Väestö. Rahvas, käsityöläiset ja säätyläiset

Merikarvian kylien taloluku kasvoi ensialkuun hyvin hitaasti. Talo- lukuahan pidettiin tietoisesti samansuuruisena. Uusien tilojen muo­

dostumista vastusti joskus jopa kruunu, ja varsinkin sitä vastustivat entiset talot. Taloluku kasvoi 1600-luvun puolella (aikaisemmin esi­

tetyistä tilastoista laskien) seuraavasti:

1637 — 21 1665 — 22 1676 — 23 1686 — 24

Perhekuntien lukumäärä oli sensijaan kasvanut taloluvun pysyessä kutakuinkin muuttumattomana, niin että 1700-luvun ensimmäisinä vuosina näemme (liite 11) pitäjässä olleen 40— 45 perhekuntaa.

1700-luvun ripeä taloudellinen kehitys kuvastuu myös taloluvun kasvussa. Ottaen mukaan Siikaisten kylät näemme huonekuntien, talo­

jen ja torppien luvussa tapahtuvan seuraavanlaisen kehityksen.1

V uosi H u o n e­

kuntia

T aloja Torppia

1 7 6 0 6 6 4 4 2

1 7 7 0 7 8 ^{— —}

1 7 7 5 1 2 0 6 5 5

1 7 8 0 1 8 0 7 4 3 8

1 7 8 5 2 2 5 9 9 1 8

1 7 9 0 2 3 6 1 3 0 7 7

1 7 9 5 2 4 3 1 3 2 6 4

1 8 0 0 3 8 0 1 7 2 1 0 9

1 8 0 5 3 9 0 1 2 5 1 4 1

1 8 1 0 3 9 3 1 4 1 1 6 8

1 8 1 5 4 1 3 1 4 7 2 0 7

1 8 2 0 5 9 2 1 6 2 2 4 7

Merikarvian emäseurakunnan vastaavat luvut 1800-luvun alkupuo­

lella olivat:

303

Kuva 70. Kraakku vuodelta 1734, Juho Tuomikoskelta Lammelasta.

Satakunnan Museo.

1825 409 123 165

1830 408 125 190

1835 423 125 245

1845 529 148 205

1850 595 150 211

Kuten taulukosta sivulla 302 huomaamme, torppien luvussa tapahtui vuosien 1775 ja 1780 välillä huomattava nousu. Seurakunnan rippikir­

joista voimme seurata torppajärjestelmän syntyä. Ensimmäisinä esiin­

tyy 1764 pappilan mailla kolme lampuotia, joita lähinnä voinee pitää torpparin asemassa olevina, ja joista kaksi myöhemmin mainitaankin pappilan torppareina, yhden nähtävästi, pestauduttua sotamieheksi.

Ensimmäisiä torppareita olivat:

1764 mainittu Erkki Tuomaanpoika, synt 1720, vaimo Brita, Pappila

» » Markku Tuomaanpoika, s 1742, » Kaisa, »

» » Yrjö Yrjönpoika, s 1746, » Maria, »

304

1776 mainittu Heikki Tuomaanpoika, s 1743, vaimo Leena, Köörtilä

9 Juho Erkinpoika, s 1756, » Maria, ⁹

» » Pertti Juhonpoika, s 1749, ⁹

9 Juho Jaakonpoika, s 1753, » Anna, Pappila

9 Jaakko Heikinpoika, s 1740, » Valpuri, ⁹

, » Juho Matinpoika, s 1747, » Saara, »

„ » Matti Martinpoika, s 1715, > Maria, ⁹

» * Matti Mikonpoika, s 1718, * Saara, Ylikylä

Sandslag

9 Yrjö Pekanpoika, s 1754, Riispyy

> 9 Erkki Matinpoika, s 1732, Liisa, Honkajärvi

9 9 Tuomas Tuomaanpoika, s 1736, ⁹ Anna, ⁹

9 » Heikki Matinpoika, s 1740, 9 Anna, ⁹

9 » Pekka Pekanpoika, s 1735, ⁹ Maria, Lankoski

» Erkki Erkinpoika, s 1747, ⁹ Kaisa, Peippu

Huomaamme torppien syntyvän ensin pappilan maille ja sitten uusiin kyliin, Honkajärvelle ja Köörtilän takamaille tulevan Lammelan, Filp­

pulan, Etelämaan ja Kangasniemen seutuville sekä Riispyyn talon ulko- palstoille, kun sensijaan vanhat kylät Kasala, Ylikylä, Stupila ja Ala- kylä sekä jo alkuvaiheessaan kiinteän kokoonpanon saanut Lautjärvi seuraavat vasta myöhemmässä vaiheessa.

Torppien luvun nopeassa kasvussa on Siikaisten vasta-asutetuilla kylillä suuri osuutensa. Merikarviallahan perustettiin isojaon yhtey­

dessä vain noin 20 (kruunun) torppaa, jotapaitsi taloilla oli ennestään omia torppareitaan. 1790-luvulla tapahtunut Merikarvian ja Siikaisten torpanluvun vähentyminen (13) johtuu taloiksi itsenäistymisestä. Vuo­

sien 1800 ja 1805 välillä torppien lukumäärä sivuutti talojen luvun;

taloja oli 1815 enää noin 3/ i torppien luvusta ja 1820 vain noin 65 % siitä.2

L i i t t e e s t ä 1 6 näkyy talojen jakautuminen viime vuosisadan lop­

puun saakka (lainhuudatukset).

Talouksien henkilömäärästä antaa Hemanin tilastojen vertailu käsi­

tyksen. Sen mukaan saadaan (Siikainen mukaanluettuna, mikä ei huonekunnan henkilömäärän keskiarvossa voine aiheuttaa sanottavaa eroa):

305 Merikarvian kylien yhteinen väkiluku, mukaan ottaen kaikki silloin

»täysi-ikäisiksi» käsitetyt eli 12 vuotta täyttäneet, ylti seurakunnan perustamisen aikoihin tuskin 200 henkeen. Vuodelta 1635 saimme kokoon 88 täysi-ikäistä asukasta. 1650 (liite 7) oli täysi-ikäisten (joiksi nyt laskettiin 15 v täyttäneet) henkilöluku noin 100. Väkiluvun kasvu oli kato- ja nälkävuosien, kulkutautien ja sotamiehenottojen takia hidasta. Liitteenä 11 olevasta asukasluettelosta (noin v 1700) saamme eri kylistä seuraavat asukasmäärät:

Siikaisten kylät mukaanluettuina Merikarvian asukasluku kasvoi ajanjaksona 1711— 1773 seuraavasti:'1

Siikaisten kappeli perustettiin 1772. Jättämällä Siikaisten kylät pois saadaan Merikarvian emäseurakunnan väestönkehityksestä ajalla 1781

— 1840 seuraavanlainen taulukko.4

V uosikymmen Syntyneitä Kuolleita Vihittyjä Väkiluku viimeksi

mainittuna

306

Väkiluvun nopea kasvu ei todellakaan ollut mikään ihme, kun ver­

taamme syntyneiden ja kuolleiden lukumäärää keskenään. Kasvu olisi ollut tietysti vielä paljon suurempi, ellei pikkulasten kuolleisuus olisi vielä niihin aikoihin ollut niin valtava.

Lasten kuolleisuus pysyi jatkuvasti suurena ja osoitti vasta uuden vuosisadan loppupuolella selviä laskun merkkejä. Täysien kymmen­

lukujen lapsikuolleisuusprosentti (ottamalla 10 ikävuotta rajaksi) vaih­

teli seuraavalla tavalla.

1750 1760 1770 1790 1800 1810 1820 1830 1840 1850

Kuolleita 11 11 38 31 17 46 39 49 30 69

kuol-81,82 63,64 78,94 64,52 52,94 64,04 46,15 61,22 36,67 49,27 leet % koko

määrästä

Esimerkiksi 1763 teki ankara yskä, joka turvotti kurkkua, suurta tuhoa alle kymmenvuotiaiden lasten keskuudessa; alle 10-vuotiaina kuoli silloin 66 lasta, muita kuolleita oli vain 10. Tällaisia kulkutauteja vastaan oltiin jokseenkin voimattomia.

Väestön jakautumista ikäryhmittäin osoittavat allaolevat tilastot vuosilta 1750 ja 1800.

307

1810 343 358 483 477 30 61 856 896 1752

1815 377 371 543 566 44 63 964 1000 1964

Kuolemansyinä oli esimerkiksi vuosina 1750— 1770, jolta ajalta on luotettava tilasto olemassa, seuraavanlaiset taudit ja syyt:

Tauti tm 1750 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 Paitsi vuosien 1763 ja 1764 suureen kuolleisuuteen kiintyy huomio siihen, että hukkumisonnettomuuksia (mereen, jokeen, järviin ja heik­

koihin jäihin) oli itse asiassa varsin vähän, ja ettei itsemurhia ja murhia juuri tapahtunut. Sensijaan voi hyvinkin epäillä, että nälkä joissakin tapauksissa on saattanut olla kuoleman syy, vaikka se ei tilastoihin tullutkaan. Omaisista oli tietystikin lohduttavampaa ilmoittaa joku muu syy, joka tietysti olikin välitön kuoleman aiheuttaja, esimerkiksi vain kuume taikka vanhuuden raihnaus.

1700-luvun alkupuolella Merikarvian kirkkopitäjän asutuksen sosiaalinen kokoonpano oli vielä hyvin yhtenäinen. Kantatalous oli

308

talonpoikaistalo isäntäväen sukulaisineen ja palkollisineen. Niiden lisäksi oli muutama kruununtorppa sekä virkakuntaa pappilan ja lukka- rinpuustellin väet. Lautamiehet, kirkonisännät, kirkon kuudennus­

miehet jne olivat talonpoikia.

Talojen asujaimiston kokoonpanoa ja talouksien suuruuden kasvua osoittavat seuraavat numerotiedot: jakautumisesta yhteiskuntaryhmien mukaan. Tilastoissa voi tosin olla sama henkilö useammankin ryhmän mukana, jos hän harjoitti kahta tai useampaa ammattia, mutta kun jätämme huomioonottamatta talollisten perheiden ryhmittämisen myös kalastusta ja metsästystä harjoittaviin, joita Merikarvialla oli suurin osa, on tuo kahteen ryhmään kuulumi­

sen mahdollisuus varsin pieni. Kirkonarkiston perusteella voimme näistä jakautumisista vuosina 1750, 1780 ja 1800 laatia seuraavanlaisen taulukon:

309

Talollisia 51 51 ^— 105 124 276 166 195 425

Uudisasukkaita ^{— — —} 11 10 27 33 42 117

Torppareita 1 1 ^— 47 50 84 167 175 220

Itsellisiä, mäkitupal jne 3 9 — 71 86 154 121 153 175

Palkollisia, maattomia, lapsia 59 69 166* 125 72 82 169 142 37

Vanhuksia, vaivaisia 12 18 ^— 12 30 6 16 36 —

* Tähän lukuun sisältyvät kaikkien ryhmien alle 15-vuotiaat lapset.

Asutus oli luonteeltaan hyvin liikkumatonta. Niinpä avioliitot sol­

mittiin enimmäkseen saman kylän nuorten kesken. Kun kirkonkirjojen merkinnät aina 1700-luvun loppupuolelle asti ovat varsin puutteellisia, ei vihittävien kylästä läheskään aina ole tietoja, ja näyttää siltä, että useimmiten kotipaikka on merkitty vain, jos morsian tai sulhanen on ol­

lut muualta. Kun kirkonkirjat myöhemmin tulevat tarkemmiksi, käy kylänkeskeisten avioliittojen runsaus ilmeiseksi.

Avioliitoista kylän kesken ja kylien välillä vuosina 1670— 1839 saadaan seuraavanlainen tilasto:

1690— 99 2 7 39 kymmenien kesken

1700— 09 1 17 35 osoittaa, eivät nämä

1710— 19 3 10 23 numerotiedot riitä ti­

1720— 29 1 12 23 laston pohjaksi. Vasta

1730— 39 1 10 30 vuosisadan puolivälis­

1740— 49 1 5 27 tä lisääntynyt tark­

310

1795— 99 29 24 60 Tästä

vuosiviidennek-1800— 09 27 22 65 sittäisestä tilastosta

1805— 09 29 27 82 puuttuu Siikaisten

1810— 14 62 20 96 kappelliseurakunnan luonteeltaan kiinteää. Niinpä näkyy kirkonkirjoihin 1800 tehdyn mer­

kintä, että 1795— 1800 välisenä viisivuotiskautena oli pitäjään muuttanut yhteensä 100 miestä ja 105 naista, joilla yhteensä oli 17 alle 15-vuotiasta lasta. Pois oli muuttanut 34 miestä ja 33 naista, sekä näiden mukana 5 alle 15-vuotiasta lasta.

Itselliset ja palkolliset alkoivat hekin perheiden kasvaessa ja talo- ryhmien laajetessa muodostaa omia talouksia. Perheet sananmukaisesti kasvoivat yli ahtaiden piha-aitojen väestöksi, jolla ei ollut omistusluon- toista kiinnitystä maahan. Ensimmäiset taloryhmityksen ulkopuolelle murtautuneet olivat sotamiehiä sekä erilaisten käsityöammattien

harjoit-Kylä

Kirkon väkeä Talol­ lisia Torppa­ reita Vain leskiä Itsel­ lisiä Uudis- tilallisia Palkol­ lisia Seppiä Suutareita Räätäleitä Meri­ miehiä Sota­ miehiä kuorm

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

311

Kuva 71. Kankaanpyörät vuodelta 1754, kuuluneet Maria Norrgårdille. Satakunnan Museo.

tajia. Pitäjän käsityöläisiksi laillistettiin: 1680 suutari ja räätäli, 1739 .seppä, 1802 muurari, 1817 sorvari, 1824 nahkuri, puuseppä ym.

Vuonna 1806 ryhmittyivät Merikarvian eri kylien asukkaiden (per- hekunnittaiset) elinkeinot tai »siviilisääty» ed siv taulukon mukaisesti:0 Sarekkeisiin 3 ja 4 sisältyy siinä myös leskiä; ne lesket taas, joista ei lähteessä ole ollut muuta merkintää kuin pelkästään »leski», on merkitty sarekkeeseen 5.

Mustalaisia eli »tattareita», kirkonarkistomme luettelot mainitsevat 1686 »mustalainen Heikki»; 1711 eräs Jaakko Juhonpoika, joka niin­

ikään on merkitty »tattariksi». Senjälkeen ei joko ole nimitystä käy­

tetty tai romaanit ovat pysyvämmin asettuneet paikkakunnalle vasta viime vuosisadan jälkipuoliskolla.

Y li talokokonaisuuksien väkisinkin »pursuva» liikaväestö alkoi pian aiheuttaa päänvaivaa yhteiskunnalle, joka oli tällaisiin ongelmiin val­

mistumaton. Käräjillä 1704 luettiin rahvaalle kuninkaan »plakaatti», joka koski vakinaisen ja tilapäisen palvelusväen asemaa. Rahvasta

312

kehoitettiin olemaan majoittamatta ja ruokkimatta niitä »monia loisina eläviä terveitä naisia, jotka hankkivat itselleen luvattoman toimeen­

tulon myymällä olutta ja paloviinaa, eivätkä mene työhön». Oli val­

vottava, etteivät he pääse maksamasta papistolle pika- ja kruunun- kymmenyksiään eivätkä kalakymmenyksiään kesällä ja talvella, vaan suorittavat täsmälleen, mitä heidän kuuluu suorittaa.7 — Mutta näin yksinkertaisesti ei asia tietystikään ollut ratkaistavissa.

»Palkolliset» kuuluivat kiinteästi taloon, eikä piian- tai renginpestin ottanut saanut kesken sopimusaikaansa mielivaltaisesti muuttaa talosta toiseen.

Tuomas Heikinpoika oli 1679 ottanut renginpestin Lauri Kankulta, mutta ei ollutkaan tullut palvelukseen. Hänet velvoitettiin heti mene­

mään tai maksamaan takaisin saamansa 12 talaria. —

Tuomas Sipinpoika Stupila väitti 1737 pestanneensa laillisena aikana Laurin- ja Pärttylinmessun välillä renki Matti Matinpojan. Mutta kun hän ei miehen itsepintaisuuden vuoksi saanut tätä vakuuttuneeksi tapahtuneesta tosiasiasta (oli luultavasti oltu humalassa pestaushetkellä) eikä renki ollut sanoutunut irti entisestä palveluspaikastaan, Stupila pyysi oikeuden apua. Hän ei kuitenkaan voinut näyttää toteen, että pes­

tautuminen olisi todella tapahtunut, niin että oikeus vapautti Matin kan­

teesta. Matin entinen isäntä oli Erkki Häggroth, ja Matti jäi edelleen tämän palvelukseen.8

1737 Leväsjoen Matti Heikinpoika syytti Iisakki Jumppia luvatto­

masta piian pestaamisesta. 14-vuotias piika Valpuri Juhontytär oli palvellut edellisenä vuotena Matilla, mutta tämä ei ollut opettanut häntä »hyveen harjoituksiin», vaan Valpuri oli unohtanut senkin vähän, mitä oli ennen osannut. Siksi tytön äidin Maria Jaakontyttären oli ollut pakko ottaa Valpuri pois ja viedä hänet palvelukseen Jumpille, joka oli käyttänyt tänäkin vähäisenä aikana tyttöä lukemassa kirkko­

herra Gadolinin luona. Ja koska äiti oli tyytyväinen tytön Jumpilla oloon, eikä tyttö vielä ollut siinä iässä, että ymmärtäisi pestaussään- töjä, hän sai jäädä Jumpille. — Jumppi puolestaan valitti, ettei piika Marketta Matintytär tahdo tulla heille palvelukseen, vaikka Marketta jo viime manttaalinkirjoituksessa lienee viety henkikirjoihin irtolai­

sena. Kruununnimismies Rennerin tuli kuninkaan palvelusväkeä kos­

kevan säännön 1723 mukaan saattaa Marketta sopivin keinoin palveluk­

seen Jumpille.9

Kuggin renki Yrjö Jaakonpoika, 1763 syntynyt, haki 1799 vapau­

tusta kaikista kruunun ulosteoista. Käräjäväki todisti Yrjön molem­

pien silmien olevan heikkonäköisten. Oikeudenkäynti on sikälikin mie­

313 lenkiintoinen, että siinä ensi kerran Merikarvialla esiintyy lääkärin­

todistus. Sen oli antanut porilainen tohtori Björnelund. Yrjö vapau­

tettiin kaikista niistä maksuista, mistä kihlakunnanoikeus pystyi vapaut­

tamaan.10

Pestaussäännöt määräsivät tarkalleen pestausrahojen ja palkan suu­

ruuden, eikä säädettyä määrää ollut hyvä ylittää eikä alittaa. Lukkari Heikki Mellinin väitettiin 1751 maksaneen piika Maria Yrjöntyttärelle pestausrahaa 2 talaria 8 äyriä kuparia, maaviskaali Höckert vaati hänelle siitä rangaistusta, samoin liikarahan ottajalle. Maria myönsi niin tapahtuneen, mutta lukkari kielsi antaneensa enempää kuin 1:16 talaria, minkä laki sallii. Piika Anna Heikintytär Ylikylästä ei tiennyt, paljonko lukkari oli antanut eikä Höckert voinut näyttää väitettään toteen.11

Erään oikeusjutun ansiosta (1695) saamme käsityksen 1600-luvun loppupuolen palkollisten palkoista. Ilmenee että »kelvollinen renki»

sai vuosittain pestausrahaa 2— 3 talaria ja palkkaa 15 talaria kuparia, paidan, 2 paria karva- ja 2 paria rasvanahkakenkiä sekä villaa sukka- paria varten. »Vähäisempi renki» sai vuosittain 6 mk — 2 talaria pes­

tausrahaa sekä palkkaa 12 talaria, lisäksi kenkiä ja sukkia kuten »kel­

vollinen» renkikin. »Hyvä piika» sai 6 mk pestausrahaa, 10 kyynärää sarkaa (å 16 äyriä), 10 kyynärää karkeaa pellavaa (å 6 äyriä), 2— 5 kyynärää »koreeta» pellavaa (å 8 äyriä) sekä sukkia ja kenkiä kuten renkikin. »Huonompi piika» sai 3 mk pestausrahaa, 5 kyynärää sarkaa, 5 kyynärää karkeata pellavaa, sukkia ja kenkiä kuten edellinenkin.

Tämän lisäksi isäntäväki maksoi palkollisten henkilö- ja manttaali- veron.12

Aikaisemmin, kuten on jo mainittu, ei ollut suurtakaan eroa siinä, tuliko piika tai renki taloon palkollisena vaiko lapsen asemaan. Miniöi­

den ja vävyjen kanssa saatettiin etukäteen tehdä sopimuksia, jolla heidät kiinnitettiin taloon. Peipun Antti ja hänen vaimonsa Liisa Sipintytär tekivät 1769 sopimuksen tulevan vävyn, renki Jaakko Jaakonpojan kanssa, joka oli Virkkalasta kotoisin, että Jaakko saa ennen muita peril­

lisiä V2 Peipun verotalosta, siis isännän oman osan, tämän kuoltua.13

In document MERIKARVIAN HISTORIA (sivua 128-139)