Alkuperäisessä tilassaan, johon Jumala loi ihmisen, ihminen oli puhdas, vapaa pahoista taipumuk-sista ja varustettu pyrkimyksellä kohti hyvää yhteyttä Jumalaan ja kanssaihmisiin; silti hän ei ollut vannoutunut tähän puhtauteen ja hyvyyteen. Ihminen oli valveutunut ja vapaa, ja näiden kautta hän pyrki kohti hyvää. Ihminen ei kuitenkaan ollut saavuttanut edistynyttä tietoisuutta hyvästä ja totuu-desta eikä itsevarmaa vapautta kohdata tiettyjen intohimojen mahdollista orjuuttavuutta. Ihminen ei
34 Staniloae 2000, 21–22, 69, 80, 82.
35 Staniloae 2000, 23–24, 58–60.
15
ollut synnillinen, muttei hän myöskään ollut varustanut itseään omaksutuilla hyveillä eikä lujilla ja puhdistetuilla ajatuksilla. Hänen viattomuutensa oli sellaisen, joka ei ollut maistanut syntiä, muttei sellaisen, joka olisi oppinut hylkimään kiusauksia. Ihmispersoona oli olento, jonka henkeä intohi-mot eivät olleet haavoittaneet tai heikentäneet, mutta henkeä ei myöskään ollut vielä vahvistanut tehtävä tuoda ruumis ja maailma alamaisuuteensa ja maailman satunnaisen jouston myötä tulla to-delliseksi. Ihmisen ruumis ei ollut synnin automaattisten lakien orja, muttei sillä ollut myöskään voimaa pysytellä poissa synnin orjuudesta. Maailma taas ei kuormittanut ihmisen ruumista ja hen-keä omien prosessiensa sotkeutuvilla ketjuilla, muttei se myöskään tuonut itseään hengen vaikutus-vallan alta, joka vahvistaa omaa voimaansa yli maailman.36
Maailmalla oli ihmiselle sama läpinäkyvyys kuin viattomalle lapselle, joka kuitenkin alkaessaan tehdä pahaa törmää maailman sameuteen. Vain pyhät ihmiset, jotka todella olivat kukistaneet sa-meuden, pystyivät säilyttämään maailman läpinäkyvyyden. Hyvä vaisto, joka järjellä on luotujen asioiden ymmärtämisessä ja tekojensa valitsemisessa, ei voinut säilyä kirkkaana ihmispersoonan joutuessa vedetyksi kaikkiin suuntiin kaikenlaisten mielipiteiden ja tietojen kautta. Tämä hyvä vaisto ei kuitenkaan ollut jotain sellaisen ihmisen kokeilemaa ja järkähtämättömän sitkeäksi teke-mää, joka olisi saavuttanut kriittisen kokemuksen pitäessään kiinni hyvästä ja torjuessaan pahan.
Kun ihmisen sielun peili oli häiriintymätön, persoonallinen Jumala, luoja ja auttaja, paljasti itsensä siinä kiistämättömin merkein, ja kaikki ihmisen hyvät aikomukset vastasivat Jumalan suunnitelmia.
Luonnollinen ja yliluonnollinen eivät olleet elämän ja todellisuuden kaksi erillään olevaa tasoa, vaan yhdistyivät elämän yhdeksi, hyväksi ja selkeäksi järjestykseksi. Synnin tultua ihminen menetti kykynsä puhtaaseen tarkkaivaisuuteen Jumalaa kohtaan, joka puhuu ja toimii maailmassa luotujen asioiden kautta. Tämä ei tarkoita, etteikö Jumala yhä olisi aktiivinen luomistyössään ja vaikuttaisi maailmassa, mutta ihminen ei enää kykene havaitsemaan sitä. Jumala loi kuitenkin ihmisen hengen omaksi kuvakseen, joten ihmisellä säilyi kaikesta huolimatta mahdollisuus kuolemattomuuteen.37
Kuolemattomuus liittyy Staniloaella vahvasti kysymykseen synnistä ja synnittömyydestä. Ihmisen synnittömässä tilassa vallitsi kuolemattomuus, mutta synti toi mukanaan kuoleman. Jumala ei luo-nut ihmistä toimimaan mekaanisesti kuten loi luonnon, vaan Hän antoi meille vapaan tahdon, jotta voisimme kasvaa Hänen yhteyteensä ja kuvaksensa. Ihmiselle annettiin vapaus, jotta hän voisi nos-taa itsensä ja mukanaan myös luonnon mekaanisen automaation yläpuolelle. Autnos-taakseen ihmistä edellä mainitussa Jumala antoi käskyn olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta. Rikkoessaan tätä
36 Staniloae 2000, 103–104.
37 Staniloae 2000, 104–105.
16
käskyä vastaan ihminen menetti vapautensa ja jäi maailman käskyvallan alle. Ihmiselle jäi kuitenkin kyky katumukseen ja parannukseen. Jumala loi ihmisen kuvakseen, mutta Hän antoi ihmiselle ky-vyn tulla kaltaisekseen ja saavuttaa jumalallisuuden vapaan tahdon kautta. Alkutilassaan ihminen oli synnitön, lahjomaton ja kuolematon loistaen Jumalan valoa, ja hänellä oli kyky vaalia tätä tilaa oman tahtonsa kautta. Samalla hän olisi vahvistanut itseään henkisesti. Synti kuitenkin tuhosi tämän tilan ja antoi tilalle kuoleman, joka sekä kuului että ei kuulunut ihmisen luonnolliseen luontoon.
Toisin sanoen ihmisen jumalyhteyteen kuuluivat luonnollisena osana kuolema ja korruptio, mutta toisaalta ne olivat vastakkaisia ihmisluonnon pyrkimyksille pysyä poissa tyhjyydestä, josta se oli luotu.38
Ajatus kuolemasta synnin palkkana löytyy Ray S. Andersonin Kuolema, kuoleman teologia -artik-kelin mukaan myös läntisestä kristillisyydestä, vaikka vallalla vaikuttaakin olevan vastakkainen nä-kemys. Anderson kirjoittaa:
Jotkut katsovat, että ihmisruumiille oli alun perin ominaista tietynlainen ”ehdollinen kuolemattomuus”. Tämän käsityksen mukaan kuolema tuli ihmisen osaksi vasta synnin ja syntiinlankeemuksen jälkeen. Toiset taas väittä-vät, että jo alkuperäinen ihmisruumis oli kuolevainen ja kaikkien muiden luotujen tapaan peräisin maan tomusta, joten ihmisruumiin kuolema oli luonnollinen asia. - - Raamatun antropologiaan pohjautuen kristillinen teologia väittää, ettei ihmisiä ole luotu kuolemattomiksi ja että heistä voi sellaisia tullakaan. Jumalan kuvaksi luodut per-soonat elävät pikemminkin ihmisen rajallisuuden piirissä ja kuoleman alaisina. He saavat Jumalalta iankaikkisen elämän lahjan kuolleiden ylösnousemuksessa.39
Artikkelissaan Anderson tuo esiin kuoleman sekä luonnollisena että luonnottomana asiana. Kuo-lema on luonnollinen ja inhimillinen asia, sillä se on ”osa Jumalan ihmiselle antamaa tarkoitusta”, kun se tapahtuu ihmisen ollessa iäkäs. Tällöin käytetään termiä ”hyvä kuolema”. Synnin seurauk-sena kuolema on taas luonnoton, ”uhka elämälle”, sillä se riistää ihmisen pois jumalyhteydestään ja hengellisestä elämästään. Tällöin kuolema on luonnollisen fyysisen tapahtuman sijasta merkki tuo-miosta ja ihmisten itselleen hankkimasta kirouksesta. Voisi siis päätellä, että molemmat puolet ovat (läntisessä) kristillisessä teologiassa läsnä, mutta niiden painotus vaihtelee.40
38 Staniloae 2000, 106–109.
39 Anderson 2000, 378–379.
40 Anderson 2000, 378.
17
Kristillisessä uskossa Staniloaen sanojen mukaan kuolema otetaan vakavasti – mutta ilman epätoi-voa – jo ennen ihmisen fyysistä kuolinhetkeä, jotta ihmiset ehtivät valmistautua siirtymään rajatto-maan yhteyteen Jumalan kanssa. Kun kuoleman hetki koittaa, kuolleen puolesta rukoillaan, jotta hä-nen yhteytensä Jumalaan vahvistuisi entisestään. Kuolemaa ei kristinuskossa vähätellä missään vai-heessa, ei ennen kuolinhetkeä eikä sen jälkeen, ei edes epätoivon ja surun hetkellä. Kuollutta ih-mistä ei unohdeta, vaan hänen puolestaan rukoillaan. Erityisesti ortodoksiseen uskoon kuuluu aja-tus, että ihminen kohtaa kuolemansa aina valmistautumattomana ja surevat jäävät kaipaamaan hä-nen henkilökohtaista apuaan. Tämän vuoksi rukouksella kuolleen puolesta on tärkeä tehtävä.41
Staniloaen mukaan maallinen elämä kutsuu kuolemaa kulkuväyläksi kohti ihmiselämän todellista tarkoitusta. Tällä hän tarkoittaa sitä, että ilman kuoleman kautta tapahtuvaa yhdistymistä Jumalan täydellisyyteen ihmisen elämä jää vajaaksi ja rikkonaiseksi. Jos näkyvä maailma jäisi rikkonaiseksi ja järjettömäksi eikä fyysisen kuoleman jälkeen olisi mitään, ihminen kohtaisi perimmäisen ja pe-ruuttamattoman kuoleman. Tämän vuoksi kuolema kristillisessä kontekstissaan on tarpeellinen ja universaali tapahtuma. Universaalisuuden lisäksi kuolemalla on myös subjektiivinen merkitys, sillä kuolema antaa merkityksen ja syvyyden jokaisen ihmisen elämään henkilökohtaisesti. Kuolema ja tietoisuus kuolevaisuudesta auttaa ihmistä kehittymään henkisesti ja vaikuttaa ihmisten pelastumi-seen. Kuoleman kautta paljastuu koko ihmiskunnan olemassaolon mysteeri, samoin kuin jokaisen ihmisen henkilökohtaisen olemassaolon merkitys.42
Staniloaen mukaan kuoleman mysteeri ja ihmisyyden mysteeri ovat sidottuna toisiinsa: kun toinen niistä paljastuu, paljastuu myös toinen. Jos ihminen olisi vain fyysisistä ja kemikaalisista osista koostuva olento, kuolema ei olisi näin merkityksellinen asia, eikä se pelottaisi ihmisiä. Pelon lisäksi kuolemaan liittyy toivo uudesta elämästä, jossa Jumalan täydellisyys tulee näkyväksi. Ei-kristilli-sissä selitykEi-kristilli-sissä kuolema nähdään joko puhtaasti biologisena tapahtumana tai sielun irtautumisena ruumiista. Jälkimmäisessä selityksessä sielu itsensä, ei jonkin jumalallisen syysuhteen kautta pitää yllä elämää, joka on erillinen ihmisruumiista. Sielun, kun se on irronnut ruumiista, ajatellaan joko siirtyvän hengelliseen, panteistiseen olemassaoloon tai toisen selityksen mukaan saavan persoonalli-sen olemassaolon Jumalan luona. Tämä sielut luokpersoonalli-sensa keräävä Jumala ei ole kuitenkaan Jumala kristillisessä mielessä, sillä hän ei ole yhteydessä ihmisiin eikä ole koskaan inkarnoitunut maan päälle. Tässä selityksessä kuolemalla on kuitenkin jokin merkitys, jolloin kuolema voi mahdollistaa hyvän ja onnellisen olemassaolon tämän elämän jälkeen. Varmaa se ei kuitenkaan ole. Biologisessa
41 Staniloae 2013, 7.
42 Staniloae 2013, 3.
18
selityksessä kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään. Maailmassa elää lisäksi paljon ihmisiä, jotka eivät halua kuulla kuolemasta yhtään mitään. Kuolema kauhistuttaa heitä, ja vaikka he myöntävät sen olevan osa ihmisen elinkaarta, se pyritään tekemään näkymättömäksi. Kuollut ihminen ”katoaa”
hautausmaalle tai krematorioon, eikä surua kuolemasta näytetä ulkopuolelle.43
Kristillisessä ajattelutavassa selittyy Staniloaen mukaan sekä kuoleman alkuperä että sen tarkoitus.
Kuolema on seuraus syntiinlankeemuksesta ja Jumalan ja ihmisen yhteyden katkeamisesta. Usko Kristukseen ja Hänen pelastustyöhönsä palauttaa kuitenkin kuoleman (ja sen voittamisen) kautta tämän kadotetun yhteyden ihmisen ja Jumalan välille. Kristinuskossa ei kielletä, etteikö kuolema olisi pelottava ja jossain määrin luonnoton tapahtuma, mutta usko Kristukseen ja kuolemanjälkei-seen elämään helpottavat kuolemanpelkoa. Vaikka Kristus maan päällä ollessaan kärsi ihmisenä tuskaa ja pelkoa kuolemansa hetkellä, Jumalana hän on voittanut kuoleman. Staniloaen ajatuksen sanoin: niin kauan kun ihminen elää synnin alaisena, hän pelkää kuolemaa, sillä valmistautumises-taan huolimatta ihminen ei välttämättä pääse täydelliseen yhteyteen Kristuksen kanssa. Kun sielu irtoaa kuoleman hetkellä ruumiista, ihminen ei voi olla täysin varma, mitä sen jälkeen seuraa. Epäi-lys on aina läsnä myös kristityn elämässä. Ainoastaan ne, joilla on vahva usko – kuten marttyyreilla – ovat näistä peloista vapaat.44
Mahdollisesti ennen syntiinlankeemusta ihmisellä on ollut sekä ikuinen että ajallinen olemassaolo.
Jos ihminen päättäväisesti pyrkisi hyvään, hän voisi saavuttaa ajallisessa elämässä iankaikkisuuden.
Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisellä olisi edelleen kyky tehdä hyvää, vaikka hän onkin langennut.
Lankeemuksen kautta ihminen on kuitenkin siirtynyt muutoksen, korruption ja kuoleman merkitse-mään aikaan. Staniloae vastustaa kuitenkin Karl Barthin ajatusta tästä ajasta täydellisen ja vääjää-mättömän synnin aikana, sillä synnin jälkeinen aika jatkaa oloaan suhteessa iankaikkisuuteen ja kai-paa sitä. Ihmisen tarpeet maailmaa kohtaan ja kyky tehdä maailmalle mitä tahtoo ovat houkutuksina vetämään ihmisen kiintymyksen Jumalasta maailmaan ja luottamaan omiin luomiskykyihinsä. Tämä on sekä siunaus että vaara: elämään liittyvät vaikeudet kehittävät ihmisessä vastuuntuntoa ja halua auttaa muita, mutta ne voivat myös johtaa itsekkyyteen ja liioiteltuun maalliseen huoleen. Eli ihmi-nen voi nousta enkeleiden tasolle tai langeta pahasti.45
43 Staniloae 2013, 3–6.
44 Staniloae 2013, 7–8.
45 Staniloae 2000, 116, 139.
19 2.3 Kahden puun symboliikka osana lankeemusta
Ihmisen lankeemus, joka tapahtui syömällä hyvän ja pahan tiedon puusta, tuhosi ihmisen alkuperäi-sen tilan. Staniloae muistuttaa, ettemme tiedä, kuinka kauan ihminen eli alkuperäisessä tilassaan.
Ihminen ei kuitenkaan suostunut yhdistämään omaa kuuliaisuuttaan Jumalaan tai kasvanut Jumalan tiedossa. Jos näin olisi ollut, lankeemus ei olisi tapahtunut niin helposti tai se olisi jäänyt kokonaan tapahtumatta. Useat kirkkoisät, kuten Maksimos Tunnustaja ja Gregorios Palamas46, pitävät hyvän ja pahan tiedon puuta symbolisena. Heille kyseessä on tunne tai näkyvän maailman ilmaus, jossa yhdistyvät mieltä ja ruumista houkuttelevat hyvä ja paha. Ihminen päättää omalla käytöksellään, onko kyseessä hyvän vai pahan tiedon ”puu”.47
Ihmisen lankeemus johtui tahdon heikkoudesta, kun ihminen hyvän ja hengellisen sijasta valitsi pa-han ja ruumiillisen. Tahdon heikkous syntiinlankeemuksen syynä merkitsee, että ihminen on lan-gennut oman vapautensa käytön varomattomuuden ja laiskuuden vuoksi. Jumala tahtoi ihmisen kas-vavan vapaudessa ihmisen oman vaivannäön kautta, sillä vapaus ei ole vain Jumalan lahja vaan vai-vannäön tulos. Alusta saakka ihminen on kieltäytynyt vaivannäöstä, ja sen vuoksi langennut aistien tarjoamaan helppojen intohimojen orjuuteen. Jumala antoi ihmiselle elämän henkäyksen. Tuohon henkäykseen sisältyi suuri potentiaali, joka ihmisen tuli saada muutettua toiminnaksi. Ihminen ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan kärsimättömänä irrotti itsensä Jumalasta tullen oman elämänsä her-raksi. Oman elämän herruus on kuitenkin muuttunut ihmiselle orjuudeksi, sillä ihminen on vapaa vain ollessaan vapaa myös itsestään.48
Aiemmin mainitut kirkkoisät pitävät kahta paratiisin puuta yhden ja saman maailman eri ilmauk-sina. Elämän puu on maailma, joka kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen hengen kautta. Hyvän ja pa-han tiedon puu taas kuvaa maailmaa, joka erottaa ihmisen Jumalasta ihmisen oman tietoisuuden
46 Pyhä Gregorios Palamas (kreik. Γρηγόριος Παλαμάς, 1296 Konstantinopoli – 1359 Thessaloniki) oli Thessalonikin arkkipiispa ja tunnettu teologi. Hän kehitti Jumalan tuntemisen kokemusperäisen käsitteen, jonka lähtökohtana on, ettei Jumalaa voi oppia tuntemaan älyllisen pohdinnan kautta vaan ainoastaan kokemusperäisen jumalyhteyden eli ihmisen luonnollisen tilan kautta. Pyhä Gregorios puolusti ortodoksisuutta Barlaam Kalabrialaisen opetusta vastaan. Barlaam korosti filosofista tietoa Jumalan tuntemisen välineenä ja piti rukousta ajan tuhlauksena. Vuonna 1341 koolle kutsuttu kirkolliskokous tuomitsi Barlaamin harhaoppiseksi. Ortodoksinen kirkko pitää Gregoriosta pyhänä ja yhtenä kirkkoi-sistä. Ortodoksinen kirkko muistelee häntä vuosittain kahtena muistopäivänä; kiinteä muistopäivä on marraskuun 14.
päivä ja toinen seuraa pääsiäisaikaa ja on Suuren paaston toisena sunnuntaina, jota nimitetäänkin pyhän Gregorios Pala-maksen sunnuntaiksi.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gregorios_Palamas Luettu 1.5.2020.
47 Staniloae 2000, 163–164.
48 Staniloae 2000, 166.
20
kautta. Pyhä Gregorios Nyssalainen vie ajatuksen puista pisimmälle. Hänen mukaansa sallittu elä-män puu on asia, tai ainakin esimerkki tiedosta ja kokemuksesta, jonka kautta ihminen saavuttaa to-dellisen hyvyyden. Kielletty hyvän ja pahan tiedon puu on samalla tavoin asia tai esimerkki tiedosta ja kokemuksesta, johon ihminen osallistuu, mutta tässä tapauksessa ihmisen hyvänä pitämät asiat ovat todellisuudessa pahoja. Muiden kirkkoisien tavoin Nyssalainen näkee tiedon puun erityisesti maailman mielekkäänä aspektina, mutta on huolissaan pahuuden lisääntymisestä ihmispersoonassa, sillä tämä aspekti vaikuttaa ihmiseen aistien kautta. Itsessään tämä aspekti ei ole millään muotoa paha, mutta se voi tulla ihmiselle vaaralliseksi hengellisesti vahvistumattomien aistien vuoksi. Sen vuoksi ihmisen tulisi keskittää huomionsa maailman hengelliseen puoleen, kunnes hän itse on vah-vistunut hengessään. Toisin sanoen pahuus on kietoutunut siihen, mikä on hyvää, ja kaikessa hy-vässä on myös pahuuden aspekti. Näin oli myös hyvän ja pahan tiedon puun hedelmässä: hedelmä itsessään oli kaunis ja houkutteleva, ja siihen liittyi himo. Jumalan pelko piti ihmisen himon ai-soissa, kunnes se käärmeen houkuttelusta kasvoi liian suureksi.49
Pyhä Basileios Suuri50 lähestyy hyvän ja pahan tiedon puun tematiikkaa toisesta näkökulmasta. Hä-nelle hyvä ja paha näyttäytyvät niin, että syödessään hyvän ja pahan tiedon puusta Adam yhtäältä rikkoi Jumalan käskyä vastaan, mutta toisaalta oppi tuntemaan oman alastomuutensa ja häpeämään.
Näin ollen, jos alku oli paha, siitä seurasi kuitenkin jotain hyvää. Tai toisin ajatellen, jos puusta syö-minen teki ihmisestä pahan, samalla syntyi kyky katumukseen. Tässä pyhä Basileios eroaa Grego-rios Nyssalaisesta, jonka ajatus on paljon synkempi. Pyhä Basileios siis näkee, että käärmeen kava-luus palveli ihmistä, sillä hänelle syntyi tarve taistella kiusauksia ja Saatanaa vastaan. Tämä tarve syntyi Jumalan tahdosta ja sai täyttymyksensä Kristuksen kukistaessa ihmisenä Saatanan vallan.
49 Staniloae 2000, 166–169.
50 Basileios Suuri (eli noin vuosina 330 - 379) oli syvällinen ja monipuolinen ortodoksisen kirkon kirkkoisä, joka jatkoi Pyhän Athanasioksen työtä vakiinnuttaen ortodoksisen kirkon opin ja vastustaen areiolaisuutta. -- Basileos eli erä-maassa useita vuosia ja hänen ympärilleen alkoi kokoontua muitakin hurskaita kilvoittelijoita. Hiljalleen hänestä tuli tuon yhteisön johtaja ja kilvoittelijoista muodostui luostari, jolle Basileios teki omat luostarisäännöt. Näitä sääntöjä nou-datetaan pääosin vieläkin valtaosassa ortodoksisia luostareita. Ortodoksiset piispat pyysivät Basileiosta apuun taisteluun areiolaisuutta, pappi Areioksen alulle laittamaa harhaoppia vastaan. Aleksandrialainen Areios kielsi Jumalan Pojan jär-jen vastaisena ja väitti ettei Jeesus Kristus olisi samanarvoinen Isän Jumalan kanssa. Areios väitti vielä valheellisesti Isän luoneen Pojan tyhjästä ja antaneen hänelle jumaluuden. Näin hän siis väitti samalla Kristuksen ristinkuoleman ol-leen turhan ihmisten lunastuksen suhteen. Vuonna 325 kokoontui ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous Nikeassa ja tuomitsi areiolaisuuden ja laati kirkolle uskontunnustuksen, jota toinen kirkolliskokous myöhemmin täydensi opilla Pyhästä Hengestä. Ortodoksinen kirkko muistelee Pyhää Basileios Suurta hänen kuolinpäivänään tammikuun 1. päi-vänä. Vuodesta 1994 alkaen on muisteltu myöskin muita saman perheen pyhiä tuona päipäi-vänä.
Basileios Suurta muistellaan myös yhdessä kirkon suurten opettajien ja pyhien esipaimenten Gregorios Teologin (Na-zianzilainen) ja Johannes Krysostomoksen eli kahden muun hierarkin kanssa myös tammikuun 30. päivänä.
Lähde: https://www.ortodoksi.net/index.php/Basileios_Suuri Luettu 1.5.2020.
21
Näin syntiinlankeemuksen jälkeenkin ihmisessä pysyi osa hyvyyttä, vaikka ihminen ei yksin pysty-kään voittamaan pahuutta. Ihminen pysyy siis ristiriitaisessa tilassa.51
Staniloae esittelee siis kaikki edellä mainitut eri kirkkoisien näkemykset osana omaa tekstiään, mutta hänen oma näkemyksensä hyvän ja pahan tiedon puun roolista syntiinlankeemuksessa jää avoimeksi. Oletettavasti hän hyväksyy kirkkoisien näkemyksen siitä, kuinka syntiinlankeemus on tapahtunut. Tekstistä voisi päätellä, että Staniloae on samoilla linjoilla Basileios Suuren kanssa ih-misen pysymisestä ristiriitaisessa tilassa, jossa ihmiseen on syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäänyt hyvyyttä. Ajatus sopisi hyvin Staniloaen kristologiseen painotukseen pelastuksesta.
Tottelemattomuus, ylpeys ja ihmisen oma itsekäs halu nousevat kaikki hengen heikentymisestä. Li-säksi ne tuottavat rajoituksen Jumalan luomistyön tietämiseen, sillä ihminen etsii sellaista, jota hän voi hallita ja joka tyydyttää hänen intohimoiksensa kasvaneet lihalliset tarpeensa ja mielihalunsa.
Lihalliset himot taas ruokkivat ihmisen ylpeyttä, ja ylpeyden oikeutuksena on ihmisen vaade auto-nomiasta. Tämän rajoitetun luomista koskevan tietämyksen seurauksena on synti, mutta synti ei enää tuota tällaista tietämystä. Tämä rajoitettu tietämys on mukautettu maailman ymmärtämiseen perimmäisenä todellisuutena niin, että todellisuus on rationaalisten olentojen intohimojen täyttämi-sen objekti. Maailma täyttää niiden ihmisten intohimot ja ylpeyden, joiden vallan alle se on vajon-nut, ja näkee luomisen suunnattomana, läpinäkymättömänä ja perimmäisenä kohteena, jolla ei ole läpinäkyvyyttä tai mysteeriä, joka ylittäisi sen. Tällainen tietämys ottaa alkuperänsä hengellisesti kehittymättömästä ihmispersoonasta ja pysyy hänen mittapuunaan estäen ihmisen kasvun aistittavan maailman ulkopuolelle. Rajoittunut tietämys ei tule koskaan tietämään todellisuuden perimmäistä tarkoitusta ja pyrkimystä. Kuitenkaan ortodoksisesta näkökulmasta tilanne ei ole näin synkkä, vaan ihminen kykenee omaksumaan toisenlaisen tavan tarkastella maailmaa ja kohota sen yläpuolelle.
Syntiinlankeemuksen jälkeinen maailma ei siis ole täysin läpinäkymätön eikä ihmisten tietoisuus täysin rajoittunut. Ihmisten tietoisuus ei kuitenkaan kykene läpäisemään läpinäkymättömyyttä koko-naan, vaan osa maailmasta on aina varjojen saartama.52
Näkyvän maailman merkitys on ainoastaan siinä, että taipuisana se voi ohjata korkeampaan ja ikui-seen olemassaolon muotoon, kohti täydellistä totuutta tai hyvyyttä, joka perustuu rakkauteen ja yh-teisyyteen Jumalan ja maailman välillä, Jumalan ja ihmisten välillä sekä ihmisten kesken. Tämä on-nistuu kuitenkin vain silloin, kun maailma nähdään läpinäkyvänä ja tämä läpinäkyvyys kasvaa
51 Staniloae 2000, 169–170.
52 Staniloae 2000, 171, 172.
22
enemmän ja enemmän edistäen totaalisen rakkauden suhdetta Jumalan ja ihmisten välillä ja ihmis-ten keskinäisissä suhteissa. Luominen on ollut järjestettynä niin, että se muodostaisi paikan, jossa Jumala voisi puhua ja toimia näkyvästi tämän tavoitteen puolesta ja jossa ihmiset voisivat vastata Jumalalle omien sanojensa ja tekojensa kautta. Luominen täyttää tarkoituksensa, kun se pysyy paik-kana tällaiselle dialogille. Tähän tarvitaan kuitenkin maailmaa, joka edes osittain nähdään Jumalan lahjana ja lähtökohtana suuremmalle pelastuksen lahjalle. Pelastuksen kautta maailma vapautuu ny-kyisestä kuoleman ja korruption tilastaan. Lankeemuksessa maailma ihmisten tavoin menetti juma-lallisen Hengen, joka piti maailman alkuperäistä tilaa ja tarkoitusta yllä. Ihminen tietää, että alkupe-räisen tilan kykenisi palauttamaan, mutta ilman Kristuksen apua se ei onnistu. He, jotka ovat kyen-neet voittamaan kiusaukset Kristuksessa, ovat onnistukyen-neet saavuttamaan sekä rationaalisuuden että olemassaolon täydellisimmän merkityksen. Ihmisen paluu Jumalan yhteyteen säästää hänet ikuiselta kuolemalta.53
Luopumalla yhteydestä Jumalan ja kanssaihmisten kanssa ihminen on rajoittanut tietämyksensä maailmasta pelkäksi objektiksi. Samasta syystä hänen tietämyksensä maailmaa korkeammasta ju-malallisesta subjektista on heikentynyt, sillä toivoessaan tietävänsä kaiken rationaalisella tavalla, ihmiselle on annettu ja hänet on jätetty näkemään maailma ja ihmiset juuri niin, objekteina.
Staniloaen mukaan ei kuitenkaan voida kieltää, etteikö ihmisen henki voisi kehittyä myös rationaa-lisesti nähdyssä maailmassa. Ja myös tällaisessa rationaalisen maailman läpi tapahtuvassa kasvussa näkyy hyvän ja pahan tiedon puun symboliikka eli ihmisten voimien monitulkintaisuus sekä saman-aikainen kasvu ja vähentyminen.54
Staniloaen mukaan pyhä Gregorios Nyssalainen nostaa tietoisuuteen, että hyvän ja pahan tiedon puun lisäksi paratiisin keskellä oli myös ”elämän puu”. Elämän puu voidaan ymmärtää maailmaksi, jossa myös ”hyvän ja pahan tiedon puu” elää. Jos hyvän ja pahan tiedon puu merkitsee ihmisen ais-teja ja niiden vaikutusta näkyvään maailmaan, elämän puu on taas ihmisen järki, joka hallitsee kaik-kea ympärillään, tai Jumala, joka tulee näkyväksi järjen kautta. ”Elämän puu” voidaan tulkita myös ihmiseksi, joka osoittamansa rakkauden kautta tulee toiselle ihmiselle elämän lähteeksi. Tärkein ja täydellisin ”Elämän puu” on kuitenkin absoluuttinen Persoona, Kristus, joka äärettömällä rakkau-dellaan täyttää kaiken ja kaikki.55
53 Staniloae 2000, 172–173, 174.
54 Staniloae 2000, 174–175.
55 Staniloae 2000, 175–176.
23
Mutta jos ”elämän puu” on maailma, kuinka ihminen sitten voitiin Jumalan toimesta karkottaa para-tiisista, jottei ihminen söisi ”elämän puusta” ja eläisi? Staniloae pohtii kysymystä ja toteaa, ettei yk-siselitteistä vastausta ole. Staniloaen mukaan todennäköisintä on, ettei ”elämän puuta” koskaan
Mutta jos ”elämän puu” on maailma, kuinka ihminen sitten voitiin Jumalan toimesta karkottaa para-tiisista, jottei ihminen söisi ”elämän puusta” ja eläisi? Staniloae pohtii kysymystä ja toteaa, ettei yk-siselitteistä vastausta ole. Staniloaen mukaan todennäköisintä on, ettei ”elämän puuta” koskaan