71
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 1’2011
H A L L I N T A eli käyttäytymisen ohjailu toivottuun suuntaan on valtiota ohentavissa länsimaissa korvannut keskitettyä hallintoa.
Toisin kuin hallinto (government), hallinta (governance) perustuu vapaaseen tahtoon ja yksilöiden itsetoteutukseen. Kyse on sään- nellystä vapaudesta, jossa ihmisiä yllytetään tai vaaditaan vertaa- maan saavutuksiaan siihen, mitä he voisivat olla. Miller ja Rose ei- vät kritisoi lumevapautta jonkin todellisemman vapauden nimis- sä, vaan he pyrkivät osoittamaan, miten uudet vallan muodot pe- rustuvat vapauden ennakko-ole- tukselle. Hallinnan muodoista Miller ja Rose tarkastelevat talo- utta, politiikkaa, yhteisöjä, kulu- tusta ja terapeuttista auktoriteet- tia. Kiinnostuksen kohteina ovat foucault’laisittain ”alamaistamis- käytännöt”, vallan muodot ja to- tuuksien tuottamisen tavat.
Vallan muodot tulevat etäältä ja suuntautuivat yhtä lailla yksilöi- hin kuin yhteisöihin. Valta suun- tautuu henkilökohtaisille alueil- le, kuten perheisiin, ja toisaalta persoonattomille alueille, kuten aikatauluihin, työsuunnitelmiin tai laskentajärjestelmiin. Hal- linnan analyysissa tarkastellaan epäsuoria tapoja, jotka linjaavat taloudellisen, yhteiskunnallisen ja
henkilökohtaisen käyttäytymisen samansuuntaiseksi yhteiskunnal- lis-poliittisten tavoitteiden kanssa.
Miller ja Rose ilmoittavat kiin- nostuneensa enemmän miten- kysymyksestä kuin miksi-kysy- myksestä. He haluavat keskittyä tapahtumien erityisyyteen, ”ta- pahtumallistumiseen”, ja ihmisten välisiin suhteisiin silloinkin, kun kiusaus olisi pikemminkin vedota ihmisen ominaislaatuun, historian lakeihin tai muunlaisiin tapahtu- mien väistämättömiin syihin.
MILLOIN HALLINTA ON TARPEEN?
Hallinta käy tarpeelliseksi, kun yksilöiden tai yhteisöjen toiminta on jonkun mielestä ongelmallista.
Ongelmallisuuden määrittely ja muotoilu on kirjoittajien mukaan hidas prosessi, johon tarvitaan eri alojen asiantuntijoita, polii- tikkoja, talousvaikuttajia, mediaa tai painostusryhmiä. Paikat, jossa toiminta on käynyt ongelmalli- seksi, voivat olla moninaisia, ku- ten koti, koulu, katu, työpaikka tai ostoskeskus. Paikka on voita- va muuntaa alueeksi, joka tarvit- see hallintaa. Väestön, kansanta- louden, yrityksen, perheen, lap- sen tai oman itsen hallinta tulee mahdolliseksi, kun hallittava alue esitetään käsitettävissä olevana
kenttänä piirteineen, rajoineen ja kytkeytymisineen.
Erityisesti kirjoittajia kiinnostaa vaihe, jolloin ongelmallisuus nou- see ihmis- ja yhteiskuntatieteisiin tukeutuvien asiantuntijoiden ana- lysoitavaksi. Tässä vaiheessa yleen- sä osoitetaan jokin yksilöllisen tai kollektiivisen käyttäytymisen tapa syypääksi kuvattuun ongelmaan.
Käyttäytymistä saatetaan pitää vaarallisena ja vahingollisena, tai sitten ihanneolotilaan verraten te- hottomana ja riittämättömänä.
Asiantuntijakielen arvot ja nor- mit näyttävät pakottavilta, koska niihin näyttää sisältyvän pyytee- tön totuus ja lupaus ongelmien ratkaisusta. Kieli voi vedota yhtä lailla poliitikkoihin, virkamiehiin, kasvattajiin ja muihin tehokasta ratkaisua toivoviin, myös niihin, jotka kokevat tarvitsevansa asian- tuntijoiden opastusta.
Kirjoittajat tarkastelevat hallin- tatavan kahta puolta, rationaliteet- tia ja teknologiaa. Rationaliteetit ovat ajattelutyylejä ja tapoja tehdä todellisuus ajateltavaksi, laskel- moitavaksi ja ohjelmoitavaksi. Ra- tionaliteeteille on löydettävä to- teutumisen tapoja, teknologioita.
Ne puolestaan koostuvat ihmisis- tä, tekniikoista ja instituutioista eli käyttäytymisen ohjausvälineistä, jotka voivat ohjailla ihmisiä pitki-
Hei, meitä hallitaan
Peter Miller ja Nikolas Rose: Näin meitä hallitaan.
Suom. Risto Suikkanen. Vastapaino 2010. 345 s.
Katri Komulainen, Seija Keskitalo-Foley, Maija Korhonen ja Sirpa Lappalainen (toim.) Yrittäjyyskasvatus hallintana.
Vastapaino 2010. 326 s.
72
enkin etäisyyden takaa. ”Hallinta- mentaliteetit” (Foucault’n uudis- sana gouvernementalité) ovat sekä mentaliteetteja että teknologioita – sekä ajattelutapoja että asioihin puuttumisen välineitä.
ITSETOTEUTUS
KANSALAISVELVOLLISUUTENA
1900-luvun alkupuolen politii- kan rationaliteetin muodot loivat kansalaisen, jonka valtuudet ja vel- vollisuudet ilmaistiin sosiaalisen vastuun ja kollektiivisen solidaa- risuuden kielellä. Yksilöt liitettiin yhteiskuntaan vastavuoroisella sopimuksella. Hyvinvointivaltion uudistusten kulta-aikaa oli sodan- jälkeinen 30 vuoden jakso, joka päättyi uusliberalismin valtakau- teen ja kansalaisuuden määritte- lyyn rationaalisia valintoja tekevä- nä yksilönä, kuluttajana. Millerin ja Rosen mukaan nyt myös hal- linnon ohjelmia arvioidaan sen perusteella, miten niissä toteutuu valintojen mahdollisuus.
Taylorismin jälkeen työntekijä käsitteellistettiin yksilöksi, jota on jatkuvasti arvioitava, erotettava muista ja hallittava yksilöllisten erojen perusteella. Työttömyys määritellään asianomaisen puut- teelliseksi osaamiseksi ja mark- kinointitaidoiksi. Itsetoteutus, itsensä esittämisen taidot, itseoh-
jautuvuus ja itsensä johtaminen ovat sekä henkilökohtaisesti että talou dellisesti toivottavia päämää- riä. Erityisen selkeästi omaehtoi- nen itsetoteutus sekä kansalaisuu- den ja tuottavuuden velvoitteet yhdistyvät elinikäisen oppimisen normissa.
Uusi julkisjohtaminen (NPM) on siirtänyt budjetointivaltaa pai- kallisille palvelun toteuttajille, mutta vastineeksi ihmisasiantun- tijoiden edellytetään puhuvan kustannusten ja hyötyjen kielellä oman asiantuntijakielensä sijas- ta. Toiminnan siirtäminen nu- meraalisen arvioinnin kohteeksi muuntaa toimintaa, ja tekniset vaatimukset korvaavat asiantunti- jatyön sisäisen logiikan.
Kuluttajakansalaiset maksi- moivat elämänlaatuaan tavaroi- den avulla ja rakentavat omaa elämäntapaansa. Markkinatutki- muksen ja mainonnan asiantunti- jat tuovat tiedon, jonka avulla po- litiikan, talouden ja kansalaisten toiveet ja pyrkimykset voidaan muuttaa toisikseen. Tavistock Institute of Human Relations’in 1950–60-lukujen toimintaa kuva- taan esimerkkinä psykologisen ja psykoanalyyttisen tiedon hyödyn- tämisestä markkinoinnissa. Kuva- us perustuu laajoihin mutta vähän tunnettuihin arkistoaineistoihin.
Millerin ja Rosen kirjoittamis- tapa on brittiläisittäin coolia. Voisi kuvitella, että saksalainen kirjoitta- ja esittäisi samasta aihepiristä pe- rusteellista sivilisaatiokritiikkiä, ehkä myös utopioita, ja ranska- lainen ironisoisi kohdettaan ja kieputtelisi retorisia tehokeinoja, mutta esittäisi yhtä lailla purevaa kritiikkiä. Millerin ja Rosen ku- vaus on puolestaan kuivahkoa ja etäännytettyä, asiat ikään kuin puhuvat puolestaan. Brittiläistä perua lienee myös lukijaystäväl- linen tapa kertoa selkeästi, millai- nen näkökulma kulloinkin on va- littu ja millainen on suljettu pois.
Lukijaa voi muuten ansiokkaassa – ja hyvin suomennetussa – teok- sessa jäädä askarruttamaan, missä ovat vapaasti valitsevien hallinnan kohteiden mahdollisuudet valita ja toimia toisin.
YRITTÄJÄMINÄ
Sisäisen yrittäjyyden johtamis- oppi merkitsi alun perin sitä, että organisaatioissa ei ole enää työ- yhteisöjä tai velvollisuuksien ja oikeuksien mukaan suuntautuvia työntekijöitä, vaan hyötyään mak- simoivia ja rationaalisia valintoja tekeviä yrittäjäyksilöitä. Sanan historia on kuitenkin unohdettu, ja uuspuheessa sisäinen yrittäjyys ja yrittäjämäinen asenne merkit-
”Erityisen selkeästi omaehtoinen
itsetoteutus sekä kansalaisuuden ja
tuottavuuden velvoitteet yhdistyvät
elinikäisen oppimisen normeissa.”
73
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 1’2011
see vapautta, tehokkuutta, inno- vatiivisuutta ja ylipäänsä kaikkea hyvää ”tehottoman” julkisen hal- linnon vastakohtana.
Katri Komulaisen ym. toimit- tamassa artikkelikokoelmassa keskitytään suuren suosion saa- neeseen yrittäjyyskasvatukseen hallinnan muotona. Yksilöistä halutaan kasvattaa yrittäjämäisiä kansalaisia eli aktiivisia ja itsenäi- siä toimijoita, jotka ovat itse vas- tuussa omasta työllisyydestään ja hyvinvoinnistaan. Vuonna 2004 käynnistettiin yrittäjyyskasva- tuksen toimenpideohjelma, ja yrittäjyyskasvatus on sittemmin levinnyt esiopetuksesta yliopis- toihin. Yrittäjyys kuuluu myös EU-komission määrittämiin ”EU- kansalaisen perustaitoihin”.
Tavoitteeksi asetettu yrittäjä- minuus ei tarkoita vain sisäistä tai ulkoista yrittäjää, vaan moraalista ihannetta hyvästä ihmisestä ja hy- västä elämästä. Hyvinvointiyhteis- kunnan oikeuksien ja velvollisuuk- sien mukaan suunnistavan kansa- laisen sijasta kilpailuyhteiskunnan kansalainen arvioi riskejä ja investoi itseensä yritteliäisyyden moraalis- ten periaatteiden mukaisesti. Vallan muoto toimii ”ahdistuksen ja riittä- mättömyyden tunteiden kautta”
(Kristiina Brunilan ja Sari Mono- nen-Batista Costan artikkeli).
Samalla työttömyys, köyhyys tai muu kyvyttömyys elättää itsen- sä muuttuvat moraalittomuudek- si. Tällaisia henkilöitä ei sisällytetä vapaan yksilöllisyyden puheeseen, vaan heitä hallinnoidaan perintei- sin keinoin. Suomalaisista sosiaa- lityöntekijöistä jopa viidennes us- koo, että köyhyys on omaa syytä, kun muiden Pohjoismaiden kol- legoista tätä mieltä on vain muu- tama prosentti (Yhteiskuntapoli- tiikka-lehti 6/10).
Kirjoittajien aiheellisen kritii- kin mukaan yrittäjäminä eli indi- vidualistinen yksilö on hallinnan perusteluna ja kohteena kovin ohut rakennelma. Itsenäisyyttä ja yksilöllisiä saavutuksia korosta- va, rationaalisia valintoja tekevä minuus on länsimaisen valkoisen keskiluokkaisen kaupunkilais- miehen projekti – tuskin kaikkien heidänkään. Paitsi hallintakäy- täntöjen oikeutuspuheessa myös hallintaa kritisoivissa teorioissa yksilöllistyminen nähdään usein yleisenä ja abstraktina, eikä sen suhdetta sosiaalisiin eroihin ku- ten luokkaan tai sukupuoleen ko- vinkaan tarkoin eritellä.
Suomen akatemian Yrittäjä- minä-tutkimushanketta esittelevä teos tuo tarpeellisen lisän kotimai- seen hallinnan tutkimukseen. Sel- keän rajauksensa ansiosta artikke-
likokoelma pysyy hyvin koossa.
Koska nykyiset hallinnan teoriat ovat paljolti Michel Foucault’n valta-analytiikan inspiroimia, mo- nille kirjan artikkeleille olisi ollut eduksi hänen ajattelunsa perus- teellisempi käsittely. Nyt kaikki- en 14 kirjoittajan yhteisessä läh- deluettelossa on vain Foucault’n luetuin teos Tarkkailla ja rangaista sekä yksi lyhyehkö artikkeli.
Jussi Onnismaa
dosentti, työnohjaajien kouluttaja, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Helsingin yliopisto
