Tutkielman ensimmäisessä luvussa selitän aiheenvalintaani liittyneitä seikkoja sekä kuvailen tutkimusongelman ja rajauksen. Esittelen tutkimuksen teoreettisen pohjan, metodit, lähdeaineistot ja kirjallisuuden sekä aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset.
Toisessa luvussa analysoin historiallisten tapahtumien, aatteellisten ja kulttuuri-historian virtausten vaikutuksia seurakunnanlauluun. Lisäksi tarkastelen kanttorien systemaattisen koulutuksen puutteen merkitystä kirkko- ja kansanlaulun kehittymi-selle sekä kartoitan suomenkielisen julkaisutoiminnan alkua ja liturgisia julkaisuja.
Kolmannessa luvussa syvennyn tarkastelemaan seurakunnanlaulun historiallisia lähtökohtia, kansanlaulun toteutumista ja sen toteuttamiseen liittyneitä seikkoja sekä seurakunnanlauluun tarkoitettuja julkaisuja. Lisäksi pureudun kansanlauluun yhdis-tettyihin mielikuviin ja ihanteisiin.
Neljännen luvun loppupäätelmissä kokoan tutkielmassa saadut tulokset yhteenve-doksi.
55 Piiroinen, Petri. Ortodoksinen julkaisutoiminta 1780–1980. Historiallinen katsaus ja bibliografia.
Joensuu: OKJ 1991.
56 Augustin (Nikitin), Arkkimandriitta. Ortodoksisuus Karjalassa 1500–1900-luvuilla. - Taipaleen ortodoksinen seurakunta 400 vuotta. Toim. Stefan Holm ja Markku Toivanen. Jyväskylä: Taipaleen ortodoksinen seurakunta 1991.
2 KIRKKOLAULUN HISTORIALLINEN KONTEKSTI 1898–1960 2.1. Kohti kansallista kirkkoa 1898–1939
Suomalaisten ortodoksien kansallinen herääminen 1800-luvun lopulla sai vaikutteita sekä fennomaanien suomalaisuusajattelusta että Venäjällä esiintyneestä liturgisten uudistusten liikkeen ajatuksista.57 Kansankielinen kirkkolaulu nähtiin välineenä, jon-ka avulla voitiin vaikuttaa ortodoksien jon-kansallisen identiteetin rakentumiseen. Kirk-kolaulu oli myös tärkeä osa sisälähetystoimintaa, jonka tavoitteena oli seurakunta-laisten alhaiseksi todetun hengellisen tason kohottaminen. Kansan yhteislaulun avul-la haluttiin saada kirkkokansa aktiivisemmin mukaan jumaavul-lanpalvelusten toimittami-seen ja yhdistää vallitsevassa luterilaisessa kirkkokulttuurissa vähemmistöasemassa eläneitä ortodokseja sekä toisiinsa että ortodoksisen kirkon uskollisiksi jäseniksi.
Toisen maailmansodan aiheuttamat muutokset ja aluemenetykset vaikuttivat kirkko-kunnan tilanteeseen ja olosuhteisiin niin radikaalisti, että on perusteltua jakaa histori-allisen kontekstin käsittely kahteen kauteen: sotaa edeltäneeseen ja sitä seurannee-seen kauteen.
2.1.1 Kansallisen heräämisen ja uskontojen välisten suhteiden heijastuminen kirkkolaulun kehityksessä
Suomenkielisen kirkkolaulun kehittämispyrkimykset liittyivät vahvasti oman aikansa kontekstiin ja tuona aikana vallalla olleisiin kulttuurivirtauksiin. 1800-luvulla Venä-jän keisarikunnassa, jonka hallintoon Suomen suuriruhtinaskuntakin tuohon aikaan kuului, elettiin yleiseurooppalaisten kulttuuri- ja taidehistorian virtausten vaikutuspii-rissä. Saksalaisesta filosofiasta ammentava romantiikka korosti 1800-luvulla omien kansallisten juurien ja historian merkitystä ja se oli kytköksissä kansalliseen herää-miseen.58 Kansallisromantiikka sai kannatusta erityisesti yleisessä kehityksessä jäl-keen jääneissä, sisäisesti ja poliittisesti hajanaisissa valtioissa sekä pitkään toisten valtioiden alaisuudessa olleiden vähemmistökansojen keskuudessa.59
Venäjän poliittisen eliitin parissa laajan suosion 1800-luvun lopulla saavuttanut nationalistinen aatesuunta slavofilia korosti länsimaisen rationalismin vastapainona
57 Kärkkäinen 1999, 188–189.
58 Pesonen 2010, 70–71.
59 Hedblad, Lars. Kansallisromantiikka. – Otavan iso musiikkitietosanakirja Herz – laudes 3. Toim.
Tuula Kaurinkoski, Eija Leskinen, Marjut Nieminen, Keijo Virtamo. Keuruu: Otava 1978, 342–343.
ortodoksista uskoa. Venäläistä kulttuuria haluttiin levittää myös vieraiden heimojen keskuuteen. Tämän panslavistisen liikkeen kohteina olivat erityisesti Venäjän keisa-rikuntaan liitetyt reuna-alueet kuten Puola, Baltia ja Suomi.60 Kansallinen heräämi-nen syntyi näillä alueilla vastareaktiona panslavismiin.
Nationalismiksi kutsutun aatteen pääperiaate on Laitilan mukaan valtiovallan tai muun valtaapitävän instituution pyrkimys yhdenmukaistaa kulttuuria ja taloudellista kehitystä sekä tehdä alamaisista helposti hallittavia. Kansallisromantiikan ihanteet vaikuttivat vähemmistökansojen nationalistisissa pyrkimyksissä irrottautua emävalti-oista 1800-luvun Euroopassa. Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän välisissä suh-teissa nämä vastakkaiset nationalistiset ja politisoituneet pyrkimykset61 aiheuttivat erimielisyyksiä esimerkiksi koulujen ja jumalanpalvelusten kielen suhteen.62
Kansallisromantiikan ihanteita noudattaneen suomalaisuusajattelun tuulet alkoivat puhaltaa suomalaisten keskuudessa 1830-luvulta alkaen. Karjalassa Suomen orto-doksien keskuudessa kansallistunteen herääminen alkoi 1800-luvun lopulla, kun Sor-tavalasta oli tullut opettajia kouluttavan seminaarin63 myötä karelianismin ja suoma-laisuusliikkeen keskus.64 Saksasta alkunsa saanut kansallisuusaatteen ja kuorolaulun siivittämä laulujuhlaperinne saapui Viron kautta Suomeen ja 1800-luvun loppupuo-lella kansallinen kuorolaulu sai fennomaanien kansanvalistustyössä merkittävän osan.Junkkarin mukaan vasta kuorotoiminnan nousu ja laulavat kansanjoukot saivat kansallisromantiikan täydesti kukoistamaan Karjalassa.65
Karjalan alueen ortodoksit olivat vuosisatojen ajan eläneet Venäjän ja Ruotsin valtiollisten ja uskonnollisten taistelujen keskellä. Ruotsin vallan aikana kansallinen identiteetti määräytyi ennen muuta uskonnon eikä kielen mukaan, ortodoksisuus näh-tiin siis venäläisten uskontona. Tämä ajattelutapa aiheutti myös epäilyksiä ortodoksi-sen kansanosan lojaalisuudesta suhteessa valtiovaltaan.66 Piiroisen mielestä karja-laisortodoksit kokivat voivansa samastua paremmin suomalaisiin kuin venäläisiin.67 Laitilan mukaan taas karjalaiset olivat 1700-luvun lopulle asti tunteneet olevansa enemmän venäläisiä kuin suomalaisia ja vielä 1900-luvun alussakin heidän
60 Nokelainen 2010, 46. Katso myös Pesonen 58–60.
61 Venäjällä slavofilia ja panslavismi, Suomessa kansallinen herääminen ja heimoaate. Heimoaatteella tarkoitettiin mm. kaikkien suomea puhuvien tai sukukansojen saattamista toistensa yhteyteen. Vuosi-sadan vaihteen molemmin puolin Suomessa vaikuttivat poliittisina ja kulttuurisina aatteina suursuo-malaisuus ja karelianismi. Laitila 2004, 46–48, 149, 154.
62 Laitila 2004, 48.
63 Sortavalan opettajaseminaari perustettiin vuonna 1880.
64 Kärkkäinen 1999, 188. Samasta aiheesta myös Laitila 2004, 27–28. Vrt. Hämynen 1995, 39–40.
65 Junkkari 1997, 9, 58.
66 Nokelainen 2010, 28–29.
67 Piiroinen 1991, 25.
nen identiteettinsä oli horjuva.68 Suomalaiskansallinen liike ei saanut Hämysen mu-kaan suurta kannatusta Raja-Karjalassa, koska alueen ihmisten identiteettiin sopivat huonosti kansallismielisten vaatimukset suomen kielen käyttöön ottamisesta juma-lanpalveluksissa ja koululaitoksessa.69 Suomen ortodoksista kirkkoa alettiin kuiten-kin kehittää suomalaiskansalliselta pohjalta, vaikka kirkossa olikuiten-kin nähtävissä sisäistä kahtiajakautumista.70
Erkki Piiroinen kuvaa vuonna 1993 luterilaisten ja ortodoksien välisiä suhteita Suomessa kirjassaan Kirkkokunnan ylösnousemus. Piiroisen mukaan ennen sotia lu-terilaisten suhtautumisessa ortodokseihin oli paljon toivomisen varaa. Etelä-Suomessa ja Karjalan Kannaksella, missä oli runsaasti venäläisperäisiä ortodokseja, ortodoksisuutta pidettiin venäläisenä uskontona. Tilanne oli parempi Laatokan-Karjalassa, missä ortodoksit olivat enemmistönä sekä Pohjois-Laatokan-Karjalassa, missä oli totuttu elämään vähemmistönä luterilaisten keskuudessa.71 Aleksanteri Tschiikku kuvaa vuoden 1933 Aamun Koitossa kokemuksiaan seuraavasti:
Esimerkiksi, joutuessani jo varhaisvuosina työn ja ansion etsintään Savoon ja Keski-Suomeen päin, salmilaista murretta puhuen ja uskonnoltani kreik.-katolisena sain mo-nen monet kerrat kuulla: ”kuvanpalvelija, ryssä”, ja paljon muutakin sopimatonta, vaikka vointini mukaan koetin selvittää, etten ole Venäjän vaan Suomen kansalainen, […].72
Tschiikku kuvailee kertomuksessaan terävänäköisesti rajakarjalaista identiteettiä – uskonnon, kielen ja kansallisuuden sekoittumista toisiinsa arkisessa kielenkäytössä sekä sanavalintoihin yhdistettyjä emotionaalisia painotuksia.
Vastakohtia löytyy kyllä meikäläisissä. Monin paikoin on tapana sanoa, jos lähdetään etemmäksi: lähdemmö Suomeh, niinkuin ei tämä kaikki olisi Suomennientä. Jos muu-alta tulee asujain tänne, […] tuos tuli ruotzi, niinkuin ei tämä olisi ihminenkään. Ei-hän siinä mitään pahaa olisi, jos sanonta johtuisi vain murteesta. Siinä kalskahtaa mo-nesti viha, kateus ja halveksunta.73
68 Laitila 2004, 161.
69 Hämynen 1995, 41.
70 Piiroinen 1991, 25.
71 Piiroinen, Erkki. Kirkkokunnan ylösnousemus. Joensuu 1993: OKJ, 55.
72 Tschiikku, Aleksanteri. Aamun Koitto. – AK nro 24. PSHV 1933, 198.
73 Tschiikku 1933, 198.
Vuodesta 1809 vuoteen 1917 Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan, jossa ortodoksi-nen kirkko oli valtiokirkko. Ruotsin vallan aikana säädetyt lait rajoittivat kaikkien luterilaisesta uskosta poikkeavien kansalaisten oikeuksia. 1800-luvulla oli kirkosta eroaminen kiellettyä sekä luterilaisilta että ortodokseilta, mutta kääntyminen sallittiin kumpaankin kirkkoon.74 Vanhan Suomen alueen yhdistämisen jälkeen ortodoksien määrä oli kasvanut kymmenkertaiseksi ja keisari halusi suojella vuoden 1812 jälkeen antamillaan asetuksilla johtamansa kirkon jäseniä käännytykseltä Suomessa. Luteri-laisia pappeja kiellettiin rangaistuksen uhalla puuttumasta millään tavoin ortodoksi-siin kirkolliortodoksi-siin toimitukortodoksi-siin.75 Tilanne muuttui uskonnonvapauslain tultua voimaan Suomessa 22.2.1906.76 Laki salli eroamisen ortodoksisesta kirkosta, mutta siinä edel-lytettiin liittymistä johonkin muuhun Venäjän lain hyväksymään kristilliseen yhtei-söön. Ensimmäisenä vuotena 1906 luopui 1200 kirkon jäsentä ortodoksisesta uskos-taan, mutta seuraavina vuosina eroajien määrä tasoittui parin sadan paikkeille.77
Ortodoksinen papisto koostui Suomessa vuosisadan vaihteen molemmin puolin venäläisistä, useimmiten kansankieltä osaamattomista papeista sekä suomalaisista Venäjällä opiskelleista papeista, joista muodostui kansallismielisiksi kutsuttu ryhmä Suomen ortodoksiseen kirkkoon.78 Kansallismielisesti ajatteleva papisto ja sivis-tyneistö halusi kohottaa kansan sivistystasoa sekä vahvistaa suomenkielen asemaa jumalanpalveluksissa ja seurakuntakouluissa. Suomalaiset papit kokoontuivat 1800-luvun loppupuolella sortavalalaisen Sergei Okulovin79 aloitteesta epävirallisiin ta-paamisiin pohtimaan ortodoksisten seurakuntien tilaa ja kehittämismahdollisuuksia.80 Tätä tarkoitusta varten perustettiin vuonna 1885 Pyhäin Sergein ja Hermanin
74 Nokelainen 2010, 34–35. Ennen uskonnonvapauslakia määräystä kierrettiin käyttämällä ns. Pietarin tietä. Ortodoksisesta seurakunnasta otettu muuttokirja vietiin Pietarissa luterilaiseen seurakuntaan ja takaisin tultiin luterilaisen muuttokirjan kera, jolloin uskontokunta oli vaihtunut matkan aikana. AK nro 2. PSHV 1906, 26.
75 Nokelainen 2010, 35–36. Asetuksia täsmennettiin lisäksi vielä vuosina 1836 ja 1843, kun esimer-kiksi seka-avioliitoissa syntyneitä lapsia oli kastettu säännösten vastaisesti luterilaiseen uskoon. Sa-masta asiasta Virossa, Engelhardt 2009, 306.
76 Venäjällä laki hyväksyttiin jo aikaisemmin, huhtikuussa 1905.
77 Laitila 2004, 129–130. Uskonnonvapauslain myötä luterilaiset pyrkivät julistamaan kristinuskoa kielisukulaisille Karjalassa (Vienassa ja Aunuksessa) sekä Venäjällä, käännytystoiminta lisäsi orto-doksien pelkoa runsaasta uskosta luopumisesta. Nämä ulkopuolelta tulleista syistä aiheutuneet paineet vahvistivat ortodoksisen älymystön ymmärrystä omankieliseen valistus- ja sisälähetystoiminnan mer-kityksestä. Laitila 2004, 130–131.
78 Nokelainen 2010, 49–50.
79 Mitrarovasti Sergei Okulov (1853–1940) syntyi Suistamolla ortodoksiseen pappissukuun. Okulov oli merkittävä vaikuttaja Suomen kansallisen ortodoksisen kirkon hallinnollisen ja kielellisen muotou-tumisen vuosikymmeninä. Sergei Okulov piti kansankielisiä jumalanpalveluksia tärkeinä kansan hen-gellisen tason kohottamiseksi. Laitila 2004, 15, 33–35, 53. Okulov oli PSHV:n perustajajäseniä ja hän toimitti Aamun Koitto -lehteä vuosina 1896–1907, 1918–1940. Piiroinen 1996, 11.
80 Nokelainen 2010, 50, 52.
kunta (PSHV),81 jonka toiminnan tavoitteeksi asetettiin sisälähetystyö, kansanvalis-tustoiminta ja suomenkielisen hengellisen kirjallisuuden julkaiseminen.82
Ryhmä ortodoksisia pappeja kokoontui vuoden 1906 alussa pohtimaan syitä orto-doksisesta kirkosta eroamisiin.83 Aamun Koitossa julkaistussa kokouksen pöytäkir-jassa luetellaan erilaisia syitä luopumisiin. Eräinä syinä nähtiin luterilainen vaikutus ympäristössä sekä luterilaisten yksinkertaisempi kansankielinen jumalanpalvelus, johon voi helposti osallistua. Monien ortodoksien vääränlainen käsitys uskonnon ja kansalaisuuden liitosta oli johtanut myös kirkosta eroamisiin; kuviteltiin, että ”tosi-suomalainen” voi olla vain luterilaisena. Jotkut luterilaisuuteen kääntyneet olivat ilmoittaneet sanomalehdissä, ”että vasta siirryttyään luterilaiseen uskoon ovat he tunteneet olevansa täydessä henkisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa.”84 Yhtenä ehdotuksena asiaintilan korjaamiseksi tuotiin esille jumalanpalveluselämän kohotta-minen sille kuuluvaan arvoon. Jumalanpalvelusten huolellista toimittamista, seura-kuntalaisten aktiivisempaa osanottoa jumalanpalvelusten toimittamiseen sekä erityi-sesti kansanyhteislaulun käyttöönottoa korostettiin merkittävinä tekijöinä. Jumalan-palveluksien toimittamiseen ehdotettiin myös muutoksia, esimerkiksi joitakin lyhen-nyksiä ja salaisten rukousten ääneen lukemista.85 Ilmeisesti edellä mainitun kokouk-sen julkilausuman herättäminä kesällä 1906 pidetyssä Suomen hiippakunnan kirkol-liskokouksessa pohdittiin, miten jumalanpalveluksesta saataisiin sisällöltään moni-puolisempi ja rikkaampi. Tarkan pohdinnan ja keskustelun jälkeen päätettiin yksi-mielisesti suostua ehdotuksiin, että saarnat ja yhteislaulu tulisi ottaa mahdollisuuksi-en mukaan kaikkialla käyttöön.86
Uskonnonvapauslaki näytti kärjistävän ortodoksien ja luterilaisten välisiä suhtei-ta.87 Sisälähetystoimintaa pidettiin ratkaisuna sekä ortodokseihin kohdistuneen luteri-laisen käännytystoiminnan että kansan hengellisen valistamisen suhteen, vaikka
81 PSHV:n perustamiseen liittyvistä seikoista tarkemmin Laitila 2004, 53–54, 58–59.
82 Kärkkäinen 1999, 189.
83 1. ja 2. päivä tammikuuta 1906 kokoontuivat Sergei Okulovin luona papit M. Kasanski, N. Solov-jev, S. Solntsev, A. Sadovnikov ja D. Sotikov.
84 Minkälaisiin toimenpiteisiin olisi hiippakuntamme kirkollisten olojen parantamiseksi ryhdyttävä?
AK nro 4. PSHV 1906, 52.
85 AK nro 4. 1906, 53. Rovasti M. Kasanski toimitti kokouksen pöytäkirjan arkkipiispa Sergeille.
Antamassaan päätöksessä Arkkipiispa Sergei ei hyväksynyt eukaristiarukousten lukemista ääneen, koska se tekisi liian tuntuvan muutoksen ”ikivanhaan kirkonmenoon”. AK nro 7. PSHV 1906, 95–96.
Tasapainon etsiminen vakiintuneen perinteen ja uusien kansallisista motiiveista nousevien näkemys-ten välillä jatkui vuosikymmeniä. Vuonna 1927 M. Michailov ehdotti Aamun Koitossa julkaistussa kirjoituksessaan jumalanpalvelusten lyhentämistä ja kritisoi pappien tapaa lukea jumalanpalvelusten kaikki ylevät rukoukset niin hiljaa, ettei kansalla ole mahdollisuutta saada kokonaiskäsitystä niiden sisällöstä. Michailov, M. Jumalanpalveluksista. – AK nro 2. PSHV 1927, 16.
86 AK nro 11. PSHV 1906, 142.
87 AK nro 2. PSHV 1907. 20–21.
tysmatkat pikemminkin lisäsivät jännitteitä kirkkokuntien välillä kuin vähensivät niitä. Vuoden 1906 papiston kokouksessa perustettiin Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunnan sisälähetystoimikunta organisoimaan sisälähetystyötä.88 Toimikunta kehotti pappeja etsimään seurakuntalaisista sopivia henkilöitä perustamaan seuroja Jumalan valtakunnan työhön.89 Esimerkiksi Ilomantsin Sonkajanrannan oikeauskois-kirkollinen seura perustettiin vuoden 1906 kesällä90 ja se ryhtyi heti perustamisensa jälkeen aktiivisesti toimimaan sisälähetyksen hyväksi. Erityisesti seuran järjestämillä kirkkolauluharjoituksilla koettiin olleen monipuolinen merkitys sisälähetystoimin-nassa. Kirkkolauluharjoituksiin oli laulajien (25 henkeä) lisäksi osallistunut viidestä-kymmenestä sataan oman seurakunnan jäsentä ja lisäksi vielä luterilaisiakin.91
Pappien kokouksessa Valamossa elokuussa 190792 käsiteltiin sisälähetystyötä ja ortodoksisesta kirkosta luopumisia. Kokouksessa löydettiin useita syitä kirkosta luo-pumisiin,93 mutta ongelmien ratkaisuista ei päästy papiston keskusteluissa yksimieli-syyteen. Sergei Okulov ja Sergei Solntsev erosivat Pyhäin Sergein ja Hermanin Vel-jeskunnan sisälähetystoimikunnasta vuonna 1908 ja koko VelVel-jeskunnan toiminta keskeytyi viimeistään vuonna 1910. Laitilan mukaan syynä oli ilmeisesti pappis-munkki Kiprianin94 ja arkkipiispa Sergein muuttuneet käsitykset sisälähetystoimin-nasta. Aggressiivisen ortodoksisuuden puolustamisen sijaan Okulov kannatti maltilli-sempaa linjaa ja luterilaisten hyviksi koetuista käytännöistä oppimista. Luterilaisvas-taista valistustyötä varten perustettiin vuonna 1907 Karjalan Veljeskunta, jonka pu-heenjohtajaksi tuli pappismunkki Kiprian.95 Karjalan veljeskunnan toiminta hiipui Kiprianin vuonna 1914 tapahtuneen yllättävän kuoleman jälkeen ja Suomen senaatti lakkautti Karjalan veljeskunnan vuonna 1918.96
88 Laitila 2004, 131–132, 137–138. PSHV:n julkaisemana ilmestyivät harhaoppien vastustamiseen Luterilaisten erehdykset (Viipuri 1910) ja Nikolai Warhanskin Jalo tunnustus (suom. A. Jakubov, Viipuri 1914). Piiroinen 1991, 36, 157, 215.
89 Laitila 2004,140.
90 Seuran sääntöehdotus laadittiin kokouksessa 22.7.1906. AK nro 8. PSHV 1906, 107–108.
91 AK nro 4. PSHV 1907, 49. Ilomantsin Sonkajanrannan oikeauskois-kirkollinen seura lähetti arkki-piispalle kertomuksen lyhytaikaisesta toiminnastaan.
92 Pappien kokous Valamossa 7-9.8.1907.
93 Kirkosta luopumisten syinä pidettiin mm. jumalanpalveluksen toimittamista vieraalla kielellä, pap-pien välinpitämättömyyttä, seka-avioliittoja, juhlapäivien viettämistä eri aikaan kuin luterilaiset, lute-rilaisten agitaatiota ja yleistä uskonnollista välinpitämättömyyttä.
94 Pappismunkki Kiprian määrättiin Suomeen syksyllä 1905 saarnaajan virkaan. Kiprian oli Karjalan veljeskunnan perustaja ja johtaja. Kiprian toimi Suomen ortodoksisen hiippakunnan Sortavalan (apu-lais)piispana vuodesta 1913 vuonna 1914 tapahtuneeseen äkilliseen kuolemaansa asti. Loima 1999,[116]–118, 129.
95 Laitila 2004, 140–141, 157–158. Katso myös Okulov, S[ergei]. Pyhäin Sergein ja Hermanin Vel-jeyskunta. – AK nro 11. PSHV 1918, 89–90.
96 Laitila 2004, 173.
Sisälähetystoiminta pääsi jatkumaan Suomen itsenäistymisen jälkeen, jolloin Py-häin Sergein ja Hermanin Veljeskunnan toiminta elvytettiin. Itsenäisyyden ajan en-simmäiset sisälähetysjuhlat järjestettiin Suistamolla kesäkuussa 1921.97 Seurakunnan yhteislaulu oli sisälähetystyön välineenä oleellinen osa muiden muassa hartauskoko-usten ja sisälähetysjuhlien ohjelmaa. Muun sisälähetystoiminnan lisäksi Ilomantsin Hömötissä toimivan veljeskunnan alaosaston sunnuntaikoulujen yhteydessä oli aloi-tettu myös kirkkolauluharjoitukset. ”Tilaisuudessa ollut” toivoi, että veljeskunta jär-jestäisi ammattitaitoisesti johdettuja kirkkolaulu- ja sisälähetyskursseja, joille voitai-siin lähettää Hömötin alaosaston puolesta ”asiasta innostunut henkilö”. Kirjoittajan mielestä ”kirkkolaulujemme käytäntöön saattaminen kansalle vaatisi jokaiselta yksi-löltä, Veljeskunnalta ja koko kirkkokunnaltamme yksimielistä uhrautuvaista ponnis-tusta."98
Ortodoksien hengellisen valistamisen lisäksi sisälähetystoimintaa tarvittiin Karja-lassa myös muiden kristittyjen yhteisöjen toiminnan vaikutusten torjumiseksi.99 Py-hän Sergein ja Hermanin Veljeskunnan komitea päätti järjestää sisälähetysjuhlat Vii-purissa kesällä 1927, koska ”useat myös valittivat, että seurakunnissa esiintyy paljon lahkolais-saarnajia, jotka levittävät vääriä oppeja.”100 Arkkipiispa Herman nosti Aa-mun Koiton artikkelissaan vuonna 1930 esille muiden uskonnollisten yhteisöjen to-teuttaman käännytystoiminnan Karjalan ortodoksien parissa.101 Herman vetoaa kir-joituksessaan kirkon jäseniin, että he rakkaudesta omaa kirkkoa kohtaan ryhtyisivät uskollisesti puolustamaan omaa uskoa ja innokkaasti toimimaan seurakunnallisen elämän hyväksi kehittämällä muiden muassa kirkkokuoro- ja kansanlaulua.102
97 AK nro 12. PSHV 1921, 107. Samana vuonna PSHV:n vuosikokouksen yhteydessä Simeon (Simo) Okulov piti alustuksen kansan yhteisestä ”kirkkoveisuusta”. Valitettavasti Aamun Koitossa ei julkaistu alustuksen tekstiä. AK nro 12. PSHV 1921, 107.
98 Tilaisuudessa ollut. Ilomantsin Hömötissä. – AK nro 18 PSHV 1921, 157.
99 Pappisseminaarin opiskelijoiden matkakertomuksessa sisälähetysmatkoilta kerrotaan helluntailais-ten järjestämistä kokouksista, mutta varsinaisesta käännytystyöstä ei ole kirjoituksessa mainintaa.
Saarikoski, [Paavo] ja Kasanski, L[eo.] Puolitoista viikkoa Suojärven kreikkalais-katolisten keskuu-dessa. – AK nro 12 PSHV 1926, 111.
100 AK nro 23. PSHV 1926, 227. Muiden kristillisten yhteisöjen toiminta oli ilmeisen aktiivista Karja-lassa. Vuonna 1931 sisälähetystoimintaa kuvaavassa artikkelissa kirjoittaja pitää aikaa hankalana, koska rajaseuduille kirkon toiminta ulottuu muita alueita harvemmin ja ihmiset joutuvat kuuntelemaan vieraita hengellisiä puhujia. L. M. Vaikutelmia sisälähetystyöstä Hautavaaran ja Hyrsylän paikkakun-nilla. – AK nro 16. PSHV 1931a, 133.
101 Herman kuvailee asiaa seuraavasti: ”Uskokaa, rakkaat veljeni ja sisareni uskossa, ettei nykyaikana, erittäinkin Karjalassa, jossa harjoitetaan mitä voimakkainta propagandaa meidän kallista, vanhaa, ekumeenista ja apostolista Kirkkoamme vastaan ortodoksisen (kreikkalaiskatolisen) uskon hävittämi-seksi, riitä se, että meillä on komeita kirkkoja ja hyviä pappeja toimittamassa jumalanpalveluksia ja saarnaamassa.” Herman, Arkkipiispa. Ajatuksia kirkkolaulustamme. – AK nro 8. PSHV 1930b, 59.
102 Herman 1930b, 59.
Vuosisadan alussa pyrittiin kansallisen heräämisen ideologian mukaisesti hengel-lisen valistus- ja sisälähetystoiminnan avulla tukemaan suomalaiskansalhengel-lisen identi-teetin rakentumista ortodoksien keskuudessa. Uskonnonvapauden voimaantulon jäl-keen kirkostaluopumisia ja luterilaista vaikutusta torjuakseen ortodoksiset suoma-laismieliset papit halusivat rikastuttaa jumalanpalveluselämää muiden muassa sitout-tamalla ja aktivoimalla kirkkokansaa yhteislaulun avulla mukaan jumalanpalvelusten toimittamiseen. Myös Suomen itsenäistymisen jälkeen muiden kristittyjen lahkojen harjoittama evankelioimistoiminta koettiin uhkaavaksi. Sisälähetystoiminnan tehos-tamisen lisäksi toivottiin ortodoksien uskollisesti puolustavan uskoaan ja toimivan seurakunnallisen elämän hyväksi kehittämällä sekä kuoro- että kansanlaulua.
2.1.2 Jumalanpalveluksen kansallistaminen
Suomen ortodoksien lukutaito, sivistystaso ja hengellinen tietämys olivat vuosisadan vaihteessa alhaisella tasolla. Suomenkielisen kansanopetuksen ja kansanvalistuksen kehittäminen koettiin tärkeäksi ortodoksisen kansallismielisen papiston ja sivis-tyneistön parissa, vaikka kieliasia aiheutti myös kiistoja kirkkokunnassa. Kansankie-listä kirkko- ja yhteislaulua pidettiin tärkeänä jumalanpalvelusten ja seurakuntalais-ten hengellisen tason kohottamisessa. Vuosisadan alussa kansallistaminen merkitsi pyrkimystä muuttaa jumalanpalvelukset kirkkoslaavinkielisistä suomenkielisiksi.
Suomen itsenäistyttyä kansallistaminen laajeni koskemaan koko kirkkokunnan kan-sallistamistoimia erityisesti jurisdiktion vaihdoksen jälkeen.
Kansallisromantiikan ihanteiden vaikutuksesta 1800-luvun Euroopassa syntyivät kansallisvaltiot, jotka määriteltiin puhutun kielen kautta. Kansanvalistustyön ja kan-sanopetuksen pyrkimyksenä oli Korpelan mukaan kansankielisen opetuksen avulla suomalaisten kansallisen identiteetin103 ja kulttuurin luominen ja vahvistaminen.104 Suomessa papit vastasivat alkeisopetuksesta ja kansanvalistuksesta, pysyviä ja kier-täviä ortodoksisia seurakuntakouluja alkoi syntyä 1840-luvulta alkaen. Seurakunnan-koulujen opetuskieli oli enimmäkseen venäjä.105 Opetuskielestä käytiin kiistaa Pyhän Synodin ja Suomen viranomaisten välillä kunnes vuonna 1883 Aleksanteri III antoi
103 Laitilan mukaan Raja-Karjalan ortodoksien identiteetti muodostui 1870-luvulla sitoutuneisuudesta kotiseutuun ja kansanomaisesti ymmärretystä ortodoksisesta uskosta. Laitila 2004, 28.
104 Korpela 2008. Aiheesta lisää Laitila 2004, 46–48.
105 Kärkkäinen 1999, 188.
asetuksen, jossa opetuskieleksi määrättiin alueen asukkaiden puhuma kieli.106 Kan-sakoululaitos perustettiin Suomeen vuonna 1866. Kansakouluun otettiin kuitenkin vain lukutaitoisia oppilaita, joten alkeisopetuksen järjestäminen jäi edelleen seura-kuntien tehtäväksi.107
Karjalaiset eivät olleet kielikysymyksestä aina samaa mieltä, sillä osa ortodokseis-ta piti niin kutsuttujen sortokausien vahvistunutortodokseis-ta venäläisvaikutusortodokseis-ta myönteisenä asiana. Vuoden 1907 jälkeen venäläisiä seurakuntakouluja perustettiin runsaasti Ra-ja-Karjalaan. Venäläiset koulut eivät aiheuttaneet kunnalle kuluja, vaan tarjosivat joitakin sosiaalisia etuja lapsille. Saman valtakunnan sisällä sijaitseva raja oli Karja-lassa joka tapauksessa häilyvä käsite. Venäjän kielen oppimista pidettiin hyödyllise-nä, koska monien karjalaisten työpaikat sijaitsivat Venäjän puolella.108
Suomalaisten ortodoksien sivistyksellinen taso oli useiden lähteiden mukaan heikko.109 Esimerkiksi aunuslainen sanomalehtimies A. Sobornov kirjoitti vuonna 1875 näin: ”Kaikki karjalaisten harhaluulot ja erehdykset, uskonnolliset, siveelliset ja osin myös sosiaaliset, johtuvat pelkästään heidän täydellisestä tietämättömyydestään.
Karjalaisten tietämättömyys johtuu pääasiassa siitä, ettei Karjalassa ole riittävästi kyläpappeja.”110 Pinta-aloiltaan laajoissa seurakunnissa papit ehtivät käydä syrjäky-lissä parhaimmassa tapauksessa muutamia kertoja vuodessa ja seurakuntalaiset kävi-vät kirkossa ja ehtoollisella ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään.111 Suomen kieltä osaamattoman papiston oli lisäksi vaikea opettaa ja valistaa venäjää taitamattomia karjalankielisiä seurakuntalaisiaan.
Euroopan itäisillä ortodoksisilla alueilla kuten esimerkiksi Ukrainassa ja Baltiassa syntyi 1800-luvulla kansallinen ja kirkollinen herääminen, jonka vaikutuksesta kan-sankielisten jumalanpalvelusten toimittamista alettiin ortodoksisessa kirkossa suosia sen monilla eri kielialueilla.112 Vuonna 1815 Pyhä Synodi määräsi, että suomenkieli-sissä seurakunnissa evankeliumi ja epistola tuli lukea kansan ymmärtämällä kielel-lä.113 Korpelan mukaan Liperin Taipaleen seurakuntalaiset anoivat Pyhältä Synodilta vuonna 1858, että ortodoksiset jumalanpalvelukset voitaisiin toimittaa suomeksi.
106 Laitila 2004, 27.
107 Kirkinen ym. 1963, 203–204. Samasta aiheesta myös Korpela 2008.
108 Hämynen 1995, 139, 142–143.
109”… 1748 suomenkielisten kirjojen lukeminen koettiin Taipaleessa uskonluopiudeksi ja niinpä vain kaksi ortodoksimiestä osasi kirjaimet.” Korpela 2008. Vuonna 1880 oli yli 10-vuotiaista ortodokseista lukutaidottomia 54,5 %. Junkkari 1997, 79. Laatokan pohjoisrannalla sijaitsevan Raja-Karjalan yli 15-vuotiaista asukkaista oli vuonna 1900 lukutaidottomia yli 30 %. Nokelainen 2010, 56.
110 Augustin 1991, 68. Katso myös Nokelainen 2010, 51.
111 Seurakuntalaisia. Avoin kirje sielunpaimenelle. AK nro 11–12. PSHV 1904, 11–12.
112 Kirkinen ja Railas 1963, 133.
113 Kärkkäinen 1999, 187. Laitila 2004, 51.
Vuonna 1860 saatu lupa käynnisti papistolle tarkoitettujen toimituskirjojen suomen-nostyön ja julkaisemisen.114
Suomenkielistä ortodoksista julkaisutoimintaa115 on harjoitettu runsaan kahdensa-dan vuoden ajan. Lyhykäinen katekismus, josta suomenkielisen ortodoksisen kirjalli-suuden on katsottu alkaneen, julkaistiin vuonna 1780.116 Laitilan mukaan suomen kieltä alettiin käyttää Ruotsin alueeseen kuuluneiden seurakuntien117 jumalanpalve-luksissa luultavasti 1700-luvun loppupuolella,118 mutta siitä ei ole tietoa, milloin en-simmäinen suomenkielinen jumalanpalvelus on toimitettu.119 Varsinaisesti suomen-kielinen liturginen kirjallisuus syntyi kuitenkin vasta 1800-luvulla, kun Pietarin hen-gellisen akatemian suomen kielen opettajaksi120 valittiin Tuomas (Thomas) Friman (1821–1886).121 Frimanin kääntämistä papiston käsikirjoista tärkeimmät olivat 1860-luvulla ilmestyneet jumalanpalvelusten tekstejä sisältävä Palvelu-kirja jalo-uskoisessa kirkossa ja pyhien toimitusten tekstit sisältävä Tarve-kirja jalo-jalo-uskoisessa kirkossa.122 Nämä Frimanin kääntämät papiston käyttöön tarkoitetut liturgiset kirjat olivat ensimmäiset julkaisut, jotka mahdollistivat suomenkielisten jumalanpalvelus-ten toimittamisen. Frimanin käännöksiin tehdyt jumalanpalveluskirjat eivät osoittau-tuneet kovin pitkäikäisiksi, vaan ne korvattiin muutaman vuosikymmenen käytön
Suomenkielistä ortodoksista julkaisutoimintaa115 on harjoitettu runsaan kahdensa-dan vuoden ajan. Lyhykäinen katekismus, josta suomenkielisen ortodoksisen kirjalli-suuden on katsottu alkaneen, julkaistiin vuonna 1780.116 Laitilan mukaan suomen kieltä alettiin käyttää Ruotsin alueeseen kuuluneiden seurakuntien117 jumalanpalve-luksissa luultavasti 1700-luvun loppupuolella,118 mutta siitä ei ole tietoa, milloin en-simmäinen suomenkielinen jumalanpalvelus on toimitettu.119 Varsinaisesti suomen-kielinen liturginen kirjallisuus syntyi kuitenkin vasta 1800-luvulla, kun Pietarin hen-gellisen akatemian suomen kielen opettajaksi120 valittiin Tuomas (Thomas) Friman (1821–1886).121 Frimanin kääntämistä papiston käsikirjoista tärkeimmät olivat 1860-luvulla ilmestyneet jumalanpalvelusten tekstejä sisältävä Palvelu-kirja jalo-uskoisessa kirkossa ja pyhien toimitusten tekstit sisältävä Tarve-kirja jalo-jalo-uskoisessa kirkossa.122 Nämä Frimanin kääntämät papiston käyttöön tarkoitetut liturgiset kirjat olivat ensimmäiset julkaisut, jotka mahdollistivat suomenkielisten jumalanpalvelus-ten toimittamisen. Frimanin käännöksiin tehdyt jumalanpalveluskirjat eivät osoittau-tuneet kovin pitkäikäisiksi, vaan ne korvattiin muutaman vuosikymmenen käytön