Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaativan erityisen tuen pedagogisia ratkaisuja.
Tästä aiheesta ei ole tehty juurikaan tutkimusta Suomessa, minkä takia tutkimustulokset tuovat arvokasta tietoa vaativan erityisen tuen kentältä. Toimivien pedagogisten ratkaisujen kokoaminen ja niiden jakaminen alan ammattilaisille kasvattaa yhteisen tietämyksen jakamista ja toisilta oppimista. Halusin tutkia myös, vastaako nykyinen opettajankoulutus vaativan erityisen tuen tarjoamiin haasteisiin. Panostamalla opettajaopiskelijoiden ja jo työssä olevien opettajien kouluttamiseen voidaan parhaiten kehittää vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaan oppimisen ja kasvun tueksi kaivattuja tukitoimia (Kärnä 2019).
Kartoitin tutkimuksessani Valteri-koulujen opettajien hyviksi kokemia pedagogisia ratkaisuja. Iisakka & Talja tutkivat kirjallisuuskatsauksessaan (2020) tutkimusperustaisia vaativan erityisen tuen pedagogisia menetelmiä, jotka oli todettu käytännössä toimiviksi.
Tutkimusperustaisuus on tärkeää, sillä sen avulla voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaiksi havaittuja menetelmiä. Tällä tavalla voidaan välttyä käyttämästä metodeja, joista voisi olla jopa haittaa ainakin siten, että niihin käytetty aika on pois tehokkaiden työkalujen käyttämisestä. (Talja & Iisakka 2020, 117.) Tutkimukseni tuo hieman eri näkökulmaa tähän kirjallisuuskatsaukseen, sillä tämä tutkimus pohjautuu ennen kaikkea opettajien kokemuksiin. Kartoitin pedagogisia menetelmiä ja taustaa, johon nämä ratkaisut pohjautuvat. Kartoitin myös menetelmien teoreettista perustaa. Pedagogisten ratkaisujen oppimisen taustalla suurimpana tekijänä oli omaehtoinen tiedonhaku, johon liittyi suurimmalla osalla opettajista kirjallisuuteen perehtyminen ja lukeminen. Pedagogisia ratkaisuja etsitään ammattikirjallisuudesta, mutta käytännössä todetut hyvät menetelmät ja kavereiden näkökulmat olivat myös isossa roolissa haastateltavieni kokemuksissa.
Haastatteluaineistossani neljä eniten mainintoja saanutta pedagogista ratkaisua oli strukturointi, yksilöllisyys, moniammatillisuus ja joustavuus (KUVIO 6). Näistä strukturointi on selkein käytännöllinen pedagoginen menetelmä, jonka soveltamista kuvattiin muun muassa päivä- tai kuvastruktuurin käytön kautta. Yksilöllisyys ja joustavuus ovat enemmän taustalla vaikuttavia periaatteita, jotka heijastuvat käytännön menetelmissä. Kuitenkin opettajat nimesivät nämäkin, kun haastatteluissa kysyttiin pedagogisia ratkaisuja.
Yksilöllisyys menetelmien valinnassa oli suurelle osalle opettajista tärkeä arvo. Talja &
Iisakka (2020) tuovat esiin, että yksilöllisyys on menetelmien valinnassa tärkeää ja tutkittuun tietoon on hyvä yhdistää koulun henkilökunnan tuntemus oppilaasta. Joustavuus näyttäytyi tärkeänä opettajan piirteenä; sitä tarvitaan, jotta arki näiden oppilaiden kanssa olisi sujuvaa. Tilanteet muuttuvat helposti, jolloin on tärkeää pystyä mukautumaan tilannetekijöihin ja joustaa tiukoista raameista. Moniammatillisuus oli isossa roolissa haastateltavien kommenteissa, ja se ehkä kuvaakin nimenomaan vaativan erityisen tuen luonnetta. Siihen liittyy vahvasti moniammatillisuus (Kontu ym. 2017, 34).
Moniammatillisuus tuli esiin yhtenä pedagogisena ratkaisuna, mutta myös vahvasti siinä, miten pedagogiset ratkaisut on opittu. Työyhteisöstä oppiminen ja työkavereiden kanssa jakaminen oli monelle opettajalle hyvin tärkeäksi koettu pedagogisten ratkaisujen omaksumisen keino.
Opettajat perustelivat pedagogisia ratkaisujaan ennen kaikkea hyvin kokemusperäisesti.
Kartoitin, miten opettajat olivat oppineet käyttämänsä ratkaisut, ja tuloksena oli hyvin monin eri tavoin oppiminen. Sosiaaliset suhteet ja kollegiaalinen tuki näyttäytyivät hyvin merkittävinä, ja pedagogisia ratkaisuja opittiin paljon kavereiden kokemuksien kautta.
Teoriat, joihin ratkaisut pohjautuvat, eivät olleet yksiselitteisiä. Niitä mainittiin useita ja opettajien oli vaikea erotella yksittäisiä teorioita käytänteidensä taustalta.
Tässä tutkimuksessa erityisopettajakoulutuksien opetussuunnitelmien tarkastelussa keskityttiin vain siihen tietoon, joka oli kirjattu ylös opintojaksojen sisältöihin ja tavoitteisiin. Kuitenkin se, miten asioita käytännössä opetetaan, riippuu paljon opintojakson opettajista, eikä sitä näin ollen voi tietää pelkästään opetussuunnitelmia lukemalla. Opettajankoulutuksen tulisi antaa erityisopettajalle valmiudet kohdata ja opettaa vaativan erityisen tuen oppilasta. Tarkastelin eri yliopistojen opetussuunnitelmia ja havaitsin, että opintojaksojen sisällöissä on eroja yliopistojen välillä. Joissakin yliopistoissa painotetaan muita enemmän vaativaa erityistä tukea eli siihen liittyviä sisältöjä on runsaammin. Tämä antaa opiskelijoille erilaiset valmiudet lähteä tekemään erityisopettajan työtä. Olisi tärkeää, että jokaisesta yliopistosta saisi riittävät valmiudet vaativan erityisen tuen haasteisiin. Opettajankoulutuksen oppisisällöissä olisi hyvä näkyä se, että oppilasaines on hyvin moninaista ja tuen tarpeet ovat erilaisia. Pedagogiset ratkaisut täytyy aina miettiä oppilaskohtaisesti ja tähän olisi hyvä jo koulutuksessa valmistaa. Haastatteluissa toivottiin opintoihin lisää käytännönläheisyyttä ja konkreettisia työvälineitä työelämään. Tämä nähtiin toteutuvan erityisesti harjoittelujen ja vierailujen kautta. Haastatellut opettajat painottivat myös paljon moniammatillisuuden tärkeyttä ja opiskelijoiden valmistamista siihen. Tämä varmasti osaltaan haastaa yliopistoja siinä, miten saada tuotua eri alojen opiskelijoita yhteistyöhön jo opintovaiheessa. Kuitenkin tänä päivänä esimerkiksi etäyhteyden kautta moniammatillisten istuntojen luominen voi olla hyvä ja toteutettava mahdollisuus opetella yhteistyön tekemistä.
KUVIO 6. Tutkimuksen päätulokset.
Kuviossa 6 on esitelty tutkimuksen päätulokset molempien aineistojen osalta. Opettajien vastauksissa tuli esiin pedagogisten ratkaisujen käsitteleminen omista arvoista ja kokemuksista käsin. Pedagogisia ratkaisuja opitaan paljon käytännön työssä ja työkaverit jakavat myös mielellään toisilleen omia oivalluksiaan. Opettajien omat kokemukset ja työyhteisön merkitys korostuivat aineistossani. Vaativa erityinen tuki haastaa tänä päivänä opettajia jatkuvaan kehittymiseen, sillä tukea tarvitsevien oppilaiden joukko on moninainen. Yhteiskunnallisesti tärkeää olisi nähdä jokainen oppija tärkeänä ja näin mahdollistaa myös tarvittavat resurssit vaativan erityisen tuen toteuttamiseen.
Opetussuunnitelmien osalta tärkeää on huomata, että variaatiota yliopistoittain on melko paljon ja tämä johtaa erilaisiin valmiuksiin vastavalmistuneilla erityisopettajilla. Tärkeää olisi lisätä opetusta vaativasta erityisestä tuesta ja myös tämän kohdejoukon pedagogisista ratkaisuista, jotta jokaista oppilasta voitaisiin auttaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Tutkimuksessani keskityin Valteri-koulujen opettajien kokemuksiin, mutta tärkeä näkökulma olisi tutkia myös, miten kunnallisella puolella pystytään vastaamaan vaativan erityisen tuen haasteisiin vastaamaan. Tarvittava määrä henkilökuntaa ja resursseja on ensiarvoisen tärkeä seikka, kun kyse on vaativan erityisen tuen oppilaista, jotka voivat olla myös yleisopetuksen luokassa. Hyödyllistä olisi omaksua jo opettajakoulutuksessa taito keskustella ja vaihtaa ajatuksia toisten kanssa. Erityisopettajakoulutus antaa valmiudet lähteä kentälle, mutta todellisuudessa oppiminen monesti vasta alkaa ensimmäisen työpaikan ovella. Tärkeää on siis uskaltaa kysyä ja olla yhteydessä työkavereihin, vaihtaa ajatuksia ja etsiä tietoa.