Tutkimuksen luotettavuuden arviointi

Kvalitatiivisen aineiston analyysin luotettavuutta arvioitaessa huomio kiinnitetään aineiston merkittävyyteen, yhteiskunnalliseen tai kulttuuriseen paikkaan, aineiston riit-tävyyteen, analyysin kattavuuteen ja toistettavuuteen (Mäkelä 1998). Laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on tutkijan avoin subjektiviteetti, ja tutkimuksen pääasiallisin luotettavuuden kriteeri on tutkija itse. Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan asema on varsin keskeinen. Tutkijan position ja tutkimusprosessin tarkka kuvaaminen luovat perustan luotettavuuden arvioinnille. (Honkasalo 1994, Eskola ja Suoranta 1998, 211.) Kvalitatiivisen aineiston riittävyydestä ei voi esittää matemaattisia lukuja. Tärkeäksi asiaksi nousee aineiston monipuolisuus ja sen kyllääntyminen. Toisin sanoen tutkijan olisi kyettävä saamaan ilmiöstä esille olennainen tieto. (Mäkelä 1998, 52.) Vaikka laadullisen aineiston tieteellinen kriteeri on sen laadussa eikä määrässä, niin näytteen koon on kuitenkin oltava riittävän edustava. Tärkeää tutkimuksen kannalta on, ettei tutkimus jää pelkäksi kuvailevaksi tekstiksi. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on pystyä rakentamaan teoreettisesti kestäviä näkökulmia. Laadullisen tutkimuksen katta-vuudella tarkoitetaan sitä onnistumisen kokonaisuutta, jonka muodostavat aineisto, ana-lyysi, tulkinta ja tutkimusteksti. (Eskola ja Suoranta 1998, 18–19, 60–62.)

Tutkimusaineistoa oli runsaasti. Aineistot olivat erityyppisiä, eri tavoin ja eri aikoina hankittuja. Erilaiset aineistot luovat rikkaampaa kuvaa kohteesta. Olen vakuut-tunut siitä, että ilman farmaseuttien ja proviisorien lähiammattilaisilta sekä Ruotsista kerättyä aineistoa kuva farmaseuttisen henkilökunnan toimivalta-alueesta ja ammatti-kulttuurista olisi jäänyt kapea-alaiseksi. Myös farmaseuttien ja proviisorien ja heidän lähiammattilaistensa vuorovaikutussuhteiden tarkastelu olisi jäänyt yksipuoliseksi. Eri-laiset aineistot avasivat uuden ja hedelmällisen tarkastelunäkökulman ja ristivalottivat kohdetta. Läheskään kaikkia aineistoja en ole käyttänyt. Käyttämieni aineistolähteiden valikoinnissa pyrkimyksenäni on ollut saada esille oleellinen tieto tutkimuskohteestani.

Olisin voinut keskittyä tutkimuksessani vain yhteen hyvin rajattuun näkökulmaan. Väi-tän kuitenkin, että erilaiset tulkintanäkökulmat ja eri ammattilaisten näkökulmat avaavat tutkittavaa ilmiötä laajemmin. Käytettävissäni on ollut suuri määrä erilaisia dokument-teja, kokouspöytäkirjoja ja arkipäivän työkäytännöissä ja koulutustilaisuuksissa esille

vaan olen joutunut valitsemaan käyttämäni tiedot tarkasti valikoiden, ottaen huomioon myös eettiset näkökohdat.

Olen lukenut aineistoa teorian johdattelemana, mutta olen antanut myös aineistoni puhua vapaasti. Teorian johdattelema lukutapa on toiminut hyvin ja auttanut löytämään niitä perusolettamuksia, arvoja, normeja ja merkityksiä, joita farmaseutit ja proviisorit toimintatapoihinsa liittävät. Työnjaollinen ja ammattikulttuurinen näkökulma ovat täy-dentäneet toisiaan. Ne ovat yhdessä auttaneet löytämään hyvin niitä ammatillisia toi-mintatapoja ja strategioita, joita farmaseutit ja proviisorit käyttävät määritellessään, luodessaan, puolustaessaan ja pyrkiessään laajentamaan toimivalta-aluettaan. Olen mie-lestäni pystynyt saavuttamaan tutkimuskysymysteni kannalta olennaisen tiedon. Kes-kittyminen tiettyihin aihealueisiin ja niiden asettaminen tarkemman tarkastelun kohteiksi on auttanut olennaisen tiedon esille saamisessa. Erilaisten aineistojen yhdistäminen on ollut tiedon saannin ja myös tutkimustulosten luotettavuuden kannalta erittäin tärkeää.

Aineistojen ristikuulusteleminen on vahvistanut uskoani tutkimuksen luotettavuuteen.

Metaforat ovat paljastaneet tutkimuskohteestani puolia, joita en virallisempien tekstien ja puheiden kautta olisi saanut selville. Ne ovat tuottaneet minulle tutkijana ja farma-seuttina myös yllätyksiä. Retoriikka-analyysi kriittisenä lukutapana on auttanut havait-semaan eroja farmaseuttien ja proviisorien retorisen identiteetin ja autenttisen identi-teetin välillä.

Kvalitatiivisen aineiston analyysin arvioitavuudella pyritään siihen, että lukijalla on mahdollisuus seurata tutkijan päättelyä ja muodostaa näin oma näkökantansa. Tähän olen pyrkinyt ottamalla mukaan runsaasti suoria lainauksia farmaseuttien ja proviisorien teksteistä ja puheista ja kuvailemalla mahdollisimman tarkasti tutkimuksen suorittamista ja aineiston analyysia. Tutkittavat ovat antaneet minulle monipuolisen aineiston, ja pyr-kimyksenäni on ollut rakentaa tutkimuskohteesta elävä ja rikas kuva. Tutkimukselle on hyödyksi, jos tutkimukseen osallistuneet lukevat tutkimustekstejä. Tämä on ollut mah-dollista jossain määrin. Nämä keskustelut ja pohdiskelut ovat olleet hedelmällisiä. Olen saanut tukea tulkinnoilleni, mutta olen myös joutunut ajattelemaan asioita uudestaan.

Nämä keskustelut ovat pakottaneet minut pohdiskelemaan yhä uudelleen farmaseutin ja tutkijan identiteettiäni. Jatko-opintoja suorittava sairaanhoitaja kertoi yliopiston tutkija-seminaarissa, että hän tunnistaa tutkimukseni sairaanhoitajien teksteissä itseänsä: ”Noin minäkin olen ajatellut ja tuntenut sairaala-apteekista”.

Kvalitatiivisen analyysin toistettavuus on ongelmallinen asia. Mäkelän (1998) mu-kaan on mahdollista saavuttaa korkea luokitteluyksimielisyys kykenemättä silti sano-maan, mihin yksimielisyys perustuu. Kvalitatiivisen analyysin toistettavuudella kuiten-kin tarkoitetaan sitä, että luokittelu- ja tulkuiten-kintasäännöt on esitelty niin yksiselitteisesti, että toinen tutkija päätyy samaan tulokseen soveltamalla näitä sääntöjä. Sosiaalisen monimuotoisuuden vuoksi on kuitenkin epävarmaa, päätyisikö toinen tutkija täsmälleen

samanlaisiin johtopäätöksiin. Ongelma on suuri varsinkin silloin, kun toinen tutkija on sisäpuolinen ja toinen ulkopuolinen. Tutkimusta tehdessäni olen ollut sekä sisäpuolinen että ulkopuolinen. Asemasta sisäpuolisena tutkijana on ollut sekä etuja että haittoja.

Sisäpuolisuuden eduksi katson sen, että minulla on pitkä kokemus tutkimusympäris-töstä, sen historiasta ja myös farmaseutin ja proviisorin ammattien historiasta. Tämä on auttanut ymmärtämään nykytilannetta. Sisäpuolisena minulla on tutkimuskohteesta jo alun alkaen paljon tietoa. Katson myös, että sisäpuolisen tutkijan läsnäolo häiritsee vä-hiten tutkittavien toimintaa. Ruotsissa olin vieraalla maalla. Katson tämän sekä eri aineistojen kontrastoinnin lieventävän sisäpuolisuuden haittoja ja lisäävän tutkimuksen luotettavuutta. Sisäpuolisen tutkijan saattaa olla vaikeaa päästä itsestäänselvyyksien taakse, vaikka juuri niihin tutkijan pitää kiinnittää huomiota. Sisäpuolisena tutkijana minun on ollut helpompi löytää yhtäläisyyksiä kuin erilaisuuksia ammattikulttuurista.

Farmaseuttina minut on sosiaalistettu ajattelu- ja toimintatapoihin, joissa on painotettu yhtenäisyyttä. Irtaantuminen perinteestä on vaatinut pitkän prosessin. Tutkimus- ja kenttäpäiväkirjani kertoo, että olen ajan myötä alkanut kirjata eri asioita kuin tutki-muksen alussa. Rohkeuskin on kasvanut. Ongelmaksi olen kokenut varsinkin sen, että ihmisiä on vaikea saada puhumaan ja kirjoittamaan statushierarkioista. Myös Einars-dottir (1999) tuo tämän asian esille. Statushierarkiat ovat kuitenkin osa sairaaloiden so-siaalista järjestelmää. Ne ovat myös osa tutkimieni ammattien soso-siaalista rakennetta.

Se, mikä merkitys sukupuolella on farmaseuttien ja proviisorien asemaan ja am-mattikulttuurisiin ajattelu- ja toimintatapoihin, jää tässä tutkimuksessa rajallisesti tarkas-telluksi. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa naisten puheista ja teksteistä. Tästä syys-tä on ollut vaikeaa löysyys-tää ja pohtia sukupuolen merkityssyys-tä farmasian ammatillisella ken-tällä sairaalakontekstissa. Olen myös pohtinut sitä, mikä merkitys tutkimuksellisesti on sillä, että olen naisfarmaseutti ja tehnyt työtä pääasiassa naisten kanssa. Tämä tutkijan positio rajoittaa tarkastelunäkökulmia, mutta toisaalta sisäpuolisuus naisena naisten jou-kossa edesauttaa havainnoinnissa. Farmaseutit ja proviisorit eivät työn käytännöissä tuo sukupuolta esille, ja jo tästä syystä siitä on ollut vaikeaa saada otetta. Korvajärvi (1996) tuo esille, että työn organisaation tasolla sukupuoli ei näytä merkitsevän mitään, kun tarkastellaan työntekijöiden selostuksia työn sisällöstä.

Yleistettävyyden sijasta laadullisessa tutkimuksessa puhutaan tulosten siirrettä-vyydestä. Siirrettävyydessä arvioidaan, ovatko saadut tulokset sovellettavissa vastaa-vaan ilmiöön toisissa samantyyppisissä olosuhteissa. (Tynjälä 1991). Tässä tutkimuk-sessa tulokset eivät perustu yhteen ainoaan toimintayksikköön, vaan erilaisten ja eri tavalla hankittujen aineistojen avulla pyritään saamaan käsitys farmaseuttisen henki-lökunnan työnjaollisesta paikasta ja ammattikulttuurista laajemmin. Kysymys liittyy jo

sakin määrin siirrettävissä muihin samantyyppisiin konteksteihin. Tutkimus on tuonut esille, että terveydenhuollon ammattikulttuureilla on yhteisiä piirteitä. Terveydenhuol-on organisaatiot ovat byrokraattisia ja hierarkkisia. Tämä heijastuu myös ammattikult-tuureihin. Ammattiryhmien arvoissa saattaa olla eroja, mutta yhteisenä arvona ja tavoit-teena on potilaan hyvä hoito. (Kinnunen 1990, Viitanen 1997, Martin 2000, Laakkonen 2004.) Potilaan ”paras mahdollinen hoito” on myös farmaseuttien ja proviisorien työn tavoitteena.

Farmaseuttien ja proviisorien työnjaollisen paikan ja ammattikulttuurin tarkastelu on mielestäni tärkeää. Ammattikulttuuristen toimintatapojen ja ammatillisen toimivalta-alueen tarkastelu on tärkeää farmaseuttisen työn kehittämisen kannalta. Ammattikult-tuurilla on tärkeä merkitys tavoitteiden saavuttamisessa. Tärkeää on myös ammatti-ryhmän reflektiivinen ajattelu siitä, mihin omaa asiantuntijuutta kannattaa suunnata muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämä tutkimus on minun tulkintani farmaseuttien ja proviisorien toimivalta-alueesta ja ammattikulttuurista sairaalakontekstissa tiettynä his-toriallisena aikana. Foucault (1998, 41–59) kirjoittaa tulkinnan olemuksellisesta kesken-eräisyydestä, ja painottaa, että ei ole olemassa mitään absoluuttista ensimmäistä, jota tulkittaisiin, sillä pohjimmiltaan kaikki on jo tulkintaa. Mikään merkki ei itsessään ole tulkinnalle tarjoutuva asia, vaan tulkintaa toisista merkeistä. Foucault tuo esille, että kieli on herättänyt ainakin indoeurooppalaisissa kulttuureissa kahdenlaisia epäilyjä. Ensinnä-kin epäilyksen siitä, että kieli ei sano täsmällisesti sitä, mitä se sanoo. Toiseksi kieli herättää epäilyksen, jonka mukaan se tavallaan ylittää oman varsinaisen verbaalisen muotonsa. Jokaisella kulttuurilla on omat tulkintasysteeminsä ja tekniikkansa epäillä kieltä, joka sanoo toista kuin sanoo ja epäillä, että kieltä on muuallakin kuin kielessä.