Puhuessaan yliluonnollisen ilmoituksen luonteesta Staniloae lainaa pyhää Maksimos Tunnustajaa, jonka mukaan luonnollinen ja yliluonnollinen ilmoitus ovat samanarvoisia. Ne eivät ole samanar-voisia kuitenkaan kaikille ihmisille, vaan nimenomaan pyhille. Pyhissä ihmisissä näkyvä pyhyys on
87 Staniloae 2000, 199.
88 Staniloae tarkoittanee ortodoksisuutta.
89 Staniloae 2000, 199–200.
35
Jumalan valaiseva ja aktiivinen mysteeri, jonka kautta Jumala osoittaa oman transsendenssin luon-tonsa. Pyhyys ei siis koskaan voi olla luonnolliseen järjestykseen liittyvän persoonattoman todelli-suuden määre, vaan se pysyy aina mysteerisenä. Koska Jumala osoittaa oman transsendentin per-soonansa pyhyyden kautta, pyhyyden läsnäolo saa ihmiset pelkäämään ja vapisemaan oman pahuu-tensa tähden. Jumalan tarkoituksena on kuitenkin pyhyyden kautta vetää ihmiset luokseen ja yh-teyteensä. Tässä ilmenee pyhyyden paradoksaalinen luonne: se on samaan aikaan sekä kaukainen ja saavuttamaton että yhteyteen kutsuva. Pyhyyden kokeminen ajaa ihmisiä jättämään syntisen tilansa, jotta he voisivat olla yhteydessä Jumalaan. Samalla se myös kirkastaa yksilön tietoisuutta ja herkis-tää sen synnin vaistoamiselle. Se siis saa ihmiset kaipaamaan puhdistumista ja etsimään jotakin it-seä suurempaa. Pyhät ovat saavuttaneet tämän tietoisen tilan ja kaipuun, eläen Jumalan yhteydessä.
Heidät lävistänyt pyhyys saa heidät olemaan ”palavia pensaita”, jotka säteilevät lämpöä ja pyhyyttä ympärilleen. 90
Jumalan täydellinen puhtaus on siis tuonut pyhille ihmisille pelon lisäksi ilon, paljastaen ihmisten sisäisen olemuksen, sekä synnin että kaiken hyvän. Se saa ihmiset pyrkimään pois synnistä ja iloit-semaan Jumalan antamasta mahdollisuudesta puhdistumiseen. Sielun vapautuminen ohjaa ihmisiä myös yhteyteen toistensa kanssa. Heillä, jotka kokevat saaneensa anteeksi Jumalalta ja vapautu-neensa syntitaakasta, on rohkeus sekä Jumalan että ihmisten edessä. He ovat avoimia ja mutkatto-mia ja heillä on ihmissuhteissaan valtava vapaus. Heillä on viattomien lapsien suoruus, heidän, jotka eivät tiedä synnin pahuudesta. Pyhien viaton puhtaus ja luottamus on pohja heidän yhteydel-leen muihin ihmisiin. Kuten pyhä saavuttaa levon Jumalassa, Jumala ja ihmiset saavuttavat levon pyhässä ihmisessä: ”Pyhä olet sinä, meidän Jumalamme ja Sinä pyhissäsi lepäät”91. Ihmisen tietoi-suus voi olla levossa ainoastaan yhteydessä toiseen tietoisuuteen, toisen persoonan rakastavan tie-toisuuden syleilyssä. Pyhä Henki yhdistää Jumalan ja ihmisen tietoisuudet Jumalan armosta ihmistä kohtaan. Yhteyden vaatimuksena ovat yhtäältä Jumalan armo ja halu pysyä ihmisen kanssa ja toi-saalta ihmisen jatkuva kyky uudistaa ja syventää tietoisuuttaan Jumalan kokemisesta. Jumalyhtey-den saavuttaneen ihmisen tulee heijastaa Jumalan tietoisuuJumalyhtey-den ikuista valoa. Tämä kaikki ohjaa ih-mistä kasvamaan kohti Jumalan kaltaisuutta. Jumalan pyhyys ja kunnia ilmentyvät ihmisissä, ja sen vuoksi ihmisten täytyy ponnistella tehdäkseen nämä näkyväksi omissa elämissään. Jumala myös kirkastaa ja pyhittää heidät, jotka ilmentävät Hänen pyhyyttään ja kunniaansa. Tämän vuoksi pyhiä
90Staniloae 1994, 16; Staniloae 1982, 12–13.
91 Pappi lukee näillä sanoilla alkavan rukouksen jokaisessa vigiliassa sunnuntaipäivän prokimenin yhteydessä. Nykyään käytössä oleva käännös kuuluu seuraavasti: ”Pyhä olet Sinä, meidän Jumalamme, ja Sinä pyhissäsi asut, ja me kunniaa edeskannamme Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” Vigilia 2008, 56.
36
ihmisiä kunnioitetaan ja heiltä pyydetään esirukouksia. Pyhät ovat nimittäin myös fyysisen kuole-mansa jälkeen lähellä Kristusta ja yhteydessä Häneen. Pyhien kunnioittaminen on Kristuksen kunni-oittamista. Protestanttinen maailma, joka kieltäytyy kunnioittamasta Kristuksen pyhiä, ilmaisee Staniloaen mukaan täydellisen epäuskonsa siihen, että ihminen on kykenevä tekemään Kristuksen työn hedelmälliseksi ja näkyväksi sekä epäuskonsa siihen, että jokaisella olisi velvollisuus työsken-nellä yhdessä Kristuksen kanssa, jotta Kristuksen työ kantaisi hedelmää ihmisissä. Tällainen skepti-syys ei kosketa vain ihmistä, vaan se asettaa myös Kristuksen kykeneväisyyden kyseenalaiseksi.92
Ortodoksisen kirkon isät näkevät pyhyyden ihmisen jatkuvana kasvuna kohti Jumalan kaltaisuutta.
Tämä tapahtuu intohimoista puhdistumisena ja kasvamisena hyveissä, jotka kulminoituvat rajatto-maan rakkauteen. Tämä Jumalan kaltaisuuteen kasvaminen merkitsee ihmisen tietoisuuden syvene-mistä ja valaistumista Jumalan tietoisuuden valossa. Pyhien isien mukaan, näin sanoo Staniloae, hy-veet ovat Jumalan attribuutteja ihmisten kautta ilmaistuna. Hyveiden kautta Jumala tuli ihmiseksi tehdäkseen ihmisestä Itsensä kaltaisen. Hyveiden kautta ihmisen tietoisuus ei koskaan lakkaa kasva-masta, mutta kuitenkaan koskaan saavuttamatta Jumalan todellisuutta. Pyhyys on se transparentti, joka Pyhän Hengen valaisemana lävistää ihmisen kehon ja säteilee maailmaan ihmisen kasvojen ja toimien kautta. Tämän Jumalan läpäisevän läsnäolon kautta ihminen tunnistaa todellisen luontonsa, jonka suurin halu on olla yhteydessä Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Pyhät ihmiset, jotka ovat koko-naan Jumalan läsnäolon läpäisemisiä, loistavat hyvyyden valoa, joka koostuu itsensä, Jumalan ja muiden ihmisten hyvyyden näkemisestä. Toisaalla Staniloae kuitenkin muistuttaa, että pyhät eivät äärimmäisessä nöyryydessään näe omaa pyhyyttään ja kunniaansa, sillä he eivät koe olevansa nii-den arvoisia. Kaiken tämän vuoksi pyhien esirukoukset ihmisten pelastumisen puolesta ovat niin voimakkaita.93
Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria on pyhempi kaikkia muita pyhiä ihmisiä ja enkeleitäkin korkeam-malla. Tämä johtuu siitä, että hän on ”ensimmäinen ihmisten joukossa”, Kristuksen lihaksitulemi-sen mahdollistaja. Maria oli ihminen, joka antoi itlihaksitulemi-sensä Jumalan käyttöön. Ilman Marian suostu-musta Jumalan suunnitelma ei olisi toteutunut. Maria on yhteydessä Kristukseen tavalla, johon muut pyhät eivät kykene. Maria kasvatti Jumalihmisen omana poikanaan: synnytti, ruokki ja kantoi käsivarsillaan. Sen vuoksi Marian rohkeus Kristuksen edessä on suurempi kuin muilla pyhillä, ja Marian rakkaus ihmisiä kohtaan kuvastaa Kristuksen rakkautta ihmisiä kohtaan. Kristuksen rakkaus äitiään Mariaa kohtaan on ihan yhtä vahvaa kuin Marian rakkaus poikaansa Kristusta kohtaan.
92 Staniloae 1982, 13–15; Staniloae 2013, 86–89.
93 Staniloae 1982, 15–16; Staniloae 2013, 88.
37
Tämä rakkaus heijastuu koko ihmiskuntaan ja Kristuksen haluun pelastaa ihmiset. Neitsyt Mariasta on tullut koko ihmiskunnan äiti, koska Kristus pitää uskovia veljinään ja sisarinaan. Neitsyt Maria on puhtaasti ihmisenä ensimmäinen, joka on kuolleena ylösnoussut ja pyhitetty ”uusi luomus”. Tä-män vuoksi Kirkko rukoilee Jumalansynnyttäjää ja hänen apuaan joka päivä, ei vain Jumalansyn-nyttäjälle osoitettuina juhlina. Jumalansynnyttäjää ei pyydetä ainoastaan rukoilemaan Kristusta mei-dän puolestamme, vaan hänelle esitetään suoraan erilaisia pyyntöjä, kuten ”Kaikkeinpyhin Jumalan-synnyttäjä, pelasta meidät” ja ”Päästä meidät kaikista vaaroista”. Jumalansynnyttäjältä ei kuiten-kaan koskuiten-kaan pyydetä armahdusta, sillä ainoastaan Jumala voi armahtaa. Kuitenkin myös Jumalan-synnyttäjän takana perimmäinen toimija on Kristus, ja Jumalansynnyttäjä auttaa Poikansa antamin voimin. Ja kun ihmiset kunnioittavat Jumalansynnyttäjää, Kristus katsoo sitä suosiollisesti ja armah-taa ihmisiä.94
Rukous yhdistää ihmiset toisiinsa niin eläessä kuin kuoleman jälkeenkin. Pyhät rukoilevat maail-maan jääneiden puolesta ja maailmassa ihmiset rukoilevat kuolleiden puolesta. Rukoukset voivat jopa nostaa ihmisiä helvetistä paratiisiin tai ainakin helpottaa helvetin tuskia ennen viimeistä tuo-miota. Tämä toki riippuu ihmisen syntien vakavuudesta. Staniloaen mukaan paratiisin alimman ja helvetin korkeimman piirin välillä ei kuitenkaan ole kovin suuri kuilu, ja vahva rukous voi kantaa tämän kuilun yli. Tämä perustuu käsitykseen, jonka mukaan kaikki helvettiin joutuneet eivät ole täysin uskottomia Kristukselle ja heidät voidaan vielä saattaa Kristuksen ja muiden ihmisten yhtey-teen. Tällaiset ihmiset eivät ole tehneet toisten elämää vahingoittaneita syntejä, kuten murhaa, avio-liiton ulkopuolisia suhteita tai aborttia, tai ovat vilpittömästi katuneet niitä ennen kuolemaansa, mutta eivät vielä ole ehtineet rakentaa täydellistä yhteyttä uudelleen. Tällaisilla ihmisillä on mah-dollisuus esirukousten kautta päästä helvetistä paratiisiin.95
Kun ihminen rukoilee toisen ihmisen puolesta, hän täyttää velvollisuutensa ja avaa samalla rakkau-den virran, joka rohkaisee ihmisten väliseen yhteyteen. Ja jos rukous on hellittämätön ja vahva, se murtaa voimakkaammankin vastarinnan. Ihmissuhteet, jotka rukous on vahvistanut, ovat kaikkein rakkaudellisempia ja myös helpoiten saavutettavissa, sillä Pyhä Henki vaikuttaa niissä vahvista-vasti. Rukouksessa ihminen toivoo toisille kaikkea hyvää, iloa ja ikuista onnea ja jatkuvaa yhteyttä muihin ihmisiin. Ja kun ihminen toivoo tällaista, hän tuskin sortuu hajottamaan yhteyttä siihen ih-miseen, jonka puolesta hän rukoilee tai estää häntä olemasta onnellinen seuraavanakin päivänä.
Jo-94 Staniloae 2013, 88–91. Jumalansynnyttäjän tärkeydestä kts. myös Staniloae 2011, 60–70.
95 Staniloae 2013, 93–95.
38
kaiseen rukoukseen sisältyy siis velvollisuus elää itse hyvin ja dialogisessa yhteydessä muihin ihmi-siin. Vastuu rukouksesta ja hyvistä teoista tulee Jumalalta. Jos ihminen ei täytä velvollisuuksiaan, hän vajoaa olevaisuuteen, joka on tyhjä sisällöstä ja voimasta, painajaismainen ja kiduttava. Tällai-nen musta olevaisuus kohtaa sekä niitä, joita muut ihmiset eivät auta sekä ihmisiä, jotka eivät auta muita. Kun ihminen auttaa muita, hän tulee myös itse autetuksi ja vahvistetuksi rakkaudessa. Ju-mala itse avaa energiansa niille ihmisille, jotka täyttävät velvollisuutensa, sillä JuJu-mala on läsnä kanssaihmisissä. Samalla tämä avaa yhteyden Jumalan ja ihmisen välille. Lisäksi rukoilemalla mui-den puolesta, ihminen rukoilee myös itsensä puolesta. Jumala ei unohda sitä hyvyyttä, jota ihminen on osittanut muille ja palkitsee hyvyyden.96
Suurin yhteys elävien ja kuolleiden ihmisten välillä syntyy kuitenkin liturgiassa. Jumalallinen litur-gia kokoaa yhteen sekä maailmassa elävät uskovat että jo ajasta ikuisuuteen siirtyneet. Kristus yh-distää näkyvän ja näkymättömän seurakunnan omassa lihassa ja veressään. Ilman Kristuksen uhrau-tuvaisuutta ja sen antaman esimerkin seuraamista ihminen ei pääse yhteyteen Jumalan kanssa. Py-hän Kyrillos Aleksandrialaisen ajatusta seuraten Staniloae toteaa, että Pyhässä Liturgiassa koko Kirkko uhraa itsensä Kristuksessa puhtaana uhrina Isälle, vastatakseen Isän rakkauteen ja dialo-giin.97 Rukouksillaan Kirkon jäsenet muistavat edesmenneitä ja pyytävät, että Kristus armahtaisi heitä. Kristuksen uhrautuvaisuus ei kosketa vain eläviä, vaan ulottuu myös uskossa kuolleisiin, sillä Kristus on Kirkon yhteisyyden (sobornicity) lähde.98
96 Staniloae 2013, 95–98, 102–103.
97 Staniloae 2013, 103.
98 Staniloae 2013, 103–104.
39 3 IHMINEN JA KOSMOS
Ihmisen tavoin koko kosmos on Jumalan kätten työtä, eikä ihmisen ja kosmoksen välistä suhdetta voida jättää huomiotta. Tämän luvun aiheina ovat näkyvä maailma, ihmisen suhde ympäröivään maailmaan sekä näkymättömän maailman kaksi osaa, taivas ja helvetti, ihmisen näkökulmasta.