Aineiston analyysin kautta sain kolme erilaista tarinatyyppiä: pelastautumistarinat, arvotarinat ja itsenäistymistarinat. Kolmestatoista tarinasta neljä oli pelastautumistarinoita, kuusi itsenäistymistarinoita ja kolme arvotarinoita.
Keskeisimmät syyt muutoksen hakemiseen ja sen tekemiseen löytyivät ydintarinoista. Vaikka erilaiset tarinatyypit olivat jopa helposti löydettävissä, niin tarinoilla oli myös hyvin paljon yhteisiä tekijöitä ja yhtymiskohtia. Yhteiset tekijät liittyivät ennen kaikkea elämäntilanteisiin ennen muutosta ja muutoksen jälkeen.
Kaikki haastateltavat kokivat menestyneensä työelämässä hyvin. Alkuun he olivat työstään innostuneita ja kokivat monia onnistumisia. Toisaalta monilla haastatelluilla oli kokemus, että he olivat ajautuneet tiettyyn ammattiin, työpaikkaan ja asemaan ikään kuin huomaamatta tai ulkopuolisten odotusten paineessa. Erityisesti tämä korostui itsenäistymistarinoissa. Tietyllä tapaa ajautumisessa näkyi nykyihmisen kokemus vieraantumisesta. Jaeggi (2014, 5-6) kuvaa vieraantumista tilanteeksi, jossa ihminen tuntee että asiat eivät ole sillä tavoin kuin niiden pitäisi olla. Monella haastatellulla oli juuri tämä tunne ennen muutoksen tai muutoksen tarpeen konkretisoitumista. Samaten vieraantumisen tunteet liittyivät usein työpaikkaan liittyviin tekijöihin, kuten esimerkiksi kokemukseen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta (palkkaus, mahdottomuus vaikuttaa työn sisältöön, pakkotahtisuus). Kokemukset olivat hyvin samanlaisia kuin Nairin ja Vohrin (2010) tutkimuksessa, jossa intialaiset IT-asiantuntijat
45 kokivat vieraantumisen tunteita pakkotahtisessa ja yksitoikkoisessa työssä. Haastatelluille oli tullut hyvin vahvasti tunne, että he eivät päässeet täysin hyödyntämään omaa asiantuntijuuttaan tai sitä ei juurikaan arvostettu.
“Eli koko ajan tuli signaalia, että on tärkee ja pitää olla tällainen henkilö, tuo taloudellista säästöä. Mutta koko ajan pidettiin kynttilää ikäänkuin vakan alla, että se ei vain tietäisi siitä.”
Norman K. Denzin (1989, 83) käyttää termiä tihentyvä kuvaus (thick description), kun ihminen kertoo jotain kokemustaan suurella intensiteetillä, tarkkuudella ja emootiolla.
Tällaista tihentyvää kuvailua alkoi tulla esille, kun haastattelussa alettiin edetä kohti tarinan käännekohtaa. Tällöin myös tarinoiden yksilöllisyys ja erilaisuus alkoi tulla selkeämmin esille. Mielenkiintoista oli, että käännekohdan jälkeen aineistosta löytyi jälleen yhdistäviä tekijöitä, jotka liittyivät siihen millä tavoin haastateltavat kokivat tämänhetkisen elämänsä ja tulevaisuuden näkymät.
Esille tuli hyvin vahva tarve itsenäisyyteen, vapauteen päättää omasta ajankäytöstä ja mahdollisuus tehdä asioita omien reunaehtojen mukaan. Erityisesti itsenäistymistarinoissa tämä näkyi vahvasti. Kaikki kokivat tämän hetkisen elämäntilanteensa positiivisena ja tyydyttävänä vaikka moni totesi omien tulojen pudonneen ja työtilanteen vaihtelevan. Tämä tuli esille varsinkin tarinoissa, joissa henkilö oli lähtenyt yrittäjäksi (kymmenen haastateltua).
”Ja onhan se semmosta, että en mä kauheen kauas uskalla aatella, että mistähän töitä tulee ja muita. Mutta jotenkin semmoiseen olotilaan on jotenkin tottunut, en tiedä mitä ensi kuussa tapahtuu, mutta niitä tulee ja saa taas laskuja maksuun ja muuta. Mutta en mä kuitenkaan oo sitä kuukausipalkkaa ikinä kaivannut.”
Tarinoista tuli myös hyvin esille kyky sietää epävarmuutta. Raha mainittiin, mutta sen merkitys tuntui olevan haastateltaville toissijaista. Tärkeämpää oli vapaus ja kyky päättää omasta elämästään. Seuraavissa kappaleissa käyn tarkemmin läpi löytämiäni kolmea tarinatyyppiä. Kaikkien haastateltujen nimet on muutettu ja esimerkiksi ammattia koskevat tunnistetiedot on poistettu tekstilainauksista. Olen käyttänyt tekstissä kolmea pistettä (...) mikäli käytetystä lainauksesta on jätetty jotain kokonaisuuden kannalta epäolennaista pois.
46 6.2 Pelastautumistarina
“Ja jotenkin elämässä on silleen, että jos ei itse tajua, niin niitä näytetään ja sitten näytetään vähän enemmän ja jos ei sittenkään tajua, niin näytetään isolla kädellä. Sittenhän sä oot tyhmä, jos sä et lue sitä peliä.”
Emma, 34 v. yrittäjä
Pelastautumistarinoihin luokiteltavia kertomuksia aineistosta löytyi neljä kappaletta ja niille kaikille yhteinen piirre oli uhkaava työssäuupuminen. Kaikki haastateltavat kuitenkin kokivat tehneensä muutoksen ennen vakavampaa sairastumista, vaikka kaksi haastateltavista koki olleensa hyvin väsyneitä työelämään ennen irtiottoa.
Pelastautumistarinoille oli ominaista, että muista tarinatyypeistä poiketen haastateltavat eivät yhtä vahvasti kokeneet ajautuneensa tietylle alalla tai asemaan kuin arvo- ja itsenäistymistarinoiden haastateltavat. Pelastautumistarinoiden haastatellut olivat erityisesti uransa alussa vahvasti motivoituneita ja innostuneita työstään. Kaikille yhdistävä tekijä oli kokemus omasta onnistumisesta työelämässä ja siitä saatu tyydytys. Esille tuli myös vahva pärjäämisen eetos, joka liittyi omaan persoonaan ja ympäröiviin odotuksiin. Kaikki haastatellut kokivat oleenssa kunnianhimoisia ja heillä oli korkeat standardit sekä omalle että muiden työlle. Yksikään haastateltavista ei halunnut päästään käsistään edes keskinkertaisia työn tuloksia huonoista puhumattakaan.
“Se oli varmaan sitte se kohta, et toisaalta se oli taas kivaa ku se oli uutta, et koko ajan jotenki se, että työssä tulee jotain uutta ja se, että mulle annettiin tämmösiä tehtäviä, niin se oli mun mielestä sitä kannustavaa ja tavallaan mä koin, että mua arvostetaan, niinku et mä rupeen tekemään. No mä olin aina tottunu tekemään kaikki asiat niinku pitää ja niinku sanotaan, ja tavallaan kärsin aina siitä jos joku jäi vähän silleen puolitiehen, eikä ne sit voinu jäädä, koska sit piti vaan viilata niin kauan…”
Kaikille tarinoille yhdistävä tekijä oli myös huomattava työpaine, joka jatkui jatkumistaan.
Kaikki haastatellut kokivat olleensa jatkuvassa työ- ja aikataulupaineessa. Työmäärä yhdistettynä mahdottomiin aikatauluihin sekä omiin korkeisiin vaatimuksiin työn laadusta aiheutti haastetuille jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.
47
“Ja sitten alkaa tulla itselle semmonen tosi huono olo, että ai niin tämä homma on levällään...Sitten oli tämmöstä monta pientä erinäistä projektia. Alkoi vaan olla, että mitään ei voi tehdä kunnolla. Alkoi hävettää, että joku iso työ on siellä kolme vuotta ja se vaan roikkuu ja roikkuu, ja aina kun joku soittaa, niin sanoo, että ne työn alla. Niin alkaa, että miten niin, teillä on kestänyt monta vuotta, eikä vieläkään kasassa. Alkaa tulla sellainen, ei jumalauta, jotain tehtävä.”
Jatkuva työpaineen alla eläminen oli jo yksinään raskasta, mutta ehkä vielä vahvemmin haastateltavat kokivat pettymykseksi omien organisaatioiden kyvyttömyyden puuttua työn määrään, tuen puutteen sekä epäoikeudenmukaisen kohtelun. Kaikki haastateltavat kokivat jossain määrin, että organisaatiot ikään kuin implisiittisesti kertoivat huonolla työn organisoinnilla, johtamisella ja palkitsemisella, että sinua ja sinun työtäsi ei arvosteta.
Kahdessa pelastautumistarinassa tuli esille myös kokemus epäoikeudenmukaisesta palkkauksesta sekä mahdottomuudesta edetä uralla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin rahalliset ja statukseen liittyvät seikat jäivät tarinoissa toissijaiseksi. Keskeisiksi sen sijaan nousivat kokemukset arvostuksen puutteesta (jota toki myös palkitseminen indikoi), kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja kyvyttömyys vaikuttaa omaan työn sisältöön ja -määrään.
Työssäuupumista on tutkittu monesta näkökulmasta Suomessa ( Peipponen 2015, Rikala 2013, Toppinen-Tanner 2011). Salla Toppinen-Tanner (2011, 6) nostaa esille työn ja työyhteisön piirteitä, jotka johtavat työssäuupumisen. Nämä tekijät ovat työn arvostuksen puute, aikapaine ja työroolin epäselvyys sekä työyhteisön ristiriidat. Nämä kaikki piirteet oli löydettävissä neljästä pelaustautumistarinan kertomuksesta.
Pelastautumistarinoiden käännekohdat saivat alkunsa joko henkilökohtaisen elämän muutoksesta (kolme tarinaa) tai sitten haastateltava tuli siihen lopputulemaan, että lähteminen on ainoa vaihtoehto oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Puolessa tarinoista päätös elämänmuutoksesta tapahtui hyvin nopeasti. Tosin prosessi oli alkanut jo aikaisemmin, mutta itse päätös muutoksesta tehtiin nopeasti. Näissä tarinoissa haastateltavat tunsivat olevansa äärirajoilla ja työuupumuksen kynnyksellä. Hitaammin ja jossain määrin hallitummin muutoksen tehneet haastateltavat olivat jo pidempään pohtineet muutosta ja todenneet sen välttämättömäksi. Muutosten taustalla oli mm. lähiomaisen menehtyminen vaikeaan sairauteen, mahdottomuus sovittaa työtä ja lapsiperheen elämää sekä perheenjäsenen vakava sairastuminen. Yhdessä tarinoissa syy muutokseen oli ainoastaan
48 työstä ja organisaatiosta johtuva. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tarinoiden ydin oli, että työ vei kaiken ajan, energian ja jaksamisen. Ongelma kotona tai yksityiselämässä vain kallisti lopullisesti kupin nurin.
Kaikille haastelluille yhteinen tekijä oli vahva itsetuntemus, joka ilmeni kykynä analysoida oma tilannetta sekä itsenäisesti että muiden kanssa. Toppinen-Tanner (2011, 6) määrittelee työuupumuksen ilmiöksi, jossa yhdistyy kolme erilaista ulottuvuutta: ekshaustio eli uupuminen, kyynistyminen ja alentunut ammatillinen itsetunto. Pelastautumistarinoissa tuli esille erityisesti väsyminen joka oli sekä fyysistä ja henkistä sekä kyynistymistä organisaatioon ja sen toimintatapoihin. Sen sijaan oman ammattitaidon väheksyminen ei tullut esille. Haasteltavat vaikeasta tilanteesta huolimatta uskoivat omiin mahdollisuuksiinsa ja ammattiosaamiseensa. Tämä onkin mielenkiintoinen havainto. Onko ammatillisen itsetunnon menettäminen kaikkein vakavin uhka työssäuupumiselle? Näyttääkin siltä, että usko omaan ammattitaitoon ja kyky tehdä irtiotto, ovat yhdistävä tekijä näille tarinoille.
Irtioton jälkeen haastatellut kokivat tunteita helpotuksesta epävarmuuteen. Kuitenkin kaikki haastatellut kokivat ratkaisun olleen oikean ja ainoan mahdollisen. Paluu entiseen työhön ei enää missään tapauksessa tuntunut mahdolliselta vaikka välillä haastateltavat olivat kokeneet epävarmuuden tunteita.
“ On se pelko hävinnyt, joo. Että sen hyppäyksen teki. Ja nyt se on sitten tehty. Nyt vaan pitää silleen jaksaa luottaa, että mun on nyt helpompi elää semmoisessa ns. epävarmuudessa. Että jotenkin luottaa siihen, että asiat järjestyy tai pistetään järjestymään.”
Haastatellut kokivat, että oma itsetuntemus oli huomattavasti lisääntynyt muutoksen myötä sekä kyky määritellä omat rajansa. Kaksi haastateltavista on siirtynyt yksityisyrittäjäksi ja kaksi puolestaan on lähtenyt opiskelemaan, toinen täysin uutta alaa. Kaikkien haastatellujen kertomuksesta oli havaittavissa eritysesti ylpeys kyvystä ja uskalluksesta tehdä iso muutos, omien taitojen ja mielenkiinnon kohteiden kokonaisvaltainen hyödyntäminen sekä työn ja muun elämän tasapaino.
49 6.3 Arvotarina
“Vaikka mun ammatti tavallaan on aika kaupallinen, niin löytyi semmoinen väylä, että mä voin jollain tavalla käyttää sitä ihmisten iloksi ja hyödyksi. Eikä mun tarvii ikinä ajatella myykö tää.”
Liisa, 39 v. yrittäjä
Kolme tarinaa aineistosta oli määriteltävissä arvotarinoiksi. Näissä keskeiseksi nousi työhön ja elämään liittyvät arvot.
Arvoja voidaan pitää toimintoina, joiden kautta ihminen ohjaa elämäänsä kohti niitä asioita, joita hän pitää itselleen merkityksellisinä. (Hakala, Kopperi & Nissinen 2013, 24). Esa Pohjanheimo (2005, 239) toteaa, että arvo -käsitteenä ei ole helposti määriteltävissä. Hän itse määrittelee käsitteen arvotutkimuksen klassikkoja lainaten “...yleisluontaisiksi käsityksiksi ja uskomuksiksi, jotka liittyvät toivottaviin lopputuloksiin tai toivottavaan käyttäytymiseen” ja
“Arvojen tärkeä ominaisuus on se, että ne ohjaavat valintoja ja arviointeja.” Arvot siis konkretisoituvat tekojen kautta. Ilmaistut arvot usein kuvaavat sitä, miten elämää haluttaisiin elettävän ja millaisia valintoja haluttaisiin tehdä. Halu ei kuitenkaan aina ole sama asia kuin konkreettinen tekeminen. Moni esimerkiksi arvostaa perheen etusijalle, mutta käytännössä työelämä vie mahdollisuuden toteuttaa tätä arvoa sillä tavalla kuin tahtoisi.
Vaikka kaikissa kolmessa tarinatyypissä oli huomattavissa suuri merkitys arvoilla, niin näissä kolmessa tarinassa erityisen vahvasti tuli esille omien arvojen mukainen elämä ja elämäntyyli.
Haastateltavat toivat myös hyvin selkeästi ja tiedostetusti esille omat arvonsa. Kahdessa tarinassa tuli esille vahva yhteiskunnallinen näkökulma. -Ajatus siitä, että omalla työllä pystyy vaikuttamaan ja tekemään hyvää ympäristölleen. Yhdessä arvotarinassa puolestaan nousi esille vahvasti perhe ja sen merkitys. Uraa tärkeämmäksi nousi perheen hyvinvointi ja mahdollisuus läsnäolevaan vanhemmuuteen. Itsenäistymis- ja pelastautumistarinoissa tuli sen sijaan esille vahvasti yksilön oma elämä ja sen tarpeet. Toki esimerkiksi perheen merkitys tuli esille myös näissä tarinoissa, ei kuitenkaan ensimmäisenä syynä muutoksen tekemiseen.
Arvotarinoiden lähtökohtana oli usein haastateltujen kuva eräänlaisesta ideaalista “miten tulisi elää ja mikä olisi tavoiteltavaa”. Itsenäistymistarinoiden ajautumisen sijaan,
50 arvotarinoiden päähenkilöitä ajoi työelämässä tunne siitä, että joidenkin asioiden täytyy mennä tietyllä tavalla vaikka omassa mielessä olikin vahva epäilys työn mielekkyydestä.
“Mutta sitten oli niin nuori, niin ajatteli, että kyllä täs nyt pitää roikkua kun oli tämmöisen paikan saanut, mutta mua ahisti se että se meijän työ oli: tee jotain mikä myy.”
“Kun mä valmistuin, että eihän tullut mieleenkään, että mä jotain lyhyempää työviikkoa hakisin. Että eihän tullu mieleenkään. Jotenkin tuntui niin itsestään selvyydeltä.”
Taustalla kuitenkin koko ajan kyti tyytymättömyys ja epäily työn mielekkyydestä.
Arvotarinoissa myös löytyi käännekohdan taustalta muita elämäntapahtumia, jotka sysäsivät muutosprosessia eteenpäin. Tällaisia tapahtumia olivat oma sairastuminen, vanhan parisuhteen lopetus ja uuden parisuhteen aloittaminen ja lapsen syntymä.
“Niin, mutta sitten kun rupee kattomaan kelloa ja on aamusta iltaan töissä ja lapsi tulossa.
Niin siinä miettii, että mikähän tässä on tärkeintä.”
Haastatellut myös kokivat, että elämän kokemuksen ja oman ajattelun kehittymisen myötä muutoksen tekeminen tuli helpommaksi. Arvotarinoissa esille tuli vahvasti myös muiden ihmisten esimerkki.
“Ja sitten mulla oli kämppis, joka oli lääkäri, joka pelasti ihmishenkiä ja tekis tämmöstä, merkityksellistä. Ja mä vedin itseni vaan piippuun sen takia, että joku X-firma tekee paljon rahaa.”
Pelastautumistarinoiden tapaan arvotarinoiden henkilöt hyppäsivät muutokseen varsin rohkeasti. Kovin tarkkaan laadittua suunnitelmaa yhdelläkään haastatelluista ei käännekohdassa ollut. Varsinkin yksi haastatelluista totesi alun olleen melko kuoppaisen. Jos tämä olisi ollut tiedossa, olisi muutos saattanut jäädä tekemättä siinä vaiheessa. Kaikki kolme arvotarinoiden haastateltua kuitenkin oli tyytyväisiä tekemäänsä päätökseen.
“Jos oisin etukäteen tiennyt, kuinka tiukille joutuu, niin en tiiä oisko sitten lähetenyt niin soitellen siihen sotaan. Mutta onneksi tuli lähdettyä ja se oli hyvä päätös kaikin puolin. Mutta sanotaan miksi piti lähteä, niin oli ne työn motiivit, että mä halua pitää elämästäni.”
51 Erityisesti kaksi haastatelluista toi vahvasti esille työn ja muun elämän limittymisen. Tärkeää on myös mahdollisuus tehdä oman ammattiosaamisen puitteissa jotain suurempaa hyvää kuin vain oman elannon saaminen. Kuten pelastautumis- ja itsenäistymistarinoissa, rahalla ei ollut suurtakaan merkitystä, vaikka taloudelliset realiteetit myös olivat elämässä läsnä. Tärkeintä on kuitenkin itsenäisyys ja mahdollisuus tehdä tärkeää ja merkityksellistä työtä.
Oman työn hallinta on tärkeä arvo ja sillä on myös suuri merkitys motivaatioon, jolla puolestaan on suora vaikutus työmoraaliin ja oman toiminnan kokemiseen eettisenä (Ikonen-Varila 2005, 109-110). Kaikissa tarinatyypeissä nousi esiin juuri oman työn hallinnan tärkeys.
Arvotarinoissa nousi vielä vahvemmin esiin moraaliin ja etiikkaan liittyvät kysymykset. Yksi haastateltavista oli työskennellyt pankkimaailmassa ja hän kertoi kokemuksiaan siitä, kuinka oma arvomaailma törmäsi pankin edustamien arvojen kanssa. Kaikki toiminta mitattiin rahassa ja millään muulla ei juurikaan ollut väliä. Esimerkiksi vähävaraisten eläkeläisten palvelemiseen ei haluttu panostaa, koska heidän rahallinen arvonsa asiakkaana oli pankille olematon. Elina Hentosen ja Kirsi Lapointen (2015, 25-52). mukaan monessa työpaikassa työn keskeinen päämäärä ja moraalinen tavoite on hukattu. Esimerkiksi ihmisten palvelutyössä ei enää keskiössä ole välttämättä hyvä vuorovaikutus ja asiakkaan palvelu laadukkaasti vaan mahdollisimman monen ”suoritteen” tekeminen tehokkaasti tietyn prosessin mukaan. Tällöin työn hyveisiin, moraaliin ja etiikkaan liittyvät asiat jäävät usein toissijaisiksi. Tämä puolestaan aiheuttaa ristiriidan työntekijän arvojen ja työpaikan vaatimusten välille.
6.4 Itsenäistymistarina
“Mä haluaisin olla oman työni herra ja musta tuntuu, että siihen on vaikee päästä kenenkään muun alaisuudessa
Johanna, 43v. aikuisopiskelija
Kolmestatoista tarinasta peräti kuusi oli itsenäistymistarinoita. Itsenäistymistarinoille oli nimensä mukaisesti ominaista haastateltujen suuri tarve itsenäisyyteen ja autonomiaan omassa elämässään. Lähes jokaisen itsenäistymistarinan taustalta löytyi ajautuminen tiettyyn
52 ammattiin tai työpaikkaan. Päätyminen tietylle alalle johtui pääasiassa muiden odotuksista tai sattumasta.
“...siis tosiaan kotoa sanottiin, että hanki ensin kunnon ammatti ja sen jälkeen voit alkaa hörhöillä, ja ehkä kuustoista vuotta tässä työssä riittää todistamaan, että tää oli nyt se kunnon ammatti.”
Kaikki haastateltavat kokivat menestyneensä työssään hyvin ja edenneensä uralla. Tämäkin koettiin osittain ajautumisena. Eräs haastateltava koki uralla etenemisen pakoksi. Hän oli aina hoitanut tehtävänsä nopeasti ja huolellisesti, mutta varsinaista innostumista ja tai iloa hän ei työssään kokenut. Siinä vaiheessa kun organisaatio alkoi odottaa häneltä esimiestehtäviin siirtymistä, koki haastateltava lähinnä ahdistusta. Samaan aikaan hän kuitenkin tunsi, että esimiestehtävän hakeminen on hänen velvollisuutensa.
“Ja sitte mä olin vahingossa, täysin haluamattani, kaikki tuli multa kysymään, eikä se todellakaan ole se mihin mä pyrin. Sitten mun pomo lähti, eläkkeelle oli lähdössä ja hän sitten pyysi, että hae tätä paikkaa. Eihän se tarkoita, että mä oisin sitä saanut. Mutta se oli sellainen, että en olisi ikinä halunnut, eikä yhtään kiinnostanut.“
Vahvan velvollisuudentunnon lisäksi haastateltavat kokivat, että myös statukseen liittyvät asiat ainakin aluksi olivat merkityksellisiä. Vaikka he eivät välttämättä itse kokeneet asemaansa erityisen palkitsevana, niin ulkopuolinen paine johdatteli ajatteluun, että työn kautta saatu asema ja arvostus ovat merkityksellisiä.
“Sit se oli aina niin jotenki helppoo. Sä oot niin siihen taloon kasvanu ja no, sit jos ei kukaan tarjoo mitään muuta, nii se on niin se yleinen, et tässä mä nyt sitten teen, ja hyvä työ varsinki paperilla ja CV:ssä näyttää hyvältä ja totta kai varsinkin kyseinen talo, niin onhan se ehkä enemmänkin sitä, et se on hyvin arvostettu ulkopuolelta, nii sit aina silleen, et tässähän tätä.”
Kuten myös pelastautumistarinoissa, useilla itsenäistymistarinan kertoneilla oli hyvin suuri tarve tehdä työtään tinkimättömästi ja tuloksekkaasti. Usein esille tuli organisaatioiden kyvyttömyys mahdollistaa tätä tekemistä. Esille nousi mm. organisaatioiden omat sisäiset ristiriidat sekä heikko esimiestyö. Monella myös työmäärä oli suuri vaikkakin pelastautumistarinoista poiketen, työn määrä ja tai työpaine eivät olleet ensisijaisia syitä
53 muutoksen tekoon. Työpaineen yhtenä tärkeimmistä syistä muutokseen mainitsi vain yksi haastatelluista. Itsenäistymistarinoissa tuli myös jossain määrin enemmän esille taloudelliset seikat kuin pelastautumis- ja arvotarinoissa. Yksi haastatelluista totesi, että mahdollisuus parempaan ansiotasoon oli yksi keskeinen syy muutoksen tekemiseen. Lähtökohtaisesti kuitenkin päämotiivina muutoksen tekemiseen eivät olleet rahalliset tekijät vaan mahdollisuus tehdä asioita itsenäisesti ja oman mielenkiinnon mukaan.
Vaikka moni haastateltavista koki ajautuneensa tiettyyn ammattiin tai uralle lähes vahingossa, niin silti saatua kokemusta pidettiin tärkeänä ja tarpeellisena. Vaikka aiemmissa työorganisaatioissa oli olleet omat ongelmansa, niin haastateltavat puhuivat myös hyvin myönteisesti aiemmista työpaikoistaan ja työtovereistaan. Poikkeuksetta haastateltavat olivat pystyneet hyödyntämään aiempaa työelämäkokemustaan, mutta myös yksityiselämän tapahtumia omassa muutosprosessissa. Erityisesti nousi esille vaikeiden kokemusten hyödyntäminen voimavaraksi. Eräs haastateltavista koki pitkään kestäneen eroprosessin ja avioeron tärkeäksi ja vahvistavaksi kokemuksesi ennen omaa lähtemistä yrittäjäksi.
“ Ja jotenkin se, että niin rankka prosessi ja monta vuotta kestävä, että sitten siitä pääsi pois.
Se vapautti mussa jotain voimavaroja. Koska mä en kuollutkaan. Mitään kauheeta ei tapahtunutkaan.”
Itsenäistymistarinoiden käännekohdat tapahtuivat yleensä harkinnan ja pidemmän pohdinnan kautta. Ajatus muutoksesta oli jo kytenyt pidempään, mutta kahdessa tapauksessa sattuma nopeutti itse muutoksen tekoa. Muutosta ei kuitenkaan lähdetty tekemään impulsiivisesti vaikka itse muutostapahtuma saattoi edetä nopeasti. Tässä mielessä itsenäistymistarinat poikkesivat pelastautumis- ja arvotarinoista.
Viisi itsenäistymistarinoiden henkilöistä on yrittäjiä ja yksi haastatelluista lähti opiskelemaan alaa, joka mahdollistaa yrittäjyyden parin vuoden sisään. Kaikkia tähän ryhmään kuuluvia siis yhdisti yrittäjyys. Järvensivu (2014, 88) on tutkinut työelämän muutoksia tarinanäkökulmasta käsin. Yhdeksi tarinatyypiksi hän nostaa työelämän tähtitarinat. Näissä tarinoissa eri tapahtumille annettiin myönteisiä merkityksiä, vaikka ne olisi voitu myös nähdä negatiivisiksi yksilön näkökulmasta. Tähtitarinan päähenkilöllä oli useita tarinoita, joiden välillä hän pystyi joustavasti liikkumaan ja tulkitsemaan tapahtumia erilaisten viitekehysten kautta. Hetkellinen epäonnistuminen tai vastoinkäyminen voitiin nähdä myönteisessä valossa
54 toisen tarinan viitekehyksen kautta. Nämä useat tarinat ja erilaiset elämän projektit (mukaan lukien myös muut kuin työelämän projektit) ja liikkuminen niiden välissä joustavasti ylläpitivät tähtitarinoiden henkilöiden jaksamista ja tyytyväisyyttä elämään. Tähtitarinoiden yhtenä esimerkkinä olivat onnelliset yrittäjät. Erityisesti itsensä työllistävät pienyrittäjät kokivat elämänsä mielekkääksi. Itsenäistymistarinoita voidaan pitää myös tavallaan eräänlaisina tähtitarinoina. Niistä kaikista heijastui myönteinen tulkinta omasta tarinasta sekä tyytyväisyys nykyiseen tilanteeseen, vaikka erilaisia epävarmuustekijöitä liittyi sekä nykytilanteeseen että tulevaisuuteen.
55
7 Johtopäätökset
Tutkimuksen tavoitteena oli löytää vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
1. Millaisia muutostarinoita on löydettävissä haastateltujen kertomuksista?
2. Mitä tarinoista voidaan päätellä työelämästä?
3. Millainen merkitys tehdyllä muutoksella on ollut haastatellun elämään?
Aineisto oli varsin laaja, mutta jo ensimmäisillä lukukerroilla aloin hahmottaa tiettyjä piirteitä ja yksityiskohtia haastattelujen kautta. Tekemieni tiivistelmien ja avainsanojen kautta pystyin löytämään ydinkertomukset, joiden perusteella muodostin kolme erilaista tarinatyyppiä:
pelastautumistarinat, itsenäistymistarinat ja arvotarinat. Pelastautumistarinoiden ydin oli ihmisen lähteminen vapaaehtoisesti työpaikasta ennen vakavampaa henkistä tai fyysistä sairastumista. Tarinoissa tuli esille usein aiemman työpaikan suuri työmäärä ja -paine, epäoikeudenmukainen kohtelu, väsyminen ja ristiriita työelämän ja perhe-elämän välillä.
Itsenäistymistarinoissa keskeisiä kokemuksia olivat turhautuminen, kyseenalaistaminen ja vahva kokemus itsenäisyydestä ja itsensä löytämisestä. Arvotarinoissa esille tuli aiemman
Itsenäistymistarinoissa keskeisiä kokemuksia olivat turhautuminen, kyseenalaistaminen ja vahva kokemus itsenäisyydestä ja itsensä löytämisestä. Arvotarinoissa esille tuli aiemman