• Ei tuloksia

Ihminen Jumalan suunnitelmassa: Dumitru Staniloaen ihmiskuvan näkökohtia

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Ihminen Jumalan suunnitelmassa: Dumitru Staniloaen ihmiskuvan näkökohtia"

Copied!
77
0
0

Kokoteksti

(1)

IHMINEN JUMALAN SUUNNITELMASSA

Dumitru Staniloaen ihmiskuvan näkökohtia

Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Systemaattinen teologia ja patristiikka Pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2021 Eija Nuutinen 165935

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author

Nuutinen Eija Sinikka Työn nimi – Title

Ihminen Jumalan suunnitelmassa: Dumitru Staniloaen ihmiskuvan näkökohtia

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages Ortodoksinen teologia Pro gradu -tutkielma x 01.03.2021 77

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tut- kielma

Tiivistelmä – Abstract

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on tarkastella, millainen käsitys isä Dumitru Staniloaella on ihmisestä osana Juma- lan suurempaa suunnitelmaa. Pääasiallisesti keskityn siihen, kuinka Staniloaen ihmiskuva on muodostunut ja millaisia ele- menttejä se sisältää. Lisäksi tarkastelen ihmisen ja luonnon suhdetta osana Staniloaen ihmiskäsitystä. Myös itäisen ja läntisen ajattelun kohtaaminen tai kohtaamattomuus on yksi sivujuonne omassa gradussani.

Päälähteenäni käytän isä Dumitru Staniloaen englanniksi käännettyä kirjasarjaa Orthodox Dogmatic Theology (osat 1-6), ja sekundaarisena lähteenä isä Staniloaen esseekokoelmaa Prayer and Holiness: The Icon of Man Renewed in God.

Metodinani on systemaattinen analyysi. Oma tutkimukseni keskittyy erityisesti väitelauseiden analyysiin, jossa tutkitaan väit- teiden sisältöä, mitä niillä pyritään tekemään ja mikä on väitteiden vaikutus. Olen myös kiinnostunut, millä tavoin Staniloae perustelee väitteitään suhteessa muihin kirjoittajiin. Siksi käytössäni on myös argumentaatioanalyysi.

Eräs työn kannalta merkittävä havainto oli se, että isä Dumitru Staniloae tukeutuu paljon edesmenneiden kirkkoisien ajatteluun ja ortodoksiseen traditioon selittäessään ihmiskäsitystään. Siksi oli vaikeaa erottaa Staniloaen omaa ääntä näistä kirjoituksista.

Alkuosa tutkimuksesta keskittyy ihmiseen Jumalan kuvana ja psykofyysisenä kokonaisuutena sekä ihmisten välisiin suhteisiin.

Ihmisyys on moniulotteinen käsite, joka sisältää ihmisen sielun, ruumiin ja hengen. Lisäksi ihmisten väliset suhteet sekä suhde näkyvään ja näkymättömään luontoon ovat erottamaton osa kokonaisuutta. Ihmiskuva on yleensäkin kristillisessä perinteessä vakaa, mutta monimuotoinen, eikä Staniloaen ajattelu tee tähän poikkeusta. Pyhät toimivat oppaina ja esimerkkeinä elossa oleville. Tärkein malli on kuitenkin Kristus, Jumalan Poika. Staniloaen ajattelu on kristologian läpäisemää, ja se näkyy voi- makkaasti myös hänen ihmiskuvassaan. Lisäksi rukous, ihmisen puhe Jumalalle, on tärkeä osa Staniloaen ihmiskuvaa, ja tein siitä osan tutkimustani.

Ihmisen ja kahden maailman (näkyvän ja näkymättömän) suhde on tutkimuksen loppuosan antia. Staniloaen teksteistä käy ilmi, että ihminen ja kosmos ovat yhtä useassa eri hypostaasissa. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi asumaan näkyvässä maail- massa, viljelemään ja varjelemaan sitä, mutta syntiinlankeemus muutti tätä kuvaa. Kosmos on enemmän kuin vain näkyvä maailma, ja enkeleiden ja vastapuolella demonien merkitys on suuri ihmisen elämässä. Ihminen voi valita, kumpaan joukkoon hän haluaa kuulua, ja ihmisen omat ratkaisut määrittävät paljon. Lankeemuksesta huolimatta ihminen ei kuitenkaan jäänyt yk- sin, sillä Jumala on yhä kaiken hallitsija. Maailman hengellistäminen on eräs tärkeä termi, joka toistuu Staniloaen kirjoituk- sissa, ja liittyy tiiviisti ihmisen ja luonnon suhteeseen.

Staniloaen ajattelu ei vaikuta tuovan uutta näkökulmaa vakiintuneeseen kristilliseen ihmiskuvaan. Hänen ansiokseen on kui- tenkin luettava kirkkoisien ajattelun tuntemus ja heidän ajattelunsa koostaminen melko koherentiksi kokonaisuudeksi. Myös Staniloaen keskustelu läntisten ajattelijoiden kanssa on mielenkiintoista.

Avainsanat – Keywords

ihmisyys, kosmos, enkelit, demonit, syntiinlankeemus, kirkkoisät, ihmiskäsitys, luontosuhde, ihmissuhteet, pyhyys

(3)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty

Osasto – School School of Theology Tekijät – Author

Nuutinen Eija Sinikka Työn nimi – Title

Ihminen Jumalan suunnitelmassa: Dumitru Staniloaen ihmiskuvan näkökohtia

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages

Orthodox Theology Pro gradu -tutkielma x 01.03.2021 77

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tut- kielma

Tiivistelmä – Abstract

The purpose of this master thesis is to examine father Dumitru Staniloae’s understanding of man as a part of God’s grater plan. My focus is on how father Staniloae’s view of humanity has formed and what kind of elements it consists. In addition, I will examine connection between human and nature as a part of Staniloae’s view of humanity. I will also examine the meeting points of Eastern and Western ways of thinking and parts where they do not meet.

My main source is father Dumitru Staniloae’s English translated book series Orthodox Dogmatic Theology (parts 1-6) and my sec- ondary source is father Staniloae’s essay collection Prayer and Holiness: The Icon of Man Renewed in God.

My method is systematic analysis. My own study focuses especially on the analysis of declarative sentences, in which they study the content of declarations, what is their purpose and what is the impact of declarations. I am also interested to find out how Stani- loae argue/justify his thesis in comparison to other writers. Therefore, I also use argument analysis.

One grate finding for the thesis was how strongly father Dumitru Staniloae leans on to the reflections/thinking of former church fathers and orthodox tradition in his attempt to explain his view of man. Therefore, it is difficult to separate Staniloae’s own voice from his writings.

The first of part of my thesis focuses on man as an image of God and psychophysical entity and also in relations between humans.

Humanity is multidimensional concept which includes human soul, body and spirit. In addition, the relations between humans and the relation to the seen and unseen nature are inseparable part of the entirety. The view of man is usually stable in Christian tradi- tion but multidimensional and Staniloae’s thinking doesn’t make exception to this. Holy men are guides and examples to the living.

Yet the most important example is Christ, the Son of God. Staniloae’s perception/thinking is wholly permeated/penetrated by Christology and it can also be found in his view of man. In addition, prayer, man's speech to God, is an important part of Staniloae's human image, and I made it part of my research.

The study of connection between human and the two worlds (seen and unseen) are results of the final part of my thesis. In Stani- loae’s texts it appears that human and cosmos are one in many hypostases. Man was created as an image of God to live in the seen world, to cultivate and protect it, but the Fall chanced this image. Cosmos is more than just the seen world, and the meaning of an- gels and their counterpart demons, is grate in the human life. Men can choose which side they want to belong to, and man’s own free choice determines a lot. Regardless of the Fall human was not left alone since God is still the ruler of all. The spiritualization of the world is an important term that is repeated in Staniloae's writings and is closely related to the relationship between man and nature.

Staniloae’s way of thinking does not seem to bring new points of view to the established/standard Christian view of man. Regard- less, to his merit one must include the deep knowledge of reflections/thinking of former church fathers and his work to compose those reflections to quite coherent entirety. Also, Staniloae’s discussion with Western intellects is fascinating.

Avainsanat – Keywords

humanity, cosmos, angels, demons, Fall of man, Church Fathers, wiew of people, human-nature relationship, human relations, holi- ness

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Tutkimuksen esittely ... 2

1.2 Metodi ... 3

1.3 Tutkimuksen lähteet ... 3

1.4 Aiempi tutkimus... 6

2 IHMINEN ... 8

2.1 Ihminen Jumalan kuvana ... 8

2.2 Alkuperäisestä tilasta lankeemukseen ... 14

2.3 Kahden puun symboliikka osana lankeemusta ... 19

2.4 Sielu, ruumis ja henki ... 23

2.5 Ihminen ihmiselle ... 30

2.6 Pyhät ja rukous ihmiselämän ohjaajina ... 34

3 IHMINEN JA KOSMOS ... 39

3.1 Näkyvä maailma ... 39

3.2 Ihmisen ja näkyvän maailman välinen suhde ... 45

3.3 Hyvyyden voimat ihmisten apuna ... 54

3.4 Ihmiset ja pahuus ... 59

4 LOPPUKATSAUS ... 68

5 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 70

Lähteet ... 70

Kirjallisuus ... 71

(5)

1 1 JOHDANTO

Ihminen kaikkine eri osineen on ollut usean eri tieteenalan tutkimuskohteena vuosisatojen, jopa vuosituhansien ajan. Lääketiede on tutkinut ihmistä fyysisesti, psykologia henkisesti ja sosiologia ihmisten välisiä suhteita, muutamia mainitakseni. Teologian tehtävänä on ollut tarkastella ihmistä uskonnollisena olentona ja ihmisen käsitystä Jumalasta ja henkimaailmasta. Kaikki edellä mainitut liittyvät kuitenkin toisiinsa, eikä yhtä ole ilman toista. Teologiselta kannalta, kuitenkin ihmisen ko- konaisuuden huomioon ottaen, ihmiskuvaansa on tutkimuksissaan rakentanut 1900-luvun merkit- tävä romanialainen teologi Dumitru Staniloae.

Isä Dumitru Staniloae syntyi 16.11.1903 Vladenin kylässä, Transilvaniassa nykyisen Romanian keskiosissa. Staniloaen molemmat vanhemmat olivat ortodokseja, ja erityisesti äiti rohkaisi poi- kaansa hakeutumaan pappiskoulutukseen. Isä Dumitru Staniloae aloitti teologian opintonsa Cer- nautin seminaarissa vuonna 1922. Opintojensa aikana hän tutustui lännestä vaikutteita saaneeseen akateemiseen, skolastiikan ja uskonnollisen rationalismin kyllästämään teologiaan, jota Staniloae vastusti jyrkästi myöhemmin urallaan. Opintojensa alusta lähtien Dumitru Staniloae oli kiinnostunut teologian käytännöllisestä ja pastoraalisesta puolesta.

Valmistuttuaan seminaarista vuonna 1927 isä Dumitru Staniloae vietti vuoden ulkomailla opiskel- len Ateenassa, Münchenissä, Berliinissä ja Pariisissa. Työuransa isä Dumitru Staniloae aloitti vuonna 1929 Sibiun Teologisen Instituutin professorina vain 26-vuotiaana. Sibiussa toimiessaan hä- net myös vihittiin papiksi vuonna 1932. Toisen maailmansodan jälkeen isä Dumitru Staniloae per- heineen muutti Bukarestiin, jossa hän toimi Teologisen Instituutin systemaattisen teologian profes- sorina vuodesta 1947 vuoteen 1973. Hän menehtyi 4.10.1993.1

The Person of Jesus Christ as God and Savior -kirjan esipuheessa Romanian ortodoksisen kirkon patriarkka Daniel kuvaa isä Staniloaeta sekä romanialaisen teologian ”hengelliseksi patriarkaksi”

että ekumeenisen ortodoksisuuden teologiksi. Patriarkka Daniel kuvaa Staniloaen olleen ennen kaikkea rukoilija, joka luotti Jumalan apuun kaikkein vaikeimmissakin tilanteissa – muun muassa ollessaan vangittuna kommunistisen hallinnon aikana. Vaikeista ajoista huolimatta Staniloae säilytti

1 Staniloae 1994, x–xv, xxvii.

(6)

2

sisäisen vapautensa rukouksen kautta. Tämä heijastuu myös hänen teologiassaan ja kaikessa olemi- sessaan yhdistyneenä rakkautena hänen omaan kansaansa ja ortodoksisuuteen sen universaaliudessa ja yhteisyydessä.2

Staniloaelle Kolmiyhteinen Jumala ei ollut vain jokin kaukainen prinsiippi, jonka olemassaolosta ei voida olla varmoja, vaan elävä ja rakastava Jumala, joka kutsuu ihmisiä kehittymään ikuisessa rak- kaudessaan.3 Patriarkka Daniel tiivistää Staniloaen traditionaalisen ja samalla luovan ajattelun seuraavasti: ”An ecclesial, confessing theology, a philosophy of holiness and a cosmic vision of sal- vation in Christ.”4

1.1 Tutkimuksen esittely

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisille käsityksille Dumitru Staniloae rakentaa omaa ihmiskuvaansa. Staniloaen oma ajattelu rakentuu ortodoksisen kirkon ja idän kirkkoisien ajat- telun pohjalle. Staniloaen ajattelussa on kuitenkin viitteitä myös läntisten ajattelijoiden ideoista liit- tyen kristilliseen ihmiskuvaan. Huomattavaa on, että läntisillä ajattelijoilla ei tarkoiteta ainoastaan länsimaisia filosofeja tai katolisen tai protestanttisen kirkon opettajia, vaan myös ortodoksisen kir- kon emigranttiteologeja. Itäisen ja läntisen ajattelun kohtaaminen tai kohtaamattomuus on yksi sivu- juonne omassa gradussani. Pääasiallisesti keskityn kuitenkin siihen, kuinka Staniloaen ihmiskuva on muodostunut ja millaisia elementtejä se sisältää. Lisäksi tarkastelen ihmisen ja luonnon suhdetta osana Staniloaen ihmiskäsitystä.

Ihmiskuva on Staniloaelle itselleen merkittävä aihe, ja hän on kirjoittanut siitä paljon. Tämän vuoksi ihmiskuvan eri puolet Staniloaen ajattelussa ovat perusteltu tutkimuskohde. Kohteen rajaa- minen on kuitenkin välttämätöntä, sillä omissa kirjoituksissaan Staniloae käsittelee laajasti teologi- sia ja käytännöllisiä aihealueita. Muita mahdollisia tutkimuskohteita olisivat olleet esimerkiksi hä- nen käsityksensä kosmoksesta tätä tutkimusta laajemmin, kirkosta tai ihmiskuvan tutkimus puh-

2 Staniloae 2011, vii–viii. ”I also appreciated very much the manner in which Fr. Staniloae brought together, both in his teolology and in his way of being, love for the Romanian people with love for Orthodoxy in its universality and sob- ornicity (kurs.alkuperäinen).” Sanalle ´sobornicity´ ei ole vakiintunutta suomenkielistä käännöstä, mutta useimmiten se käännetään ´yhteisyydeksi´. Pysyttelen myös itse tässä tavassa.

3 Staniloae 2011, ix.

4 Staniloae 2011, ix. Kursivointi alkuperäinen.

(7)

3

taasti kristologisen lähestymistavan kautta. Kristologia ei ole täysin ulkona omasta tutkimuksestani- kaan, sillä kaikki Staniloaen tekemä tutkimus on kristologis-trinitaarisen ajattelun läpäisemää.

Staniloaen periaate on, että Kristus on erottamaton osa Kirkkoa ja kaikkea luomakuntaa. Myös jo- kainen tapahtuma tulkitaan Kristuksesta käsin. Kristuksen persoonaa ja Hänen tekojaan ei voida erottaa toisistaan, sillä ymmärtääkseen persoonan tulee ymmärtää muutosta, jonka Hän on aiheutta- nut. Jumalan Pojan itsensä tyhjentäminen (kenosis) ja ihmisluonnon jumaloituminen (sekä Kristuk- sen että meidän) ovat Staniloaelle kolikon kaksi puolta, jotka tarvitsevat toisiaan.

1.2 Metodi

Metodinani käytän systemaattista analyysia. Systemaattisessa analyysissä tekstejä tarkastellaan sys- temaattisimmanenttisella tavalla. Kyseessä on hermeneuttinen prosessi, jossa sekä selvitetään teks- tin sisäistä maailmaa että esitetään tulokset loogisesti järjestettyinä. Samalla pyritään myös uuden tiedon hankintaan. Systemaattinen analyysi jakaantuu neljään eri analysointitapaan, joita ovat yksit- täisten käsitteiden analyysi, yksittäisten väitelauseiden analyysi, argumentaation analyysi ja edelly- tyksien analyysi. Tekstejä analysoitaessa voidaan käyttää keskitetysti yhtä tai useampaa edellä mai- nitusta neljästä analysointitavasta.

Oma tutkimukseni keskittyy erityisesti väitelauseiden analyysiin, jossa tutkitaan väitteiden sisältöä, mitä niillä pyritään tekemään ja mikä on väitteiden vaikutus. Olen myös kiinnostunut, millä tavoin Staniloae perustelee väitteitään suhteessa muihin kirjoittajiin. Siksi käytössäni on myös argumen- taatioanalyysi.5

1.3 Tutkimuksen lähteet

Tutkimukseni lähteenä toimii Dumitru Staniloaen teossarja, joka tunnetaan nimellä Orthodox Dog- matic Theology. Teosten alkukieli on romania, mutta romanian kieltä taitamattomana käytän teos- ten englanninkielisiä käännöksiä. Romaniankielisessä vuonna 1978 ilmestyneessä Teologica dog- matica ortodoxa -sarjassa on kolme osaa, mutta englanninkielisissä käännöksissä osia on kuusi,

5 Jolkkonen 2007, 5, 15–17.

(8)

4

sillä jokainen alkukielinen kirja on jaettu kahteen osaan. Päälähteenäni on kirjasarjan 2. osa, mutta olen kerännyt materiaalia myös kirjasarjan muista kirjoista.

Sarjan ensimmäinen osa The Experience of God: Revelation and the Knowledge of the Triune God käsittelee ihmisen ja Jumalan suhdetta sekä sen seurauksia. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Dio- kleian piispa Kallistos Ware. Waren mukaan kirjassa on kolme pääteemaa: Ensinnäkin ilmestymi- nen, joka on sekä luonnollista että yliluonnollista, toiseksi Jumalan tietäminen, joka on sekä ratio- naalista että apofaattista ja kolmanneksi Pyhä Kolminaisuus keskinäisen rakkauden ilmentäjänä.6

Kirjasarjan toinen osa on nimeltään The World: Creation and Deification. Siinä tutkitaan, kuinka Jumala loi maailman tyhjästä (´ex nihilo´) ja mikä luomisen tarkoitus oikein oli. Kirjan teemoja ovat myös enkelten luominen ja osan lankeaminen pahuuteen, ihmisen luominen ja lankeemus, pa- han alkuperä ja muoto sekä ihmisen solidaarisuus luontoa kohtaan.7 Kirjan esipuheen kirjoittajan professori Ion Brianin mukaan maailman valitseminen aiheeksi ei ollut sattumaa, vaikkakin hyvin epätavallista. Dumitru Staniloaen aiheen valinnan kautta avautui uusi näkökulma teologiseen episte- mologiaan ja laaja-alainen tutkimus yhdestä ekumeenisen teologian kriittisimmistä aihealueista.8 Kirjasarjan osista läntisille lukijoille tämä on kaikkein tutuin, sillä monet muut kirjoittajat ovat esi- telleet Staniloaen näkemystä maailmasta omissa kirjoituksissaan.9

Kolmas osa, The Person of Jesus Christ as God and Savior keskittyy nimensä mukaisesti Kristuk- sen persoonaan ihmiseksi tulleena Jumalana ja Pelastajana. Tarkemmin ottaen perehdytään Sanan läsnäoloon ja toimintaan luomisessa ja Vanhan testamentin tapahtumissa. Kirjassa käsitellään myös Kristuksen inkarnaatiota, Hänen kahta luontoaan sekä Kristusta opettajana ja profeettana, ylipap- pina ja uhrina sekä kuninkaana.10 Johdannon kirjoittaneen Andew Louthin mukaan tämä teos on lä- hestymistavaltaan haastava ja jopa vallankumouksellinen, sillä perinteinen rakenne salaa Kristuksen

6 Staniloae 1994, xv–xvi.

7 Staniloae 1994, xvi.

8 Staniloae 2000, vii.

9 Staniloae 2000, vii–viii. Isä Dumitru Staniloae on myös ollut puhumassa Kirkkojen maailmanneuvoston sympo- siumissa joulukuussa 1981 kyseisestä aiheesta. Esitelmässään isä Staniloae esitti idean, jonka mukaan luomistapahtu- massa mukana ollut Sana (kosminen Pantocrator) on itse tullut historiallisesti ajassa ja tilassa havaittavaksi Herraksi (Kyrios). Tämän vuoksi maailman rationaalisuus ei ole fyysisesti tai eettisesti staattinen järjestys, vaan Jumalan Hengen voimalla kohti lopullisuutta kulkeva dynaaminen todellisuus. Tämän liikkeen sisällä ihmisillä on papillinen kutsumus ja vastuu tuoda luomakunta takaisin lahjana Jumalan luokse. Tästä Staniloaen esittämästä näkemyksestä tuli symposiumin keskeinen kontribuutio.

10 Staniloae 1994, xvi.

(9)

5

todellisen merkityksen. Alusta asti luominen ja lunastus ovat kannatelleet toisiaan. Ajatus luomi- sessa mukana olleesta Logoksesta sitoutuu sekä Maksimos Tunnustajan ajatuksiin että Karl Barthin käsitykseen ”transsendenttisesta kristologiasta”11

Sarjan neljäs osa kantaa nimeä The Church: Communion in the Holy Spirit. Kirjan kantavana tee- mana on kirkko Kristuksen ruumiina ja Jumalan valtakunnan maanpäällisenä osana. Kirjassa pereh- dytään myös siihen, kuinka ihminen pelastuu Kirkon yhteydessä ja millaisia ovat jumalallinen armo ja ihmisen vapaa tahto.12 4. osan esipuheen kirjoittajan Peter C. Bouteneffin mukaan ortodoksisen kirkon piirissä ei tunneta yhtä ekklesiologiaa, sillä varhaisen kristikunnan aikana kirkkoa ei nähty teologisen pohdiskelun aiheena. Jos Kirkolla on jokin ekklesiologia, se pohjautuu modernilla ajalla tehtyyn yhdistelyyn Nikea-Kostantinopolin uskontunnustuksen kirkon neljästä tunnusmerkistä (yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen), pyhien isien skismojen ja uudelleen integratioinnin aikana käymästä keskustelusta ja Kirkon elävästä kokemuksesta liturgisena ruumiina.13

Kirjan viidennen osan otsikkona on The Sanctifying Mysteries. Kirjan teemana ovat sen nimen mu- kaisesti Kirkon pelastavat mysteerit. Kirkon seitsemän sakramenttia – kaste, mirhalla voitelu, euka- ristia, katumus, pappeus, avioliitto ja sairaanvoitelu – ovat kaikki löydettävissä Kristuksen sanoista ja teoista. Lisäksi Kristus on yhä edelleen näkymättömästi läsnä sakramenteissa ja niiden toimitta- misessa. Pyhien mysteerien kautta – kuten isä Alkiviadis C. Calivas 5. osan esipuheessa toteaa – me osallistumme Kristuksen lunastustyön hedelmistä, näin ollen päästen osallisiksi kokonaisuuden, hy- vyyden, pyhyyden, täydellisen rakkauden, lahjomattomuuden ja kuolemattomuuden eskatologisesta todellisuudesta.14

The Fulfillment of Creation on kirjasarjan kuudes ja viimeinen osa. ”Neljä viimeistä” eli kuolema, yksityiseen ja yleiseen jaettu viimeinen tuomio, taivas ja helvetti muodostavat kirjan sisällön. Näi- hin neljään liittyvät olennaisesti myös Kristuksen toinen tuleminen sekä sielun kuolemattomuus.

Ensimmäisen osan tavoin esipuheen kirjoittajana on toiminut Diokleian metropoliitta Kallistos

11 Staniloae 2011, xii.

12 Staniloae 1994, xvi.

13 Staniloae 2012a, vii.

14 Staniloae 2012a, x–xi.

(10)

6

Ware. Hänen sanojensa mukaan kirjan otsikon ”luomisen täyttymys” koostuu neljästä pääteemasta:

ylösnousemus, mysteeri15, kosminen transfiguraatio ja henkilökohtainen yhteys.16

Toissijaisena lähteenäni on isä Staniloaen puheista koottu Prayer and Holiness: The Icon of Man Renewed in God. Kirja koostuu viidestä esseestä, jotka on kirjoitettu Staniloaen nunnille pitämien opetuspuheiden pohjalta. Esseet käsittelevät rukousta, mutta niissä korostuu ihmisyys, jonka Juma- lan poika on tullut uudistamaan.

Valitsemani tutkimusaiheen kannalta Dumitru Staniloaen teossarja on lähdemateriaalina haastava, sillä tarvitsemani tieto on pienissä osissa pitkin sarjaa. Jokaisessa kirjassa on tutkimusaihettani kos- kettavia lukuja, joten niiden sisällön koostaminen yhdeksi temaattisesti eheäksi kokonaisuudeksi on vaativaa.

1.4 Aiempi tutkimus

Suomessa Staniloae -tutkimus on vielä alkutekijöissään, vaikka Romaniassa tutkimusta on tehty paljonkin. Yksi syy tutkimuksen vähäisyyteen Romanian ulkopuolella voi olla, että englanninkieli- siä käännöksiä Dumitru Staniloaen teksteistä ei ole ollut kauan saatavilla, eikä kyseinen teologi ole näin ollen vielä tullut suuren yleisön tietoisuuteen.

Väitöskirja- ja pro gradu -tasoisia tutkimuksia Dumitru Staniloaesta on Suomessa tähän mennessä tehty ainoastaan kaksi. Emmi Isoviita on kirjoittanut pro gradu -tutkielman otsikolla: Jumala on rakkaus: Dumitru Staniloaen triniteettikäsitys. Kyseinen pro gradu on kirjoitettu keväällä 2007 Jo- ensuun yliopistossa, läntisen teologian puolella. Isoviidan pro gradu on systemaattisen teologian alaan kuuluva. Gradussaan Isoviita on pyrkinyt selvittämään, millainen Staniloaen käsitys erityisesti Jumalan sisäisestä todellisuudesta on ja kuinka se yhdistyy Gregorios Palamaksen erotteluun Juma- lan olemuksesta ja energioista. Myös kokemuksellinen spiritualiteetti on ollut osa tutkimusaihetta.

15 Yleensä Staniloae viittaa ”mysteerillä” ihmisyyteen ja erityisesti ihmisen vapauteen. Tässä yhteydessä mysteerillä tarkoitetaan kuitenkin kaikkea, mitä kuoleman jälkeen on ja tapahtuu. Myös kuolema itsessään on Staniloaelle suuri mysteeri. Staniloae 2013, x–xi.

16 Staniloae 2013, ix.

(11)

7

Syksyllä 2018 valmistunut Staniloaen ekklesiologiaa käsittelevä pro gradu -tutkimus on Tuomas Artturi Hirvosen tekemä. Tämä pro gradu on tehty Itä-Suomen yliopistossa ortodoksisen teologian puolella, ja kuuluu systemaattisen teologian ja patristiikan oppiaineeseen. Pro gradun otsikkona on

“Avoin yhteisyys” – Dumitru Stăniloaen ekumeenista ekklesiologiaa. Tutkimuksen kohteena on ol- lut, kuinka Staniloae käyttää avoimen yhteyden periaatetta ja kristologis-pneumatologista ajatteluta- paansa perustellessaan väitettä Kirkon ykseydestä ja Kristuksen ruumiina olemisesta. Samalla Hir- vonen on tutkinut, kuinka Staniloae suhtautuu muihin kristillisiin kirkkokuntiin edellä mainitun avoimen yhteyden periaatteen pohjalta

(12)

8 2 IHMINEN

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen -- mikä on ihminen! Kui- tenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.

– Psalmien kirja 8:4-5

Dumitru Staniloaelle ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, Luojan luoma olento. Ihminen ja ih- misyys puhuttavat ja kummastuttavat vielä nykyäänkin. Tässä luvussa tutkin, mitä Staniloaelle mer- kitsee ihminen Jumalan kuvana, millainen merkitys syntiinlankeemuksella oli ihmiseen, miten sielu, ruumis ja henki tuottavat eheän kokonaisuuden ja millainen ihminen on toiselle ihmiselle.

2.1 Ihminen Jumalan kuvana

Ihmisen luominen ja hänen kanssakäymisensä Jumalan ja muiden luotujen kanssa oli koko luomis- prosessin täyttymys. Psalmissa 8, jakeissa 6-9 tiivistetään Jumalan luomistyön merkitys ihmisen suhteen:

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat.

Ihminen on Jumalan kuva ja hänen kaltaisuuteensa kutsuttu. Ihminen on Dumitru Staniloaen ja kris- tillisen uskon mukaan luotu inkarnoituneeksi hengeksi, eli sielun ja ruumin kokonaisuudeksi. Ainut- laatuisena olentona ihminen on luotu kerralla kokonaiseksi, kun Jumala loi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Ihminen ei ole siis luonnon luoma, vaikka onkin osa luontoa. Jumalan ja ihmisen välillä on erityinen sukulaisuus, joka ilmenee ihmisen sielussa ja joka kohottaa ihmisruumiin pelkän materian yläpuolelle. Tai kuten Staniloae toisaalla toteaa: keho ei ole

(13)

9

vain materiaalinen rakenne eikä sitä voida ajatella ilman sielua. Tämä koskee sekä ihmistä että ih- miseksi tullutta Jumalan Sanaa.17 Lainaten muun muassa Paul Evdokimovia18 Staniloae puhuu mys- teeristä, johon ihminen osallistuu osallistuessaan Jumalan luomistyöstä. Tässä mysteerissä ihminen on subjekti, persoona. Ihmisen persoona, johon liittyvät odottamattomat tilat, tunteet ja ajatukset, on myös itsessään mysteeri. Yhteys muihin tekee itsessämme ja toisissa persoonissa olevan jumalalli- sen kuvan mysteerin todelliseksi. Ihmisten välinen yhteys on kuva Jumalan kolmen persoonan väli- sestä yhteydestä ja osallistumisesta. Ja vain jumalallisten persoonien välinen rakkaus saa ihmisten välisen rakkauden säteilemään. Pyhä Henki täydellistää luodun, jonka jumalallinen Logos on tuonut olevaisuuteen. Henki siis kehittää eteenpäin Isän tahdosta ja Pojan aktiviteetin kautta tehtyä ihmistä, jolla on erityinen samankaltaisuus Häneen. Ihmisolennossa ilmestynyt olemassaolon muoto oli mer- kittävin luomakunnan näkyvistä muodoista, sisältäen itsessään Logoksen kuvan hypostaasina, kui- tenkin pitäen kiinni mahdollisuudesta kasvaa Logoksen kaltaisuudessa.19

Kun ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen sekä mie- heksi ja naiseksi20, tämä on Staniloaen näkemyksessä merkityksellistä kuvan yhteisölliselle luon- teelle ja yleisesti sen kehitykselle. Lisäksi Staniloae pitää merkityksellisenä sekä yhteyttä ihmisen ja Pyhän Kolminaisuuden että Pyhän Kolminaisuuden persoonien välillä, sillä Jumala loi ihmisen kaikkien persooniensa voimalla: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvak- semme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu” (1.Moos. 1:26). Miehen ja naisen välinen rakkaus ei ennen syntiinlankeemusta ollut kuormittunut rajulla intohimolla, jolla on persoonattoman ja ai- neellisen luonnon peruslaatu, ovathan kaikki ihmisrakenteet synnin häpäisemiä. Miesten ja naisten eroavaisuudesta huolimatta he myös täydentävät toisiaan. Tällainen täydentävyys antaa mahdolli- suuden korkeammalle hengelliselle rikastumiselle sekä sellaisen seksuaalisen nautinnon väkivaltai- suuden voittamiselle ja ylikestämiselle, jossa materiaalinen herkkyys on hankkinut niin ylivoimai- sen voiman. Miehen ja naisen välinen rakkaus voittaa seksuaalisen nautinnon mittasuhteet ja voi jopa kasvaa vielä syvällisemmäksi ja olla vielä kestävämpää, kun tällaisen nautinnon kiinnostusta ei

17 Staniloae 2011, 50.

18 Paul Evdokimov (1901-1970) oli venäläinen emigranttiteologi, joka eli ja työskenteli Ranskassa toimien pariisilaisen Pyhän Sergiuksen instituutin teologian professorina. Ennen professorin uraansa hän myös opiskeli itse kyseisessä oppi- laitoksessa mm. isä Sergius Bulgakovin johdolla.

Lähde: https://orthodoxwiki.org/Paul_Evdokimov Luettu 24.10.2017.

19 Staniloae 2012b, 28; Staniloae 2000, 80, 94.

20 1.Moos. 1:27: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

(14)

10

esiinny. Ihmiset tarvitsevat kuitenkin lisääntymistä, jotta voisivat vaalia ihmisjoukon antamaa lop- pumatonta rikkautta jokaisen ihmisen ja yleisesti ihmisyyden hyödyksi. Tämän lisäksi jokainen ih- missuhde tuottaa aina uusia ongelmia ratkaistaviksi: suhde muihin ihmisiin luo aina uuden sosiaali- sen tilanteen, kuten myös uusia ongelmia ihmisen suhteessa ympäröivään luontoon. Tällaisessa ti- lanteessa ei voi olla rikastumista eikä ihmisluonnon täyteyden saavuttamista, jollei luonto kuulu eri- laisiin hypostaaseihin. Kunnioittaen sekä tietoa että vastuuta ihmisluonto saavuttaa loputtoman pro- sessin äärettömien, erilaisten suhteiden sisällä. Tämä prosessi vallitsee yhden luonnon monien hy- postaasien joukossa.21 Staniloae siis vaikuttaa pitävän välttämättömänä ihmisen, luonnon ja Juma- lan ontologista yhteyttä, erillisyyden säilyttäen. Luonnon hypostaasit, joista Staniloae puhuu, ovat osa erillisyyttä, jonka sisällä yhteyden voi saavuttaa. Elämä, joka muotoutuu kanssakäymisessä Ju- malan, luonnon ja muiden ihmisten kanssa, rikastuttaa ympäröivää todellisuutta tai tuhoaa sitä, riip- puen ihmisen teoista.

Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen kuuluu ja sen korkeimpana muotona Staniloae pitää ihmi- sen jumaloitumista. Jumaloitumisessa Jumalan kuva on lahjoitettu ihmiselle vetämään hänet ihmi- selle absoluuttiseen muotoon. Jumaloitumisessa ihminen siis löytää täyttymyksensä korkeimpana mahdollisena kaltaisuutena Jumalaan. Kaltaisuus ei kuitenkaan ole jumaloitumisen viimeinen aste, vaan kuva kehittyy ihmisen oman tahdon kautta Jumalan armon välityksellä. Pyhää Johannes Da- maskolaista lainaten: ”´Kuvan mukaisuus´ ilmaisee järjellisyyttä ja itsenäisyyttä, ´kaltaisuus´ taas hyveen mahdollisuuksien mukaista omaksumista”.22 Kaltaisuuden saavuttaminen on kuitenkin vai- keutunut syntiinlankeemuksen vuoksi, samalla kun kuva on heikentynyt. Silti ihmisillä on kaipaus hyvään ja kyky tehdä jotakin hyvää, vaikka tämä ei johdakaan suoraan takaisin kaltaisuuden tielle.

Kuvan heikentyminen taas johtuu siitä, etteivät ihmiset tee töitä kaltaisuuden saavuttamiseksi. Kris- tus on kuitenkin tullut korjaamaan tuota kuvaa ihmisten avuksi.23

Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen24 avaa omassa kirjoituksessaan Jumalan ja ihmisen suhteen us- komattomuutta seuraavasti:

21 Staniloae 2000, 95–97.

22 Damaskolainen 1980, 64. Eräs englanninkielinen käännös tarjoaa seuraavan sanamuodon:”He bestowed upon him by His own inbreathing, and this is what we mean by "after His image." For the phrase "after His image" clearly re- fers(2) to the side of his nature which consists of mind and free will, whereas "after His likeness "means likeness in vir- tue so far as that is possible.” Valitettavasti mistään ei löydy, mikä käännös on kyseessä tai miltä vuodelta se on. Sana- muoto kuitenkin poikkeaa Staniloaen tekstin sanamuodosta.

Lähde: http://www.orthodox.net/fathers/exactii.html#BOOK_II_CHAPTER_XII Luettu 21.8.2017.

23 Staniloae 2000, 89–90.

24 Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen (tunnetaan myös nimellä Thalassios Libyalainen) eli ja vaikutti Afrikassa, mahdol- lisesti Libyan erämaassa sijainneessa luostarissa pappismunkkina ja igumenina 600-luvun alkupuolella. Hän kuoli noin vuonna 660. Lähde: https://www.ortodoksi.net/index.php/Thalassios_Afrikkalainen Luettu 4.2.2021.

(15)

11

Jumala, joka on antanut kaikille luoduille olemisen, suo kaitselmuksensa kautta niille kaiken muunkin. Jumala on Herra ja kuitenkin Hän tuli orjaksi. Näin Hän ilmaisi luoduilleen huolenpitonsa äärettömän suuruuden. Juma- lan Sana tuli muuttumatta lihaksi ja yhdistyi sen kautta koko luomakuntaan. Mikä outo ihme taivaassa ja maan päällä: Jumala maan päällä ja ihminen taivaassa! Näin Hän liittäessään ihmiset enkeleihin jumalallistaa koko luomakunnan. Enkelten ja ihmisten pyhitys ja jumalallistuminen on Pyhän ja Yksiolennollisen Kolminaisuuden tuntemista.25

Pyhä Henki, tai kuten Staniloae myös kutsuu: jumalallinen armo, yhdistää ihmiset Kristukseen ja Kristuksen ihmisiin. Kirkossa, jonka päänä on Kristus ja ruumiina ihmiset ja johon Henki ohjaa uu- sia ihmisiä, Kristuksen jumalallinen armo tulee maailmassa näkyväksi. Arnoa ei koskaan tule erot- taa kolmesta jumalallisesta hypostaasista (Isä, Poika, Pyhä Henki), sillä armo on hypostaasien kas- vavaa luomatonta energiaa. Armoa kutsutaan myös työksi, sillä armo näkyy maailmassa konkreetti- sesti. Armossa jumalallinen subjekti on itse läsnä, sillä työtä ei ole ilman tekijää. Mutta työtä ei voi tehdä ilman kohdetta, eli armoa kokevaa ihmistä. Toisin sanoen; kun armo ymmärretään jumalalli- sena energiana, se toisaalta havaitaan Hengen työksi aktualisoituneena energiana, toisaalta ener- giana, joka vaikuttaa ihmisen olemukseen Pyhän Hengen työn kautta ja saa ihmisen toimimaan yh- teistyössä Pyhän Hengen kanssa.26

Armosta puhuttaessa olisi yhdenvertaisesti korostettava toisaalta sen laatua ehtymättömänä voi- mana, joka tulee ihmisille Kristuksen ihmisyyteen sisältyvältä ikuiselta jumaluudelta, toisaalta sä- dehtivää perspektiiviä, jonka armo avaa ihmisille Kristuksen persoonan tai Pyhän Kolminaisuuden ikuiseen yhteyteen. Staniloae kuvaa armon olevan kuin avoin ikkuna kohti yhdessä tai kolmessa persoonassa koettavan Jumalan ikuisuutta, kunhan Jumala asettanut ihmiset yhteyteensä armon kautta. Armo poistaa elämän rajoitukset ihmisen olemassaolosta, sitä kautta tyydyttäen ihmisissä olevan loppumattoman janon transsendenssiin persoonalliseen äärettömyyteen. Näin armo antaa ih- misille mahdollisuuden täyttymykseen Jumalan kuvana tai ainakin auttaa ihmisiä kehittymään Ju- malan kaltaisuuteen, ihmisen Jumalaan tunteman rakastavan yhteyden syvyyden mukaan.27

Armo ja sen sisältämät lahjat eivät kuulu yksin Pyhälle Hengelle, vaan myös Kristukselle. Kristuk- sen esikuvaa seuraten ihminen voi saavuttaa armon ja Jumalan kuvan. Kristuksen lihaksitulemisen, kärsimyksen ja ylösnousemuksen kautta armo tuli saavutettavaksi ja käytettäväksi ihmisille. Ennen

25 Filokalia 1995, 221.

26 Staniloae 2012a, 95–96.

27 Staniloae 2012a, 96.

(16)

12

Kristuksen inkarnaatiota ihmisluonto oli suljettu Jumalan työltä, siis Jumalan ikuisen rakkauden ja elämän läpäisyltä – armolta – siinä merkityksessä, että ihminen olisi itse ollut halukas yhteistyöhön.

Koska työtään tekevä Henki loistaa Kristuksesta, joka ihmisenä oli Hengen täyttämä, Hengen te- kemä työ tuo ihmiset tilaan, jossa ihmisluonto täydellistyy Kristuksessa. Hengen tekemä työ tekee ihmiset Kristuksen kaltaisiksi, täydellisiksi ihmisiksi. Henki auttaa ihmistä kulkemaan Kristuksen ihmisenä kulkemaa tietä, tarkoituksena jumaloittaa ja täydellisesti elävöittää ihmisluonto. Henki auttaa ihmistä myös saavuttamaan elämän ilman syntiä, ilman egoistista ahtautta ja kuolettamaan itsensä Jumalan takia kaikelle Jumalasta erottavalle. Samaan aikaan Henki asettaa ihmissieluun voi- mia, jotka auttavat sielua ja ruumista ylösnousemuksessa aikojen lopussa. Kristus on esikuva, jota seuraamalla ihminen ainoastaan täydellistyy, ottaessaan matkakumppanikseen Kristuksen hengen.

Kristus tahtoo pelastaa armossaan jokaisen ihmisen. Kuitenkin ihmisellä on vapautensa, eikä ih- mistä pelasteta ilman hänen omaa haluaan.28

Jumalan erityinen läheisyys ihmisiin ja tämän erityinen paljastuminen Kristuksessa – jossa näkyy erityinen kunnia Kristuksen ihmisyyteen ja kaikkiin oikeauskoisiin – paljastuu tasolla, jolle ihmiset nostetaan tuomion kautta. Myös enkelit odottavat tätä pelossa ja vavistuksessa. Mutta tämä kunnia paljastuu entistä enemmän aikojen saatossa, sillä ”jumaloitumisella ei ole loppua” kuten Staniloae toteaa Maksimos Tunnustajan29 sanoin.30 Ajan loppua seuraava vapaus on ihmisen paluuta jumalan kuvana olemisen vapauteen, sillä siinä hetkessä ihminen vapautuu synnin vaikutuksesta ja hänen henkensä alkaa kasvaa kohti ikuisuutta. Staniloae esittelee Gregorios Nyssalaisen31 kolme aspektia, jotka liittyvät tähän vapautumiseen. Ensinnäkin sielun ja ruumiin välinen jakautuminen poistuu.

Tämä johtaa siihen, että intohimot poistuvat ja ihmisestä tulee enkelten kaltainen. Sielu ja ruumis ovat täydellisessä tasapainossa ja yhdenvertaisia ilman dualismia. Toiseksi vapaus johtaa menneen

28 Staniloae 2012a, 96–97, 104–110.

29 Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (Μάξιμος ο Ομολογητής / Maximos Omologitis, n. v. 580 – 662) oli ortodoksinen munkki ja askeettinen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti vahvasta taistelustaan monotelistisiä harhaoppeja kohtaan.

Harhaoppinen monotelitismi (kreikaksi: mónos ~ yksi, thélisis ~ tahto) väitti Kristuksella olevan kaksi luontoa, mutta vain yksi jumalinhimillinen tahto. Hän väitti duotelitismin, ortodoksisen opetuksen Jeesuksesta Kristuksesta mahdollis- tavan kaksi tahtoa (jumalallisen ja inhimillisen), mitä monotelitismi ei mahdollista. Häntä muistellaan ortodoksisessa kirkossa vuosittain hänen kuolinpäivänään, elokuun 13. päivänä, sekä tammikuun 21. päivänä.

Lähde: https://www.ortodoksi.net/index.php/Maksimos_Tunnustaja Luettu 1.5.2020.

30 Staniloae 2013, 195.

31 Gregorios Nyssalainen (n. 335 – 394 jälkeen) oli kristitty piispa ja pyhimys, joka luetaan kirkkoisien joukkoon. Gre- gorios oli Basileios Suuren nuorempi veli ja Gregorios Nazianzilaisen hyvä ystävä. Gregorios pohti Jumalan olemusta ja korosti tämän tuonpuoleisuutta sanomalla, että Jumala on ihmiselle täysin käsittämätön eikä hänestä voi sanoa mitään muuta kuin mitä Raamattu kertoo. Gregorioksen merkitys on jo pitkään tunnustettu niin itäisessä ortodoksisessa kir- kossa kuin läntisessä katolisessa kirkossa. Gregorios kirjoitti muun muassa teokset Sielusta ja ylösnousemuksesta sekä Mooseksen elämä. Hänen muistopäiväänsä vietetään ortodoksisessa kirkossa tammikuun 10. päivänä. Myöhemmin or- todoksit ovat antaneet pyhälle Gregorios Nyssalaiselle kunnianimen ”isien isä”.

Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gregorios_Nyssalainen; https://www.ortodoksi.net/index.php/Gregorios_Nyssalai- nen Luettu 1.5.2020.

(17)

13

ja tulevan, muiston ja toivon yhdentymiseen. Kun sielusta tulee Jumalan virheetön kuva, se ei tar- vitse mielihaluja löytääkseen kauneutta ja hyvyyttä, sillä ne kaikki ovat siinä itsessään. Ei jää kuin nykyisyys, jossa ”minä” on dynaamisuudessaan löytänyt tasapainon menneen ja tulevan välille.

Kolmanneksi edellä mainitut yhdistymiset johtavat sielun löytämään uudelleen yhteyden älykkyy- den ja tunteiden välille. Tieto ja rakkaus tulevat yhdeksi, jolloin myös Jumala on yksi ja sama sekä tiedon että tunteen kautta katsottuna. Ihmisen osien kokonaisvaltainen yhdistyminen alati kasva- vassa Rakkaudessa paljastaa sielun tärkeimmäksi aspektiksi vapauden. Vapaus on puhtaan sielun rajaton, aina uudistuva kyky, jonka avulla ihminen voi saavuttaa Jumalan kaltaisuuden. Ihminen on tehty osallistumaan Jumalasta ikuisuudessa, eikä edes mielihalut tai niiden kasvaminen voi sitä es- tää.32

Korkein mahdollinen yhtyminen Jumalaan ei Staniloaelle merkitse uppoamista persoonattoman ra- jattomuuden mereen eikä luonnon kautta saadun Jumalan armon jumaloittavaan voimaan, vaan yhtä ja erilaistumatonta jumaluutta. Näin ollen lopullisen jumaloitumisen tila ei enää ole korkeimman mahdollisen yhteyden tila eikä polku, joka johtaa jumaloitumiseen. Se ei myöskään edusta pyrki- myksiä ihmisen egosentristä ajattelua vahvistavan yhteyden suuntaan. Jos ihminen kuitenkin up- poaa tasapaksuun ja elämättömään persoonattoman rajattomuuden mereen, hänen polkunsa on val- mistanut ihmistä tähän persoonallisen tietoisuuden lopulliseen katoamiseen, joko suhteiden puuttu- misen aiheuttaman ”minän” murtumisen kautta tapahtuvalla asteittaisella uppoamisella tai jättä- mällä ihmisen selviytymään intohimojen pyörryttävästä myllerryksestä. Tässäkin tapauksessa ihmi- sestä tulee selvästi yhteydestä irrotettu ”minä”, tai muuten ihminen näkee itsensä yleisten tunteiden meren myrskyisten aaltojen kuljettamana, silti irrotettuna kaikesta henkilökohtaisesta kanssakäymi- sestä.33

Edellä mainittu osoittaa, kuinka voimakkaasti Staniloae tukeutuu kirkkoisien opetukseen omassa teologiassaan. Vapaus, joka ei ole lähtöisin Jumalasta, vaan ihmisen omista haluista on tie, joka joh- taa tuhoon. Staniloaen mainitsema persoonattoman rajattomuuden meri, ja ”minän” uppoaminen sii- hen on todistettu myös psykologiassa, vaikka siellä terminologia ja tutkimus ovatkin erilaista. Kun ihminen kadottaa minuutensa, hän sairastuu ja jää tuuliajolle. Sen jälkeen hänen on vaikeaa löytää kiintopistettä elämälleen, jollei hän löydä jostain toivoa. Tai teologisesti: Jumalaa.

32 Staniloae 2013, 197–199.

33 Staniloae 2000, 93.

(18)

14

Ihminen siis on ja pysyy Jumalan kuvana ollessaan elävässä yhteydessä Jumalaan. Tämä yhteys ei olisi mahdollinen ilman, että Jumala on luonut meidät kaltaisekseen ja antanut kykyä dialogiin. Tä- hän dialogiin tarvitaan sekä ihmisen että Jumalan aktiivisuutta. Jumalan aktiivisuudesta kertovat muun muassa Hänen meille osoittamansa lahjat. Elämä itse ja kaikki elämään tarvittava, kuten ruoka, juoma, viisaus, tieto ja ilo, ovat Jumalan lahjoja. Tässä Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan tu- lee näkyväksi ja mahdollistaa progressiivisen dialogin ihmisen ja Jumalan välillä. Staniloaen mu- kaan tämän dialogin saavuttaminen vaatii meiltä vastalahjaa. Koska ihmisellä ei ole antaa Jumalalle mitään uutta, Jumala iloitsee siitä, että annamme Hänelle takaisin niitä lahjoja, joita itse olemme saaneet. Näin ihminen osoittaa tietävänsä, mistä lahjat ovat peräisin ja että kaikki kuuluu Jumalalle.

Tällainen ihmisen uhrautuvaisuus auttaa häntä kasvamaan hengellisesti ja myös lähentymään muita ihmisiä.34

Suurin lahja, jonka ihminen voi Jumalalle antaa, on oma elämä. Jumalan tahdon mukaan eläminen ja omasta tahdosta luopuminen ovat suuria uhrauksia, mutta ne antavat vapauden kaikista maalli- sista kahleista. On kuitenkin huomattava, että ihminen ei anna lahjoja Jumalalle aivan samanlaisina kuin hän on ne saanut, vaan niissä näkyy aina ihmisen työn jälki. Erityisesti tämä näkyy fyysisissä tuotteissa, esimerkiksi kun rypäleistä tehdään viiniä, vehnänsiemenistä leipää ja kasveista öljyä.

Kyky työskennellä tulee sekin Jumalalta, mutta ihmisellä itsellään on mahdollisuus valita, kuinka tuota kykyä käyttää. Jumala auttaa omilla teoillaan ihmistä maailman hengellistämisessä. Kun ihmi- nen jumaloituu hengen kautta hengellistäen samalla maailmaa vapaasta tahdostaan omalla työllään, ihminen ja maailma löytävät todellisen luonteensa ja yhteyden Jumalaan. Ihminen kohoaa kohti Ju- malaa, ja ihmisen uskon kautta Jumala auttaa häntä tässä lähentymisessä. Jumala ja ihminen toimi- vat siis synergisesti yhdessä, eikä toisen töitä voida erottaa toisesta.35

2.2 Alkuperäisestä tilasta lankeemukseen

Alkuperäisessä tilassaan, johon Jumala loi ihmisen, ihminen oli puhdas, vapaa pahoista taipumuk- sista ja varustettu pyrkimyksellä kohti hyvää yhteyttä Jumalaan ja kanssaihmisiin; silti hän ei ollut vannoutunut tähän puhtauteen ja hyvyyteen. Ihminen oli valveutunut ja vapaa, ja näiden kautta hän pyrki kohti hyvää. Ihminen ei kuitenkaan ollut saavuttanut edistynyttä tietoisuutta hyvästä ja totuu- desta eikä itsevarmaa vapautta kohdata tiettyjen intohimojen mahdollista orjuuttavuutta. Ihminen ei

34 Staniloae 2000, 21–22, 69, 80, 82.

35 Staniloae 2000, 23–24, 58–60.

(19)

15

ollut synnillinen, muttei hän myöskään ollut varustanut itseään omaksutuilla hyveillä eikä lujilla ja puhdistetuilla ajatuksilla. Hänen viattomuutensa oli sellaisen, joka ei ollut maistanut syntiä, muttei sellaisen, joka olisi oppinut hylkimään kiusauksia. Ihmispersoona oli olento, jonka henkeä intohi- mot eivät olleet haavoittaneet tai heikentäneet, mutta henkeä ei myöskään ollut vielä vahvistanut tehtävä tuoda ruumis ja maailma alamaisuuteensa ja maailman satunnaisen jouston myötä tulla to- delliseksi. Ihmisen ruumis ei ollut synnin automaattisten lakien orja, muttei sillä ollut myöskään voimaa pysytellä poissa synnin orjuudesta. Maailma taas ei kuormittanut ihmisen ruumista ja hen- keä omien prosessiensa sotkeutuvilla ketjuilla, muttei se myöskään tuonut itseään hengen vaikutus- vallan alta, joka vahvistaa omaa voimaansa yli maailman.36

Maailmalla oli ihmiselle sama läpinäkyvyys kuin viattomalle lapselle, joka kuitenkin alkaessaan tehdä pahaa törmää maailman sameuteen. Vain pyhät ihmiset, jotka todella olivat kukistaneet sa- meuden, pystyivät säilyttämään maailman läpinäkyvyyden. Hyvä vaisto, joka järjellä on luotujen asioiden ymmärtämisessä ja tekojensa valitsemisessa, ei voinut säilyä kirkkaana ihmispersoonan joutuessa vedetyksi kaikkiin suuntiin kaikenlaisten mielipiteiden ja tietojen kautta. Tämä hyvä vaisto ei kuitenkaan ollut jotain sellaisen ihmisen kokeilemaa ja järkähtämättömän sitkeäksi teke- mää, joka olisi saavuttanut kriittisen kokemuksen pitäessään kiinni hyvästä ja torjuessaan pahan.

Kun ihmisen sielun peili oli häiriintymätön, persoonallinen Jumala, luoja ja auttaja, paljasti itsensä siinä kiistämättömin merkein, ja kaikki ihmisen hyvät aikomukset vastasivat Jumalan suunnitelmia.

Luonnollinen ja yliluonnollinen eivät olleet elämän ja todellisuuden kaksi erillään olevaa tasoa, vaan yhdistyivät elämän yhdeksi, hyväksi ja selkeäksi järjestykseksi. Synnin tultua ihminen menetti kykynsä puhtaaseen tarkkaivaisuuteen Jumalaa kohtaan, joka puhuu ja toimii maailmassa luotujen asioiden kautta. Tämä ei tarkoita, etteikö Jumala yhä olisi aktiivinen luomistyössään ja vaikuttaisi maailmassa, mutta ihminen ei enää kykene havaitsemaan sitä. Jumala loi kuitenkin ihmisen hengen omaksi kuvakseen, joten ihmisellä säilyi kaikesta huolimatta mahdollisuus kuolemattomuuteen.37

Kuolemattomuus liittyy Staniloaella vahvasti kysymykseen synnistä ja synnittömyydestä. Ihmisen synnittömässä tilassa vallitsi kuolemattomuus, mutta synti toi mukanaan kuoleman. Jumala ei luo- nut ihmistä toimimaan mekaanisesti kuten loi luonnon, vaan Hän antoi meille vapaan tahdon, jotta voisimme kasvaa Hänen yhteyteensä ja kuvaksensa. Ihmiselle annettiin vapaus, jotta hän voisi nos- taa itsensä ja mukanaan myös luonnon mekaanisen automaation yläpuolelle. Auttaakseen ihmistä edellä mainitussa Jumala antoi käskyn olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta. Rikkoessaan tätä

36 Staniloae 2000, 103–104.

37 Staniloae 2000, 104–105.

(20)

16

käskyä vastaan ihminen menetti vapautensa ja jäi maailman käskyvallan alle. Ihmiselle jäi kuitenkin kyky katumukseen ja parannukseen. Jumala loi ihmisen kuvakseen, mutta Hän antoi ihmiselle ky- vyn tulla kaltaisekseen ja saavuttaa jumalallisuuden vapaan tahdon kautta. Alkutilassaan ihminen oli synnitön, lahjomaton ja kuolematon loistaen Jumalan valoa, ja hänellä oli kyky vaalia tätä tilaa oman tahtonsa kautta. Samalla hän olisi vahvistanut itseään henkisesti. Synti kuitenkin tuhosi tämän tilan ja antoi tilalle kuoleman, joka sekä kuului että ei kuulunut ihmisen luonnolliseen luontoon.

Toisin sanoen ihmisen jumalyhteyteen kuuluivat luonnollisena osana kuolema ja korruptio, mutta toisaalta ne olivat vastakkaisia ihmisluonnon pyrkimyksille pysyä poissa tyhjyydestä, josta se oli luotu.38

Ajatus kuolemasta synnin palkkana löytyy Ray S. Andersonin Kuolema, kuoleman teologia -artik- kelin mukaan myös läntisestä kristillisyydestä, vaikka vallalla vaikuttaakin olevan vastakkainen nä- kemys. Anderson kirjoittaa:

Jotkut katsovat, että ihmisruumiille oli alun perin ominaista tietynlainen ”ehdollinen kuolemattomuus”. Tämän käsityksen mukaan kuolema tuli ihmisen osaksi vasta synnin ja syntiinlankeemuksen jälkeen. Toiset taas väittä- vät, että jo alkuperäinen ihmisruumis oli kuolevainen ja kaikkien muiden luotujen tapaan peräisin maan tomusta, joten ihmisruumiin kuolema oli luonnollinen asia. - - Raamatun antropologiaan pohjautuen kristillinen teologia väittää, ettei ihmisiä ole luotu kuolemattomiksi ja että heistä voi sellaisia tullakaan. Jumalan kuvaksi luodut per- soonat elävät pikemminkin ihmisen rajallisuuden piirissä ja kuoleman alaisina. He saavat Jumalalta iankaikkisen elämän lahjan kuolleiden ylösnousemuksessa.39

Artikkelissaan Anderson tuo esiin kuoleman sekä luonnollisena että luonnottomana asiana. Kuo- lema on luonnollinen ja inhimillinen asia, sillä se on ”osa Jumalan ihmiselle antamaa tarkoitusta”, kun se tapahtuu ihmisen ollessa iäkäs. Tällöin käytetään termiä ”hyvä kuolema”. Synnin seurauk- sena kuolema on taas luonnoton, ”uhka elämälle”, sillä se riistää ihmisen pois jumalyhteydestään ja hengellisestä elämästään. Tällöin kuolema on luonnollisen fyysisen tapahtuman sijasta merkki tuo- miosta ja ihmisten itselleen hankkimasta kirouksesta. Voisi siis päätellä, että molemmat puolet ovat (läntisessä) kristillisessä teologiassa läsnä, mutta niiden painotus vaihtelee.40

38 Staniloae 2000, 106–109.

39 Anderson 2000, 378–379.

40 Anderson 2000, 378.

(21)

17

Kristillisessä uskossa Staniloaen sanojen mukaan kuolema otetaan vakavasti – mutta ilman epätoi- voa – jo ennen ihmisen fyysistä kuolinhetkeä, jotta ihmiset ehtivät valmistautua siirtymään rajatto- maan yhteyteen Jumalan kanssa. Kun kuoleman hetki koittaa, kuolleen puolesta rukoillaan, jotta hä- nen yhteytensä Jumalaan vahvistuisi entisestään. Kuolemaa ei kristinuskossa vähätellä missään vai- heessa, ei ennen kuolinhetkeä eikä sen jälkeen, ei edes epätoivon ja surun hetkellä. Kuollutta ih- mistä ei unohdeta, vaan hänen puolestaan rukoillaan. Erityisesti ortodoksiseen uskoon kuuluu aja- tus, että ihminen kohtaa kuolemansa aina valmistautumattomana ja surevat jäävät kaipaamaan hä- nen henkilökohtaista apuaan. Tämän vuoksi rukouksella kuolleen puolesta on tärkeä tehtävä.41

Staniloaen mukaan maallinen elämä kutsuu kuolemaa kulkuväyläksi kohti ihmiselämän todellista tarkoitusta. Tällä hän tarkoittaa sitä, että ilman kuoleman kautta tapahtuvaa yhdistymistä Jumalan täydellisyyteen ihmisen elämä jää vajaaksi ja rikkonaiseksi. Jos näkyvä maailma jäisi rikkonaiseksi ja järjettömäksi eikä fyysisen kuoleman jälkeen olisi mitään, ihminen kohtaisi perimmäisen ja pe- ruuttamattoman kuoleman. Tämän vuoksi kuolema kristillisessä kontekstissaan on tarpeellinen ja universaali tapahtuma. Universaalisuuden lisäksi kuolemalla on myös subjektiivinen merkitys, sillä kuolema antaa merkityksen ja syvyyden jokaisen ihmisen elämään henkilökohtaisesti. Kuolema ja tietoisuus kuolevaisuudesta auttaa ihmistä kehittymään henkisesti ja vaikuttaa ihmisten pelastumi- seen. Kuoleman kautta paljastuu koko ihmiskunnan olemassaolon mysteeri, samoin kuin jokaisen ihmisen henkilökohtaisen olemassaolon merkitys.42

Staniloaen mukaan kuoleman mysteeri ja ihmisyyden mysteeri ovat sidottuna toisiinsa: kun toinen niistä paljastuu, paljastuu myös toinen. Jos ihminen olisi vain fyysisistä ja kemikaalisista osista koostuva olento, kuolema ei olisi näin merkityksellinen asia, eikä se pelottaisi ihmisiä. Pelon lisäksi kuolemaan liittyy toivo uudesta elämästä, jossa Jumalan täydellisyys tulee näkyväksi. Ei-kristilli- sissä selityksissä kuolema nähdään joko puhtaasti biologisena tapahtumana tai sielun irtautumisena ruumiista. Jälkimmäisessä selityksessä sielu itsensä, ei jonkin jumalallisen syysuhteen kautta pitää yllä elämää, joka on erillinen ihmisruumiista. Sielun, kun se on irronnut ruumiista, ajatellaan joko siirtyvän hengelliseen, panteistiseen olemassaoloon tai toisen selityksen mukaan saavan persoonalli- sen olemassaolon Jumalan luona. Tämä sielut luoksensa keräävä Jumala ei ole kuitenkaan Jumala kristillisessä mielessä, sillä hän ei ole yhteydessä ihmisiin eikä ole koskaan inkarnoitunut maan päälle. Tässä selityksessä kuolemalla on kuitenkin jokin merkitys, jolloin kuolema voi mahdollistaa hyvän ja onnellisen olemassaolon tämän elämän jälkeen. Varmaa se ei kuitenkaan ole. Biologisessa

41 Staniloae 2013, 7.

42 Staniloae 2013, 3.

(22)

18

selityksessä kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään. Maailmassa elää lisäksi paljon ihmisiä, jotka eivät halua kuulla kuolemasta yhtään mitään. Kuolema kauhistuttaa heitä, ja vaikka he myöntävät sen olevan osa ihmisen elinkaarta, se pyritään tekemään näkymättömäksi. Kuollut ihminen ”katoaa”

hautausmaalle tai krematorioon, eikä surua kuolemasta näytetä ulkopuolelle.43

Kristillisessä ajattelutavassa selittyy Staniloaen mukaan sekä kuoleman alkuperä että sen tarkoitus.

Kuolema on seuraus syntiinlankeemuksesta ja Jumalan ja ihmisen yhteyden katkeamisesta. Usko Kristukseen ja Hänen pelastustyöhönsä palauttaa kuitenkin kuoleman (ja sen voittamisen) kautta tämän kadotetun yhteyden ihmisen ja Jumalan välille. Kristinuskossa ei kielletä, etteikö kuolema olisi pelottava ja jossain määrin luonnoton tapahtuma, mutta usko Kristukseen ja kuolemanjälkei- seen elämään helpottavat kuolemanpelkoa. Vaikka Kristus maan päällä ollessaan kärsi ihmisenä tuskaa ja pelkoa kuolemansa hetkellä, Jumalana hän on voittanut kuoleman. Staniloaen ajatuksen sanoin: niin kauan kun ihminen elää synnin alaisena, hän pelkää kuolemaa, sillä valmistautumises- taan huolimatta ihminen ei välttämättä pääse täydelliseen yhteyteen Kristuksen kanssa. Kun sielu irtoaa kuoleman hetkellä ruumiista, ihminen ei voi olla täysin varma, mitä sen jälkeen seuraa. Epäi- lys on aina läsnä myös kristityn elämässä. Ainoastaan ne, joilla on vahva usko – kuten marttyyreilla – ovat näistä peloista vapaat.44

Mahdollisesti ennen syntiinlankeemusta ihmisellä on ollut sekä ikuinen että ajallinen olemassaolo.

Jos ihminen päättäväisesti pyrkisi hyvään, hän voisi saavuttaa ajallisessa elämässä iankaikkisuuden.

Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisellä olisi edelleen kyky tehdä hyvää, vaikka hän onkin langennut.

Lankeemuksen kautta ihminen on kuitenkin siirtynyt muutoksen, korruption ja kuoleman merkitse- mään aikaan. Staniloae vastustaa kuitenkin Karl Barthin ajatusta tästä ajasta täydellisen ja vääjää- mättömän synnin aikana, sillä synnin jälkeinen aika jatkaa oloaan suhteessa iankaikkisuuteen ja kai- paa sitä. Ihmisen tarpeet maailmaa kohtaan ja kyky tehdä maailmalle mitä tahtoo ovat houkutuksina vetämään ihmisen kiintymyksen Jumalasta maailmaan ja luottamaan omiin luomiskykyihinsä. Tämä on sekä siunaus että vaara: elämään liittyvät vaikeudet kehittävät ihmisessä vastuuntuntoa ja halua auttaa muita, mutta ne voivat myös johtaa itsekkyyteen ja liioiteltuun maalliseen huoleen. Eli ihmi- nen voi nousta enkeleiden tasolle tai langeta pahasti.45

43 Staniloae 2013, 3–6.

44 Staniloae 2013, 7–8.

45 Staniloae 2000, 116, 139.

(23)

19 2.3 Kahden puun symboliikka osana lankeemusta

Ihmisen lankeemus, joka tapahtui syömällä hyvän ja pahan tiedon puusta, tuhosi ihmisen alkuperäi- sen tilan. Staniloae muistuttaa, ettemme tiedä, kuinka kauan ihminen eli alkuperäisessä tilassaan.

Ihminen ei kuitenkaan suostunut yhdistämään omaa kuuliaisuuttaan Jumalaan tai kasvanut Jumalan tiedossa. Jos näin olisi ollut, lankeemus ei olisi tapahtunut niin helposti tai se olisi jäänyt kokonaan tapahtumatta. Useat kirkkoisät, kuten Maksimos Tunnustaja ja Gregorios Palamas46, pitävät hyvän ja pahan tiedon puuta symbolisena. Heille kyseessä on tunne tai näkyvän maailman ilmaus, jossa yhdistyvät mieltä ja ruumista houkuttelevat hyvä ja paha. Ihminen päättää omalla käytöksellään, onko kyseessä hyvän vai pahan tiedon ”puu”.47

Ihmisen lankeemus johtui tahdon heikkoudesta, kun ihminen hyvän ja hengellisen sijasta valitsi pa- han ja ruumiillisen. Tahdon heikkous syntiinlankeemuksen syynä merkitsee, että ihminen on lan- gennut oman vapautensa käytön varomattomuuden ja laiskuuden vuoksi. Jumala tahtoi ihmisen kas- vavan vapaudessa ihmisen oman vaivannäön kautta, sillä vapaus ei ole vain Jumalan lahja vaan vai- vannäön tulos. Alusta saakka ihminen on kieltäytynyt vaivannäöstä, ja sen vuoksi langennut aistien tarjoamaan helppojen intohimojen orjuuteen. Jumala antoi ihmiselle elämän henkäyksen. Tuohon henkäykseen sisältyi suuri potentiaali, joka ihmisen tuli saada muutettua toiminnaksi. Ihminen ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan kärsimättömänä irrotti itsensä Jumalasta tullen oman elämänsä her- raksi. Oman elämän herruus on kuitenkin muuttunut ihmiselle orjuudeksi, sillä ihminen on vapaa vain ollessaan vapaa myös itsestään.48

Aiemmin mainitut kirkkoisät pitävät kahta paratiisin puuta yhden ja saman maailman eri ilmauk- sina. Elämän puu on maailma, joka kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen hengen kautta. Hyvän ja pa- han tiedon puu taas kuvaa maailmaa, joka erottaa ihmisen Jumalasta ihmisen oman tietoisuuden

46 Pyhä Gregorios Palamas (kreik. Γρηγόριος Παλαμάς, 1296 Konstantinopoli – 1359 Thessaloniki) oli Thessalonikin arkkipiispa ja tunnettu teologi. Hän kehitti Jumalan tuntemisen kokemusperäisen käsitteen, jonka lähtökohtana on, ettei Jumalaa voi oppia tuntemaan älyllisen pohdinnan kautta vaan ainoastaan kokemusperäisen jumalyhteyden eli ihmisen luonnollisen tilan kautta. Pyhä Gregorios puolusti ortodoksisuutta Barlaam Kalabrialaisen opetusta vastaan. Barlaam korosti filosofista tietoa Jumalan tuntemisen välineenä ja piti rukousta ajan tuhlauksena. Vuonna 1341 koolle kutsuttu kirkolliskokous tuomitsi Barlaamin harhaoppiseksi. Ortodoksinen kirkko pitää Gregoriosta pyhänä ja yhtenä kirkkoi- sistä. Ortodoksinen kirkko muistelee häntä vuosittain kahtena muistopäivänä; kiinteä muistopäivä on marraskuun 14.

päivä ja toinen seuraa pääsiäisaikaa ja on Suuren paaston toisena sunnuntaina, jota nimitetäänkin pyhän Gregorios Pala- maksen sunnuntaiksi.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gregorios_Palamas Luettu 1.5.2020.

47 Staniloae 2000, 163–164.

48 Staniloae 2000, 166.

(24)

20

kautta. Pyhä Gregorios Nyssalainen vie ajatuksen puista pisimmälle. Hänen mukaansa sallittu elä- män puu on asia, tai ainakin esimerkki tiedosta ja kokemuksesta, jonka kautta ihminen saavuttaa to- dellisen hyvyyden. Kielletty hyvän ja pahan tiedon puu on samalla tavoin asia tai esimerkki tiedosta ja kokemuksesta, johon ihminen osallistuu, mutta tässä tapauksessa ihmisen hyvänä pitämät asiat ovat todellisuudessa pahoja. Muiden kirkkoisien tavoin Nyssalainen näkee tiedon puun erityisesti maailman mielekkäänä aspektina, mutta on huolissaan pahuuden lisääntymisestä ihmispersoonassa, sillä tämä aspekti vaikuttaa ihmiseen aistien kautta. Itsessään tämä aspekti ei ole millään muotoa paha, mutta se voi tulla ihmiselle vaaralliseksi hengellisesti vahvistumattomien aistien vuoksi. Sen vuoksi ihmisen tulisi keskittää huomionsa maailman hengelliseen puoleen, kunnes hän itse on vah- vistunut hengessään. Toisin sanoen pahuus on kietoutunut siihen, mikä on hyvää, ja kaikessa hy- vässä on myös pahuuden aspekti. Näin oli myös hyvän ja pahan tiedon puun hedelmässä: hedelmä itsessään oli kaunis ja houkutteleva, ja siihen liittyi himo. Jumalan pelko piti ihmisen himon ai- soissa, kunnes se käärmeen houkuttelusta kasvoi liian suureksi.49

Pyhä Basileios Suuri50 lähestyy hyvän ja pahan tiedon puun tematiikkaa toisesta näkökulmasta. Hä- nelle hyvä ja paha näyttäytyvät niin, että syödessään hyvän ja pahan tiedon puusta Adam yhtäältä rikkoi Jumalan käskyä vastaan, mutta toisaalta oppi tuntemaan oman alastomuutensa ja häpeämään.

Näin ollen, jos alku oli paha, siitä seurasi kuitenkin jotain hyvää. Tai toisin ajatellen, jos puusta syö- minen teki ihmisestä pahan, samalla syntyi kyky katumukseen. Tässä pyhä Basileios eroaa Grego- rios Nyssalaisesta, jonka ajatus on paljon synkempi. Pyhä Basileios siis näkee, että käärmeen kava- luus palveli ihmistä, sillä hänelle syntyi tarve taistella kiusauksia ja Saatanaa vastaan. Tämä tarve syntyi Jumalan tahdosta ja sai täyttymyksensä Kristuksen kukistaessa ihmisenä Saatanan vallan.

49 Staniloae 2000, 166–169.

50 Basileios Suuri (eli noin vuosina 330 - 379) oli syvällinen ja monipuolinen ortodoksisen kirkon kirkkoisä, joka jatkoi Pyhän Athanasioksen työtä vakiinnuttaen ortodoksisen kirkon opin ja vastustaen areiolaisuutta. -- Basileos eli erä- maassa useita vuosia ja hänen ympärilleen alkoi kokoontua muitakin hurskaita kilvoittelijoita. Hiljalleen hänestä tuli tuon yhteisön johtaja ja kilvoittelijoista muodostui luostari, jolle Basileios teki omat luostarisäännöt. Näitä sääntöjä nou- datetaan pääosin vieläkin valtaosassa ortodoksisia luostareita. Ortodoksiset piispat pyysivät Basileiosta apuun taisteluun areiolaisuutta, pappi Areioksen alulle laittamaa harhaoppia vastaan. Aleksandrialainen Areios kielsi Jumalan Pojan jär- jen vastaisena ja väitti ettei Jeesus Kristus olisi samanarvoinen Isän Jumalan kanssa. Areios väitti vielä valheellisesti Isän luoneen Pojan tyhjästä ja antaneen hänelle jumaluuden. Näin hän siis väitti samalla Kristuksen ristinkuoleman ol- leen turhan ihmisten lunastuksen suhteen. Vuonna 325 kokoontui ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous Nikeassa ja tuomitsi areiolaisuuden ja laati kirkolle uskontunnustuksen, jota toinen kirkolliskokous myöhemmin täydensi opilla Pyhästä Hengestä. Ortodoksinen kirkko muistelee Pyhää Basileios Suurta hänen kuolinpäivänään tammikuun 1. päi- vänä. Vuodesta 1994 alkaen on muisteltu myöskin muita saman perheen pyhiä tuona päivänä.

Basileios Suurta muistellaan myös yhdessä kirkon suurten opettajien ja pyhien esipaimenten Gregorios Teologin (Na- zianzilainen) ja Johannes Krysostomoksen eli kahden muun hierarkin kanssa myös tammikuun 30. päivänä.

Lähde: https://www.ortodoksi.net/index.php/Basileios_Suuri Luettu 1.5.2020.

(25)

21

Näin syntiinlankeemuksen jälkeenkin ihmisessä pysyi osa hyvyyttä, vaikka ihminen ei yksin pysty- kään voittamaan pahuutta. Ihminen pysyy siis ristiriitaisessa tilassa.51

Staniloae esittelee siis kaikki edellä mainitut eri kirkkoisien näkemykset osana omaa tekstiään, mutta hänen oma näkemyksensä hyvän ja pahan tiedon puun roolista syntiinlankeemuksessa jää avoimeksi. Oletettavasti hän hyväksyy kirkkoisien näkemyksen siitä, kuinka syntiinlankeemus on tapahtunut. Tekstistä voisi päätellä, että Staniloae on samoilla linjoilla Basileios Suuren kanssa ih- misen pysymisestä ristiriitaisessa tilassa, jossa ihmiseen on syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäänyt hyvyyttä. Ajatus sopisi hyvin Staniloaen kristologiseen painotukseen pelastuksesta.

Tottelemattomuus, ylpeys ja ihmisen oma itsekäs halu nousevat kaikki hengen heikentymisestä. Li- säksi ne tuottavat rajoituksen Jumalan luomistyön tietämiseen, sillä ihminen etsii sellaista, jota hän voi hallita ja joka tyydyttää hänen intohimoiksensa kasvaneet lihalliset tarpeensa ja mielihalunsa.

Lihalliset himot taas ruokkivat ihmisen ylpeyttä, ja ylpeyden oikeutuksena on ihmisen vaade auto- nomiasta. Tämän rajoitetun luomista koskevan tietämyksen seurauksena on synti, mutta synti ei enää tuota tällaista tietämystä. Tämä rajoitettu tietämys on mukautettu maailman ymmärtämiseen perimmäisenä todellisuutena niin, että todellisuus on rationaalisten olentojen intohimojen täyttämi- sen objekti. Maailma täyttää niiden ihmisten intohimot ja ylpeyden, joiden vallan alle se on vajon- nut, ja näkee luomisen suunnattomana, läpinäkymättömänä ja perimmäisenä kohteena, jolla ei ole läpinäkyvyyttä tai mysteeriä, joka ylittäisi sen. Tällainen tietämys ottaa alkuperänsä hengellisesti kehittymättömästä ihmispersoonasta ja pysyy hänen mittapuunaan estäen ihmisen kasvun aistittavan maailman ulkopuolelle. Rajoittunut tietämys ei tule koskaan tietämään todellisuuden perimmäistä tarkoitusta ja pyrkimystä. Kuitenkaan ortodoksisesta näkökulmasta tilanne ei ole näin synkkä, vaan ihminen kykenee omaksumaan toisenlaisen tavan tarkastella maailmaa ja kohota sen yläpuolelle.

Syntiinlankeemuksen jälkeinen maailma ei siis ole täysin läpinäkymätön eikä ihmisten tietoisuus täysin rajoittunut. Ihmisten tietoisuus ei kuitenkaan kykene läpäisemään läpinäkymättömyyttä koko- naan, vaan osa maailmasta on aina varjojen saartama.52

Näkyvän maailman merkitys on ainoastaan siinä, että taipuisana se voi ohjata korkeampaan ja ikui- seen olemassaolon muotoon, kohti täydellistä totuutta tai hyvyyttä, joka perustuu rakkauteen ja yh- teisyyteen Jumalan ja maailman välillä, Jumalan ja ihmisten välillä sekä ihmisten kesken. Tämä on- nistuu kuitenkin vain silloin, kun maailma nähdään läpinäkyvänä ja tämä läpinäkyvyys kasvaa

51 Staniloae 2000, 169–170.

52 Staniloae 2000, 171, 172.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Tällainen on esimerkiksi se, että Uuden tes- tamentin mukaan Jumalan kansa muodostaa nyt Jumalan temppelin ja Kristuksen lopullisen uhrin myötä koko uhrijärjestelmä on

Miten aikuisten erityisen tuen tarve ja erityinen tuki näkyvät ammatillisen aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen historiassa.. Miten aikuisten erityisen tuen tarve

– erityisen tarkastuksen tarkoitus on tiedontuottaminen vähemmistöosakkeenomis- tajalle, ei asian oikeudellinen ratkaiseminen. – erityinen tarkastus on vasta

 Cedip Titanium –lämpökameraan voidaan kiinnittää erityinen. spektrograafioptiikka, jonka avulla voidaan tehdä hyperspektraalista

Kuulemistilaisuuksien vuorovaikutuksen tarkastelu tuo niin ollen näkyviin sen, että vaikka kuule- mistilaisuuksilla on erityinen oikeu- dellinen ja hallinnollinen tehtävä

Näkyvin ideologinen hahmo ja filoso- finen kehittäjä on kirjallisuudentutkija Kari Sallamaa, joka on esitellyt kattavasti etno- futurismin syntyä ja kehitysvaiheita sekä

Siksi isojako on hyvin erityinen mahdollisuus kohdata talonpoikia sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti heidän omalla maallaan.. He tekivät ratkaisuja siitä,

Erityinen osaaminen, jota on myös helppo jakaa, liittyy usein valtaan ja sen myötä tapahtuvaan vaikuttamiseen.