun hänen leskensä, joka oli syntyisin tunnetusta B onsdorfien suvusta, oli viettänyt ar- m ovuotensa pappilassa, oli edessä m uutto tuntem attom aan viiden vilk
kaan ja vasta kouluaan aloittelevan lapsen kanssa. Sukulaisten avulla kui
tenkin ostettiin H artolan takam ailta N upurin torppa; siinä tosin oli koko
naista 3 000 ha m aata ja välttävä
asuinrakennus. Tilaa hoitam aan o te t
tiin saksalainen pehtoori, ja tilalle ra
kennettiin kuuluisa iso navetta aivan uudella tekniikalla: m uottien väliin poljettiin sulaa savea, sideaineena k a
nervan varsia.
T äältä käsin alkoi toim ekas rouva kouluttaa lapsiaan. H ugo, vanhin po
jista, jo k a oli m usikaalinen ihmelapsi, lähti Jyväksylän lyseoon, M aila, josta myöhem m in tuli kuuluisa kirjailija M aila Talvio, sukulaisten luo Helsin
kiin ja m uut m ikä m innekin. Toisesta pojasta tuli m erikapteeni, joka myös oli kirjailija, ja nim ellä E rkki W est julkaisi m eri- ja seikkailurom aaneja.
Yksi tytöistä opiskeli m aalausta: hä
nen töitään olivat ne Kolkanniem en pappilan seiniltä m uistetut venäläisen m erim aalarin Aivazovskin suuret jä l
jennökset, joista toista Elisabet-syste- ri niin m akaaberilla tavalla yritti myy
dä rovastin jälkeisessä u nohtum atto
m assa huutokaupassa: ” M inä voin sa
noa teille, kun te kuitenkaan ette ym
m ärrä, että näm ä kehyksetkin ovat ar
voltaan 25.000 m arkkaa” . . . Toisen taulun oli rovasti jo aiemm in lahjoitta
nut ystävälleen Paavo Tirkkoselle, jo ka oli (rovastin ystävien salaisten jä r
jestelyjen m ukaan) auttanut pappilan talo u tta vaikeina säännöstelyvuosina.
Elisabetilla oli kirjakauppa Lahdessa ja yhdestä tyttärestä tuli Koskipään kartanon värikäs rouva. H änet m uiste
taan ehkä G erden-B oism an -nimise
nä, röyhelöihin ja volankeihin p u ettu na perhosena mustiin puetun ja arvok
kaan M aila Talvion rinnalla W interin kuuluisista kutsuista tai "iltam ista”
Saarijärvelläkin.
K oululaisena, eritoten lomilla, Hugi-veli M aila Talvion m ukaan soit- teli lakkaam atta skaaloja ja harjoitel
m ia Pietarista tuodulla flyygelillä. Ja
19
vaikka oltiin köyhiä ja käytiin koulua paikatuin polvin ja kyynärpäin, niin lähdettiinpä vain hevoskyydillä H elsin
kiin asti konsertteihin, jos siellä vie
raili esim. joku A rth u r Rubinstein tai jo k u m uu kom eetta. M atkalla yövyt- tiin tutuissa pappiloissa tai herraskar
tanoissa: Bonsdorfithan olivat sukua jo k a puolelle.
N äytti selvältä, että ylioppilas Hugo W inter m atkustaisi jonnekin ulkom ail
le m usiikkiopintoja jatkam aan, m utta kohtalo tulikin väliin. Se oli tuo ulko
m ailta alkanut kristillinen yo-herätys, jo k a levisi kaikkialle. H ugo osallistui V iipurin kuuluun yo-kongressiin, jo n ka sieluna oli M onrepon kartanon h erra, paroni Nicolay. Rovasti itse kertoi kirjoittajalle herätyksestään ja noista hänelle niin m erkittävistä päi
vistä tuossa ihanassa, taiteen ja kau
neuden täyttäm ässä kodissa. M inäkin olin ehtinyt nähdä täm än kartanon ja sen ” Pohjois-Euroopan kauneim m an puiston” , kuten M onrepota nim itet
tiin. Siksi kai sainkin paljon kuulla m uistelm ia hänen om asta suustaan.
N äin sitten Jiugo VVinteristä tuli teologian opiskelija ja vihdoin köyhä pappi mm. H ollolan seurakuntaan, jo sta poliittinen epäluulo ja parjaus panivat pastorin hakem aan R uneber
gin jäljille S aarijärven kirkkoherraksi.
Ä iti, vilkas ja hieno vanharouva, tuli m ukana kodin hoitajaksi. H änkin soit
ti ja harrasti kuvaam ataiteita, mm.
leikkeli hyvin taidokkaita silhuettitöi- tä suuren pappilan seinille. Pastori oli nyt saanut suuren kodin, jopa perinyt äidinpuoleiselta sukulaiselta arvokkai
ta kalustoja yms. K olkanlahden suu
resta, kom ein goottilaisin ikkunoin va
ru stetusta pappilasta kehkeytyi sitten vuosien m ittaan se kau tta m aan tu n n ettu koti, jonka varsinkin m aan mu- siikkihenkilöt tunsivat parem m in kuin m onet pitäjäläiset. O lihan talolla m uuten arvokkaita perinteitä tässä mielessä. Kuulun kontrahtirovasti Ste
niuksen aikana se oli myös ollut eräs m aaseudun kulttuurikeskuksia. Siellä harrastettiin m usiikkia ja m uitakin tai- te en h a aro ja, mm. K ansallisteatterin m onilahjainen jo h ta ja K aarlo B erg
holm vietti siellä kesiä puhdasta suo
m en kieltä oppimassa.
Ja sitten välillä alkoivat ne Winte- rin m onet m atkat eripuolille m aapal
loa. Itse hän kertoi, että kouluaikoina sekä m aantiede että historia olivat musiikin ohella hänen lem piaineitaan.
N yt hänen taloutensa oli turvattu, äiti
hoiti huushollin tarkasti ja järkevästi, saksalainen Richard Riedell, jonka hän oli jo poikasena tuonut kuskik- seen K oskipään kartanosta (pojan vanhem pi veli oli rva Boism annin suo
jatti) hoiti hienosti yhtähyvin uuden Buick-auton kuin hevosenkin, taitava vuokraaja M attila pani tilan m aat lois
tokuntoon. Isäntä voi siis täyttää m o
niakin m ielitekojaan, m atkustaa tai hankkia silloin tällöin uuden soittoko- neen saleihinsa. Taisi pianojakin olla 5 kappaletta! Myös alkoivat W interin kuulut sarjat ” iltam ia” , joko vuokra
tussa Suojan salissa tai kotipappilassa.
Nyt seurakuntalaiset alkoivat vähän laajem m in tutustua erikoiseen kirkko
herraansa. Ju ttu ja kiersi ja niille nau
rettiin ja hymyiltiin, m utta arvostaen ja hyväksyen: vain tosikoille Hugo V inter oli kauhistus. H än saattoi k u t
sua jo nkun rippikoulupojan kahville huoneisiinsa ja esittää tuikeita mielipi
teitään. K irjoittajan kaksoisveljille hän esitti vastattavaksi tiukan kysy
myksen: ” Eikö teistäkin, nuoret ystä
väni, ole kauhea asia, että Suomessa naisillakin on äänioikeus?” — Tai jos
sain syrjäisessä talontuvassa, seudulla jossa harvat olivat Jyväskylässäkään käyneet, hän saattoi aloittaa kinkeri- saarnansa kysymyksellä: ” O nko teistä kukaan käynyt Jerusalem issa?” . Kun m inä poikasena jonkinlaisena isännän sijaisena toim iessani ihastelin arvoisan vieraam m e m onia ulkom aiden elä
myksiä, hän kai epäili sitä joksikin ka
teuden ilm ennykseksi ja esitti nopeas
ti: "M u tta nuori ystävänihän voi käy
dä K uopiossa. Sinne pääsee joka aa
m u S aarijärven om nibussistadionilta, eikä se kustanna kovin p aljo a.” E rääl
tä hevospelillä tehdyltä m atkalta K an
nonkoskelta palattaessa tuolloin jo ro
vastiksi nim itetty W inter sanoi M atti R autakorvelle: "M inä olen joskus luullut käyneeni kaukana, m utta vasta nyt m inä tunnen käyneeni oikein kau
k a n a .”
Saarnatuolistakin saattoi joskus sin- gahdella tahattom an hauskoja oival
luksia seurakuntalaisten yli: "A ja te l
kaa, rakkaat seurakuntalaiset, että olen kuullut erään m iehen Häkkilässä vaihtaneen lehm änsä hanuriin — , ei
kö täm ä ole surullista?” Saman tuo
m ion saivat joskus naisten liian lyhyet ham eet ja m uotiin tulleet polkkatu- kat. Näin k erro ttu n a jutuista kuiten
kin jä ä pois niihin liittynyt kuiva huu
m ori ja joskus jopa pieni silmänvil- kahdus: naissukukunta nyt on sem
moista! A ivan väärin olisi kuitenkin tuom ita rovastiam m e naisvihaajaksi, m utta hän tahtoi vain panna "asiat kohalleen” . Oli onni, että hän pääsi pois, ennenkuin edes puhuttiin mis
tään naispappeudesta!
B onsdorfin suvulla oli suuri sukuko
kous ja W inter oli pyydetty sen puhu
jaksi. M utta sielläpä liehuikin hepe- neissään ajan kuuluisin taidetanssija- tar E dith von Bonsdorf. Täm ä kiiruh- tikin kertom aan rovastille, että hän esittää tanssia sitten kun setä on pu
hunut. Rovasti kertoi juttu a m erkilli
sen virneen väikkyessä kasvoillaan:
” M inä m enin heti sanom aan suvun pääm iehelle, että m inä en puhu jos tuo hullu nainen saa täällä tanssia. . . M utta olihan se tanssinut, sitten kun m inä olin jo p oistunut.” V aikka ro
vastilla oli m usiikkikirjastossaan pit
kät rivit mm. oopperapartituureja, hän tuskin kävi katsom assa baletti- tms. esityksiä.
L ähikuvassa isäntänä kotonaan, hän oli m itä herttaisin ja kohteliain.
K erran m enin rankkasateessa pyörällä h akem aan papinkirjaa, ja rovasti vei
kin m inut sisälle kahville ja läm m itte
lem ään. V anha äiti oli jo tuolloin kuollut, Riedellillä om a perhe, ja ta lossa em ännöi nyt lapsuuden ystävä ent. neiti H artm an, jonka naimiskau- pan jokainen on kuullut ja om inut om alla tavallaan. Nyt kuitenkin vie
tim m e m itä rattoisim m an kahvituo
20
kion kakluunien ääressä kuunnellen musiikkia vuoroin vanhasta gram ofo
nista tai m uhkeasta autom aattipianos- ta. Sainpa innostettua rovastin itsensä
kin vielä soittam aan, kappalekin on vielä m uistissani, se oli Chopinin Noc- turno n 9, (jota olin salaa viulullani yrittänyt opetella, tietenkin osaam atta ja oppim atta m uuta kuin melodian korvaani). Sitten kun tein lähtöä, ro
vasti pani m inut kuitenkin m akutuo
m ariksi. R uokasalin lasiovisessa kaa
pissa seisoivat rinnan talon rouvan tuom at ja H artm an-suvun vaakunoin koristetut kahviserviisit. Rovasti oli joskus ostanut Saksasta hyvin raskaat kannut perinteellistä arvohopeaa.
"M inä olen huom annut, että nuorella ystävälläni on aika paljon taiteellista aistia, ja pyydänkin h äntä nyt sano
m aan, kum m an kalut ovat kauniim m at rouvani vai m inun. . . M eillä oli
äskettäin siitä vähän erim ielisyyttä.”
O linpa m elkein jäykistyä, sillä minus
ta rouvan hopeat olivat kauniim m at.
A rvelin kuitenkin, että nyt on viisain
ta olla hyvin diplom aattinen ja niin hiukan takellellen koetin selittää, että nuo kaikki ovat m ielestäni hyvin kau
niita, m utta kuitenkin. . . kyllä rovas
tin kalut taitavat sittenkin olla kau
niim m at. No niin, rovasti hykerteli kä
siään tyytyväisen ja hiukan kurillisen näköisenä, kun hyvästelin ja lähdin ulos sateeseen.
H uonom m in kävi professori Y rjö Kilpisen, joka pianisti-rouvansa kans
sa oli tullut W interin vieraaksi. " A ja tella, m iten tyhm ä mies tuo K ilpinen, vaikka saksalaiset häntä niin arvosta
vat: kehui minulle om aa vaimoansa.
M inä kerroin, kuinka ihanasti olin vii
me m atkallani kuullut Saksassa soitet
tavan Beethovvenin sonaatin (esittäjää
ja kappaletta en enää tarkem m in m uista). Niin tuo Kilpinen sanoo, että voi, m inun M argaretini soittaa sen paljon parem m in, ja lupaa kysymättä panee rouvansa m inun flyygelini ta ak se. . . No, sitten rouva soitti, m utta kun se päättyi ja Kilpinen taputti, ru
pesin m inä vähän ilkeäksi ja sanoin:
ei se kyllä m ennyt yhtä hyvin.”
M utta tarinoita riittäisi enem m än kuin on tilaa. Lopuksi vain eräs tä r
keä m uistum a. K erroin jo, että W in
te r tavallaan kuin ajettiin pois entises
tä seurakunnastaan. N iinpä hän aina, m onessa tilaisuudessa muisti kiittää Saarijärveä ja saarijärveläisiä. "Täällä on oltu m inulle niin ystävällisiä ja mi
nä olen saanut täällä niin m onia us
kollisia ystäviä.” Ja kieltäm ättä, noin yleensä ottaen: olihan Saarijärvi ylpeä laajalti tunnetusta paim enestaan.
21
