Näkyvän, aistein havaittavan maailman lisäksi on olemassa myös näkymätön maailma, joka jaetaan enkelien ja demonien asuinsijoihin, taivaaseen ja helvettiin. Ihmisen silmissä taivas on enkelten ja muiden ruumiittomien voimien valtakuntaa. Staniloaen mukaan ihmisillä ja enkeleillä on yhteys, joka ylittää näkyvän ja näkymättömän maailman rajat. Enkelit ovat olomuodoltaan iankaikkisia, ku-ten ihminenkin olisi tarkoitettu olemaan. Jumala on luonut enkelit ihmisku-ten avuksi, jotta ihmiset voisivat jälleen saavuttaa iankaikkisuuden ja nostaa myös näkyvän maailman iankaikkisuuteen. Li-säksi enkelit auttavat ihmisiä ymmärtämään Jumalan todellisuutta. Tämä avunanto on alkanut heti ihmisen ja näkyvän maailman luomisessa, joten enkelit ovat olleet olemassa ennen niitä. Enkelien ja maailman luomisen välillä ei kuitenkaan voi olla keskeytystä, sillä muuten ihmisten auttaminen luonnon mielekkäiden symbolien ja hengen kautta ei olisi mahdollista. Tehtävänsä vuoksi enkelit ovat luotu ontologisessa yhteydessä maailmaan. Siihen asti, kunnes Jumalan Poika tuli itse maail-maan, enkelit toimivat suurimpina välittäjinä Jumalan ja ihmisten välillä. Kristuksen inkarnaation jälkeen enkelten rooli muuttui, ja Kirkosta tuli välittäjä näkyvän ja näkymättömän maailman välille.
Ajatus enkeleistä ihmisten auttajina esiintyy myös vanhoilla kirkkoisillä, esimerkiksi pyhällä Gre-gorios Palamaksella. Palamaksen mukaan ”Meidän edestämme ja meidän vuoksemme Jumala loi
139 Staniloae 2000, 196–199.
55
enkelit, jotka Hän lähetti palvelemaan niitä, jotka Paavalin sanoin (Hep.1:14) ´tulevat perimään pe-lastuksen´”.140 Vaikka enkelit ovat yhdestä näkökulmasta ihmisiä korkeampia, se ei estä enkeleitä palvelemasta ihmistä. Päinvastoin enkelien ihmisille antama apu osoittaa enkelien oman kunnian ja vastuuntunnon heikompia kohtaan. Sama, vielä suuremmassa määrin, näkyy Kristuksen lihaksitule-misessa. Ihmisiä palvelevat siis sekä heitä ylemmät että alemmat luodut. Sen vuoksi, sekä Gregorios Palamaksen että Gregorios Nyssalaisen mukaan, ihminen luotiin viimeisenä. Yksi selitys tälle on kirkkoisien mukaan se, että ihminen on jopa enkeleitä enemmän Jumalan kuva. Jumala halusi luon-non täyttävän ihmisen elämälle välttämättömät tarpeet ja enkelien auttavan ihmisen pelastuksessa.
Ihmisen työläänä velvollisuutena taas on näkyvän maailman hengellistäminen torjumalla ruumiin ja maailman houkutukset ja sitä kautta materiaalisen luonnon kirkastaminen.141
Louis Bouyer taas selittää kirjassaan, että ihmisten maailma on kehittynyt enkelmaailmasta, ja on omalla tavallaan tarkoitettu korvaamaan se. Näkyvä maailma on kuitenkin vain kuin kuori, kuin ul-koinen vaatetus täydellisesti hengellistyneelle maailmalle – ilman, että aineen olemassaolo tulee kä-sittämättömäksi – kosmoksen perusolemuksen valuessa takaisin olemattomuuteen. Tätä alkukan-taista maailmaa, joka on tunnistettu kaikissa sen ulottuvuuksissaan, kreikkalaiset isät ja pyhä Au-gustinus kutsuvat Bouyerin mukaan platonilaisittain ymmärrettäväksi maailmaksi. Kuitenkin heidän mielessään on todellisuudessa enkelmaailma, jonka näkymättömän läsnäolon Raamattu olettaa kai-ken näkyvän todellisuuden pohjaksi. Bouyer selventää kuitenkin, että Platonin käsitys näkymättö-mästä maailmasta oli täysin erilainen kuin myöhemmin platonilaista terminologiaa käyttävillä kirk-koisillä. Platonille näkymätön maailma oli ideoiden maailma, joiden heijastus näkyvä maailma on, mutta kristityille se on elävien, luotujen persoonien maailma. Kristityt kykenevät saavuttamaan tä-män näkymättötä-män maailman uskon kautta ja näkemään enkelien loistavat joukot Jumalan valtais-tuimen edessä.142
Enkelit tuntevat jumalallisen hengellisyyden Jumalan antaman yksinkertaisen intuition kautta. Sama intuitio on ihmisten käyttämissä symboleissa, ja se yhdistää ihmiset kommunikaatioon enkelien kanssa. Enkelien hengellisyyden kautta jumalallinen läsnäolo ja hengellisyys voivat levitä kaikki-alle maailmaan vastaamaan tilaa, jossa ihmiset sillä hetkellä ovat. Kuitenkin, kun Jumalan Poika tuli lihaksi, hän itse ilmaisi oman kaikessa viisaan olemuksensa ja elämänsä moninaisten tekojensa
140 Suomenkielisessä vuoden 1992 Raamatussa kyseinen Heprealaiskirjeen kohta menee näin: ”Eivätkö enkelit ole pal-velevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.” Hep.1:14.
141 Staniloae 2000, 116–117, 122.
142 Bouyer 1988. 195–196.
56
kautta. Kristuksen inkarnaatio merkitsi suurta Jumalan osoittamaa rakkautta ja huolenpitoa ihmis-kuntaa kohtaan. Enkelien olemassaolo määrittelemättömänä rakenteena, joka ohjaa Jumalan äärettö-män syvyyden tuntemiseen, ei ole yksinkertaista. Se ei ainoastaan korosta jumalallista syvyyttä, vaan myös haastaa ihmistä tutkimalla, salliiko ihminen itsensä viehättyä nähtyään henkien maail-man perimmäisenä todellisuutena erilaisten teosofisten143 ja antroposofisten144 oppijärjestelmien jäl-keen. Enkelien ja ihmisten välisen yhteisyyden (angelic-human sobornicity) kautta Jumalaa koske-van tiedon paljous ja monimuotoisuus kasvavat rajattomasti. Tämä auttaa ihmisiä kasvattamaan kä-sityskykyjään Jumalan olemuksesta ja enkelien määrättömyydestä.145
Ylimaallinen tieto Jumalasta välittyy ihmisille siis symbolien ja enkeleiden kautta. Enkelien toimin-taa ohjaa kuitenkin Jumalan tahto, sillä enkelit ovat Jumalan luomia. Ihminen voi saavuttoimin-taa ylimaal-lisen tiedon mietiskelyn avulla: ”minää” tai ”sinää” mietiskellessään ihminen pystyy mietiskele-mään enkeleitä ja enkeleiden kautta jumalallista äärettömyyttä. Kyseessä ovat kuin läpinäkyvät por-taat: jokaisella on oma paikkansa, mutta seuraavasta askelmasta näkyy jo jotain.146
143 Teosofia (kreik. theos jumala, sophia viisaus, suomeksi jumalviisaus) tarkoitti alun perin filosofista ajattelua, joka kohdistui Jumalan olemuksen selville saamiseen salaperäisellä, välittömällä näkemyksellä. Tällaista teosofiaa harrasti-vat muun muassa uusplatonikot, useat keskiajan mystikot, sekä uudella ajalla muun muassa Jakob Böhme, Franz Xaver von Baader ja Friedrich von Schelling. Teosofialla on käsitteenä ollut useita hieman erilaisia merkityksiä:
Uudessa Testamentissa teosofialla tarkoitetaan ”Jumalan salaista, kätkettyä viisautta”, theou sophian en mysterio.
Uusplatonikot käyttivät nimitystä teosofia käsityksestään, jonka mukaan sekä henkinen että aineellinen olemassaolo oli emanaationa eli vuodatuksena syntynyt ainoasta ikiolevasta jumaluudesta. Nykyään teosofialla tarkoitetaan lähinnä H.
P. Blavatskyn opetuksiin perustuvaa uskonnollis-mystistä ajatussuuntaa, jonka perusopetuksiin kuuluvat muun muassa karman laki, jälleensyntyminen, kehitys, veljeys, oppi ihmisyyden Mestareista eli ihmisyyden taitajista sekä kaiken ole-vaisen takana oleva absoluuttinen jumaluus. Blavatsky määrittelee teosofian olevan viisaus-uskonto. Blavatskyn mu-kaan teosofia ei ole yksi uskonnoista, vaan se on uskonto itsessään, (”it is not a religion, but the religion”). Nykyaikai-sen teosofiNykyaikai-sen liikkeen tunnettuja edustajia olivat Blavatskyn lisäksi muun muassa eversti Henry Steel Olcott sekä An-nie Besant. Myös antroposofian perustajana tunnettu Rudolf Steiner toimi teosofisen liikkeen piirissä ennen siitä irtautu-mistaan. Suomessa teosofinen liike tuli tunnetuksi varsinkin kirjailija Pekka Ervastin työn kautta.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Teosofia Luettu 10.11.2018.
144 Antroposofia on Rudolf Steinerin (1861-1925) perustama uskonnollis-filosofinen oppisuunta. Antroposofia on tie-don ja itsetuntemuksen tie, johon luonnollisena osana liittyvät filosofian, taiteen, tieteen ja uskonnon alueet. Antroposo-fia on luonteeltaan yleisinhimillistä ja käsittelee mm. ihmisen ja maailman kehitystä, henkisten maailmojen (joiden osa meidän fyysinen maailmamme on) todellisuutta, näiden alueiden omakohtaista objektiivista tutkimusta, ihmisen tietoi-suuden eri muotoja, syventävää näkemystä kristillisyyteen ja maailman eri uskontoihin ja filosofioihin, ihmisen elämään ja kohtaloon liittyviä kysymyksiä. Rudolf Steiner perusti antroposofian kirjojen, esitelmien ja muiden käytännön toi-mintojen kautta. Hän toivoi, ettei kukaan sokeasti vain hyväksyisi hänen esittämiään asioita ja pyysi ihmisiä objektiivi-sesti testaamaan hänen sanomaansa. Hän piti myös tärkeänä, että ihmiset voisivat työskennellä täydessä vapaudessa hä-nen antamansa aineiston kanssa.
Antroposofinen ihmis- ja maailmankäsitys on antanut virikkeitä monille käytännön elämän alueille: antroposofinen lää-ketiede, elämänkaaritutkimus, steinerpedagogiikka (koulut ja päiväkodit), biodynaaminen viljely ja maanhoito, euryt-mia, yhteiskunnalliset ajatukset, kehitysvammaisten hoito ja opetus (ns. hoitopedagogiikka) ja monia muita.
Lähde: https://www.antropos.fi/antroposofia/ Luettu 10.11.2018.
145 Staniloae 2000, 118–119, 120–121.
146 Staniloae 2000, 135.
57
Enkelien ja ihmisten erilaiset tavat tietää ja tiedostaa ympäröivä maailma eivät ole toisiaan poissul-kevia. Ihmisillä on tapa tietää asioita symbolien välityksellä, mutta me pystymme tietämään ja tie-dostamaan enkelien tavoin myös suoraan, ilman materiaalisia merkkejä. Pyhät isät kutsuvat tällaista ilmiötä ”mielen tunteeksi” (”feeling of the mind”), eikä sille voida antaa järkiperäistä selitystä. Toi-saalta oletetaan, että enkelit voivat omalla tavallaan tuntea materiaalisen maailman, vaikka he eivät voikaan ihmisten tavoin ruumiillisin aistein havaita sitä. Staniloae esittää myös oletuksen, että enke-lit käyttävät ihmisten aisteja hyväkseen näkyvän maailman havaitsemiseksi. Lisäksi enkeleillä on luontainen kyky havaita ja vaikuttaa näkyvään maailmaan, vaikka se poikkeaakin ruumiillisen ihmi-sen kyvyistä. Omilla kyvyillään enkelit auttavat ihmisiä ymmärtämään Jumalan ilmoituksia. Kirk-koisät ovat kuitenkin eri mieltä siitä, kuinka paljon enkelit auttavat ihmisiä tässä. Dionysios Are-opagita147 uskoo, että Jumalan kuvien kautta antamat ilmoitukset Itsestään selviävät ihmisille vain enkelien kautta. Pyhä Gregorios Palamas taas luottaa enemmän ihmisten omaan salattuun kykyyn ymmärtää annettuja ilmoituksia. Lisäksi pyhä Gregorios muistuttaa ihmisillä olleen suuren roolin Jumalan itsensä paljastamisessa maailmalle. Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ja ihmisten kautta myös enkelit pääsivät osallisiksi tästä paljastuksesta. Kristuksessa ylösnoussut ruumis tuli niin läpinäky-väksi jumalallisuudelle, etteivät ihmiset enää tarvinneet enkeleiden apua sen selittämiseksi. Toisin sanoen Kristuksen ja ihmisen yhdistävä ihmisyys tuli jumalallisen tiedon lähteeksi. Edellä mainittu yhteisyys nosti ihmisen jollain tasolla enkeleitä korkeammalle. Enkelit tuntevat jumalallisuuden sy-vyydet, mutta ihmisille jumalallisuus on ylösnousemuksen todistama mysteeri.148
Enkelit ovat aina ihmisten rinnalla auttamassa ja rohkaisemassa, vaikkei heitä näekään. Kun ihmi-nen on yksin, siis pois muiden maailmassa elävien luotujen keskuudesta, hän pystyy irrottautumaan kaikesta näkyväisestä ja avaamaan itsensä hengellisten olevaisten läsnäololle. Rukous on tähän
147 Dionysios Areopagita (m.kreik. Διονύσιος ὁ Ἀρεοπαγίτης, Dionysios ho Areopagitēs) oli Ateenan areiopagin neu-voston jäsen ensimmäisellä vuosisadalla. Apostolien tekojen mukaan hän kääntyi kristityksi apostoli Paavalin vaikutuk-sesta. Eusebios lainaa Dionysios Korinttolaista ja kertoo, että tästä Dionysios Areopagitasta tuli sittemmin Ateenan piispa.
400-500-lukujen vaihteessa syntyi kristillisen mystiikan teologian tärkeitä kirjoituksia, joiden kirjoittaja esiintyi nimellä Dionysios Areopagita. Hänestä käytetään usein nimitystä Pseudo-Dionysios Areopagita, koska kyseessä on pseudo-nyymi.[1]
Dionysioksen nimellä tunnetaan myös Galliassa 200-luvulla marttyroitunut piispa Dionysios.
Pariisin pyhän Dionysioksen luostarin apotti Hilduin käänsi Pseudo-Dionysioksen kirjoituskokoelman kreikasta lati-naksi 800-luvulla ja yhdisti virheellisesti identiteetit yhteen persoonaan. Niinpä keskiajalla nämä neljä eri lähteistä nou-sevaa identiteettiä – Apostolien tekojen Dionysios Areopagita, Eusebioksen Dionysios Ateenalainen, marttyyri Diony-sios ja Pseudo-DionyDiony-sios Areopagita – yhdistettiin yhdeksi ja samaksi persoonaksi; Dionysioksen katsottiin kääntyneen Paavalin saarnan vaikutuksesta, tulleen Ateenan piispaksi, kirjoittaneen edellä mainitut mystiikan teologian tekstit ja tämän jälkeen kuolleen marttyyrina Pariisissa.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysios_Areopagita Luettu 1.5.2020.
148 Staniloae 2000, 125–131.
58
hyvä keino. Evagrios Munkin149 mukaan ”enkelit rohkaisevat ihmistä rukoilemaan, seisovat kans-samme ja iloitsevat ja rukoilevat meidän puolestamme”.150 Enkelien ja ihmisten yhteisyys ei ole tuntematon myöskään Kirkossa, jossa on läsnä sekä näkyvä, rukoileva ja kilvoitteleva yhteisö että näkymätön enkelien yhteisö. Lisäksi Pyhä Raamattu kertoo enkelien ja ihmisten välisestä erityisestä suhteesta: enkeli on ihmisen erityinen malli. Enkelien paljous vastaa ihmisten paljoutta. Ontologi-nen yhteys enkelmaailman ja ihmisten välillä on enemmän kuin vain yleisluontoista, sillä se määrit-tyy myös persoonienvälisellä tavalla. Samalla tavalla kuin ihminen on yhteydessä muihin ihmisiin, hän on yhteydessä myös koko enkelmaailmaan. Enkelmaailman hengellinen sisältö on yhteydessä ja vaikuttaa ihmisten maailman hengelliseen sisältöön enkeli- ja ihmismaailmojen samanlaisen konk-reettisuuden kautta. Tiedon yksitoikkoisuutta estävän uuden ulottuvuuden antamisen lisäksi enkelit auttavat ihmisiä kehittämään omaperäisyyttään kauneudeksi. Tätä kauneutta leimaavat puhtaus ja korkeampi luonne.151
Vaikka enkelit ovat ihmisiä ylempiä, hekään eivät tunne täysin Jumalan suunnitelmia. Staniloae huomauttaa, etteivät enkelit tienneet Jumalan äärettömästä rakkaudesta ja hyvyydestä ihmisiä koh-taan ennen Kristuksen lihaksitulemista eivätkä ihmisten arvoa Jumalan luotuina ennen kuin Jumalan Poika nousi kuolleista ja taivaaseen ihmisenä. Myöskään Kirkossa paljastunutta näkyvän maailman kunniaa enkelit eivät tienneet ennalta. Ainoa asia, jonka enkelit ovat tienneet luomisesta lähtien, on ihmisten kyky tehdä jumalallinen majesteettisuus läpinäkyväksi ja heidän oman kykynsä auttaa ih-misiä tässä kirkastamisessa. Järjellinen maailma toimii siis kahdesta suunnasta paljastaakseen Juma-lan kauneuden: enkelit ylhäältä ja ihmiset alapuolelta. Ainoastaan toimiessaan yhdessä enkelit ja ihmiset voivat korottaa äänensä Jumalalle täydelliseen doksologiaan. Yhdessä enkelit ja ihmiset muodostavat kuoron, joka on majesteellisempi kuin kumpikaan ryhmä yksinään.152
149 ”Euagrios Pontoslainen (joskus myös Evagrios, Evagrius, Euagrius, m.kreik. Εὐάγριος ὁ Ποντικός, Euagrios ho Pon-tikos) syntyi Pontoksen maakunnassa Kappadokiassa vuonna 345. Siellä Kappadokian Kesarean arkkipiispa Basileios Suuri vihki hänet lukijaksi. Konstantinopolissa piispa Gregorios Teologi (Nazianzilainen) vihki hänet diakoniksi vuonna 379. Konstantinopolista Euagrios muutti Jerusalemiin, missä hän liittyi munkkiyhteisöön, minkä jälkeen hän muutti Egyptin aavikolle vuonna 383. Siellä Euagrios kirjoitti päätuotantonsa, joka käsitteli enimmäkseen sielun täydel-listymistä kohti Jumalaa askeesin ja rukouksen avulla. Euagrios eli aavikolla vuoteen 399 asti, jolloin hän kuoli.
Eräät Euagrioksen opit aiheuttivat varhaiskirkon piirissä hämmennystä. Teoksessaan Kefalaia Gnostica (Gnostilaiset satajakeet) Euagrios kuvaa käsityksiään muun muassa sielun pre-eksistenssistä sekä kaiken ennalleen palauttamisesta (apokatastasis). Vuonna 553 Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa hänet julistettiin harhaoppiseksi yhdessä Origeneen ja Didymos Sokean kanssa. Tämä koski ainoastaan kirkon yleistä ns. katolista haaraa, sillä orientaalisissa kirkoissa Euagriosta pidetään pyhimyksenä. Ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko pitävät häntä yhä harhaoppisena eivätkä lue häntä pyhien joukkoon. Hänen teoksiaan on suomennettu Filokaliassa.” Lähde:
https://fi.wikipe-dia.org/wiki/Euagrios_Pontoslainen Luettu 14.10.2020.
150 Staniloae 2000, 136.
151 Staniloae 2000, 136–137.
152 Staniloae 2000, 138–139.
59 3.4 Ihmiset ja pahuus
Enkeleiden asuinsijan vastapuolena pidetään helvettiä, pahojen henkien majapaikkaa. Helvetin aja-tellaan olevan ihmisten maailman alapuolella. Raamatussa kerrotaan, että luodun maailman alussa ei vielä ollut pahuutta, vaan kaikki henget olivat hyviä. Kuitenkin omasta tahdostaan, osa enkeleistä nousi kapinaan Jumalaa vastaan, ja heidät ajettiin ulos taivaasta. Näin syntyivät demonit, joiden joh-tajana on Saatana, ensimmäisenä langennut enkeli.153 Tämä kristillinen ajatus lankeemuksesta va-paan tahdon ilmaisuna estää liittämästä pahuutta todellisuuden perusolemukseen, vaikka asia ote-taankin vakavasti. Jumala ei luonut pahuutta, mutta pahuus ei myöskään olisi olemassa ilman luo-mistyötä. Jos Jumala olisi voimassaan luonut pahuuden, Hän ei olisi hyvä eikä voisi pelastaa maail-maa pahuudelta. Maailmassa oleva pahuus ei myöskään selity pelkästään ihmisten vapaudella tehdä pahaa, vaan takana on jotain suurempaa. Jos kyseessä olisi vain ihmisten vapaa tahto, pahuus voitai-siin kitkeä ihmisvoimin pois maailmasta eikä Jumalaa tarvittaisi.154
Tai kuten Louis Bouyer esittää asian, maailmassa, jonka oli tarkoitus olla ja joka myös fundamen-taalisesti säilyy, harmoniseen ja yksimieliseen kuoroon on hiipinyt riitasointu. Maailma osoittaa, että enkelit, jotka laulavat ylistysvirttä Jumalalle ja toimittavat Hänelle taivaallista liturgiaa, on kut-suttu myös toisenlaiseen palvelutehtävään. Heistä on tullut Jumalan sotajoukko, ja joukon johtajana on arkkienkeli Mikael. Maailma on pahuuden vuoksi näkyvästi jakaantunut, ei ainoastaan nykyi-sessä järjestyknykyi-sessään, vaan myös koko ajallisessa kehityknykyi-sessään. Sen jatkuvuudessa on särkymä – rako tai tahallinen pirstoutuma sen rikkoutuneisuudessa - jota vihamieliset voimat pyrkivät laajenta-maan ja suojaavat voimat vastaavasti korjaalaajenta-maan. Entäpä sitten ihmisen osa tässä kaikessa? Bouyer toteaa, että on onnettomuuksia, joita ei voi asettaa pelkästään ihmisen syyksi. Kuitenkin ihmiskun-nan parantumaton kieroutuneisuus ja sen universaalisuus väistämättä osoittavat, tässä maailmassa, pahuus on seurausta vankeudesta tai orjuudesta, johon ihminen, yhdessä muiden luotujen kanssa, on subjektoitunut.155
Louis Bouyer selittää kirjassaan myös israelilaista käsitystä pahuuden synnystä. Idän apokalypti-sissä ja myyttiapokalypti-sissä kertomuksissa esiintyi moraalista ja historiallista dualismia, joka erotti nykyisen
153 Staniloae 2000, 147. Staniloae ei mainitse tässä yhteydessä tarkkoja Raamatun kohtia, mutta tarkka kuvaus löytyy Ilmestyskirjasta (Ilm. 12:7–12) Saatanaan ja hänen lankeemukseensa viitataan myös Danielin kirjassa (Dan. 10:13) ja Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeissa. Kts. esim. Luuk. 10:18, Joh. 8:44. Monet kirkkoisät ovat kuitenkin pohti-neet ja selittäpohti-neet enkelien lankeamista varhaiskirkosta lähtien.
154 Staniloae 2000, 148–149.
155 Bouyer 1988, 206–207.
60
ajan tulevasta ajasta. Tämä jako nähtiin jatkuvana pimeyden ja valon kamppailuna. Tähän liittyi lä-heisesti myös progressiivinen vaihe, yhä seikkaperäisempi angelologia, jossa huomioitiin yhä terä-vämmin jako uskollisten, Jumalaa palvelevien ja ihmisiä auttavien enkeleiden ja langenneiden, ih-misiä houkuttelevien ja syyttävien demonien välillä. Israelissa kuitenkin hylättiin metafyysinen dua-listinen ajattelu. Vain absoluuttisen hyvän luojan ja fundamentaalisesti hyvän luodun – niin kauan kuin se pysyy kiinni alkuperäisessä riippuvuussuhteessaan – olemassaolo tunnustettiin. Tällaisen ajattelun alkuperäinen traditio piti kiinni ajatuksesta, jonka mukaan myös pahuus tulisi Jumalalta, että Jumala olisi luonut pahuuden ja pahuus pysyisi maailmassa Jumalan sallimuksesta. Ajatuksen mukaan Jumala kääntäisi jopa langenneen hengen pahat teot äärimmäiseksi hyvyydeksi. Persialais-ten hallintokaudella juutalaisPersialais-ten täysin kehittynyt eskatologia, yhdessä angelologian kanssa, teki tä-män näkyväksi ja kantoi sen pohjimmaiset seuraukset. Oikeudenmukaisten ihmisten, kuten Jobin, koettelemuksissa juutalainen eskatologia miellettiin suotuisaksi valmistautumiseksi lopulliseen ja kertakaikkiseen voittoon, ei ainoastaan joidenkin tai kaikkien Jumalaa palvelevien hyvyyden hen-kien voitoksi pahuuden hengistä, vaan Pyhän Hengen voitoksi kaikista vääristyneistä hengistä.
Tämä kärsimys ja voitto on alkusoitto kärsimyksissä kirkastuneiden pyhien saapumiselle siihen es-katologiseen valtakuntaan, jossa vallitsevat pyhyys ja kuolemattomuus.156
Staniloae tuo esiin, että kristillisen uskon näkökulmasta demonit ovat menettäneet viimeisenkin mu-rusen hyvyydestä, ja pahuudesta on tullut heille ”toinen luonto”. Kuitenkaan tämä pahuus ei ole de-monien syvimmässä olemuksessa, vaan heidän vapaudessaan. Vapautensa kautta demoniset henget antavat pahuudelle luvan toimia. Tämän seikan vuoksi ihmiset eivät koskaan voi voittaa pahuutta, vaan pahuus löytää aina uusia keinoja koetella ihmistä, sillä se tulee ihmisen ulkopuolelta. Toisaalta ihmistä eniten satuttava pahuus on ihmisen omassa vapaudessaan tuottamaa. Näin ollen pahuuden irrallisuus koko todellisuuden ytimestä ja sen osien ytimestä on sekä voimavara että heikkous.157
Pahuus on enemmän kuin vain sisältöä vailla oleva vapauden teko, sillä se on teko, jonka sisältö muodostuu ihmisluonnon voimien käytöstä. Kuitenkin tämä käyttö on tätä samaista ihmisten perim-mäistä luontoa vastaan. Pahuus on olemuksessa oleva ”miinus”, joka kasvaa jatkuvasti. Tästä näkö-kulmasta katsoen kirkkoisät puhuvat pahuudesta ”ei-olemuksena” tai olemuksena ilman sisältöä.
Kyseessä ei ole täydellinen olemuksen puute, vaan heikentyminen, olemuksen olennainen heikkous ja sen puute, mikä todella muodostaa olemuksen tuen. Olemukseen tunkeutunut pahuus vääristää
156 Bouyer 1988, 59–61.
157 Staniloae 2000, 149–150.
61
olemuksen olemassaolon ja sitä kautta heikentää sitä. Tällaisen heikentämisen ja heikentymisen, sa-moin kuin niiden keston lähtökohtana on vapaus. Tahto voi auttaa ihmistä irrottautumaan pahuu-desta, mutta se ei onnistu ilman Jumalan armoa. Jumalan armon vaikutus osuu siihen tekoon ihmi-sen tahdossa, jonka lähde on ihmiihmi-sen olemuksessa ja jota ei voida heikentää.158
Ihmisluonnon heikentäminen tai heikentyminen näyttäytyy intohimoina, joita tuottavat hyvyydelle, toisin ilmaisten Jumalalle, vastakkaiset teot. Kyseiset intohimot hallitsevat ihmistä ja paljastavat heikentyneen ihmisluonnon, jossa tietyt hallitsemattomat pyrkimykset ovat päässeet valloilleen.
Tämä on pahuuden aikaansaannosta. Myös Paholainen on tällaisen intohimon vallassa. Tämä into-himo ei ole psyykkistä vaan henkistä. Ensimmäisenä on ylpeyden halu, joka muuttuu Jumalaan ja ihmisiin kohdistuvan vihan intohimoksi. Pahuuden paradoksi on ensiksi intohimoja liikuttavassa rajussa kiihkossa ja toiseksi niiden hallitseman olennon heikkoudessa. Ihmisen kamppailu irti pa-huudesta on mielenkiintoinen sekoitus heikkoutta ja halua pysyä siinä. Ihminen ei kykene omin voi-min irrottautumaan pahuudesta, vaan on heikkoutensa vanki.159
Ihmisluonto voi myös kantaa itsessään intohimojen luomaa heikkoutta, minkä vuoksi se ei enää ole ihmisen vapauden ohjauksessa. Tällaisen luonnon omaava ihminen ei Staniloaen mukaan ole enää ihminen sanan täydessä merkityksessä, sillä hän ei pysty olemaan täydessä vuorovaikutuksessa mui-den ihmisten kanssa. ”Ehjä”, personalisoitunut luonto taas tuntee yhteymui-den ja saa voimaa yhteydestä muihin ihmisluontoihin. Tällainen luonto kykenee jatkuvasti olemaan sekä lähde että vastaanottaja hyvään johtaville teoille ja ajatuksille. Avoimuutensa ja vastavuoroisen rikastuttamisensa kautta luonto ymmärtää löytävänsä syvällisen ihmisen ja luovuuden. Kun tämä luonnon personalisoitumi-nen on rikkoontunut, se johtaa yksilöiden itsekkääseen puutteellisuuteen toistensa rikastamisen si-jasta. Itsekkäät yksilöt toimivat ainoastaan itsensä hyväksi, muiden ihmisten tahtoa vastaan. Tämä taipumus provosoi samaa taipumusta ympärillä olevissa ihmisissä ja johtaa lopulta yleiseen luonnon heikkouteen.160
Edellä kuvattu itsekkyys ja luonnon heikkous saavuttavat korkeimman asteensa demoneissa. Ne ovat olemassa, koska niiden on piinattava toinen toistaan ja taisteltava hyviä olentoja vastaan. Tämä taisteluita varten olemassaolo on tullut demoneille tarpeeksi. Se myös todistaa oikeaksi, ettei
ku-158 Staniloae 2000, 151.
159 Staniloae 2000, 152.
160 Staniloae 2000, 152–153.
62
kaan voi elää täysin erossa muista samanlaisen luonnon omaavista olennoista. Pahuus ei ole väki-valtainen rakentaakseen olemassaoloa, vaan heikentääkseen ja tuhotakseen sen. Tämä on juuri sel-laisten olentojen väkivaltaisuutta, jotka eivät kykene vahvistamaan olemassaoloaan, vaan jotka ah-neesti heittäytyvät elämään toisten kustannuksella. Pahuus on todellisuudesta irrallinen vyöry, joka etsii rikastumistaan väärällä tavalla ja niin viilettää kohti olemattomuutta. Se on todellisuuden väki-valtaisuutta, joka toivoo pitävänsä itsensä olevaisena ilman Jumalaa, olevaisuuden lähdettä, sekä ilman vapaaehtoista ja rakastavaa toisista olennoista osallistumista. Tämän vyöryn takana on vapaa tahto, joka myös estää vyöryä pysähtymästä.161
Langenneet enkelit päättivät erottaa itsensä Jumalasta, mutta lankeemuksen todellinen syy oli yl-peydessä. Enkeleillä on sellainen ajatusten selkeys, joka on ihmisille vaikeaa käsittää. Kuitenkin, ennen kuin nämä puhtaat henget olivat yhdistyneet hyvyyteen, niitäkin vaani ihmisten tavoin vaara rajattomaan itsekkyyteen johtavasta tiedolla ylpeilystä ja olemassaolosta sekä ruumiin puuttumisen
Langenneet enkelit päättivät erottaa itsensä Jumalasta, mutta lankeemuksen todellinen syy oli yl-peydessä. Enkeleillä on sellainen ajatusten selkeys, joka on ihmisille vaikeaa käsittää. Kuitenkin, ennen kuin nämä puhtaat henget olivat yhdistyneet hyvyyteen, niitäkin vaani ihmisten tavoin vaara rajattomaan itsekkyyteen johtavasta tiedolla ylpeilystä ja olemassaolosta sekä ruumiin puuttumisen