Ikääntyneiden ja opiskelijoiden kokemuksia palvelukeskuksessa asumisesta

(1)

Karoliina Väänänen

IKÄÄNTYNEIDEN JA OPISKELIJOIDEN

KOKEMUKSIA PALVELUKESKUKSESSA ASUMISESTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu Kotitalousopettajakoulutus

Kotitaloustieteen pro gradu -tutkielma

Huhtikuu 2019

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta

Osasto

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu

Tekijä

Karoliina Ida Sofia Väänänen Työn nimi

Ikääntyneiden ja opiskelijoiden kokemuksia palvelukeskuksessa asumisesta

Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä

Kotitaloustiede

Pro gradu -tutkielma X

22.4.2019 66 + 3 liitettä Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä

Tämän tutkielman tarkoituksena oli kuvata ikääntyneiden ja opiskelijoiden kokemuksia palvelukeskuksessa asumisesta. Erityisesti oltiin kiinnostuneita yhteisöllisyyden sekä hyvinvoinnin kokemuksista. Tutkittavana oli yhden pohjois-suomalaisen palvelukeskuksen viisi ikääntynyttä sekä palvelukeskuksessa asuvat kaksi opiskelijaa. Opiskelijat järjestävät viikossa 4-6 tuntia aktiviteetteja ja maksavat hieman huokeampaa vuokraa asunnostaan.

Aineisto kerättiin haastatteluin ja litteroitua haastatteluaineistoa analysoitiin teoriasidonnaisen aineiston analyysin menetelmin. Tuloksissa eriteltiin ikääntyneiden sekä opiskelijoiden kokemukset sekä jaettiin kokemuksia aineistosta nousseiden osa-alueiden mukaan. Näitä osa-alueita olivat ikääntynei- den kohdalla kokemukset yhteisöllisyydestä nuorten kanssa toimiessa ja muussa palvelukeskuksen toiminnassa sekä kokemukset arjen hallinnasta ja arjen hyvinvoinnista ja nuorten kohdalla kokemukset yhteisöllisyydestä, kokemukset yhteisen toiminnan järjestämisestä sekä kokemukset arjen hyvinvoinnista.

Ikääntyneet kokivat yhteiset aktiviteetit tärkeiksi omassa arjessaan. Yhteisöllisyyden kokemusta toi- vottiin yhä lujitettavan kaikkien asukkaiden kesken jaetuilla yhteisillä toiminnoilla. Terveyden, lii- kuntakyvyn, asuinympäristön sekä yhteisyyssuhteiden koettiin vaikuttavan hyvinvointiin. Yksinäi- syyttä koettiin toisinaan, yhteisöllisellä asumismuodolla ja omalla asenteella koettiin voitavan vaikuttaa lähinnä sosiaalisen yksinäisyyden kokemuksiin. Toisen sukupolven kanssa oltiin mielellään teke- misissä ja yhdessä jaettiin kokemuksia elämän varrelta. Nuoret kokivat palvelukeskuksen turval- liseksi asuinympäristöksi ja kokivat saavansa riittävästi sosiaalisia hetkiä yhteisöllisen asumismuodon myötä. Asuminen palvelukeskuksessa koettiin arkea piristäväksi, aktiviteettien järjestäminen koettiin helpoksi ja mielekkääksi. Asumismuodon etuna koettiin myös sen tarjoama hyvä hinta-laatu- suhde.

Niin ikääntyneiden, kuin opiskelijoidenkin positiivisten kokemusten perusteella voidaan tätä asumismuotoa suositella kokeiltavaksi laajemminkin. Naapureiden tunteminen luo turvallisuuden tunnetta ja sosiaalisten kontaktien löytyessä samasta asuintalosta, on yksinäisyyden ehkäisemiselle hyvät edel- lytykset.

Avainsanat: ikääntynyt, yhteisöllisyys, hyvinvointi, tarpeet, yksinäisyys, yhteisöllinen asuminen

(3)

Faculty

Philosophical Faculty

School

School of Applied Educational Science and Teacher Education, Joensuu

Author

Karoliina Ida Sofia Väänänen Title

Experiences of living in a service center by elderly people and students

Main subject Level Date Number of pages

Home Economics

Master`s thesis X

22.4.2019 66 + 3 appendices

Abstract

The purpose of this thesis was to describe the experiences of elderly people and students living in one service center in northern Finland. The interest was particularly in the experiences of communality and well-being. There were two students living in the service center by organizing 4-6 hours activities per week for the residents and paying slightly cheaper rent because of that.

The material was collected by interviewing five elderly residents and the two students. The interviews were written down and the material was analyzed by method of theory-bounded analyze. In the results the experiences of the elderly people and the students were separated, and the experiences were divided into the subject areas that occurred from the material.

These subject areas among the elderly people were: experiences in communal activities with young people and other service center activities, experiences of everyday management and everyday well-being. Among the students the subject areas were: experiences of communality, experiences of organizing activities and experiences of everyday well-being.

Elderly people felt that the organized activities were important in their daily lives. The experience of communality was still to be reinforced through shared actions among all residents. Health, moving ability, living environment, and communality relationships were seen to affect on well-being. Loneliness was felt occasionally, a communality form of housing and one's own attitude was experienced to be able to affect mainly to the experiences of social loneliness. The generations were pleased to share moments and experiences of life with one another. Young people experienced the service center as a safe environment of living and they had the experience that they were getting enough social moments with a communality form of housing. Living in a service center was perceived as refreshing and organizing activities was considered easy and meaningful. Another advantage of the way of housing was the good value for money that it offered.

Based on the positive experiences of both the elderly and the students, this form of housing can be recommended to be tested more widely. Getting to know the neighbors creates a sense of security and when social contacts can be found in the same building, is there a good change of preventing loneliness.

Keywords: elderly people, communality, well-being, needs, loneliness, communal living

(4)

2 Asuminen ja hyvinvointi ... 7

2.1 Ikääntyneiden erilaisia asumisen mahdollisuuksia ... 7

2.2 Nuorten asuminen ... 9

2.3 Arjen hallinta ja arjen hyvinvointi ... 12

3 Yhteisöllinen asuminen ... 15

3.1 Yhteisöllisyyden muotoja ... 15

3.2 Yhteisöllisyys asumisessa ... 16

3.3 Ikääntyneiden palveluasuminen nyt, ennen ja muualla ... 22

3.4 Yksinäisyyden kokemukset yksinasuvilla ... 24

4 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymys ... 26

5 Toteutus ... 27

5.1 Kohderyhmä ... 27

5.2 Teemahaastattelu ... 28

5.3 Teoriasidonnainen aineiston analyysi ... 30

6 Tulokset ... 33

6.1 Kuvaus palvelukeskuksesta ja asukkaista ... 33

6.2 Ikääntyneiden kokemukset asumisesta palvelukeskuksessa ... 35

6.2.1 Kokemukset yhteisöllisyydestä ... 35

6.2.2 Arjen hallinta ja arjen hyvinvointi ... 42

6.3 Opiskelijoiden kokemukset asumisesta palvelukeskuksessa ... 46

6.3.1 Kokemukset yhteisöllisyydestä ... 46

6.3.2 Kokemukset yhteisen toiminnan järjestämisestä ... 51

6.3.3 Arjen hyvinvointi ... 52

7 Pohdinta ... 54

7.1 Tulosten pohdintaa ... 54

7.2 Pohdintaa tutkielman luotettavuudesta ja toistettavuudesta ... 57

7.3 Pohdintaa tutkielman eettisisyydestä ... 59

7.4 Jatkotutkimusaiheita ... 60

Lähteet ... 62 Liitteet

Liite 1: Haastattelurunko Liite 2: Esimerkki analyysistä Liite 3: Haastattelukutsu

(5)

Asuminen on yksi kotitaloustieteen tärkeimmistä osa-alueista. Suomalaiset viettävät kodeis- saan paljon aikaa, ja asunnossa tulisi siten voida viihtyä. Yksin asuvien kokema yksinäisyys on kuitenkin kasvava ongelma Suomessa. Mikäli esimerkiksi ikääntyneellä kunto heikkenee, hä- nellä on suurempi riski eristäytyä yksin kotiinsa. Ikääntyneen puolison menehtyessä leski jää usein asumaan yksin ja sosiaalisen verkoston tuki on tarpeen. Mikäli esimerkiksi lapset ja lap- senlapset asuvat eri kaupungissa, olisi tärkeää, että ikääntynyt saisi seuraa muista lähellä asuvista, joiden luokse ei tarvitsisi kulkea pitkää matkaa. Vastaavasti useat opiskelijat muuttavat pois kotipaikkakunnaltaan opiskelujen perässä ja oma perhe ja sosiaaliset tukiverkostot jäävät kauas. Myös minusta olisi ollut mukavaa saada esimerkiksi varamummo tai edes yksi tuttu ja turvallinen aikuinen naapuriin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan muuttaessani. Näihin ylei- siin yksin asumisen ongelmiin on esimerkiksi Oululainen Caritas -säätiö pyrkinyt osaltaan vas- taamaan Hyvä Naapuri -toiminnalla. Hyvä Naapuri -toiminta sai Caritaksella alkunsa vuonna 2016, Hollantilaiseen dementiakotiin tehdyn vierailun innoitamana (Caritaslaiset 2018). Hyvä Naapuri -toiminnan tavoitteena on edistää erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kohtaamisia arjessa sekä vähentää yksinäisyyttä. (Caritaslaiset 2018.) Kuten Oulun Härkälinnan palvelukotiin vuonna 2016 muuttanut opiskelija kertoi sanomalehti Kalevan haastattelussa (Hentilä 2016), saattaa toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä muuttaessa helposti kokea itsensä yksi- näiseksi. Puhakka kertoi myös, että nyt hänet oli otettu palvelukodissa ihanasti vastaan, mikä varmasti helpottaa uuteen kaupunkiin sopeutumisessa. Myös omassa kotikaupungissa tämä asumismuoto voi tuoda itsenäistyvälle nuorelle tukea ja turvaa, esimerkiksi ensimmäiseen omaan kotiin muuttaessa.

Suomessa on jo muutamia muitakin palvelutaloja, joista tarjotaan opiskelijoille edullisia asuntoja ikäihmisten tai kehitysvammaisten palvelukeskuksista, kuten palvelutalo Rudolf, johon va- littavilla 18-25-vuotiailla helsinkiläisnuorilla on ollut ennestään hankala asumistilanne (Mielo- nen 2016). Opiskelijat ovat vastineeksi sitoutuneet viettämään aikaa palvelutalon asukkaiden kanssa muutamia tunteja viikossa. Rovaniemeläisessä Saarenkodissa nuori asuu ilmaiseksi, ja vastineeksi sitoutuu viettämään aikaa talon muiden asukkaiden kanssa 25 tuntia kuukaudessa (Juntti 2018). Tämä asukkaiden yhteinen aika voi olla palvelukeskuksesta riippuen kahdenkes- kistä jonkun tietyn asukkaan kanssa, tai esimerkiksi isomman ryhmän kanssa vietettyä aikaa esimerkiksi jonkin aktiviteetin parissa. Jokainen opiskelija saa siis valita

(6)

itselleen sopivan tavan osallistua palvelutalon asukkaiden arkeen. Ikääntyneet saavat näin viet- tää aikaa nuorten kanssa ja saavat samalla virikkeitä arkeensa.

Ikääntyneiden yhteisöllistä asumista on tutkittu esimerkiksi ammattikorkeakoulun opinnäyte- töinä paljon, etenkin sosiaalialan näkökulmasta, esimerkiksi Marttila & Nykänen 2016 (Nuor- ten ja vanhusten kokemuksia yhteisasumiskokeilusta palvelutalossa) sekä Susi 2017 (Ikäihmis- ten keskinäinen yhteisöllisyys ja sen tukeminen Kuuselakeskuksessa). Tämä kyseinen asumismuoto on kuitenkin niin uusi, että sitä koskevia tutkimuksia on vähän, kotitaloustieteen näkö- kulmasta ei vielä yhtään. Aihetta sivuavia tutkimuksia kotitaloustieteen näkökulmasta on kuitenkin muutamia, kuten esimerkiksi Lahtinen 2016 (Millaista kimppa-asuminen on?). Sukupol- vien välistä yhteisöllistä asumista on tutkittu runsaasti myös esimerkiksi arkkitehtuurin näkö- kulmasta, kuten Nenonen 2014 (Monen sukupolven kortteli. Yhteisöllinen palvelukortteli ja esteetöntä asumista Lauttasaareen).

Kotitaloustieteen empiirinen tehtävä on Rauman (2003, 205) mukaan: “kuvata inhimillisten ja aineellisten voimavarojen käyttöä, kehittämistä ja ohjaamista yksilön, perheen ja yhteiskunnan hyväksi.” Rauman (2003, 206) mukaan kotitaloustieteilijän tulisikin siis tutkia “yksilön, perheen ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta kaikilla niillä osa-alueilla, jotka liittyvät kotitalouden arkitoimintaan kuten asumiseen, ruokataloudenhoitoon ja toisista huolehtimiseen.”

Tässä tutkielmassa ollaan kiinnostuneita erityisesti yhteisöllisen asumismuodon toimivuudesta ja merkityksellisyydestä palvelutalon asukkaiden kokemuksissa, tutkimusparadigma on täten fenomenologinen ja siinä syvennetään ymmärrystä yksilöiden välisestä vuorovaikutuksesta asumisessa ja toisista huolehtiessa. Yhteisöllisessä asumisessa vuorovaikutusta tapahtuu myös eri perheiden välillä, kun eri perheiden jäsenet ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja jakavat toistensa kulttuureja ja arjen toimintatapoja.

Tässä tutkielmassa tutkin ikääntyneiden ja opiskelijoiden kokemuksia yhteisöllisestä asumisesta eräässä Pohjois-Suomalaisessa palvelutalossa. Haastattelen muutamia asukkaita ja teemahaastattelun keinoin pyrin saamaan selville, kuinka he kokevat yhteisöllisen asumisen palvelutalossa. Tutkielman viitekehyksessä perehdyn tarkemmin sekä ikääntyneiden, että opiskelijoiden asumiseen. Perehdyn myös yhteisölliseen asumiseen, arjenhallintaan ja hyvinvointiin.

(7)

2 Asuminen ja hyvinvointi

Tässä luvussa perehdyn tarkemmin erilaisiin asumisen vaihtoehtoihin sekä tilastoihin asumisesta niin ikääntyneillä, kuin nuorillakin. Tässä tutkielmassa ikääntyneillä tarkoitetaan 60 ikä- vuoden ylittäneitä henkilöitä, jotka ovat jo siirtyneet tai ovat hiljattain siirtymässä eläkkeelle ikänsä puolesta. Luvussa käsittelen myös tarpeiden tyydyttymistä sekä arjessa koettua hyvinvointia.

2.1 Ikääntyneiden erilaisia asumisen mahdollisuuksia

Ikääntyneiden asumista voidaan lähestyä esimerkiksi elämänkaarinäkökulman avulla, jolloin syvennytään elämänkaaren aikana tapahtuvien muutosten vaikutusta asumiseen, asumisen tar- peisiin ja asumiseen liittyviin toiveisiin eli asumispreferensseihin. Poutasen, Laurinkarin ja Hy- nysen (2008, 7) mukaan tarkastelun alle tulisikin ottaa esimerkiksi ikääntymismuutokset, kuten toimintakyvyn heikkeneminen tai muutokset perhetilanteessa ja niiden vaikutukset asumispre- ferenssien muutoksiin. Ikääntyneiden asunnon vaihdon syynä voi olla esimerkiksi lasten kotoa poismuutto, jolloin taloon jää ylimääräistä tilaa, jonka puhtaanapitoon ei ole enää voimavaroja ja ylimääräisten neliöiden lämmittämiseen ja ylläpitämiseen kuluvat rahatkin voisi käyttää pa- remmin. Voi myös olla, että aikanaan ihannoidun ison ja näyttävän puutarhan ylläpito käy ras- kaaksi ja halutaan siksi muuttaa (Clough, Leamy, Miller & Bright 2005). Tilastokeskuksen (Myrskylä 2005, 174) mukaan yksin asuminen on yleistynyt ikääntyneiden keskuudessa vuosien 1970-2000 välillä etenkin yli 80-vuotiaiden keskuudessa. Palvelutaloissa asuminen yleis- tyy 80 ikävuoden jälkeen, ja vuonna 2003 yli 90 vuotiaista 20-40% asui jonkinlaisessa palvelutalossa (emt, 175).

Aiempina vuosikymmeninä oli Suomessakin hyvin normaalia, että useampi sukupolvi asui saman katon alla muodostaen suurperheen (Anglé 2018, 14), jossa perheen nuoremmat pitivät huolta ikääntyvistä. Terveydenhuollon sekä yleisen elintason noustua ihminen elää entistä pi- dempään ja työiän jälkeenkin eletään aktiivista elämää. Nykyisin Suomessa näyttää olevan il- meisen harvinaista, että ikääntynyt asuisi esimerkiksi omien aikuisten lastensa luona, kun taas

(8)

esimerkiksi Chilessä vuonna 2002 yli puolet ikääntyneistä asuivat jonkun sukulaisensa luona (Soledad Herrera & Kornfeld 2008).

Ikääntyneiden asunnot ovat pinta-alaltaan keskimäärin 72,3㎡ ja käsittävät keskimäärin 2,7 huonetta, kun koko väestön vakinaisesti asuttujen huoneistojen keskiarvot ovat 81,1㎡ ja kolme huonetta. Kuitenkin henkilöä kohden ikääntyneillä on käytettävissään muita ikäryhmiä reilum- min tilaa, kun huoneistossa asuvaa henkilöä kohden 66-75-vuotiaiden huoneistoissa on keski- määrin 56㎡. Ikääntyneiden huoneistoissa suuri käytettävissä oleva neliömäärä voi Pyykkösen (2013) mukaan selittyä sillä, että ikääntyneet asuvat edelleen kodissa, josta aikuiset lapset ovat jo muuttaneet pois. Ikääntyneiden keskuudessa kuitenkin kerrostaloasuminen kasvattaa suosio- taan, kun yli 75-vuotiaiden asuntokunnista jopa 48% asuvat kerrostaloissa. (Pyykkönen. 2013.)

Välikankaan (2009, 59) mukaan Suomessa on puolet enemmän laitospaikkoja kuin muissa pohjoismaissa, vaikka ikärakenne on sama. Suomessa ikääntyneiden asuntoihin tehtäviä muutos- töitä korvataan tiukemmin perustein, kuin muissa pohjoismaissa, vaikka ikääntyneiden kotona asumista halutaankin edistää. Yhteisöllinen asuminen ei ole suomalaisten ikääntyneiden keskuudessa vielä kovin suosittua, osaltaan sota-ajan hellahuoneyhteisöjen vuoksi, joissa aikanaan jouduttiin pakon edestä asumaan (Välikangas. 2009, 68). Yhteisöllinen asuminen voisi kuitenkin olla varteen otettava vaihtoehto kunnon heiketessä ja arjen pyöriessä yhä enemmän oman asunnon lähistöllä. Taulukossa 1 on tiivistettynä Välikankaan (2009, 15-54) esittelemiä ikään- tyneiden erilaisia asumisratkaisuja pohjoismaista.

TAULUKKO 1. Ikääntyneiden asumisratkaisuja Euroopassa (Välikangas. 2009, 15-54).

Yksikkö Asumismuodon kuvaus

Viks Ängar, Ruotsi.

Välimuotoista asumista ikääntyneille ylläpitämällä itsenäistä asumista pitämällä palvelut lähellä ja tarjoamalla sosiaalisia aktiviteetteja. Esteettömyys ja turvapu- helin luovat turvallisuutta.

Färdknäppen, Ruotsi.

Yhteisöllinen talo ikääntyneille, jossa alaikäraja on 40 vuotta. Asukkaat hoitavat itse talon päivittäiset askareet ja ylläpidon. Vuokra-asuntoja on 43 ja lisäksi yh- teistä tilaa runsaasti.

Bofelleskap, Norja.

Yhteisöllistä hoiva-asumista ikääntyneille. Ikääntynyt asuu hänelle sopivassa asunnossa ja saa tarvittaessa hoivapalveluja. Turvapuhelimet ja liiketunnistimet luomassa turvallisuutta asuntojen esteettömyyden ohella. Myös itsenäiseen asumiseen soveltuvia asuntoja taloissa, joiden yhteydessä myös asukkaiden yhteisiä tiloja.

(9)

Sophielund, Tanska.

Kahdeksan muistisairaan yhteisasumisen yksikkö, jossa yhteinen keittiö ja olo- huone. Arjesta pyritään luomaan mahdollisimman samankaltaista ennen yhteis- asumiseen muuttoa.

Naapurustomalli (Woonzorg zones), Hollanti.

Palvelukeskuksen ympärille luodaan n.200 metrin laajuinen palveluvyöhyke.

Vyöhykkeen sisällä on erityisesti ikääntyneille tarkoitettuja asuntoja ja palveluja. Asuntoon on mahdollista saada tarvittaessa ympärivuorokautista hoivaa palvelukeskuksesta.

Herbergier, Hol- lanti.

Perhemäinen ympäristö muistisairaille. Noin 15 asuntoa samassa talossa sekä yhteiset keittiö- ja olohuonetilat. Henkilökunta pitää asukkaille seuraa ja tekee arjen askareita heidän kanssaan yhdessä. Osa henkilökunnasta jopa asuu samassa talossa perheineen, eikä siten erotu muista asukkaista. Dementialääkkeen tarve on vähentynyt, kun on panostettu yhdessäoloon ja yhteiseen tekemiseen.

Avoord Zorg en Wonen, Hollanti.

20 ryhmäkotia, joissa jokaisessa 5-8 muistisairasta ja lisäksi itsenäisesti asuvia ikääntyneitä. Avoord Zorgissa tarjotaan erilaisia palveluita koko naapurustolle, kuten 22 osittain ikääntyneiden toisilleen vetämiä klubeja, kahvila, ruoka- kauppa, apteekki ja lääkäri.

Age Proof Ho- mes, Hollanti.

Eliniäksi tarkoitettuja asuntoja, joissa asukkaita ohjataan ottamaan itse vastuu omista tarpeistaan ja näin säilytetään itsekunnioitus ja kasvatetaan hyvinvointia.

Hoitotarpeen muuttuessa asukkaan ei tarvitse muuttaa lainkaan, joten asuinym- päristö pysyy koko ajan samana. Vapaaehtoistyö toimii alueellisena yhdyssi- teenä ja konsepti tarjoaa myös viihdettä.

Rullilla kulkeva omaishoitoasunto, Hollanti.

Rullilla kulkevan täysin varustellun omaishoitoasunnon voi asettaa esimerkiksi ikääntyneiden vanhempien pihaan ja omaishoitaja voi asua siinä itsenäisesti, mutta lähellä vanhempiaan. Vastaavasti asunto soveltuu myös ikääntyneen asumiseen esimerkiksi lastensa takapihalla itsenäisesti, mutta lähellä apua.

2.2 Nuorten asuminen

Nuorten asumista on tutkittu useina vuosina esimerkiksi Suomen ympäristöministeriön toi- mesta. Asumisen tutkimusta tehdään myös sivullisesti tutkittaessa muita aiheita, verraten tuloksia esimerkiksi eri asumismuotojen välillä, kuten Schnettler, Denegrí, Miranda, Sepúlveda, Orellana, Paiva ja Grunert (2013) sekä El Ansari, Stock ja Mikolajczyk (2012)tekivät tutkies- saan nuorten ruokatottumuksia verraten tuloksia esimerkiksi kotona - ja itsenäisesti asuvien välillä.

(10)

TALULUKKO 2. Tiivistelmä nuorten asumista koskevista tutkimuksista.

Otos ja tutkimus- menetelmä

Oleellisimmat tutkimustulokset Tutkimus

18-29-vuotiaat nuoret.

N=1606.

Kvantitatiivinen, pos- tikysely: lomakkeella monivalintakysy- myksiä muutama avoin kysymys.

-Nuorten asumisessa ei ole tapahtunut merkittä- viä muutoksia edellisen 10 vuoden aikana.

-Suuri osa tyytyväisiä asumiseensa.

-Kotona asuvia nuoria vähemmän, kuin 10 vuotta sitten.

- Naiset muuttivat kotoa tavallisesti 18-19-vuotiaina, miehet 18-20-vuotiaina.

-Vajaa puolet vuokra-asujista kokee asumisme- nonsa liian suuriksi.

Ilmonen, Hirvonen, Man- ninen 2005.

N=1002.

Kvantitatiivinen, ky- sely puhelinhaastatte- luna.

-Kotoa pois muuttamisen mediaani 19-vuotta naisilla ja miehillä. Miehillä enemmän hajontaa.

-Asumiskustannukset kohonneet 19% vuodesta 2005.

-Vajaa puolet itsenäisesti asuvista opiskelijoista kokee tulojensa olevan riittämättömiä asumis- menoihinsa.

Kupari (toim.) 2011.

N=1500, jossa 1300 kantaväestöstä ja 200 vieraskielisistä.

Kvantitatiivinen, pu- helinhaastattelu.

-Kotoa muutetaan pois noin 18-20-vuoden iässä itsenäistyäkseen tai toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tai yhteen kumppanin kanssa.

-Yleisintä asua yksin tai avoliitossa, alle 23- vuotiaat usein vuokralla.

-Kilpailu vuokra-asunnoista kovaa, hinnat kor- keat.

-Mukavat naapurit vaikuttavat asumisviihtyvyy- teen.

-Yhteisöllinen asuminen tuttujen kesken kiin- nostaa.

Kilpeläinen, Kostiainen, Laakso 2015.

Korkeakouluopiskeli- jat.

N=7381.

Kvantitatiivinen, in- ternetkysely.

-29% jonkin verran vaikeuksia ja 19% paljon vaikeuksia saada tulot riittämään menoihin.

-Korkeakouluopinnot aloitetaan keskimäärin 22-vuotiaina. Yliopisto-opiskelijoiden keski-ikä 26-vuotta ja ammattikorkeakoulussa 25-vuotta.

-37% kaikista korkeakouluopiskelijoista ja 45%

perusopiskelijoista asuu yksin tai soluasunnossa. 16% korkeakouluopiskelijoista asuu yh- teistaloudessa tai kimppakämpässä.

Potila, Moisio, Ahti-Miet- tinen, Pyy-Martikainen, Virtanen 2017.

Universidad de la Fronteran opiskelijat vuonna 2012. Vastaa- jien keski-ikä 21,5 vuotta.

N=347

Kvantitatiivinen,

-56,8% asuu vanhempiensa luona Temucossa.

-8,1% asuu vanhempiensa luona, mutta koti si- jaitsee lähikunnassa, josta matkustaa päivittäin Temucoon yliopistoon.

-9,6% asuu Temucossa vuokralla opiskelukave- reiden kanssa.

-5,6% asuu Temucossa muun sukulaisen luona.

Schnettler, Denegrí, Mi- randa, Sepúlveda, Orel- lana, Paiva, Grunert 2013.

(11)

strukturoitu kyselylo- make.

Ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijat yhdestä yliopistosta Saksasta, Puolasta, Tanskasta ja Bulgari- asta.

N=2402

Kvantitatiivinen, ky- sely.

-64,4% saksalaisista, 90,9% tanskalaisista, 70,2 puolalaisista ja 58,8% bulgarialaisista ei enää asu vanhempiensa luona.

-70-80% saksalaisista, tanskalaisista ja puolalaisista vastaajista olivat 20-23-vuotiaita, 55% bulgarialaisista ja 23% puolalaisista olivat alle 20 vuotiaita.

-Kotona asuvista suurempi osa oli miehiä kaikissa neljässä maassa.

El Ansari, Stock, Mikola- jczyk 2012.

Kotoa pois muuttaneiden nuorten ikä oli tyypillisesti 18-20 -vuotta (naiset 18-19-vuotta, miehet 18-20-vuotta) (Ilmonen, Hirvonen & Manninen 2005, 22). Tämä ikä selittyy (emt.) mukaan esimerkiksi lukio-opintojen päättymisellä ja korkeakouluopintojen alkamisella juuri näiden ky- seisten ikävuosien aikana, vaikka Potilan, Moision, Ahti-Miettisen, Pyy-Martikaisen ja Virta- sen (2017, 24) mukaan opintojen aloitusiän mediaani oli 22-vuotta. Eroja naisten ja miesten kotoa pois muuttamisen iässä Ilmonen ym. (2005, 22) totesivat selittyvän osaltaan miesten ar- meijan käynnillä.

Kantaväestön nuorista noin 32% asuu yksin ja vain noin 6% vastasi asuvansa yhdessä sukulaisensa (ei vanhempiensa) tai kaverinsa kanssa (Kilpeläinen, Kostiainen & Laakso 2015, 12).

Yksin tai soluasunnossa asuu noin 37% kaikista korkeakouluopiskelijoista ja 45% työssäkäy- mättömistä (alle 30h töitä viikossa) ja alle 30-vuotiaista korkeakouluopiskelijoista. Yhteista- loudessa tai kimppakämpässä asuu noin kuudesosa korkeakouluopiskelijoista. (Potila, Moisio, Ahti-Miettinen, Pyy-Martikainen & Virtanen 2017, 26.) Tämä eroaa selvästi esimerkiksi chile- läisten opiskelijoiden asumisesta (taulukko 2), koska Chilessä ehdottomasti yleisin asumismuoto oli asua yhä vanhempien luona (Schnettler, Denegrí, Miranda, Sepúlveda, Orellana, Paiva & Grunert 2013).Chileläisten nuorten mahdollisuudet asua yksin ovat heikommat verrattuna suomalaisiin ikätovereihinsa esimerkiksi siksi, että Chilessä yliopistokoulutuksesta maksetaan suuria summia. Lukukausimaksujen lisäksi harvalla perheellä on varaa lähettää las- taan opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mistä pitäisi myös maksaa vuokra-asunto.

Nuorten (20-25-vuotta) asunnot ovat ikääntyneiden tavoin keskimäärin muihin ikäryhmiin verrattuna pieniä. Nuorella on keskimäärin käytössään 36㎡ henkilöä kohden ja nuorten asunto-

(12)

kuntien huoneistot ovat keskimäärin 51,1㎡ ja huoneita on noin 1,9. Muita ikäryhmiä tiiviim- män asumisen voi Pyykkösen (2013) mukaan ajatella selittyvän heikommalla tulotasolla.

Ikääntyneiden tapaan myös nuoret suosivat kerrostaloasumista. (Pyykkönen 2013.) Nuoret opiskelijat suosivat saman ikäisiä (20-25-vuotta) työssäkäyviä useammin vuokra-asumista, vain 5% nuorista opiskelijoista asuu omistusasunnoissa, kun nuorista työssäkäyvistä jopa 24%

asuu omistusasunnossa (Tilastokeskus 2013).

2.3 Arjen hallinta ja arjen hyvinvointi

Iso osa ikääntyneistä ja nuorista asuu yksin ja siksi onkin syytä tarkastella yksin asumisen vaikutuksia arjen hallintaan ja arjen hyvinvointiin. Yksin asuminen ei itsessään heikennä yksilön hyvinvointia, mutta yksin asuvat kokevat jaetussa taloudessa asuvia enemmän omaa hyvinvoin- tiaan heikentäviä seikkoja, kuten puutteita terveydentilassaan (Kauppinen, Martelin, Hannikai- nen-Ingman & Virtala 2014, 35). Tutkittavan palvelukeskuksen asukkaat asuvat asunnoissaan yksin, mutta samassa talossa asuvien kanssa voidaan viettää aikaa talon yhteisissä tiloissa.

Hyvinvoinnin voidaan olettaa paranevan vapaa-ajan lisääntyessä, mutta työttömillä, ikäänty- neillä ja yksinäisellä vapaa-aikaa voikin olla liikaa, joka taas koetaan hyvinvointia heikentävänä seikkana. Hyvinvointia voidaan mitata myös esimerkiksi seuraavien avulla: käytettävissä olevat tulot, yksityiset kulutusmenot, koulutus, terveydentila, työtuntien määrä, yhteisöllisyys sekä elämän merkityksellisyys. Joskaan nämä eivät ole yksiselitteisiä aiheita tutkittavaksi, koska ne voidaan tulkita eri elämäntilanteissa eri tavoin ilman, että kokemuksilla on yhteyttä mitattuun elintasoon. Seuraavat resurssit ovat henkilökohtaisia, mutta niiden käytössä tulee huomioida kotitalouden muutkin jäsenet: tulot, varallisuus, aika, terveys, tiedot, taidot sekä sosiaalinen pääoma. Näillä resursseilla on käyttöarvoa, mikäli ympäristö tarjoaa mahdollisuuksia niiden hyödyntämiseen, ja mitä useampia resursseja on käytettävissä, sitä enemmän yksilöllä on varaa valita. (Raijas 2011, 244-249.) Kuten Raijas (2011, 262) toteaa, koostuu arjen hyvinvointi ko- kemuksesta elinolojen, toimintamahdollisuuksien sekä voimavarojen riittävyydestä tyydyttä- mään tietyn hetken tarpeet.

(13)

Toiminta tuottaa hyvinvointia arkeen ja jotta esimerkiksi ansiotyö tuottaisi hyvinvointia, tulee sen olla mielekästä. Ansiotyön kaltaista selkeää arkirytmiä arvostetaan myös työelämän ulko- puolella olevien keskuudessa. Myös kotitöitä tekemällä tuotetaan hyvinvointia, mikäli ollaan tyytyväisiä kotitöiden työnjakoon, toteutustapaan sekä lopputulokseen. (Raijas 2011, 252.) Ar- jen sujuvuuden kannalta aina ei ole järkevää tehdä kotitöitä itse, vaan ostetaan sen sijaan palveluita. Kotityöpalveluiden ostaminen on entistä hyväksytympää, ja suosittua etenkin ikäänty- neiden keskuudessa. Rajoitteet esimerkiksi liikkumisessa voivat hankaloittaa kotitöiden tekoa, ja tähän on muun muassa palvelukeskuksissa tarjolla maksullisia palveluita asukkaiden oman harkinnan mukaan.

Raijaksen (2011, 254) mukaan myös elinympäristö vaikuttaa hyvinvointiin. Muun muassa turvallisuus, virikkeellisyys, viihtyisyys, väljyys, vihreys, meluttomuus, hyvät liikenne yhteydet, peruspalveluiden läheisyys sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnot edistävät hyvinvointia hy- vässä elinympäristössä (emt: Strandell 2005, 26; NEF 2006, 4; Koistinen & Tuorila 2008).

Allrdtin (1976, 15) mukaan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää tiedostaa mistä ihmiset kärsivät, mitä tavoitteita ihmiset ilmaisevat yhteiskunnallisella toiminnallaan ja mitä arvostuksia ja toi- veita ihmiset ilmaisevat kielellisesti. Tarpeiden näkökulmasta katsottuna hyvinvointi on tila, jossa yksilöllä on mahdollisuus keskeisimpien tarpeidensa tyydytykseen (Allardt 1976, 21), jolloin hyvinvoinnin aste määräytyy tarpeiden täyttymisen asteen mukaan (emt, 32). Hyvinvoin- nilla on Allardtin mukaan kolme ulottuvuutta: elintaso (having), yhteisyyssuhteet (loving) ja itsensä toteuttaminen (being) (emt, 38). Kuviossa 1 on esitetty hyvinvoinnin ulottuvuudet ja osatekijät. Hyvinvoinnin osatekijät voidaan Allardtin (emt, 51) mukaan nähdä niin arvoina, kuin resursseinakin.

Yhteisöllinen ja monisukupolvinen palvelutaloasuminen voi osaltaan edistää hyvinvointia esimerkiksi luomalla paikallissuhteita sekä ystävyyssuhteita. Paikallissuhteiden ylläpitämisestä esimerkkinä toimii erään palvelutalon asukkaiden kasvien istutus projekti yhdessä viereisen yläkoulun oppilaiden kanssa (Caritas Annansilmä 2018.)

(14)

KUVIO 1. Hyvinvoinnin kolme ulottuvuutta ja hyvinvoinnin osatekijät Allardtin (1976, 50) mukaan.

Kuten Lahtinenkin (2016, 20-21) toteaa, voi asumisjärjestelyillä vaikuttaa koettuun hyvinvointiin. Esimerkiksi yhteisöllisen asumisen vaikutukset voivat olla positiivisia, kuten pienemmät asumiskustannukset tai negatiivisia, kuten tunne oman tilan ja ajan puutteesta. Vaikutukset voivat myös ilmetä sekä hyvinä että huonoina yhtä aikaa, esimerkiksi sosiaalista kanssakäymistä voi olla yhteisöllisessä asumisessa tavanomaista enemmän, joka koetaan toisaalta mukavaksi, kun on seuraa tarjolla usein kotoa poistumatta, mutta toisaalta se voidaan kokea ahdistavana tai rajoittavana yhtä aikaa.

(15)

3 Yhteisöllinen asuminen

Tutkielmassani käytän jo eläkkeelle jääneistä vanhemman polven väestöstä nimitystä ikäänty- neet. Käsitevalintani perustuu ajatukseen siitä, että ikääntyneet kokevat vanhus -nimityksen lei- maavana ja määrittelevät itsensä mieluummin eläkeläiseksi, senioriksi tai ikääntyviksi. Vanhus -nimitykselle myönnetään usein oikeutus vasta toimintakyvyn heikennyttyä merkittävästi.

(Laurinkari, Poutanen, Saarinen, Laukkanen 2005, 5-6: Jyrkämä 2001, 283-287.)

3.1 Yhteisöllisyyden muotoja

Raijaksen ja Revon (2009, 17) mukaan yhteisöllisyys kotitalouksissa on vähentynyt kotitalouk- sien vaurastuttua ja pystyttyä hankkimaan jokaiselle omat kestokulutustuotteet, kuten matka- puhelimet ja televisiot. Yhteisöllisyyttä kuitenkin kaivataan yhä ja sen puutteeseen herätäänkin Pessin ja Seppäsen (2011, 290) mukaan vasta, kun jotain poikkeavaa tapahtuu. Yhteisöllisyys vaatii syntyäkseen yhteisen intressin, joka puolestaan usein synnyttää yhteistoimintaa sekä yh- teisyydentunnetta, joista yhteisöllisyys koostuu (kuvio 2). Kuviossa 2 esitetään myös, kuinka yhteisöllisyys edistää ja ylläpitää me-henkeä, solidaarisuutta sekä sosiaalista pääomaa ja lopulta yhteisöllisyys ilmenee esimerkiksi auttamisena (Pessi & Seppänen 2011, 292-297).

KUVIO 2. Yhteisöllisyys ja naapurikäsitteet. (Pessi & Seppänen 2011, 296.)

Yhteisöllisyyttä on kahdenlaista: statuksellista sekä sopimuksellista. Sääty-yhteiskunnan lakat- tua olemasta, on statuksellista yhteisöllisyyttä olemassa lähinnä pelkästään sukulaisuuden

(16)

kautta, kun nykyisin työpaikkoja ja oppilaitoksia ei enää pidetä statusyhteisöinä. Muuta yhtei- söllisyyttä, eli sopimuksellista yhteisöllisyyttä on nykyisin päällekkäistä, ristikkäistä, lyhyt- ja pitkäkestoista, eri tasoista ja laajuista. Yksilö voi siis kuulua yhtä aikaa useaan yhteisöön, eikä ulkopuoliset erota ryhmän jäseniä yhtä helposti kuin aiemmin. Yhteisöllisyys kuitenkin jakaa ihmiset “meihin ja teihin”. Tiiviillä yhteisöllä on myös mahdollisuus rangaista jäseniään nor- mien rikkomisesta. (Pessi & Seppänen 2011, 294-295.) Aron (2011, 38) mukaan klassinen so- siologia pitää yhteisöllisyyden tärkeimpänä tunnusmerkkinä emotionaalisen tunteen joukkoon kuulumisesta.

3.2 Yhteisöllisyys asumisessa

Yhteisöllinen asuminen on sellaista asumista, jossa osa toimista ja tiloista ovat yhteisiä ja osallistuminen yhteiseen toimintaan on vapaaehtoista (Jolanki ym. (2017, 12): Helamaa & Pylvä- nen (2012)). Tämän määritelmän mukaan opiskelijoiden asuminen palvelutalossa olisi enem- män yhteisöasumista, kuin yhteisöllistä asumista, koska he ovat sitoutuneet viikoittaiseen yhteiseen toimintaan muiden asukkaiden kanssa. Tutkielmassani tulkitsen kuitenkin opiskelijoiden saaneen itse päättää muuttamisestaan palvelutaloon ja siten osallistuvansa vapaaehtoisesti yhteiseen toimintaan.

Kuten Helamaa & Pylvänen (2012, 25) toteavat, ei raja yhteisöasumisen ja yhteisöllisen asumisen välillä ole yksiselitteisesti määriteltävissä. Kuten kuviosta 3 nähdään, on yhteisöllinen asuminen perinteisen asumisen ja yhteisöasumisen välimuoto, jossa asukkaiden kesken on pe- rinteistä asumista enemmän yhteistä toimintaa, mutta toiminta ei ole samalla tavalla tavoitteel- lista ja velvoittavaa, kuin yhteisöasumisessa (Helamaa & Pylvänen 2012, 25). Yhteisöllisessä asuinyhteisössä asuminen ei edellytä kaikilta asukkailta samanlaisia osallistumisen muotoja, vaan jokainen voi osallistua itselleen parhaaksi näkemällään tavalla ja osallistuminen on vapaaehtoista. Samassa yhteisössä voi siten olla useita tapoja elää, eikä yhteisöllisessä asumismuo- dossa vaadita yhteisölle omistautumista, kuten yhteisöasumiseen useammin kuuluu. Yhteisöl- lisessä asumisessa yhteisöllisyys voi ilmetä esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunteena tai sovit- tuna yhteisenä tekemisenä. Yhteisöllistä asumista voi olla niin saman ikäisten, kuin eri suku- polvienkin välisessä asumisessa ja tällöinkin yhteisöllisyyden ilmenemistavat voivat vaihdella.

(17)

KUVIO 3. Asumisen yhteisöllisyyden tasot. (Helamaan ja Pylväsen (2012, 24-25) kuviota mu- kaillen.)

Ikääntyneiden on todettu olevan kiinnostuneita yhteisöllisestä asumisesta ja erityisesti yhteisöl- lisen asumisen tarjoamista hyödykkeistä, kuten turvallisuus, seura, palvelut, arjen apu sekä koh- tuullinen hinta (Rajakoski 2017). Tiiviistä yhteisöllisestä asumisesta esimerkkinä toimii Asu- kasyhteisö Helsingin Loppukiri (Asukasyhteisö Helsingin Loppukiri 2001), joka määrittelee itsensä yhteisölliseksi itsepalvelutaloksi ikääntyneille. Loppukirin jokaisessa huoneistossa asuu vähintään yksi yli 48-vuotias ja jokaiselle asukkaalle kuuluu jonkun työryhmän jäsenyys sekä esimerkiksi talon kunnossapitovelvoitteita. Näiden tavoitteellisten velvoitteiden valossa Lop- pukiri olisikin enemmän yhteisöasumista (kuvio 3), kuin yhteisöllistä asumista. Loppukirissä asukkaat järjestävät itse itselleen yhteistä toimintaa, esimerkiksi ruokailevat yhdessä neljä ker- taa viikossa. Talon ollessa valmisteilla, tulevat asukkaat kirjoittivat kirjoitelmia toiveistaan ja odotuksistaan tulevaa asumismuotoa kohtaan. Näistä toiveista ja odotuksista he sitten lopulta kokosivat Loppukin Yhteisöllisyysauringon (Kanninen & Minkkinen 2001) (kuvio 4). Yhtei- söllisyysauringon sakaroissa olevat yhteisöllisyyden määreet ovat havaittavissa myös esimerkiksi kuviosta 2, ja ne tulevat esiin myös Rajakosken (2017) raportoimasta Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen tutkimuksesta eläkkeelle jääneiden asumistoiveista.

KAIKKI ASUMINEN

YHTEISÖLLINEN ASUMINEN

YHTEISÖASUMINEN RAJAPINTA 1: Yhteis-

toimintaa ja / tai yhteisti- loja normaalia enemmän.

RAJAPINTA 2:

Yhteisöllisyys tavoit- teellista ja sisäänraken- nettua, asukkailla vas- tuita ja velvollisuuksia.

(18)

KUVIO 4. ’Yhteisöllisyysaurinko’, joka on kiteytys seniorien asukasyhteisön, Loppukirin, jä- senten yhteisöllisyysnäkemyksestä vuonna 2001. (Kuvio laadittu Kannisen & Minkkisen luoman kuvalähteen pohjalta).

Ihmiset kaipaavat yhteenkuuluvuuden tunnetta arjessaan. Yhteisöllisyys on yksi yhteenkuuluvuuden esiintymismuoto, jossa yhteenkuuluvuuden tunteen lisäksi on yhteisiä intressejä sekä yhteistä toimintaa. Myös Maslow liitti yhteenkuuluvuuden tunteen, ja siten myös yhteisöllisyy- den tarvehierarkiaansa. Maslow’n tarvehierarkiassa (kuvio 5) on luokiteltu ihmisen perustar- peet tärkeysjärjestykseen. Fysiologiset tarpeet, kuten ruoka, uni ja vesi muodostavat pohjan arjen toiminnoille. Fysiologisten tarpeiden jälkeen ihminen luontaisesti alkaa täyttää turvallisuuden tarvetta, turvassa halutaan olla niin fyysiseltä, kuin taloudelliseltakin vahingolta. Yhtei- söllinen asuminen voi lisätä turvallisuuden tunnetta, vaikka asuisikin asunnossaan yksin, kun tuntee naapurit ja tietää, mistä lähin apu on saatavilla. Yhteisöllinen asuminen tukee myös Mas- low’n teoriasta sosiaalisten tarpeiden täyttämistä, kun seuraa on lähellä ja usein tarjolla arkipäi- väisiinkin askareisiin. Yhteisöllisesti toimivassa isossakin kerrostalossa voi olla asukkaiden vä- lillä vahva yhteisöllisyyden tunne, kun asioita tehdään yhdessä. Tuttujen naapureiden satunnai- nen metelöintikään ei välttämättä häiritse niin paljoa, kun tietää kuka oman seinän takana asuu.

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vuonna 2017 julkaiseman Asuminen ja yhteisöllisyys -tutkimuksen (Rajakoski 2017) mukaan joka kolmas ikääntynyt oli kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta. Tutkimukseen vastanneet pitivät tärkeänä, että asumisyhteisön arvot kohtaavat, eivätkä siis asuisi kenen kanssa tahansa. Arvojen kohdatessa yhteisöllinen asuminen voi parhaillaan

(19)

tehostaa yksilöiden itseluottamusta ja omanarvontuntoa, mikäli positiivista palautetta omasta toiminnastaan saa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Vasta näiden edellä mainittujen tarpeiden täytyttyä yksilö voi Maslow’n tarvehierarkian mukaan alkaa toteuttaa itseään, mikä varmasti on tarpeellista niin opiskelijoille, kuin ikääntyneillekin.

KUVIO 5. Maslow’n tarvehierarkia (Peda.net Jyväskylän kaupunki)

Muutaman aiheesta jo tehdyn tutkielman, kuten Marttila & Nykänen (2016) sekä Kämppi (2014) perusteella tutkimuskohteeni eli palvelukeskuksessa asuvat ikääntyneet ja opiskelijat hyötyisi- vät molemmat tästä asumisjärjestelystä. Edullisemmat asumiskustannukset sekä uudet tutta- vuudet sekä seura ja sen tuoma turvallisuuden tunne koettiin yhteisöllisen asumismuodon eduiksi (Kämppi 2014, 29), kuten myös oman elämänkokemuksen kasvaminen toisen sukupolven kertomusten avulla (Marttila & Nykänen 2016, 52).

Kämppi (2014) on opinnäytetyössään tutkinut samankaltaisen konseptin, Kodintola -hankkeen herättämiä ajatuksia palvelujen tuottamisen näkökulmasta. Kämpin opinnäytetyössä nousi esiin ikääntyneiden mielenkiinto asumismuotoa kohtaan yksinäisyyden poistamiseen ja turvallisuuden tunteen aikaansaamiseksi (2014, 21). Nuoret kokivat Kodintola-hankkeen eduiksi niin ikään seuran, taloudellisten kustannusten pienenemisen sekä yhteisen ruokailun (Kämppi 2014, 22). Kämpin (2014, 23) haastattelemilta ikääntyneiltä ja opiskelijoilta nousi sama pohdinta yh- teisöllisen asumisen onnistumisesta, mitä kuvattiin Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen (Rajakoski

(20)

2017) tutkimuksessa ikääntyneille: kohtaavatko asukkaiden arvot ja sujuuko yhteisöllinen asuminen ennalta tuntemattomien kanssa.

Yhteisöllisessä palvelutaloasumisessa tulee myös huomioida, että kaikki asukkaat eivät välttä- mättä asu siellä omasta vapaasta tahdostaan, toisin kuin esimerkiksi aiemmin mainitussa Hel- singin Loppukiri -talossa. Palvelutalon asukkaat ovat myös palvelujen ostajia, jotka maksavat asumisestaan sekä haluamistaan sekä tarvitsemistaan palveluista. Palvelutaloissa on myös pal- kattua henkilökuntaa, jonka toiminnan motiivi on hyvin suurella todennäköisyydellä työstä maksettavan palkan aikaansaamaa. (Jolanki ym. 2017.) Myös palvelukeskuksissa edullisemmin asuvat opiskelijat ovat osaltaan voineet valita kyseisen asumismuodon edullisempien asumis- kustannusten vuoksi. Helamaan ja Pylväsen (2012, 35) mukaan sekoittunutta asukaskuntaa kuitenkin pidetään positiivisena asiana, ja samalla yhteisöllinen asuminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua ihmisiin, joihin ei muuten ehkä tutustuisi.

Palvelukeskuksissa edullisemman vuokran eteen ohjelmaa järjestävät nuoret voidaan ymmärtää jossain määrin myös vapaaehtoisiksi, koska ovathan he vapaaehtoisesti tähän asumismuotoon hakeutuneet, eivätkä he saa työstään suoranaista palkkaa, joskin vuokra on kuukausittaisen työ- määrän vuoksi jo alhaisempi. Vapaaehtoistyö voidaan määrittää palkattomaksi, ei-ammatti- maiseksi toiminnaksi, jota pystyy tekemään tavallisen ihmisen tiedoilla- ja taidoilla ja jota teh- dään omasta vapaasta tahdosta. Vapaaehtoistyö rikastuttaa molempien osapuolien elämää, ikääntyneen saadessa tukea ja turvaa, voi vapaaehtoinen saada arvokasta tietoa ikääntyneen elämänkokemuksista. Palvelutaloissa asuvilla ikääntyneillä ei kaikilla ole omaisia, jotka heitä kävisivät tervehtimässä tai ulkoiluttamassa, vapaaehtoisista olisi näissä tilanteissa suuri apu hoitoyhteisön arkeen. (Heimonen 2005, 84-85). 58% 15-24-vuotiaista suomalaisista nuorista voisi lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan, mikäli heitä siihen pyydettäisiin, vaikka tähän mennessä eivät olleet tulleet ajatelleeksikaan asiaa. Vapaaehtoistyössä mukana olevat nuoret käyttävät siihen muuta väestöä enemmän aikaa (19h/kk), kun koko väestön keskiarvo oli 17,5h/kk. (Yeung 2002, 56.)

On myös tärkeä huomioida, etteivät yhteisessä käytössä olevat fyysiset tilat itsessään saa yhtei- söllisyyttä aikaan. Asukkailla tulee olla halu ja mahdollisuus yhteiseen toimintaan ja kanssa- käymiseen muiden asukkaiden kanssa. Esimerkiksi heikko fyysinen kunto voi heikentää mahdollisuuksia yhteisöllisen ilmapiirin luomiseen. (Okulov 2008, 35.) Palvelutalon tarjoama yhteinen toiminta on keskeisessä osassa talon yhteisöllisyyden synnyssä (kuvio 6). Toiminnan

(21)

ollessa säännöllistä ja monipuolista yhteistä tekemistä, sekä pelkästään talon asukkaille, että myös ulkopuolisille avattua toimintaa, on toiminnalla mahdollista liittää osallistujia tiiviim- mäksi osaksi omaa asukasyhteisöä. Etenkin uuden asukkaan kannalta säännöllinen yhteinen toiminta auttaa asukasyhteisöön sopeutumisessa tuottamalla yhteisiä kokemuksia. Jotta toiminta auttaisi asukasta toteuttamaan omaa sosiaalista tarvettaan, tulee toiminnan olla yhteisön tarpeille sopivaa sekä hyödyntää yksilöiden ominaisuuksia (emt, 107). Vaikka yhteisö olisikin tiivis ja sosiaalista kanssakäymistä olisi yhteisön jäsenten välillä runsaasti, on luonnollista, että esimerkiksi sensitiivisistä aiheista halutaan keskustella yhteisön ulkopuolisten kanssa, kuten Rossin (2018, 248) tutkimuksessakin ilmeni.

KUVIO 6. Vanhusten palvelutalon toimintaa määrittävät tekijät (Okulov 2008, 104).

Yhteisön henkinen ilmapiiri muodostuu Okulovin (2008, 108) tutkimuksen mukaan neljästä osa-alueesta (kuvio 7). Yksilön henkilökohtaiset kokemukset ja tunteet yhteisöstä ovat tärkeitä ja etenkin yhteisöön liittyessä syntyneet tunteet. Okulovin tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka yhteisö miellettiin pääasiassa positiivisena, myös negatiivisia seikkoja yhteisöstä on ilmennyt.

Mikäli aiempi asumismuoto on poikennut merkittävästi palvelutalon toimintaympäristöstä ja rutiineista, voi yhteisöön sopeutuminen viedä odotettua enemmän aikaa. Yhteiselle toiminnalle on määrättyjä arvoja, jotka käyvät vuoropuhelua asukkaiden omien arvojen kanssa. Me-henki syntyy yhteisistä kokemuksista ja samaa päämäärää tavoitellessa. Ilmapiirin luomiseen vaadi- taan yhteisön toimintaan osallistumista, johon jokainen osallistuja ja osallistumatonkin vaikuttaa.

(22)

KUVIO 7. Yhteisön henkinen ilmapiiri tekijöittäin (Okulov 2008, 108).

3.3 Ikääntyneiden palveluasuminen nyt, ennen ja muualla

Ikääntyneille on nykyisin tarjolla monenlaisia asumisratkaisuja. Huolestuttavaa on, että näistä usein kalliistakin ikääntyneiden asumisen muodoista on nyt kuluvan kevään aikana ollut paljon uutisointia palvelujen toimimattomuudesta. Palvelutaloja on jouduttu sulkemaan, koska ikään- tyneille ei ole voitu tarjota turvallista ja asianmukaista hoitoa esimerkiksi henkilöstövajeen vuoksi. Onneksi on välillä myös positiivisempia uutisia ikääntyneiden hoitokodeista, kuten vastikään palkittu Kymijoen Hoiva ry, jossa otetaan hoivakotiin muuttavien historia huomioon ja annetaan heille hoitoa toiveidensa mukaan (Sillanpää 2019).

Myös ulkomailla väestön ikääntyminen tuottaa haasteita. Esimerkiksi Japanissa taloushuolista kärsivät ikääntyneet tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan, jossa heillä olisi edes katto pään päällä ja saisivat ruokaa säännöllisesti. Taloushuolia näyttää olevan Japanissa yhä useammalla, koska noin puoleen Japanin 70 vankilasta luvattiin vuonna 2017 lisää vanhusten hoitohenkilö- kuntaa. (Kataja-Lian 2017.)

Kiinassa on hyvin yleistä, että jopa kolme sukupolvea asuvat yhdessä. Yhdessä asuminen voi olla lyhytkestoista esimerkiksi vanhempien sairastuessa tai pidempikestoista esimerkiksi vanhemman jäädessä yksin ja lastenlasten tarvitessa hoitoa. Tämä käytäntö on sekä edullista, mutta voi myös tarjota helpotusta kaikkien arkeen. Samalla sukupolvet jakavat tietoja, taitoja ja kokemuksia toisilleen. (Shi 2017.)

(23)

Senioritalo on normaaliin asuinhuoneistoon verrattuna suunniteltu tarkemmin ikääntyneiden tarpeille sopivaksi. Senioritalossa ei ole paikalla henkilökuntaa eikä siellä tarjota palveluita.

Talot rakennetaan suurissa kaupungissa usein keskustan tuntumaan, missä ulkopuoliset palvelut ovat helposti saavutettavissa. Senioriasunnot eivät kuitenkaan aina ole kokonaisia senioritaloja, vaan esteettömiä asuntoja hyvien palveluyhteyksien päästä markkinoidaan myös senioritaloina.

Senioritalot perustuvat asukkaan itsenäiseen asumiseen ja ne on suunniteltu siten, että niitä pys- tytään helposti muokkaamaan esimerkiksi inva-asunnoiksi asukkaan kasvavien tarpeiden mukaan. (Özer-Kemppainen 2005, 22-23.) Uudisrakennukset soveltuvat siten myös senioriasun- noiksi, koska nykyiset asunnot pyritään rakentamaan jo muunneltaviksi ja esimerkiksi pyörä- tuoliystävällisiksi (Laurinkari ym. 2005,18).

Aging-in-Place -ajattelu on menettelytapa, jolla pyritään turvaamaan ikääntyneen asuinpaikka mahdollisimman pitkään samana. Onnistuakseen Aging-in-Place -ajattelu edellyttää, että ikään- tynyt asuu ikääntymiseen sopivassa asunnossa, johon tarpeen mukaan on mahdollista tilata palveluja ja jonka ympäristö tukee ikääntymistä. Ikääntyneen asuntoa voidaan muokata hänen it- senäistä arjesta selviämistään tukevaksi, jolloin ikääntynyt pystyy asumaan mahdollisimman pitkään tutussa ympäristössä. Mikäli palvelujen tarjoaminen ikääntyneen omaan asuntoon tai asunnon muokkaaminen ikääntyneen tarpeille sopivaksi ei ole mahdollista, mahdollistavat pal- velukeskukset Aging-in-Place -ajattelun kaltaisen toiminnan, kokoamalla samankaltaisissa tilanteissa olevia ihmisiä yhteen ja siten helpottaen palvelujen ja tuen muotojen tarjoamista, tar- joten myös sosiaalista tukea muilta saman ikäisiltä. (Välikangas 2009, 8-9.)

Palveluasuminen on varteenotettava vaihtoehto silloin, kun henkilö ei enää pärjää yksin tai ko- tipalvelun avulla omassa kodissaan tai kun vamman tai sairauden vuoksi tarvitsee arjen rutii- neissa toisen ihmisen apua. Palvelutalossa tarjotaan maksua vastaan asukkaan tarpeen mukaan valittavia palveluja arjen toimintoihin, kuten esimerkiksi ruoka- ja turvapalvelua, asiointiapua sekä hygienia- ja siivouspalveluita. Tällöin asukas voi asua mahdollisimman kodinomaisesti palvelutalon asunnossaan ja hän on samalla palveluiden ulottuvilla. (Özer-Kemppainen 2005, 18.)

Palvelukotiasumisessa tarjotaan hoito- ja hoivapalveluita ympärivuorokautisesti. Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu pääasiassa yli 75-vuotiaille, jotka eivät pärjää ilman runsasta

(24)

ympärivuorokautista hoito- ja hoivapalvelua. (Özer-Kemppainen 2005, 19). Laitoshoito on tarkoitettu niille henkilöille, joiden arjesta selviytyminen vaatii pääsääntöisesti kahden henkilön apua ympärivuorokautisesti, eikä henkilö pärjää ilman jatkuvaa valvontaa (emt. 19).

3.4 Yksinäisyyden kokemukset yksinasuvilla

Yksin asuvien määrä kasvaa jatkuvasti, etenkin yli 65-vuotiaiden ja alle 35-vuotiaiden yksin asuvien määrät ovat olleet nousussa. Yli 65-vuotiaita oli vuonna 2015 yli 10 000 enemmän, kuin edellisenä vuonna (Suomen Virallinen Tilasto 2015). Yksin asuvat ikääntyneet lisääntyvät vuosittain paljon suurten ikäluokkien eläköityessä ja iän myötä menehtyessä ja näin leskeksi jääneet jäävät asumaan yksin ainakin hetkellisesti. Koska miesten elinajanodote on naisten eli- najanodotetta alhaisempi (Tilastokeskus 2018), selittää se Kauppisen ym. (2014, 3) toteaman ikääntyneiden naisten olleen yksi yksin asuvien tilastoissa korostuvasta kolmesta ryhmästä yh- dessä alle 30-vuotiaiden sekä keski-ikäisten miesten kanssa. Myös tätä tutkielmaa varten haas- tatellut seitsemän palvelukeskuksen asukasta asuvat kaikki yksin.

Jatkuvan ja melko usein koetun yksinäisyyden kokemukset vähentyivät vuosien 1994 ja 2006 kerättyjen aineistojen välillä kuudesta prosentista neljään prosenttiin. Tästä huolimatta tutki- tuista ikäryhmistä vanhin raportoi yhä edelleen eniten jatkuvaa tai toistuvaa yksinäisyyden kokemusta verrattuna muihin ikäryhmiin. 18-29 -vuotiaiden ikäryhmä oli ainoa ikäryhmä, jossa yksinäisyyden kokemusten yleisyys ei laskenut. (Moisio & Rämö 2007, 394.) Vuonna 2006 kerätyssä aineistossa noin viisi prosenttia opiskelijoista raportoi kokevansa yksinäisyyttä vä- hintään melko usein (emt. 395). Vuonna 2006 ikääntyneistä noin 10% raportoi kokevansa jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä (emt. 396). Yksinäisyyden kokemukset olivat yhteydessä koettuun terveydentilaan, elinvaiheeseen sekä pääasialliseen toimintaan, kuten opiskelu, työs- säkäynti tai eläke (emt. 400). Tiikkaisen (2006, 17) mukaan Pinquart (2003) on todennut yksi- näisyyden olevan yleisempää niillä, jotka eivät ole parisuhteessa.

On hyvä tehdä ero yksinäisyyden kokemusten ja yksinäisyydestä kärsivien välille, koska kaikki yksinäisyyttä kokevat eivät suinkaan pidä yksinäisyyttä huonona asiana, vaan osa nimenomaan kaipaa omaa rauhaa muuttaessaan esimerkiksi erakoksi keskelle metsää kauas naapureista. Uo-

(25)

tila (2011, 19) avaa väitöskirjassaan Weissin (1973) teoriaa yksinäisyyden määritelmästä. Hä- nen mukaansa Weiss jakaa yksinäisyyden emotionaaliseen ja sosiaaliseen eristäytymiseen, jossa emotionaalisella eristäytymisellä tarkoitetaan parisuhteen puuttumista ja sosiaalisella eris- täytymisellä sosiaalisten kontaktien ja läheisten ystävyyssuhteiden puuttumisesta tai vähäistä yhteydenpitoa. Myös Tiikkainen (2006, 12-13) viittaa väitöskirjassaan Weissin (1973; 1982) teoriaan yksinäisyydestä kuvaillen emotionaalisesta yksinäisyydestä kärsivän olevan “depres- siivinen, ahdistunut ja kokee sisäistä tyhjyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa”, kun taas sosiaalisesta yksinäisyydestä kärsivä kokee “pitkästymistä, ikävystymistä, turhautumista, tarkoituksettomuuden tunnetta ja epävarmuutta.” Sosiaalisen yksinäisyyden kokemukset ovat yleisempiä miehillä, kun taas emotionaalinen yksinäisyys oli yleisempää naisilla (Tiikkainen 2006, 17: Dykstra & De Jong Gierveld 2004).

Toisen maailmansodan jälkeen kaupungistumisen yhteydessä ihmisten oli pakko muuttaa toi- mintatapaansa esimerkiksi tervehtimisen suhteen. Vilkkaassa suurkaupunkielämässä, valtavan ärsyketulvan ympäröimänä oli mahdotonta tervehtiä jokaista vastaantulijaa samoin, kun oli pie- nissä kylissä aiemmin totuttu. Näin kaupungistuminen tarjosi ihmisille myös tietynlaista yksi- tyisyyttä, jota pienissä kylissä ei oltu aiemmin koettu. Tätä suurkaupunkilaisten varautunei- suutta voi pitää myös suojamekanismina. Suurkaupungeissa nämä varautuneet ihmiset eivät kuitenkaan kuuluneet enää tiiviiseen kyläyhteisöön, joten esimerkiksi sosiaalisten suhteiden luonti ja ylläpito jäi yksilön omalle vastuulle. (Helamaa & Pylvänen 2012, 25.)

Ikääntyneiden ja opiskelijoiden välillä voi olla suuri ero siinä, mitä vuorovaikutussuhteilta odo- tetaan. Samalla kun ikäihmiset odottavat läheisyyttä, korostuu nuorilla usein ystäväverkoston laajuus. (Tiikkainen 2006, 16: Green ym. 2001).

(26)

4 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymys

Tutkielman tarkoituksena on kuvata ikääntyneiden sekä opiskelijoiden kokemuksia asumisesta palvelukeskuksessa. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita muun muassa sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta, asukkaiden kokemuksista yhteisöllisestä asumisesta, omasta hyvinvoinnis- taan sekä arjen hallinnastaan ja yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemuksista. Tutkielmalla pyritään saamaan ajankohtaista tietoa erilaisen, sukupolvet yhteen saattavan asumismuodon mahdollisuuksista esimerkiksi sukupolvien välisenä vuorovaikutuksen väylänä, kaikkia osa- puolia hyödyttävänä toimintamallina, jolla voitaisiin vaikuttaa muun muassa asumiskustannus- ten kohtuullistamiseen ja yksinäisyyden sekä turvattomuuden tunteiden vähenemiseen.

Tutkimuskysymys

Millaisia kokemuksia ikääntyneillä ja opiskelijoilla on asumisesta palvelukeskuksessa?

Alakysymykset

Millaisia kokemuksia ikääntyneillä ja opiskelijoilla on yhteisöllisyydestä palvelukeskuksessa?

Kuinka ikääntyneet ja opiskelijat kokevat oman hyvinvointinsa sekä arjenhallintansa palvelukeskuksessa asuessaan?

(27)

5 Toteutus

Tutkimusparadigma on fenomenologinen, koska tutkielmassa pyritään kuvaamaan yksilöiden kokemuksia. Tapaustutkimus tutkii toiminnassa olevaa tapahtumaa (Metsämuuronen 2005, 205: Yin 1983, 23). Tämä tutkielma toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkielmassa pureudutaan yhden palvelukeskuksen asukkaiden kokemuksiin yhteisöllisesti toimivassa palvelukeskuksessa asumisesta. Tutkielmassa on yksi tapaus, eli yhden palvelukeskuksen asukkaiden kokemukset, mutta useampia analyysiyksikköjä, eli haastateltavia (Laine & Peltonen 2007, 95). Metsämuuronen (2005, 2017) viittaa teoksessaan Stakeen (2000, 238), jonka mukaan yleis- tämistä oleellisempaa on tutkittavan tapauksen ymmärtäminen mahdollisimman tarkasti. Tut- kielma pyrkiikin ymmärtämään kokemuksia yhteisöllisestä palvelukeskusasumisesta sekä ku- vailemaan mahdollisimman tarkasti yhteisöllistä asumista tässä tutkittavassa palvelukeskuksessa. Vaikka tapaustutkimuksen tutkimustulokset eivät ole yleistettävissä, voi niistä olla apua pyrittäessä ymmärtää muita samankaltaisia tapauksia. Tässä luvussa esittelen kohderyhmän, aineistonhankintamenetelmän, haastattelujen teema-alueet sekä haastateltavien hankinnan sekä aineiston analyysimenetelmän.

5.1 Kohderyhmä

Ikääntyneiden tutkimista pidetään haasteellisena, koska usein ikääntyneet mielletään tutkimuk- sissa yhtenäisenä ryhmänä (Simpura 2005, 9). Todellisuudessa ikääntyneiden tarpeet ja toiveet eroavat toisistaan, kuten kaikissa muissakin elämän vaiheissa. Esimerkiksi 60-vuotiaan ja 80- vuotiaan tarpeissa ja elämänkokemuksessa voi olla hyvinkin radikaaleja eroja (Särkelä-Kukko

& Rönkä 2015, 304), toinen voi olla jo todella heikossa kunnossa, kun kymmenen vuotta van- hempi niin ikään ikääntynyt henkilö juoksee vielä maratoneja ilman mitään merkkejä ikäänty- misestä, ja silti heidät mielletään usein samaksi ikääntyneiden ryhmäksi samoine tarpeineen.

Ikäännyttäessä 60 ikävuodesta 70 ikävuoteen ovat vaikutukset usein hyvin erilaiset, kun ikään- tyessä 80 ikävuodesta 90 ikävuoteen (Simpura 2005, 9). Tulee myös huomioida, että eri aika- kautena ikääntyminen vaikuttaa eri lailla, esimerkiksi 1960-luvulla ja 2000-luvulla kymmenen vuoden ikääntyminen tuotti erilaisia vaikutuksia (emt.).

(28)

Tutkielmaan haastattelin kahta eräässä Pohjois-Suomalaisessa palvelukeskuksessa asuvaa opiskelijaa sekä viittä heidän kanssaan arjessa tekemisissä olevaa ikääntynyttä. Palvelutalon palve- lupäällikkö valitsi haastateltavat pyyntöni mukaan niistä ikääntyneistä, joiden kanssa nuoret viettävät aikaa ja jotka olivat halukkaita haastateltaviksi. Teemahaastattelussa haastateltavat voidaan valita sen mukaan, keneltä uskotaan saatavan paljon informaatiota aiheeseen liittyen.

Palvelupäällikkö valitsi pyyntöni mukaan neljä ikääntynyttä haastateltavaksi, mutta ensimmäi- senä haastattelupäivänä tutustuessani talon tiloihin yksi ikääntynyt ilmoitti halukkuutensa haastateltavaksi, joten päätin haastatella vielä yhden ikääntyneen lisää. Opiskelijoiden kohdalla va- lintaa ei tarvinnut tehdä, koska talossa asuu vain kaksi opiskelijaa, jotka molemmat onnekseni suostuivat haastatteluun. Haastateltavat antoivat suostumuksensa haastattelujen käyttöön tutkimuksessa kirjoittamalla nimensä haastatteluajanvarauslistaan. Lisäksi ennen haastattelua kerroin tutkielman tarkoituksesta, haastattelujen äänittämisestä, anonymiteetistä sekä tutkimusai- neiston hävittämisestä tutkielman valmistuttua. Kerroin myös, että haastateltavalla on oikeus olla vastaamatta kysymyksiin, mikäli ei niihin jostain syystä halua vastata. Haastattelut toteu- tettiin helmikuussa 2019 kahden peräkkäisen arkipäivän aikana palvelutalon tiloissa. Haastat- teluja varten oli varattu erillinen rauhallinen ja kodikas tila.

Tämän ilmiön tutkijana minulla on olemassa esiymmärrys syistä, jotka ovat voineet vaikuttaa opiskelijoiden päätökseen muuttaa kyseiseen palvelutaloon, mutta puolueettomana tutkijana pyrin pitämään esiymmärrykseni piilossa, jotta pitäydyn johdattelemasta ja haastateltavat pää- sisivät vapaasti kertomaan omista kokemuksistaan.

5.2 Teemahaastattelu

Tutkielman aineistonkeruumenetelmäksi valitsin teemahaastattelun, koska se antaa tilaa haastateltavan vapaammille kertomuksille, jolloin avoimempi keskusteluyhteys haastattelijan ja haastateltavan välillä mahdollistuu. Tutkielman käsitellessä yhteisöllistä asumista sekä eri sukupolvien yhteiseloa ja yhteistoimintaa, on avoimempi aineistonkeruumenetelmä luontevampi tapa saada relevanttia tietoa. Teemahaastattelun sen sijaan koen antavan avointa haastattelua enemmän tukea minulle haastattelijana, jotta haastattelu pysyy aiheessa ja kaikki ennalta aja- tellut teemat tulee käsiteltyä. Teemahaastattelua varten tulee teemat muodostaa aiempien tutki-

(29)

musten ja aineistojen pohjalta nousevista aiheista muistaen, etteivät haastatteluteemat ole vält- tämättä juuri tästä tutkimusaineistosta nousevat teemat. (Hirsjärvi & Hurme 1988 sekä Saara- nen-Kauppinen & Puusniekka 2006).

Haastattelujen teema-alueet ja tarkentavat apukysymykset muodostuivat lähdekirjallisuuteen tutustuessa. Tärkeimmät lähteet teema-alueille olivat Ilmarisen teettämän tutkimuksen tulokset (Rajakoski 2017), Kodintola-hankkeesta tehty tutkielma (Kämppi 2014) sekä Allardtin (1976) hyvinvoinnin ulottuvuudet. Ennen varsinaisia haastatteluja tein yhden esihaastattelun kotona asuvalle ikääntyneelle testatakseni kysymysten ymmärrettävyyttä. Hedelmällisintä olisi tieten- kin ollut, mikäli esihaastattelun olisi voinut toteuttaa samankaltaisille informanteille, eli haas- tateltaville, joiden asumismuoto on sama, kuin varsinaisilla haastateltavilla. Näin esihaastatte- lusta olisi saatu mahdollisimman paljon apua varsinaisiin tutkimushaastatteluihin. Autenttisen esihaastattelun puuttuminen voidaankin nähdä tämän tutkielman yhtenä rajoitteena.

Teema-alueet ja niiden keskeisimmät sisällöt

Taustatiedot: Kerätään ennen varsinaisen haastattelun aloittamista. Taustatiedoilla pyritään sel- vittämään mahdollisesti kokemuksiin vaikuttavia taustamuuttujia, kuten ikää, parisuhdetilan- netta ja talossa asuttua aikaa.

Ympäristö: Palvelutalon asumisympäristöä koskevilla kysymyksillä pyritään ymmärtämään ympäristön merkityksiä asumisen kokemuksissa.

Arki: Tämän teeman avulla pyritään ymmärtämään haastateltavien arkea, sen rakennetta, sisäl- töä ja merkityksiä.

Juhla: Tämän teeman tavoitteena on ymmärtää juhlien ja juhlapyhien vaikutusta palvelutalon arkeen sekä niiden merkitystä asumisen kokemuksiin.

Asukkaat: Palvelutalon asukkaita kuvailemalla pyritään ymmärtämään yhteisyyssuhteiden mahdollisuuksia ja niissä edistäviä tekijöitä.

Asumisen kokemukset: Asumisen kokemuksilla pyritään selvittämään kokemuksia yhteisölli- sestä asumisesta ja tämän asumismuodon eduista ja puutteista.

(30)

Yhteisöllisyys: Yhteisöllisyys -teeman avulla pyritään ymmärtämään asumisen yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyden vaikutusta turvallisuuden tunteeseen sekä yksityisyyden tunteeseen.

Yksinäisyyden tunteet: Tämän teeman avulla pyritään ymmärtämään asukkaiden yksinäisyyden kokemuksia.

Aktiviteetit: Yhteisiin aktiviteetteihin liittyen pyritään selvittämään niihin mahdollisesti liitty- vistä kustannuksista, aktiviteetteihin vaikuttamisesta sekä niihin osallistumiseen halukkuu- desta.

Sukupolvien välinen vuorovaikutus: Sukupolvien välistä vuorovaikutusta pyritään ymmärtä- mään haastateltavien kokemuksien kautta. Erityisesti ollaan kiinnostuneita sukupolvien väli- selle vuorovaikutukselle annetuista merkityksistä sekä siitä, mitä toiselle sukupolvelle koetaan annettavan ja vastaavasti, mitä heiltä koetaan opittavan.

5.3 Teoriasidonnainen aineiston analyysi

Koska tutkielman aineisto kerättiin teemahaastatteluin, on teemoja luotaessa jo ollut olemassa aiempaa tutkimustietoa ja teorioita aiheesta. Näitä teorioita ja aiempia tutkimustietoja hyödyn- netään aineiston analyysissä. Aineiston analysoinnissa käytetään teoriasidonnaista, eli teoria- ohjaavaa aineiston analyysimenetelmää, jossa litteroidusta aineistosta poimitut relevantit ilmaukset ja niistä muodostetut luokat yhdistetään jo olemassa oleviin teorioihin ja teoreettisiin käsitteisiin.

Ennen varsinaisen analyysin aloittamista olen litteroinut haastatteluaineistot, eli muuttanut ää- nitteet kirjoitettuun muotoon. Haastattelut olivat kestoltaan 20-91 minuuttia ja litteroitua aineistoa tuli yhteensä 90 sivua fonttikoolla 12, rivivälillä 1,5 (kuvio 8) . Käytän haastateltavista teks- tissä anonyymejä tunnisteita yksityisyyden suojaamiseksi. Kirjaintunnisteina käytän seuraavia:

“I” eli ikääntynyt sekä “O” eli opiskelija. Ikääntyneillä on kirjaintunnisteen jälkeen vielä haastateltavat yksilöivä numerotunniste. Numerotunnisteet arvoin sattumanvaraisesti. Sitaatteja kir- joittaessani olen pyrkinyt jättämään selkeästi tunnistettavat sitaatit kirjoittamatta tutkielmaan,

(31)

koska näiden lainausten perusteella haastateltavat pystyisivät todennäköisesti tunnistamaan toistensa kaikki ilmaukset. Tällä menettelyllä pyrin takaamaan myös haastateltavien keskinäi- sen anonymiteetin.

KUVIO 8. Haastatteluiden kestot minuutteina, haastatteluiden keskimääräinen kesto sekä litteroitu teksti sivuina. Ikääntyneet I1-I5 ja opiskelijat O.

Seuraavaksi esittelen aineiston analyysin (kuvio 9). Aluksi analysoin aineistoa kuten aineisto- lähtöisessä analyysissä: ensin poimin tutkielman kannalta oleelliset alkuperäisilmaukset ja loin niistä pelkistettyjä ilmauksia (redusointi), tämän jälkeen ryhmittelin pelkistetyt ilmaukset (klus- terointi) ja muodostin ryhmistä alaluokkia. Alaluokat tulisi yhdistellä edelleen yläluokiksi, mutta tämän aineiston kohdalla jo alaluokat yhdistyivät teoriasta johdettuihin yläluokkiin ja edelleen teoriasta johdettuihin pääluokkiin. Tässä viimeisessä vaiheessa, eli teoreettisten käsit- teiden luonnissa (abstrahointi) poiketaankin aineistolähtöisen analyysin tieltä. Teoreettisten kä- sitteiden luonnin sijaan teoriasidonnaisessa aineiston analyysissä pyritäänkin yhdistämään aineistosta syntyvät käsitteet johonkin aiempaan teoriaan ja teoreettisiin käsitteisiin. (Tuomi &

Sarajärvi 2018, 122-133.) Teoriasidonnainen aineiston analyysi ei testaa aiempaa teoriaa, kuten teorialähtöinen analyysi, mutta aiempi tietämys aiheesta näkyy aineiston analyysissä ja teorian testauksen sijaan päämääränä on aukaista uusia asiayhteyksiä ilmiön ja teorian välille (Tuomi

& Sarajärvi 2018, 109). Esimerkki analyysistä löytyy tutkielman liitteistä (liite 2).

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

I1 I2 I3 I4 I5 O O

minuttia / sivua

haastateltavat

Haastatteluiden kestot ja litteroitu teksti

Haastattelun kesto Litteroitua tekstiä Keskimääräinen kesto

(32)

KUVIO 9. Teoriasidonnaisen aineiston analyysin eteneminen. (Kuvio luotu Tuomi & Sarajärvi 2018, 122-133 mukaan.)