Finiittiverbeistä verbiketjuihin: verbiytimien kompleksistuminen S2-oppijoiden kielessä

Finiittiverbeistä verbiketjuihin: verbiytimien kompleksistuminen S2- oppijoiden kielessä

Terhi Haapala Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Tammikuu 2008

Tampereen yliopisto Suomen kieli

Kieli- ja käännöstieteiden laitos HAAPALA, TERHI:

Finiittiverbeistä verbiketjuihin: verbiytimien kompleksistuminen S2-oppijoiden kielessä Pro gradu -tutkielma, 102 sivua

Kevät 2008

--- Tutkielmassa tarkastellaan suomen verbien finiittitaivutuksen omaksumista ja verbintaivutuksen kehittymistä kielitaidon edistyessä. Tarkastelun kohteena on suomi toisena tai vieraana kielenä (S2).

Tarkoituksena on selvittää, millaisia verbiytimiä S2-oppijat tuottavat kielitaidon eri tasoilla ja miten verbintaivutus muuttuu kielitaidon parantuessa. Käsite verbiydin tarkoittaa tässä tutkielmassa finiit- tisen verbin sisältävää merkitykseltään kiteytynyttä kokonaisuutta, joka koostuu yhdestä tai useam- masta sanasta.

Suomen finiittiverbit taipuvat pääluokan, moduksen, tempuksen, luvun ja persoonan mukaan myöntö-, kielto- ja kysymysmuodoissa. Verbiytimet voivat olla esimerkiksi yhden sanan mittaisia yksinkertaisesti taivutettuja finiittiverbejä tai useammasta sanasta koostuvia moniosaisia predikaatteja. Verbiytimet jaotellaan tutkielmassa kolmeen eri ryhmään niiden kieliopillisen rakenteen kompleksisuuden mukaan.

Aineistona tutkielmassa on käytetty huhtikuun 2004 ns. Yki-aineiston kirjoittamiskokeen vastauk- sia. Aineisto on Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen S2- kielitutkintoaineistoa. Kielitutkintokokeessa on kolme eri vaikeustasoa: perus-, keski- ja ylin taso, joita tutkielmassa on käytetty kielitaidon tason vertailukohtina. Tutkielmassa on tarkasteltu S2-kie- litutkintoon osallistuneiden kokelaiden tuottamaa kaikkiaan 660 lyhyehköä kirjoitelmaa. Aineistoa käsitellään pääosin kvalitatiivisesti siitä esille nostettuja näytteitä analysoiden. Kvalitatiivisen tar- kastelun lisäksi aineiston verbiytimien jakautumisesta esimerkiksi eri persoonamuotoihin, tempuk- siin tai moduksiin esitetään joitakin lukuja.

Kielitaidon perustasolla S2-oppijat käyttävät verbintaivutuksessaan pääosin yksinkertaisiin moduk- siin kuuluvia verbiytimiä ja taivuttavat niitä kaikkien tempusten ja persoonamuotojen mukaan.

Myös kieltotaivutusta käytetään jo perustasolla. Perustason S2-oppijoille suomen verbintaivutus- järjestelmän kokonaisuus ei kuitenkaan yleensä ole kovin hyvin hahmottunut: samoja rakenteita saatetaan tuottaa sekä korrektisti että virheellisesti. Perustasolta keskitasolle siirryttäessä erityyp- pisten verbiytimien käyttö monipuolistuu huomattavasti. Keskitasolla tuotetaan jossain mielessä kaikkein monipuolisimmin erilaisia verbiytimiä, mutta varsinkin kaikkein kompleksisimmissa verbiytimissä keskitason oppijat tuottavat vielä paljon virheitä. Virheiden kokonaismäärä vähenee selvästi keskitasolta ylimmälle tasolle siirryttäessä. Ylimmällä tasolla käytetään jo monipuolisesti ja suhteellisen virheettömästi suomen verbien finiittitaivutuksen kaikkia mahdollisuuksia.

Avainsanat: verbintaivutus, finiittiverbi, suomi toisena kielenä

SISÄLLYS

1. JOHDANTO 1

1.1. Tutkimustehtävä, lähtökohdat ja tavoitteet 1

1.2. Aineisto ja tutkimusmenetelmät 4

1.2.1. Tulkintakysymyksiä 7

1.2.2. Tehtävätyypit ja tekstilajit 15

2. VERBIT JA VERBIYTIMET 19

2.1. Verbiytimet suomen kielessä 20

2.2. Olla-verbi predikaattina 23

3. TEMPUS, REAALINEN MODUS JA PERSOONA 27

3.1. Tempus 28

3.2. Persoona, luku ja pääluokka 35

4. TEMPUS, IRREAALINEN MODUS JA PERSOONA 46

4.1. Kielto 46

4.2. Kysymys 54

4.3. Irreaaliset modukset 55

4.3.1. Imperatiivi 56

4.3.2. Konditionaali 59

4.3.3. Potentiaali 62

5. MONIOSAISET PREDIKAATIT 63

5.1. Verbiketjut 64

5.1.1. Varsinaiset verbiketjut eli modaalirakenteet 65

5.1.2. Verbiketjumaiset rakenteet 72

5.2. Verbiliitot 74

5.2.1. ON TEKEMÄSSÄ 75

5.2.1.1. ON TULOSSA/MENOSSA/LÄHDÖSSÄ 77 5.2.1.2 TilaverbitON TEKEMÄSSÄ -rakenteessa 78 5.2.1.3. Prosessi tapahtumatyyppinäON TEKEMÄSSÄ -rakenteessa 79 5.2.2. ON TEKEMÄTTÄ, JÄTTÄÄ TEKEMÄTTÄ, JÄÄDÄ TEKEMÄTTÄ 79

5.2.3. ON TEHTÄVÄ 80

5.2.4. MahdollisuusrakenneON TEHTÄVISSÄ 81

5.2.5. TULEE TEHTYÄ, SAA TEHTYÄ, SAA TEHDYKSI 82 5.2.6. TULEE TEKEMÄÄN (futuurisesti käytettynä) 83

6. KOKOAVAA TARKASTELUA 85

6.1. Virhetyypit ja niiden tulkinta 87

6.2. Tarkastelu päätyypeittäin 90

7. POHDINTAA 93

LÄHTEET 99

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimustehtävä, lähtökohdat ja tavoitteet

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani verbiytimien esiintymistä ja kehittymistä suomea toisena kielenä oppivien (S2-oppijoiden) kielessä. Verbiytimillä tarkoitan Laurannon (tulossa) tapaan finiittisen verbin sisältäviä, toisiinsa liittyvistä verbeistä koostuvia ko- konaisuuksia, toisin sanoen predikaatteja. Verbiytimet voivat olla yhden tai useamman sanan mittaisia, esim. tulen, en ole tullut, en voisi tulla taivoin jättää tulematta. Raken- teen määrittelemisessä verbiytimeksi sen sisäinen kiinteys ratkaisee, ei niinkään ilmauk- sen pituus. Tutkin, miten ja millaisia verbiytimiä S2-oppijat käyttävät oppijankielessään sekä miten verbiytimet monimutkaistuvat kielitaidon edetessä. Kiinnitän erityistä huo- miota irreaalisten verbinmuotojen, kuten kiellon, irreaalisten modusten sekä ns. sekun- daariverbien esiintymiseen aineistossani.¹ Tutkielmani kuuluu suomen kielen muoto- ja osittain myös lauseopin alueeseen.

Suomen verbintaivutukseen liittyy monenlaisia morfeemeja, joiden oppiminen voi suomea toisena kielenä oppivasta tuntua hankalalta – varsinkin, kun morfeemien vai- kutukset toisiinsa tai sanavartaloon aiheuttavat usein grafeeminvaihteluita.^{2, 3} Äidinkielinen suomenoppija oppii eri verbinmuodot huomaamattaan, eikä hänen yleensä tarvitse juurikaan miettiä morfeemien valintaa tai esimerkiksi sitä, vaikuttaako morfeemi sanan astevaihtelumuotoon⁴. Varsinkin vokaalin kestonvaihtelu ja siihen toisinaan koodattava merkitysero saattaa tuntua joistakuista suomea toisena kielenä

1 Reaalisuus–irreaalisuuskysymystä tarkastelen tässä tutkielmassa nimenomaan morfologiselta, en syntaktis–semanttiselta kannalta. Esim. ilmauksen Voimme mennä ulos pääverbi mennä ei realisoidu asiantilassa, johon lause viittaa eli se on syntaktisessa mielessä irreaalinen. Morfologiselta kannalta voimme mennä on puolestaan reaalinen, koska sen modus on indikatiivi. Tarkastelen tässä työssä irreaalisina lähinnä kieltoa, kysymystä ja ns. irreaalisia moduksia eli imperatiivia, konditionaalia ja potentiaalia.

2 Puhuttuun kieleen viitattaessa puhutaan vastaavasti foneemin- tai äänteenvaihtelusta.

3 Sana- ja taivutusvartalosta puhuessani käytän tässä työssä käsitteitä merkityksessä ’se (mahdollisia johdinaineksia sisältävä) vartalo, johon taivutussuffiksit liitetään’. Esimerkiksi johdinmorfeemien semantiikka kuuluu tutkimusnäkökulmani ulkopuolelle. Siten esimerkiksi aspektin ilmaisemista verbintaivutuksessa käsittelen tässä tutkielmassa ainoastaan taivutusmorfologian kannalta ja jätän huomioimatta johtimissa sijaitsevat aspektuaalisuusmerkinnät. (Edellisestä johtuen aspektuaalisuuden tarkastelu jää tässä tutkielmassa hyvin vähälle huomiolle.)

4 Lapsenkielen tutkimuksessa on tosin havaittu äidinkielisten suomenoppijoiden taivutuksen toisinaan horjuvan siinä vaiheessa, kun he tulevat tietoisiksi omalla logiikallaan tuottamiensa analogisten muotojen virheellisyydestä (ks. esim. Räisänen 1975).

oppivista hankalalta hahmottaa – monet S2-oppijat eivät nimittäin ole äidinkieltään käyttäessään tottuneet havainnoimaan vokaalien kestoa.

Suomen finiittimuotoisiin verbeihin koodataan verbivartalon sisältämän leksikaali- sen merkityksen lisäksi tietoa verbin ilmaiseman teon suorittajasta (pääluokka, per- soonapäätteet), tekemisen ajasta suhteessa puhe- tai kirjoittamishetkeen (aikamuotojen tunnukset) sekä tavasta, jolla puhuja suhtautuu sanomaansa (tapaluokkien eli modusten tunnukset). (Penttilä 2002: 461.) Kiinnitän tutkielmassani huomiota muun muassa em.

seikkojen ilmaisemiseen suomen verbintaivutuksessa.

Aspektin ilmaisemisen tavat suomen kielessä poikkeavat muun muassa useista muista Euroopassa puhuttavista kielistä, joissa aspektuaaliset merkitykset ilmaistaan pääosin verbintaivutuksen avulla. Aspektuaalisuutta ilmaistaan suomessa esimerkiksi verbien merkitysten, objektin sijan ja johdintenkin avulla (Pajunen 2001: 43–46), kun taas esimerkiksi suomen suurimmassa maahanmuuttajakielessä venäjässä⁵ aspektitaivutus on olennainen osa verbintaivutusta (Itkonen 2001: 129–130; Ojaniemi 1996.)⁶

Aikamuodoista preesens ja imperfekti muodostetaan suomen kielessä morfologisesti taivutussuffiksien avulla.⁷ Perfekti ja pluskvamperfekti ovat liittomuotoja, joissa apuverbinä käytetään persoonan ja luvun mukaan taipuvaa olla-verbiä ja pääverbistä partisiipin perfektiä eli II partisiippia. (Perfektissä olla-apuverbi on preesensissä ja pluskvamperfektissä imperfektissä.) Suomessa ei varsinaisesti ilmaista tulevaa aikaa verbintaivutuksessa, joten erillinen futuurimuoto suomen kielestä puuttuu. Futuurisuus ilmaistaan lauseissa muilla keinoin.⁸

Liittomuotoisten tempusten lisäksi myös suomen kielen lausekielto ilmaistaan useimmiten verbin liittomuodolla, jossa kieltoverbi taipuu persoonan mukaan ja pää- verbi on enemmän tai vähemmän infiniittinen. Myös muita moniosaisia predikaatteja

5 Lähde: http://www.stat.fi (Tilastokeskuksen verkkosivut, tarkemmin lähdeluettelossa).

6 Maahanmuuttajakielellä tarkoitan Suomeen tulevan maahanmuuttajan äidinkieltä.

7 Bybee (1985: 11–13) hahmottelee morfologian alueen jatkumoksi leksikaalisesta syntaktiseen morfologiaan. Bybeen jatkumolla, jossa leksikaalinen ja syntaktinen morfologia muodostavat ääripäät, taivutusmorfologia sijaitsee keskivaiheilla.

8 Perifrastinen futuuri suomen kielessä esiintyy: mm. tulla tekemään -rakennetta käytetään tulevaisuudessa tapahtuvaa ilmaistaessa. Ko. rakennetta käsitellään tämän tutkielman luvussa 5.4.7.

verbiliittojen yhteydessä. Suomen liittotempuksissa eli perfektissä ja pluskvamperfektissä yhdistyvät Bybeen (1985: 11–13) jaottelun mukaisista luokista syntaktinen eli perifrastinen morfologia sekä taivutusmorfologia.

suomen kielessä käytetään runsaasti. Monet vakiintuneet yhdistelmät voidaan luokitella verbiketjuiksi tai verbiliitoiksi.

Kielenoppijoiden kykyyn oppia toista tai vierasta kieltä vaikuttavat oppijoiden hen- kilökohtaiset ominaisuudet ja kielenoppimiskokemukset (Martin 1999b). Myös oppijan lähtökielellä sanotaan olevan vaikutusta uuden kielen oppimisen helppouteen. Lähtö- kielen vaikutus ei kuitenkaan ole suoraviivaista: kohdekielen ja oppijan lähtökielen lä- heinenkään sukulaisuussuhde ei välttämättä tarkoita sitä, että uuden kielen oppiminen olisi vaivatonta. Kielten välinen samankaltaisuus joissakin piirteissä saattaa jopa hidas- taa kohdekielen niiden piirteiden oppimista, joissa kielet eroavat toisistaan.

Enemmän kuin kielellinen samankaltaisuus toisen tai vieraan kielen oppimista hel- pottaa ilmeisesti kulttuurinen läheisyys (johon usein liittyy maantieteellinen läheisyys).

Kun maailma hahmotetaan suurin piirtein samalla tavalla, on usein myös asioita totuttu nimeämään hieman samantapaisesti. Vaikka esimerkiksi suomen kielessä on omat koh- teliaisuusfraasinsa ja mahdollisuus teitittelyyn eli kohteliaaseen ja kunnioittavaan pu- hutteluun, suomalaisen japaninoppijan voi silti olla aluksi vaikea hahmottaa japanin kielen monimutkaista kohteliaisuuden ilmaisusysteemiä. Emme ole tottuneet kielentä- mään kohteliaisuutta niin monella tavalla ja tasolla kuin japanin puhujat. Vielä enem- män oppimiseemme kuitenkin vaikuttanee se, että emme edes ole kovin harjaantuneita tekemään havaintoja esimerkiksi keskustelukumppanimme iästä tai yhteiskunnallisesta arvoasemasta. Vastaavasti suomen kielen oppimisessa saattaa olla kulttuurisia hanka- luuksia oppijoilla, joiden oma kulttuuritausta on hyvin erilainen kuin useimpien suomea äidinkielenään puhuvien.

Kulttuurisesta (ja maantieteellisestä) läheisyydestä varmaan johtuu sekin, että suu- rimmista maahanmuuttajaryhmistämme venäläiset virolaisten ohella oppivat suomen kielen yleensä selvästi nopeammin kuin kauempaa tulleet maahanmuuttajat, vaikka suomi ei edes ole venäjän sukukieli. (Suni 1996.)

Tutkimusongelmani kannalta kielenoppaiden lähtökielillä ei ole suurta merkitystä, koska tarkastelen tässä tutkielmassa yleisellä tasolla S2-oppijoiden kielessä esiintyviä verbinmuotoja ja niiden kompleksistumista kielitaidon edetessä.

Tutkimushypoteesini ovat seuraavanlaiset:

1) S2-oppijoiden kielessä esiintyy kielitaidon perustasolla lähinnä persoonissa ja yksinkertaisissa moduksissa taipuvia verbinmuotoja.⁹ Tempuksista ovat perusta- solla käytössä ainakin preesens, imperfekti ja perfekti.¹⁰

2) S2-oppijoiden verbintaivutus monipuolistuu ja kompleksistuu kielitaidon edetessä eli mitä parempi oppijan kielitaito on, sitä useampia ja monimutkaisempia ver- bintaivutuksen muotoja hänen kielessään esiintyy. Irreaalisten modusten käyttö li- sääntyy kielitaidon parantuessa.

3) S2-oppijoiden suomen kielen verbirakenteet ovat kielitaidon ylimmällä tasolla jo hyvin monipuolisia ja niihin sisältyy muun muassa usean sanan mittaisia verbi- ketjuja. Ylimmällä tasolla käytössä ovat kaikki suomen kielen aikamuodot ja mo- dukset.

1.2. Aineisto ja tutkimusmenetelmät

Tutkielmani aineistona käytän Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen (SolKi) yleisten kielitutkintojen S2-aineistoa, nk. Yki-aineistoa, vuoden 2004 keväältä.¹¹ Tarkastelen kielitutkintoaineistosta S2-opiskelijoiden tuottamia kirjoitelmia.

Käytössäni oleva kielitutkintoaineisto on valmiiksi luokiteltu taitotasojen mukaan, joten kielitaidon kehitysnäkökulma on suhteellisen vaivatonta ottaa huomioon. Yksittäisen kielenoppijan kehittymistä en kuitenkaan pysty ko. aineiston perusteella tarkastelemaan.

Aineisto mahdollistaa siis ainoastaan poikittaistutkimuksen kielitaidon kehittymisen suhteen, mikä kuitenkin hyvin riittää tämän tutkielman tarpeisiin.

9 Yksinkertaisilla moduksilla tarkoitan tässä indikatiivia sekä imperatiivin toisen persoonan muotoja.

10 Olettamukseni perus- ja muiden tasojen osaamisalueista perustuvat osittain Martinin (1999a) tekemään vertailuun S2-alkeisoppikirjojen opetusaineksista, osittain omaan kokemukseeni S1- ja S2-oppijoiden suomen kielen piirteiden oppimisjärjestyksestä.

11 Valmiiksi kerätty aineisto on helpottanut huomattavasti tutkielmani tekemistä. Kiitän SolKia mahdollisuudesta käyttää Yki-aineistoa.

Kielitutkintokoe jakaantuu kolmeen eri vaikeustasoon (perus-, keski- ja ylin taso).¹² Kokeesta saatujen pisteiden perusteella kokeeseen osallistujien kielitaito luokitellaan nykyisin kuuteen eri taitotasoon¹³. Kielitutkintokokeessa taitotasoja 1–2 testataan perustason, taitotasoja 3–4 keskitason ja taitotasoja 5–6 ylimmän tason testillä. Kie- litutkintokoe koostuu viidestä eri osakokeesta, joissa testataan

1) puheen ymmärtämistä, 2) puheen tuottamista, 3) tekstin ymmärtämistä, 4) kirjoittamista sekä

5) rakenteiden ja sanaston hallintaa. (Yleisten kielitutkintojen perusteet 2002.) ¹⁴ Tässä tutkielmassa käytettävä aineisto koostuu siis testin kirjoittamisosion tuotoksista.

Käytän tutkielmassani Yki-aineistosta huhtikuun 2004 koetta, jossa on tekstejä:

– perustasolta 168 kpl (kolme tekstiä kultakin kielitaitokokeeseen osallistujalta) – keskitasolta 324 kpl ja

– ylimmältä tasolta 168 kpl. ¹⁵

Yhteensä tämän tutkielman aineisto käsittää siis 660 lyhyttä tekstiä. Valmiit tekstit olivat suhteellisen helposti saatavilla ja soveltuvat mielestäni hyvin tutkimusnäkökul- maani. Aineistotekstit ovat tietystä aiheesta laadittuja kirjoitelmia, joten samalla testita- solla tuotetut kirjoitelmat ovat keskenään vertailukelpoisia. Myös eri testitasojen ver- tailu on suhteellisen helppoa, koska tehtävät ovat samantyyppisiä eri tasoilla. Kullakin testitasolla osa kirjoittamistehtävistä edellyttää epämuodollista, osa muodollisempaa tekstilajia.

Keskitason tekstejä aineistossani on selvästi eniten, noin kaksi kertaa niin paljon kuin perus- tai ylimmän tason tekstejä. Keskitason tekstien suuri edustuma aineistossani on perusteltua. Se vastannee todellista tilannetta S2-oppijoiden kielitaidon keskimääräi- sessä tasossa: keskitason osaajia on eniten. Myös käytännössä toisen kielen keskitason

12 Jatkossa käytän tarvittaessa (esim. taulukoissa ja joidenkin aineistoesimerkkien yhteydessä) myös lyhenteitä Pt (perustaso), Kt (keskitaso) ja Yt (ylin taso).

13 Aiemmin, ennen vuotta 2002 käytettiin yhdeksänportaista taitotasoasteikkoa.

14 Kielitaidon tason ja kehittymisen seurantaa kielitaitotestin (tai sellaiseen verrattavan tehtäväsarjan) avulla on selvittänyt Mia Halonen (2007). Halosen tutkimuksessa on tarkasteltu perusopetuksessa käytettävää KiKe-tehtäväsarjaa, jossa testataan samoja kielenoppimisen osa-alueita kuin Yleisessä kielitutkinnossakin: luetun- ja kuullunymmärtämistä, kirjoittamista, puhumista ja sanastoa. KiKe mittaa lisäksi myös oppijoiden yleistä kielitietoa.

15 Jätän Yki-aineistoon kuuluvan tammikuun 2004 keskitason kokeen kirjoitelmat (yhteensä 366 tekstiä) pois tämän tutkielman aineistosta. Katson, että huhtikuun 2004 kokeen 324 tekstiä riittävät keskitason aineistoksi oman tutkielmani tarpeisiin.

osaamisen (eli vähintään kielitaidon tason 3 saavuttamisen) katsotaan olevan edellytyk- senä arkielämässä selviytymiselle. Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus tähtää S2- opintojen osalta toiminnallisen kielitaidon saavuttamiseen. Ns. kotouttamislaissa (Ko- touttamislaki 1999) edellytetään, että kunnat ja valtion viranomaiset yhdessä laativat työikäisille maahanmuuttajille kotoutumisohjelman, jonka tavoitteeksi määritellään mm. että ”maahanmuuttajat saavat kielitaidon, jonka perusteella he voivat työllistyä tai jatkaa opintojaan” (YKT 2005). On arveltu, että useimmat S2-oppijat eivät edes tähtää keskitasoa parempaan kielitaitoon, koska keskitason osaaminen on heidän tarpeisiinsa riittävä: sillä selviytyy arkielämästä ja läpäisee pakollisen kielitutkinnon. Osa toisen kielen oppimisen tutkijoista pitää oppijankielen fossilisoitumista (lähes) universaalina ilmiönä, joka on tyypillistä nimenomaan toisen kielen mutta ei ensikielen oppijoille (Ellis 2000: 32–35).¹⁶

Poimin aineistoteksteistä verbiytimiä ja tutkin niiden muotoa ja kompleksisuutta sekä kompleksisuuden lisääntymistä kielitaidon edetessä (perustasolta keskitasolle ja keskitasolta ylimmälle tasolle siirryttäessä). Tutkin myös kvantitatiivisesti, kuinka pal- jon erityyppisiä verbiytimiä eri kielitaidon tasoilla esiintyy. Tutkielmani pyrkii olemaan lähinnä deskriptiivinen eli kuvailemaan sitä, minkälaisista aineksista S2-oppijoiden ver- bintaivutus koostuu eri kielitaidon tasoilla sekä sitä, miten verbintaivutus muuttuu ja kehittyy kielitaidon edetessä. Vertailevaa näkökulmaa otan mukaan lähinnä pohdinnan tasolla. Varsinaista virheanalyysiä en aineistostani tee, mutta aineistoa kvalitatiivisesti tarkastellessani otan esille joitakin S2-oppijoiden tuotoksissa esiintyviä virhetyyppejä.

Virheellisesti tuotetuista muodoista teen myös taulukon, johon sijoitan virheet neljään ryhmään: taivutusvirheet, vartalovirheet, leksikaaliset virheet ja sanajärjestysvirheet.

16 Mahdollisia syitä oppijankielen fossilisoitumiselle on esitetty useita. Ellis (2000) kokoaa alan tutkimuksessa esitettyjä syitä: 1) Kielen kehitys saattaa pysähtyä jossain vaiheessa niin pitkäksi aikaa, että tilaa luullaan fossilisoitumiseksi, mutta todellisuudessa kieli kehittyykin myöhemmin. Tällöin kyse ei ole aidosta fossilisoitumisesta. 2) Joskus oppijat yksinkertaisesti lakkaavat oppimasta enempää, koska kokevat saavuttaneensa tarvittavan kielitaidon tason eivätkä enää ole motivoituneita oppimaan enempää.

3) Joskus asiaan vaikuttaa myös oppijoiden halu erottautua valtaväestöstä kielenkin avulla. 4) Natiivipuhujien kielitaito saattaa olla mahdollista saavuttaa vain siinä tapauksessa, että L2:n oppiminen aloitetaan hyvin nuorena (arviot ”yläikärajasta” vaihtelevat noin 6–12:n ikävuoden välillä.) Tähän eivät läheskään kaikki alan tutkijat yhdy. 5) Tietyt vaikeat kielen rakenteet saattaa olla mahdollista oppia vain suoran ohjauksen avulla, ei siis pelkästään kieltä omaksumalla.

1.2.1. Tulkintakysymyksiä

Tulkitsen aineistossa esiintyvät verbinmuodot ensisijaisesti sen mukaan, mikä kieliopil- linen muoto kussakin yhteydessä olisi odotuksenmukaisin ja vertaan tuotettua muotoa siihen. Toissijaisesti tulkitsen tuotoksia sen mukaan, millaiseen morfologiseen muotoon kielenopas on mielestäni tuotoksellaan pyrkinyt. Mikäli kokelas on esimerkiksi tuotta- nut passiivimuodon monikon ensimmäisen persoonan funktiossa, tulkitsen siis tuotok- sen passiiviksi ja siten virheellisesti tuotetuksi. Tällaisissa tapauksissa pyrin kvalitatii- vista analyysia tehdessäni erikseen kommentoimaan muodon ja funktion välistä ristirii- taa.

Virheellisesti tuotetuiksi tulkitsen myös sellaiset verbin leksikaalisessa vartalossa olevat virheet, joiden ansiosta verbi muuttuu joko tunnistamattomaksi tai sillä tavalla monitulkintaiseksi, että se voidaan tulkita useammaksi eri verbiksi. Seuraavassa näyt- teessä kielenopas todennäköisesti tarkoittaa hoitaa mutta käyttää sanaa haittaa (leksi- kaalinen virhe):

Minä toivon että eränä päivänä Venäjalla kaikki vaihtaa. Ja valtio osaahaittaa ja päättää kaikki ongelmät. (Keskitaso, 26812.)¹⁷

Seuraavassa esimerkissä verbinvalinta on periaatteessa oikea, mutta palaa-verbin paradigma on vajaa, mitä kirjoittaja ei ole ottanut huomioon.Palaa-verbistä olisi pitänyt valita jokin muu muoto, esim. geneerinen palaa toteamuksentöissä voi palaa loppuun tapaan. Mikäli ko. yhteydessä haluaisi käyttää passiivia, pitäisi valita jokin muu verbi kuin palaa. Kirjoittajan käyttämän muodon tulkitsee tässä helposti ensilukemalta palata-verbin passiivin preesensmuodoksi (esim. merkityksessä ’palataan töihin’), mutta kontekstista selviää, että sitä kirjoittaja ei kuitenkaan todennäköisesti ole tavoitellut. Tulkitsen virheen sekä taivutus- että leksikaaliseksi virheeksi.

Ja siitä nykyaijan ilmio - "palataan" töissä. "Teho"yhteiskunnassa misä vaaditaan ennemmän ja enemmän ihminen usein joutuu taistelemaan yksin.(Ylin taso, 26986.)¹⁸

17 Ilmaus on paitsi semanttisesti myös rektion suhteen ongelmallinen: mikäli kokelas todella tarkoittaisi haitata-verbiä, siitä tulisi käyttää ko. ilmauksessa juuri muotoahaitata eli I infinitiivin lyhyttä muotoa.

18 Palaan tähän esimerkkiin vielä päätösluvussa.

Seuraavassa näytteessä oppia-verbillä tavoiteltaneen sen johdannaista, opettaa- verbiä. Koska johdetun verbin ja kantaverbin merkitykset eroavat selvästi toisistaan, tuotos on katsottava (leksikaalisesti) virheelliseksi:

Hyvä, kun nyt Suomessa pidetään koulutusta lääkäreille, jotka ovat maahanmuuttajija. Heitä ei tar- vitseoppia uudestan, vaan pitää järjestää täydennyskoulutus.(Ylin taso, 29122.)

Toisinaan tuotettu verbinmuoto on ulkoasultaan tietyn kieliopillisen muodon näköi- nen, mutta kontekstuaalisessa tarkastelussa se osoittautuu merkitykseltään joksikin muuksi. Seuraavassa näytteessä mene on ulkoisesti identtinen yksikön toisen persoonan imperatiivin kanssa, mutta sen kontekstuaalinen merkitys on yksikön kolmannen per- soonan indikatiivi menee. Tällaiset virheet olen tulkinnut käyttöfunktion perusteella ainoastaan taivutusvirheiksi.

Viime kuukautta perheeni muuti uuteen taloon. se on ihana. lapsellani on oma huoneita, ja kaikki mene hyvin!(Keskitaso, 26391.)

Joskus epäselviksi tapauksiksi on täytynyt luokitella sanat, joiden vartalo muistuttaa enemmän esimerkiksi merkitykseltään lähellä olevan nominin merkitystä ja joiden ver- bintaivutus ei ole selvästi tulkittavissa. Seuraavassa keskitasolta olevassa tekstissä tul- kinta ei ole epäselvä, vaikka verbin tehtävää suorittava muoto juhlamme onkin nominin näköinen. Kontekstin perusteella on selvää, että juhlamme tarkoittaa tässä tietenkin juhlimme. Tuotos on kuitenkin katsottava leksikaalisesti virheelliseksi, koska se näyttää virheen johdosta kirjaimellisesti samalta kuin juhla-substantiivin eräs possessiivisuffik- sillinen muoto (itse asiassa se voidaan nominina tulkita kolmellakin tavalla: yksikön ja monikon nominatiiviksi sekä yksikön genetiiviksi). Merkitsen sen myös vartalon suh- teen virheelliseksi.

Olen ajateluut että lähetän sinun häälahjasi postiin (ei ole tosi iso) mutta kun tulet tänne menemme jajuhlamme yhdessä! OK? (Keskitaso, 26405.)

Seuraavassa perustason aineistosta otetussa esimerkissä tulkinta on jo vaikeampi.

On epäselvää, onko muoto tieton tulkittava verbiksi (kontekstimerkityksessä ’haluan tietää’) vai nominiksi (kontekstimerkityksessä ’haluan tiedon’). Tulkitsen sen verbiksi, koska nominitulkinnan mukainen tuotos kaipaisi lisäksi pronominikorrelaattia siitä seu-

raavan sivulauseen sanalle millainen. Muototieton on kuitenkin ulkoasultaan enemmän nominin kuin samakantaisen verbin näköinen. Virhetyypiltään tapaus lokeroituu sekä taivutus- että vartalovirheisiin.

Mitä sinulle kuulu... Minun kuuluu on oikein hyvää.

Minä haluan tieton Millainen uusi asuntosi on odottan[odottan epäselvä] oikein Pian... jokin muu asia, josta halut K ertoa seurava kirje.(Perustaso, 26988.)

Sanajärjestysvirheiksi luokittelemani virheet ovat sellaisia, joissa moniosaisen verbiytimen osat ovat väärässä järjestyksessä, esimerkiksi seuraavassa esimerkissä (ylin taso): Valitettavasti lamakoski ei vain Suomen teollisuutta. Kieltoverbi on epätyypilli- sesti pääverbin jäljessä (sanajärjestysvirhe). Lisäksi pääverbi on yksikön kolmannen persoonan imperfektissä, kun sen tässä tapauksessa pitäisi olla partisiipin perfektin yk- sikkömuodossakoskenut (taivutusvirhe).

”Puuttuvien verbiytimien tapauksissa” on usein mahdotonta arvioida, mikä verbilek- seemi verbin paikalta puuttuu. Joissakin tapauksissa on ilmiselvää, että verbin paikalta puuttuu olla-verbin tietty muoto (kuten alla olevasta perustason esimerkistä puuttuu verbinmuoto oli). Mikäli kaksi- tai useampiosaisesta verbiytimestä puuttuu esimerkiksi pääverbi, puuttuva muoto voidaan usein päätellä. Elliptiset verbi-ilmaukset ovat eri asia:

niissä sama tai vastaava verbi esiintyy kontekstissa puuttuvan muodon edellä, yleensä samassa leksikaalisessa ja kieliopillisessa muodossa kuin ilmipanematon verbi (kuten oheisessa ylimmän tason esimerkissä ilmaustarvitse olla) (Hakulinen ym. 2004: 1133).

PUUTTUVA VERBIYDIN:

yksi Päivää[Ø]huono ilma (sataa vetä)... siksi on liian kylmma ei voinut menyt ulos.(Perustaso, 26988.)

ELLIPSI:

Jos sinä OLET firma OMISTAJA tai JOHTAJA, sinulla PITÄÄ olla hyvä henkilö OMAN työntekijatteen vasttaan,ei tarvitse olla YLPEÄeikä[Ø] AHNE JA PIHE.(Ylin taso, 25343.)

Vaikka kiinnitänkin huomiota myös verbin puuttumiseen lauseista, en kuitenkaan tulkitse virheellisesti tuotetuiksi sellaisia verbittömiä lauseita, jotka ovat tyypillisiä huu- dahduksia tai muuten jossain määrin vakiintuneita fraaseja, kuten Ei hätää. Niitä esiin- tyy kaikilla kielitaidon tasoilla myös kirjoitetussa kielessä (vaikkakaan ei ehkä kaikkein muodollisimmissa kirjoitetun kielen rekistereissä).

Kaikki hyvä ja onnea sinulle!(Keskitaso, 26903.)

Sanaliitot ovat usein idiomaattisia ja niiden merkitykset täytyy oppia erikseen. Seu- raavassa näytteessä kirjoittaja ei ole tiennyt, että yhteys-nominista muodostetaan verbiydin yleensä sanaliittojen ottaa yhteys tai pitää yhteyttä muodossa (NS: yhteys).

Kokelas on tavoitellut yhteys-sanaa vastaavaa verbiä ja tulee varmaankin ymmärretyksi uudissanansa avulla, vaikka ko. muoto tässä yhteydessä täytyykin hylätä taivutuksen suhteen virheellisenä.

Halusin liityä yhdistyksen jäsenksi, jotta on kiinnostunut urheilut joukosta. mutta halusin kysyn enemään tietoja yhdistyksestä. mitä urheilut yhdistyksella on? Monta kertaa kuussa? ja mistä saa lomake kenelleyhteydaan?(Keskitaso, 26391.)

Verbin vartalossa, suffiksissa tai vartalon ja suffiksin rajalla olevat astevaihtelu- ja muut grafeemivirheet olen luokitellut sen mukaan, missä morfeemissa virhe sijaitsee.

Vartalossa sijaitsevat virheet olen luokitellut vartalovirheiksi ja taivutusosassa sijaitse- vat virheet taivutusvirheiksi. Vartalon ja suffiksin rajalla olevat grafeemivirheet olen luokitellut tapauskohtaisesti. Esimerkiksi seuraavassa näytteessä oleva kehitää- muodossa, jonka siis pitäisi olla geminaatallinen kehittä|ä, olen katsonut olevan ky- seessä vartalovirhe, samoin sitä seuraavassa näytteessä sopi|mme, jossa on valittu väärä kvalitatiivisen p/v-astevaihtelun muoto. Kummassakin tapauksessa virhe on yhteydessä siihen, että taivutus aiheuttaa vartalossa astevaihtelumuutoksia, joita kokelas ei vielä hallitse. Virhe sijaitsee kuitenkin selvästi vartalossa: kokelas on valinnut väärän vartalovariantin.

Miten me voimme kehitää oma eläma, jos lapseille ei ollut riitava koulut ja tiedot? (Keskitaso, 25449.)

Pyydan anteksi, koska en voi menna saunaan sinun kanssa illalla. Minulla on pieni ongelma. Kerron sitten. Ehkä menemme huomenna? Soitan aamulla, sittensopimme. (Perustaso, 25540.)

Eräässä perustason kirjoitelmassa esiintyneen olen hakennyt tuotoksen (’olen hake- nut’) luokittelen puolestaan taivutuksen suhteen virheelliseksi. Yksittäis-n:n sijasta esiintyvä nn-geminaatta sijaitsee vartalon ja taivutusmorfeemin rajalla. Geminaatallista nnUt-taivutussuffiksia ei suomen kielessä esiinny, muttahakea-verbillä ei myöskään ole

konsonanttivartaloa. Kyseessä on taivutussuffiksin liittämisen laukaisema virheellisen geminoituminen, jonka siis tulkitsen tässä tapauksessa taivutusvirheeksi. Virhe saattaa johtua analogisesta yleistämisestä esim. hakannut-muotoon, joka kuitenkin rakentuu toisella tavalla: hakat +nut, jossa assimilaatiosääntöjen mukaan tapahtuu regressiivinen assimilaatio ja vartalon loppu-t muuttuun:ksi:hakannut.

Seuraavassa näytteessä kokelas on käyttänyt hoitaa-verbissä geminaatallista imper- fektin yksikön kolmannen persoonan muotoa hoitti. Virhe sijaitsee vartalon ja päätteen rajapinnassa ja on astevaihteluvirheen näköinen. Astevaihtelusta ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole kysymys, joten tulkitsen virheen vartalovirheeksi (joka on siis muu gra- feemivirhe kuin astevaihteluvirhe).

+ Matkatoimiston näinen oli mukava. Hän tietää Italia hyvin. Siis hän sevitti ja kertoi paljon. Ja kun minulla oli huono olo, hänhoitti ystävällisesti.(Perustaso, 25742.)

Vartalovirheestä on kyse myös seuraavassa näytteessä, jossa virhe on verbivartalon vokaalin kestossa. a:n pituudella on merkitystäsaada-verbin taivutuksessa: preesensissä esiintyyaa (esim. saa|mme), mutta imperfektissä jälkimmäinen a imperfektini:n edeltä sulautuu imperfektin tunnukseen ja katoaa näkyvistä (sa|i|mme). Kokelaan tuottama muoto on jonkinlainen kontaminaatio preesensistä ja imperfektistä. (Saaimme- tai saain-muotoa esiintyy aineistossa jostain syystä useammalla kokelaalla.)

KAISA KUTSUTIVAT TÄNÄN AAMULLA, OLI VÄHÄN KIIRRE PAKAMAAN LAUKUT. MUTTA MESAAIMME KAIKKI.(Keskitaso, 25349.)

Selvästä vartalovirheestä on kyse myös esimerkiksi seuraavassa näytteessä, jossa pydän-muodon virheellisesti valittu lyhyt y pitkän yy:n sijasta sijaitsee sanavartalossa kaukana suffiksinrajasta.

Haluan liittyä saksanyhdistykseen jäseneksi. Pidän saksankielesta ja saksan kultureista. Pydän il- moitumaan tietoja yhdistyksestä. (Ylin taso, 28019.)

Puhdas taivutussuffiksin virhe on puolestaan esimerkiksi suffiksin vokaaliharmoniavirhe: olin käy|nut (’olin käynyt’) (Kt). Vokaaliharmoniavirheitä ai- neistossa esiintyy myös vartalovirheenä: läheta|n (’lähetän’) (Kt). Mikäli lähetan- tyyppinen vartalovirhe vaikuttaa myös mahdolliseen taivutussuffiksiin (esim.

lähetta|nut), suffiksin virhe on looginen seuraus vartalon grafeemivirheestä. En mer- kitse sellaista taivutussuffiksia virheelliseksi.

Passiivimuodon esiintyminen monikon ensimmäisen persoonan sijasta ja yksikön kolmannen persoonan esiintyminen monikon kolmannen sijasta ovat kiinnostavia ky- symyksiä, joihin täytyy tämänkin tutkielman aineiston yhteydessä ottaa kantaa. Yksikön ja monikon kolmannen persoonan sekoittuminen lauseyhteydessä on yleensä selvästi virheellistä. Sen sijaan monikon ensimmäisen persoonan sijasta käytetty passiivimuoto ei useinkaan ole kieliopillisesti virheellinen, ellei passiivimuodon yhteydessä esiinny persoonapronominia. Toisaalta, mikäli kontekstin perusteella voisi olettaa aktiivimuodon olevan sopivampi, passiivimuoto vaikuttaa puhekieliseltä ja sen käytölle pitää mielestäni kussakin yhteydessä olla selkeä peruste. Tapaukset, joissa passiivi- muotoa on selvästi käytetty monikon ensimmäisen persoonan tehtävässä, olen merkin- nyt taivutuksen suhteen virheellisiksi.

Esimerkiksi seuraavassa näytteessä ensimmäinen passiivimuoto ostetaan on per- soonapronominin sisältävään subjektiin (minä ja vaimoni) liittyvänä kieliopillisesti vir- heellinen. Kaksi seuraavaa passiivimuotoa (toivotaan) voidaan sen sijaan kumpikin tul- kita kahdella tavalla, joko monikon ensimmäiseen persoonaan viittaaviksi (’minä ja vaimoni toivomme’ tai ’me toivomme’) tai yleiseksi toteamukseksi (merkityksessä ’eräs ihminen toivoo’ tai ’eräät ihmiset toivovat’), jolloin passiivin käyttö on luontevaa. Il- mauksen tulkintaa hankaloittaa kokelaan puutteellinen välimerkkien käyttö.

Minä ja vaimoniostetaan sinulle häälahjantoivotaan se pidät.Minä ostin sinulle hääpukutoivotaan sopi sinulle! (Keskitaso, 27224.)

Osa käytetyistä verbinmuodoista ei sovi kontekstiinsa esimerkiksi siksi, että ko.

verbit edustavat erilaista tempusta tai modusta kuin muut välittömässä ympäristössään esiintyvät verbit. Syitä tällaisten yhteen sopimattomien verbinmuotojen käyttöön voi kokelailla olla esimerkiksi se, että he ovat oppineet tietystä verbistä yhden tai muutaman helpon, taajafrekvenssisen tai fraasiutuneen muodon ja tiettyä verbiä tarvitessaan muis- tavat ensimmäiseksi jonkun ko. muodoista. Suomen tempus- ja modusjärjestelmän ko- konaisuus ei ehkä ole vielä hahmottunut heille. Hyvä esimerkki ko. ilmiöstä on seu- raava, jossa kokelas puhuu toimiston sulkemisesta.

Anteksi, haluan kysyä sinusta, mitä minun pittää tehda? Onko sinulla ongelmia? minä olen kiinnostunut kaikkielta. Minä voin tulle huomena, aukki ulkoovi javoin suljettu toimiston klo 18.00.

(Keskitaso, 26871.)

Voin suljettu -tuotoksella kokelas tarkoittaa ilmausta voin sulkea, mutta sulkea-verbin ensimmäisen infinitiivin lyhyttä muotoa tutumpi hänelle lienee passiivin II perfekti suljettu, sananmuoto, jonka hän nähnee lähes päivittäin esimerkiksi kauppojen aukioloaikailmoituksissa.

Seuraavassa esimerkissä kokelas antaa kurssipalautetta perustason kokeen tehtä- vässä 3. Kirjoitelmassa kuvataan oletettavasti jo elettyä elämää, josta on luontevinta kertoa imperfektillä. Olin nähnyt -pluskvamperfekti ei sovi esiintymisyhteyteensä, koska muoto tuntuisi viittaavan siihen, että hotellin siivoojan näkeminen olisi tapahtu- nut jo ennen kyseessä olevaa viikon matkaa. Kontekstin perusteella kirjoittaja kuitenkin mitä ilmeisimmin tarkoittaa nähneensä siivoojan kaksi kertaa puheena olevan lomavii- kon aikana.

Lomakohde (paikka): Hurkhada Matkan kesto: 1 viikko

+ Hotelli ihan rannalla, pääsin uimaan milloin vain.

+ Monipuolinen ruoka, koska olen kasvissyöjä.

+ Hyviä ja erilaisiä iltaviettoohjelmiä, koska olen iltavirkku.

- Huone oli epäsiisti,olin nähnyt siivojan vain 2 kerta.

- Henkilökunta ei osaa yhtä suomea, muuttama kertta en pystynyt tilamaan ruokaan.

- Öisin ol kylmä, koska ikkuunat ei ole tiiveitä.(Perustaso, 28022.)

Seuraavassa perustason näytteessä muodon en kirjoittanut tilalle sopisi paremmin perfekti en ole kirjoittanut. Negaatio vaikeuttanee muodon hahmottumista kirjoittajalle itselleen: ilmauksen perfektimuoto olisi jo kolmisanainen liittomuoto.

Hei, Tiina!

Anteeksi, kunen kirjoittanut pitkän aikan. Minulla on kaikki hyvin, sain uuden työpaikan Lahden Anttillalta, työskentelen ruokaosaston kassalla.(Perustaso, 28022.)

Käytettyjen tempusten sopivuutta kontekstissaan en ole kuitenkaan katsonut tar- peelliseksi analysoida systemaattisesti. Selvät tempusvirheet, joissa finiittiverbin tempus on ristiriidassa lauseen muun aikarakenteen kanssa, olen tietenkin ottanut huomioon.

Seuraavassa tekstikatkelmassa preesensmuotoinen voitamme on ristiriidassa mennee- seen viittaavan adverbiaalinviime vuosi (’viime vuonna’) kanssa:

Mun jalkapallo jokkue on erritäin hyvin. Me voitamme kaupungin "Champs" viime vuosi, ja tämä vuosi on hyvää myös, vaikka mun ranneni on kipeä(Perustaso, 26697.)

Joskus kokelaiden tuottamat lauseet ovat syntaktisesti ongelmallisia esimerkiksi si- ten, että predikatiivilauseessa subjekti ja predikaatti kongruoivat keskenään, mutta lau- seen predikatiivi on eri luvussa kuin ne. Esimerkiksi seuraavassa perustasoa edustavassa näytteessä on esimerkki tällaisesta inkongruenssista: museot –olivat hyvä. Koska tutki- musongelmani tarkentuu verbintaivutukseen, luokittelen tämän ja vastaavat tapaukset analyysissani oikein muodostetuiksi, kongruoihan predikaattiverbi lauseessa subjektin kanssa (luvussa ja persoonassa) niin kuin pitääkin.

Lomakohde (paikka): Iran Matkan kesto: 4 viikoa

museot -olivat hyvä koska siellä oli erilaisia asioita ja vanhat käsityöt.(Perustaso, 25559.)

Samaan tapaan menettelen nesessiiviverbien suhteen: mikäli verbinmuoto on kor- rektisti tuotettu, en huomioi sitä, onko kirjoittaja käyttänyt norminmukaista genetii- visubjektia vai nominatiivisubjektia tai kenties jättänyt subjektin kokonaan pois.

GENETIIVISUBJEKTI:

Minun täytyy käydä työhiin. (Keskitaso, 26871.) NOMINATIIVISUBJEKTI:

Terveyspalvelut ovat tärkeät elemässä,palvelu pitää olla korkea tasolla.(Keskitaso, 27373.) SUBJEKTIN POISJÄTTÄMINEN:

Mitä_ pitää ottaa mukaan, jos minä tulen teille?(Keskitaso, 26873.)

Yleisemminkin niissä tapauksissa, joissa subjektin väärä sija ei aiheuta predikaatin kongruoimista väärän persoonan mukaan, jätän subjektin sijan huomioimatta.

Joissakin tuotoksissa esiintyy subjektin ja predikaatin inkongruenssia siten, että pre- dikaatti on väärässä luvussa subjektiin nähden, mutta on lausetyyppi huomioiden oikeassa sijassa. (Subjektin luku on siis väärin valittu.) Pidän kuitenkin subjektin ja pre- dikaatin kongruenssia ensisijaisena, joten ko. tapaukset tulkitsen väärin tuotetuiksi. Seu- raavan näytteen viimeinen lause voidaan tulkita useammallakin tavalla, mutta itse tul- kitsen kirjoittajan tavoitelleen seuraavaa: ’Niitä ovat jäähalli, kuntosali, uimahalli (ja monet muut)’.

Kaupunki, missä minä asun, liian vähän paikat, missä lapset voivat harrastuksevat mussiikista. Tosi paljon urheilun paikat.Se ovat jäähalli, liikuntasali, kuntosali, uimahalli ja vielä paljon.(Keskitaso, 26867.)

Tapaukset, joissa predikaatti kongruoi sääntöjen mukaisesti nominatiivisubjektin kanssa, katson oikein taivutetuiksi, vaikka subjekti viittaisikin eri luvussa taipuvaan korrelaattiin, kuten seuraavassa:

joka tapauksessa valtion päätökset on kunnioittavia kaikkie ja juuri nyt ei tulee paljon ehdotuksia mieleen muutta voi sanoa että tällaisiin kysymyksiin tarvittaan taitavia asiantunteja elika valton tehtävä on järjestä hyvä ryhmä jotka päättävät mitä on tarpeellinen ja mitä ei ole (Keskitaso, 26389.)

Päättävät-muoto kongruoi aivan oikein monikollisen jotka-subjektin kanssa, vaikka subjekti onkin korrelaattiinsa nähden väärässä luvussa. (Subjekti viittaa yksikölliseen ryhmä-sanaan.)

Sen sijaan seuraavantyyppiset ilmaukset, joissa predikaattia ja subjektia ei lause- tyyppi huomioiden ole korrektisti taivutettu (vaikka (subjekti)persoona ei periaatteessa vaihtuisikaan), olen merkinnyt virheellisesti muodostetuiksi. Tekstinäytteen jälkimmäi- sessä virkkeessä tavoiteltaneen rakennettaminulla on(pitkä työkokemus).

Koulutukselta olen insinööri jaolen muuten pitkää työkokemusta. (Ylin taso, 26243.)

1.2.2. Tehtävätyypit ja tekstilajit

Kevään 2004 S2-kielitutkintokokeen kirjoittamisosion tehtävät ja niissä edellytettävät tekstilajit olivat seuraavat (taulukot 1–3)¹⁹:

19 Tarkempia tehtävänantoja en saanut käyttööni, mutta tekstien sisältöjen perusteella niistä pystyy päättelemään jotain.

Taulukko 1: Perustason kirjoittamiskokeen tehtävätyypit ja oletustekstilajit huhtikuussa 2004.

Tehtävä TEKSTILAJI TEHTÄVÄTYYPPI OTSAKE

1 Epämuodollinen viesti Ohjattu kirjoittamis- tehtävä

Postikortti 2 Epämuodollinen viesti Ohjattu kirjoittamis-

tehtävä

Viesti ystävälle

3 Palaute Ohjattu kirjoittamis-

tehtävä

Kurssipalaute

Taulukko 2: Keskitason kirjoittamiskokeen tehtävätyypit ja oletustekstilajit huhtikuussa 2004.

Tehtävä TEKSTILAJI TEHTÄVÄTYYPPI OTSAKE

1 Muodollinen viesti Ohjattu kirjoittamis- tehtävä

Viesti 2 Epämuodollinen viesti Ohjattu kirjoittamis-

tehtävä

Kirje 3 Mielipideteksti Ohjattu kirjoittamis-

tehtävä

Mielipidekirjoitus

Taulukko 3: Ylimmän tason kirjoittamiskokeen tehtävätyypit ja oletustekstilajit huhtikuussa 2004.

Tehtävä TEKSTILAJI TEHTÄVÄTYYPPI OTSAKE

1 Muodollinen viesti Ohjattu kirjoittamis- tehtävä

Viesti

2 Hakemus Ohjattu kirjoittamis-

tehtävä

Kuvaus 3 Mielipideteksti Ohjattu kirjoittamis-

tehtävä

Mielipidekirjoitus

Tekstilajilla ja tehtävätyypillä on useimmiten jonkin verran vaikutusta tuotetun tekstin rakenteeseen. Esimerkiksi preesensin imperatiivin yksikön kolmannen persoo- nan muodon (olkoon) yleisyys Yki-aineiston teksteissä lienee suurelta osin selitettävissä tekstilajin ja tehtävänannon vaatimuksilla. Keskitason kokeen tehtävässä 2 tekstilajiksi on määritelty epämuodollinen viesti ja otsakkeeksi Kirje. Ilmeisesti kokelaiden saamien

tarkempien ohjeiden mukaan kirjeessä kokelaan on tarkoitus ilmoittaa olevansa estynyt pääsemästä tuttavansa häihin. Kun ilmoittaa, ettei syystä tai toisesta pääse osallistumaan hääjuhliin, on samalla kertaa luonnollista onnitella hääparia. Keskitason tehtävän 2 tuotoksista löytyykin runsaasti fraasia Onneksi olkoon. Muissa yhteyksissä kuin ko.

fraasissa yksikön kolmannen persoonan imperatiivi lienee erittäin harvinainen sanan- muoto, mikä osaltaan selittänee muodon esiintymistä aineistossa usein virheellisessä kirjoitusasussa (oloon, olkoo, olkon tai jopa oulkun). Sitä kuitenkin esiintyy kirjoitel- missa jo perustasolla (1 esiintymä) ja erityisen paljon keskitasolla (peräti 38 esiinty- mää). Ylimmällä tasolla muotoa ei esiinny ollenkaan. Kaikki yksikön kolmannen per- soonan imperatiivimuodot aineistossa ovatolla-verbin taivutusmuotoja.

Lienee syytä olettaa, että olkoon-muoto onkin opeteltu kokelaiden suomen kielen tunneilla aluksi nimenomaan fraasina ilman syvällisempää teoriaa muodon rakenteesta.

Esimerkiksi Martin (1999a) kiinnittää huomiota siihen, että monet kielioppiasiat käsi- tellään S2-alkeisoppikirjoissa vaihtelevalla tarkkuudella. Jotkut asiat käydään alussa läpi perusteellisesti, jotkut vähän kevyemmin ja jotkut ohitetaan maininnalla. Nopeasti sivuutettuihin asioihin palataan kirjasarjoissa myöhemmin uudelleen tarkempaa käsit- telyä varten.²⁰

Joissakin aineiston tehtävissä näyttäisi esiintyvän tiettyä kielenpiirrettä tai virhe- tyyppiä enemmän kuin muissa. Esimerkiksi perustason kokeen tehtävässä 3, jonka teks- tilajiksi on määritelty palaute, tuntuu esiintyvän keskimääräistä enemmän olla- verbittömiä erikoislauseita.²¹ Ilmiö saattaa liittyä tehtävänantoon. Monet kokelaat ovat listanneet aiheeseen liittyvät hyvät ja huonot kokemuksensa +/–-luetteloksi, ja luettelo- maisuus saattaa jo sinänsä olla yhteydessä virkkeiden epätäydellisyyteen. Seuraavan näytteen 10 lauseesta vain viidessä on finiittiverbi.²² Puuttuville predikaatin paikoille sopisi kaikissa tapauksissa ainakinolla-verbi.

Lomakohde (paikka): Japani Matkan kesto: 5 päivää

20 Martinin tarkastelemat alkeisoppikirjat olivat Aaltion Finnish for Foreigners 1 (1985), Nuutisen Suomea suomeksi 1 (1983), Hämäläisen Aletaan! (1995), Lepäsmaan ja Silfverbergin Suomen kielen alkeisoppikirja (1992) ja LaurannonElämän suolaa 1 (1995).

21 Olla-verbin lisäksi erikoislausetyypeissä saattaa esiintyä muitakin predikaattiverbejä, mutta keskityn tässä yhteydessä lähinnäolla-verbin puuttumiseen kopulalauseista ja eksistentilaalilauseen eri tyypeistä.

Asiasta tarkemmin luvussa 2.

22 Lauseiksi en katsonut tässä kahden ensimmäisen rivin tiivistettyä informaatiotaLomakohde (paikka):

Japanija Matkan kesto: 5 päivää.

+ Oikein makea ruoka :) Pidän ruuosta.

+ Mielenkitoiset ihmiset. Kivaa puhuu niiden kanssa.

+ Kauniis maa!

- Minun pituus on 1,86 metri.Niin lyhyt ihmiset :) - Oli huono ilmaa.

- Ei kerränyt katsoa kaikki, koska oli niin vähän aika sielä!

(Perustaso, 25385.)

_____

Seuraava luku toimii tässä tutkielmassa teoreettisena yleisjohdantona tutkimusaihee- seeni. Esittelen luvussa 2 lyhyesti, millaisen sanaluokan verbit suomen kielessä muo- dostavat ja käyn läpi suomen verbintaivutuksen tyypilliset piirteet. Verbien sanaluokka- statuksen ongelmallisuutta universaalista näkökulmasta sivuan melko lyhyesti, koska tutkielmani ei pyri olemaan kieltenvälinen vertaileva tutkimus.

Kopulalause, joka ainakin merkityskategoriana esiintyy lähes kaikissa maailman kielissä (Itkonen 2001: 205), saa erityyppisissä kielissä hyvin erilaisia ilmenemismuo- toja. Vaikka suomen kopulalause on lausetyypiltään melko yksinkertainen, sen muo- dostamisessa esiintyy S2-oppijoilla monenlaisia ongelmia. Myös tätä asiaa käsittelen luvussa 2.

Tutkielmani teoreettinen viitekehys tarkentuu aineistonkäsittelyluvuissa 3–5, joissa lähestyn aineistosta esille nostamiani esimerkkejä tutkimuskysymysteni pohjalta. Tar- kastelen, millaisia verbinmuotoja kokelaat ovat milläkin kielitaidon tasolla pyrkineet tuottamaan ja millaisia ongelmia verbinmuotojen tuottamisessa on mahdollisesti ollut.

Luvussa 3 keskityn yksinkertaisiin TEMPUS + REAALINEN MODUS + PERSOONA

-tyyppisiin verbinmuotoihin. (Yksinkertaisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ko.

verbinmuodot eivät ole kieliopilliselta rakenteeltaan kompleksisia, vaikka muodostuisi- vatkin useammasta kuin yhdestä sanasta, kuten liittotempukset.)

Luvussa 4 tarkastelen irreaalisten verbinmuotojen erityisiä piirteitä ja irreaalisuuden ilmaisemiseen liittyviä ongelmia oppijankielen tuotoksissa. Luvussa 5 käsittelen moniosaisten predikaattien tuottamisen periaatteita ja vaikeuksia. Moniosaisista predikaateista liittomuodot (liittotempukset ja kieltomuodot) tulevat pääosin käsitellyiksi jo luvuissa 3 (liittotempukset) ja 4 (kieltomuodot). Tarkemmin luvussa 5 perehdytäänkin verbiketjuihin ja verbiliittoihin. Moniosaisiin predikaatteihin lukeutuvia koloratiivirakenteita tai ja-kiteytymiä aineistossani ei esiinny, joten en käsittele niitä tässä tutkielmassa tarkemmin.

2. VERBIT JA VERBIYTIMET

Verbin tai yleisemmin edes sanaluokan käsitteelle ei ole olemassa universaalisti päteviä kriteerejä. Lähes kaikki kielet kuitenkin käytännössä tekevät jonkinlaisen eron teon (verbi), esineen (substantiivi), ominaisuuden (adjektiivi) ja spatiaalisen tms. suhteen (adpositio) välillä. Jos sanan voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn sanaluokkaan, sen se- mantiikassa on yleensä erotettavissa leksikaalinen ja grammatikaalinen merkitys. Käsite sanaluokka (samoin kuin käsite taivutus) merkitsee eri kielityypeissä hieman eri asioita.

Synteettisissä kielissä, joihin suomikin lukeutuu, yhden sanan voidaan sanoa ilmaisevan taivutuksen avulla yhden leksikaalisen ja muutaman grammatikaalisen merkityksen²³. (Itkonen 2001: 95–97; Bybee 1985: 11–13).

Bybeen (1985: 13) mukaan erityisesti aspekti, tempus ja modus sekä persoona- ja lukukongruenssi subjektin kanssa ovat universaalisti yleisiä verbitaivutuksella ilmaista- via grammatikaalisia piirteitä. Edellisiä vähemmän verbitaivutuksella ilmaistaan taivu- tuksellista kausatiivia, negaatiota, pääluokkaa ja objektikongruenssia. Itkonen (2001:

98–99) mainitsee edellä olevien lisäksi mm. seuraavat verbin grammatikaaliset piirteet:

puheakti, luokka, ns. switch reference²⁴, lauseenjäsenet ja semanttiset roolit.

Vaikka suomen verbintaivutukseen voidaan koodata melko paljon erilaisia gram- matikaalisia merkityksiä, kaikkia mahdollisia luokkia ei niihinkään koodata. Osa mai- nituista verbin grammatikaalisista ominaisuuksista ilmaistaan suomessa muiden sana- luokkien sanoilla, esimerkiksi nomineilla tai adverbeilla, jotkut taas ilmaistaan leksi- kaalisesti verbivartalossa, jolloin verbin leksikaalinen ja grammatikaalinen merkitys sekoittuvat. Esimerkiksi aspektuaalisuutta tai kausatiivisuutta ilmaistaan suomen ver- beissä pääosin sanavartalossa johdinten avulla (esim. frekventatiiviverbit)

Osaa verbien mahdollisista grammatikaalisista merkityksistä ei ilmituoda suomen kielessä ollenkaan. Missään tapauksessa kaikkia mainittuja kategorioita ei voida il- maista yhdenkään kielen yhdessä ja samassa verbissä (Itkonen, mts. 99).

23 Analyyttistenkin kielten sanoilla on yleensä ainakin se grammatikaalinen merkitys, että ne ovat esimerkiksi esineeseen (substantiivi) tai tekoon (verbi) viittaavia (Itkonen 2001: 96).

24 Ns. switch reference -ilmiössä verbi ilmaisee, onko sen subjekti sama kuin edeltävän verbin subjekti vai onko subjekti vaihtunut (Itkonen 2001: 142).

2.1. Verbiytimet suomen kielessä

Penttilä (2002: 211–214) määrittelee suomen kielen verbit perinteiseen tapaan sanoiksi, joiden taivutus (konjugaatio) poikkeaa nominintaivutuksesta eli deklinaatiosta.²⁵ Verbit ovat joko finiittisiä tai infiniittisiä. Finiittiset verbinmuodot taipuvat myöntö- tai kielto- muodossa, aktiivissa tai passiivissa, persoonan sekä tempuksen ja moduksen mukaan.²⁶ Pääosin taivutus on ”puhtaasti” suffiksaalista, mutta esimerkiksi liittomuodoissa, joihin kieltokin kuuluu, taivutus ulottuu laajemmalle kuin yhteen sananmuotoon. Yleensä ku- takin morfologista piirrettä ilmaistaan omalla suffiksillaan. Ainakin persoonapronominien luku- ja persoonataivutus muodostavat kuitenkin poikkeuksen:

kullakin persoonan ja luvun yhdistelmällä on oma verbintaivutuksen päätteensä:

y1:tule|n, y2:tule|t, y3:tule|e, m1:tule|mme, m2:tule|tte ja m3:tule|vat.

Vilkuna (2000: 37–41) määrittelee verbit samaan tapaan kuin Penttilä, mutta huo- mauttaa, että sanaluokkien erottamiseen tarvitaan myös syntaktisia kriteerejä. Esimer- kiksi infiniittimuodot taipuvat pääosin nominien tapaan, mutta niillä on lisäksi verbin ominaisuuksia ja yleensä ne luetaankin verbeihin kuuluviksi. Hakulinen ym. (2004: 437, 487) mainitsevat verbien piirteiksi tempus-, modus- ja persoonataivutuksen. Tyypilli- sinä verbeinä Hakulinen ym. pitävät lähinnä lauseiden ytiminä toimivia verbien finiitti- muotoja. Infiniittimuotoja pidetään määritelmässä enemmän nominien kuin verbien kaltaisina.

Pajunen (2001: 51–53) jakaa verbit lauseen argumenttirakenteeseen liittyen pri- määri- ja sekundaariverbeihin (ks. myös Dixon 1991: 88–93). Primääriverbejä ovat tilaa (esim. asua), tekoa (tappaa), tapahtumaa (syntyä) ja liikettä (kävellä) ilmaisevat verbit.

Ne kielentävät reaalisia asiaintiloja ja ovat rakenteellisesti samankaltaisia kuin niitä vastaavat asiaintilat. Rakenteellinen samankaltaisuus on suoraa (primääri-A-verbit) tai epäsuorempaa (primääri-B-verbit).

25 Suomen ja muiden suomalais-ugrilaisten kielten tutkimuksessa sanaluokkajako perustuu Pajusen (1998) mukaan edelleen pääosin taivutuskriteereihin: siihen, taipuvatko sanat deklinaatioissa vai konjugaatioissa. (Suomen ja muiden uralilaisten kielten sanaluokkajaosta enemmän esim. Nieminen 1937; Hakulinen 1979 ja Ravila 1943, 1953.)

26 Penttilä mainitsee myös verbien ns. refleksiivimuodot, esim.siirsime ’siirryin’, ’siirsin itseni’ (Penttilä 2002: 214). Hakulinen ym. (2004: 330–331; 717–719) antavat refleksiivisistä taivutusmuodoista esimerkkejä kansanrunoudesta: loi-he lausumaan; [– –] Väinämöinen korjasta kohottele-ksen.

Nykykielessä tällaiset muodot ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Refleksiivisyyttä ilmaistaan suomessa lähinnä leksikaalisesti verbivartalolla tai sitten refleksipronominillaitse.

Sekundaariverbejä ovat puolestaan sellaiset verbit, jotka eivät itse varsinaisesti koo- daa asiaintiloja mutta joiden avulla asiaintiloja joko kvalifioidaan tai suhteutetaan toi- siinsa. Ne esiintyvät usein epäitsenäisinä infinitiivin kanssa. (Pajunen 2001: 52.) Nämä verbit ovat Pajusen mukaan laajemminkin, siis monissa eri kielissä, idiosynkraattisia eli niillä on tyypillisesti taipumus saada seurakseen erilaisia infinitiivirakenteita. Kaikilla sekundaariverbeillä ei enää ole selvää leksikaalista merkitystä, eikä niiden ilmaisemia merkityksiä maailman kielissä aina ilmaistakaan verbikategorian jäsenillä, vaan esimer- kiksi adverbeilla. Hakulinen ym. (2004: 494) mainitsevat, että verbiketjuissa sekundaariverbit ovat usein pääverbeinä.

Suomen kielessä sekundaariverbeihin kuuluu muun muassa mahdollisuutta, pakkoa ja todennäköisyyttä ilmaisevia eli modaalisia verbejä sekä ilmenemistä, alkamista ja loppumista ilmaisevia verbejä. Jälkimmäisiä voidaan kutsua myös aspektuaalisiksi ver- beiksi. (Pajunen 2001: 52; Hakulinen ym. 2004: 494.)

Suomen kielen verbit voivat koostua usean sanan mittaisista rakenteista, jotka mää- ritteineen voivat olla hyvinkin pitkiä konstruktioita. Verbilauseke on kuitenkin hajanai- sempi ja epämääräisempi käsite kuin esim. nomini- tai adjektiivilauseke, koska verbin laajennukset voivat muita lauseketyyppejä useammin sijaita pääsanastaan erillään. (Ks.

kuitenkin esim. Vilkuna 2000: 36–37.) Fennistisessä tutkimuksessa puhutaankin mie- luummin esimerkiksi moniosaisista predikaateista (Hakulinen ym. 2004: 433, 442), joista tarkemmin tämän tutkielman luvussa 5. Itse käytän työssäni Laurannon²⁷ tapaan käsitettä verbiydin, jolla tarkoitan finiittisen verbin sisältäviä, toisiinsa liittyvistä ver- beistä koostuvia kiteytyneitä kokonaisuuksia, toisin sanoen predikaatteja (laajasti ym- märrettyinä).

Käsite verbiydin tässä työssä tarkoittaa siis sekä yksinkertaisia finiittisiä verbejä että Hakulisen ym. tarkoittamia moniosaisia predikaatteja. Esimerkiksi verbin ja nominin muodostamat nesessiivirakenteet luen verbiketjuihin ja siten verbiytimiin kuuluviksi, mutta verbin kanssa satunnaisen sanaliiton muodostavat nominit suljen verbiytimen käsitteen ulkopuolelle. Siten ulkopuolelle rajautuvat myös em. ilmauksiin liittyvät infi- nitiivit ja mukaan tarkasteluun tulee vain finiittisesti taipuva verbi. Seuraavan aineisto- näytteen (kokelas 26243) ilmaukset on hyvin vaikeaa saada ja On kyllä aika monimut- kaista sanoa rajautuvat (sisältämiään finiittiverbejä lukuun ottamatta) tutkimuskohteen

27 Verbiydin-käsite tuli esille ohjauskeskusteluissa Yrjö Laurannon kanssa Tampereen yliopiston Suomen kielen ja yleisen kielitieteen jaoksessa mm. 28.11.2007.

ulkopuolelle, sen sijaan rakenteellisesti ja osittain semanttisestikin hyvin lähellä niitä olevat ilmaustyypit on mahdollista tehdä (’voidaan tehdä’, joka esiintyy kokelaan 27202 näytteessä), on pakko tehdä (’täytyy tehdä’) taion mahdotonta tehdä (’ei voida tehdä’) ovat nesessiivi-ilmauksia ja siten kuuluvat tutkimusongelman piiriin.²⁸

Välillä tuntuu, ettäon hyvin vaikeaa saada aikaa lääkärille vaikka tilanne olisi vakavaa.

Huomaa myös, että vanhojien ihmisten tilanne on hyvin vaikeaa. Lähihoitajia on vähän ja on päiviä, kun ei saa apua mistään.

On kyllä aika monimutkaista sanoa, miten voi asiaa kehittää ja muuttaa.(Ylin taso, 26243.)

Onko mahdollista saada yrittäjyyskoulutuksen Joensuun naisliitosta? (Ylin taso, 27202.)

Joissakin yhteyksissä esimerkiksion hyvä tehdä -tyyppinen rakenne voidaan tulkita verbiketjuksi. Seuraavan näytteen ilmaus olisi hyvää onnitella voitaneen tulkita kan- nattaisi onnitella -ilmauksen kanssa lähimerkityksiseksi nesessiivirakenteeksi.

Olisi hyvää onnitella teihän ihan teidän häissä, mutta valietttavasti en pysty tulemaan tärkeistä syistä.(Keskitaso, 27304.)

Suomen kielen verbintaivutuksen tyypillisiä piirteitä ovat siis tempus-, modus- ja per- soonataivutus. Koska kiinnitän tässä tutkielmassa erityistä huomiota verbinmuotojen reaalisuuteen ja irreaalisuuteen, käytän seuraavan ryhmittelyni perusteena muun muassa reaalisuus–irreaalisuuskriteeriä. Suomessa esiintyvät finiittiset verbi-ilmaukset, ts. ver- biytimet, voidaan jakaa esim. seuraavalla tavalla kolmeen eri ryhmään:

V1) TEMPUS+ REAALINEN²⁹ MODUS+ PERSOONA, eli myönteiset indikatiivimuodot eri aika- ja persoonamuodoissa;

28 Aineistossani on toki myös sellaisia ei-nesessiivisiä verbin ja nominin muodostamia sanaliittoja, joita käsittelen verbiytiminä, esim.Olen valmis tulemaan (’voin tulla’).

29 Itkonen (2001: 111–117) käyttää käsitettä faktinen hyvin samaan tapaan. Reaalisuus tai faktisuus tarkoittaa siis ”kielellisen ilmaisun varmuusastetta”.

V2) TEMPUS+ IRREAALINEN MODUS+ PERSOONA, eli kysyvät ja kielteiset indikatiivi- muodot sekä irreaaliset modukset (konditionaali, potentiaali ja imperatiivi) eri aika- ja persoonamuodoissa sekä

V3)VERBIKETJUT JA MUUT MONIOSAISET PREDIKAATIT eli erilaiset infinitiivirakenteet

2.2.Olla-verbi predikaattina

Hakulinen ym. jaottelevat suomen kielen lausetyypit perinteiseen tapaan transitiivi-, intransitiivi- ja kopulalauseisiin (edellä mainitut ovat ns. peruslausetyyppejä) sekä erikoislausetyyppeihin. Erikoislausetyyppeihin kuuluu monenlaisia lausetyyppejä, joiden yhteisenä piirteenä monikäyttöisiin peruslausetyyppeihin verrattuna on suppeakäyttöisyys: erikoislausetyypit ovat yleensä tiettyihin merkityksiin vakiintuneita konstruktioita. Monikäyttöisillä peruslausetyypeillä on tavallisesti lauseen aloittava nominatiivisubjekti, kun taas erikoislausetyyppien subjekti on vähemmän subjektimainen tai se puuttuu kokonaan. Lauseen aloittaa erikoislausetyypeissä paikallis-, partitiivi- tai genetiivisijainen lauseke tai niistä kokonaan puuttuu lauseenaloittava NP-lauseke. (Hakulinen ym. 2004: 848.)

Transitiivi- ja intransitiivilauseissa predikaattina on leksikaalinen verbi, siis jokin muu kuin olla-verbi. Sen sijaan kopulalauseiden ja monien erikoislausetyyppien raken- teeseen kuuluu välttämättömänä osana olla-verbi (joskus myöstulla- tai jokin muu vain vähän omaa merkitystä kantava verbi). Erikoislausetyyppejä ovat esimerkiksi eksisten- tiaalilause (Kadulla on roskia), omistuslause (Minulla on oma auto) ja tietyntyyppinen tilalause (On kylmä).^{30, 31}

Kopulaverbi on kiinnostava ilmiö maailman kielissä. Semanttiselta merkityksel- täänhän kopulaverbi on lähes tyhjä. Givón (2001: 119–120) toteaa, että kopulalauseen predikaation leksikaalissemanttinen merkitys tulee ilmi kopulalauseen ei-verbaalisessa

30 Hakulinen ym. (2004: 855–858) erottelevat ”perinteisen” tilalauseen tila- ja ilmiölauseeksi.On kylmä -lause edustaisi heidän mukaansa ilmiölausetta. Omistus-, ilmiö- ja tilalauseet ovat eksistentiaalilauseiden alatyyppejä.

31 Pekka Sammallahti (2003) toteaa, että suomenolla-verbillä on monia eri käyttötarkoituksia ja ehdottaa, että se kategorisoitaisiin vähintään viideksi eri verbiksi kunkin käyttökontekstin kieliopillisen ja semanttisen merkityksen mukaan. Näin eroteltaisiin esimerkiksiolla-verbin käyttö apu- ja sisältöverbinä sekä sen habitiivinen, eksistentiaalinen ja lokaalinen käyttö.

predikaatissa, siis nomini(lausekkee)ssa. Vaikka kopulaverbi on semanttiselta merkityk- seltään yleensä tyhjä, grammatikaalisia merkityksiä siihen sen sijaan usein koodataan.

Eri kielet eroavat toisistaan paljonkin siinä, esiintyykö niiden erilaisissa kopulalauseissa verbi ja millaisia muita tapoja niillä on ilmaista kopulalauseen predi- kaatio. Lauseen temporaalis–aspektuaaliset ominaisuudet vaikuttavat monissa kielissä siihen, ilmaistaanko kahden entiteetin välinen suhde kopulaverbin avulla vai ilman sitä.

Verbin pois jääminen on tavallisinta nykyhetkellä (preesensissä) tai tavanomaisesti (ha- bituaalisesti) tapahtuvaa toimintaa tms. ilmaistaessa. Ko. tapauksissa verbi on usein temporaalis–aspektuaalisesti tunnusmerkitön, mutta jos kopulaverbi jää pois muissa tapauksissa, verbin kantamat grammatikaaliset merkitykset pitää ilmaista muilla kei- noin. (Givón 2001: 120.)

Kopulaverbin sisältämiä grammatikaalisia merkityksiä voidaan ilmaista verbittö- mässä kopulalauseessa esimerkiksi adjektiiviin tai substantiiviin liitetyillä affikseilla, Givón (2001: 120–121) toteaa. Monesti nämä affiksit ovat jäänteitä aiemmin käytössä olleesta, sittemmin kieliopillistuneesta kopulaverbistä. Joissakin kielissä näiden affik- sien pakollisuus vaihtelee tilanteesta riippuen.

Joissakin kielissä kopulaverbejä on Givónin (2001: 121–124) mukaan kaksi tai useampia. Tällöin eri kopulaverbeillä on eri käyttöyhteydet. Mikäli kielessä on kaksi kopulaverbiä, toista verbiä käytetään esimerkiksi predikatiivilauseissa silloin, kun kaksi (nomineilla ilmaistua) entiteettiä esiintyy pysyvästi tai pitkäaikaisesti yhdessä (esimer- kiksi lauseessaMarttiKOPULA₁ opettaja,jolla yleensä halutaan ilmaista sitä, että Martin ammatti on opettaja eli ”opettajuus” on Martille suhteellisen pysyvä tila). Toista kopu- laverbiä käytetään puolestaan päinvastaisissa tapauksissa eli silloin, kun entiteettien välinen suhde on väliaikainen, esimerkiksi tunnetilan ilmauksessa (Martti KOPULA₂

vihainen).³² Kopulaverbin valintaan vaikuttaa tällöin yleensä jonkin verran myös lau- seen predikoivan nominin sanaluokka (onko se adjektiivi vai substantiivi).

Suomen kielen kaikissa täydellisissä lauseissa, myös kopulalauseissa, käytetään verbiä. Seuraava esimerkki, jossa predikatiivilauseessa esiintyy kopulaverbi, on keskita- son kokelaan tuotoksesta.

32 Sama pysyvyyden ja väliaikaisuuden välinen ero voitaisiin nähdä lauseissaMartti on opettaja jaMartti on/toimii opettajana, joista ensimmäisessä on nominatiivissa oleva predikatiivi ja jälkimmäisessä essiivimuotoinen predikatiiviadverbiaali. Kyseessä voidaan tosin tulkita olevan myös pätevyysero:

edellinen lause väittää Martin olevan ammatiltaan opettaja ja jälkimmäinen hänen (vain) tekevän opettajan työtä.