1997
Vaikka vuoden 1985 säädetyn perusopetuslain mukaan ei ketään voitu enää vapauttaa opetus-velvollisuudesta, jäi syvästi ja vaikeasti kehitysvammaisten opetuksen järjestäminen edelleen sosiaalihallinnon toteutettavaksi. Lain velvoittama kaikkia lapsia koskeva oppivelvollisuus ei siis toteutunut täydellisesti, sillä noin 800 vaikeimmin kehitysvammaista oppivelvollista jäi edelleen peruskouluopetuksen ulkopuolelle. (Ikonen, Pirttimaa & Fadjukoff 1990, 10; Fadju-koff 1989, 8.)
Jyväskylän yliopistossa, jossa lain uudistuksen myötä koulutettiin vaikeimmin kehitysvam-maisten opetukseen erikoistuneita erityisopettajia ja laadittiin opetusta ohjaavaa opetussuun-nitelmaa ja toimintaohjeita. Harjaantumisopetuksen opetussuunnitelma 2 – asiakirjan (EHA2) osa ”Toiminta-alueet ja tavoitteet” valmistui kesällä 1987 (Fadjukoff 1989, 8). Myös yksi tär-keimmistä vaikeimmin kehitysvammaisten opetuksen kehittämishankkeista tehtiin Jyväskylän yliopistossa. Syvästi kehitysvammaisten oppimisprojektiin osallistui kymmenen erityishuol-topiiriä vuosina 1987–1989. Projektissa kerättiin materiaalia vaikeimmin kehitysvammaisten oppimisesta ja oppimisympäristöistä sekä kehitettiin yksilöllisiä opetussuunnitelmia ja niiden seurantaa. Myös päätöksentekijöille annettiin tietoa vaikeimmin kehitysvammaisten opetuk-sesta ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista peruskouluhallinnon alaisuuteen siirtymistä var-ten. (Ikonen, Pirttimaa & Fadjukoff 1990, 1–13.) Kehittämistyö jatkui 1980-luvun lopulle, minkä päätteeksi opetusministeriön työryhmä teki vuonna 1989 selvityksen vaikeimmin kehitysvam-maisten oppivelvollisten opetuksen siirtämisestä peruskouluun. Muistiossa nostettiin tulevai-suuden kehittämiskohteiksi normaalitulevai-suuden periaate ja integraatio erityisesti lainsäädännön näkökulmasta. (Opetusministeriön työryhmän muistio nro 5, 1989, 1–4.)
Suomessa vuonna 1995 tehdyssä perusoikeusuudistuksessa otettiin huomioon kansainvä-listen sopimusten, yleisohjeiden ja julistusten vaatimukset. Tällöin tavoitteena oli tarjota kai-kille samat kansalaisoikeudet ja poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet tasavertaisesti. Suomessa perustuslaki uudistettiin 1.3.2000 (Lahtinen, Lankinen & Sulonen 2006, 31–32; Suomen perustuslaki 2000, 3). Se on ohjannut myös vaikeasti kehitysvammais-ten laskehitysvammais-ten tasavertaisuuteen ja osallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tärkeinä tavoitteina on kirjattu yksilöllinen kohtelu, mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehityksensä mukaisesti ja oikeus saada kykyjen ja erityisten tarpeiden mukaisesti myös muuta tukea kuin perusopetusta. Lisäksi kansainvälisten sopimusten ja julistusten mukaisesti myös Suomessa on kirjattu perustuslakiin perusopetuksen maksuttomuus jokaiselle lapselle kuuluvana oikeutena ja samalla on säädetty oppivelvollisuudesta lailla. (Lahtinen, Lankinen & Sulonen 2006, 46, 106–107; Suomen perustuslaki 2000, 9, 12–13.)
Merkittävä muutos vaikeasti kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen järjestämisessä ta-pahtui, kun hallitus esitti eduskunnalle peruskoululain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamista syksyllä 1996. Esityksessä ehdotettiin vaikeasti kehitysvammaisten oppivelvollisuusikäisten lasten opetuksen siirtämistä peruskoulussa annettavaksi, jolloin kun-nille siirtyisi vastuu kaikkien kunnan alueella asuvien oppivelvollisuusikäisten lasten ope-tuksen järjestämisestä peruskoululain mukaisesti. (Lindroos-Himberg & Pirhonen 1997, 1–9.) Tämä oli vaikeasti kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen järjestämisen kannalta odotettu muutos, sillä se edisti kaikille yhteisen koulun toteutumista. Uusi lainsäädäntö astui voimaan 1. päivänä elokuuta vuonna 1997. Kunnista osa oli valmiita ottamaan opetuksen järjestämis-vastuun itselleen, mikä mahdollisti oppivelvollisuuden suorittamisen oman kotikunnan pe-rusopetuksessa. Useimmat kunnat esittivät kuitenkin erityishuoltopiirien jatkavan edelleen opetuksen järjestämistä. (Opetushallituksen työryhmän muistio 1989, 5; Lindroos-Himberg &
Pirhonen 1997, 1–9.)
Tämän tutkimuksen alkaessa vuonna 2000 oppilas otettiin tai siirrettiin Perusopetuslain 1998 mukaan erityisopetukseen esimerkiksi kehityksen viivästymisen tai vammaisuuden pe-rusteella (1998 PL 17§ 2 mom.). Tarvittavat asiantuntijalausunnot oppilaan tuen tarpeista pyy-dettiin etukäteen (1998, PL 17§ 3 mom.). Oppilaan opetus ja koulupaikka suunniteltiin yhdessä huoltajien kanssa ottamalla huomioon oppilaan yksilölliset vahvuudet ja kehittämisen tarpeet sekä hoidollisuus. Tuolloin kaikille erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille laadit-tiin erityisen tuen tarpeen mukaisesti hyväksyttyyn opetussuunnitelmaan perustuva, hen-kilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, HOJKS. (Lahtinen, Lankinen &
Sulonen 2006, 210–212; Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004, 27–28.) Vaikeasti vammaisten oppilaiden perusopetuksen toteutumisen edellytyksinä olivat tarvittavat ja toimi-vat tukipalvelut, esimerkiksi tulkitsemis- ja avustajapalvelut, erityiset apuvälineet ja oppilas-huoltopalvelut (1998, PL 31§, 39§; 2010, 31§), joiden järjestämisvastuu oli koulu- ja luokkakoh-tainen. Oppilaiden kuntoutus- ja muut henkilökohtaiset ohjaus- ja tukipalvelut olivat kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon vastuulla (Lahtinen, Lankinen & Sulonen 2006, 217–218).
Peruskouluopetuksen yleiset tavoitteet ja sisällöt oli otettu huomioon opetuksessa sovel-tuvin osin. Lisäksi opetushallitus oli antanut opetussuunnitelman laadintaa varten opetuksen valtakunnallisia tavoitteita ja sisältöjä koskevat opetussuunnitelman perusteet. (Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2004; Vaikeimmin kehitysvammaisten harjaantumisopetuksen opetussuunnitelman perusteet peruskoulua varten 1997, 7-8; Peruskoulun opetussuunnitel-man perusteet 1994.) Näiden muutosten myötä kaikkien lasten oppioikeus ja oppivelvollisuus
toteutuivat kuitenkin tasavertaisesti, joskin perusopetuksen järjestämispaikka oli usein erillään yleisopetuksen kouluista.
Lainsäädäntö, opetusjärjestelyt ja opetussuunnitelmat kehittyivät oppilaiden tasavertai-suutta korostaviksi vähitellen 1800-luvun perustamisvaiheesta lähtien. Vielä 1900-luvun alku-puolella kaikki kehitysvammaiset lapset vapautettiin oppivelvollisuudesta. Kului lähes sata vuotta, ennen kuin kaikki oppivelvollisuusikäiset, myös vaikeasti kehitysvammaiset oppilaat, olivat oppivelvollisia peruskoulussa. Opetuksen kehittäminen jatkuu edelleen ja 2000-luvun haasteeksi on noussut inklusiivisten opiskelumallien luominen. Kasvatuksellisten ja opetuk-sellisten rakenteiden muotoutuminen onkin hitaasti tapahtuva ja vakiintuva prosessi, kuten Green (1980, 1-9) on todennut.
2.2.2 Vaikeasti kehitysvammaisten oppilaiden perusopetuksen järjestämisen ny-kytila
Lainsäädäntö ohjaa yhä enemmän perusopetuksen järjestämistä kaikkien oppivelvollisten op-pilaiden oikeutena ja velvollisuutena. Vapautuksia oppivelvollisuudesta tehdään yhä harvem-min, koska opetuksen tavoitteena on huomioida oppilas yksilöllisesti ja arvostamalla hänen erityisyyttään. Vastaavasti Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 ja Perusope-tuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset vuonna 2010 ohjaavat kansallisesti perusopetuksen opetusjärjestelyjä, suunnittelua ja toteuttamista. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tukena käytetään vaikeasti vammaisten oppilaiden opetuk-sessa myös toiminta-alueisiin pohjautuvaa opetussuunnitelmaa (taulukko 3). Tässä luvussa tarkastellaan perusopetuksen taustalla olevaa kansallista lainsäädäntöä ja perusopetuksen jär-jestämistä vaikeasti vammaisille oppilaille.
Laki perusopetuslain muuttamisesta vuonna 2010 muutti erityistä tukea tarvitsevien oppi-laiden opetuksen järjestelyjä. Sen mukaan koulusijoituksista päätettäessä ensisijaisesti paikka tulisi olla lähikoulu myös vaikeasti vammaisille oppilaille. Lain perusopetuslain muuttami-sesta (2010) ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutosten ja täydennysten (2010) mukaan voidaan oppilaalle järjestää tarvittaessa säännöllisesti tukea tai yksilöllisiä tu-kitoimia eli tehostettua tukea. Tätä varten laaditaan oppimissuunnitelma yhdessä huoltajien kanssa. Lisäksi laaditaan pedagoginen arvio oppimissuunnitelman tueksi moniammatillisessa työryhmässä, jolloin on mahdollista järjestää erityistä tukea esimerkiksi vaikeasti vammaisille oppilaille erityisopetuksena tai muina tukitoimina. Tämä mahdollistaa opetuksen järjestämi-sen kokonaan erityisopetuksessa tai muussa soveltuvassa paikassa, esimerkiksi osittain erityis- ja yleisopetuksessa. Erityisen tuen edellytyksenä on opetuksen järjestäjän kirjallinen päätös, jonka tekemistä varten kuullaan huoltajia ja jota arvioidaan moniammatillisessa työryhmässä.
Pedagogista selvitystä voidaan tarvittaessa myös täydentää. (Laki perusopetuslain muuttami-sesta 2010.)
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) laaditaan op-pilaille, joille on tehty erityisen tuen päätös. HOJKS laaditaan aina yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa. Suunnitelmaan kirjataan myös oppilaan tarvitsemat tukitoimet ja se tarkaste-taan kerran vuodessa. (Laki perusopetuslain muuttamisesta 2010.) HOJKS onkin hyvä keskus-telun väline vanhempien kanssa jäsentäen tapaamisia ja ohjaten keskusteluja (Mitchell 2008, 71; Valanne 2002, 67–68). Keskustelujen ilmapiiriin vaikuttaa olennaisesti ammattihenkilöiden
myönteinen asennoituminen, jolla on merkitystä myös vanhempien aktiiviseen osallistumi-seen keskustelussa. Tavoitteena on keskustelu, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja sanoa mielipiteensä sekä tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. (Peterson & Hittie 2003, 103.) HOJKS on myös tärkeä työväline pitkäkestoisen tuen suunnittelulle oppilaan yksilölliseen kasvu- ja oppimisprosessiin. Esimerkiksi vaikeasti vammaisten oppilaiden HOJKS laaditaan yleensä toiminta-alueittain ja tavoitteet ovat lyhyen- ja pitkän aikavälin tavoitteita.
Taulukko 3. Opetussuunnitelman toiminta-alueet ja tavoitteet vaikeasti kehitysvammaisten opetuksessa