Teorian ja käytännön yhdistäminen on koettu vaativaksi sosiaalityössä (esim. Hicks 2016). Kun sosiaalityön tietoperustaa rakennettiin voimakkaasti 1990-luvulla, tutkijat olivat kiinnostuneempia arvioimaan tiedonmuodostuksen perusteita kriittisesti kuin rakentamaan ammatillista toimintaa tukevaa teo-riaa (Raunio 2004, 113). Teoreettinen ajattelu jätettiin tutkijoiden tehtäväksi ja sosiaalityöntekijät kiinnittivät huomionsa ennemminkin käytännön tilanteiden ratkaisemiseen. Formaalisilla teorioilla oli vain vähän merkitystä sosiaalityön tekemiselle (mt., 116). Syytä tähän on etsitty sosiaalityöntekijöiden koulutuk-sesta ja sen kyvyttömyydestä tarjota riittävästi tietoa työssä hyödynnettävistä teorioista. Kyösti Raunion (2004) arvion mukaan puutteellinen ymmärrys ja osaaminen teoria- ja tutkimustiedon käytöstä on johtanut myös sen torjuntaan.
Teoriattomuuden on esitetty johtuvan myös tiedon informaalisuudesta tai hiljai-suudesta ja toisaalta työn perustavana olevan tiedon moninaihiljai-suudesta. (Mt., 117;
Kuusisto-Niemi & Kääriäinen 2005.)
Sosiaalityön tutkimustieto on lisääntynyt ja tieteenalan vahvistunut 2000-luvun alussa. Siitä huolimatta tutkimustiedon käyttäminen ei ole yleis-tynyt uusimmankaan tutkimuksen perusteella: uudelle tutkimustiedolle ja käytännöille on vähän tilaa kiireisessä arjessa (Beddoe 2011; Gray ym. 2012;
Teater 2017; myös Muurinen & Kääriäinen 2020). Sosiaalityössä ei voida kui-tenkaan sanoutua irti rationaalisista perusteluista ja vakuuttavasti tehdyistä ratkaisuista, vaikka työtä pidetään vaativana ja arviointityötä monitahoisena (Gambrill 2001). Voidaan ajatella, että juuri päätöksenteon yksilöllisten ero-jen ja arviointiin liittyvän epävarmuuden vuoksi laadukas perusteleminen ja arvioinnin tiedollisten aukkokohtien osoittaminen ovat tiedon muodostami-sen ja tiedon välittämimuodostami-sen näkökulmasta tärkeitä argumentoinnin element-tejä (ks. Bailin & Battersby 2015, 79).
Halusimme kehittää ratkaisuja, jotta sosiaalityöntekijät lisäisivät tutkimustiedon käyttöä ja kiinnittäisivät huomiota toimintansa perusteluihin ja argumentointitaitoihinsa. Työskentelyn perusteleminen on keskeinen osa
ammattitaitoa ja edellytys sen arvostamiselle (Karttunen & Hietamäki 2014, 321). Kehitimme sosiaalityön ammattilaisille suunnatun työnohjauksellisen käy-täntöä ja tutkimustietoa yhdistävän toimintamallin (KäyTe-ryhmä, Kääriäinen
& Muurinen 2019). Meitä kiinnosti, millaisia seurauksia sosiaalityön käytäntöä ja tutkimustietoa yhdistävään ryhmään osallistumisella olisi osallistujien koke-mukselle tiedollisesta toimijuudestaan (Kääriäinen & Muurinen 2020).
KäyTe-ryhmän suunnittelussa meitä innosti Deweyn (1920/2012, 168) luon-nehdinta siitä, miten ”käsitykset, teoriat ja ajatusrakennelmat ovat työkaluja”.
Teoria-sana on peräisin antiikin Kreikasta, jossa se viittasi katsojaan (kr. theōros;
engl. spectator), ja teorialla (kr. theōria) tarkoitettiin tarkastelua tai pohtimista.
Deweyn (1920/2012, 149) mukaan filosofian ja tutkimuksen tulisi kuitenkin luopua käytännön ja teorian vastakkainasettelusta ja siirtyä käytännöstä irral-lisesta katselijan tiedosta ja tietämisestä aidosti käytännölliseen, toiminalliseen ja kokeelliseen tietämiseen. KäyTe-ryhmän tarkoitus oli ylittää käytännön ja teorian kuviteltu vastakkainasettelu ja omaksua pragmatismille ominainen tutkiva asenne siten, että tutkimukseen pohjautuva ja teoreettinen tieto (kr.
theoria) yhdistyy sosiaalityöntekijöiden ymmärrykseen ja taitoon tehdä asioita (kt. technê) sekä käytännön tilanteissa toimimisessa tarvittavaan käytännölli-seen viisauteen (kr. phronêsis) (Smeeton 2015, 18; myös Muurinen & Kääriäinen 2020).
Siltaa teorian ja käytännön välille rakennettiin siten, että ryhmässä käsiteltiin erilaisia empiiriseen tai teoreettiseen tutkimukseen pohjautuvia jäsennyksiä tai käsitteellistyksiä. Koska ryhmän toiminta oli tarkoitus sovittaa sosiaalityönte-kijöiden kiireiseen arkeen, tämä tarkoitti esimerkiksi yhden tutkimuksen kes-keisen käsitteellistyksen tai keskeisten tulosten tarkastelua. Olennaista oli, että osallistujat kytkivät tutkimustietoa joillakin pienillä tavoilla omaan työhönsä ja kokemustietoonsa.
Ryhmät kokoontuivat kahden viikon välein 5–6 kertaa. Tapaamisissa osal-listujat valitsivat jonkin tutkimuksen pohjalta tehdyn tiivistelmän ja pohtivat, miten kyseinen tutkimustieto liittyy heidän työhönsä. Ryhmän tapaamisten välissä osallistujat tekivät valitun näkökulman innoittamina pieniä kokeilevia tekoja, kuten loivat asiakkaille positiivisia kasvoja (Goffman 1955/2016) tai kokeilivat keskustelua tukevia visualisointikeinoja ja siten konkretisoivat esi-merkiksi lastensuojelun eettisen päätöksenteon periaatteita (Lonne ym. 2016).
Aina osallistujat eivät kuitenkaan aktiivisesti tehneet kokeiluja vaan seurasivat ja havainnoivat omaa työtään valitun tutkimustiivistelmän tai sen pohjalta
muo-toilemansa näkökulman valossa. Esitämme seuraavaksi tätä havainnollistavan esimerkin.
Esimerkki 1
KäyTe-ryhmässä oli sovittu aiheeksi Kirsi Juhilan (2006) esittämät jäsennykset asiakastyön vuorovaikutussuhteista, jotka ovat kontrolli- ja liittämissuhde, huolenpitosuhde, kumppanuussuhde ja vuorovaikutuksessa rakentuva suhde.
Yksi sosiaalityöntekijä kuvasi, kuinka hän oli aiheen valinnan jälkeen olet-tanut ja aikonut seurata, miten erilaiset vuorovaikutussuhteet vuorottelevat asiakastilanteissa:
T: Sillon kun mä lähdin täältä, mä ajattelin, että ne varmaan vaihtelee ne roolit siinä asiakastapaamisessa. Ja sillon kun mä otin liittämis- ja kontrollisuhdetta ja sanotin sitä asiakkaalle, oli sellanen, että toin selkeesti sitä huolta esiin mun asiakkaalle, että
”tajuuks sä, että sulla on asunto menossa alta ja sulla on vuokravelat maksamatta ja sä et ole yhtään miettinyt miten sun elämä menee eteenpäin” ja sit jos asiakas on sillei, ”ett aa, joo ihan sama”, niin mä huomaan, että välinpitämättömyyden merkki saa mussa tuomaan esiin sitä kontrollisuhdetta. Mut sit mä huomaan, että mä perustelen sen huolipuheella ja sitten mä tavallaan huomaan, että mä käytän siinä voimakasta liittämis- ja kontrollisuhdetta ja sitten mä pehmennän huolipuheella.
Ja siitä tulee perustelut, miks mä käytän liittämis- ja kontrollisuhdetta ja sit mä houkuttelen asiakkaan jotenkin siihen vuorovaikutussuhteeseen, et ”hei mietitään yhdessä, mitä tälle oikein voidaan tehdä”.
Seuratessaan vuorovaikutussuhteiden vaihtelua omassa työssään, työntekijällä oli verkostotapaaminen toisen yksikön työntekijöiden kanssa. Sosiaalityöntekijä ja hänen työparinsa olettivat, että verkostotapaamisella pyrittäisiin luottamusta rakentavaan vuorovaikutukseen, jotta päästäisiin keskustelemaan asiakkaan mahdollisista oppimisvaikeuksista ja selvittelemään niitä. Tapaaminen kuitenkin epäonnistui, sillä siihen osallistuneilla muilla työntekijöillä oli täysin erilainen ymmärrys tilanteesta. He asettuivat erilaiseen vuorovaikutussuhteeseen.
T: No tää työntekijä oli sitten valmistaunut yhdessä sairaanhoitajan kanssa siihen tapamiseen ja se ”puhelin oli mennyt rikki”, että se viesti oli, että tällä asiakkaalla on oppimisvaikeuksia ja ne pitää selvittää. Ja ne tuli sillä asenteella siihen tapaa-miseen, että ”sillä on oppimisvaikeuksia ja tehdään nyt tämmöset tutkimukset” ja
se tulee ihan yllätyksenä sille nuorelle, et me työntekijät ollaan edes puhuttu siitä.
Ja mä yritin pysäyttää sitä keskustelua, että ”hei, että ei olla edes vielä käyty sitä keskustelua, että me ollaan vasta, että tässä haluttais tuoda niitä huolenaiheita tälle asiakkaalle”. Mut he ei niin kuin kuunnellu ollenkaan ja se sairaanhoitaja oli vaan, että sille asiakkaalle sillee liittämis- ja kontrollisuhteessa, että ”etkö sä tajua, etkö sä ollenkaan hahmota tätä, ethän sä yhtään mistään mitään, mistä me puhutaan”.
Ja me ollaan mun työparin kanssa siinä ihan, että ”anteeks Anni, anteeks Anni, että mihin me ollaan sut tuotu” (naurua). --- Näin mä jotenkin itse sitä tulkitsen, että se (tapaaminen) meni pilalle sen takia, että me oltiin niin kuin eri suhteissa tai eri.. ajateltiin eri tavalla siitä, mikä sitä nuorta auttais. Ja sitten jos miettii niitä kasvoja, niin voi herran jumala, miten ahdistunut sitä oli sen tapaamisen jälkeen. Ei ainakaan tullu suojatuks se asiakas.
Vuorovaikutussuhteiden tarkastelu avasi sosiaalityöntekijälle näkökulmia tarkastella, miksi verkostotapaaminen epäonnistui ja miten ammattilaisten omaksumat erilaiset vuorovaikutussuhteet ja kyvyttömyys vaihdella eri suhtei-den välillä voi siivittää epäonnistumista. Vaikka sosiaalityöntekijä oli olettanut, että yhdellä tapaamisella työntekijä vuorottelisi erilaisten suhteiden välillä, hän havaitsi verkostotapaamisessa, että eri ammattilaisten välillä voi olla hyvin vahvoja ja toisistaan poikkeavia vuorovaikutussuhteita, mitkä voivat aiheuttaa ristiriitoja ja epäonnistumista tapaamisen lopputulokseen.
Analyysiimme (Kääriäinen & Muurinen 2020) pohjautuen havaitsimme KäyTe-ryhmään osallistumisen vahvistavan osallistujien yksilöllistä tiedol-lista toimijuutta ja auttavan uusien toimintavaihtoehtojen löytämisessä. Se myös lisäsi ammattiin kytkeytyvää tiedonvaihtoa ja tuki kollektiivista tie-donmuodostusta. Tarkoitamme tiedollisella toimijuudella tässä yhteisöllistä tiedonrakentamista, jossa osallistujat eivät vain nojaa ulkoisiin kriteereihin vaan ohjaavat itse omaa oppimistaan (Fairweather & Montemayor 2017, 158;
Damşa ym. 2010; Hakkarainen ym. 2008, 363). Uskomme, että tutkimustie-don pohtiminen sekä itsenäiset kokeilut toimia tutkimustietutkimustie-don varassa ja kokemusten yhteinen reflektio ryhmässä synnyttävät ja tukevat jaettua tie-dollista toimijuutta. Tutkimustieto ja sen ympärillä tehdyt kokeilut ja käydyt keskustelut mahdollistivat asiakkaiden tilanteiden ymmärtämisen sekä oman toiminnan reflektoimisen ja sanoittamisen (Muurinen & Kääriäinen 2020).
Ryhmään osallistuminen vaikutti osallistujien ammatilliseen itsetuntoon
sekä innosti oppimaan uutta ja kehittämään itseään (mt.). Vastaavan suun-taisia tuloksia ammatillisen toimijuuden vahvistumisesta on saatu sosiaali-työssä myös muista reflektiivisistä ryhmämalleista (Nilsen ym. 2011; Fook &
Gardner 2007, 143; Yliruka & Karvinen-Niinikoski 2013).
Sosiaalityön käytäntöä ja tutkimustietoa yhdistävään ryhmätoimintaan osallistuneet sosiaalityöntekijät kertoivat tunnistavansa, että he soveltavat tutkimusta ja teoriatietoa, mutta vasta ryhmän myötä he osasivat nimetä näitä tilanteita. Kyvyttömyys tunnistaa tai hallita käsitteitä ei välttämättä ole harvi-naista, sillä työntekijät voivat itse asiassa tiedostamattaan tai vain osin tietoisesti soveltaa tutkimustietoa (Osmond & O’Connor 2004; Sheppard & Ryan 2003).
KäyTe-ryhmään osallistuminen rohkaisi osallistujia tutkimustiedon äärelle ja kavensi käytännön ja teorian välistä kuilua. Myös kynnystä käyttää tutkimuksia ja tutkiskella itse omaa työtään madaltui. Teorian ja käytännön yhdistäminen ei välttämättä aina tarkoita mittavaa toiminnanmuutosta tai tutkimushanketta vaan pientä ja jatkuvaa, osana arkea tapahtuvaa tiedonmuodostusta. (Muurinen
& Kääriäinen 2020.)
Ryhmä tarjosi mahdollisuuden yhteiseen vertaiskeskusteluun, minkä koettiin lisäävän työssä jaksamista. Ryhmään osallistuneet kertoivat saaneensa innostusta ja rohkeutta tarttua vaikeisiin asiakastilanteisiin uteliaasti. Osallistujien mukaan ryhmässä käsitellyt tutkimustietoon ja teoreettisiin viitekehyksiin pohjautuvat jäsennykset auttoivat ottamaan etäisyyttä omaan työhön, helpottivat oman toi-minnan tarkastelua ja ammatissa kehittymistä. Osallistujat kokivat hyötyneensä yhteisestä tutkiskelusta ja saaneensa tutkimustiedosta työkaluja käytännön toimintaan sen konkretisoituessa heidän omassa arjessaan. Vaikka työn arki on kiireistä, ryhmän toimintatapa mahdollisti omassa työskentelyssä kehittymisen.
Yhteisissä keskusteluissa työntekijät tunnistivat ja arvostivat omaa osaamistaan.
Lisäksi osallistujat havaitsivat argumentointitaitojensa kehittyneen. (Muurinen
& Kääriäinen 2020.)
Sosiaalityön ammatillisen toiminnan jäsentäminen tiedollisen toimijuuden -käsitteen avulla lisää ymmärrystä tiedon, toiminnan sekä erilaisten toimijuuk-sien yhteyksistä. Vaikka ammattikäytäntöjä muovaavat myös ei-inhimilliset toimijat, kuten tietojärjestelmät, niiden toiminta ei ole intentionaalista eikä niillä ole samanlaista moraalista tai eettistä vastuuta toiminnasta ja sen kehittämisestä kuin ammattilaisilla. Muuttuvassa työelämässä ja haastavissa ammattikäytän-nöissä Deweyn ajatus tiedon ohjaavasta luonteesta toiminnassa on
ammattilai-sille olennainen. Tiedollisen toimijuuden yhteiskunnalliset seuraukset (Reider 2016) ovat merkittäviä juuri siksi, että inhimilliset toimijat voivat valita, millai-seen tietoon heidän toimintansa perustuu. Tietämisestään tietoiseksi tuleminen, yhdessä tietäminen ja yhteinen toiminnan arviointi sekä toimintakäytäntöjen muuttaminen on tuloksellista, kun se tehdään ryhmässä. Näin toimien työsken-telyn yhteinen reflektointi parantaa myös työskentyösken-telyn ja palveluiden laatua.