Professiot, ammatit ja valtio

Professiotutkimuksen kentällä on pitkään käyty keskustelua siitä, mikä on professio ja mitkä ovat ne kriteerit, jotka erottavat profession ammatista. Profession käsite liitettiin aikaisemmin erityisesti kolmeen ammattiin: lääkärin, papin ja juristin ammatteihin. Näi-den ammattien katsottiin edustavan professionaalista statusta ammattien hierarkiassa ja olevan hierarkian huipulla. Semi- ja marginaaliprofessioiksi määriteltiin ammatteja, joissa on joitakin professiokriteereissä mainittuja piirteitä, mutta jotka eivät ole saavuttaneet kaikkia professiolle vaadittavia tavoitteita. (Etzioni 1969, Hellberg 1978.) Ei-professio-naalisiin ammatteihin on yleensä luokiteltu suorittavan työn tekijät. Etzioni (1969) mää-ritteli semiprofessiot ammateiksi, joille on ominaista lyhyt koulutus ja kehittymättö-mämpi tietoperusta kuin professioiksi luokitelluilla ammateilla. Semiprofessioilla ei myöskään ole ammattimonopolia. Benoit (1998) toteaa, että varhaisissa profession mää-rityksissä sukupuoli on jätetty huomioimatta ja että niissä näkyy naisammattien pois-sulkeminen eli patriarkaalinen tutkimuskäytäntö. Terveydenhuollon ammateista monet (sairaanhoitaja, kätilö, fysioterapeutti) on näissä tutkimussuunnissa määritelty semi-professioiksi ja tämä käytäntö on jatkunut näihin päiviin asti. Tulkinnat siitä, mikä on professio ja mikä ei, on tehty jokseenkin mielivaltaisesti.

Terveydenhuollon ammattien tutkimuksessa ei voi olla törmäämättä professio-, semiprofessio ja paraprofessio käsitteisiin. Nämä määrittelyt piirtävät kuvaa terveyden-huollon ammattien hierarkkisesta rakenteesta. Henrikssonin (1998, 15) mukaan tervey-denhuollossa ammatillisen kentän keskipisteenä ja tulkintanormina on lääkärin ammatti, joka kontrolloi ja asettaa rajoja muiden ammattien kehitykselle sekä sulkee ulkopuo-lelleen monet muut terveystyön toimijat. Para- ja semi-etuliitteet kuvaavat tulkintaho-risontin vinoumaa, jossa terveystyön naisammattilaiset määritellään lääketieteen mies-professiosta käsin.

Bourdieu on korvannut professio-käsitteen ”kentän” käsitteellä. Kentät ovat ase-mien tai tehtävien strukturoituja kokonaisuuksia, asease-mien välisten objektiivisten suhtei-den verkostoja. Kentillä on omat lakinsa. Kentän herruudesta käydään myös taistelua, kun uusi yrittäjä pyrkii tunkeutumaan kentälle ja kentän hallitsija yrittää puolustaa mo-nopoliaan. Toimiakseen kenttä tarvitsee sekä panoksia että ihmisiä, jotka ovat valmiita pelaamaan peliä ja jotka tuntevat pelin hengen. Tietyllä kentällä toimivilla ihmisillä on yhteisiä etuja ja tästä johtuen yhteenkuuluvuuden tunne. Kentillä tapahtuu koko ajan muutoksia, mutta perustavaa laatua olevia uskomuksia ei kyseenalaisteta, nehän ovat koko pelin perusta. (Bourdieu ja Wacquant 1995, 122–144, 284.)

Professionaalien asema työnjaossa ja työn luonne

Angloamerikkalaisessa professiotutkimuksessa oli 1930-luvulta aina 1960-luvun lopulle asti vallalla tutkimussuunta, joka perustui piirreteoreettisiin ja funktionalistisiin lähtö-kohtiin. Piirreteoreettinen tutkimussuunta kuvasi professioiden ominaisuuksia ja tunnus-merkkejä, jotka erottivat professiot ei-professioista. (Konttinen 1989, 11.) Tietä funk-tionalistisille professiotutkijoille oli viitoittanut Émile Durkheim (1990). Varhaisista piirreteoreetikoista Carr-Saunders ja Wilson (1933, 491, 489) pitivät profession kritee-rinä pitkää, erikoistunutta koulutusta, ja tämän koulutuksen tuottamaa tietoa ja sen soveltamista. Funktionalistisen tutkimussuunnan edustajista Parsons (1979, 434–435) painotti professioiden keskeistä roolia modernissa yhteiskunnassa. Professioiden omi-naisuuksia olivat Parsonsin mukaan affektiivinen neutraalisuus, suoritusta korostavat arvot, funktionaalinen spesifisyys ja universaalisuus. Funktionalistista tutkimustradi-tiota alettiin 1960-luvulla kritisoida enenevässä määrin ja 1970-luvulla voidaan jo puhua paradigman muutoksesta. Paradigman muutoksen taustalla on Weber ja hänen sosiaalisen sulkemisen-käsitteensä (social closure). Valta-asemaan nousi uusweberiläinen professio-tutkimus. Uusweberiläinen professiotutkimus kohdisti kritiikkinsä kärjen professioiden tunnuspiirteiden määrittelyihin. Uusweberiläisen taksonomiakritiikin juuret ovat symbo-lisessa interaktionismissa ja interaktionistisessa professiotutkimuksessa.

Interaktionistisen professiotutkimuksen tärkeitä edustajia ovat Hughes, Bucher ja Strauss. Tutkijoista Freidson omaksui myös vaikutteita interaktionistisilta professio-tutkijoilta. Freidson (1970, 71–73, 186–187) määritteli profession rakenteellisesti, ase-mana työnjaossa. Tämä mahdollistaa profession tarkastelun kahdelta suunnalta. Yhtäältä voidaan tarkastella sitä, mitä ammattiryhmä jäseniltään vaatii ja mitä professionaalit todellisuudessa ovat. Toiseksi voidaan analysoida, mitä muut heistä uskovat ja mikä on todellinen tilanne. Professionaalin asema työnjaossa on määräävä asema. Se tarkoittaa oikeutta kontrolloida omaa työtä, ja valtaa päättää työn sisällöstä ja ideologiasta.

Freidson (1994, 9, 215) toi esille, että professionaalien asemat ja heidän työnsä luonne eivät ole pysyviä vaan muuttuvat jatkuvasti. Professionalismin⁴ perustavaa laa-tua olevat elementit eivät kuitenkaan häviä, ne vain ottavat toisenlaisen muodon. Tule-vaisuudessa syntyy uudenlaisia hierarkkisia suhteita arkipäivän toimijoiden ja professio-naalisen eliitin välille. Professionaalinen eliitti käyttää huomattavaa teknistä, hallinnol-lista ja kulttuurista valtaa eli se auktoriteetti, joka nyt on ollut yleensä professionaaleilla, siirtyy suuressa määrin eliitille. Onko professionalismille sitten vaihtoehtoja modernissa yhteiskunnassa? Freidsonin mielestä professionalismi on sekä välttämätöntä että toivot-tavaa. Todellisiin professionaaleihin kohdistuu vaatimuksia. He eivät saa olla pelkkiä passiivisia työntekijöitä. Jos heillä ei ole vahvaa organisoitua voimaa takanaan, he eivät saa niitä resursseja, jotka ovat välttämättömiä hyvän työn suorittamiseksi. Professio-naalien on myös vaikea säilyttää koulutuksessa hankkimaansa ja omaksumaansa arvos-telukykyä, jos he alkavat toimia asiakkaiden ja maksajien vaatimusten mukaan. Jos he taas ovat vain työnantajansa tai oman liikeyrityksensä lojaaleja toimijoita ja palvelijoita, heidän on vaikea pitää yllä mitään itsenäistä sitoumusta tarjotessaan palveluita yksityi-sille asiakkaille tai suurelle yleisölle. Jos heitä toisaalta vaaditaan toimimaan ja työsken-telemään heitä ylempänä olevien professionaalien laatimien ja vaatimien mekaanisten, vaikka sallivienkin standardien mukaan, he joutuvat hylkäämään sen yhteisöllisen ja kol-legiaalisen periaatteen, joka on tunnusomaista professionaaliselle tavalle organisoida työ.

Professiotutkijoista Larson (1977) toi professiotutkimukseen käsitteen professio-naalinen projekti. Järjestäytyessään tuottamaan palveluita professiot samalla pyrkivät saavuttamaan valta-aseman markkinoilla ja hankkimaan erityistiedolla ja -taidolla sosiaa-lisia ja taloudelsosiaa-lisia palkintoja. Taustalla on siis kahdenlaisen monopolin, sekä markkina-että statusmonopolin pystyttäminen, ja nämä kaksi ovat erottamattomia. Yksi strategia ammatin statuksen lisäämiseksi on ollut abstraktin tiedon lisääminen koulutukseen.

Ruotsalaisista tutkijoista Selander (1989, 1990) on tarkastellut ammattien tieteellisty-mistä ja tieteellistymisen merkitystä professionaalistumisessa. Tieteellistymisen kautta ammattikunnat pyrkivät kontrolloimaan tiedon tuotantoa ja ammatillista diskurssia. Tie-teellisen tiedon lisääminen koulutukseen ei kuitenkaan välttämättä lisää professionaalista statusta, mutta korkean teknologian yhteiskunnassa abstraktilla tiedolla on keskeinen merkitys.

4 Professionalismi ja professionalisaatio on määritelty eri tavoin. Tavallisimmin professionalismilla viitataan ammattiryhmän ideologiaan, joka ohjaa ammattiryhmää toimimaan organisoidusti ja tietoisesti

Professioiden järjestelmä

Uusweberiläinen professiotutkimus määritteli professiotutkimuksen suuntaa 1970-luvulta eteenpäin. Tällä tutkimussuunnalla on vaikutusta vielä tänä päivänäkin. Andrew Abbott (1988) toi ammattien tutkimukseen käsitteen ”professioiden järjestelmä” ja pai-notti ammattien tutkimusta osana ympäristöä sekä erilaisten kontekstien merkitystä.

Abbott toi myös professiotutkimukseen näkökulman, jonka uusweberiläiset tutkijat jät-tivät huomioimatta eli kilpailun työstä. Abbottin professioiden järjestelmäteorian mu-kaan erilaisia toimintoja voidaan esimerkiksi terveydenhuollossa analysoida siitä raken-nelmasta käsin, joka sitoo yhteen lähellä olevat ammattiryhmät ja jossa työtehtävät ja tavoitteet vaativat yhteistyötä. Lähtökohtana tässä ajattelussa on se työ, jota eri am-mattiryhmät tekevät ja tämän työn kytkeminen professiostrategioiden analyysiin. Kes-keistä analyysissä on mikro- ja makrotasojen yhdistäminen.

Abbottin teoria pyrkii selvittämään, miten tietyt ammatit ovat onnistuneet hank-kimaan itselleen etuoikeutettua työtä ja mikä määrää heidän tekemänsä työn luonnetta.

Keskeinen ilmiö professionaalisessa toiminnassa on yhdysside profession ja sen teke-män työn välillä. Tätä yhdyssidettä Abbott kutsuu toimivalta-alueeksi (jurisdiction)⁵. Professionaalista kehitystä on analysoitava kysymällä, miten tämä yhdysside on luotu työssä, miten se on ankkuroitunut formaalin ja informaalin sosiaalisen rakenteen kautta ja kuinka se myös määrittää yksittäisten professioiden historiaa. Toimivalta-alueet ja niiden rajat määrittävät ammattiryhmien työtä ja suhteita. Työnjaot ovat riippuvaisia niistä lisensseistä ja mandaateista, jotka jokainen ammattiryhmä on hankkinut ammat-tinsa kehityksen aikana. Tutkinto on tärkein professionaalisen sulkemisen väline. Am-matilliset alueet ja rajat eivät ole pysyviä, vaan kentällä tapahtuu koko ajan muutoksia ja näihin prosesseihin vaikuttavat monet tekijät sekä mikro- että makrotasoilla. Makro-tasolla vaikuttavat lainsäädäntö, terveysviranomaiset, koulutuslaitokset ja ammattiyh-distykset. Näillä tasoilla asetetaan laatuvaatimuksia ammatin harjoittamiselle, muodos-tetaan, luodaan ja määrätään muodollisia rajoja eri ammattiryhmien välille. Yhteispeli ja jännitteet mikro- ja makrotasojen kesken ovat ne kentät, joissa työnjakoa määritellään.

Jurisdiktionaalisia vaatimuksia voidaan esittää usealla areenalla. Abbott puhuu kolmesta areenasta, lainsäädännöstä, julkisuuskuvasta ja itse työpaikasta. Yhdysvalloissa julki-sella mielipiteellä on professiolle tärkeä merkitys profession tavoitteiden kannalta. Man-ner-Euroopassa taas valtio on traditionaalisesti ollut profession yleisö valtion

5 Aili (2002, 22–28) tuo esille jurisdiction-käsitteen puutteellisen määrittelyn professiotutkimuksessa.

Tavallisesti käsitettä käytetään synonyyminä viralliselle toimivalta-alueelle. Konttinen (1998) käyttää sanaa valtuutus käsitteen suomenkielisenä vastineena. Tässä tutkimuksessa käytän toimivalta-aluetta suo-menkielisenä vastineena.

miesten yleisten mielipiteiden kautta. (Abbott 1988, 20, 59–60.) Mikrotasolla työpaikat ovat areenoita, joilla toimivalta-alueita varmistetaan ja esitetään.

Sekä Abbott että Freidson nostavat esille valtion ja lainsäädännön tärkeän mer-kityksen professioille. Freidson (1970, 71–73) pitää professionaalista autonomiaa pe-rustavanlaatuisena elementtinä, jota ei takaa yksinomaan koulutus tai muut säännöt, vaan viime kädessä yhteiskunta ja lainsäädäntö. Tältä suunnalta löytyy professionaa-lisen statuksen lähde ja monopoliaseman takaaja. Status on kytketty autonomiaan.

Status myös heijastelee yhteiskunnan uskoa ammatin tärkeyteen. Mannermaisessa kon-tekstissa professioilla ja valtiolla on ollut pitkään kiinteä suhde. Torstendahlin (1990, 5) mukaan valtio saattaa olla joissakin yhteiskunnissa profession tärkein ystävä. Konttinen (1989, 2–3) näkee professioiden sisäisen vahvuudenkin syntyvän paljolti yhteiskunnan tai valtion myötävaikutuksella eli poliittisesta tahdosta ja lainsäädännöstä.

Interaktionistisessa professiotutkimuksessa ajateltiin, että sosiologinen professio-tutkimus oli kiinnittänyt liian vähän huomiota asiantuntijoiden tekemään työhön ja sii-hen mikä määrää työn luonteen. Interaktionistit painottivat ammattiryhmien ajatteluta-pojen, työsuoritusten ja ammatillisten kulttuurien lähempää tutkimista. (Hughes 1958, Bucher ja Strauss 1961, Freidson 1970, Abbott 1988.) Myös historiallinen tutkimus on painottanut työn näkökulmaa. Historioitsijat ovat tuoneet esille professionaalisten ra-kenteiden ja kulttuurin läheisen suhteen. Työn itsensä on oltava kohteena, kun tutkitaan professionaalista kehitystä. Historiallinen näkökulma antaa myös teoreettisen mahdol-lisuuden tarkastella professioiden muuttumista. Ammatillinen kehitys, ammattilaisten toiminta ja professioiden väliset suhteet ovat sidoksissa toisiinsa. Niitä on tarkasteltava yhdessä, ei erillään toisistaan. (Abbott 1988, 18–19.)

Kahtiajakautuneet työmarkkinat

Brante (1990) on tuonut esille, että professionaalista työtä on tutkittava osana sosiaa-listen ja taloudelsosiaa-listen suhteiden verkostoa eikä ainoastaan työnjaollisesta näkökulmas-ta. Brante korostaa pohjoismaista näkökulmaa muistuttamalla, että on otettava huo-mioon molemmat toimijat, sekä hyvinvointivaltio että ammattilaiset itse. Pohjoismai-sella hyvinvointivaltiolla on ollut tärkeä merkitys naisten ammateille ja naisten työssä-käynnille. Tutkimus on lisäksi osoittanut, että valtio saattaa myös estää ammattiryh-mien pyrkimyksiä. (Evertsson 2000, Wrede 2001, Aili 2002.)

Professionaalista työtä on tutkittava myös osana sukupuolijärjestelmää. Feminis-tinen tutkimus on avannut uusia näkökulmia ammattien tutkimukseen. (Silius 1992, Witz 1992, Davies 1996.) Silius (1992, 62) kritisoi uudemman professiotutkimuksen

siotutkimuksesta, joka nojaa käsitykseen, että professionaalit ovat miehiä ja tästä syystä naiset on lisättävä tutkimukseen erikseen. Hellberg (1989, 170) näkee asian niin, että professiokäsitettä on pidetty sukupuolettomana – ei ehkä itsestään selvästi maskuliini-sena – vaan pikemminkin neutraalina.

Ammattien tutkimuksen kentällä on käyty keskustelua ammattien naisvaltaistu-misen merkityksestä ammateille. Teesi on usein ollut, että ammatin naisistuessa se menettää arvovaltaansa. (Abbott 1988, Rantalaiho ym. 1997.) Abbott pitää (1988, 128) ammatin naisvaltaistumista tavallisimpana ammatin statuksen laskun syynä. Abbott ei kuitenkaan itse ole tutkinut ammatteja tästä näkökulmasta. Gerda Einarsdottir (1999) toteaa tutkimuksessaan sukupuolesta ja statuksesta lääkärin ammatissa, että ne ovat diskurssiin sisään rakennettuja ja vahvistavat toinen toisiaan. Lääketieteen erityisalojen olemassa olevat statuserot johtuvat erilaisista statushierarkioista, ja osittain näitä hier-arkioita muovaa sukupuoli. Miesten dominoimilla erikoisaloilla, kuten esimerkiksi kirur-gialla, on korkea status. Abbott (1988) toteaa, että professioiden sisällä on aina ollut tietty hierarkia: tietyt asemat ovat olleet arvovaltaisempia, arvostetumpia tai lähempänä professionaalisen tiedon ydintä.

Sukupuolta on usein tarkasteltu attribuuttina ja miehiin ja naisiin on yhdistetty erilaisia ominaisuuksia ja määrittelyjä. Uudempi tutkimus on tarkastellut sukupuolta suhteena ja sosiaalisena rakenteena. Sukupuoli on käsitetty verbiksi. Sukupuoli on kult-tuurinen resurssi monien muiden joukossa. Sukupuolta tuotetaan aktiivisesti arkisissa käytännöissä, se luo ja pitää yllä identiteettiä ja sitä hyödynnetään päivittäisissä vuoro-vaikutustilanteissa. (Davies 1996, 661–678, Korvajärvi 1997, 66.)

Suomalaista työelämää kuvaa segregaatio. Sukupuoli jakaa työt miesten ja naisten töiksi. Miehet ja naiset toimivat eri tehtävissä, ammateissa ja työmarkkinoiden eri sek-toreilla (horisontaalinen segregaatio) ja miehet etenevät työuralla nopeammin (vertikaa-linen segregaatio). Naiset työskentelevät hoito-, palvelu- ja kasvatusaloilla ja miehet työpaikoilla, joissa valmistetaan tai käsitellään esineitä. Nämä ammattirakenteet sekä muuttuvat että pysyvät samanaikaisesti. Osa rakenteista on ollut hyvin pysyviä. Am-mattikunnat ovat myös sisäisesti jakaantuneet naisisiin ja miehisiin sektoreihin. Segre-gaatio ei olisi ongelma, ellei se eriarvoistaisi miesten ja naisten töitä. (Kinnunen ja Kor-vajärvi 1996, Kolehmainen 1999, Riska 2001.) Myös Ruotsin työmarkkinat ovat sel-västi jakaantuneet naisten töihin ja miesten töihin. Naisten työnantaja on useimmiten julkinen sektori, ja naiset ovat akateemisten alojen organisaation (SACO/SR) matala-palkkaisia jäseniä. (Hellberg 1989, 169–180.)