McAdams (1997, 61-62) on kuvaillut minuutta modernissa yhteiskunnassa jatkuvana prosessina. Tämä prosessi ei enää nykymaailmassa ole välttämättä lineaarisesti etenevä.
Yksilön näkökulmasta modernin minuuden rakentaminen tarkoittaa, että selkeän kokonaiskuvan luominen omasta elämästä ei ole välttämättä yksinkertaista. McAdams toteaakin, että narratiiveilla on yhä suurempi merkitys ihmisille koherentin elämäntarinan luomisessa. Narratiivin kautta ihminen voi luoda järkevän ja mielekkään kokonaisuuden eletystä elämästä, nykyhetkestä sekä tulevaisuudesta.
Tässä tutkimuksessa läpikäydyissä tarinoissa on nähtävissä kehitysprosesseja, joiden edetessä yksilö rakentaa yhä uudelleen identiteettiään erilaisten valintojen ja tekojen kautta.
Kertomalla omaa tarinaansa ihmiset myös järjestävät kokemuksiaan ja luovat koherenttia elämäntarinaa kuten McAdams sanoo. Etsiessäni haastateltavia tutkimukseeni, yllätyin kuinka auliisti ihmiset halusivat jakaa tarinansa kanssani. Moni haastateltava totesi, että oman tarinan kertominen auttaa selkeyttämään myös omia ajatuksia.
Kertomuksissa on myös nähtävissä, että ne tapahtuvat tietyssä viitekehyksessä. Sisäisen tarinan -käsite kuvaa hyvin myös tutkimuksessa käsiteltyjä haastatteluja. Hänninen (2000, 20) kuvaa sisäisen tarinan käsitettä seuraavasti: “Sisäisessä tarinassa on kyse prosessista, jossa yksilö tulkitsee elämänsä tapahtumia sekä situaationsa tarjoamia mahdollisuuksia ja rajoja sosiaalisesta tarinavarannosta omaksumiensa tarinallisten mallien avulla.” Ihminen siis tulkitsee omaa kertomustaan tietystä elämäntilanteesta eli situaatiosta ja kulttuurisesta viitekehyksestä käsin. Tämä viitekehys pitkälti määrittää millainen kirjo meillä on tarinoita ja miten käytämme näitä tarinoita oman tarinamme luomiseen.
Carita Räihän tarina on yksi esimerkki siitä, kuinka yksilö voi oman tarinansa muodostaa.
Räihän tarina on kerrottu elämänkerrallisena kirjana, jonka punaisena lankana voidaan pitää
57 Räihän luopumista pankkimaailman urasta ja sen jälkeen matkaa kohti suurta unelmaa, Mount Everestin huippua. Kevin Murray (1989, 176-198) puhui identiteettiprojekteista, jotka syntyvät narratiivisen kerronnan kautta. Toisin sanoen Räihä tavallaan toteutti identiteettiprojektia lähtiessään valloittamaan vuorta, ja samalla hän määritteli itseään uudella tavalla suhteessa muihin ja ympäröivään maailmaan. Samalla hän käy useita tarinallisia projekteja läpi. Kaikki ei tapahdu tässä hetkessä vaan tarina tulee jatkumaan myös loppusanojen jälkeen. Tarinat ikään kuin uudistavat itseään tai syntyy uusia tarinoita. Tästä syntyy myös Hännisen (1999) kuvaama tarinallinen kiertokulku. Vanhat tarinat muuttuvat ja muokkautuvat, niistä syntyy uusia joko yleisiä tai henkilökohtaisia tarinavarantoja viitekehyksestä riippuen. Nämä tarinat taas puolestaan muuttuvat ja synnyttävät uusia tarinoita. Näin tarinallinen kiertokulku jatkuu jatkumistaan yksilöissä ja yhteisössä, sukupolvesta toiseen.
Kaikilla haastatelluilla tuli esille kyky nähdä muutokset varsin positiivisesti, vaikka tapahtumat, jotka johtivat muutokseen, eivät yleensä olleet kovin myönteisiä. Haastatelluille oli myös ominaista nähdä asiat varsin positiivisessa valossa. Eteläpelto (2009, 92) kuvasi jatkuvaa identiteetin ja minuuden muokkaamisen välttämättömyyttä nykymaailmassa eräänlaiseksi pakoksi, mutta tässä tutkimuksessa korostui ennemminkin muutos mahdollisuuksien näkökulmasta. Samalla tuli esille myös Eteläpellon näkemys, kuinka ammatti-identiteetit ovat yhä enemmän yksilöllisiä ja riippuvaisia ihmisen omasta kyvystä ja halusta kehittyä. Tutkimus myös tukee ajatusta, että ihmiset yhä vähemmän kiinnittyvät organisaatioon. Toisaalta näyttää siltä, että myöskään organisaatiot eivät omilla toimillaan juurikaan edistä henkilöstön sitoutumista, motivaatiota tai lojaliteettia. Kuten Bauman (2002) ja Beck (1995) toteavat, yksilö yksin on vastuussa elämänsä valinnoista ja suunnasta modernissa yhteiskunnassa. Tässä yhteydessä voidaan myös puhua toimijuudesta: yksilö on aktiivinen subjekti, joka omalla toiminnallaan pystyy muokkaamaan identiteettinsä lisäksi myös ympäröivää maailmaa. Tämän voi nähdä Hollandin (2003) tapaan toisiaan ruokkivana kehänä. Toimijuus myös uudistuu ja muokkautuu elämäntapahtumien, kokemusten ja erilaisten ympäristöjen myötä.( Ronkainen 1999).
58 7.2 Työelämä tänään: uhka vai mahdollisuus?
Työelämän muutos on aihe, jonka ympärillä käydään jatkuvaa keskustelua. Se hyppää esiin lähes päivittäin perinteisen median, sosiaalisen median ja kasvokkain käytävien keskustelujen kautta. Luonnollisesti pitkään jatkunut matalasuhdanne ja suuret työttömyysluvut ohjaavat keskustelua tiettyyn suuntaan. Lisäksi digitalisaatio ja sen mukanaan tuomat muutokset työelämään ovat lähes jatkuvasti esillä julkisuudessa.
Yleisenä teemana keskusteluissa usein esille nousee huoli. Huolta aiheuttaa muun muassa työttömyys eri muodoissaan, työn jakautuminen epätasaisesti, työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät seikat sekä työn mielekkyyteen liittyvät asiat. (Pärnänen & Sutela 2009, 149.) Toisaalta myös koetaan, että työelämä on parantunut monelta osin ja tätä todistavat esimerkiksi Tilastokeskuksen tuottamat työelämätutkimukset. Positiivinen kehitys näkyy esimerkiksi osaamistason nousuna, entistä monipuolisempina työtehtävinä ja vaikutusmahdollisuuksien kasvuna. (EK:n raportti työelämästä 2010, 7-8.)
Haastatteluissa huoli ei juurikaan tullut esille. Eniten epävarmuutta tulevasta kokivat pelastautumistarinoiden henkilöt, mutta heilläkin epävarmuus oli epämääräinen, silloin tällöin omissa ajatuksissa häilähtävä ja kuitenkin hallittavissa oleva tunne. Yleinen kokemus tuntui olevan, että elämä ylipäätään on usein arvaamatonta ja arvaamattomuuden kanssa on opittava elämään. Lisäksi arvaamattomuus ei välttämättä ollut huono asia, saattaahan se joskus tuoda myös positiivisia asioita tullessaan. Muutos ja muuttuminen ovat välttämättömyyksiä nykymaailmassa, joka oli haastatelluille itsestäänselvyys.
Anu Järvensivu puhuu erilaisista työelämän selviytymistrategioista (2010, 21-11). Järvensivu jakoi nämä strategiat suostuvuus-suostumattomuus -ulottuvuudelle tai passiivisuus-aktiivisuus-luovuus -ulottuvuudella. Tiivistetysti strategiaa voi kuvailla ihmisten toimijuuden tason kuvailuksi: tyytyäkö puurtamaan töissä pakolla vai yrittääkö saada työstä ja elämästä ylipäätään enemmän irti kuin pelkän palkkatulon? Tässä tutkimuksessa lähtökohtana oli vapaaehtoisesti muutoksen tehneiden ihmisten kertomusten analysointi ja se varmasti näkyi myös lopputulemissa. Järvensivun strategioiden valossa tutkimukseen osallistuneet henkilöt olivat aktiivisen strategian edustajia, jotka ainakin jossain määrin suostuivat työskentelemään palkkayhteiskunnan sisällä. Lähtökohtaisesti he kuitenkin kokivat, että päätösvalta työstä ja sen tekemisen ehdoista on pitkälti heillä itsellään. Haastatteluista nousi esille vahva tarve
59 autonomiaan ja kyky myös vaalia tätä autonomiaa erilaisissa tilanteissa. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa vahva positiivinen vire ja usko tulevaisuuteen. Vaikka aiemmat työelämäkokemukset olivat osalla olleet vaikeita, niin katkeruutta tai ahdistusta ei juurikaan tullut haastatteluissa esille. Tulevaisuus nähtiin mahdollisuuksien kautta.
Aineistossa korostui yrittäjyys ratkaisuna ottaa omaa valta takaisin työelämässä. Peräti kymmenen henkilöä kolmestatoista oli lähtenyt yrittäjäksi. Vesala (1992, 2) puhuu yrittäjäinnostuksesta, jossa toinen puoli koostuu yhteiskunnallis-taloudellisesta näkökulmasta yrittäjyyteen kun taas toinen puoli korostaa individualistista näkökulmaa. Tämä individualistisuus näkyi myös tässä tutkimuksessa. Mielenkiintoista oli myös huomata, kuinka vähän haastattelussa esille nousi taloudelliset tekijät. Motivaation lähteenä raha tuntui olevan toissijaista. Sen sijaan työn mielekkyyteen ja erityisesti itsenäisyyteen liittyvät seikat olivat tärkeitä. Käsittelin kappaleessa 2.5 (sivut) onneen ja onnellisuuteen liittyviä asioita hedonistisen ja eudaimonistisen onnen käsitteiden kautta. Hedonistinen onni ilmenee yleensä materian ja statuksen kautta kun eudaimonistinen onni tulee itseymmärryksestä, mikä on juuri minulle mielekästä ja järkevää tekemistä tässä maailmasta. Haastatelluista useimmilla tuli esille vahvasti tämä itseymmärrys ja -tuntemus. Työn ja elämän mielekkyys tulevat muusta kuin materiasta, mutta mielekkyyden kautta on myös mahdollista saada itselleen tarvittava tai peräti hyvä toimeentulo.
Yhteenvetona aineistosta ja sen suhteesta nykyiseen työelämäkeskusteluun voidaan todeta, että yksilön kyky tehdä muutoksia, joustaa tai jopa luoda itselleen työ (yrittäjyys) on yhä tärkeämpää. Usein ajatus kuitenkin lienee, että työ ja työelämä muuttuu ja yksilöt muuttuvat sen mukaan. Jossain määrin haastatteluissa tämä ajatus kääntyi toisinpäin. Ihminen voi myös olla suostumatta epätyydyttävään työhön ja tehdä itsenäisiä päätöksiä työstään, sen sisällöstä, päämääristä ja tavoitteista. On kuitenkin realismia myöntää, että kaikille tämä ei ole mahdollista. Haastattelujen perusteella voidaan myös päätellä, että nykyistä työelämää vaivaa tietynlainen jakomielitauti. Työntekijöiltä edellytetään ponnistelua, venymistä, uuden luomista ja yrittäjähenkeä (vaikkakin palkkatyössä). Toisaalta kuitenkin aidot mahdollisuudet tehdä työtä luovasti, päättää itse työtavoista tai työnantajan kyky joustaa erilaisissa elämäntilanteissa tuntuu olevan usein yrityksissä lähinnä puheen tasolla. Yksilöiden tekemät päätökset voivat jossain määrin vaikuttaa muutoksen syntyyn, mutta olennaista on myös huomata suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä tehdä irtiottoa nykyisestä työstään tai lähteä yksityisyrittäjäksi. Tämä koskee myös niitä ihmisiä, jotka ovat tällä
60 hetkellä syystä tai toisesta työelämän ulkopuolella. Tällöin katseen on kohdistuttava työnantajiin, yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ilmapiiriin sekä siihen millaista politiikkaa tehdään.
7.3 Elämää muutoksen jälkeen
Kaikille haastatteluun osallistuneille ihmisille oli löydettävissä tiettyjä yhdistäviä piirteitä sekä ennen käännekohtaa että käännekohdan jälkeen. Ennen käännekohtaa voi puhua eräänlaisesta havahtumisesta omaan tilanteeseen. Usein havahtuminen liittyi johonkin henkilökohtaisen elämän muutokseen kuten sairastumiseen, lapsen syntymään tai avioeroon.
Pari haastateltavaa oli myös äärirajoilla oman jaksamisensa kanssa ja he päättivät hypätä pois oravanpyörästä ennen vakavampia seuraamuksia.
Toisena yhdistävänä tekijänä oli haastateltavien kyky reflektoida omaa toimintaansa sekä vahva itsetuntemus. Heillä oli varsin realistinen käsitys omasta osaamisestaan ja vahvuuksistaan. Vaikka edellisessä työpaikassa tilanteet olivat olleet välillä olleet hyvinkin tukalia, niin haastateltavilla säilyi koko ajan usko omaan asiantuntijuuteen ja mahdollisuuksiin. Tämän voisi kuvitella myös vaikuttavan alttiuteen sairastua työuupumukseen. Kuten jo aiemmin pohdin, voisiko olla, että niin kauan kun ihminen uskoo omaan itseensä, on hän jossain määrin työuupumuksen ulottumattomissa.
Haastateltavia yhdisti myös tietty asenne, jossa korostui positiivisuus ja usko omiin mahdollisuuksiin. Haastatteluista kävi myös esille, että he kokivat menneisyytensä hyödyllisenä sekä saadun työkokemuksen että syntyneen ihmissuhdeverkostonsa kautta.
Kuten aiemmin olen todennut, haastatellut eivät missään vaiheessa tuntuneet katkeroituneen työelämän kokemuksistaan. Päinvastoin he olivat pystyneet käyttämään näitä kokemuksia hyödykseen joko yrittäjänä tai uuden ammatin opinnoissa.
Vaikka tutkimukseen osallistuneet ihmiset tekivät muutoksia hyvinkin päämäärätietoisesti, niin silti ei sovi unohtaa sattuman merkitystä. Ihmiselle tapahtuu asioita, jotka sysäävät tiettyjä tapahtumaketjuja liikkeeseen tai sitten jonkun asian tapahtuminen mahdollistaa toisen asian tekemisen tai toteutumisen.
61 Tutkimuksen hypoteesina oli, että vapaaehtoinen muutos on usein tekijälleen mielekäs ratkaisu vaikka se vaatii erityisesti alkuun sekä henkisiä että taloudellisia ponnistuksia.
Kysyin kaikilta haastatteluun osallistuneilta ovatko he katuneet tekemiään päätöksiä. Yllätyin kuinka epäröimättä kaikki olivat sitä mieltä, että tehty päätös on ollut mielekäs ja perusteltu vaikka erityisesti muutosvaiheessa myös epäilyksiä on ollut. Kysyin myös yrittäjäksi lähteneiltä, onko mahdollista että he palavat jossain vaiheessa palkansaajiksi. Moni piti tätä yhtenä vaihtoehtona, mutta kovin epätodennäköisenä. Eräs haastateltavista tiivisti ajatuksensa näin:
“En usko, että mä palkansaajaksi tästä enää palaisi, jos ei mikään ihan mieletön unelmaduuni tulis eteen. Tavallaan mä nautin just tästä, että on omat aikataulut ja tavallaan mä voin ohjailla omaa elämääni siihen suuntaan kuin mä haluun ohjata. Eikä ketään oo mun yläpuolella, joka sitten sanoo onkse vai eiksoo, ei oo mitään pomoo vaan mä oon oman itteni pomo.”
Tässä lainauksessa tiivistyy tutkimuksessa esille keskeisesti esille tulleet teemat: itsenäisyys, työn merkityksellisyys ja kyky määrittää oma tekemistä. Suurin osa haastateltavista oli noin 40-vuotiaita. Dan McAdams (1993, 202) toteaa, että keski-iässä ihminen huomaa elämänsä olevan yli puolenvälin ja elämän ehtoopuolen lähestyvän. Tällöin ihminen ajattelee, että samoin kuin hyvä tarina vaatii hyvän lopun, vaatii myös hyvä elämä hyvän lopun. Tämä tietoisuus haastaa meidät yhä uudelleen rakentamaan ja luomaan identiteettiämme.
7.4 Pohdinta
Henkilökohtaisesti tämän tutkimuksen tekeminen on ollut mitä mielenkiintoisin tutkimusmatka yksilön muutosprosesseihin ja uudenlaiseen työelämäajatteluun. Tässä tutkimuksessa on ollut myös mukana henkilökohtainen motiivi, koska olen itse tehnyt irtioton työelämästä ja olen yksityisyrittäjyyden kynnyksellä. Toisaalta olen tiedostanut, että omat kokemukset ja näkemykset ovat jossain määrin voineet vaikuttaa tulkintoihin, joita olen aineistosta tehnyt. Monet haastateltavista myös kertoivat, että yksi motiivi osallistua tutkimukseen oli oman tarinan jakaminen muiden, muutosta vielä harkitsevien kanssa. Anu
62 Järvensivu (2014) on kerännyt narratiivista analyysia hyödyntäen työelämätarinoita. Hän myös näkee, että kerrotut tarinat voivat toimia malleina ja avata näkökulmia, joiden perusteella ihminen voi tehdä uudenlaisia ratkaisuja työelämässään. Tarinoiden yksi suuri merkitys on jakaa kokemuksia sekä rohkaista muita samassa tilanteessa olevia.
Narratiivisuus menetelmänä mielestäni sopi hyvin tähän tutkimukseen vaikkakin tutkijan näkökulmasta se on haastava ja vaatii paljon työtä. Kuten Kohler-Riessman (2008, 3-11) toteaa, tarinat itsessään eivät tarjoa ikkunaa mihinkään todelliseen minään tai olemassa olevaan vaan ne vaativat tulkintaa ja tulkinta voi vaihdella riippuen tutkimukselle asetetuista päämääristä. Hatchin ja Wisniewskin (2002, 116-117) mukaan, narratiivisuuden kautta on mahdollista saada monipuolisempaa tietoa tutkittavasta ilmiöstä. Samoin myös se, että narratiivisuus antaa tutkimuksen kohteelle äänen ja mahdollisuuden kertoa oma tarina, on mielestäni peruste narratiivisuuden käyttämiseen. Narratiivisuus pyrkii holistisuuteen, jolloin se mahdollistaa laajemman näkökulman ihmiseen ja häntä ympäröivään todellisuuteen. Tässä tutkimuksessa on haluttu myös katsoa työelämään laajemmasta perspektiivistä kuin pelkästään yksilön näkökulmasta. Narratiivisuus osaltaan on mahdollistanut yksilön ja yhteiskunnan rajapintojen esiintuomista.
Näkisin, että narratiivisuudella voisi olla paljon annettavaa myös yritysmaailmassa. Nyt tarinallisuutta tuodaan varsin vahvasti esille yritysviestinnässä ja -markkinoinnissa. Syynä tähän on, että tarinallisuus antaa usein selkeyttä, ymmärrettävyyttä ja henkilökohtaisuutta muuten joskus varsin kovillekin sisällöille. Henkilöstön kehittäminen ei kuitenkaan juuri tunne narratiivisuutta vaikka sitä hyödyntämällä olisi mahdollisuus saada huomattavasti syvällisempää tietoa ihmisistä, työstä ja työn tekemisen edellytyksistä. Kvantitatiivinen henkilöstötutkimus antaa kyllä kuvauksen siitä, mikä on henkilöstön yleistilanne, mutta syvällisempi analyysi ja erityisesti ymmärrys jää puuttumaan.
Mielestäni yritykset, joista haastattelemani ihmiset ovat lähteneet, ovat menettäneet mitä parhaimpia työntekijöitään. Luovuus, oma-aloitteisuus, joustavuus, myönteisyys ja aikaansaavuus ovat adjektiiveja, joilla kuvailisin haastatteluun osallistuneita henkilöitä.
Kuinka yrityksillä voi olla vara omalla toiminnallaan menettää näitä ihmisiä? Toki osa olisi jättänyt työpaikkansa, olipa tilanne mikä tahansa. Mutta osa voisi ehkä vieläkin olla samassa organisaatiossa töissä, jos muut olosuhteet olisivat olleet kunnossa.
63 Tässä tutkielmassa kohteena oli henkilöt, jotka ovat vapaaehtoisesti tehneet uramuutoksen.
Tämän vuoksi tutkimuksen tulosten yleistäminen ei ole kovin mielekästä. Kuten olen aiemmin todennut, kaikille ammatin vaihtaminen tai yrittäjyys ei ole ratkaisu. Vaikka nykyinen julkinen keskustelu ja yksilökeskeinen ajattelu mielellään antaakin ymmärtää, että kaikki on itsestä kiinni. Juha Siltala (2017) toteaa keskiluokan ahdingosta, että ihmiset uskovat kaiken olevan kiinni itsestä ja jos kärryiltä putoaa, niin syytä saa etsiä peilin edestä:
”Se on hyvin olemuksellista. Olemukseni on vääränlainen, jos en pärjää kilpailussa, jossa kaikkien muiden uskotellaan pärjäävän.”
Tämä tutkielma antaa kuitenkin näkemystä siihen, millä ehdoilla ja millaisista tilanteista ihmiset lähtevät tekemään muutoksia omassa elämässään. Nämä tarinat voivat toimia myös esimerkkeinä ja rohkaisuna niille, jotka vielä miettivät omia vaihtoehtojaan. Mielestäni tutkielman kautta välittyvä innostus, usko mahdollisuuksiin ja rohkeus ovat jo sinällään tärkeitä arvoja sekä yksilölle, työlle ja elämälle itselleen.
64
Lähteet
Alasuutari, Pertti. 1995: Laadullinen tutkimus. 3. uudistettu painos. Tampere: Vastapaino.
Alasuutari, Pertti. 2007: Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus. Tampere: Tammer-Paino.
Andrews, Molly, Squire, Corinne & Tamboukou, Maria (toim.). 2008: Doing Narrative Research. London: Sage.
Asplund, Rita, Kauhanen, Antti & Maliranta, Mika. 2012: Työtehtävien ja palkkojen dynamiikka. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA.
Akerlof, George A. & Shiller, Robert J. 2009: Vaiston varassa. Miten ihmismieli ohjaa maailmanlaajuista kapitalismia. Suom. T. Soukola. Helsinki: Gaudeamus.
Bauman, Zygmunt. 2002: Notkea moderni. Suom. J. Vainonen. Jyväskylä: Vastapaino.
Baumgardner, Steve & Crothers, Maria. 2014: Positive Psychology. Essex: Pearson Education Limited.
Beck, Ulrich. 1995: Politiikan uudelleen keksiminen: kohti refleksiivisen modernisaation teoriaa. Teoksessa Beck, Ulrich, Giddens, Anthony & Lash, Scott. Suom. L. Lehto.Tampere:
Vastapaino, 11-82.
Beck, Ulrich. 2000: The Brave New World of Work. (P. Camillet. Trans.). Cambridge: Polity Press.
Beck, Ulrich & Beck-Gernsheim, Elisabeth. 2001: Individualization (P. Camiller. Trans.).
London: Sage.
Berg Antti. 2016: Kirjailija Tommi Melender: Onnellisuusbisnes on suurin mullistus länsimaissa sitten toisen maailmansodan. Helsingin Sanomat 1.3.2016. Viitattu 4.3.2016 http://www.hs.fi/kulttuuri/a1456718813705
Berner, Anna-Sofia. 2017: Putoamista pelkäävät ihmiset lähtevät marjaan ja äänestävät populisteja – Näin keskiluokalta vietiin identiteetti, kertoo historioitsija Juha Siltala.
Helsingin Sanomat 19.3.2017. Viitattu 31.3.2017 http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005131792.html
Birnbaum, Pierre & Leca, Jean. 1990: Individualism. Theories and Methods (J.Gaffney.
Trans.). Oxford: Clarendon Press.
Bruner, Jerome. 1986: Actual Minds, possible words. Cambridge: Harvard University Press.
Clarke, Michael. 2010:Challenging Choices: Ideology, Consumerism and Policy. Bristol: The Policy Press.
Daiute, Colette & Lightfoot, Cynthia (toim.). 2004: Narrative Analysis. Studying the Development of Individuals in Society. California: Sage.
65 Deci, Edward L. & Ryan, Richard M. 1985: Intrinsic Motivation and Self-Determination in Human Behavior. New York: Plenum Press.
Denzin, Norman K. 1989: Interpretive Interactionism. Applied Social Research Methods Series 16. Newbury Park: Sage.
Elliott, Jane. 2005: Using Narrative in Social Research. London: SAGE publications Ltd.
EK:n raportti työelämästä. 2010: Työelämän parantumisen paradoksi. Raportti työelämästä 2010. Tulostettu 17.3.2017.
https://docs.google.com/document/d/11lj2_fLVx0E4_Mk176DWWUMMvUw2iMyfxflNGfk wxZ4/edit
Elovainio, Marko & Heponiemi, Tarja. 2011: Pätkätöistä päivystykseen - epätyypillinen työ terveydenhuollossa. Teoksessa Petteri Pietikäinen (toim.): Työstä, jousta ja jaksa. Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Tallinna: Gaudeamus, 95-106.
Eskola, Jari & Suoranta, Juha. 1998: Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 3.painos. Tampere:
Vastapaino.
Eteläpelto, Anneli. 2009: Työidentiteetti ja subjektius rakenteiden ja toimijuuden
ristiaallokossa. Teoksessa Anneli Eteläpelto, Kaija Collin & Jaana Saarinen (toim.): Työ, identiteetti ja oppiminen. Helsinki: WSOYpro.
Fadjukoff, Päivi. 2009: Identiteetti persoonallisuuden kokoavana rakenteena. Teoksessa Riitta-Leena Metsäpelto & Taru Feldt (toim.): Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologian perusteet. Juva: PS-kustannus, 179-193.
Fadjukoff, Päivi. 2007: Identity formation in adulthood. Jyväskylä: Jyväskylä university studies in education, psychology and social research 319.
Gergen, Mary & Gergen, Kenneth. 1986: Narrative form and the Construction of
Psychological Science. Teoksessa Theodoro R. Sarbin (toim.) Narrative Psychology. The Storied Nature of Human Conduct. New York: Praeger, 22-44.
Gergen, Mary. 2004: Once Upon a Time: A Narratologist’s Tale. Teoksessa Daiute, Colette &
Lightfoot, Cynthia (Eds.): Narrative Analysis. Studying the Development of Individuals in Society. California: Sage, 267-286.
Hakala, Olli, Kopperi, Marjaana & Nissinen, Vesa. 2013. Filo. Filosofinen etiikka. Helsinki:
Sanoma Pro Oy.
Harisalo, Risto & Miettinen, Ensio. 2004: Hyvinvointivaltio : houkutteleva lupaus vai karvas pettymys. Tampere: Tampere University Press.
Hatch, Amos J. & Wisniewski, Richard. 2002: Life history and narrative: questions, issues, and exemplary works. Teoksessa Hatch, Amos J. & Wisniewski, Richard (eds.) Life History and Narrative. London: Routledge, 113-119.
66 Heikkinen, Hannu L.T. 2001: Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena. Teoksessa Aaltola, Juhani & Valli, Raine (toim.): Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Jyväskylä: PS-kustannus, 116-132.
Heikkinen, Hannu L.T. 2010. Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena. Teoksessa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. 3. uusittu painos.
Jyväskylä: PS-kustannus, 143-159.
Heinonen, Jarna, Paasio, Kaisa & Pukkinen, Tommi. 2006: Asiantuntijasta/johtajasta yrittäjäksi.Teoksessa Palkkatyöstä yrittäjäksi. Tutkimus yrittäjäksi ryhtymisen reiteistä sosiaali- ja terveysalalla sekä kaupallisella ja teknisellä alalla. Työministeriö. Työpoliittinen tutkimus 297.
Heiskala, Risto. 2000:Toiminta, tapa ja rakenne. Kohti konstruktionistista synteesiä yhteiskuntateoriassa. Kolmas painos. Helsinki: Gaudeamus.
Henttonen, Elina & Lapointe, Kirsi. 2015: Työelämän toisinajattelijat. Tallinna: Gaudeamus.
Holland, Dorothy, Lachicotte, William Jr, Skinner, Debra & Cain, Carole. 2003: Identity and Agency in Cultural Worlds. 4. painos. Massachusetts: Harvard University Press.
Hänninen, Vilma. 1989: Toimiva ihminen : tekojen psykologian, eksistentialistisen
psykologian ja marxilaisen toiminnan teorian filosofisten lähtokohtien vertailua. Tampereen yliopisto Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen sarja A.
Tutkimuksia 17.
Huy, Quy & Vuori, Timo. 2014: What Could have Saved Nokia, and What Can Other Companies Learn? Tulostettu 31.3. 2017. http://knowledge.insead.edu/strategy/what-could-have-saved-nokia-and-what-can-other-companies-learn-3220
Hänninen, Vilma. 1999: Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampere: Tampereen yliopistopaino.
Hänninen, Vilma. 2008: Narratiivisen tutkimuksen eettiset haasteet. Teoksessa Etiikkaa monitieteisesti. Pohdintaa ja kysymyksiä. Pietilä, Anna-Maija & Länsimies-Antikainen, Helena (toim.) Kuopio: Kuopion yliopisto, 121-137.
Hänninen, Vilma. 2012: Marxilaisuus ja toiminnan teoria. Teoksessa Sosiaalipsykologian sukupolvet. Lahikainen, Anja, Suoninen, Eero, Järventie, Irmeli & Salonen, Marko (toim.) Tampere: Vastapaino, 125-145.
Ikonen-Varila, Merja. 2005: Muuttaako työelämä moraalia vai moraali työelämää? Teoksessa Arvot, moraali ja yhteiskunta. Backman-Pirttilä, Anna-Maija, Ahokas, Marja, Myyry, Liisa &
Lähteenoja, Susanna (toim.) Helsinki: Gaudeamus, 95-114.
Jaeggi, Rahel. 2014: Alienation. New York Chichester: Columbia University Press.
Julkunen, Raija. 2009: Suomalaisen palkkatyön yhteiskunta. Teoksessa Anna Pärnänen &
Kaisa-Maria Okkonen (toim.) Työmarkkinat 2009. Helsinki: Tilastokeskus.
67 Järvensivu, Anu. 2010: Tapaus työelämä ja voiko sitä muuttaa? Tampere: Tampere University Press.
Järvensivu, Anu, Syrjä, Sanna & Uosukainen, Katja: 2013 Haastaako työelämän muutos suomalaisen työelämän kehittämisparadigman? Työelämän
tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja. Tampere: Tampereen yliopisto, 57-75.
Järvensivu, Anu. 2014: Tarinoita suomalaisesta työelämästä. Tampere: Työterveyslaitos.
Järvensivu, Anu. 2014: Tarinoita suomalaisesta työelämästä. Tampere: Työterveyslaitos.