Julkaisutoiminnan jälleenrakennus ja uudistuminen

2.2.2 Julkaisutoiminnan jälleenrakennus ja uudistuminen

Sodan aikana ei kirkkokunnassa ollut voimavaroja uusien julkaisuprojektien toteut-tamiseen, vaan suurin osa tuolloin painetusta materiaalista oli julkaistu jo aiemmin.

Vuonna 1942 ilmestyi Rukous- ja hartauskirjasta²⁶¹ [toinen painos], jonka esipu-heessa Paavo Saarikoski kirjoittaa, että rukous- ja hartauskirja -julkaisuja olivat käyt-täneet kirkkokäsikirjana seurakuntalaisten lisäksi erityisesti kanttorit, mutta poikke-ustapauksissa myös papisto.²⁶² Kansan yhteiseen lauluun jumalanpalveluksissa har-taus- ja rukouskirjat soveltuivat tekstiensä osalta periaatteessa jo varhaisimmasta julkaisusta alkaen. Kansanlaulun kannalta veisujen tekstien löytämisen jumalanpal-velustilanteessa tekee hankalaksi se, että kirjoissa on kirkkoveisujen lisäksi myös lukijan, diakonin sekä papin lausumat tekstit. Jumalanpalveluksen seuraamista tekstit toki helpottavat. Vuonna 1944 ilmestyi pappismunkki Paavalin toimittama Ortodok-sinen Laulukirja, joka oli tarkoitettu koulujen uskonnon opetuksen lisäksi myös kan-san yhteislauluun. Ortodoksinen laulukirja oli ensimmäinen Paavalin julkaisu, johon liittyi yhteislaulun edistäminen.²⁶³

Seuraavaa rukouskirja -julkaisua saatiin odottaa vuoteen 1954, jolloin Ortodoksi-sen veljestön julkaisema Ortodoksinen rukouskirja ilmestyi. Sodan aikana Valamon luostarissa perustettu Ortodoksinen veljestö pyrki tukemaan jäsenistönsä hengellistä elämää ortodoksista kirjallisuutta julkaisemalla. Piiroisen mukaan Ortodoksinen ru-kouskirja on ortodoksisen veljestön julkaisuista tärkein ja siitä otettiin useita uusinta-painoksia.²⁶⁴ Kirjaa mainostettiin Aamun Koiton ilmoituksessa seuraavasti:

261 Rukous- ja hartauskirja 1942. [2. painos]. Kuopio: STK. Rajauksen ulkopuolelta: Piiroisen mukaan seuraava, kolmas painos Rukous- ja hartauskirjasta ilmestyi vasta vuonna 1979. Piiroinen 1991, 196.

262 Saarikoski, Paavo. Alkulause. – Rukous- ja hartauskirja. 2. painos. Kuopio: PSHV 1942, [3]-4.

Pyhän Basileios Suuren liturgian tekstien osalta rukous- ja hartauskirjat ovat olleet Saarikosken mu-kaan ainoita julkaisuja, jotka ovat sisältäneet nämä papin lukemat rukoukset.

263Ortodoksinen laulukirja 1944. Kirjasta tarkemmin luvuissa 3.2.1.3 Mitä kansan sopi kirkossa lau-laa? ja 3.2.3 Seurakunnanlauluun tarkoitetut julkaisut.

264 Piiroinen 1991, 62–63, 169–170.

värinen, vinjetein somistettu taskukokoinen kotihartauskirja”.²⁶⁵ Kirjan sisällöstä suurimman osan muodostavat kotirukoukset, joiden päätteeksi on ohje maallikon toimittamasta rukouspalveluksesta. Vihkon lopussa on kirkkolaulutekstejä. Julkai-suun on otettu mukaan muutama vigilian veisu²⁶⁶ sekä liturgian sunnuntaipalveluk-sen antifonit, troparit ja kontakit. Liturgian veisut on rukouskirjassa julkaistu jo uusi-en tekstiuusi-en mukaisesti. Vihko sisältää lisäksi valikoitujuusi-en paaston ja pääsiäisuusi-en veisu-jen lisäksi suurten juhlien troparit ja kontakit sekä joitakin muita juhlien tropareita.

Rukouskirjan kompakti koko ja sen sisältämät kirkkolaulujen tekstit tekivät siitä käy-tännöllisen myös yhteislauluun.²⁶⁷

Vuonna 1954 ilmestyi papin käsikirjasta uusi laitos, Pyhäin isäimme Johannes Krysostomoksen ja Basileios Suuren jumalallinen liturgia.²⁶⁸ Liturgian tekstin tarkis-taminen oli aloitettu jo vuonna 1945, mutta vasta vuoden 1953 aikana työ saatettiin loppuun. Pappismunkki Paavali piti tärkeänä näkökohtana, että liturgiatekstin toisek-si tarkastajaktoisek-si oli saatu tohtori Boris Sove.²⁶⁹ Hänen liturgiikkaa käsittelevässä ar-tikkelissaan ”Eukaristia alkukirkossa ja nykykäytännössä” keskeinen idea on koros-taa paluuta apostolisen ajan käsitykseen eukaristian keskeisestä merkityksestä seura-kuntaelämässä.²⁷⁰ Sove vaikutti liturgiatekstin lopulliseen muotoutumiseen ja hänen vaikutuksestaan käsikirjaan lisättiin muiden muassa Basileios Suuren liturgian toi-mittamiseen tarvittavat tekstit.²⁷¹

Sodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina oli kirkkokunnassa jatkuva pula kaikesta, myös kirkkolaulukirjoista. Ensimmäisinä nuottijulkaisuina sodan jälkeen ilmestyivät pappismunkki Paavalin toimittamina vuoden 1948 kirkkolaulupäiville tarkoitetut Ortodoksisia kirkkolauluja sekä moniosaiseksi kasvavan Kirkkolauluja -nimisen sar-jan ensimmäinen vihko vuodelta 1951.²⁷² Sortavalassa sijainneen kirkkokunnan

265 AK nro 11. PSHV 1954, 88. Ilmoitus.

266 Rajauksen ulkopuolelta. Vuonna 1977 julkaistussa painoksessa on edelleen ehtooveisussa vanhan käännöksen mukaiset sanat. Ortodoksinen rukouskirja. Kuopio. OKJ ja Ortodoksinen Veljestö 1977, 99–100.

267 Ortodoksinen rukouskirja. Kuopio: Ortodoksinen veljistö 1954.

268Pyhäin isäimme Johannes Krysostomoksen ja Basileios Suuren jumalallinen liturgia. Pieksämäki:

OKJ 1954. Piiroinen 1991, 185. Tekstit hyväksyttiin Suomen ortodoksisen kirkkokunnan piispainko-kouksessa 12.8.1953. Pyhäin isäimme Johannes Krysostomoksen ja Basileios Suuren jumalallinen liturgia. Pieksämäki: OKJ 1980, 3.

269 Paavali 1954, 2-3. Boris, Ivanovitš Sove 21.12.1899-15.8.1962. Boris Sove muutti Ensimmäisen maailman sodan jälkeen Pariisiin, jossa hän opiskeli Pariisin teologisessa instituutissa ja vuodesta 1931 alkaen toimi samassa oppilaitoksessa professorina. Sove muutti vuonna 1939 Helsinkiin ja työs-kenteli Helsingin yliopistossa kuolemaansa saakka.

[https://ru.wikipedia.org/wiki/ Сове,_Борис_Иванович] Viitattu 20.2.2016.

270 Sove, Boris. Eukaristia alkukirkossa ja nykykäytännössä. – Ortodoksia 34. Pieksämäki: Ortodok-sisten pappien liitto ja Helsingin yliopiston ortodoksian laitos 1984, 47–80.

271 Paavali 1954, 3.

272 Piiroinen 1991, 55, 57, 101, 144–146.

javaraston tuhoutuminen sodan aikana vaikutti siihen,²⁷³ ettei neliäänistä nuottilitur-giaa ollut enää ollut saatavilla vuosiin.²⁷⁴ Ortodoksisen julkaisuneuvoston toiminta-kertomuksessa oli jo vuonna 1946 asetettu tavoitteeksi uuden nuottiliturgian julkai-seminen.²⁷⁵ Uusien liturgiatekstien käännösten viivästyminen siirsi nuottiliturgian julkaisemista ja uuden papin käsikirjan tekstien mukainen uusi laitos Liturgia: litur-gian sävelmistö ja vaihtuvat tekstit ilmestyi vasta vuonna 1954. Kirjaa täydennettiin muiden muassa lisäämällä siihen kirkkovuoden tekstejä. Täysin uutta olivat kirjassa julkaistut hallelujat oktoekhoksen kahdeksalla sävelmällä liitelauselmineen.²⁷⁶

Jumalanpalveluskirjojen tekstien uudistaminen jatkui edelleen ja vuonna 1956 julkaistiin papiston käyttöön tarkoitettu Ehtoo- ja aamupalvelus juhla- ja arkipäivi-nä.²⁷⁷ Uudistetun papin käsikirjan tekstien mukaisesti toimitettuna ilmestyi vuonna 1957 kirkkokuoroille tarkoitettu Sunnuntaivigilia kahdeksansävelmistöineen.²⁷⁸ Uudella julkaisulla pyrittiin täydentämään aiemmin ilmestyneitä Vigilia I ja Vigilia II -kirjoja siten, että laulajat kuoroissa voisivat käyttää vain yhtä kirjaa. Kirjaan oli tässä tarkoituksessa lisätty tekstiosa, josta löytyivät Vigilia I nuottijulkaisun pysyvien vei-sujen tekstit.²⁷⁹ Kirjaan oli sisällytetty myös suomenkieliset sovitukset bysanttilaisis-ta aamupalveluksen antifoneisbysanttilaisis-ta.²⁸⁰ Aamun Koitossa vuonna 1958 julkaistiin joitakin esimerkkejä uusista ja vanhoista käännöksistä ja todettiin: ”Kirjaan tutustuva havait-see, että kirkkoveisujen sanat ovat suuresti muuttuneet. Samalla niiden sovitus sä-velmiin on täytynyt muuttaa, josta syystä uudistettujen vigilialaulujen kuulija jää kaipaamaan monia jo rakkaiksi käyneitä kirkkoveisuja entisessä muodossa.”²⁸¹

Aiemmin ilmestyneitä julkaisuja täydennettiin ja vuonna 1959 ilmestyi uudistettu painos vuonna 1913 ilmestyneestä hautauspalveluksesta. Julkaisu sisältää maallikko- ja lapsivainajan siunauksen lisäksi hautaustoimituksen pyhänä pääsiäisenä sekä vai-najien muistopalveluksen (panihida). Pääasiassa neliäänisessä nuottijulkaisussa on kuoron veisujen lisäksi papin lausumat osuudet.²⁸²

273 Piiroinen 1991, 57.

274 AK No 31–32. PSHV 1954, 276.

275 Patrikainen 2006, 39.

276 Liturgia: liturgian sävelmistö ja vaihtuvat tekstit. 5. painos (uusi laitos) Pieksämäki: OKJ 1954, 1-2. [Esipuhe]

277Ehtoo- ja aamupalvelus juhla- ja arkipäivinä. Pieksämäki: OKJ 1956. Piiroinen 1991, 126. Papin vigiliakirjan uudistetut tekstit hyväksyttiin Suomen ortodoksisen kirkkokunnan piispainkokouksessa 25.11.1955. Ehtoo- ja aamupalvelus juhla- ja arkipäivinä1989. Pieksämäki: OKJ, [4].

278 Sunnuntaivigilia kahdeksansävelmistöineen. Pieksämäki: OKJ 1957.

279 OKJ, [Esipuhe.] – Sunnuntaivigilia kahdeksansävelmistöineen. Pieksämäki: OKJ 1957, 5.

280 Sunnuntaivigilia kahdeksansävelmistöineen 1957, 141–250.

281 Sunnuntaivigilia kahdeksansävelmistöineen ilmestynyt. AK nro 3. PSHV 1958, 31.

282 Hautaustoimitus 1959. Pieksämäki: OKJ.

Olosuhteiden vakiinnuttua 1950-luvun kuluessa sodan jälkeinen pula liturgisista nuottijulkaisuista helpottui vähitellen. Kirkkokunnassa voitiin toteuttaa pitkään suunniteltu liturgisten tekstien uudistaminen ja sen yhteydessä ilmestyivät myös kes-keiset kirkkolaulun nuottijulkaisut uusituin tekstein. Tämä tarkoitti sitä, että pääosin tätä ennen painetut sekä kuoro- että kansanlaulussa käytetyt julkaisut muuttuivat käyttökelvottomiksi. Uusituin tekstein ilmestyi nyt myös ensimmäinen seurakunta-laisten käyttöön tarkoitettu taskukokoinen ja siten helposti mukana pidettävä Orto-doksinen rukouskirja. Julkaisusta löytyy kirjan pieni koko huomioon ottaen suhteelli-sen kattava valikoima eri jumalanpalveluksissa seurakunnanlauluun käytettäviä teks-tejä.²⁸³

2.2.3 Järjestelmällinen koulutus kanttoreille

Seurakunnanlaulun, kuten liturgisen laulun yleensä, edistäjinä kanttorien merkitys oli ratkaiseva. Kanttorien koulutus oli kirkkokunnassa jälleenrakennuskaudelle saakka ollut kuitenkin ainoastaan tilapäisten ja lyhyiden kurssien tai itseopiskelun varassa, eikä sitä ollut saatu järjestettyä pysyvälle pohjalle. Vuoden 1944 keväälle kirkol-lishallitus oli myöntänyt määrärahan pappisseminaarin yhteydessä järjestettävälle neljän kuukauden mittaiselle kanttorikurssille, mutta kurssien järjestämistä jouduttiin lykkäämään ”muuttuneiden olosuhteiden”²⁸⁴ takia, eikä kurssia saatu jatkossakaan toteutetuksi.²⁸⁵ Sodan jälkeen ensimmäiset erityisesti kanttoreille järjestetyt opinto-päivät pidettiin vuonna 1948 juuri ennen kirkkolaulupäiviä.²⁸⁶ Ensimmäinen pidem-pi, vuosina 1949–1950 pappisseminaarin yhteydessä kanttoreille järjestetty kaksivuo-tinen koulutus antoi Hirvosen mukaan alkusysäyksen järjestelmälliselle ortodoksisten kirkkomuusikkojen koulutukselle. Vuoden 1950 jälkeen kirkkokunta pyrki tukemaan taloudellisesti myös kanttoreiden hakeutumista musiikin jatko-opintoihin.²⁸⁷

Kuudennen lakimääräisen kirkolliskokouksen yhteydessä vuonna 1955 kanttorien liiton anomus vuosittaisesta määrärahasta luento- ja opintopäivien järjestämistä var-ten hyväksyttiin vasta ”pitkällisvar-ten keskustelujen” jälkeen, koska kanttoreille

283 Ortodoksinen rukouskirja 1954.

284 Tällä viitataan ilmeisesti sodan loppuvaiheen ankaruuteen, esimerkiksi Neuvostoliiton 6.2.1944 aloittamiin Helsingin suurpommituksin.

[https://suomenhistoriaa.wikispaces.com/8.+Suomi+toisessa+maailmansodassa] Viitattu 11.6.2016.

285 Katsaus kirkkokunnan virallisiin uutisiin vuoden 1944 ensimmäiseltä neljännekseltä. AK nro 8.

PSHV 1944, 133.

286 Kuudennet kirkkolaulupäivät olivat Iisalmessa 5.–6.6.1948. Koukkunen 1982, 110.

287 Hirvonen 1992, 62–63.