Kirjallisuutta – Litteratur
Luotauksia demokratian tilaan ja tilaisuuksiin
ESKELINEN, TEPPO (2019). Demokratia utopiana &
sen vastavoimat. Vastapaino, Tampere.
Poliittisen talouden ja kehityskysymysten tutkija Teppo Eskelinen pohti Joensuussa syyskuussa 2019 vierailles- saan radikaalin demokratian olemusta ja kantavuutta yh- teiskunnallisena utopiana. Hän kysyi: Onko demokra- tiasta tänään muutosvoimaksi? Millainen olisi ”syvem- män ja pohjaan viedyn demokratian” perusta? Luennon taustalla oli vastikään ilmestynyt Demokratia utopiana, joka käsittelee demokratian kaventumisen syitä ja elvyttämisen mahdollisuuksia.
Demokratian uhanalaistumisen keskeiseksi syyksi Es- kelinen näkee länsimaissa pitkään vallinneen tuudittau- tumisen demokratian vähittäiseen voittokulkuun. On kuin vanhasta muistista luotettu siihen, että demokra- tian laajeneminen ja vahvistuminen
on lopulta, vaikka mutkienkin kaut- ta, vallitseva suunta maailmalla. On myös luotettu siihen, että tämä toteu- tuu kuin itsestään – ilman, että demo- kratian vahvistamisesta ja uudistami- sesta tarvitsee erityisesti huolehtia.
Teoksessa tarkastellaan demokra- tiaa haastavia yhteiskunnallisia muu- toksia. Demokratian rajaus- ja luki- tusmekanismit nousevat monipuoli- sesti esiin. Kansanvaltaisten proses- sien sivuuttamista perustellaan usein esimerkiksi asiantuntijuudella. Näin ollen vaikkapa raha- ja finanssipoli- tiikka on pääosiltaan jätetty demo- kratian ulkopuolelle. Myös monet kansainväliset kauppasopimukset ovat rajanneet demokratian liikkuma- tilaa. Esimerkiksi vapaakauppaneu- votteluissa ei pureuduta nykyisin niinkään kaupan esteisiin kuin inves- tointisuojiin, jotka mahdollistavat
yritysten oikeustoimet niskuroivia valtioita vastaan.
Eskelinen analysoi myös Kiinan mallin taloudellista menestystä ja sen vähittäistä omaksumista Euroopan Unionissa. Yhtenevyyksiä onkin hämmentävän paljon.
EU:n ylätasolla teknokratian valtaa pidetään itsestään selvänä. Esimerkiksi keskuspankin tai komission valta ei nojaa demokraattiseen oikeutukseen. EU tukee toki yleisesti paikallista kansanvaltaa, joskin ”ylhäältä alas valuvan talouskurin takia tämä on osittain retorista (ku- ten Kiinassakin)” (s. 37). Keskuspankin vastaisiin Blockupy -mielenosoituksiin osallistuneita kohdeltiin ankarasti, kuten myös kapinoivaa Kreikan hallitusta vuonna 2015. Toimintatavat muistuttavat läheisesti Kiinan sisäpoliittisia linjauksia ja toimia.
Eskelinen pitää populististen liikkeiden suosion erää- nä taustasyynä sitä, että demokratia on trivialisoitunut ja kaventunut retoriikaksi. Kokemus vaaleissa äänestä-
misen heikosta vaikuttavuudesta voi helposti johtaa kyynisyyteen – ajatukseen siitä, ettei vaaleja tarvitse ottaa vakavasti. Seurauksena voi olla sen verran arvaa- matonta äänestyskäyttäytymistä, että teknokratia katsoo aiheelliseksi rajata demokratian liikkumatilaa entises- tään. Näin kierre on valmis.
Talouden valtaa hahmottaessaan Eskelinen käsittelee kirjanpitäjien ja ”pelokkaiden jättiläisten” (s. 51) tehtä- väkuvia. Hänelle nykykapitalismi on ennen kaikkea suunnittelujärjestelmä, ja sen avaintoimija on kirjanpi- täjä. Suuryritykset ja niiden kirjanpitäjät karttavat kai- kenlaista epävarmuutta ja suunnittelevat sen vuoksi tar- kasti rahavirtoja, tuotantoa ja logistiikkaa. Verorasituk- set pyritään optimoimaan ja riskit hallinnoidaan vähim- mäistasolle. Suuryritykset, nuo nykymaailmantalouden pelokkaat jättiläiset, ovatkin profiileiltaan erityisen kon-
servatiivisia ja antidemokraattisia. Ne haluavat lukita vallitsevan järjestyk- sen pysyväksi tilaksi. Lukitus vahvis- tuu keskuspankkien ja talousammat- tilaisten ”hämärän viestinnän” (s. 62) myötä, joka ei avaudu ulkopuolisille.
Talouden läpinäkymätön päätöksen- teko nähdään yhteiskunnan normaa- litilana. Eskelinen arvioi, että talou- den nykymallinen avaaminen käytän- nössä paradoksaalisesti lisää sen sa- lailevuutta. Omistukset katoavat hal- lintarekistereihin ja veroparatiiseihin.
Kapitalismi ja sen hallinnointi ovat lopulta yhteensopimattomia demokra- tian kanssa. Kapitalismi tekee ihmi- sistä entistä riippuvaisempia, ja kilpai- lun täyttämässä maailmassa on pärjät- tävä yksin. Utooppisessa demokratias- sa sen sijaan yhteisö kannattelee.
Kiinnostavinta teoksessa on demo- kratian utooppisten ulottuvuuksien hahmotus ja demokratian tilaisuuksi- en täsmennys. Utopia on Eskeliselle menetelmä ja kri- tiikin työkalu. Hänen mukaansa nyky-yhteiskunnan kriittinen arviointi edellyttää vastakuvia ja -kuvitelmia.
Demokratian vahvistamisessa tarvitaan kykyä kuvitel- la toisenlaisia yhteiskunnallisia todellisuuksia. Demo- kratia onkin mielikuvituksen kollektiivista harjoittamis- ta. On tarpeen kurottaa lukitun normaalitilan ja lukittu- jen käsitteiden ylitse, jotta voimme jäsentää yhteiselä- mää toisin. Demokratiassa olennaista on kyky sanoittaa ja kehystää sekä yhteiskunnallisia ilmiöitä että vaihto- ehtoisia kuvitelmia ja haaveitakin (ss. 111–112). Demo- kraattisessa utopiassa sanoittamisen ja kehystämisen kantavuus liittyy niiden vaikuttavuuteen tasa-arvoista- misessa, vapauttavuudessa ja mukaan kutsuvuudessa.
Kyse on oppimisesta pois kolonialistisesta kielestä, jon- ka yhteiskunnallinen ilmaisukyky on heikko. Kyse on lopulta myös koko todellisuuden uudelleenajattelusta.
Kirjallisuutta – Litteratur
48 TERRA 132: 1 2020
Demokraattisessa utopiassa kuvittelu viittaa sekä käsit- teelliseen kuvitteluun että tekemällä kuvitteluun: toisin tekeminen edellyttää aina uusia avauksia kannattelevia sanoja, kuvauksia ja maailmanselityksiä.
Kirjan utooppisessa osassa toistuu vahvasti ajatus yh- teisöllisestä demokratiasta, joka käsitetään vaihtoehto- na liberalismin vallitsevalle normaalitilalle länsimais- sa. Liberalismissa yhteiskunta nähdään vain irrallisten ihmisten, arvojen ja mielipiteiden ”sommitelmana” (s.
93), yksilöiden välisenä rationaalisena sopimuksena.
Demokratia typistyy tällöin pelkäksi päätöksentekome- kanismiksi ja hallinnoinniksi. Eskelisen mukaan on vaa- rallista ajatella demokratiaa pelkkänä proseduurina. Li- beraalin ja yhteisöllisen demokratian perustava ero ta- kautuu eroihin ihmiskuvassa ja maailmankuvassa.
Demokraattinen utopia myös muistuttaa, että kaikkia ki- vettyneitä sääntöjä ja käytäntöjä on osattava rikkoa.
Demokratia on toisenlaisten tulevaisuuksien kuvitte- lua ja julkista vuorovaikutusta, joka tähyää lukittujen tilanteiden tuolle puolen. Demokratiassa on Eskelisen mukaan kyse toisten ihmisten kanssa toimimisen muo- doista, ehdoista ja instituutioista. Demokratia pyrkii tasa-arvon institutionalisointiin. Se ottaa etäisyyttä hie- rarkkiseen tehokkuuteen ja edellyttää sitä, ettei mikään ulkoinen asema tai ominaisuus kävele tasa-arvoperiaat- teen ylitse. Kyse on yhteistoiminnan opettelusta, jonka perusta on keskinäisessä luottamuksessa, kyvyssä heit- täytyä vuorovaikutukseen. Demokraattinen vuorovaiku- tus myös edellyttää jaettua osallisuutta, jonka Eskelinen näkee tunteena, kokemuksena ja asenteena - mutta var- sinkin järjestelmän piirteenä. Demokratia nostaa ihmi- set yleisön roolista osallisuuteen, näyttämölle. Demo- kraattisessa utopiassa ”kenenkään paikka ei ole politii- kan näyttämön ulkopuolella” (s. 110).
(Ideaalinen) demokraattinen ihminen kykenee tasa- arvoiseen vuorovaikutukseen, raivaa tilaa osallistumi- selle ”samalta viivalta” (s. 145), kannustaa heikommin ääneen pääseviä, pyrkii tunnistamaan osallistumisen materiaaliset reunaehdot ja kantaa sisällään toimijuu- den eetosta. Hän myös osaa katsoa identiteettien ohi, on vapauttanut itsensä jatkuvasta miellyttämisen tar- peesta ja ymmärtää päätösten seurauksia monimutkai- sessa todellisuudessa.
Samalta viivalta vaikuttamisen ideaali ohjaa suoran osallistumisen korostamiseen edustuksellisen osallistu- misen rinnalla ja edellä. Eskelisen mukaan demokraat- tista toimintakykyä tulisi olla kaikilla – pelkkä luotta- mus edustajiin ei riitä. Utooppinen demokratia lähtee- kin vallan hajauttamisesta ja arvaamattomuudesta:
yhteisö kantaa vastuun päätöksistään vain, jos sillä on niiden tekemiseen rajaton ja arvaamaton valta.
Demokratia utopiana on tärkeä luotaus politiikan ja talouden kipukohtiin ja uudistamisen mahdollisuuksiin.
Se sisältää vahvan talouskriittisen tiivistelmän, jonka pohjalta tekijä ja lukija siivittyvät utooppiseen lentoon.
Teksti on sujuvaa, hyvin argumentoitua, parhaimmil- laan aforistisiin kiteymiin nousevaa. Lukuisat esimer- kit matkan varrella konkretisoivat ajatuskulkuja.
Suoran osallistumisen korostaminen resonoi vahvasti suomalaisessa kokemuskentässä. Esimerkiksi maankäyt- tö- ja rakennuslain edellyttämä edustuksellisen ja suo- ran osallistumisen rinnakkainen malli on meillä valitet- tavan usein toteutettu niin, että asukasvaikuttaminen on
pelkistynyt harmillisen triviaaliksi rituaaliksi. Horison- taalista samalta viivalta -demokratiaa on toteutettu formaalina proseduurina, jonka funktioksi on lopulta ehkä paljastunut vain todellisen vallankäytön peittämi- nen. Aktiiviset kansalaiset ovat kiinnittyneet etukäteen käsikirjoitettuun osallistumiseen, jossa kaikki halukkaat saavat kyllä suunvuoron. Näytelmä etenee asialistan mu- kaisesti, ja yleisö voi esittää huomautuksia, kysymyksiä ja kritiikkiä. Asialista ja keskeiset lopputulemat on kui- tenkin luotu jo ennen julkisen osallistumisprosessin käynnistämistä, alustavien aie- ja sopimusneuvottelujen yhteydessä, ja ne ovat kansalaisten ulottumattomissa.
Heidän valtuuttamillaan edustajillakin on usein vai- keuksia päästä käsiksi aiesopimusten taustoihin.
Tällaisen epäsymmetrisen vallan analyysiin Eskelisen teos antaa runsaasti evästystä, auttaen sekä kuvitteluky- vyn, että toisinajattelun ja -tekemisen vahvistamisessa.
Demokratian vahvistaminen voi lähteä liikkeelle vaik- kapa lakipykäläkohtaisista laillisuuden vaatimuksista mutta vallitsevan käytännön muutos edellyttää tausto- jen, tulokulmien ja asialistojen avaamista ja uudelleen- hahmotusta – jokaisessa tapauksessa erikseen ja omalla erityisellä tavallaan. Tässä jos missä on toisinkuvittelu- kyvyn tilaisuus, luovan kansalaisvaikuttamisen paikka.
Eskelinen nojaa kirjassaan vahvasti (sosiaali)psyko- logiseen tulkintaan, varsinkin demokraattista ihmistä hahmotellessaan, mikä utopiakirjassa onkin luontevaa ja tarpeellista. Erityisen utooppiseksi ajatuskulku käy silloin, kun tavallisia ihmisiä sysitään näyttämölle, ylös ja eteen yleisön turvallisesta joukosta. Psykolo- giset kynnykset näyttämölle nousuun ovat suomalai- sille keskimäärin varsin korkealla, ehkä korkeammal- la kuin Eskelinen antaa ymmärtää. Yhteisöllisen de- mokratian varmaan pitäisikin, utopioita konkretisoi- dessaan, suunnata energiaansa myös esiintymiskynnys- ten madaltamiseen, ’helppojen tilojen’ luomiseen. Täl- laiseen voimaannuttamiseen Demokratia utopiana tar- joaa paljon inspiraatiota, nimenomaisesti yhteiskun- nallisena ja yhteisöllisenä työnä – mutta myös sosiaa- lipsykologisena virikkeenä.
Joensuun luennollaan syyskuussa 2019 Teppo Eske- linen alleviivasi sitä, että utooppinen demokratia ei ole nostalgiapolitiikkaa, kuvittelua menneisyyteen päin. Se ei pohjaudu paluufantasioille. Kirjassaan Eskelinen ravisteleekin hauskan kirpeästi suomalaisia nostalgia- taipumuksia. Hänelle esimerkiksi Aki Kaurismäen elo- kuvatuotanto on mitä puhdaspiirteisin esitys antivasta- rinnasta. Elokuvat ovat ”joukko satuja uloslyödyistä ih- misistä, joiden ase maailmaa vastaan on heidän asutta- mansa kuvitelma menneisyyden maailmasta. Tyytymät- tömyyttä vallitseviin olosuhteisiin osoitetaan näin ra- kastamalla tylsiä baareja, lättähattujunia, vanhanmalli- sia jukebokseja ja paikallisosuuspankin kylttejä – sen sijaan, että tyytymättömyyttä osoitettaisiin kuvittelemal- la parempia tulevaisuuksia” (s. 91).
Voiko yhteiskunnallisen kuvittelukyvyn aikatilan haastetta enää sattuvammin asettaa? Eskelisen (poliitti- nen talous)maantiede on tilaisuuksien tiedettä: utopiat ovat avoimia tulevaisuuden suhteen.
ARI AUKUSTI LEHTINEN Historia- ja maantieteiden laitos,
Itä-Suomen yliopisto
