• Ei tuloksia

[1] Olemme kuvanneet osallisuutta koskevan käsitteellisen, aikaisemman tutkimuksen ja empiirisen tietoperustan julkaisussa ”Mitä osallisuus on?

Osallisuuden viitekehystä rakentamassa” (Isola ym. 2017). Aineistolähtöinen ymmärrys osallisuudesta on rakentunut Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä 2006 ja 2012 -kirjoituskilpailuaineistojen ja muiden aineistojen havainnoista, joita on tarkasteltu vertaisarvioiduissa artikkeleissa erilaisten käsitteellistysten, muun muassa modaliteettien (Isola ym. 2015; Virrankari & Isola 2020), tunnustuksen (recognition, Isola ym. 2019), toimintavalmiuksien (capability approach, Isola ym. 2016; Mäntyneva & Isola 2019; Isola ym. 2020) ja elämän merkityksellisyyden ja narratiivien (Huhtinen-Hildén & Isola 2019; Isola ym.

2020) kautta. Koska aineistoina ovat palvelleet taloudellisen osattomuuden kertomukset, edellä mainitut tutkimukset ovat tuottaneet narratiivisesti rakentunutta fenomenologista tietoa köyhyydestä ja osattomuudesta.

Viitekehyksen jäsennyksiä on hyödynnetty runsaasti ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opinnäytetöissä sekä myös vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa (Karjalainen 2020; Lahtinen & Pekkarinen 2020; Seppälä ym. 2020;

Salminen 2019; Rosengren ym. 2019; Juntunen 2019; Merikukka ym. 2019; Pietilä ym. 2019; Rahikka ym. 2019).

Kirjallisuus

Addams, Jane (1912) Twenty Years at Hull-House – with Autobiographical Notes.

New York: MacMillan.

Antonovsky, Aaron (1987) Unraveling the Mystery of Health. How People Manage Stress and Stay Well. San Fransisco: JosseyBass Publisher.

Arendt, Hannah (1998) The Human condition. 2.painos. London: University of Chicago Press.

Arendt, Hannah (2002) Vita activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Suom. Eija Virtanen. Tampere: Vastapaino.

Deci, Edward & Ryan, Richard (1985) Intrinsic motivation and

self-determination in human behavior. New York: Plenum.

Deneulin, Séverine & McGregor, Allister (2010) The capability approach and the politics of a social conception of wellbeing. European Journal of Social Theory 13 (4), 501–519.

Eskelinen, Teppo (2020) The conception of value in community economies.

Teoksessa Teppo Eskelinen, Tuuli Hirvilammi & Juhana Venäläinen (toim.) Enacting community economies within a welfare state. Newcastle upon Tyne:

Mayfly Books, 23–46.

Friman-Korpela, Sarita (2014) Romanipolitiikasta romanien politiikkaan.

Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa. Jyväskylä studies in education, psychology and sociology 513.

Jyväskylä: Jyväskylä University.

Haushofer, Johannes & Fehr, Ernst (2014) On the psychology of poverty. Science 344 (6186), 862–67.

Hirvilammi, Tuuli & Joutsenvirta, Maria (2020) Diverse work practises and the role of welfare institutions. Teoksessa Teppo Eskelinen, Tuuli Hirvilammi

& Juhana Venäläinen (toim.) Enacting community economies within a welfare state. Newcastle upon Tyne: Mayfly Books, 47–70.

Huhtinen-Hildén, Laura & Isola, Anna-Maria (2019) Reconstructing life narratives through creativity in social work. Cogent Social Sciences 5 (1).

Hyvärinen, Pieta (2020) Building upon, extending beyond: Small-scale food production within a Nordic welfare state. Teoksessa Teppo Eskelinen, Tuuli Hirvilammi & Juhana Venäläinen (toim.) Enacting community economies within a welfare state. Newcastle upon Tyne: Mayfly Books, 71–94.

Ibrahim, Solava S. (2006) From Individual to Collective Capabilities: The capability Approach as a Conceptual Framework for Self-help. Journal of Human Development 7 (3), 397–416.

Influs, Moran & Masalha, Shafiq & Zagoory-Shaon, Orna & Feldman, Ruth (2019) Dialogue intervention to youth amidst intractable conflict attenuates stress response to outgroup. Hormones and behavior 110 (April), 68–76.

Isola, Anna-Maria &Turunen, Elina & Hänninen, Sakari & Karjalainen, Jouko

& Hiilamo, Heikki (2015) Syrjäytynyt ihminen ja kunta. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö Kaks.

Isola, Anna-Maria & Turunen, Elina & Hiilamo, Heikki (2016) Miten köyhät selviytyvät Suomessa? Yhteiskuntapolitiikka 81 (2), 150–160.

Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija &

Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna (2017) Mitä osallisuus on?

Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Isola, Anna-Maria & Siukola, Reetta & Kukkonen, Minna (2019) Gendered experiences of poverty and recognition in the Finnish welfare state. NORA – Nordic Journal of Feminist and Gender Research, 27 (3), 152–165.

Isola, Anna-Maria & Roivainen, Irene & Hiilamo, Heikki (2020) Lone mothers’

experiences of poverty inFinland – a capability approach. Nordic Social Work Research, julkaistu verkossa. https://doi.org/10.1080/2156857X.2020.1813192 Juntunen, Anna (2019) Minä uskon hyvään elämään. Nuoret ja elämänkulussa rakentuva toimijuus. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Karjalainen, Sari (2020) Keskustelua kuvassa? Viiva ja väri

vuorovaikutuksellisena toimintana. Teoksessa Heli Paulasto & Sari Pöyhönen (toim.) Kieli ja taide – soveltavan kielentutkimuksen ja taiteen risteämiä.

Language and the arts – creative inquiry in applied linguistics. AFinLA-e.

Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 74 (12), 192–217.

Karvonen, Sakari & Martelin, Tuija & Kestilä, Laura & Junna, Liina (2019) Tulotason mukaiset terveyserot. Teoksessa Sakari Karvonen & Laura Kestilä (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 101–119.

Kauhanen, Arttu & Riihelä, Marja & Tuomala, Matti (2020) Köyhyys ja köyhyyden pitkittyminen. Kansantaloudellinen aikakauskirja 116 (1), 6–29.

Kiertävä kokous -toimintamalli (2020) Kiertävä kokous vaikuttamiskeinona terveydenhuollossa. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/kiertava-kokous-vaikuttamiskeinona-terveydenhuollossa Luettu 18.11.2020.

Korttelikeittiö -toimintamalli (2020) Korttelikeittiö – kaikille avoin tila. https://

innokyla.fi/fi/toimintamalli/korttelikeittio-kaikille-avoin-tila Luettu 18.11.2020.

Lahtinen, Jenni & Pekkarinen, Elina (2020) Yhteensointuvia ja epävireisiä kohtaamisia lastensuojelussa. Tutkimus osallisuudesta ja lastenkotien retkistä.

Yhteiskuntapolitiikka 80 (2), 157–167.

Leemann, Lars & Isola, Anna-Maria & Kukkonen, Minna & Puromäki, Henna

& Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna (2018) Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi: Kyselytutkimuksen tuloksia. Työpaperi 17/2018.

Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lister, Ruth (2004) A politics of recognition and respect: Involving people with experience of poverty in decisionmaking that affect their lives. Teoksessa John Andersen & Birte Siim (toim.) The politics of inclusion and empowerment:

Gender, class and citizenship. London: Palgrave Macmillan, 116–138.

Longshore Matthew & Seward, Carolina (2009) The Relational Ontology of Amartya Sen’s Capability Approach: Incorporating Social and Individual Causes.

Journal of Human Development and Capabilities 10 (2), 213–235.

Lähityön toimintamalli (2020) Lähityö. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/

lahityo Luettu 18.11.2020.

Mani, Anandi & Mullainatha, Sendhil & Shafir, Eldar & Zhao, Jiyaying (2013) Poverty Impedes Cognitive Function. Science 341 (6149), 976–980.

Marmot, Michael (2015) Status syndrome: How your place on the social gradient directly affects your health. London: Bloomsbury.

Martela, Frank & Ryan, Richard (2016) The Benefits of Benevolence: Basic Psychological Needs, Beneficence, and the Enhancement of Well-Being. Journal of Personality 84 (6), 750–764.

Martela, Frank & Steger, Michael (2016) The three meanings of meaning in life:

Distinguishing coherence, purpose and significance. The Journal of Positive Psychology 11 (5), 531–545.

Mattila, Mikko & Rapeli, Lauri & Wass, Hanna (2017) Health and political engagement. Abingdon: Routledge.

Max-Neef, Manfred (1991) Human Scale Development. Conception, Application and further Reflections. New York: The Apex Press.

Merikukka, Marko & Ristikari, Tiina & Kiilakoski, Tomi (2019) Suojaako yläkouluikäisten nuorten osallisuuden kokemus koulussa lyhyeltä koulutuspolulta. Yhteiskuntapolitiikka 84 (4), 403–415.

Miettinen, Anneli (2015) Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Helsinki: Väestöliitto.

Mikkonen, Juha (2012) Finnish experiences. Teoksessa Dennis Raphael (toim.) Tackling health inequalities. Lessons from international experiences. Toronto:

Canadian Scholars Press, 155–184.

Mäntylä, Erika (2020) Lomalle yhdenvertaisuuteen: Lomatoiminnan osallisuusvaikutusten arviointi. Työpaperi 9/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Mäntyneva, Päivi & Isola, Anna-Maria (2019) Toimintamahdollisuuksien avaruus ja toimijuuden suunnat kuntouttavassa työtoiminnassa. Janus 27 (3), 246–263.

Nieminen, Ari (2019) Osallisuuden tila – käsitteellistyksestä ja toteutuksesta.

Diak puheenvuoro 22. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Nols, Zeno & Haudenhuyse, Reinhard & Spaaij, Ramon & Theeboom, Marc (2019) Social change through an urban sport for development initiative?

Investigating critical pedagogy through the voices of young people. Sport, Education & Society 24 (7), 727–741.

Ohisalo, Maria & Laihiala, Tuomo & Saari, Juho (2015) Huono-osaisuuden ulottuvuudet ja kasautuminen leipäjonoissa. Yhteiskuntapolitiikka 80 (5), 435–446.

Osallistuva budjetointi -toimintamalli (2020) Osallistuva budjetointi. https://

innokyla.fi/fi/toimintamalli/osallistuva-budjetointi Luettu 18.11.2020.

Osuuskunta -toimintamalli (2020) Osuuskunta työllistää osatyökykyisiä.

https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/osuuskunta-tyollistaa-osatyokykyisia Luettu 18.11.2020.

Palvelusafari -toimintamalli (2020) Palvelusafari nuorten vaikuttamisen välineenä. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/palvelusafari-nuorten-vaikuttamisen-valineena Luettu 18.11.2020.

Penta, Leo J. (1996) Hannah Arendt: On Power. The Journal of Speculative Philosophy, New Series 10 (3), 210–229.

Pietilä, Ilkka & Varsaluoma, Jari & Väänäen, Kaisa (2019) Understanding the Digital and non-digital participation by the gaming youth. Teoksessa David Lamas, Fernando Loizides, Lennart Nacke, Helen Petrie, Marco Winckler &

Panayiotis Zaphiris (toim.) Human-computer interaction – INTERACT 2019.

Lecture Notes in Computer Science 11747. Cham: Spinger International.

Rahikka, Anne & Annaniemi, Virpi & Suutari, Saini (2020) Ikääntyvien naisten kokema yksinäisyys. Gerontologia 34 (2), 103–116.

Robeyns, Ingrid (2003) Sen’s capability approach and gender inequality:

selecting relevant capabilities. Feminist Economics 9 (2–3), 61–92.

Robeyns, Ingrid (2006) The Capability Approach in Practice. Journal of Political Philosophy 14 (3), 351–376.

Rosengren, Åsa & Söderström, Eivor & Cederberg, Arla & Brantberg-Ahlfors, Bettina & Sigfrids, Ingmar (2019) Socionomstuderandes förståelse av begreppet delaktighet. Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja 20, 37–59.

Ryhmätyöllistämisen toimintamalli (2020) Ryhmätyöllistämisen avulla elinvoimaa kyliin. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/ryhmatyollistamisen-avulla-elinvoimaa-kyliin Luettu 18.11.2020.

Saikku, Peppi & Hannikainen, Katri (2019) Työttömien ja työllisten koettu työkyky ja toimeentulo. Teoksessa Sakari Karvonen & Laura Kestilä (toim.) Suomalaisten hyvinvointi. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 143–158.

Sajaniemi, Nina & Suhonen, Eira & Nisslin, Mari & Mäkelä, Jukka (2015) Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä:

PS-Kustannus.

Salminen, Jarkko (2019) Nuoren kuntoutusrahan luoma osallisuus toimintamahdollisuuksina. Yhteiskuntapolitiikka 84 (4), 393–402.

Sen, Amartya (1999) Development as freedom. Oxford: Oxford University Press.

Sen, Amartya (2009) The Idea of Justice. Boston: Harvard University Press.

Seppälä, Tuija & Grönlund, Henrietta & Kemppainen, Teemu (2020) Matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen sijainti ja saatavuus Helsingin kaupunginosissa.

Janus 28 (2), 115–132.

Sirniö, Outi (2016) Constrained life chances: Intergenerational transmission of income in Finland. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Sokra (2020) Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. www.thl.fi/osallisuusindikaattori

Tartu hetkeen -toimintamalli (2020) Tartu hetkeen -vapaaehtoistyössä voi panostaa yhteiseen hyvään sitoutumatta toimintaan. https://innokyla.fi/fi/

toimintamalli/tartu-hetkeen-vapaaehtoistyossa-voi-panostaa-yhteiseen-hyvaan-sitoutumatta-toimintaan Luettu 18.11.2020.

Thompson, Michael & Wildavsky, Aaron (1986) A poverty of distinction. From economic homogeneity to cultural heterogeneity in the classification of poor people. Policy Sciences 19, 163–199.

Thorsen, Sannie Vester & Rugulies, Reiner & Hjarsbech, Pernille & Bjorner, Jakob Bue (2013) The predictive value of mental health for long-term sickness absence: the major depression inventory (MDI) and the mental health inventory (MHI-5) compared. BMC Medical Research Methodology 13 (115).

Tiilikainen, Elisa (2019) Jakamattomat hetket. Yksinäisyyden kokemus ja elämänkulku. Helsinki: Gaudeamus.

Venäläinen, Juhana (2020) Self-organised online ridesharing as a ’transport commons’. Teoksessa Teppo Eskelinen, Tuuli Hirvilammi & Juhana Venäläinen (toim.) Enacting community economies within a welfare state. Newcastle upon Tyne: Mayfly Books, 117–142.

Virrankari, Lotta & Isola, Anna-Maria (2020) Miten käy mahdollisuuksille köyhyydessä? Alkuperäisartikkeli hyväksytty julkaistavaksi julkaisuun Yhteiskuntapolitiikka.

Vuokila-Oikkonen, Päivi & Jokinen, Pia (2020) Hyvinvointia ja turvallisuutta yhteiskehittämällä: osallistuvan budjetoinnin kokeilu, turvallisuuskävelyt ja

”roskishölkät”. Teoksessa Päivi Vuokila-Oikkonen, Susanna Hyväri & Elsa Keskitalo (toim.) Asukkaat alueen hyvinvoinnin rakentajina – kokemuksia Oulun Rajakylän kehittämisestä. Diak Työelämä 19. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu, 55–65.

Vuokila-Oikkonen, Päivi & Kainulainen, Sakari (2020) Koettu sosiaalinen hyvinvointi Rajakylässä vuosina 2018-2019. Teoksessa Päivi Vuokila-Oikkonen, Susanna Hyväri & Elsa Keskitalo (toim.) Asukkaat alueen hyvinvoinnin rakentajina – kokemuksia Oulun Rajakylän kehittämisestä. Diak Työelämä 19.

Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu, 93–98.

Wass, Hanna & Ohisalo, Maria (2017) Demokratiapolitiikka eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (5), 605–607.

Yhteinen ruokailu -toimintamalli (2020) Yhteinen ruokailu lähentää ja laskee kynnyksiä. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/yhteinen-ruokailu-lahentaa-ja-laskee-kynnyksia Luettu 18.11.2020.

Yhteinen työhuone -toimintamalli (2020) Yhteinen työhuone tarjoaa tilan ja rakentaa työyhteisöä. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/yhteinen-tyohuone-tarjoaa-tyotilan-ja-rakentaa-tyoyhteisoa Luettu 18.11.2020.

Kanerva Kuokkanen