Elinikäinen oppiminen elämänyhteyksissä näkymä

170

Bill Williamson

(professori, Continuing Edu- cation, Durhamin yliopisto) yhdistää historiallisen, yhteis- kunnallisen, psykologisen ja oman persoonallisen tietä- myksensä oivaltavaksi ja mo- nipuoliseksi puheenvuoroksi elinikäisestä oppimisesta, sen rajoitteista ja mahdollisuuksis- ta. Puheenvuoro koostuu yh- destätoista esseestä. Esseet on otsikoitu seuraavasti: elinikäi- sen oppimisen sosiologia;

tieto, valta ja tietämättömyys;

tietäminen, ymmärtäminen ja tunteminen; elämismaailmat ja oppiminen; yhteiskunta- luokka, kulttuuri ja aikuiskas- vatus; kasvatus ja yhteisön re- generaatio; instituutiot ja val- ta: koulutusorganisaatioiden arkeologia; oppiminen ja luo- vuus; moraalinen oppiminen moraalisokkelossa; aikuisper- soonan muutos: dialogi ja oppiminen: kohti uutta kan- salaisuuden mallia. Esseiden teemat leikkaavat aikuiskasva- tuksen ja –koulutuksen muut- tuvia yhteiskunnallisia yhte- yksiä, institutionaalisia kon- teksteja ja aikuisopiskelijoi- den yksilöllisiä kokemuksia.

Niissä hetkellinen kiinnittyy osaksi historiallista, henkilö- kohtainen todistaa yleisestä ja yhteiskunnallisesta, paikalli- nen yhdistyy globaaliin, identiteetinmuodostus kie-

ELINIKÄINEN OPPIMINEN ELÄMÄNYHTEYKSISSÄ

Williamson, B. (1998).

Lifeworlds and

Learning. Essays in the Theory and Practice of Lifelong Learning.

Leicester: NIACE.

toutuu yhteiskunnan raken- teisiin, rakenteellinen toden- tuu elämänkohtaloina ja elä- mänkulut osoittavat luovan inhimillisen potentiaalin voi- man annettujen olosuhteiden murtajana.

Elinikäisen oppimisen haasteena ei ole pelkästään se, miten vastata muuttuvasta työelämästä nousevien tieto- ja taitovaatimuksien jatkuvaan uudistumiseen tai miten vas- tata niiden henkilöiden tie- to/taito-tarpeisiin, jotka toi- vovat työuraltaan edes jon- kinlaista jatkuvuutta työelä- män pyörteissä. Williamso- nille osa elinikäisen oppimi- sen haastetta on myös kysy- mys oikeudenmukaisesta ja avoimesta yhteiskunnasta, jos- sa välitetään jokaisen mahdol- lisuuksista osallistua omien elämänolosuhteidensa muut- tamiseen, jossa kriittiset äänet voivat tulla artikuloiduiksi ja kuulluiksi ja jossa ei heitetä hukkaan yhteiskunnan jäsen- ten luovaa mielikuvitusta ja potentiaalia. Elinikäisen oppi- misen diskurssi, joka avartaa ajattelua ja luo uusia mahdol- lisuuksia, ei voi pitäytyä vain työelämälähtöisissä pätevyyk- sissä. Sen tulee käsittää myös yhteisöllinen vastuu, elämää rikastuttavat uudet kysymyk- set, ideat ja uudenlaiset tie- toisuudet sekä niin uuden tiedon, uuden näkemyksen kuin uuden tekemisenkin kartuttamisen.

Elinikäistä oppimista tarvitaan, jotta ihmiset kyke- nisivät osallistumaan kriitti-

sesti niihin keskusteluihin ja ratkaisuihin, jotka heidän elä- määnsä ja sen olosuhteita muotoilevat. Williamson us- koo tiedon, paremman itse- tuntemuksen, mielikuvituk- sen, kyvyn epäillä ja keskus- tella sekä luovuuden ja avoi- men dialogin muutosvoi- maan. Hän on huolestunut sellaisen pitkälle eriytyneen, taloudellista menestystä ja sta- tussulkeumia tavoittelevan eksperttiyhteiskunnan vaa- roista, jossa meidän ongelmi- en ratkaiseminen näyttäytyy aina muiden tehtävänä. Elin- ikäisellä oppimisella onkin hänen mielestään keskeinen rooli sekä kriittisen ja luovan osallistumiskyvyn edistämises- sä että eksperttien kesyttämi- sessä.

Oppimisen edistäminen edellyttää parempaa kuvaa sii- tä, miten ihmiset oppivat jat- kuvasti läpi koko elämänsä ja osana jokapäiväistä elämäänsä, miten oppimismahdollisuu- det eriytyvät ja erilaistuvat yhteiskunnallisesti ja mitä vaihtoehtoisia oppimisen muotoja ja lähteitä voisi olla.

Tarvitsemme yhtälailla tietoa siitä, miten henkilöstä tulee esimerkiksi prostituoitu kuin miten hänestä tulee runoilija, pappi, professori tai nationa- listi, miten hän oppii selviy- tymään urbaanin arjen haas- teista ja miten hän oppii ’to- tuuden’ itsestään, omasta ti- lanteestaan ja omista koke- muksistaan. Oppiminen on elämismaailmaan ja edelleen yhteiskuntaan kietoutuva ta- pahtuma. Sitä luonnehtivat

AIKUISKASVATUS 2/20

171

täten moninaiset oppimisen muodot ja eriytyneet mah- dollisuudet oppia. Tekijät, jotka eriyttävät mahdollisuuk- sia oppia niin samoja kuin erilaisiakin asioita, ovat usein luonteeltaan globaaleja eivätkä täten rajoitu vain kansallisiksi ja kulttuurisiksi kysymyksiksi.

Williamsonin teoksen kantava voima syntyy niistä kokemuksista, joita hänellä on Pohjois-Englannissa työsken- televänä aikuiskasvattajana ja sosiologina ja sen vahvojen kaivosyhteisöjen kuihtumisen todistajana. Esseet on osoitet- tu aikuiskasvattajille ja tarkoi- tettu avartamaan näkemyksiä elinikäisestä oppimisesta.

Meidän tulisi hänen mukaansa suhtautua vakavasti oppimis- kokemuksiimme riippumatta niiden luonteesta tai konteks- tista ja reflektoida niitä kriit- tisesti, jotta voisimme tietoi- sesti ja uuden tietämyksen avulla murtaa omia rajojamme ja uudistua. Esseiden ponti- mena on usko siihen, että jo- kainen on kykenevä osallistu- maan luovasti ja tuomaan oman panoksena yhteisten

ongelmien ratkaisemiseen ja ettei avoin ja demokraattinen yhteiskunta ole mahdollinen ilman jokaisen osallistumista.

Williamsonin teos ilmentää itsessään monia niitä hyveitä, joiden puolesta hän siinä puhuu. Hän on vahvasti läsnä siinä, mistä kirjoittaa ja hänen omat kokemuksensa toimivat yleisempien tarkaste- lujen lähtö- ja kiinnekohtana.

Elinikäinen oppiminen valot- tuu näin sekä merkittävänä yhteiskunta- ja koulutuspo- liittisena ohjelmana että maanläheisenä, konkreettisia tilanteita, aikaa ja elämismaa- ilmoja koskettavana toiminta- na. Yleensä näkökulmien ja aspektien rikkaus onnistutaan toteuttamaan vain rakenteen yhtenäisyyden kustannuksella ja yhtenäinen, hyvin integ- roitunut kokonaisuus saavute- taan vain teemojen ja näkö- kulmien rikkautta rajaamalla.

Williamson kuitenkin onnis- tuu näissä molemmissa suh- teissa. Teoksen välittämä kuva elinikäisestä oppimisesta, sen yksilöllisistä ja yhteiskunnalli- sista yhteyksistä on monipuo-

linen, oivaltava ja selkeän yh- tenäinen. Vaikka teos kiinnit- tyykin monin tavoin Pohjois- Englantiin, löytyvät paikallis- ten tapahtumien ja kehitys- kulkujen syyt ja taustatekijät kasvavassa määrin kansallisten rajojen ulkopuolelta, globaa- leista liikevoimista. Vieraan- tuneisuus, voimattomuus, epävarmuus jne., jonka yhä useampi jakaa, ei riipu siitä, sattuuko asumaan kuihtuvassa kaivoskylässä, autioituvalla maaseudulla vai slummiutu- vassa lähiössä. Elinikäinen op- piminen luo osaltaan edelly- tyksiä avoimelle yhteiskunnal- le, yhteisöä ylläpitävälle yksi- löllisyydelle, kanssakäymisessä olennaiselle yhdenvertaisuu- delle ja tietämystä lisäävälle dialogisuudelle. Bill William- sonin teos ei ole ainoastaan hyvin ajateltu ja ajatuksella kirjoitettu kokonaisuus, vaan se antaa myös aineksia ja roh- kaisee omakohtaiseen ajatte- luun. Lopputuloksena on on- nistunut kokonaisuus.

Vesa Huotari