Väestön ikääntymisestä käydään paljon julkista keskustelua. Väestö voi ikääntyä useas-ta eri syystä. Syitä voi löytyä muun muassa syntyvyyden vähenemisen useas-takia, nuorten maasta muuton tai ikääntyvien maahan muuton kautta. Suomessa keskeisin syy väestön ikääntymiseen on elinajan pidentyminen. Eläkkeellä olo vuodet ovat lisääntyneet, mutta myös ihmisten terveys on parantunut ja terveiden elinvuosien osuus on kasvanut. (Jylhä, Forma, Aaltonen, Raitanen & Rissanen 2008, 116-117.) Väestön ikääntymisellä ja elinajan pidentymisellä on yhteiskunnallisia, taloudellisia ja kulttuurisia seurauksia.
Työikäisten määrän vähentyessä ikääntymisen, alhaisen syntyvyyden ja työttömyyden takia hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ja kannattelu kohdistuvat yhä pienemmille ikä-luokille. Euroopan unionin maista Suomessa yli 65 vuotiaiden osuus väestöstä vuonna 2016 oli kuudenneksi suurin. Vuoden 2016 lopussa Suomen väestöstä yli 65-vuotiaita oli 20,9 prosenttia, eli noin joka viides henkilö on yli 65-vuotias. Väestöennusteen mu-kaan vuonna 2030 yli 65-vuotiaiden osuus on 25,6 prosenttia väestöstä. (Jylhä ym.
2008, 116-117; eurostat 2017; tilastokeskus 2017.) Ikääntyvä väestö ei ole yksistään Suomen haaste, vaan vastaavaa väestörakenteen muutosta on nähtävissä kaikissa Eu-roopan unionin maissa. Onkin arvioitu, että vuoteen 2025 mennessä 20 prosenttia eu-rooppalaisista on yli 65 vuotiaita ja erityisesti yli 80 vuotiaiden henkilöiden määrä li-sääntyy (Euroopan komissio 2017).
Suomessa ikäihmisten toimintakyky on parantunut 70-80 vuotiaiden keskuudessa ja yhä useampi ihminen elää pitkän elämän. Vaikka 70-80 vuotiaiden kohdalla on nähtävissä toimintakyvyn parantumista verrattaessa 1980-lukuun, vastaavanlaista kehitystä ei ole tapahtunut 90 vuotiaiden tai sitä vanhempien ihmisten kohdalla. Tämä luo myös haas-tetta tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspolitiikalle. Väestö ikääntyy ja entistä suurempi joukko on erittäin iäkkäitä, joilla on toimintakykyä rajoittavia tekijöitä. (Jylhä, Vuo-risalmi, Luukkala, Sarkela & Hervonen 2009, 2290.)
Ikäihmisten palveluiden kokonaisuutta on perinteisesti jaettu sosiaali- ja terveyspalve-luihin sekä avo- ja laitospaveterveyspalve-luihin (Seppänen & Koskinen 2010, 408). Kuitenkin ikäihmisten palveluiden kokonaisuus on paljon laajempi ja monimuotoisempi. Viime vuosina onkin keskitytty korostamaan hyvinvointia ja terveyttä edistäviä toimintoja, joiden tarkoituksena on ehkäistä toimintakyvyn heikkenemistä ja turvata onnistunut ikääntyminen (Seppänen & Koskinen 2010, 410). Onnistuneessa ikääntymisessä yksilö pystyy tasapainottamaan ikääntymisen tuomia heikkouksia omilla vahvuuksillaan. Sii-nä korostetaan yksilön omaa valintaa, mutta otetaan myös huomioon sosiaaliset verkos-tot, palvelut ja toimeentulo. (Julkunen 2008, 20-21.) Terveys, toimintakyky, toimeentu-lo ja tyytyväisyys asuinympäristöön ovat ikäihmisen elämänlaadun perustekijöitä, kui-tenkin näillä osa-alueilla on ikääntyneillä muita väestöryhmiä useammin ongelmia (Vaarama, Mukkila & Hannikainen-Ingman 2014a, 32-35). Sosiaali- ja terveyspalvelu-jen tulevaisuuden keskeisenä haasteena nähdäänkin ikäihmisten palveluiden turvaami-nen sekä ikääntyvän väestön toimintakyvyn edistämiturvaami-nen ja ylläpitämiturvaami-nen. (Hämäläiturvaami-nen, Kojo, Lanne, Rytkönen & Reisbacka 2013, 40). Ikäihmisen heikentyneellä terveydellä ja toimintakyvyllä on merkittävä yhteys terveyspalvelujen lisääntyvään käyttöön (Pitkä-lä 2004, 214).
Suomessa hallituksen strategisissa linjauksissa väestön ikääntymiseen varautuminen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen on kuulunut hallituksen kärkihankkeisiin useiden vuosien ajan. Jyrki Kataisen hallitusohjelma vuosille 2011-2015 linjasi köy-hyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäisemisen yhdeksi painopistealueeksi, jossa yksi kehittämiskohde oli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistaminen ja vah-vistaminen. Myös kansalaisten yhdenvertaisuuden, hyvinvoinnin ja terveyserojen ka-ventaminen sekä osallistumismahdollisuuksien turvaaminen kuuluivat Kataisen halli-tusohjelmaan. Vuonna 2014 Alexander Stubbin hallitus jatkoi Kataisen hallituksen aloittamaa hallitusohjelmaa. (Hallitusohjelma 2011, 7-10; Valtioneuvosto 2014, 1.)
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma Kaste pohjautuu hallitus-ohjelmaan ja sosiaali- ja terveysministeriön strategiaan. Se on sosiaali- ja terveysminis-teriön pääohjelma, jonka tavoitteena on uudistaa ja johtaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa.
Ohjelman hyväksyy valtioneuvosto ja se julkaistaan neljän vuoden välein. Kaste II oh-jelman tavoitteet olivat vuosille 2012-2015 kaventaa hyvinvointi ja terveyseroja, sekä
järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasta kuullen. Keskeisi-nä asioina ovat hyvinvoinnin edistäminen ja ennaltaehkäisevä toiminta. Sosiaali- ja ter-veysministeriön Kaste II ohjelma pohjautuu Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan. (STM 2012, 4-5.) Kataisen hallituksen aikana tehtiin myös lakiuudistus ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Laki tuli voi-maan 1.7.2013 ja sen yksi keskeinen tavoite on vahvistaa ikääntyneiden mahdollisuuk-sia osallistua palveluiden kehittämiseen (L 980/2012).
Juha Sipilän hallitusohjelma (2015) jatkaa osittain Kataisen hallituksen linjaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämistyössä. Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen useiden kärkihankkeiden kautta. Hallitusoh-jelma on linjannut palveluiden kehittämiskohteiksi ennaltaehkäisyn, varhaisen tuen ja vaikuttavuuden, joissa vahvistetaan kokemusasiantuntemuksen käyttöä ja asiakkaan osallisuutta. Palveluita kehitetään asiakaslähtöisesti asiakkaiden tarpeiden ja vaatimus-ten mukaan moniammatillisesti yli hallintorajojen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimin-taprosessien uudistamisessa tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöiset, matalan kynnyksen moniammatilliset ja sähköiset palvelut. Toimintaprosessien uudistamiseen sisältyy neljä muutosohjelmaa: julkinen palvelulupaus, kokemusasiantuntijuuden ja asiakkaiden osal-listumisen toimintamalli, omahoidon sähköiset palvelut ja palvelusetelikokeilu laajen-nettuna SOTE lainsäädäntömuutosten mukaiseksi. Näistä julkinen palvelulupaus on annettu joulukuussa 2016 ja muut valmistuvat vuosien 2017-2018 välisenä aikana.
Ikäihmisten kotihoito ja sen kehittäminen on myös nostettu yhdeksi kärkihankkeeksi, jolla pyritään varmistaman vanhuspalvelulain toteutumista. (Hallitusohjelma 2015, 20-21; hallituksen julkaisu 2016, 51-52.)
Marion Clark kollegoineen (2008, 11) esittää, että osallisuutta voidaan tarkastella yksi-lön, palvelujen tuottajan ja politiikan tasolla. Yksilötasolla asiakkaalla on mahdollisuus olla osallinen muun muassa oman hoito- ja palvelutapahtuman suunnittelussa. Tällöin tavoitteena on yksilöön kohdistuva osallistuminen ja yksilön omaan elämään vaikutta-minen. Palvelujen tasolla osallisuus nähdään vaikuttamisena palveluihin, joissa asiak-kaat ovat mukana palvelujen suunnittelussa eri toimijoiden kanssa. Politiikan tasolla palveluiden käyttäjät ovat osallisia poliittisessa päätöksenteossa. (Clark, Davis, Fisher, Glynn & Jefferies 2008, 11.)
Tässä tutkimuksessa teoreettisena viitekehyksenä eli ns. ”punaisena lankana” on osalli-suuden tarkastelu kolmelta eri tasolta mukaillen Clark`n kollegoineen (2008) tekemää jaottelua. Osallisuutta tarkastellaan ikääntymispolitiikan, palveluiden ja yksilön näkö-kulmasta. Keskeisimpinä teoreettisina käsitteinä ovat osallisuus ja osallistuminen. Tässä tutkimuksessa käytän osallisuus ja osallistuminen käsitteitä synonyymeina, vaikka näis-sä käsitteisnäis-sä on löydettävisnäis-sä eroavaisuuksia.
Osallisuudesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon ja useissa kansallisissa ohjelmissa ja suo-situksissa osallisuuden vaatimus tulee usein esille keskeisenä tekijänä. Kuitenkaan ikäihmisten osallisuutta ei ole juurikaan tutkittu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu-järjestelmien kehittämisen näkökulmasta. Yksittäisiä tutkimuksia löytyy muun muassa kotihoidon ja päivätoiminnan kehittämisestä. (ks. Junnila 2017; Huhtala 2012). Näissä tutkimuksissa ikäihmisten osallisuus pohjautuu palvelunkäyttäjän näkökulmaan, koke-muksiin ja kehittämisehdotuksiin. Yksi tutkimus löytyy, jossa ikäihmisille on tehty mie-lipidemittaus heidän näkemyksistä sote uudistuksesta, lähipalveluista, osallistumisesta ja vaikuttamisesta lähiyhteisössä ja palveluissa (ks. Kuokkanen 2017). Lisäksi löytyy yksi pro gradu tutkimus kotona asuvien ikäihmisten osallisuudesta hyvinvointipalvelui-den suunnitteluun (ks. Kailio 2014). Kansallisia tutkimuksia sosiaali- ja terveyspalve-luiden laaja-alaisesta kehittämisestä ei ikäihmisten osallisuuden näkökulmasta löydy.
Osallisuuden vaatimuksesta onkin tullut keskeinen tekijä, mutta miten osallisuus toteu-tuu ja millä tasolla osallisuus ilmenee? Onko niin, että osallisuudesta on tullut tavallaan muoti-ilmiö, josta puhutaan ja siihen kannustetaan, mutta todellinen osallisuuden aste jää kuitenkin vähäiseksi.