Ihminen ja luonto ovat Staniloaelle ontologisesti yhtä. Luonto riippuu ihmisestä tai tekee hänet ko-konaiseksi, eikä ihminen voi tulla täydelliseksi heijastamatta luontoa ja tekemättä yhteistyötä sen kanssa. Sanan ”maailma” kautta sekä luonto että ihmisyys tulevat ymmärretyiksi, joko toisiinsa si-sältyen (implisiittisesti) tai molemmat yhtä aikaa (eksplisiittisesti). Näin ollen myös jumaloituminen ja pelastus, vaikka niiden ensisijaisena kohteena onkin ihmisyys, koskettavat myös luotua maail-maa. Staniloae seuraa tässä vanhaa ortodoksista näkemystä. Edellä esitetty ajatus on vieras länti-sessä kristillisyydessä, sillä siinä pyritään viittaamaan ihmisen pelastukseen luonnosta irrallisena.
Myöhemmin läntinen ja itäinen kristillisyys ovat lähentyneet asiassa toisiaan, ja länsi on yleisesti
117 Staniloae 2013, 202–203.
46
hylännyt tämän ajatuksen. Ainoastaan vähemmistöön jäänyt Bultmannin118 koulukunta pitää erotuk-sesta kiinni.119
Tekstissään ´Hyödyllisiä opetuksia´ pyhä Gregorios Siinailainen120 toteaa:
Jumala ei luonut alun perin luomakuntaa muuttuvaksi ja turmeltumattomaksi. Se turmeltui myöhemmin, ja Raa-matun sanojen mukaan ”luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle” – so. ihmisen alaisuuteen – ” ei omasta tahdostaan, vaan alistajan”121. Turmeltuneella ja alistetulla luomakunnalla oli kuitenkin toivo, että langennut Aa-dam vielä joskus uudistuu. Luoja uudistikin AaAa-damin, ihmisen, ja pyhitti hänet, vaikka hän tässä ajallisessa elä-mässä kantaakin turmeluksen alaista ruumista. Samalla Jumala uudisti myös luomakunnan, muttei vielä vapaut-tanut sitä turmeluksesta. Jotkut arvelevat, että luomakunnan vapautuminen tarkoittaa sen muuttumista parem-maksi. Toisten mukaan se taas merkitsee, että koko aistimaailma muotoutuu täysin uudeksi. Raamatussa on näet tapana puhua niukkasanaisesti, yksityiskohtiin menemättä, asioista, jotka toistaiseksi ovat hämärän peitossa.122
Luonnon ja ihmisen välistä riippuvuussuhdetta voi kuvata toisinkin. Voi olla, ettei luonto täytä tar-koitustaan ilman ihmistä tai sellaisen ihmisen kautta, joka taistelee luontoa vastaan. Luonnon tuhoa-misen, myrkyttämisen ja sterilisoinnin kautta ihminen tekee oman ja muiden ihmisten elämän mah-dottomaksi. Luonto ei siis ole edellytys vain ihmisen olemassaololle, mutta myös ihmisten solidaa-risuudelle muita ihmisiä kohtaan. Ortodoksisen uskon mukaan, sanoo Staniloae, jokainen ihminen on tietyllä tapaa koko kosmisen luonnon hypostaasi, mutta ainoastaan ollessaan solidaarinen muita kohtaan. Näin ollen kosminen luonto on yhteinen kaikille ihmisille (hypostaaseina), vaikka jokainen
118 Rudolf Karl Bultmann (1884 - 1976) oli saksalainen, luterilainen teologi. Häntä pidetään teologisen eksistentialismin edustajana, sillä hänen näkemyksensä kristologiasta kytkeytyy yksilön hurskauteen tai hänen uskonkokemukseensa.
Filosofi Martin Heidegger on ollut monessa kohdin Bultmannin oppi-isä. Teologiassaan Bultmann otti käyttöön käsit-teen ”myyttien purkaminen”, englanniksi ”demythologizing”. Bultmannille evankeliumeiden sisältämä julistus (hän itse käytti käsitettä keerygma), oli tärkeämpää kuin niiden historiallisuus. Gareth Jonesin sanoin ”Bultmannin mielestä teo-logian tehtävä on esittää selkeä tulkinta keerygmaattisesta Kristuksesta, jonka sanotaan tulleen välttämättömäksi välittä-jäksi, liittämään toisiinsa historiallisen Jeesuksen, jonka tutkimus osoittaa olleen tietynlainen yksilö, ja ylösnousseen Herran, josta teologia esittää yleispäteviä totuusväitteitä”. Jones 2000, 67–72; http://www.theopedia.com/rudolf-karl-bultmann Luettu 16.10.2017; https://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Bultmann Luettu 16.10.2017.
119 Staniloae 2000, 1.
120 Pyhä Gregorios Siinailainen oli hesykastisen liikkeen alkuunpanija. Hän syntyi noin vuonna 1268 ja kuoli vuonna 1310. Siinailta ja Kreetasta hän siirtyi Athosvuorelle ja alkoi siellä opettaa munkeille, jotka olivat keskittyneet lähinnä vain ulkonaisiin kilvoituksiin, sisäistä elämää, siis mielen varjelemista, ja lakkaamatonta Jeesuksen rukousta. Hänen vaikutuksensa ulottui hänen oppilaittensa välityksellä aina Venäjälle saakka. Hänen teologisesti raitis näkemyksensä pitää kilvoituksen perustana jo kasteen yhteydessä saamamme armon elvyttämisen toimivaksi. Siihen on olemassa kaksi tietä: käskyjen noudattaminen ja Herran Jeesuksen määrätietoinen avuksi kutsuminen, johon liittyy kuuliaisuudessa elä-minen. (Filokalia III 322:3). Pyhä Gregorios keskittyy opettamaan jälkimmäistä. Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Gregorios Siinailaista vuosittain aina elokuun 8. päivänä. Lähde: https://www.ortodoksi.net/index.php/Gregorios_Sii-nailainen Luettu 4.2.2021.
121 Room. 8:20. Lainauksen Roomalaiskirjeen kohta on vuoden 1938 Raamatunkäännöksen mukainen. Vuoden 1992 mukaisesti käännös on seuraava: ”Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut.”
122 Filokalia 1991, 266–267.
47
elää siinä persoonallisesti ja henkilökohtaisesti toisia täydentäen. Vastuun luonnosta ja muista ihmi-sistä Staniloae kytkee vastuuseen koko maailman Luojaa kohtaan, sillä tämä kaikki on Jumalan lah-jaa.123
Minusta tämä on hieno ja arvokas ajatus, sillä luonto on tärkeä osa ihmisen elinympäristöä, vaikka monet nykypäivän ihmiset ovat sen unohtaneet – kuten he ovat unohtaneet Jumalan. Egoismi on tä-män maailmanajan suuri vitsaus, ja kaikki lasketaan voitoissa ja tappioissa. Ekumeeninen patri-arkka Bartolomeos on puhunut paljon ortodoksisen kirkon äänenä luonnonsuojelun ja säilyttämisen puolesta. Jumala antoi ihmiselle tehtävän viljellä ja varjella luomakuntaa. Pyhät isät kuitenkin va-roittavat kiintymästä maailmaan liiaksi, sillä se johtaa Jumalan unohtamiseen. Esimerkiksi pyhä Gregorios Palamas muistuttaa:
-- Näet taivaan avaruuden ja monenlaista liikettä taivaankannella, kuun valon ja tähtien tuikkeen, hengität rai-tista ilmaa, ihailet kaikkea, mitä maa ja meri tuottavat. Älä kuitenkaan tee mitään niistä jumalaksi itsellesi.
Kaikki ne ovat ainoan Jumalan alamaisia ja vain luontokappaleita, jotka Hän on sanallaan tuonut olemattomuu-desta olemiseen.124
Luonnollinen ilmoitus koostuu kosmoksesta ja ihmisestä, joka on varustettu järjellä, omallatunnolla ja vapaudella. Ihminen ei kuitenkaan ole pelkästään näkyvään maailmaan luotu objekti, vaan myös toimiva subjekti. Kumpikin, sekä kosmos että ihminen, ovat maailman yläpuolella olevan Jumalan luomistyön tuotoksia. Lisäksi kumpikin edellä mainituista on tarkoitettu pysymään olevaisuudessa Jumalan tahdosta. Pelkkä olemassaolo ei kuitenkaan riitä, vaan tiedon kautta ihminen ja kosmos py-syvät yhteydessä toisiinsa. Kosmos ja ihminen ovat molemmat rationaalisia, ja ihmisen kyky ajatte-luun ja näkyvästä maailmasta huolehtimiseen (Jumalan antamin voimin ja Hänen lahjanaan) raken-tavat kokonaisuuden. Kosmoksen rationaalisuus olisi merkityksetön ilman tietävää ja toimivaa ih-mistä, mutta kosmos ei olisi saanut rationaalisuuttaan ilman Jumalan päätöstä luoda ja ylläpitää ra-tionaalista maailmaa. Ja mitä paremmin ihminen tuntee ja tiedostaa maailman, jossa hän elää, sen paremmin hän tiedostaa itsensä. Maailma on siis ennen kaikkea ihmistä varten, vaikka kyllä ihmi-nenkin tarvitsee maailmaa. Maailma on ihmiselle alisteinen siitäkin huolimatta, että ihminen ei ole luonut sitä. Tai toisella tavoin ilmaistuna; maailma on luotu inhimillistettäväksi [create to be huma-nized], ei ihmistä sulautumaan osaksi maailmaa tai luontoa. Ihmisen katoaminen maailmaan ei tuot-taisi minkäänlaista edistymistä edes luonnolle, kun taas luonnon jatkuva ja pohjimmiltaan ikuinen
123 Staniloae 2000, 1–2, 3. Ekologisesta kriisistä ja ortodoksisesta lähestymistavasta siihen on kirjoittanut esim. Paulos Mar Gregorios kirjassaan The Human Presence: An Orthodox wiew of nature (The Christian Literature Society, 1980).
124 Filokalia 1993, 89.
48
inhimillistyminen osoittaa päättymätöntä edistymistä, jossa mikään todella arvokas ei joudu huk-kaan.125
Logos, Jumalan Sana, on ollut maailmassa alusta alkaen, sekä asioiden syiden/ sisäisten prinsiippien että ihmispersoonien kautta. Asioiden syyt/ sisäiset prinsiipit ovat luotuja kuvia, joita ylläpitävät Ju-malan ikuiset syyt. Ihmiset taas ovat elävässä rationaalisuudessaan JuJu-malan Sanan oman hypostaa-sin kuvia. Ihmiset luotiin ajattelemaan asioiden syitä yhteydessä ja dialogissa Jumalan kanssa. Ju-malalliset syyt eivät merkitse ainoastaan Jumalan Sanan rajattoman syvää rikkautta, vaan myös Py-hän Kolminaisuuden hypostaasien ohjaileman elämän meren heijastamia elävöittäviä säteitä. Luo-dut asiat rationaalisina kuvina heijastavat myös näitä samoja säteitä, ja ovat siksi voiman ja elämän lähteitä. Niiden korkein perusta on energia, jolla itsessään on merkitys tai merkitysten moninaisuus.
Luodut asiat ovat siis jumalallisten syiden luotuja kuvia, joille on annettu näkyvä muoto. Ne ovat kuvia, jotka ovat täytetty voimalla ja jotka kantavat lukemattomien lähteiden pyrkimystä itsessään.
Näissä materiaalisen muodon saaneissa kuvissa heijastuu merkitys, voima ja jumalallisten syiden elämä niiden yhteydessä, joka tulee Jumalan Sanalta.126
Siinä missä Jumalan Sana on omilla sanoillaan luonut nämä materiaalisen muodon omaavat, juma-lallisia syitä kuvaavat asiat objekteiksi, ihminen on kutsuttu olevaisuuteensa subjektina, Jumalan Sanan luotuna kumppanina ja Hänen kuvanaan. Ihmispersoonat ovat siis asetettu erityiseen, dialogi-seen suhteedialogi-seen Kristuksen ja kanssaihmisten kanssa. Jokainen ihminen on ajatteleva ”sana” yhtey-dessä Jumalan Sanan persoonaan. Jokainen ihminen imee voimaa Jumalan Sanasta, samoin kuin luoduista asioista, kootessaan syitä ajatuksissaan samoin kuin niiden voimaa elämässään. Jumalal-listen syiden varaan rakentuva kommunikaatio rakentaa ihmisten välille yhteyden, joka samalla sy-ventää ihmisen yhteyttä Sanaan ja hänen ymmärrystään syiden alkuperästä ja merkityksestä. Ihmi-sen ruumis on materiaalisessa muodossaan Jumalan kuvaksi luodulle ihmissubjektille sama kuin ju-malallisten syiden saama materiaalinen muoto. Ihmissubjekti on kutsuttu tietoiseen, henkiseen ja materiaaliseen elämään; hänet on kutsuttu kokoamaan itselleen materiaalisen muodon saaneet luo-dut syyt, jotta hän kykenisi jakamaan elämänsä ja ajattelunsa sisällön yhteydessä Jumalan Sanaan.
Jumalan Sana tulee siis ymmärtää Persoonana, joka on ja vaikuttaa materiaalin kautta. Luotujen asi-oiden rationaalisuus on interpersoonallista rationaalisuutta, ja niiden rationaalisuus viittaa luovaan
125 Staniloae 1994, 2., 3–4.
126 Staniloae 2011, 1.
49
Persoonaan, joka on ajatellut ja ajattelee luomaansa. Yksikään luotu ei selviäisi ilman tuota jumalal-lista Persoonaa, tiesivätpä luodut sitä tai eivät, ja tämä koskee myös ihmistä. Ihmissubjekti on kut-suttu Sanan työtoveriksi ajattelemaan ja pitämään huolta tästä luodusta maailmasta.127
Staniloae huomauttaa, ettei luonnollisen ja yliluonnollisen ilmoituksen ja niiden yhteisten sisältöjen erottamattomuus kokonaisvaltaisesti tue läntisen teologian käsitystä, jonka mukaan ihminen olisi ainoa aktiivinen toimija luonnollisessa ilmoituksessa, ts. näkyvässä maailmassa. Läntisen teologian ajatuksessa Jumala pyritään erottamaan luonnosta, jonka Hän itse on tehnyt ja jossa Hän puhuu toi-miensa ja toimii puheittensa kautta. Samalla näkyvästä luonnosta tehdään ainoa läsnä oleva todelli-suus, unohtaen yliluonnollinen ilmoitus ja Jumala. Jumala kuitenkin puhuu ja toimii jatkuvasti sekä näkyvien asioiden että ihmisen omatunnon kautta luoden uusia ja muuttuvia olosuhteita, joiden kautta Hän kutsuu ihmistä täyttämään velvollisuutensa Jumalaa ja naapuriaan kohtaan. Profeetta Daavid julistaa psalmissa 19, kuinka Jumala puhuu luonnon mahtavuuden kautta:
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle. Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan, kuin san-kari riemukkaana juoksemaan rataansa. Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon. (Ps. 19:2-7).
Edellisellä Raamatun siteerauksella Staniloae todistaa lisäksi, että Jumalan Sana on ollut mukana luomisen ensihetkestä lähtien ja kaikki, mitä Hän on tehnyt, on ollut suunnitelmallista. Siteeraus osoittaa myös, että luotu maailma tunnistaa Luojansa ja kunnioittaa Häntä. Staniloae lainaa Maksi-mos Tunnustajaa, jonka mukaan Kristus ennen inkarnaatiotaan asui hengellisesti profeetoissa ja pat-riarkoissa, enteillen omaa tuloaan maan päälle ja tulonsa mysteereitä. Myös lain ja profeettojen märtäminen Sanan lihaksitulemisen edeltäjäksi ohjasi Maksimoksen mukaan sieluja Kristuksen ym-pärille.128 Uskaltaisin väittää, että Staniloae on Maksimos Tunnustajan kanssa samaa mieltä Sanan lihaksitulemisen enteistä ja Kristuksen työstä ennen inkarnaatiotaan, sillä se sopisi hyvin Staniloaen Kristus-keskeiseen käsitykseen uskosta ja Raamatun tulkinnasta.
127 Staniloae 2011, 1–4.
128 Staniloae 1994, 21; Staniloae 2011, 10.
50
Jumala puhuu myös katumuksen, vaikeuksien ja sairauden kautta, jos ihminen on tehnyt väärin ja yleensäkin ajatusten kautta, kun ihminen tahtoisi tehdä jotain tai on jättänyt jotain tekemättä. Kai-ken tarkoituksena on kuitenkin, että ihminen löytäisi jatkuvan dialogin, pääsisi kohti täydellistä ti-laansa ja näkisi olemassaolon merkityksen täydellisen päämäärän, joka on yhteys ikuiseen Juma-laan. Jumalan asenne ihmisiä kohtaan näkyy joskus myös täydellisenä kieltäytymisenä ihmisten pyynnöistä. Kenties, näin Staniloae asian selittää, kyse Jumalan asenteessa on tuolloin osoittaa, ettei ihminen ole mukana koko sydämellään. Tämä taas kielii siitä, että kyky nähdä Jumalan läsnäolo nä-kyvässä luonnossa ja ihmisen omatunto ovat heikentyneet.129
Myös ortodoksisen kirkon pyhät sakramentit eli mysteerit pohjaavat uskoon, jonka mukaan Jumala voi toimia näkyvässä maailmassa olevien luotujen asioiden kautta. Näin ajatellen mysteerien ylei-nen merkitys on yhteys Jumalan ja (yksittäisen) luodun välillä, ja kaikkein täydellisin mysteeri on Jumalan ja koko luomakunnan välinen yhteys. Tämä täydellisin mysteeri sisältää kaiken, unohta-matta mitään osaa todellisuudesta. Tämä yhteys alkaa luomisen hetkestä, ja on saava täyttymyk-sensä silloin, kun ”Jumala on kaikki kaikessa” (1.Kor. 15:28). Tässä kaiken sisältävässä mysteerissä jokainen osa on itsessään mysteeri, joka liittyy muuhun ympärillään olevaan ja kokonaisuutena Ju-malaan. Jumalallinen Logos luo yhteyden osien välille, eikä niiden välillä ole ristiriitoja. Tässä suu-ressa mysteerissä myös ihmisellä on oma osansa. Ihminen on tämän dynaamisen ja suuren mystee-rin, eli Logoksen ja koko luodun maailman yhteyden kuva ja merkittävä elin, koska ihmisen koko olemus on yhteyttä henkeen aineen kautta. Näin ollen ihminen yhdistää itsessään koko luodun ko-konaisuuden ja luodun Jumalan kanssa. Ihmisen olemuksen mysteerissä jokainen osa ja toiminto on itsessään mysteeri, jotka henki yhdistää yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Ihminen on luodun maailman side, sillä hän on rationaalisen ja yhtenäisen luonnon tietoinen pää. Tämä ominaisuus on ihmisellä siksi, koska hän ei ole sidottu luodun maailman rajoituksiin, vaan hän kykenee ylittämään ne ja tekemään yhteistyötä Jumalan kanssa avautuen Jumalan ikuiselle valolle. Näin ihminen kyke-nee heijastamaan Jumalan päättymätöntä valoa muulle luomakunnalle.130
Jokaisen yksipuolisen kuvan ylittäminen ja kaikkien tällaisten kuvien tuominen yhteen on lähtöisin sen täydellisyyden aavistuksesta, joka on luotujen asioiden takana. Tämä täydellisyys on näiden asi-oiden lähde, ja ne pyrkivät sitä kohti, sillä täydellisyys on kyseisten asiasi-oiden viimeinen päämäärä.
Inhimillistämisen [humanization] prosessin muodot ja tasot löytävät pohjansa yhteydestä
korkeim-129 Staniloae 1994, 21–22.
130 Staniloae 2012b, 3–4.
51
paan ihmistenväliseen rakkauteen ja ovat etenemässä kohti täydellistä yhteyttä tuon rakkauden voi-massa ja sen kaltaisuuden mukaan. Näin ollen luonnon rationaalisuus löytää korkeimman täytty-myksensä tuodessaan ilmi ihmisen olemassaolon perimmäisen merkityksen, yhteenliittymisen Ju-malan kanssa. Tässä yhteydessä Staniloae lainaa ajatuksen myös Karl Rahnerilta131: Luonnon ylittä-minen ihmisissä on tuotettu, jonka alkuperä ei ole yksin ihmisessä, vielä vähemmän yksin luon-nossa.132 Tällainen ajattelu on Rahnerille tyypillistä ja pohjautuu hänen käsityksiinsä transsendentti-sesta Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Ihmisen subjektiivisuutta ei voida ymmärtää ilman transsendenssia, jolloin myös transsendenssin kohteen on oltava olemassa. Alister McGrath muotoi-lee Rahnerin ajatuksen seuraavasti:
Ihmiset transsendoivat itsensä tehdessään kysymyksiä ja ajatellessaan ja osoittavat näin sekä olevansa osa luon-nollista maailmaa että suuntautuvansa samanaikaisesti kohti kristittyjen Jumalana tuntemaa mysteeriä. Ihmisten on mahdollista tavoitella itsensä ja rajallisen maailman ulkopuolelle kohti toivon ja rakkauden ääretöntä hori-sonttia. - - Ihmisellä on ainutlaatuinen kyky olla tietoinen tilanteensa transsendenttisuudesta. Ihmiskunnalla on siis implisiittinen, jäsentymätön ja ilmaisematon tietoisuus Jumalasta, ja transsendentaalisen ajattelun tehtävä on tunnistaa se.133
Tässä kohden itä ja länsi löytävät yhteisen kosketuspinnan. Jumala, ihminen ja maailma kuuluvat erottamattomasti yhteen. Jumala rakkaudessaan pitää kaiken koossa ja on se korkein päämäärä, jota kohti ihminen luonnon avustamana pyrkii. Staniloae, samoin kuin Rahner, pitää ihmistä kykenevänä tavoittelemaan ja kasvamaan Jumalan kaltaisuuteen. Rahnerin mukaan tuo kyky on kaikissa ihmi-sissä uskontokuntaan katsomatta sisäisenä voimana, eli jokainen ihminen on ”anonyymi kristitty”.
Tämän luonnollisen Jumala-tietoisuuden lisäksi tarvitaan kuitenkin myös erityinen kristillinen Ju-mala-tietoisuus, jonka ihmiset saavat kuullessaan evankeliumien julistuksen Kristuksesta. Tämän erityisen Jumala-tietoisuuden kautta ihmiset voivat saavuttaa Jumalan pelastavan armon ja tulla kristityiksi sanan täydessä merkityksessä.134
Kristityt pitävät kiinni ajatuksesta, jonka mukaan ilman henkeä maailma olisi osa pienempiä tai suu-rempia tasapaksuja syklejä, jotka toistuisivat automaattisesti. Ainoastaan henki oman vapautensa
131 Karl Rahner (1904-1984) oli saksalainen teologi, joka opiskeli teologian lisäksi filosofiaa Martin Heideggerin joh-dolla. Rahneria kuvataan aikansa johtavaksi dogmaatikoksi, ja hän tuli suosituksi myös laajemman yleisön keskuudessa.
Vaikka Rahneria kutsuttiin dogmaatikoksi ja eksistentialistiksi, hänen ajattelunsa ei ollut rajoittunutta. Alister McGrat-hin luonnehdinnan mukaan ”Rahneria voitaneen parhaiten luonnehtia teologiksi, joka tutkii kaikkea kristillistä ajattelua ilman, että mikään valmis systeemi rajoittaa häntä. Näin hän voi tutkia aihettaan juuri siihen sopivammaksi katsomal-laan tavalla”. McGrath 2000, 687–690.
132 Staniloae 2000, 50.
133 McGrath 2000, 688.
134 McGrath 2000, 688–689.
52
kautta jättää tuollaisen toiston taakseen ja auttaa myös luontoa tekemään niin. Luonnon muuttami-sessa toiminnalla on ratkaiseva merkitys, vaikkakin työ ja toiminta kuuluvat nimenomaan ajattele-van ihmisen piirteisiin. Ihmisessä oleva henki voi toimia näin, koska ruumiin kautta se on osa mate-riaalista maailmanjärjestystä. Ihmisen henki kykenee tekemään koko näkyvää maailmaa koskevia päätöksiä, jotka se toteuttaa ruumiin kautta. Nämä päätöksistä syntyneet teot muuttavat luontoa. Ih-misen ruumiin ja hengen yhteys on lähde koko maailman hengellistämiselle [spiritualization]. Tä-män hengellistämisen kautta maailma osoittaa todella olevansa olemassa ihmisiä varten, ja siinä maailma täydellistää oman merkityksensä. Maailman hengellistämisessä ihmisen apuna ovat sekä Kristus että taivaalliset voimat. Lihaksi tullut Jumalan Poika hengellisti ihmisen, jotta ihminen voisi hengellistää näkyvän maailman.135
Jumalan kaitselmus ja jumaloituminen koskevat sekä maailmaa että ihmistä ja ovat erottamatto-massa yhteydessä toisiinsa. Synnin ilmaantuminen maailmaan ei estä jumaloitumista tai kaitsel-musta, vaan päinvastoin osoittaa niiden voiman. Synnistä huolimatta maailma on Jumalan silmissä arvokas ja Jumala kaitselmuksessaan ohjaa ja varjelee sitä. Näin ollen maailma ei koskaan alistu täysin pahuuden valtaan, ja kaitselmus ohjaa ihmistä kohti pelastusta ja jumaloitumista. Kuten ei pahuuskaan, myöskään kaitselmus ei pysy tasaisena koko ajan, vaan se liikkuu vastaten pahuuden liikkeeseen. Maailmaa säilyttävää ja maailmaa ohjaavaa kaitselmusta ei voida erottaa toisistaan, vaan ne toimivat yhteistyössä. Kaitselmus, jonka tehtävänä on varjella, kiinnittyy vahvasti ihmisten historiaan ja heidän ympäristöönsä. Kaitselmus ei siis pelkästään pyri säilyttämään hyvyyden voi-mia itsessään, vaan myös jarruttamaan ja estämään pahuuden voivoi-mia toimimasta. Näin tasapaino säilyy voimien välillä. Tämä tasapaino taas on yhtenevä tietoisten olentojen kehittymisen kanssa.
Kaitselmus on siis synergiaa Jumalan ja tietoisen luodun välillä.136
Maailmaa eteenpäin ohjaavaa voimaa, joka ymmärretään kaitselmuksen työksi, ei voida täysin erot-taa Jumalan luovasta ja edistyksellisestä toiminnasta, vaikkakin se eroaa luomisesta, koska se käyt-tää luomistyössä laskettuja perusteita. Luodessaan ihmisen Jumalan tarkoituksena on täydelliskäyt-tää maailma ihmisen yhteydessä. Tämä on luomisen täydellistämistä alkuperäisen luomisen pohjalta.
Yliluonnollinen ilmoitus, joka on sekä Jumalan antamaa opetusta että tekoja, johtaa aina luonnol-taan uuden ja luonnon ylittävän ihmisen kohoamiseen ylöspäin. Tämä uusien tasojen avautumisen tapahtuma ja ihmiskunnan ohjaaminen niitä kohti asettuu myös kaitselmuksen puitteisiin, sillä se identifioituu maailman pelastamisen ja jumaloittamisen suunnitelmaan. Jos näitä uusia tasoja ei olisi
135 Staniloae 2000, 50–51, 122–123.
136 Staniloae 2000, 191–193.
53
ja jollei maailmaa ohjattaisi kohoamaan ja nostettaisi niitä kohti, varjelevalla ja ohjaavalla kaitsel-muksella ei olisi mitään merkitystä.137
Kristillinen opetus pitää kiinni ajatuksesta, että jumalallisella kaitselmuksella on suuri rooli histo-rian kulussa edellä mainittujen uusien tasojen kautta, joita Jumala avaa tietoisille olennoille. Merki-tystä on myös sillä, että Jumala ohjaa luotujaan kohti näitä tasoja ja auttaa heitä saavuttamaan ne.
Kuitenkaan Jumala ei toimi yksin, vaan yhteistyössä ihmisten tekojen kanssa. Yliluonnollisen il-moituksen kautta Jumalan aloitteellisuus ja Hänen roolinsa tulevat kuitenkin silmiinpistäviksi ilman minkäänlaista epäilyä. Tämä todistaa, että Jumala on kutsunut maailman elämän täydellisyyteen yh-teydessä Itseensä. Jumala ei ole lopettanut työtään maailman hyväksi, vaan koko ajan, niin mennei-syydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin, hän ohjaa maailmaa kohti täydellistymistä, aina maailman eskatologiseen loppuun asti. Tämä Jumalan työ on erottamattomasti osa uudeksi teke-mistä: ”Ja Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken”. Hän sanoi: ”Kirjoita nämä sa-nat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.” (Ilm. 21:5). Tämä on se lopullinen perspektiivi, jonka Ju-mala avaa meille. Ihmisten kuitenkin tulee uudistua jatkuvasti, ei vain lopullisen uudistumisen myötä, sillä uudistuminen alkoi jo Kristuksen tullessa maailmaan. Jumala on elämä, ja elämä Juma-lassa uudistaa ihmisen kokonaisvaltaisesti. Kun ihmisen elämä ja henki uudistuvat, laki ei enää sido ihmistä syntiin, joka taas johtaisi kuolemaan. Uudistuminen johtaa uuteen ihmiseen, itsekeskeisyy-den ulkopuolelle.138 On huomattava, että uudistuminen koskee koko näkyvää maailmaa, ei vain ih-mistä, sillä ihminen on osa näkyvää luontoa.
Ihminen ei kuitenkaan täysin kykene ymmärtämään liikettä kohti Jumalaa ja omaa täydellistä ti-laansa, jolle hänellä ole ennakkoon kokemusta Jumalasta ja omasta täydellisestä elämästään Juma-lan yhteydessä jo tässä ajassa. Staniloae sanoo, että myös se osa katolisesta teologiasta, joka aiem-min on herkkäuskoisesti luottanut skolastiikkaan ja kieltänyt väitteet Jumalan kokemisesta jopa tässä maallisessa elämässä, on nykyään vakuuttunut tuollaisesta ennakoidusta Jumalan kokemisesta.
Rajoituksena on vain se, että tämä kokeminen voisi tapahtua ainoastaan rakastavassa yhteydessä ih-misen ”minän” ja Jumalan ”sinän” välillä. Samoin on protestanttisen teologian laita, sillä siinäkin
Rajoituksena on vain se, että tämä kokeminen voisi tapahtua ainoastaan rakastavassa yhteydessä ih-misen ”minän” ja Jumalan ”sinän” välillä. Samoin on protestanttisen teologian laita, sillä siinäkin