Uskontotiede monikulttuurisuuden rakentajana?

Miten sitten etsiä välineitä ja tietoa? Ja miten pyrkiä tieteen ulkoisiin päämääriin?

Aloitan kysymällä, mitä yhteistä on sotarikoksilla ja us konnolla. Jälkimoderneissa yhteiskunnissa molempia saatetaan pitää poikkeusilmiöinä, jonakin, joka ei oikeasti kuulu nykyaikaan tai ai nakaan ”normaalin” ihmisen toimintaan. Sotarikollinen ja uskonnol linen ihminen ovat molemmat poikkeusyksilöitä.

Tämä on kuitenkin pelkkä ennakko-oletus. Sotarikollisten tutkijat³³⁹ ovat osoit-taneet, että monet toisen maailmansodan ja Bosnian sodan (1992-1995) julmuuksiin syyllistyneistä henkilöistä olivat aivan tavallisia ihmisiä, miehiä (tai, harvoin, naisia),

joihin ensivaikutelman perusteella saattoi luottaa. Julmuus, pahuus tai raakuus oli osa heidän ihmisyyttään - aivan kuten meidänkin - joka tuli esille tietyssä tilantees-sa. Filosofi Hannah Arendtia (k. 1975) mukaillen: paha on ällistyttävän tavallista³⁴⁰. Uskontotieteen yksi ”hyöty” on osoittaa sama uskonnosta. Uskonto ja uskonnolli-suus ovat varsin ”banaaleja’’ asioita. Uskonnolliuskonnolli-suus on osa inhimillistä olemista ja kulttuuria, aivan kuten pahuus tai hyvyyskin. Uskontotieteilijä voi auttaa ymmär-tämään, millaisissa tilanteissa (yhteisöllisissä rakenteissa) ja millaisten ihmisten (persoonallisuuste kijöiden) kohdalla uskonto ja uskonnollisuus nousevat esille. Uskon totieteellisen tutkimuksen avulla voidaan myös selvittää - vaikkakaan ei ratkaista lo-pullisesti - miksi jotkut ihmiset ovat uskonnollisesti vä linpitämättömiä ja toiset kiel-tävät aktiivisesti uskonnon - tai käytän nössä useimmiten perinteiset uskonnolliset instituutiot, rituaalit ja kertomukset.

Voidakseen olla ”hyödyllistä” uskontotieteen on ensiksi pyrittävä tieteelliseen tie-toon. Tämän jälkeen se voi - järjen, etiikan ja vastuul lisuuden rajoissa - auttaa meitä näkemään omien tietojemme vajavai suuden ja yksipuolisuuden. Nähdessämme esi-merkiksi, että buddha laiset, hindut tai muslimit eivät itse asiassa uskokaan kaikki samoin eivätkä ehkä ollenkaan niin kuin olemme luulleet - näemme samalla vilah-duksen uskonnon moninaisuudesta. Tästä syntyvä epävarmuus (kun huomaamme, ettemme oikeasti tiedäkään sitä, minkä uskoimme tietävämme) voi auttaa terveeseen suvaitsevaisuuteen. Kadottaes samme ennakkoluulomme voimme oppia hyväksymään toista sellai sena kuin hän itse näkee itsensä, ei sellaisena kuin me hänet näemme.

Uskontotieteelliselle tutkimustiedolle ja näkökulmille uskontoon voisi olla ”hyö-dyllistä” käyttöä mm. seuraavilla alueilla: yksittäisten uskontojen sisällä, uskontojen välillä sekä uskonnon ja maallisen yhteiskunnan instituutioiden (esimerkiksi valtion-hallinnon, koulun, työnantajien, terveydenhoitojärjestelmän) kesken.

Uskontojen sisäisistä kysymyksistä, joihin uskontotiede joko on paneutunut tai voisi paneutua, mainittakoon sukupuolen merkitys uskonnossa sekä erilaisten suun-tausten keskinäiset suhteet.

Naisen rooli uskonnollisen toimituksen johtajana on herättänyt paljon kes-kustelua ja kiistoja etenkin kristinuskossa ja islamissa. Katolinen ja ortodoksi-nen kirkko torjuvat Raamattuun ja traditioon vedoten naispappeuden. Islamissa nainen ei varsin yleisen käsityksen mukaan saa esiintyä rituaalisen rukouk-sen johtajana. Kun Virginian ylipiston islamin tutkimukrukouk-sen professori, musli-mi Amusli-mina Waud johti newyorkilaisessa anglikaanisessa kirkossa islamusli-milaista ru-koushetkeä kiinnittääkseen huomiota musliminaisten epätasa-arvoiseen asemaan, tapaus herätti voimakasta vastustusta Lähi-idässä. Egyptiläinen islamilaisen oikeuden professori (nainen) tuomitsi Waudin teon sanoen sen olevan ilmaus uskosta luopu-misesta. Saudi-Arabiassa, korkea-arvoinen islaminoppinut (Riadin suurmufti) sanoi perjantain keskipäivän rukoushetkessä Waudin toimineen islamin vihollisten työka-luna muslimiyhteisön murentamiseksi.³⁴¹

Kritiikissä on kysymys tietyn uskonnon tulkinnan vaikutuksista asenteisiin.

Toisenlainen tulkinta, vaikkapa väittämä, että Muhammad ei välttämättä asettanut naista miehen alapuolelle - palvelihan hän itsekin vuosia rikasta leskinaista - voisi tarjota uuden lähtökohdan asennoitumiselle. Tämän islamilaisen oikeuden profes-sori ja suurmufti epäilemättä tietävät varsin hyvin ilman uskontotieteen apuakin.

Uskontotieteellistä tietämystä olisikin ehkä tarjottava niille, jotka eivät ole sitoutu-neet professorin ja suurmuftin tulkintaan, mutta jotka voisivat vaikuttaa siihen ym-päristöön, jossa nämä elävät.³⁴²

Saman uskonnon sisällä eri suuntausten keskinäiset suhteet ovat olleet ongel-ma niin kristinuskossa kuin islamissakin. Kristilliset kirkot pyrkivät pitkään kitke-mään keskuudestaan kaiken, mitä ne pitivät harhaoppisuutena. Varhaiskristilliset kirkolliskokoukset tuomitsivat harhaoppiset ja valtio vainosi heitä oikean opin ni-missä. Samoin tekivät keskiajan hallitsijat, milloin inkvisition avulla, milloin puhdasoppisuuden nimissä.

Islamissa taas sittemmin shiialaisuudeksi ja suufilaisuudeksi kutsutut suuntaukset ovat edustaneet valtavirran, sunnalaisuuden, näkö kulmasta harhaoppia. Vastaavasti shiialaisuudelle sunnalaisuus ja suu filaisuus ovat olleet vääräoppisuutta.

Nykypäivälläkin jyrkkä oikeaoppinen islam ja suufilaisuus ovat jou tuneet kiis-taan keskenään. Yksi kiista-alueista on Tšetšenia. Siellä Sau di-Arabiassa 1700-luvul-la syntynyt wahhabi1700-luvul-laisuus, joka korostaa us konnon ulkoisten muotojen ja is1700-luvul-lamin lain tarkkaa noudattamista, ja suufilaisuuden paikalliset muodot ovat riitautuneet.

Wahhabilaisuuden toivat Tšetšeniaan arabitaistelijat, jotka tulivat 1990-luvulla aut-tamaan tšetšeenejä taistelussa Venäjää vastaan. Taistelijoiden jyrkkä islam ei kui-tenkaan miellyttänyt tšetšeenejä, jotka olivat tottuneet tulkitsemaan uskontoa väl-jästi ja maltillisesti. Tšetšenian silloinen presidentti Ahmed Kadyrov, joka samalla oli suufi ja mufti, uskonnollinen johtaja, tuomitsikin keväällä 2000 jyrkästi wahha-bilaisuuden.³⁴³

Uskontotieteilijöistä ei ehkä ole uskon- ja muiden sotien lopettajiksi. Heidän asian-tuntemuksensa voi kuitenkin auttaa eri osapuolia näkemään toisensa kiihkottomam-min, ja myös ymmärtämään niitä historiallisia syitä, joiden vuoksi vaikkapa suufi-laisuutta pidetään harhaoppina. Tämä tieto ei todennäköisesti saa wahhabilaisia (tai sunneja) pitämään suufeja oikeaoppisina, tai suufeja hyväksymään jyrkkää islamin tulkintaa, mutta se voi auttaa molempia sietämään toisen erilaisuutta.

Uskontojen väliset ristiriidat liittyvät monesti paikallisiin poliittisiin ja taloudelli-siin valtakiistoihin, joita saattavat lietsoa laajemmat, valtioiden ja kulttuurien väliset konfliktit kuten esimerkiksi palestiinalaiskysymys. Valtataisteluissa uskontojen vä-lisiä eroja käytetään oman aseman ja identiteetin vahvistamiseen sekä aseena tois-ta vastois-taan. Tältä kannaltois-ta voidaan ymmärtää esimerkiksi katolistois-ta siivoojaa Yusaf Masihia vastaan Nausheran kylässä Lounais-Pakistanissa kesäkuussa 2005 esitetty syytös jumalanpilkasta. Syyttäjien mukaan Masih olisi polttanut jätepaperin mukana (erehdyksessä) myös Koraanin. Tämä tulkittiin jumalanpilkaksi, ja syyttäjät vaati-vat Pakistanin viranomaisia langettamaan siitä kuolemantuomion. Syytöksen tultua yleiseen tietoon kiihtynyt väkijoukko poltti paikallisten kristittyjen kauppoja ja hin-dutemppelin. Poliisi ei uutistietojen mukaan puuttunut asiaan.³⁴⁴

Syytöstä voidaan pitää keinotekoisena. Tuntuu epätodennäköiseltä, että Koraani tai Koraanin osia olisi erehdyksessä joutunut jätepaperin sekaan. Todennäköisemmin kyse on paikallisen tason taloudellisista ja sosiaalisista ristiriidoista muslimien ja ei-muslimien välillä. Tähän viittaa kauppojen polttaminen. Vetoaminen uskontoon - tai tarkemmin uskonnon loukkaamiseen - antoi toiminnalle perusteen, jota on erittäin vaikea kumota järkisyin.

Mitä uskontotieteilijä voisi tällaisessa tilanteessa tehdä? Hän voisi ainakin pyrkiä selvittämään välikohtauksen taustaa: millaiset olivat kristittyjen ja muslimien suh-teet Nausherassa ennen syytöstä, mitä perusteita on uskoa, että Masih todella hävitti Koraanin tai sen osia. Uskontotieteilijä voisi myös liittää välikohtauksen Pakistanin tilanteeseen yleensä. Pakistanin virallisen Oikeuden ja rauhan komitean alkuvuodesta 2005 ilmestyneen selvityksen mukaan pakistanilaisissa lehdissä oli vuoden 1988 jäl-keen ollut uutinen 647 jumalanpilkkasyy töksestä, joista 90:ssä syytettiin kristittyjä.

Kaksikymmentä jumalan pilkasta syytettyä, joista kuusi oli kristittyjä, oli murhattu jumalan pilkkasyytösten oikeuskäsittelyvaiheessa.³⁴⁵

Tämän perusteella voidaan arvioida, että kristityt, joita on vähän alle kolme pro-senttia Pakistanin väestöstä, eivät olleet keskeisin juma lanpilkasta syytetty ryhmä.

Toisaalta kuitenkin muslimit reagoivat kristittyihin kohdistettuihin jumalanpilk-kasyytökseen suhteellisesti katsoen voimakkaammin kuin muunuskoisten (väitet-tyyn) jumalan pilkkaan. Kristittyjen ja muslimien suhteen voi siksi sanoa olevan keskimääräistä jännitteisempi³⁴⁶. Jännitteen syiden selvittäminen ei ole pelkästään uskontotieteen tehtävä, mutta uskontotieteilijä voi tutkia sitä, miten ja miksi nimen-omaan uskonnolla on keskeinen rooli ristiriitojen synnyssä ja tulkinnassa.

Uskontotiedettä ei tarvita pelkästään taustoittamaan, täsmentämään tai monipuo-listamaan tiedotusvälineiden, viihdeteollisuuden ja julki suuden vaikuttajien monesti kärjistettyjä, yksipuolisia tai stereotyyp pisiä näkemyksiä. Sitä tarvitaan myös kerto-maan siitä, mistä tiedo tusvälineet vaikenevat.

Uskonnon kuva julkisuudessa painottuu monesti ääri-ilmiöihin, ristiriitoihin, eroi-hin ja konflikteieroi-hin. Uskontotiede voi täydentää tätä kuvaa tuomalla esille uskontojen arjen, terrorin rinnalle vaikkapa isla milaisen hurskauselämän. Samoin uskontotie-teilijä voi nostaa esille uskontojen yhtäläisyyksiä tai asioita, jotka kaikki tai ainakin monet uskonnot voivat hyväksyä (kuten ns. kultainen sääntö) sekä eri us kontojen käytännön tason yhteistyön. Esimerkkinä viimeksi mainitusta mainittakoon Japanin uskonnollisten vähemmistöjen (ennen muuta kristittyjen) Okinawan poliisin vangit-semalle buddhalaisjohtajalle antama tuki.

Tunnettu rauhanaktivisti ja uskonnollinen johtaja Hiromitsu Kizu pidätettiin 29.10.2005 sen jälkeen, kun hänen johtamansa joukko oli rauhanomaisessa mielen-osoituksessa vaatinut Japaniin sijoitettujen Yhdysvaltain joukkojen³⁴⁷ vetämistä maas-ta. Mielenosoittajat olivat myös jakaneet lehtolehtisiä, joiden jakelun poliisi kuiten-kin kielsi. Kizun vaadittua selitystä tähän hänet pidätettiin. Useat eri uskontokuntia edustavat japanilaiset rauhanjärjestöt vaativat välittömästi Kizun vapauttamista.³⁴⁸ Kizu vapautettiinkin kolme viikkoa myöhemmin.

Kizun tapausta voidaan pitää yhtenä esimerkkinä siitä, että yhteiset pyrkimyk-set, kuten rauhantyö, voivat yhdistää eri uskontokuntien edustajia. Tämänkaltaiset uutiset eivät kuitenkaan ainakaan Suomessa tavallisesti ylitä valtamedioiden uutis-kynnystä. Uskontojen yhteistyö - samoin kuin arki - jää huomaamatta, sitä ei pidetä uutisoinnin arvoisena. Täten sitä ei ikään kuin ole olemassa. Uskontotieteen yhtenä tehtävänä voidaan pitää arkielämän tuomista julkisuuteen uskontojen normaalina muotona, niiden valtavirtana.³⁴⁹

Uskontotieteellinen tutkimus ei ole pelkästään uuden tai aiempaa täsmällisemmän tiedon hankkimista toisesta, itselle vieraasta uskon nosta. Se on yhtä lailla prosessi,

jonka aikana tutkija tarkistaa käsityk siään omasta itsestään ja maailmankatsomuk-sestaan. Uskontotieteilijä ei kysy vain, mitä uutta hän voi oppia tutkimuskohteestaan.

Hän kysyy myös, mitä tutkimuskohde voi opettaa hänelle. Lopuksi hänen on kysyt-tävä sitäkin, mitä hän voi opettaa tutkittavilleen. Monikulttuurisuus ei nimittäin voi olla eri kulttuurien säilyttämistä sellaisenaan, puuttumatta ilmiöihin, joita hyväl-lä syylhyväl-lä voidaan pitää epäkohtina, kuten naisten järjestelmälliseen sortamiseen tai toisuskoisten vihaamiseen tai taloudelliseen tai muuhun hyväksikäyttöön vain siksi, että he ovat toisuskoisia.³⁵⁰

Tieteellisyyttä - usein käsitteen luonnontieteellisessä merkityksessä - painottavat uskontotieteilijät monesti kiistävät tämän: uskontotiede on tiedettä, ei elämänfiloso-fiaa tai moraalioppia. Mielestäni näitä kahta ei kuitenkaan voida erottaa toisistaan.

Tutkija on aina myös jonkinlainen vaikuttaja. Se mitä hän sanoo, ymmärretään usein tutkimustulokseksi tai tosiasiaksi, jota ei voida kiistää, vaikka itse asiassa tutkijan näkemys ei uskontotieteen oman itseymmärryksen mukaan voi olla enempää kuin uskottavasti, järkevästi ja loogisesti perusteltu näkemys asiasta. Tieteenkin maail-massa kuitenkin usein toimitaan ikään kuin tämänhetkinen vallitseva näkemys asi-asta olisi lopullinen totuus. Toisinaan, eikä ehkä kovin harvoinkaan, toimitaan myös ikään kuin tutkijan näkemys olisi todempi kuin tutkittavien käsitykset. Kum massakin tapauksessa taustalla on periaate, että tutkittavat eivät voi opettaa tutkijalle mitään erityistä - mutta tutkija voi ”valistaa’’ tutkit tavia.

Pidän tätä näkemystä virheellisenä. Tutkijan ja tutkittavan käsitykset voivat poi-keta toisistaan, ja usein poikkeavatkin, mutta se ei tarkoita sitä, että tutkijan käsitys olisi ehdottomasti todempi. Totuutta ei itse asiassa tulisi sisällyttää koko keskusteluun, koska silloin siirrytään antologiaan, kiistaan siitä, mitä todella on olemassa. Sen si-jaan tulisi mielestäni pohtia tutkijan ja tutkittavien erilaisten käsitysten seurauksia:

millainen maailma on, jos lähtökohdaksi otetaan tutkittavien näkemykset; ja millai-nen siitä tulee, jos lähdetään tutkijan näkökulmasta. Tavoitteena voisi olla tutkijan ja tutkittavien näkemysten pohjalta rakentuva uusi näkemys - jota sitäkään ei pitäisi korottaa lopulliseksi totuudeksi. Uskontotiede ei ratkaise maailman ongelmia, siinä Bleeker oli oikeassa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää kriittis-eettisellä tavalla apuna pohdittaessa sitä, millaisen maailman haluamme rakentaa.

Lähdeviitteet

1 E. Sharpe, Comparative religion: a history, La Salle, IL: Open Court, 2nd ed. 1986, 121.

2 Väitöskirjan otsikko oli The origin of worship: a study in primitive religion

3 Uskonnonhistoriallisia luentoja, Jyväskylä: Gummerus 1908. Pieni, 64-sivuinen kirjanen kä-sitteli uskonnon alkuperää (”luonnonpalvontaa’’), alkuperäiskansojen uskontoja ja budd-halaisuutta. Kaila toimi vuosina 1896-1909 Helsingin yliopiston uskontotieteen (tuon ajan termein: teologisten esikäsitteiden) opettajana sekä sittemmin, vuodesta 1925 ensin piispa-na ja sitten arkkipiispapiispa-na.

4 L. Honko, Uskontotieteen näkökulmia, Porvoo & Helsinki: WSOY 1972, 11.

5 Ks. I. Strenski, Thinking about religion: an historical introduction to theories of religion, Maiden, MA: Blackwell2006, 10-31.

6 Ks. esim. H.-G. Gadamer, Hermeneutiikka: ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa, Tampere:

Vastapaino 2004; P. Ricoeur, Tulkinnan teoria: diskurssi ja merkityksen lisä, Helsinki:

Tutkijaliitto 2000.

7 Ks. jäljempänä (alaluku 5.3.2.l.) Husserl.

8 Ks. jäljempänä (alaluku 5.3.l.2.) Geertz.

9 Engl. comparative religion, saks. vergleichende Religionswissenschaft. Ranskaksi ja ruotsiksi sen sijaan puhutaan yleensä vain uskontotieteestä (sciences religieuses, religionsvetenskap)

10 Engl. infidels.

11 Teoksessa K. Kerola et al., Näköaloja uskontoon, Helsinki: Yliopistopaino 1998,11-35.

12 Yleisjohdantoja uskonnon käsitteen historiaan ovat esim. C. Bennett, In search of the sacred:

anthropology and the study of religions, London: Cassell 1996; J. Thrower, Religion: the classical theories, Edinburgh: Edinburgh University Press 1999.

13 Määrittelystä ja tässä esitetystä jaottelusta vrt. B. Saler, Conceptualizing religion,Leiden: Brill 1993.

14 Augustinus, Tunnustukset 11:140 Helsinki: SLEY-Kirjat 1981.

15 Täydelliseltä nimeltään Das Heilige: über das Irrationale in der Idee des Göttlichen und sein Verhältnis zum Rationalen Engl. 1923 nimellä The idea of the holy: an inquiry into the non-rational factor in the idea of the divine and its relation to the non-rational.

16 Helsinki: Tammi 1980, alk. ranskaksi 1912.

17 Ks. alaluku 5.3.5.3.

18 ”Malinowskista yleensä ks. Malinowski between two worlds: the Polish roots of an anthropolo-gical tradition, ed. R. Ellen et al., Cambridge: Cambridge University Press 1988; M. W Young, Malinowski: odyssey of an anthropologist, 1884-1920, New Haven: Yale University Press 2004.

19 Ks. alaluku 5.3.1.1.

20 B. Malinowski, Magia, tiede ja uskonto, Porvoo: WSOY 19600 Evolutionismin kritiikistään huolimatta Malinowski katsoi etenkin uransa alussa, 1920-luvulla, edustavansa nimen-omaan frazerilaista antropologiaa (ks. Strenski 2006, 266-269).

21 Ks. Argonauts of the western Pacific, London: Roudedge & Kegan Paul 1972, l. p. 1922.

22 Vrt. jäljempänä (alaluku 5.3.4.1.) James.

23 Ks. alaluku 5.3.4.2.

24 Engl. providence.

25 Engl. immortality.

26 B. Malinowski, The foundations of faith and morals: an anthropological analysis of primitive belief and conduct with special reforence to the fundamental problems of religion and ethics, Oxford: Oxford University Press 1936, 1-3, 58-59, 62.

27 Engl. The varieties of religious experience, ilm. suomeksi 1914 ja 1981. Käytän Kariston kus-tantaman vuoden 1981 suomennoksen otsikkoa.

28 Ks. esim. Freudin Toteemi ja tabu: eräitä yhtäläisyyksiä villien ja neuroottisten sielunelä-mässä, Helsinki: Love kirjat 1989 (alk. saksaksi 1913) sekä alaluku 5.3.4.2.

29 C. Geertz, ”Uskonto kulttuurijärjestelmänä.” - Uskonto, kulttuuri ja yhteiskunta, toim. J.

Pentikäinen, Helsinki: Gaudeamus 1986, 88-138 (alk. englanniksi 1968). Weberistä ks. ala-luku 5.3.5.2.

30 Ks. W. Paden, Religious worlds: the comparative study of religion, Boston: Beacon 1988; N.

Smart, Uskontojen maailma, Helsinki: Otava 2005, 10-24 (alk. englanniksi 1989).

31 Samantapaiseen määritelmään päätyi myös buddhalaisuutta tutkinut brittiantropolo-gi Martin Southwold. Hän esitti Man-kausijulkaisussa 1978 ilmestyneessä artikkelissa

”Buddhism and the definition of religion’’, että uskonto voidaan yhden piirteen sijasta kuvata useista eri piirteistä koostuvana kokonaisuutena. Southwold luetteli kaikkiaan 12 piirrettä (mm. riitit, eettiset periaatteet, mytologia, uskonnolliset spesialistit, jumaluudet, joihin ih-minen on jollakin tavalla suhteessa, pyhät kirjoitukset), joista hänen tulkintansa mukaan useimmat, mutta ei koskaan kaikkia, voitiin löytää jokaisesta uskonnosta.

32 Ks. myös J. Waardenburg, Usko ja uskonnot, Helsinki: Gaudeamus 1986, 19-23.

33 Ks. G. Vattimo, Uskon että uskon, Helsinki: Nemo 1999, alk. italiaksi 1998.

34 P. Bayer, The naturalness of religious ideas: a cognitive theory of religion, Berkeley: University of California Press 1994.

35 Ks. esim. Jumalan selitys: ‘Jumala” kognitiivisena kategoriana.

36 ”Maailmanuskonnoiksi” on 1900-luvun ensi vuosikymmenistä lähtien katsottu buddhalai-suus, hindulaibuddhalai-suus, islam, jainalaibuddhalai-suus, juutalaibuddhalai-suus, kristinusko, kungfutselaibuddhalai-suus, shin-tolaisuus, sikbismi, taolaisuus ja zarathustralaisuus. T. Masuzawa, The invention of world religions, or, how European universalism was preserved in the language of pluralism, Chicago

& London: The University of Chicago Press 2005, 44-46.

37 E. Sharpe, Understanding religion, London: Duckworth 1988. Ks. myös A. Hukari, Islam ku-vastimessa, Helsinki: WSOY 2006, 157-165. Vrt. R. McCutcheon, Critics, not caretakers: re-describing the public study of religion, Albany: State University of New York Press 2001.

38 Vrt. D. Wiebe, Religion and truth, The Hague & Paris: Mauton 1981.

39 Ks. M. Polanyi, Personal knowledge: towards a post-critical philosophy, London: Roudedge &

Chicago: The University af Chicago Press 1958.

40 F. Staal, Exploring mysticism: a methodological essay, Berkeley: University of California Press 1975, 63, viite l.

41 F. Heiler, Erscheinungsformen und Wesen der Religion, Stuttgart: Kohlhammer 1961, 17.

42 Theories of primitive religion, Oxford: Claredon Press 1965, 121.

43 Stahl 1975, 84.

44 Vrt. R. McCutcheon 2001, jossa uskontotieteilijä on pikemminkin metafysiikan torjuva krii-tikko kuin sen hyväksyvä ”huolenpitäjä” (engl. caretaker).

45 Mülleristä ks. alaluku 5.2 ja, Smithistä alaluku 5.3.1.1.

46 Ks. alaluvut 5.3.5.2. ja 5.3.5.3.

47 Ks. esim. The ethics of history, ed. D. Carr et al., Evanston, IL: Northwestern University Press 2004.

48 Ks. esim. B. K. Pennington, Was Hinduism invented? Britons, Indians, and the colonial construction of religion, Oxford: Oxford University Press 2005.

49 Vrt. filosofi R. Rortyn Consequences of pragmatism, Brighton: Harvester 1982.

50 Ks. A. Kuula, Tutkimusetiikka: aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys, Tampere: Vastapaino 2006; Tutkijan eettiset valinnat, toim. S. Karjalainen et al., Helsinki: Gaudeamus 2002.

51 Yleisjohdanto ja oppihistoriaan ovat B. Morris, Anthropological studies of religion: an intro-ductory text, Cambridge: Cambridge University Press 1987; E. Sharpe, Comparative religi-on: a history, La Salle, IL: Open Court, 2nd ed. 1986; I. Strenski, Thinking about religireligi-on:

an historical introduction to theories of religion, Maiden, MA: Blackwell 2006; P. Suojanen, Uskontotieteen portailla: historiaa ja tutkimussuuntia, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000; D. Wiebe, The polities of religious studies, New York: St. Martin’s Press 1999. Ks.

myös D. Pals, Seven theories of religion, New York: Oxford University Press 1996.

52 Ks. esim. Historiateos I:130, 3; II:4,2; 42:2.

53 Ks. Strenski 2006, 13-15.

54 Deistin mukaan voitiin olettaa, että jumala on olemassa ja on luonut maailman, mutta ei sen jälkeen ollut puuttunut maailman tai ihmisen elämään.

55 Ks. esim. Masuzawa 2005, 107-120.

56 J. de Vries, The study ofreligion: a historical approach, New York: Harcourt, Brace & World 1967, 21.

57 Esim. E. Brerewood (ed.), Enquiries touching the diversity of languages (London 1614); D.

Defoe, Dictionarium sacrum seu religiosum: a dictionary of all religions (London 1704); D.

Benedict, A history of all religions, as divided into paganism, Mahometanism, judaism and Christianity (Providence 1824).

58 G. Ross, ”Neo-Tylorianism: a reassessment.”- Man 6:1 (1971), 109.

59 Ks. alaluvut 5.3.1.1. ja 5.3.5.3.

60 Vrt. alaluvut 5.2., 5.2.1. ja 5.3.3.

61 Ks. Strenski 2006, 53-57. Straussin Leben Jesu ilmestyi 1834 ja Renanin Vie de Jésus 1861.

62 Mülleristä yleisesti ks. L. van den Bosch, Friedrich Max Müller: a life devoted to the humanities, Leiden: Brill 2002; Strenski 2006, 63-90.

63 Hän käytti käsitettä 1870 pitämässään neljän luennon sarjassa, jotka julkaistiin 1873 nimellä Introduction to the science of religion. Nykyään englanniksi käytetään tavallisimmin termejä comparative religion, religious studies tai history of religions.

64 Ks. Masuzawa 2005, 215, 226-227, 234-237; Strenski 2006, 79-82.

65 Engl. unknown, infinite, divine. Ks. F. M. Muller, Natural religion, London: Longmans & Green 1892.

66 Teoksessa Introduction to the science of religion Müller kirjoitti (s. 143): “[P]articularly in the early history of the human intellect, there exists the most intimate relationship between language, religion and nationality...”

67 Ks. Müller 1892.

68 Syy tähän on hiukan avoin. Müller katsoi, että ajattelun ja kielen kehittyessä kielen varhais- tai kuten Müller sanoi ”mytopoeettiseen” vaiheeseen kuuluvat luonnonilmiöiden nimityk-set alettiin ymmärtää erisnimiksi; näin niistä tuli jumalten nimityksiä. Ks. F. M. Muller, Vergleichende Mythologie, Leipizig: Verlag von Wilhelm Engelmann 1869 (alk. englanniksi 1856), 19-20, 45-46, 58-59, 64-66; ibid., Lectures on the origin and growth of religion as illustra-ted by the religions of India, New York: Charler Scribner’s Sons 1879, 186-187.

69 Vrt. Strenski 2006, 82-83.

70 Ks. esim. Religion and gender, ed. U. King, New York: Blackwell1995; T. Sakaranaho, Complex other: a rhetorical approach to women, Islam, and ideologies in Turkey, Helsinki: Department of Comparative Religion 1998; Uskonto ja sukupuoli, toim. T. Hovi et al., Helsinki: Yliopistopaino 1999.

71 Ks. esim. A. Nenola, Miessydäminen nainen: naisnäkökulmia kulttuuriin, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1986; A. Nenola, ”Naisen ja miehen uskonto.”- Uskonnot maailmassa, toim. K. Hyry & J. Pentikäinen, Helsinki: WSOY 1999 (4. p.), 479-490.

72 Ks. esim. K. Heikkinen, ”Naiset, uskonto ja valta: esimerkkinä Venäjä.”- Uskonto ja sukupuoli, toim. T. Hovi et al., Helsinki: Yliopistopaino 1999, 116-133.

73 Yleisjohdanto tutkimusaloihin on esim. Approaches to the study of religion, ed. P. Connolly, London: Continuum 1999.

74 Tieteellisiä tutkimuksia ovat mm. M. Balzerin toimittama katsaus šamanismiin Siperiassa (Shamanistic worlds: rituals and lore of Siberia and Central Asia, Armonky, NY: North Castle Books 1997), C. Humphreyn Shamans and elders: experience, knowledge and power among the Daur Mongols, Oxford: Claredon Press1996 ja M. Demant Jakobsenin Shamanism: traditional and contemporary approaches to the mastery of spirits and healing, Oxford: Berghahn Books 1999. Suomessa šamanismia on uskontotieteellisesti tutkinut mm. perinteentutkimuksen professori A.-L. Siikala väitöskirjassaan Rite technique of the Siberian shaman, Helsinki:

Suomalainen tiedeakatemia 1978.

75 Alk. engl. 1966, suom. 2000.

76 Tylorista ja Frazerista ks. esim. Pals 1996, 16-53. Tylorista ks. Strenski 2006, 91-116.

77 Englanniksi kveekariyhteisöstä käytetään tavallisesti nimitystä Society of Friends.

78 Hänen kirkkonsa oli Free Church of Scotland.

79 Ks. J. G. Frazer, Creation and evolution in primitive cosmogonies and other pieces, London:

Macmillan 1935. Frazerista yleensä ks. R. Ackerman, J. G. Frazer: his lift and work, Cambridge:

Cambridge University Press 1987; Strenski 2006, 136-160.

80 Ks. Frazer 1935.

81 J. Frazer, Man, god, and immortality: thoughts on human progress. Passages chosen from the writings of Sir James George Frazer, revised and edited by the author, London: Macmillan 1927, 3-17; Strenski 2006, 154-159.

82 The golden bough’ssa Frazer nimitti mm. Balder-jumalasta kertovaa myyttiä ”pyhäksi draa-maksi” (sacred drama). Ks. myös alaluku 6.5.

83 Robertson Smithistä ks. Strenski 2006, 117-135.

84 W Robertson Smith, “What history teaches us to seek in the Bible.” - Lectures and essays of William Robertson Smith, ed. J. S. Black & G. Chrystal, London: Adam & Charles Black 1912, 207-234; alkuaan 1870 pidetty luento. Smithin vakaumuksesta huolimatta kirkolliset

84 W Robertson Smith, “What history teaches us to seek in the Bible.” - Lectures and essays of William Robertson Smith, ed. J. S. Black & G. Chrystal, London: Adam & Charles Black 1912, 207-234; alkuaan 1870 pidetty luento. Smithin vakaumuksesta huolimatta kirkolliset

In document Ihmisen Jumalat : johdatus uskontotieteeseen (sivua 108-138)