TUU-13-128
2553000
2553000
2554000
2554000
2555000
2555000
7320000 7320000
7321000 7321000
7322000 7322000
7323000 7323000
7324000 7324000
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
0 500m
PALOKIVALO
Tietokantatunnus: TUU-13-128
Pinta-ala: 555,9
Korkeus: 141,2
Alueen suhteellinen korkeus: 71,2
Geologia
Palokivalon rantakerrostuma syntyi mannerjäätikön reunan peräännyttyä alueelta viimeisen sulamisvaiheen yhteydessä noin 10 400 vuotta sitten (Johansson ym. 2005), kun alue peittyi Itämeren Ancylusjärveksi nimetyn vaiheen peittoon. Ancylusjärven ylin ranta sijaitsee Tervolan eteläosassa hieman yli 215 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella (Saarnisto 1981), joten Palokivalon laki (141,2 m mpy.) oli tuolloin yli 70 metrin syvyydessä.
Maankohoamisen seurauksena vaaran laki paljastui Ancylusjärven peitosta noin 9 400 vuotta sitten. Palokivalo sijaitsi laajan aina Saksan pohjoisosiin ulottuneen ulapan pohjoisreunalla alttiina kovien myrskyjen synnyttämän aallokon huuhtomiselle. Aallokon kulutus oli voimakkainta vaaran luoteisrinteellä, jonne muodostui laajoja rantakivikkoja.
Yhtenäisimmät rantakivikot sijaitsevat 90-120 metrin korkeusvyöhykkeellä, joskin myös sen ylä- ja alapuolella on pienempiä kivikoita. Vaaran luoteisrinteellä on lisäksi aallokon paljaaksi huuhtomia kallioita edellä mainitulla 90-120 metrin välisellä korkeusvyöhykkeellä.
Aallokko kasasi huuhtomaansa ainesta vaaran ylärinteille mataliksi rannan suuntaisiksi selänteiksi eli rantavalleiksi, joita talven jäät kohottivat työntämällä niitä vaaran rinnettä vasten. Rantavallit ovat suuntautuneet vaaran laen ja rinteen suuntauksen mukaisesti lounaasta koilliseen, kaartuen aivan pohjoispäässä kohti koillista. Laen tuntumassa vallit koostuvat pääosin kivisestä sorasta ja ne ovat kasvillisuuden peittämiä. Alempana ohuen moreenikerroksen peittämällä vaaran luoteisrinteellä rantavallien kiviaines on pääasiassa laattamaista paikallista kvartsiittia (Perttunen 1971). Laattakivien läpimitta on yleensä 10–50 cm, mutta suurimmat laatat ovat noin 1,0 x 0,7 x 0,1 metrin kokoisia.
Rantavalleissa on myös paikoin soraa. Vaaran lakialueen kasvillisuuden peittämät vallit ovat selännemäisiä ja niiden korkeus on 0,3-1,5 metriä. Niiden vaaran laen puoleiset rinteet ovat hieman matalampia ja loivempia kuin
luoteisrinteet. Alempien rinteiden kvartsiiteista koostuvat vallit ovat loivasti luoteeseen viettäviä terassimaisia tasanteita, jotka laskeutuvat portaittaisesti alaspäin. Niiden ylärinteiden korkeus on korkeintaan 0,2-0,3 metriä ja alarinteiden korkeus 0,4-0,8 metriä. Yhtenäisempien rantakivikoiden reuna-alueilla olevat rantavallit ovat osin kasvillisuuden peittämiä. Sora ja hiekka kerrostuivat kivikkovyöhykkeen alapuolelle loivasti rinteenmyötäisesti viettäviksi kerroksiksi
Biologia
Kivikkoa kirjovat karttajäkälät ja kivien välissä kasvaa paikoin kynsisammalia tai ne ovat paljaita sammalista ja pensasmaisista jäkälistä. Vähän vähemmän kivikkoa kirjovat kaarrekarve napajäkälät ja sammalista isokorallisammal ja kivitierasammal. Mäntyjen tai koivujen juovittamissa kivikoissa on jo enemmän tavanomaisia metsäsammalia.
Länsirinteen kalliot työntyvät rinteestä nokkamaisesti ja ovat enimmäkseen viistopintaisia. Niiden sivuseinät ovat paikoin pystypintaisia tai ylikaltevia. Kalliokasvillisuus on karua lukuun ottamatta pieniä mesotrofisia kohtia alarinteen kallioissa. Näillä kohdin kasvaa mm. kalkkikiertosammalta, haapasuomusammalta, suikalesammalta ja uurnasammalia. Karuilla pinnoilla kasvaa mm. kivikynsisammalta, kiviturkkisammalta ja vuoririippusammalta.
Kallioiden päällisiä kirjovat karttajäkälät, kaarrekarve ja napajäkälät.
Alueen metsät ovat laella ja rinteiden tyvellä tuoreita kankaita ja huuhtoutuneessa rinteessä enemmän kuivahkoja kankaita. Rehevimmät metsät ovat länsirinteen tyvellä, jossa on myös lähteisyyttä. Alueen puustoa on laajalti hakattu, mutta jäljelle jääneet varttuneet metsät ovat aarnimaisia kuusikoita. Näissä on jäljellä runsaasti lahoavia koivuja, maapuita sekä sekapuuna tykkyvaurioisia haapoja ja raitoja. Aluskasvillisuus on mustikkavaltaista. Kuivahkojen mäntymetsien aluskasvillisuus on enemmän variksenmarjan ja puolukan luonnehtimia. Lehtomaisissa kohdissa kasvaa runsaasti kurjenpolvea ja metsäimarretta ja vähemmän mm. pohjansinivalvattia ja sudenmarjaa. Paikoin on myös kosteita hiirenporraskasvustoja, mesiangervoa, pohjanpunaherukkaa ja suokelttoa. Lähteillä on keskiravinteisia sammalia ja niiden reunoilla hiirenporraskasvustojen lisäksi paikoin kotkansiipikasvustoja
Maisema ja muut arvot
Palokivalo hahmottuu lähiympäristöstä metsäisenä vaarana, mutta rantakivikot jäävät puuston peittoon. Vaaran laelta ja ylärinteen avoimilta rantakivikoilta ei juuri avaudu maisemaa muodostumaa kauemmaksi. Vain laen koillispään Sijainti: Palokivalon muodostuma sijaitsee Tervolan kaakkoisosassa, noin viisi kilometriä Sompujärveltä
pohjoiskoilliseen
ha m
m mpy.
Muodostuma: Rantakerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 71,2 m
Karttalehti:
Tervola
2544 05
korkeimmilta rantavalleilta avautuu koilliseen puuston niin salliessa loivapiirteinen metsämaisema laajemmalle alueelle ympäristöön. Palokivalon rinteiden rantavallit, niiden muodot sekä sora-, hiekka- ja moreenialueiden vaihtelu lisäävät muodostuman sisäisen maiseman monimuotoisuutta.Valtakunnaliisesti arvokas Palokivalon kallioalue (KAO120016) sijaitsee muodostuman alueella.
Kirjallisuus:
Johansson, P. (toim.) & Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys.
Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000.
Geologian tukimuskeskus. Espoo. 236 p.
Perttunen, V. 1971. Runkaus. Kallioperäkartta 1 : 100 000, 2544. Geologian tutkimuskeskus.
Saarnisto, M. 1981 Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 130. 42 p.
