Nakkilan rakennuskulttuuria · DIGI

Risto Känsälä

NAKKILAN

RAKENNUSKULTTUURIA

SEMMONEN TALO, JOTTA HERRAT KYSELEE

LIONS CLUB NAKKILA NAKKILAN KUNTA

NAKKILA 1995

Teksti Risto Känsälä ja Liisa Nummelin Valokuvat Risto Känsälä ja Esa Kankaanpää Valokuvien vedostus Esa Kankaanpää Kannen suunnittelu Esko Nummelin Taitto Satakunnan Painotuote Oy

Kartat © Maanmittauslaitos, lupa nro 279/M A A /94

© Risto Känsälä, Liisa Nummelin ja Esa Kankaanpää ISBN 952-90-6446-2 - / ¾ Ö Ö S

Kirjapaino Satakunnan Painotuote Oy Kokemäki 1995

R

tecjpimgfnfcrrjasto —

Satakunnan maakuntakirjasto

SISÄLLYS

KUNNANJOHTAJA HEIMO HEINO: SAATESANAT... 7

LIONS CLUB NAKKILA: LUKIJALLE ... 9

JO H D A N TO ... 11

Rakennusinventointi Nakkilassa... 11

Lähdeaineisto... 12

Kirjaan valitut kohteet... 13

NAKKILAN ASUTUKSEN VAIHEITA... 15

PIIRTEITÄ NAKKILAN RAKENNUSKANNASTA... 17

Mistä rakennuksen ikä? ... 17

Asuinrakennuksen m uotoja... 18

Talousrakennukset... 20

K artan o t... 22

Valtionrautatiet Nakkilassa... 23

Teollisuus- ja tuotantorakennukset ... 23

Nakkilan funktionalismi... 24

Rakennusmestari Juho Takala (1883 - 1961)... 25

LIISA NUMMELIN: VANHAN RAKENNUKSEN HOITO JA SUOJELU... 29

Kotitonttuja tarvitaan edelleen... 29

Peruskorjauksesta hellävaraiseen korjaukseen ... 29

Korjausmateriaalit ja -m enetelm ät... 31

Lisäeristys... 31

Ikkunat ja o v e t... 31

Julkisivumateriaalit ja m aalit... 32

Millainen kate vanhaan ta lo o n ? ... 33

Taloudellinen tuki kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjaukseen... 34

Mitä on rakennussuojelu?... 35

Täydennysrakentaminen vanhassa ym päristössä... 35

NAKKILAN RAKENNUSKOHTEET... 37

Lam m ainen... 37

Kukonharja ... 51

S oinila... 65

Arantila... 71

N akkila... 82

Villilä... 102

Pakkala... 106

Masia... 108

Myllärinkylä... 124

R uhade... 130

Ruskila... 139

Tervasmäki... 150

Vuohimäki... 154

Leistilä... 156

Hormistonmäki... 175

Kyllijoki... 185

T attara... 187

Matomäki... 209

K onso... 212

Järvikylä... 215

Pyssykangas... 219

Punapakka... 231

Anola ... 236

Viikkala... 245

Kivialho ... 251

SANASTOA... 254

PAINAMATTOMAT LÄHTEET... 256

KIRJALLISUUSLUETTELO ... 257

TALOJEN AAKKOSELLINEN HAKEMISTO KYLITTÄIN... 259

SAATESANAT

Nakkilan kunnan alue on vanhaa satakuntalaista kulttuuriseutua. Nykyi­

nen rakennuskanta ja erityisesti sen vanhempi osa kertoo paitsi raken­

tamisesta, myös kaikesta siitä kulttuurista, asumisesta, maa- ja karja­

taloudesta sekä muusta tilojen käytöstä, joka on ollut pohjoisen oloissa tarpeellista elämän arjessa. Luontaistalouden aikakausi on vaatinut erilaista asumista kuin teollistunut aikakausi. Sodan jälkeinen rakentami­

nen on edellyttänyt tarkoituksenmukaisten asuintilojen tekemistä nope­

asti ja useille asunnontarvitsijoille.

Elinkeinorakenteen muuttuminen ja yhdyskuntien kaupunkimaistuminen ovat tuoneet uuden rakennuskulttuurin ja myös pienasuntojen varustelu ja muoto ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana.

Vanhinkin osa nykyisestä rakennuskannasta on varsin nuorta, jos sitä verrataan ensimmäisiin esihistoriallisiin tunnettuihin kiinteisiin asumuksiin.

Tältä väliltä puuttuu lukuisien vuosisatojen ajalta rakennuskanta ja sotien jälkeinen rakennuskanta on jätetty tässä tarkastelematta. Kuitenkin jo vuosisatainen rakennusperinne antaa hyvän tarkastelulähtökohdan ra­

kentamisen merkitykselle ja sen kulttuuriominaisuuksille. Se luo myös luontevan lähtökohdan uudelle tähän päivään soveltuvalle rakentamisel­

le olemassaolevassa asuin- ja luonnonympäristössä.

Rakennusinventointi on suoritettu rakennuslain vaatimuksesta maan­

käytön suunnittelua varten yleiskaava-alueella sekä sen ulkopuolella halusta koota yhtenäiseen teokseen myöskin merkittäviä rakennus­

kohteita koko kunnan alueelta. Yksityiskohtaiset tiedot inventoinnista on tallennettu lomakkeille ja kohteet on myös valokuvattu.

Nakkilan kunta antoi rakennusinventoinnin tehtävän maisteri Risto Känsälän suoritettavaksi vuoden 1992 kesällä. Tutkija Liisa Nummelin Satakunnan Museosta on avustanut tässä tehtävässä. Rakennusperinne- kirjan painattamisen on kustantanut Nakkilan Lions Club. Kirjan laatimista varten kunta luovutti inventointiaineiston sekä sitoutui ottamaan tietyn määrän kirjoja käyttöönsä. Rakennusperinnekirjan tarkoituksena on antaa kuntalaisille ja muille asiasta kiinnostuneille hyvä kuva joko omista tai naapurin rakennuksista sekä koko kunnan alueelta.

Maassamme monin paikoin tunnettu sanonta: ”Siiri' Nakkila kirko vaiheill” herättää kysymyksen, mistä tuollainen puheenparsi tulee?

Tunnetuimman tarinan mukaan Nakkilan kirkon vaiheilla eli välittömästi rinteessä kirkon alapuolella olevan kunnantalon kohdalla on sijainnut majatalo, joka hevoskaudella on muodostanut sopivan pysähdyspaikan Porin torilla kävijöille. Torille on matkaa tältä paikalta noin 18 km.

Majatalo oli suosittu isäntien ja muiden ohikulkijoiden pysähdyspaikkana, vaikka paikkaa ei pidetty erityisen hyvässä maineessa. Viimeksi mainittu

saattoi johtua osittain isäntien ”kaupunkieväistä”, jotka olivat omiaan vähentämään paikan mainetta. Tämän vuoksi isännät sanoivat toisil­

leen tapaavansa Nakkilan kirkon vaiheilla sen paremmin määrittelemättä kohtauspaikkaa.

Omasta puolestani olen vanhastaan tuntenut sanonnan ”Siin' Nakkila kirko vaiheill” siitä, että kysymyksessä oleva asia tai esine on jokseenkin kohdallaan eli sillä tarkoitetulla paikalla. Näin Nakkilan kirkon vaiheilla.

Kunnanjohtaja Heimo Heino

8

LUKIJALLE

Runsaat kahdeksan vuotta sitten Lions Club Nakkila julkaisi nakkilalaisia sananparsia sisältäneen kirjan ”Siin... Nakkila kirko vaiheill” ja se on ollut loppuunmyyty jo usean vuoden ajan. Kirjan julkaiseminen mahdol­

listi tuolloin suurelta osin Tervasmäen kuntoradan rakentamisen.

Noin vuosi sitten klubin jäsenen, kauppias Pekka Heinolan aloitteesta tehtiin päätös uudesta mittavasta kirjahankkeesta, jolla jälleen voitaisiin vaalia kotiseudun kulttuuria. Tuolloin Nakkilan kunnassa oli meneillään mittava vanhan rakennuskannan kartoitus, jonka tulokset jäisivät arkis­

tojen kätköihin, ellei niitä julkaistaisi edes edustavimmilta osiltaan.

Klubi valitsi kirjatoimikunnan johtoon aloitteen tekijän Pekka Heino­

lan ja muiksi jäseniksi toiminnanjohtaja Simo Aron, maanviljelijä Seppo Jaakkolan ja lehtori Antti Koivumäen.

Nakkilan kunta ja klubi tekivät sopimuksen, jonka perusteella rakennus- kartoituksen suorittajan, maisteri Risto Känsälän työsuhde jatkui kirjan kirjoittamiseen tarvittavat kuukaudet.

Teokseen runsaan kuvituksen on vedostanut käsityönä nakkilalainen, luontovalokuvaajana tunnettu opettaja Esa Kankaanpää.

Lions Club Nakkila täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja tulee käyttämään tämän kirjan tuoton paikalliseen palvelutyöhön ja nakkilalaisen kulttuu­

riperinteen vaalimiseen.

Kirjan kustantaja LC-Nakkila kiittää kirjan tekijöitä, Nakkilan kuntaa ja kirjatoimikuntaa, joiden työn tuloksena tämän näyttävän, kulttuurihis­

toriallisesti ja taiteellisesti arvokkaan teoksen julkaiseminen on ollut mahdollista.

Nakkilassa tammikuussa 1995

LIONS CLUB NAKKILA Simo Aro

Presidentti 1994 - 95

10

JOHDANTO

Rakennusinventointi Nakkilassa

Niin Nakkilassa kuin muuallakin Suomessa on viime vuosikymmenten aikana ihmisten elinympäristössä tapahtunut huomattavia muutoksia.

Kuntalaiset ovat voineet havaita, kuinka kylämaisema rakennuksineen, peltoineen ja ojineen, teineen ja kujineen elää ja muuttuu jatkuvasti.

Maitolaituri, joka vielä muuttolintujen saapuessa kyyhötti tutulla paikal­

laan tienposkessa, on hävinnyt mittumaariaan mennessä. Ruskilan

"savikukko” on poissa ja elää vain kyläläisten mielissä kenellä syystä, kenellä toisesta. Koko keskustaajama kauppoineen ja kerrostaloineen oli vielä muutamia vuosikymmeniä sitten pelkkää Villilän peltoa.

Eläminen ja elinehdot maaseudulla muuttuvat niin nyt kuin aikaisem­

minkin ja muokkaavat rakennuskantaa. Jotta kuitenkin voisimme säilyttää itsellemme sekä tuleville polville parhaimman ja helpoimmin havaittavan osan esivanhempiemme luomaa kotiseutua ja paikalliskulttuuria, meidän on paikallaan kunnioittaa rakennettua ympäristöä sen arvon mukaisesti.

Huolella vaalitussa ja hoidetussa ympäristössä meidän on helppo viihtyä, ja kaunista kotiseutuamme ja sen erityispiirteitä voimme myös terveellä ylpeydellä esitellä vieraillemme. Toisaalta myös rakennuslainsäädän­

nössämme velvoitetaan sekä kuntia että viranomaisia ottamaan huomioon rakennettu ympäristö sekä siihen liittyvät moninaiset perinne-, kulttuuri- ja kauneusarvot. Vanha rakennuskanta ja ympäristö on pidettävä uuden suunnittelun lähtökohtana. Viime vuosikymmeneltä saakka ovat kunnat erilaisia kaavoitushankkeita varten koonneet enenevässä määrin tietoja omasta vanhasta rakennuskannastaan. Samaan aikaan myös kuntalaisten kiinnostus rakennettua ympäristöään kohtaan on kasvanut.

Nakkilan kunnassa päätettiin vuonna 1992 kunnan osayleiskaava- alueen rakennusinventoinnista, jotta tuolloin valmisteilla ollut kunnan osayleiskaava saataisiin vahvistetuksi. Tutkittavaksi suunniteltu osa­

yleiskaava-alue ulottuu Harjavallan rajalta Ulvilan rajalle noin 2,5 km Kokemäenjoen molemmin puolin, ja tälle alueelle sijoittuu huomattava osa pitäjän rakennuskannasta. Rakennusinventointi alkoi kesällä 1992 ja jatkui Seuraavana vuonna. Työn loppuvaiheessa Lions Club Nakkila kiinnostui kerätyn materiaalin hyödyntämisestä ja esitti ajatuksen Nak­

kilan rakennusperinnekirjan julkaisemisesta. Tämän vuoksi täydennet­

tiin keväällä ja kesällä 1994 aiemmin karttunutta materiaalia kunnan osayleiskaava-alueeseen kuulumattomalta osalta, jotta koko pitäjän rakennuskannasta olisi voitu saada tyydyttävä kokonaiskuva.

Rakennusinventoinnin yhteydessä koottiin osayleiskaava-alueelta tie­

dot periaatteessa kaikista ennen vuotta 1940 rakennetuista eli ennen viime sotia valmistuneista rakennuksista. Tutkittuja pihapiirejä karttui yhteensä 340 ja niissä olevia rakennuksia noin 800. Jokaisesta raken­

nuksesta on kirjoitettu oma inventointikorttinsa sekä piirretty rakennuk­

sen pohjakaava ja mahdollisesti rakenteellisia yksityiskohtia. Osa­

yleiskaava-alueen ulkopuolella oli runsaasti tutkimisen arvoisia kohteita, mutta mukaan voitiin ottaa vain puolensataa kiinnostavinta pihapiiriä,

joissa oli lähemmäs 150 rakennusta. Kokonaisuudessaan Nakkilan kunnassa on pääasiassa kolmen kesän aikana koottu tiedot yhteensä lähes 400 tilan melkein tuhannesta rakennuksesta. Lisäksi inventoinnin yhteydessä on karttunut noin 3500 valokuvaa. Tähän kirjaan on kaikesta kertyneestä aineistosta valitettavasti voitu ottaa vain pieni osa, joka on toivottavasti mahdollisimman monipuolinen ja edustava otos arvokkaasta nakkilalaisesta rakennetusta ympäristöstä.

Koko sotien jälkeen valmistunut rakennuskanta on jätetty kunnan rakennusinventoinnin ulkopuolelle muutamaa poikkeusta lukuun otta­

matta. Siitä syystä myös tässä kirjassa pitäydytään kunnan vanhempaan rakennuskantaan, vaikka sitä voikin pitää jonkinlaisena puutteena.

Onhan Nakkilan keskustaajaman rakennuskannasta huomattava osa syntynyt viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Toisaalta uusim­

man rakennuskannan rakennushistoriallista merkitystä on vielä tällä hetkellä vaikea arvioida. On kumminkin selvää, että Nakkilan vanhassa rakennuskannassa on jopa valtakunnallisesti merkittäviä kohteita, arvokkaimpana kohteena tietysti kirkko. Sen sijaan sotienjälkeisestä rakennuskannasta vain muutama voitaneen toistaiseksi nostaa merkit­

täväksi kohteeksi ja tähän joukkoon kuuluu vuonna 1970 valmistunut seurakuntakoti, jonka on suunnitellut arkkitehti Juha Leiviskä.

Rakennusinventoinnissa kerääntynyt ja rakennuskohtaisille korteille kirjoitettu materiaali on talletettu Nakkilan kunnan arkistoon sekä Satakunnan Museoon, ja se on kaikkien kuntalaisten käytössä.

Lähdeaineisto

Rakennusinventoinnin yhteydessä on rakennusten omistajilta, naapu­

reilta ja vanhoilta nakkilalaisilta saatu runsaasti muistitietoa pitäjän vanhasta rakennuskannasta. Hilkka Eskolaa, Oma Vuorista, Lahja Suomista, Valma Unkuria, Kaisa Valjalaa, Helmi Kootaa, Margareta Cederbergiä, Kerttu Johanssonia, Aini Kuusistoa, Antti Aaltoa, Lauri Heinilää, Lauri Pereä, Onni Heinolaa, Yrjö Kaivolaa, Niilo Nurmea, Emil Tommilaa ja monta muuta nakkilalaista on kiittäminen siitä, että he ovat monta kertaa auliisti kaivaneet muistinsa lokeroista paljon sellaisia tietoja, jotka huomattavasti lisäävät ja täsmentävät sitä kuvaa, joka vanhasta rakennuskannasta muutoin on saatavissa ja jota ei löydy arkistoista eikä kirjallisuudesta.

Kirkonarkistossa oleva rippikirja-ainesto on ainakin Nakkilan osalta näyttänyt tarjoavan mnsaasti viitteitä varsinkin tilattoman väestön asumisesta. Kunnanarkistosta puolestaan on löydettävissä hyvät tiedot kunnallisten rakennusten vaiheista viime vuosisadan lopulta lähtien, ja 1950-luvun lopulta saakka on karttunut runsas joukko kunnalliseen rakennuslupamenettelyyn liittyvää materiaalia.

Maanmittauslaitoksen arkistossa samoin kuin kansallisarkistossa ole­

va karttamateriaali tarjoaa asutuksen kehitykseen runsaasti mielenkiin­

toista aineistoa, jota tosin tässä yhteydessä on voitu hyödyntää vain vähäisessä määrin. Myös Satakunnan Museon ja Nakkila-Seuran sekä yksityisten ihmisten hallussa oleva vanha valokuvamateriaali on ollut tutkimusaineiston merkittävä lisä.

Suur-Ulvilan historian I ja II osa ovat vahva perusta nakkilalaisen menneisyyden tutkimiseen. Inventointityössä on niiden lisäksi käytetty Niilo J. Avellanin tutkimuksia vanhan Ulvilan pitäjän maatiloista sekä muutamia muita maatiloja ja asuinrakennuksia koskevia matrikkeleita.

Lisäksi monet pitäjässä julkaistut historiikit ja yksittäiset artikkelit ovat tarjonneet runsaasti tietoja Nakkilan kunnan rakennuskannasta. Käyte­

tystä kirjallisuudesta on tarkempi luettelo tämän kirjan lopussa.

Kirjaan valitut kohteet

Tähän Nakkilan rakennuskulttuurista kertovaan kirjaan on valittu 175 kohdetta, joissa on yksi tai useampia rakennuksia. Mukaan olisi toivonut kohteita runsaamminkin, mutta kirjan laajuus asetti omat rajansa.

Rakennuksia valittaessa on pyritty siihen, että kirja tarjoaisi läpileikka­

uksen tyypillisestä paikallisesta rakennuskannasta pihapiirien pää­

rakennuksista tai kivinavetoista aina pieniin talousrakennuksiin tai vaikkapa nurkan takana kyyhöttävään huusiin. Nakkilassa on monia vanhoja ja vauraita kantataloja komeine pihapiireineen, mutta myös torppari- ja mäkitupalaisasutus rakennuksineen kuuluu vahvasti pitäjän agraariin luonteeseen. Aivan oman lisänsä siihen antavat Anolan ja Villilän kartanot maisemaa laajasti hallitsevine rakennuskokonai- suuksineen. Nakkilan vanhasta teollisesta perinteestä antaa oivallisen käsityksen J. W. Suomisen tehtaan huomattavan arvokas vanhin rakennuskanta. Myös 1930-luvun funtionalismi on tuottanut Nakkilas­

sa maaseudun oloihin nähden erityisen komeita tuloksia.

Kohteita valittaessa on kiinnitetty huomiota rakennuksen tai raken­

nusryhmän rakennushistorialliseen arvoon. Kohde voi olla paikkakun­

nalle tai valmistumisajalleen tyypillinen ja edustaa siten laajaa rakennus­

ryhmää. Toisaalta harvinaisilla rakennustyypeillä tai -ratkaisuilla on myös oma kiinnostavuusarvonsa. Tyypillisyyden sekä harvinaisuuden ohella on tarkasteltu rakennusten edustavuutta ja alkuperäisyyttä.

Vuosisadan alussa valmistunut rakennus, jossa ei ole muutettu runko­

rakennetta tai huonejakoa, jonka ovet saranoineen ja ikkunat hakoineen ja ruutuineen ovat alkuperäiset samoin kuin lattiat sekä laipiot ja jonka muurit ovat säilyneet paikoillaan, alkaa valitettavasti olla varsin suuri harvinaisuus. Eipä ole kovin helppoa löytää 1930-luvulla pystytettyä asuinrakennusta, joka olisi säilynyt muutoksitta nykypäivään saakka.

Viime vuosikymmenien korjausrakentaminen on näet usein ollut turhan kovakouraista ja liiankin perusteellista muuttaen rakennuksen uusin materiaalein kivijalasta harjalle. Jos vanhan ja kuluneen sanonnan mukaan silmät ovat sielun peili, niin vanhan rakennuksen hoidon ja korjauksen tason havaitsee parhaiten ikkunoista. Uusien rakennus­

materiaalien on ajateltu kaikessa olevan parempia kuin vanhat. On saatettu korvata lähes kaikki rakennuksessa oleva vanha materiaali uudella riippumatta siitä, olivatko vanhat rakenteet huonoja vai eivät.

Miettimisen arvoista on, voiko muovimatoilla, muovitapeteilla, muovimaaleilla ja muovipintaisilla katemateriaaleilla verhottua hirsi­

rakennusta pitää vanhana vai ei!

Paikalliseen tai valtakunnalliseen henkilö-, tapahtuma- tai muuhun historiaan liittyvät rakennukset ovat merkittäviä ja arvokkaita, joten ne on pyritty ottamaan huomioon. On myös yksittäisiä rakennuksia tai rakennusryhmiä, jotka sijaitsevat maisemallisesti niin keskeisellä paikal­

la, että ne antavat leimansa laajalti ympäristöönsä ja kylämaisemaan.

Tällaisesta mainittakoon yhtenä esimerkkinä vaikkapa Nakkilan kirkko, johon katse kiinnittyy monen kilometrin säteellä. Lisäksi sillä on erityinen arkkitehtooninen ja henkilöhistoriallinenkin arvonsa.

Jokainen meistä kulkee omassa elinympäristössään joka päivä vähintäänkin muutamien rakennusten ohi. Olkoon elinpiirimme raken­

nusten arvo mikä hyvänsä, emme yleensä toistuvasti kiinnitä niihin huomiotamme, vaan ikään kuin tulemme niille sokeiksi. Nakkilan rakennusperinnekirjan pyrkimyksenä on esitellä kuntalaisille yhä uudel­

leen pitäjässä olevaa ja asukkaille hyvinkin tuttua rakennuskantaa sekä antaa ulkokuntalaiselle läpileikkaus nakkilalaisen vanhan rakennuskan­

nan luonteesta. Monta kertaa inventoinnin yhteydessä olen saanut ihastella nakkilalaista rakennuskantaa paikallisen sanonnan tavoin:

”Semmonen talo, jotta herrat kyselee!”

★ ★ ★

Nakkilan kunta on osoittanut huomattavaa kulttuuritahtoa päättäes­

sään ryhtyä arvokaan rakennuskantansa inventointiin. Kirjan kustanta­

misen on puolestaan on ottanut huolekseen Lions Club Nakkila, joka täten huomattavalla taloudellisella panoksella tekee merkittävää koti­

seututyötä. Kunnanjohtaja Heimo Heino on tukenut työtä monissa sen eri vaiheissa, ja niin kunnanviraston kuin kirkkoherranvirastonkin työn­

tekijät ovat vaivojaan säästämättä olleet avuksi työn eteenpäin saattami­

sessa. Heille parhaat kiitokset samoin kuin julkaisutoimikunnalle, johon ovat kunnanjohtajan lisäksi kuuluneet Lions Club Nakkilan edustajat.

Toimikunta on hyvään kotiseututuntemukseensa nojaten tarkastanut tekstin ja tarpeellisilla huomautuksilla auttanut käsikirjoituksen laatimis­

ta. Inventointityön eri vaiheissa tekijä on saanut arvokasta tukea ja hyviä neuvoja Satakunnan Museosta, jonka rakennustutkija Liisa Nummelin on kirjoittanut artikkelin korjausrakentamisesta. Osoitan hänelle aivan erityisen kiitokseni samoin kuin Esa Kankaanpäälle, joka on tehnyt suuren työn vedostamalla kirjan kuvat sekä luovuttamalla muutamia kuviaan tässä julkaistavaksi. Oma kiitoksensa kuuluu Porin taidemuseon tutkijalle Esko Nummelinille, joka on suunnitellut kirjan kannet.

NAKKILAN ASUTUKSEN VAIHEITA

Nakkilan maankamaraa on ihmisjalka tallannut jo esihistoriallisena aikana, kun maanpinta oli alkanut pitäjän alueella kohota meren syleilystä. Vanhimmat todisteet ihmisen oleskelusta ovat peräisin vasta kivikauden lopulta ns. Kiukaisten kulttuurin kaudelta (n. 1600 - 1300 eKr.) pitäjän länsi- ja eteläosasta Punapakasta ja Matomäestä. Pronssi­

kaudelta sen sijaan esinelöytöjä on hyvin vähän, mutta esineitä monin verroin näyttävämpiä ovat suuret hautaröykkiöt eli hiidenkiukaat, joita on runsaasti erityisesti Viikkalassa ja Kivialhon kulmalla mutta myös Kokemäenjoen eteläpuolella Pyssykankaan ja Kyllijoen maisemissa.

Tämän kirjan kannalta mielenkiintoisin pronssikauden jäännös on kuitenkin professori Unto Salon Kivialhossa tekemien kaivausten perus­

teella hahmoteltu pronssikauden talo, joka on noin 10 m pitkä ja 8 m leveä. Rakennuksen seinät ovat savella tiivistettyä risupunosta, joka on noin 1 0 - 1 5 cm paksua.

Kokemäenjoen rannalta Soinilan Penttalasta puolestaan on löydetty rautakautinen polttokalmisto ja asuinpaikka. Kohde on ajoitettu kah­

dentuhannen vuoden taakse, joten se on Suomen vanhimpia rautakautisia löytöpaikkoja.

Nakkilan nykyisen asutuksen perusta on varhaisella keskiajalla, jol­

loin Kokemäenjoen varren kylät ovat syntyneet. Vanhimpina pidetään Leistilää, Masiaa, Ruskilaa ja Viikkalaa, mutta myös Lammainen, Kukonharja, Tattara, Anola, Ruhattu eli Ruhade sekä Myllärinkylä ovat saaneet ensimmäiset asukkinsa jo keskiajalla. Ensimmäisessä varsin tarkassa lähteessä eli vuoden 1540 maakirjassa mainitaan Nakkilassa olleen yhteensä 80 taloa, joten kylät olivat jo vankasti asuttuja ja varsin tiheitä. Voidaankin päätellä, että Nakkilan kylien asutus on pääsääntöi­

sesti muodostunut ainakin 1400-luvun alkupuolelle tultaessa. Vuoden

1540 maakirjassa taloluvultaan Nakkilan suuri kylä oli Leistilä, jossa oli 15 verotaloa, seuraavalla sijalla oli Masia 13 talolla. Muut olivat taloluvultaan suuruusjärjestyksessä seuraavat: Tattara 11, Kukonharja 8, Ruhade 5, Viikkala ja Anola 4 kummassakin, Arantila, Lammainen, Ruskila ja Villilä 3, MyllärinkyIässä, Nakkilassa ja Soinilassa 2 sekä Kirkkosaaressa yksi talo samoin kuin Pakkalassakin.

Taloluku väheni edellisestä ainakin kymmenellä 1500-luvun lopulla ja varsinkin 1600-luvun talonpojille raskaina aikoina, ja 1700-luvun alussa isoviha vähensi tilojen määrää edelleen. Venäläismiehityksen jälkeen vuonna 1725 olojen jo hieman kohennuttua Nakkilassa oli yhteensä 60 taloa. Mainitun vuosisadan kuluessa uusia kantatiloja ei enää juurikaan perustettu, vaan taloluku lisääntyi jonkin verran lähinnä vanhoja kanta­

taloja jakamalla, sillä varsinkin 1700-luvun loppupuoli oli myönteisen taloudellisen kehityksen kautta. Asutuksen ja koko talonpoikaisen yhteisön kannalta 1700-luku huipentui isoonjakoon, joka mursi vanhan kyläyhteisön rakenteen monella tavoin. Sarkajakoinen ja tiukasti koko kyläyhteisön säätelemä viljelys muuttui tilakohtaisemmaksi ja ryhmä­

kylät tiiviisti rakennetuine pienine tontteineen voitiin tämän jälkeen rakentaa hieman väljemmiksi. Ryhmäkylät sinänsä eivät vielä isossa­

jaossa hävinneet.

Torppien vähittäinen perustaminen 1700-luvun loppupuolelta alka­

en muovasi myös asutusta ja kyläkuvaa. Kaikkein nopeinta torppien lisääntyminen oli 1800-luvun puolivälin molemmin puolin. Kun vuonna 1800 Nakkilassa oli kaikkiaan vain 21 torppaa ja vuonna 1820 yhteensä 64 kappaletta, niin vuonna 1840 pitäjän torppien määrä oli lähes 150 ja kaksi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1860 torppien määrä kohosi jo lähes 300:aan. Vuonna 1910 torppia oli yhteensä 343 ja mäkitupa-alueita 277. Torpparilaitos levisi laajimmaksi Leistilässä, Masiassa ja Tattarassa.

Kun vanhat kantatilat sijaitsivat luonnollisesti viljavimmilla rintamailla varsin lähellä Kokemäenjokivartta, niin torppariasutus keskittyi vanho­

jen viljelysten liepeille ja pitäjän reunamille. Leistilän taloilla oli torppia Hormistossa ja Pyssykankaalla sekä Satoveräjässä. Masian talojen torpat sijaitsivat pääasiassa Tervasmäessä, Järvimaassa sekä Konsossa.

Tattaran taloilla oli omat torppansa mm. Matomäen kulmalla. Anolan kartano omisti suuren osan Kokemäenjoen pohjoispuolisesta alueesta, ja varsinkin Viikkalan Mäkirintaan oli kehittynyt varsin yhtenäinen torppien ketju. Torppa-alueiden asutusta tihensivät mäkitupalaisten vaatimattomat rakennusryhmät. Tällaisesta on erinomainen esimerkki Hormistonmäki.

Torpparivapautuslain ja ns. Lex Kallion ansiosta torpat itsenäistyivät 1920-luvun alkupuolella omiksi tiloiksi. Jatkosodan jälkeen vuonna 1945 säädettiin ns. maanhankintalaki, jonka perusteella siirtoväki sai lunastaa sopivia alueita maanviljelystiloksi. Anolan kartanon sivutilalle Kivialhoon syntyi näin lähes kolmenkymmenen pienviljelystilan siirtokarjalaiskylä. Leistilänjärven kuivatetulle alueelle muodostui samoi­

hin aikoihin kokonaan uusi siirtoväen ja rintamamiesten asutusalue.

Nakkilan keskustaajaman syntyminen ja hyvin nopea kasvu 1960- luvulta lähtien on viimeinen huomattava vaihe nakkilalaisen asutuksen kehityskulussa. Tämän viime vaiheen rakennuskantaa ei tässä kirjassa tosin esitellä.

PIIRTEITÄ NAKKILAN RAKENNUSKANNASTA

Mistä rakennukselle ikä?

Nakkilan asutuskehitys kuvastuu yhäti monin tavoin pitäjän rakennus­

kannassa. Eri puolilta kuntaa on löydettävissä selvärajaisia rakennettuja kokonaisuuksia, joita tarkastelemalla voidaan edelleenkin päätellä tarkastelukohteitten syntymuodoista. Vaikka nakkilalainen asutus juon­

taa juurensa vuosisatojen takaa kaukaa keskiajalta, ei pitäjän rakennus­

kanta kokonaisuudessaan ole erityisen vanhaa. Tämä johtuu mm.

kyläryhmiä hajottaneista maanjakotoimituksista, tulipaloista ja aikojen kuluessa kohonneesta varallisuudesta, jonka ansiosta vanhoja raken­

nuksia entistä helpommin korvattiin uusilla. Myös maatalouden muuttu­

m inen on heijastunut erityisesti m aatilojen talousrakennusten uudistumisena.

Vanhojen rakennusten täsmällinen ikä tiedetään verraten harvoin.

Yleensä niiden vanhuudesta voidaan esittää vain enemmän tai vähem­

m än täsmällinen arvio. Iänmääritystä vaikeuttaa mm. se, että lamasalvoksinen hirsirakennus on ollut helppo purkaa ja rakentaa uudelleen, jolloin rakennuksen vanhimmat kerrostumat vähenevät tai pyrkivät häviämään kokonaan tai sitten jäämään uudempien materiaa­

lien verhoamiksi.

Nakkilan vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvun lopulta.

Suomisen museoaitta Vasaramäessä on rakennettu päätyyn räystään alle vuollun merkinnän perusteella vuonna 1798, ja Punapakassa oleva Toivo Laineen aitta lienee pystytetty samoihin aikoihin. Lammaisissa Uuloon tuulimyllyn säilynyt alaosa ja pakaririvin vanhin osa lienevät peräisin kahden vuosisadan takaa samoin kuin Soinilan Mäkelän pää­

rakennus ainakin vanhimmilta osiltaan. Viime vuosisadan alkupuolellakin valmistuneista rakennuksista vain harva on niin hyvin ajoitettavissa kuin Kivialhossa sijaitseva Martti Turkin aitta, jonka oveen on maalattu ”W.

1834 Matts Mäntylä”. Ylivoimaisesti suurin ja tavallisesti myös vanhin osa rakennuskannasta on jättävissä rakennusteknisten yksityiskohtien, tyylillisten muotojen ja vertailun avulla.

Sitä vastoin 1800-luvun loppupuolelta alkaen yhä useammasta rakennuksesta on saatavissa sitä parempia rakennustietoja mitä lähem­

mäksi nykyhetkeä tullaan. Vanhimmat rakennuspiirustukset on löydet­

tävissä julkisista rakennuksista. Nakkilan kirkon laajennussuunnitelmat 1830-luvun alusta ovat säilyneet Kansallisarkistossa Helsingissä. Lisäksi on olemassa rautatierakennusten piirustuksia vuosisadan vaihteen tie­

noilta. Sen sijaan vanhimmat yksityisarkistojen piirustukset ovat 1910- luvulta, ja ne on tehty maatilojen päärakennuksia varten. Hilkka Eskolan omistaman Yli-Kuritun tilan päärakennus on tehty J. Simolan vuonna 1916 allekirjoittamien piirustusten mukaan. Kyseessä lienee sähköinsi­

nööri Juho Simola (s. 1884), joka suunnitteli ja rakensi Nakkilan ja Harjavallan sähköverkot vuonna 1913.

Varsin runsaasti on säilynyt maatilarakennusten piirustuksia 1920-ja 1930-luvulta. Huomattava joukko niistä on rakennusmestari Juho Takalan tekemiä. Oman tyylillisesti yhtenäisen ryhmänsä muodostavat Satakunnan maanviljelysseuran rakennusmestarina vuosina 1 9 1 9 - 3 7 olleen Kauno Parvennon (alkujaan Sparfwen) laatimat rakennus­

piirustukset. Hän laati usein rakennussuunnitelmat päärakennuksen lisäksi maatilan muitakin rakennuksia varten, varsinkin kun oli kyseessä koko tilakokonaisuuden uudelleen rakentaminen esimerkiksi maanjako- toimitusten tai tulipalojen jälkeen. Kun Ruskilan Aikalan tila jaettiin veljesten kesken, Kauno Parvento suunnitteli Tauno Aikalan haltuun tuleen Klasin tilan rakennukset vuonna 1931 ja Knuutilan tilalle hän suunnitteli uudet rakennukset entisten, palaneiden sijalle vuonna 1934.

Vasta sotien jälkeen uudisrakennuksia varten tuli laatia viranomaisten hyväksymät rakennussuunnitelmat. Tämän ansiosta esimerkiksi Nakki­

lan kunnanarkistoon on karttunut 1950-luvun lopulta saakka rakennus­

lupiin liittyviä piirustuksia yhtenäinen sarja koko pitäjän uusimmasta rakennuskannasta.

Asuinrakennuksen muotoja

Talonpoikaisväestön elämänpiiri oli entisaikaan tavallisesti keskittynyt varsin tiiviisti kotinurkkiin, jotka koettiin tutuiksi ja turvallisiksi. Raken­

nukset sijoitettiin toinen toiseensa kiinni nelisivuiseksi umpipihaksi, jollainen on Satakunnassakin ollut tavallinen pihamuoto. Yhtään varsi­

naista suljettua umpipihaa Nakkilassa ei tosin ole säilynyt, mutta sen sijaan on olemassa muutamia väljempiä neljältä sivulta rajattuja piha- kokonaisuuksia, joista mainittakoon Kootan perikunnan omistuksessa oleva Uusi-Vankan rakennusryhmä Masiassa sekä samassa kylässä oleva Talonpojan pihapiiri.

Nakkilalainen tavallinen talonpoikainen asumus oli ainakin 1700- luvun alkupuolella vielä melko vaatimaton tuvan ja kamarin käsittävä rakennus, jossa oli kahdesta neljään ikkunaluukkua. Vuoden 1805 ikkunaveroluettelo osoittaa, että tuolloin taloissa oli tavallisesti 4 - 6 ikkunaa ja että torpissa ja itsellismökeissä niitä oli vain pari. Tämän perusteella talonpoikaistalojen huonejärjestyksenä lienee yleisesti ollut paritupa, jossa keskellä rakennusta oli 'porstoo' ja sen perällä kamari sekä 'porstoon' toisella puolella tupa ja toisella pakari. Muutamia parituvan perustyyppiä noudattavia rakennuksia on pitäjässä säilynyt, ja niistä varsin edustavana esimerkkinä mainittakoon Viikkalassa sijaitseva Ilomäen talo, jonka omistaa Matti Sipilä (kohde n:o 170).

Kun pitkänomaisen parituvan huonelukua ja asuintilaa haluttiin lisätä, rakennuksen toiseen tai mohdollisesti molempiin päätyihin ra­

kennettiin 'peräkamarit’. Näin muodostui ulkoasultaan pitkä ja varsin kapea yksikerroksinen asuinrivi, joka on ollut Nakkilassa niin kuin muuallakin Satakunnassa tyypillinen. Viimeistään 1800-luvun puolivä­

listä alkaen ainakin vauraimpien maatilojen päärakennuksiin alettiin rakentaa saleja ja ruokasaleja. Periaattessa oli edelleenkin käytössä Paritupatyyppinen huonejako, jossa eteisen perälle aikaisemmin sijoi­

tettu kamari laajennettiin ruokasaliksi, rakennuksen pakaria (tai tupaa)

alettiin nimittää saliksi ja 'porstoo’ jaettiin salineteiseksi ja kamariksi (tai isännän huoneeksi) sekä tupa sai yhä selvemmin keittön tehtävät ja oli arkisin asumisen keskuksena. Julkisivuun rakennettiin tavalliseti kaksi kuistia, joista komeampi johti salineteiseen ja vaatimattomampi tupaan.

Tällaisen tyypin komeita esimerkkejä ovat Vanha-Huovari ja Jaakkola.

Joskus viime vuosisadan loppuvaiheissa tuli suorastaan muodiksi laajentaa paritupatyyppisiä taloja siten, että rakennuksen keskiosa levennettiin yleensä vanhan 'porstoon’ kohdalta pihan puolelle, jolloin keskelle rakennusta saatiin kokonaan uusi huonetila. Sitä alettiin melko yleisesti nimittää välihuoneeksi, ja sen molemmille puolille tehtiin kuistit sekä eteiset. Rakennuksen levennettyä keskiosaa korostettiin usein näyttävällä poikkipäädyllä.

Vanha yksinäistuvan pohjakaava säilyi torppien ja mäkitupien pohja- kaavatyyppinä tälle vuosisadalle saakka. Vähävaraisen väestön suosima uusi, melko pienen asuinrakennuksen pohjakaava tyyppi tuli käyttöön vähitellen 1920-luvulla syrjäyttäen samalla yksinäistuvan huone­

järjestyksen mallin. Pohjaltaan lähes neliömäisessä rakennuksessa on eteinen, keittiö ja kaksi kamaria sijoitettu keskusmuurin ympärille. Tätä talotyyppiä rakennettiin puolitoistakerroksisena runsaasti sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvulla ja sitä kutsutaan yleisesti rintamamiestaloksi.

Kangas-Kareksen päära­

kennuksen huonejärjestys on tyypillinen nakkilalai- nen: keskellä rakennusta on huoneen ja kahden kuistin levennys.

Ilomäen asuinrakennus on huonejärjestykseltään tyy­

pillinen paritupa.

Takalan uuonna 1938 suunnitteleman Rintalan talon pohja- ja poikkileik- kauspiirros. Huoneet on sijoitettu tyypillisesti kes­

kusmuurin ympärille. Al- kuperäispiirustuksen omistaa Teemu Peippo.

Talousrakennukset

Talonpoikaistalojen piharakennuksista olivat karjarakennukset tavallisimpia, sillä niitä oli vielä viime vuosisadalla talossa useita. Lisäksi niitä rakennettiin torppien ja mäkitupienkin yhteyteen. Vanhimmat navetat, tallit, lampolat ja muut karjasuojat rakennettiin asuinrakennus­

ten tavoin hirrestä salvomalla. Nykypäivään säilyneistä karjarakennuksista vain muutama on peräisin viime vuosisadalta ja nekin harvat ovat kookkaita kivinavettoja, kuten Pämpin pääasiassa hiekkakivestä muu­

rattu navettarakennus vuodelta 1850. Varsinaisia hirsinavettoja Nakkilasta ei ole enää löytynyt, mutta Kukonharjan Takalan vanha ja pieni, alkujaan torpan navetta on osaksi hirsirunkoinen: rakennuksen alaosa ikkunoiden alareunaan saakka on muurattu luonnonkivistä ja yläosa on veistetty hirsistä. Tämäntyyppisiä osaksi hirsirunkoisia navettoja sen sijaan on pitäjässä edelleen muutamia. Kookkaita ja komeita kivi­

navettoja on tehty Nakkilassa 1930-luvulle saakka, jolloin tiili lopullisesti syrjäytti kiven rakennusmateriaalina.

Viime vuosisadan lopulta saakka pyrittiin karjarakennukset sijoitta­

maan saman katon alle, mistä syystä pihapiirien karjasuojien lukumäärä alkoi vähetä sitä mukaan, kuin uusia navettarakennuksia pystytettiin.

Yleiseksi tavaksi tuli rakentaa laaja karjasuoja, jossa oli navetta ja 'pränni’ joko kivestä tai tiilestä, siitä erilleen veistettiin hirrestä talli ja niiden väliin sijoitettiin yleensä piirurunkoinen lantala tai heinäsuuli.

20

Mikäli rakennukseen tehtiin sikala, se muurattiin tiilestä ja sijoitettiin yleensä navettaosan viereen. Kanalan mahdollinen paikka oli ylisillä navetan tai tallin päällä.

Muita maalaistalojen pihapiirien tavanomaisia talousrakennuksia oli pakaririvi, jossa oli suuri pakariksi nimitetty leivintupa uuneineen, palvelusväen asuinhuoneita sekä usien myös varastotiloja. Puoririvi koostui yleisesti ainakin liha- ja jauhopuorista sekä mahdollisesti vaate- tai mankelipuorista ja niiden välissä olevasta kalusuulista, jonka suojassa olivat reet, rattaat ja hevosvaljaat.

Pakari- ja puoririvejä vanhempia talousrakennuksia ovat aitat ja luhdit. Nakkilassa on säilynyt muutamia luhteja, joista suurin lienee Ruskilan Aikalan vanha luhti, joka on luultavasti peräisin ainakin viime vuosisadan puolivälin tienoilta. Se on alun perin ollut alakerrastaan neliosainen. Saksankorvan luhti Anolassa on alakerrastaan kaksiosai­

nen. Se lienee rakennettu aikoinaan talousrakennukseksi Saksankorvan torppaan, joka on ollut Anolan kartanon vuokraviljelijän tila ainakin 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Nakkilalaisissa luhdeissa toisen ker­

roksen sola on varsin avoin niin kuin satakuntalaisluhdeissa on ollut tapana.

Vanhoja aittarakennuksia Nakkilassa on säilynyt huomattavasti run­

saammin kuin luhteja. Muutamat ovat jalkarakenteeltaan ns. lankkuaittoja.

Toinen tavallinen ja ilmeisesti edellistä nuorempi jalkarakennetyyppi on ns. salvosjalka, jolla tarkoitetaan lyhyellä nurkkasalvoksella veistettyä aitan hirsiperustaa. Salvosjalkatyyppi on läntisen Suomen aitoille varsin tavanomainen. Nakkilan seudun vanhimmissa aitoissa ei tavallisesti ole etuseinässä varsinaista otsaa eli levennystä, mutta seinät saattavat hieman levetä rakennuksen yläosassa. Puuttuvan kokan sijasta aitan oven suojana on usein päädyn pidennetty räystäsrakenne. Viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa pitäjässä on rakennettu kookaita vilja-aittoja, joita voidaan kutsua paremminkin makasiineiksi.

Niissä ei ole enää aittoihin kuuluvaa jalkarakennetta, vaan hirsirakennus on pystytetty matalalle kivijalalle tai nurkkakiville. Rakennuksen seinät on tuettu useilla pystytukihirsillä eli följäreillä. Tämäntyyppisiä aittoja on useilla taloilla Kukonharjassa, Leistilässä ja Tattarassa.

Saunat ja riihet ovat talonpoikaistalon rakennuksista asuinrakennuk­

sen ja navetan ohella tulisijallisia, mistä syystä ne tulipalonvaaran vuoksi pyrittiin sijoittamaan muusta pihapiiristä vähän etäämmälle. Kotiseutu­

museon savusaunan lisäksi toista toimintakuntoista vanhaa savusaunaa Nakkilassa tuskin lienee. Muutamia varsin vanhoja saunoja pitäjässä sentään on. Ahti Kootan omistaman Hämärin Mäkelän vanha palvisauna on muistitiedon mukaan jo kolmannessa paikassaan ja rakennus on valmistunut 1800-luvun kuluessa. Anolan kylässä on säilynyt jotensakin kohtalaisesti kaksi riihtä. Raimo Lammisen omistaman Nikkarin suulirivin keskellä on pitkänurkkainen riihi ja sen jatkona tappurisuuli 1800- luvulta. Tällä vuosisadalla rakennusta on jatkettu huomattavasti. Riihi­

rakennusten seuraajaksi maaseutumaisemaan lähinnä 1930-luvulta lähtien ilmestyneet kaappikuivurit ovat alkaneet myös harvinaistua.

Nakkilan vanhasta rakennuskannasta lähes tyystin ovat kadonneet pyöreistä hirsistä harvaan koirankaulalle veistetyt heinäladot. Ainut tapaamani hirsilato on Viikkalan takamailla pellon reunalla Ososta kaakkoon. Omistajien Ulla ja Kauko Ketosen mukaan kyseinen raken-

Viikkalan Isomäen uanha aitta on jalkaranteeltaan ns. lankkuaitta: alinna olevan pyöröhirren päällä on leveä lankku kyljel­

lään.

Lammaisten Klomsin sal- vosjaIkäisessä aitassa alus- kehikko on veistetty luk- kohulaalla.

Rajalan tilan pellonkul­

malla on hirsilato, jossa on jokunen kirveellä kat­

kottu seinähirsi.

nus on 1960-luvulla koottu kahdesta vanhemmasta hirsiladosta. Aina­

kin toistaiseksi latoja yleisempiä ovat lautarakenteiset heinäsuulit, joita on olemassa melko runsaasti eri puolilla pitäjää. Vanhin heinäsuuli lienee Viikkalassa Anolan kartanoon aikoinaan kuuluneen Viikkalan sivutilan vanha erittäin kookas rakennus, jossa on harvinaisen järeä tukirakenne. Viikalan suuli lienee pystytetty viime vuosisadan puoliväliin mennessä.

Lähes kadonnutta rakennuskulttuuria edustavat vielä muutamat yksit­

täiset maitolaiturit, jotka kyyhöttävät tarpeettomina tienvieruksilla.

Kyläkuvaan ne ilmestyivät vasta 1960-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Valio ja paikallismeijerit lähettivät maidontuottajille piirustukset yhte­

näisten maitolaiturien pystyttämiseksi. Mallipiirustukset olivat professo­

ri Lauri Tuomisen suunnittelemat ja ne ilmestyivät hänen kirjassaan

”Hyvää maitoa”.

Kartanot

Nakkilan pitäjän vaiheisiin on kautta historian liittynyt vauraitten maa­

tilojen ohella kaksi huomattavaa kartanoa, Anola ja Villilä. Molemmilla on vanhastaan ollut merkittävästi maaomaisuutta ja siihen kytkettyä voimaperäistä maatalouden harjoittamista sekä runsas ja monipuolinen rakennuskanta, joka erosi ympäröivän maaseudun talollisten rakennuk­

sista. Erityisen selvänä eron havaitsi verrattaessa Anolan kartanon rakennuksia muuhun lähiseudun rakennuskantaan, sillä Kokemäenjoen koillispuolella ei ollut yhtään kookasta maatilaa vaan Anolan lisäksi vain torppia sekä mäkitupia. Villilä puolestaan sijaitsi varsin keskellä laajaa ja tasaista viljelyaukeaa kumminkin muusta kylämaisemasta eristyneenä aivan omana rakennusryhmänään.

22

Koska kartanoiden rakennuskanta vaati huomattavaa varallisuutta, se erosi asuin- ja talousrakennuksiltaan selvästi lähiympäristön muusta rakennuskokonaisuudesta. Siksi ei Villilän eikä Anolan rakennuksilla näytä olleen laajaa vaikutusta pitäjän talonpoikaiseen rakentamiseen.

Uusia rakennusteknisiä ratkaisuja tai rakennustaiteellisia yksityiskohtia sitä vastoin kartanoiden rakennukset ovat voineet välittää ympäristöön­

sä. Sen sijaan kartanot lienevät vaikuttaneet selvästi maaseutuyhteisön sosiaalisen ja taloudellisen jakautumisen kautta myös ympäröivään rakennuskulttuuriin.

Valtionrautatiet Nakkilassa

Nakkilan pitäjän kaakkois-luode -suunnassa halkova rautatatie, Porin- rata, valmistui asem a-ja muine rakennuksineen 1890-luvulla. Asema­

rakennus, joka oli alun perin huomattavasti nykyistä lyhyempi, edustaa tyypillistä tuonaikaista nikkarityylistä asemarakentamista runsaine listoituksineen, kasetointeineen sekä vaaka- ja pystylaudoituksineen.

Asemamiehen ja ratavartijan talo piharakennuksineen sekä pumppu­

huone muine rakennuksineen on pystytetty Valtionrautateiden malli- piirustusten mukaan. Rakennusten pystylaudoituksen alareunassa käy­

tetty sahanteräkoristelu, vintinikkunoiden kolmitaitteinen yläosa sekä kehyslaudoitusten nurkkaristikot on lainattu varsin moniin 1900-luvun alun paikallisiin rakennuksiin. Rautatierakennuksilla on siis ollut vaiku­

tusta paikallisen rakennuskannan koristemuotoihin.

Monivuotinen Porin-radan rakentaminen vaikutti myös muulla taval­

la nakkilalaiseen rakennuskantaan. Kankerin kivinavetta on muistitie­

don mukaan valmistunut vuonna 1895, ja sen ovat rakentaneet rata- töissä olleet työmiehet ruokapalkalla. Vappulan päärakennus on Viljo Vappulan kertoman mukaan Nakkilan asemalla asuneen VR:n rakennus­

mestarin suunnittelema, vaikka se onkin tyylillisesti hyvin ”talonpoikai­

nen”.

Teollisuus- ja tuotantorakennukset

Vaikka Nakkilan rakennuskanta on määrällisesti täysin maatalous- rakennusvoittoinen, pitäjässä on jo tämän vuosisadan alkupuolella ollut myös muutamia teollisuus- ja tuotantorakennuksia. Paikkakunnan mer­

kittävin teollisuusrakennusryhmä on tehtailija J. W. Suomisen perusta­

ma nahkatehdas, myöhempi J. W. Suominen Oy. Tehtaan koko vanhin rakennuskanta vuosisadan alusta sotien jälkeiseen aikaan saakka on muurattu punatiilestä samoin kuin tehtaan läheisyydessä oleva arkkiteh­

ti Väinö Vähäkallion Suomisen perheen yksityisasunnoksi suunnittele­

ma jykevä Koskilinna. Tehdasrakennukset edustavat tyypillistä vuosisa­

dan alun teollisuusarkkitehtuuria ja ne ovat tyylillisesti hyvin yhtenäisiä ja varsin massiivisia, pitkiä kaksi- ja kolmikerroksisia kasarmimaisia tehdashalleja.

Arkkitehtoonisesti edellistä huomattavampi kokonaisuus on aivan Harjavallan rajalla sijaitseva Lammaistenkosken voimalaistos, jonka on

suunnitellut arkkitehti Erik Bryggman. Lammaistenkosken voimalaitos, jota kutsutaan myös Harjavallan voimalaitokseksi, valmistui talvisodan aikana vuonna 1940. Teollisuusrakentamiseen liittyvä voimalaitos on tyyliltään puhdaslinjaista ja komeaa teollisuusfunkista.

Huomattavasti vaatimattomampaa tuotantolaitosrakentamista edus­

tavat vuosisadan ensi kymmeneltä peräisin oleva Tattaran meijeri, noin vuonna 1919 valmistunut Nakkilan mylly sekä 1920-luvulta oleva sähkömuuntaja ”Suomisen koppi”. Niissä kaikissa on nähtävissä varsin massiivisen seinärakenteen huolellinen tiilimuuraus, joka korostaa ikku­

noita ja ovia sekä räystäitä.

Nakkilan funktionalismi

Nakkilan kirkon ovenkah­

vassa voidaan nähdä soih­

tu ja liekki eli syuällistä kristillistä valon symbo­

liikkaa.

Arkkitehtuurin uuden tyylisuunnan, funktionalismin, läpimurto tapahtui Suomessa aivan 1930-luvun alussa. Nakkilan maisemaan samoin kuin yleensäkin maaseudulle funktionalismi saapui muutamaa vuotta myö­

hemmin 1930-luvun puolivälissä. Perinteisessä maaseutumiljöössä val­

keaksi rapatut ja laatikkomaiset funkisrakennukset herättivät aluksi kummastusta ja vastustusta, mutta uusi rakennustekniikka valtasi nope­

asti alaa, ja modernit rakennukset levisivät yllättävänkin nopeasti harvakseltaan sinne tänne pitkin maaseutua, vaikka funktionalismi olikin pääasiassa kaupunkiarkkitehtuuriin liittyvä ilmiö.

Nakkilan kokoisessa kunnassa funtionalismi tuotti 1930-luvulla itse asiassa harvinaisen merkittäviä tuloksia. Tehtailija J. W. Suomisen testamenttivaroilla rakennettu ja arkkitehti Erkki Huttusen suunnittele­

ma Nakkilan kirkko on valtakunnallisesti merkittävimpiä funtionalistisia kirkkorakennuksia, joka asiantuntijapiireissä muistetaan kautta maail­

man. Tästä syystä Nakkilan kirkko onkin valittu 1900-luvun arkkitehtuu­

riin keskittyneen kansainvälisen DOCOMOMO -järjestön Suomen- osaston listalle yhtenä kolmesta satakuntalaisesta yksittäiskohteesta.

Kirkon rakentamisen aikoihin Nakkilan seurakunta päätti pystyttää myös uuden pappilan, joka valmistui myöhään syksyllä vuonna 1936.

Kaksikerroksinen asuinrakennus on varsin vahvasti funkisvaikutteinen, vaikkei se olekaan loppuun saakka vietyä funktionalismia. Vuotta myöhemmin eli syksyllä 1937 valmistunut Nakkilan kunnanlääkärille rakennettu lääkärintalo, joka on nykyisin kunnanviraston vanha osa, on edellistä viimeistellympää funtionalismia, joskin nykyisin sen väritys ei tee rakennukselle oikeutta. Jatkosodan aikana valmistuneen VPK: n talon suunnittelu aloitettiin jo vuonna 1938. Paloasema on erittäin puhdaslinjaista ja komeaa funktionalismia.

On vaikeata arvioida, mikä on edellä mainittujen Nakkilan julkisten funkisrakennusten vaikutus yksityisen rakennuskannan tyylimuotoihin, mutta mahdollisesti niillä on joitakin yhteisiä tekijöitä. Selvimmin asuinrakennusfunkista edustavat Kalevi Niemen omistama Arantilan Ahon talo sekä Timo Johanssonin talo Masiassa. Molemmat rakennuk­

set ovat piirurunkoisia, ja ensin mainittu lähes alkuperäisessä asussaankin.

24

Rakennusmestari Juho Takala (1883 - 1961)

Nakkilalaiset! vanhemman väen hyvin muistaman rakennusmestari Juho Takalan vanhemmat olivat Juho Anton Kustaanpoika Takala (1840 - 1901) ja tämän vaimo Amanda (1844 - 1903). He saapuivat Nakkilaan Luvialta vuonna 1870 ja asettuivat asumaan Ruskilaan Säkkimäen reunaan tontille, jota nykyisin kutsutaan Takalan paikaksi.

Siinä oli ilmeisesti alun perin pieni torppa, jota perhe viljeli. Takalan perheeseen syntyi viisi lasta, joista Johannes eli Juho oli toiseksi nuorin.

Juho Takala syntyi 23. syyskuuta 1883 Ruskilassa. Kolme­

kymmenvuotiaana vanhanpojan alkuna hän marraskuun lopulla 1913 hän solmi avioliiton saman kylän tytön, Hyppinginmäen rinteessä asuneen Senja Vassbergin (1888 - 1964) kanssa. Varmaankin jo muutaman vuoden kuluttua Juho ja Senja Takala rakensivat itselleen talon Ruskilan kylätien varteen nykyisin Ketosen paikaksi kutsutulle tontille. Vihtori-niminen veli jäi asumaan vanhaa kotitaloa. Juho Takala teki rakennus- ja muuraustöitä veljensä Vihtorin tavoin, ja molemmat tulivat tunnetuiksi erityisesti taitavina uunimuurareina. Muurarin- ja rakennusmiehenopin veljekset olivat saaneet Aino Niemisen kertoman mukaan isältään, vanhalta Takalalta, joka oli myös muurari ja kirves­

mies.

Ruskilasta Juho Takala muutti vaimonsa Senjan sekä tyttärensä Irman kanssa Kirkkoniittuun 1920-luvun puolivälissä rakennettuaan sinne omakotitalon, navetan sekä muut talousrakennukset. Kirkkoniitussa rakennusmestari Juho Takala kuoli 10. heinäkuuta 1961 ja vaimonsa Senja kolme vuotta myöhemmin.

Ilmeisesti jo 1910-luvulta lähtien Juho Takala - Takalan Jussi - alkoi muutaman ruskilalaisen kirvesmiehen kanssa tehdä rakennusurakoita.

Kirvesmiehet salvoivat hirsirakennusta ja Jussi valvoi työn joutumista sekä samalla teki tarvittavia muuraustöitä. Muistitieto ei suoraan kerro sitä, miten kiinteä ja monilukuinen Takalan rakennusmiesporukka oli, mutta on luultavaa, että samat tutut miehet olivat mukana monilla Takalan urakoimilla rakennustyömailla. Oskari Nieminen ainakin oli mukana useilla Juho Takalan rakennuksilla ja sai tältä muurarinopin.

Viimeistään 1920-luvun alusta lähtien Juho Takala alkoi myös laatia rakennuspiirustuksia ja iän karttuessa hän ryhtyi yhä enemmän rakennustöitten valvojaksi. Tämän vuoksi nakkilalaiset antoivat hänelle rakennusmestarin tittelin, vaikkei hän tiettävästi mitään virallista rakennusmestarinkoulutusta ollut saanutkaan. Juho Takalan laatimia rakennuspiirustuksia on löytynyt sieltä täältä ympäri Nakkilaa samoin kuin tiedonsiruja hänen tekemistään rakennuksista. Vanhimpia hänen pystyttämiään asuinrakennuksia on hänen oma kotitalonsa Ruskilassa, joka on edelleenkin olemassa Ketosen talon nimellä. Rakennus on luultavasti peräisin 1910-luvun lopulta tai heti 1920-luvun alusta.

Todennäköisesti Takalan tekoja on myös Ruhaden Leppäkosken talo, jonka omistavat Eila ja Paavo Mikola. Asuinrakennus on valmistunut joko 1918 tai 1919.

Rakennusmestari Juho Takalan työteliästä rakennusaikaa olivat 1920- ja 1930-luku, jolloin hän urakoi vähintäin rakennuksen vuodessa.

Hänen tekemiään kookkaita asuinrakennuksia olivat ainakin Ruhaden

Rakennusmestari Juho Takala miehuutensa päivi­

nä liivipuvussa ja nauhat kaulassa.

Korpiranta (1921), Tattaran Sillanniska (1924), Ruskilan Yli-Aarikka (1926), Tattaran Tuora-Ojala (n. 1926), Ruskilan Ollila (n. 1929), Leistilän Kylä-Käki (1930), Masi¾rn Salonoja (n. 1933), Tattaran Unkuri (1934), Ruskilan Klasi (1934) sekä mahdollisesti Arantilan Aho (1939).

Näiden lisäksi hän rakensi muutamia pienempiä asuinrakennuksia omien tai muiden laatimien piirustusten mukaan sekä ympäri pitäjää kymmenkunta kookasta karjarakennusta, joista mainittakoon Virtasen navetta ja Vanha-Lampolan tallirakennus Leistilässä, Vähä-Teinilän sekä Rauvolan navetat Tattarassa. Villilän kartanon ylläpitämän karjan- hoitokoulun asuntolarakennuksen Juho Takala urakoi 1935. Kun kartanon hyvin kookas navettarakennus uusittiin perusteellisesti vuonna

1927, hän johti peruskorjusta.

26

Yksityisluontoisen rakentamisen lisäksi rakennusmestari Juho Taka­

lan työn jälki näkyy Nakkilan julkisessa rakentamisessa. Nakkilan osuusmeijerin tuotanto laajeni merkittävästi, kun meijerille muurattiin vuonna 1920 juustola ja jääkellari. Työn valvoi Juho Takala. Seuratalo Karhula rakennettiin hänen johdollaan vuonna 1922. Lisäksi hän suunnitteli Nakkilan työväentalon laajennuksen heti sotien jälkeen vuonna 1945. Hän osallistui myös monilla tavoin kunnan koulu­

rakentamiseen muokkaamalla Kukonharjan koulun piirustukset, laati­

malla ilmeisesti Lattomeren koulun piirustukset sekä suunnittelemalla Viikkalan koulun laajennuksen. Nyttemmin jo puretun Hyppingin kun­

nalliskodin Juho Takala urakoi Nakkilan kunnalle 1920-luvun puolivä­

lissä. Häntä tarvittiin myös erinäisissä rakennustoimintaa koskevissa kunnan luottamustoimissa. Kaiken kaikkiaan Juho Takala on suunnitel­

lut ja rakentanut ainakin reilusti 30 rakennusta Nakkilaan 1910-luvun lopulta 1940-luvun loppupuolelle. Lisäksi hänen tekemillään asuin-ja muilla rakennuksilla esimerkin antajana on varmasti ollut laajemmaltikin merkitystä koko Nakkilan kunnan rakennuskantaan.

Juho Takalan tekemät Tattaran Rauvolan nave­

tan piirustukset. Raken­

nus valmistui noin 1934.

□ r

—n n —h o—— hm -xjr# xir# - l i n>——iir t -n ro ir»» -/sr» /io . ■ /f*»

Klomsin aitanoven avain ja avainkilpi ovat taidokasta kyläsepän työtä.

28

VANHAN RAKENNUKSEN HOITO JA SUOJELU

Kotitonttuja tarvitaan edelleen

Niin vanha kuin uusikin rakennus tarvitsee säännöllistä hoitoa. Talon­

omistajan normaaleja vuotuisia toimenpiteitä on alustan luukkujen avaaminen keväisin ja niiden sulkeminen syksyllä alapohjan tuuletuksen järjestämiseksi. Ennen pakkasten tuloa on myös aika puhdistaa vesikourut ja syöksytorvet mätänevistä lehdistä ja muusta roskasta niiden jäätymi­

sen estämiseksi. Maanpinta ei saa nousta rakennuksen ympärillä lähelle herkästi lahoavia puurakenteita. Tiheä pensaikko ja suuret puut on hyvä pitää loitolla rakennuksista. Lähellä seiniä kasvavat pensaat ja kuistien vierustoille istutetut kukkapenkit pitävät yllä kosteutta rakenteissa ja edesauttavat lahovaurioiden syntymistä. Puista kariseva roska sammaloittaa huopa- ja tiilikattoja ja ruostuttaa peltikattoja. Paras tae vanhan rakennuksen säilymiselle on taloaan kotitontun tavoin herkeä­

mättä Seuraava isäntä tai emäntä.

Rakennuksen säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla voidaan laajamittaisia korjauksia siirtää kauaskin tulevaisuuteen. Aika ajoin toistuvia kunnossapitotöitä ovat esim. ikkunoiden maalaus ja kittausten uusiminen, ulkolaudoituksen maalaus, rikkoutuneiden kattotiilien uusi­

minen, huopa- tai peltikaton paikkaus, vesikourujen ja syöksytorvien korjaus tai uusiminen. Rakennustuoteteollisuuden viime vuosina mark­

kinoima harha huoltovapaudesta on parasta unohtaa. Se on jo ehtinyt lähes katkaisemaan aiemmin itsestään selvän huolto- ja kunnossapito- kulttuurin.

Peruskorjauksesta hellävaraiseen korjaukseen

Kun rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu tai pitkään tyhjillään ollut rakennus otetaan uudelleen käyttöön, joutuu vanha rakennus yleensä kokemaan muutoksia. Tällainen tilanne saattaa maatilalla olla esimerkiksi sukupolvenvaihdos, jollaisia kauan eläneen rakennuksen kohdalla on ehtinyt olemaan jo useitakin. Aiemmin materiaalien niukkuus ja tiukka sitoutuminen perinteeseen takasivat muutosten onnistumisen. Tänä päi­

vänä korjaustoimenpiteissä mennään helposti liian pitkälle. Käytetään materiaaleja ja rakennusmuotoja, jotka vain huonosti sopivat suomalai­

seen maalaisympäristöön.

Vanhan, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen korjaus- prosessi hoituu liian usein uudisrakentamiseen koulutuksensa saaneiden kirvesmiesten ja suunnittelijoiden ehdoilla. ”Asiantuntijaa” halutaan kuunnella. Korjaustyö etenee kuin juna, jota varsinkaan rakennuksen omistaja ei kykene pysäyttämään. Kun rakennuksen seinät on oikaistu, täytyy oikaista kattokin ja uusia ovet ja karmit, jne. Erittäin kalliin korjausprosessin lopputuloksena saattaa olla huonosti toimiva ”uusi”

talo.

Oikeaa tietoa voi joskus olla vaikea hankkia. Silti kulttuurihistorialli­

sesti arvokkaan rakennuksen korjausta ei tulisi toteuttaa ”rautakauppa- tiedoilla”. Tiedon saannin helpottamiseksi museovirasto on nyt laati­

massa korjauskortistoa, jonka ensimmäinen osa, 15 toimenpidekoh­

taista korjauskorttia on julkaistu kesällä 1994. Museoviraston korjauskortistoa myy Rakennustieto Oy ja sitä kannattaa kysyä myös oman kunnan kirjastosta. Kortteja on saatavissa mm. ikkunoiden ja ovien korjauksesta, puutalon lisälämpöeristyksestä, eri tyyppisten kat­

tojen korjauksesta, ulkolaudoituksen korjauksesta, erilaisista maalaus- töistä, jne. Neuvoja voi kysyä myös Satakunnan Museosta.

Vanhan rakennuksen arvo on sen kauan elämää nähneissä ja monien ihmissukupolvien kuluttamissa aidoissa, käsin tehdyissä rakennusosissa.

Jos rakennus on jo elänyt sata vuotta, se ansaitsee korjauksessakin arvonsa mukaisen, hellävaraisen kohtelun. Vanhan rakennuksen tulisi korjauksen jälkeenkin näyttää vanhalta. Kuluneisuus ei ole samaa kuin rikkinäisyys.

Ennen laajan korjaustyön aloittamista rakennukseen tulisi aina ensin tutustua. Standardiratkaisut eivät sovi vanhaan taloon. Ensin epäkäytännöllisestä tuntuva pohjakaava tai oven paikka saattaa ajan myötä osoittautua toimivaksi. Toisaalta pieni epäkäytännöllisyys tuo oman rikkautensa elämään. Jos haluat asua uudessa talossa, rakenna sellainen, älä korjaa vanhaa uudeksi.

Hellävaraisella, vanhoja rakennusosia säästävällä korjauksella säästät myös rahaa!

Arvokasta vanhassa rakennuksessa eivät ole ainoastaan sen vanhim­

mat ja ”alkuperäisimmät” osat. Korjausprosessin aikanakin talon monivaiheinen historia tulee säilyttää. Rakennusta ei pidä lähteä keino­

tekoisesti vanhentamaan. Selvät rakenteelliset ja muut virheet voi korjata. Edellisten vuosikymmenten lastulevyseinistä, madalletuista katoista sekä monenlaisista jäljitelmämateriaaleista saa hyvällä omalla­

tunnolla luopua.

Ky/Iijoen Erkkilän talon tuuanouessa ovat erityisen kauniisti koristellut karmi­

laudat ja hyvin vanha le- vysarana.

30

Korjausmateriaalit ja -menetelmät

Tarjolla on tällä hetkellä valtava määrä erilaisia julkisivu- ja kate- materiaaleja sekä pinnoitteita. Myös uusia ikkunoita ja ovia markkinoi­

daan ahkerasti etenkin taloyhtiöille. Samoin voi niin uuden kuin van­

hankin talon eristeet valita lukemattomien erilaisten tuotenimien jou­

kosta. Pääosa näistä uutuuksista on kuitenkin sopimattomia vanhaan taloon. Paras nyrkkisääntö vanhan talon korjaajalle on: käytä aina samankaltaisia materiaaleja kuin mistä talosi on tehtykin. Muovi ei sovi missään muodossa vanhaan puurakennukseen. Ei lateksimaalina, ei höyrysulkuina sen paremmin kuin katteiden muovipinnoitteinakaan.

Turvallisin eristysmateriaali on aina puuaineinen.

Lisäeristys

Hirsirakennus ei yleensä kaipaa seiniinsä lisäeristystä. Ylä- ja alapohjan tiiviys kannattaa kuitenkin tarkistaa ja eristystä voi tarvittaessa täydentää sahanpurulla, kutterinlastuilla tai selluvillalla. Vanhat eristeet kannattaa myös aina säilyttää. Jos seiniä kuitenkin halutaan eristää, on suoraan ulkoseinien sisäpintaan naulattava huokoinen kuitulevy paras ratkaisu.

Ulkopuolista lisäeristystä ei kannata edes harkita. Silloin menetetään talon vanha mahdollisesti käsin sahattu tai höylätty vuorilaudoitus.

Ikkunat jäävät syvälle ja talon ulkonäkö muuttuu vieraaksi.

Lisäeristetys sä talossa ovat ikkunat jääneet syväl­

le seinän sisään, mikä muuttaa vanhan talon ul­

konäön tyystin samoin kuin seinien lomalaudo- tus.

Ikkunat ja ovet

Vanhat ikkunat ja ovet on yleensä tehty tarkoin valikoidusta, kaikkein tiheäsyisimmästä puutavarasta. Sisään-ulos aukeavien puitteiden muo­

dot ovat sirot. Vanhoja ikkunoita kannattaa vaalia niin kauan kuin mahdollista huolehtimalla säännöllisestä maalauksesta ja pitämällä

kittaukset kunnossa. Jos ikkunoita joudutaan uusimaan, kannattaa se tehdä puite kerrallaan mieluiten paikallista puuseppää käyttäen. Suur­

ten yritysten kautta maan markkinoimat standardiovet eivät sovi sata vuotta vanhaan satakuntalaiseen taloon. Jos talon ulko-oven joutuu uusimaan tulisi se tilata vanhan mallin mukaan tai ainakin saman tyyppisenä puusepältä. Ikkunat ja ovet ovat talon silmät, jotka kaikkein ratkaisevimmin vaikuttavat sen ulkonäköön.

Peruskorjattavana olevan talon kolmesta päätyikku­

nasta kaksi on jo ehditty uusia. Jo kaukaa voi ha­

vaita alkuperäisen vanhan ikkunan ja uusien jäljitel­

mien selvän eron.

Julkisivumateriaalit ja maalit

Vuorilaudoituksen ravistuneisuus eteläseinällä tai pienet lahovauriot pohjoisen puoleisissa vesilistoissa eivät vielä merkitse sitä, että talon koko laudoitus tulee uusia. Niin talon ulkonäön kuin omistajan kukkaronkin kannalta viisaampi ratkaisu on esim. uusia vain eteläseinän laudoitus tai paikata vaurioituneet laudat. Jos laudoitusta kuitenkin joudutaan uusimaan, tulisi sen tyyppi säilyttää. Peiterimalaudoitusta ei saisi koskaan korvata paljon karkeammalla lomalaudoituksella. Raaka- lauta ei missään tapauksessa sovi julkisivuille. Aiemmin keittomaalatuilla pinnoilla tulisi käyttää hienosahattua lautaa ja öljymaalatuilla seinillä höylättyä.

Ehdottomasti turvallisimmat maalityypit puutaloon ovat vanha tuttu keittomaali, puna-ja keltamulta tai aito öljymaali. Lateksi-ja alkydimaalien ongelmat useimmat talonomistajat ovat jo ehtineet toteamaan. Kaikki viattomalta kuulostavat riihi- ja punamaalit eivät ole aitoja keittomaaleja vaan tosiasiassa enemmän tai vähemmän muovia sisältäviä sotkuja.

Samoin on pääosassa öljymaalin nimellä kulkevista tuotteista öljyn lisäksi sideaineena myös alkydia. Maalia ostaessa on syytä lukea tarkoin tuoteselosteet. Varmimmin aitoa keittomaalia saa keittämällä sitä itse esim. oheisen reseptin mukaan.

32

Punamultamaali

150 1 vettä

6 kg rautasulfaattia (pussi 4 kg) 12 kg hienoja ruisjauhoja 25 kg punamultaa (säkki 25 kg) (5 1 vernissaa)

(200 g suolaa)

Keittoastiaksi sopii päältä avattu 200 1:n rautatynnyri. Sen ympärille kiedotaan rautalangan avulla mineraalivillamatto. Hämmentämistä var­

ten tarvitaan astian pohjaan saakka ulottuva mela. Tynnyriin pannaan 130 1 puhdasta vettä ja tuli sytytetään alle. Loput 20 1 jätetään 3-4 vajaana olevaan ämpäriin, ja ruisjauhot sekoitetaan tasaisesti kaataen ensin tähän kylmään veteen.

Rautavihtrilli sekoitetaan kuumenevaan veteen melalla hämmentä­

en. Kun vesi on höyryävän kuumaa, muttei vielä kiehuvaa, tynnyriin kaadetaan kylmään veteen sekoitettu ruisjauho. Ruisjauhojen asemasta voidaan käyttää myös vehnäjauhoja. Keitosta pidetään kuumana, lähes kiehumispisteessä 2-3 tuntia, mutta se ei saa palaa pohjaan. Jos vernissaa käytetään, se on hyvä lisätä tässä vaiheessa. Vernissaa on hyvä lisätä, jos maalattava pinta on liian sileä tai tiivis.

Keiton loppuvaiheessa sekoitetaan vähitellen mukaan punamulta.

Tällöin seos pyrkii helposti kuohumaan yli. Tuli ei saa olla enää kova. Jos maalista halutaan tavallista peittävämpää, lisätään punamullan määrää 1,5-2 kertaiseksi. Punamullan lisäämisen jälkeen keitosta haudutetaan vielä vähän aikaa hämmentäen. Tuli voidaan jo sammuttaa.

Maalin valmistumista voidaan kokeilla kastamalla puutikku keitokseen ja kuivattamalla se esim. tulen lämmössä. Maali on valmistu kun väri ei enää irtoa tikusta. Tarpeeksi pitkä keittoaika on olennaista liisterin muodostumiselle. Jos maalia säilytetään kauemman kuin pari päivää, lisätään siihen pari kourallista suolaa säilöntäaineeksi. Näin keittomaalia voi säilyttää 1-2 viikkoa.

Millainen kate vanhaan taloon?

Talon säilymisen kannalta kaikkein tärkein asia on huolehtia vesikaton kunnosta. Pitämällä puista kariseva roska poissa katolta, uusimalla rikkoontuneet kattotiilet tai maalaamalla peltikatto säännöllisesti voi­

daan kallista koko katteen uusimista siirtää tuonnemmas. Jos kate kaikesta huolimatta joudutaan uusimaan, tulee katemateriaalia valittaes­

sa kiinnittää huomiota sen kestävyyteen, korjattavuuteen sekä siihen, kuinka se istuu vanhaan taloon. Jäljitelmämateriaalit, kuten pellistä prässätty tiilikate tai huopapaanu eivät ole aidoista tarpeista tehdyn rakennuksen arvoisia. Jos maatilan päärakennus tai vanha omakotitalo joudutaan kattamaan uudelleen, on galvanoidusta pellistä tehty konesaumattu katto aina turvallinen ja talon arvon mukainen valinta.

Myös kolmiorimahuopa tai tiilikate sopivat useimpiin kohteisiin. Talous-

Kukonharjan Mäkisen asuinrakennuksen vanhat T-puitteiset ikkunat kehys- lautoineen ovat koko ra­

kennuksen kaunistus.

rakennuksissa voidaan yleensä käyttää myös profiililtaan perinteistä galvanoitua aaltopeltiä, joka maalataan mustaksi tai tumman harmaak­

si. Myös pärekatto on aina sovelias valinta rakennukseen, joka on aiemmin katettu päreillä.

Katemateriaalin ohella talon ulkonäköön vaikuttavat ratkaisevasti myös savupiiput. Savupiiput tulisi säilyttää rakennuksessa vaikka tulisijat olisivatkin jääneet käytöstä. Mikäli piippuja ei pellitetä, olisi ne hyvä muurata vanhoista tiilistä vaihtelevan ulkonäön säilyttämiseksi. Nykyai­

kaisten tehdastiilinen väri on täysin homogeeninen.

Taloudellinen tuki kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjaukseen

34

Valtio tukee taloudellisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennus­

ten ja ympäristöjen korjausta. Avustusluonteista rahaa on saatavissa arvokkaan rakennuksen välttämättömyyskorjauksiin sekä lääninhalli­

tukselta että museovirastolta. Etusijalla avustuksia jaettaessa ovat suojellut rakennukset. Kummankin avustuksen hakuaika päättyy mar­

raskuun lopussa. Lisätietoa avustuksista saa mainittujen tahojen ohella Satakunnan Museosta.

Laajempien korjausten kohdalla avustuksia sopivampi rahoitusmuoto ovat maa- ja metsätalousministeriön ja asuntorahaston jakamat

korkotukilainat. Lainaa on mahdollista saada korotettuna, jos kohde katsotaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi. Lisätietoa lainoista saa kunnanvirastosta ja maaseutuelinkeinopiiristä.

Mitä on rakennussuojelu?

Rakennuksia ja myös kokonaisia pihapiirejä voidaan Suomessa suojella lähinnä eriasteisissa kaavoissa: rakennus-, asema- tai yleiskaavoissa.

Tällöin suojelumääräykset voidaan pääsääntöisesti ulottaa koskemaan vain rakennuksen ulkoasua. Eli vaikka rakennus on suojeltu kunnan rakennuskaavassa tai osayleiskaavassa, voidaan taloon silti tehdä nyky­

aikainen kylpyhuone ja toimiva keittiö. Rakennuksen suojelusta voi olla sen omistajalle jopa konkreettista hyötyä. Suojelumerkintä kaavassa parantaa mahdollisuuksia saada korjausavustuksia.

Mahdollisuuden rakennusten ja alueiden suojeluun etenkin haja- asutusalueella tarjoaa myös rakennussuojelulaki. Rakennussuojelu- päätökseen voidaan ottaa myös rakennuksen sisätiloja koskevia määrä­

yksiä. Rakennussuojelulaki on kuitenkin muodostunut lähinnä poikkeus­

laiksi, jota etenkin Satakunnassa on käytetty hyvin harvoin. Tällä hetkellä koko maakunnassa on vahvistettu vain yhden rakennuksen rakennussuojelulain mukainen suojelupäätös.

Täydennysrakentaminen vanhassa ympäristössä

Jos vanhaa pihapiiriä joudutaan syystä tai toisesta täydentämään uudella rakennuksella, on erityistä huomiota kiinnitettävä uudisraken­

nuksen sijoitukseen, käytettäviin rakennusmuotoihin ja materiaaleihin.

Satakunnassa on maatilan rakennukset perinteisesti sijoitettu neliön muotoisen pihamaan ympärille. Vasta tällä vuosisadalla syntynyt raken­

nusryhmä on saattanut muotoutua vapaammin. Jos kyseessä on pää­

osin 1800-luvun rakennuksista koostuva pihapiiri, jossa tilalle rakenne­

taan uusi päärakennus, olisi uudisrakennus syytä sijoittaa vanhan rakennuksen tapaan. Jos pihapiiri sijaitsee kylänraitin varrella, on sisäänkäynnin paikka yleensä ollut pihan puolella.

Valmistalot sopivat vain harvoin vanhaan ympäristöön. Uudisraken­

nuksen suunnittelutehtävä olisikin hyvä antaa perinteiseen rakentami­

seen perehtyneelle arkkitehdille. Uudisrakennuksen ei välttämättä tar­

vitse jäljitellä vanhaa, mutta sen tulee silti sopeutua ympäröiviin raken­

nuksiin ja maisemaan niitä alistamatta. Varmimmin onnistuneeseen lopputulokseen päätyy käyttämällä perinteisiä ja jo kauan koeteltuja rakennusmateriaaleja ja -muotoja.

Arantilan Koskenrannan eli Ryssän talon kuistin ulko-ovi kamana-ikkunoineen ja katoksineen on tyylikäs ja aivan alkuperäisessä asussaan.

36