Mies, joka haastoi Stalinin näkymä

62 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 2

Mies, joka haastoi Stalinin

Christer Pursiainen: Trotski.

Gummerus 2011.

Lenin, Stalin ja Trotski. Tämä kol- mikko muistetaan parhaiten Venä- jän vallankumouksen ja Neuvos- toliiton alkukauden henkilöistä, ja tässä järjestyksessä, vaikka Sta- lin olikin tuohon aikaan yhä Trots- kin varjossa. Leninin manttelinpe- rijäksi vielä 1920-luvulla arvellun Lev Trotskin elämä oli poikkeuk- sellisen vaiheikas ja monin tavoin sidoksissa kolmikon kahden muun jäsenen elämään. Elämäkertaa hä- nestä ei silti ole aiemmin julkais- tu suomeksi, kumma kyllä. Nyt Ve- näjän-tuntija, valtiotieteen tohtori Christer Pursiainen on tarttunut härkää sarvista ja kirjoittanut su- juvan yleisesityksen Trotskin elä- mästä ja aatemaailmasta.

Lev (Suomessa joskus myös Leo) Trotskin (1879–1940) elämä vallankumouksen kuohuissa, tär- keissä tehtävissä Neuvosto-Venä- jällä ja maanpaossa oli täynnä dra- matiikkaa, jonka kuvaamisessa Pursiainen onnistuu erinomaises- ti. Hän aloittaa tarinansa Trotskin viime hetkistä, joista siirtyy saman tien sankarinsa elämän ehkä tär- keimpään vaiheeseen, 1920-luvun alkuun, jolloin Lenin kirjoitti niin sanotun testamenttinsa. Siinä hän muun muassa varoitti Stalinista ja ehdotti tämän syrjäyttämistä. Pur- siainen kuvaa shakespearemaisen valtakamppailun jäntevästi. Trots- ki arvioi tilanteen väärin, ja Stalin, silloin vielä ”harmaa byrokraatti”, onnistui Leninin kuoltua vuonna 1924 säilyttämään asemansa itse- tietoista Trotskia näennäisesti har-

mittomampana vaihtoehtona. Sta- linin tukena olivat tällöin Grigo- ri Zinovjev ja Lev Kamenev, jotka sittemmin kuolivat hänen vainois- saan.

Vauhdikkaan alun jälkeen kir- jailija palaa kuvaamaan päähenki- lönsä elämää kronologisesti. Leiba (Lev) Bronstein, vuodesta 1902 Lev Trotski, syntyi vakavaraiseen juuta- laisperheeseen, jonka isää olisi puo- li vuosisataa myöhemmin luonneh- dittu kulakiksi. Trotski oli älykäs, matemaattisesti lahjakas lapsi, joka sai hyvää opetusta. Trotskin lapsuu- den ja nuoruuden Pursiai nen ohit- taa verraten nopeasti, ja teos kes- kittyy pitkälti Trotskin poliittiseen elämään. Lukijalle ei oikein selviä, miksi nuori mies innostui vallan- kumouksellisista ajatuksista – tuon ajan aatteellisessa ilmapiirissä Trots- kin ratkaisut eivät kuitenkaan olleet ainutlaatuisia.

Trotski oli jo 18-vuotiaana am- mattivallankumouksellinen, joka päätyi kansallismielisestä narodni- kista ensin sosiaalidemokraatiksi ja pian marxilaiseksi. Hän ehti en- nen Venäjän vallankumousta olla useam man kerran vangittuna, kar- kotettuna Siperiaan ja maanpaos- sa. Tsaarinaikainen vankeus tosin oli Trotskin kaltaiselle huomatta- vasti miellyttävämpää kuin sittem- min olot neuvostovangeilla.

Trotskin ensimmäinen oma per- he, jonka nuori mies pian jätti val- lankumouksen edistämiseksi, ohite- taan lähes pelkällä maininnalla. Vä- hän myöhemmin alkanut liitto Na- talia Sedovan kanssa kesti miehen syrjähypyistä huolimatta koko elä- män ajan. Trotski liittyi enemmistö- läisiin, menševikkeihin, vaikka oli- kin monessa suhteessa lähempänä bolševikkeja. Bolševikkipuolueen

t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 2 63 jäsen hänestä tuli vasta heinäkuus-

sa 1917 – tämäkin on seikka, jota käytettiin sittemmin aseena häntä vastaan.

Trotski nousi maineeseen ken- ties näkyvimpänä vuoden 1905 kapinan johtohenkilönä ja poik- keuksellisen sanavalmiina puhuja- na. Hänet vangittiin ja tuomittiin Siperiaan, mistä hän pakeni vuon- na 1907. Pakonsa jälkeen hän oles- keli vallankumouksen kynnykselle asti Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Trotski elätti itseään lehtimiehenä ja kirjailijana. Kirjalliset taidot oli- vat hyödyksi myöhemminkin, eri- toten leivän hankkimisessa, Stali- nin karkotettua hänet Neuvosto- liitosta. Viimeisenä huomattava- na vallankumouksellisena Trotski palasi kuohuvalle Venäjälle touko- kuussa 1917, jossa hänen merkityk- sensä oli keskeinen lokakuun val- lankumouksen toteuttamisessa.

Bolševikkien päästyä valtaan Trotski nimitettiin ensin ulkoasiain kansankomissaariksi (käytännössä ulkoministeriksi), ja hän osallistui Brest-Litovskin rauhanneuvottelui- hin. Maaliskuussa 1918 hänestä tu- li sota-asiain kansankomissaari, ja hän ryhtyi luomaan puna-armeijaa aluksi ulkoista vihollista vastaan, valmiina maailmanvallankumouk- seen. Vihollinen oli kuitenkin maan rajojen sisällä, koska valkoiset jou- kot yrittivät palauttaa vanhan val- lan. Trotski organisoi armeijan hie- rarkkisesti asevelvollisuuden poh- jalta ja ymmärsi, toisin kuin monet bolševikit, hyödyntää tsaarinajan upseerien kokemusta. Näitä val- vomaan nimitettiin komissaareja.

Hän myös johti menestyksellisesti muun muassa Pietarin torjuntatais- telua Judenitšin johtamia valkoisia joukkoja vastaan lokakuussa 1918.

Valtakamppailussa 1920-lu-

vun alussa Trotski puolusti vuon- na 1923 vapaata keskustelua puo- lueen sisällä ja sai vastaansa Sta- linin, Kamenevin, Zinovjevin ja Buharininkin. Kohtalonhetkinä hänessä ilmeni usein omituista ha- parointia ja mahdollisesti psyyk- kisperäistä kuumeilua. Tämä oi- reilu esti häntä osallistumasta Le- ninin hautajaisiin, mikä osaltaan heikensi hänen asemaansa. Ke- sään 1924 mennessä hän oli jo jou- tunut alakynteen valtataistelussa.

Samana vuonna vastustajat alkoi- vat käyttää lyömäaseena trotskilai- suutta – siihenhän sisältyivät kes- keisinä maailmanvallankumouk- sen ja jatkuvan vallankumouksen käsitteet. On arveltu, että jos Trots- ki olisi osannut pelata korttinsa toi- sin, hän olisi pystynyt lyömään Sta- linin puna-armeijan avulla. Vaikka Trotski olikin häikäilemätön, täl- laisiin toimiin hän ei ryhtynyt ei- kä ehkä edes ymmärtänyt oman tilanteensa kriittisyyttä. Trotski ei yleensä pyrkinyt kätkemään kynt- tiläänsä vakan alle, ja hänen kun- nianhimoinen, ylimielinen luon- teensa oli omiaan vieroittamaan tovereita. Myös Leninin suhde hä- neen oli ambivalentti.

Trotski menetti vahvan ase- mansa, ja hänet siirrettiin mitättö- mämpään virkaan ”tiedekomissaa- riksi”. Hän piti kyllä tehtävästä ja muun muassa ennakoi ydinener- gian mahdollisuuksia. Stalinin ase- man vahvistuessa oppositiota alet- tiin tukahduttaa. Vihdoin vuonna 1927 Trotski erotettiin puolueesta, joka käytännössä oli Stalinin tas- kussa. Pursiaisen sitaatit tuon ajan puoluekokouksen puheenvuorois- ta ja välihuudoista ovat dramaat- tisuudessaan järkyttävällä taval- la valaisevia, vaikka vielä ei olla- kaan 1930-luvun puhdistusoikeu-

denkäynneissä.

Vallankumouksen älykkö kar- kotettiin vuonna 1928 ensin Ka- zakstaniin – kuvatussa episodis- sa on tragikoomisia piirteitä – ja seuraavana vuonna Turkkiin, jo- ka suostui ottamaan ongelmallisen pakolaisen vastaan. Aluksi Trotski elätteli toiveita paluusta Neuvosto- liittoon, mutta kun trotskilaisuus järjestäytyi 1930-luvulla selkeäm- min kansainväliseksi liikkeeksi, nä- mä haaveet karisivat.

Omaiset, sihteerit, avustajat ja henkivartijat muodostivat karko- tusaikana Trotskin ympärille ai- na jonkinlaisen ”hovin”, jonka it- seoikeutettu keskushenkilö hän oli. Maanpakolaisuuden kuvauk- sessa Pursiainen käsittelee myös Trotskin yksityiselämää. Perheen- päänä hän jää hieman arvoituk- selliseksi. Tytär ainoasta virallises- ta avioliitosta päätyi itsemurhaan (ja osa läheisistä menetti henken- sä Stalinin vainoissa), mutta suh- de Natalia Sedovaan vaikuttaa ol- leen miehen satunnaisista syrjähy- pyistä huolimatta läheinen. Vanhin poika Lev Sedov toimi maanpaos- sa isänsä apuna varhaiseen kuole- maansa asti. Trotski oli henkisesti vireä ja energinen, moneen suun- taan avoin, paitsi tieteestä myös tai- teista kiinnostunut ihminen, jonka

”tieteellinen menetelmä astianpe- sussa” oli kuitenkin kotioloissa lii- an epäkäytännöllinen. Hänen kir- jallisuus- ja taideteorioistaan oli- si elämäkerrassa voinut kertoa laajemminkin, ne mainitaan vain ohimennen.

Turkista Trotski pääsi vuon- na 1934 muuttamaan ensin Rans- kaan ja vuotta myöhemmin Nor- jaan. Kummassakin maassa hänen oleskelunsa aiheutti poliittista kuo- huntaa. Vihdoin vuonna 1937 hän

64 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 2

asettui viimeiseen asuinmaahansa Meksikoon, jonne pääsy oli lähin- nä taiteilija Diego Riveran ansio- ta. Kuten tunnettua, Trotskin vii- meinen, pian ystävyydeksi laantu- nut rakkaussuhde oli Riveran puo- lisoon Frida Kahloon.

Trotskin viimeinen merkittä- vä julkitulo ajoittui vuoteen 1937.

Moskovan näytösoikeudenkäyn- tien yhteydessä häntä syytettiin sa- botaasi- ja Stalinin murha-aikeis- ta. Trotskilaiset järjestivät hänelle Meksikossa vastakuulemisen, jos- sa hänelle tarjoutui mahdollisuus puhdistaa maineensa. Neuvosto- asenteisiin tämä ei tietenkään vai- kuttanut.

Stalin koki Trotskin vaaralli- simmaksi kilpailijakseen, ja käsky hänen murhaamisekseen tuli neu- vostojohtajalta. Toukokuussa 1940 useamman henkilön voimin tehty hyökkäys Trotskin huvilalle epä- onnistui, mutta elokuussa lähi- piiriin ujuttautunut Ramón Mer- cader onnistui jäähakulla mur- haamaan Trotskin. Murhan taus- tat Pursiai nen selostaa tarkoin.

Hän olisi voinut käsitellä laajem- min, mitä murhan jälkeen tapah- tui Trotskin lähipiirille ja trotski- laisuudelle. Pursiainen kyllä mai- nitsee, että Neuvostoliiton aika- na Trotskin mainetta ei palautettu, mutta jättää kertomatta, että hänet rehabilitoitiin vuonna 2001.

Joskus on ajateltu, että Trotski olisi ollut Neuvostoliiton johtaja- na jotenkin lempeämpi kuin Sta- lin. On vaikea puntaroida vaihto- ehtoista historiaa, mutta tosiasia on, että Trotski, punaisen terrorin kannattaja, oli mielipiteissään jyrk- kä ja syyllistyi häikäilemättömiin tekoihin ja käskyihin siinä missä Stalinkin. Vaikka hän maanpaossa kirjoitetussa Petetty vallankumous

-kirjassaan (1936, ei suomennettu) vaatikin byrokraattisen yksinvallan tilalle neuvostodemokratiaa, toimi hän toisin ollessaan itse vallassa. Si- tä paitsi Stalin toteutti ikään kuin ominaan Trotskin vanhoja ideoi- ta, kuten pakkoteollistamisen, vii- sivuotissuunnitelman ja kulakkien hävittämisen.

Suomalaisen kirjan etuna on, että Trotskin yhteydet Suomeen – kokonaisuuden kannalta tietysti verraten vähäiset – tulevat parem- min esiin kuin ulkomaisissa bio- grafioissa. Trotski piileskeli vuon- na 1905 Suomessa. Paettuaan Sipe- riasta hän siirtyi jälleen Suomeen ja edelleen kauemmas Euroop- paan. Suomen sisällissodan aikana hän lähetti onnittelunsa punaisten kansanvaltuuskunnalle. Muita- kin yhtymäkohtia on maahamme, viimeksi vähän ennen kuolemaa, kun Trotski kommentoi talviso- taa. Vaikka hän asettui Neuvosto- liiton puolelle, hän kritisoi Stalinin ratkaisuja, kuten usein muulloin- kin. Muun muassa Mannerheim ja Kuusinen vilahtavat sivuhenkilöi- nä. Mukana on tavalliselle lukijalle uutta tietoa, myös kuvaliite sisältää Suomeen liittyviä aiheita.

Trotskin elämäkerta on kirjoi- tettu hyvin ja toimitettu huolellises- ti, mistä lankeaa kiitos kirjoittajan lisäksi kustantajalle. Tyyli on luis- tavaa, ja historiallinen preesens on onnistunut valinta. Asiat on taus- toitettu huolellisesti. Venäjänkie- listen nimien translitterointi poik- keaa paikoin suomalaisesta käy- tännöstä. Esimerkiksi Tsarskoe Se- lo on totuttu meillä kirjoittamaan Tsarskoje Selo. Suurelle yleisölle suunnattu kirja ei sisällä lähdeviit- teitä, mutta Pursiainen johdattelee lukijan käyttämänsä monipuolisen ja laajan lähdeaineiston äärelle eril-

lisessä luvussa.

Kun kirjassa Trotskin suomen- tamattomatkin teokset mainitaan suomenkielisin nimin, olisi näin voinut tehdä Bretonin suomenne- tulle Surrealismin manifestille, jon- ka nimi on alkukielisenä. Samoin kirjallisuusluettelossa olisi ollut hy- vä mainita niiden kirjojen suomen- kieliset nimet, jotka on suomennet- tu. Henkilöhakemistosta osui sil- miin, että Saltykov-Štšedrin (oik.

Saltykov) on aakkostettu ikään kuin kirjailijanimen jälkiosa olisi varsinainen sukunimi. Mutta nämä ovat pikkuseikkoja hienossa koko- naisuudessa.

Pursiaisen Trotski oli Tieto- Finlandia-ehdokkaana ja olisi kyl- lä laatunsa puolesta palkinnon an- sainnut. Tämä ei ole kritiikkiä voit- tajateosta kohtaan, joka edustaa kovin erilaista lajityyppiä. Ilahdut- tavaa on, että Suomessa yhä kirjoi- tetaan korkeatasoista tietokirjalli- suutta suomeksi.

Kirjoittaja on filosofian maisteri ja ensyklopedisti.